Peilaus

A coach tries to think by writing and speaking.

Tag: harjoitus

Tietoinen valittaminen

Ihan ekaksi: en ole valittajatyyppiä yhtään. Siksi siedän rajoitetusti ihmisiä jotka valittavat. Itse asiassa pidän valittajia aika typerinä. Kaikkia niitä jotka valittavat säästä. Tai niitä, joitten mielestä valtio/kunta/yritys/joku mokasi taas ja sitä kannattaa päivitellä Facebook-seinällä.

Minusta ei kannata. Lopettakaa. Heti.

Huonoimmankin sään kauneuden voi nähdä ja kokea. Jos jokin/joku mokasi, voiko asialle tehdä jotain? Olen kiinnostunut hyvistä projekteista muuttaa asioita. Vähemmän niistä puhumisesta ja vielä vähemmän vinkumisesta, känisemisestä ja nikertämisestä.

Näyttökuva 2015-01-19 kohteessa 23.49.19

Voin kiteyttää lainatun elämänfilosofiani seuraavasti: hyväksy, muuta tai poistu. Toimii missä tahansa tilanteessa, on helppoa noudattaa ja mikä parasta: tekee olosta hyvän ja energisen koko päiväksi ja päivästä toiseen.

Naqu Oy:n Panu Luukka bloggasi muutama päivä sitten hienosta Varhaisen valittamisen mallista. Sen voi kiteyttää seuraavasti:

  • Valittamista ei suvaita siellä, missä ei ole päätöksentekijää paikalla.
  • Ongelman lisäksi sen esittäjän on tarjottava aina vähintään yksi ratkaisuvaihtoehto ongelmaan.

”Sekä ongelma, että esitetty ensimmäinen ratkaisuvaihtoehto kirjataan Varhaisen valittamisen –lomakkeelle ja samalla sovitaan riittävästä määrästä seurantapalavereista, joihin otetaan mukaan tarvittava määrä asiantuntijoita. Seurantapalaverien tarkoituksen on varmistaa, että esitettyyn asiaan tulee ratkaisu, joko esitetty tai parempi.”

Edellä esitetyllä mallilla saadaan työyhteisön tasolla merkittävää parannusta aikaiseksi. Kehitystä voi jokainen kohdallaan vielä edistää ottamalla otteen sisäisestä vinkulelustaan. Huomion kiinnittäminen myönteiseen vahvistaa myönteistä itsessä ja maailmassa. Sen lisäksi voi harjoittaa yksinkertaista Myönteistä näkemistä.

Harjoituksena on löytää kohtaamisessa mistä tahansa asiasta, ihmisestä tai itsestä jokin positiivinen puoli tai näkökulma. Harjoituksen tarkoitus on auttaa päästämään irti mieleen nousevasta ja sinne pyörimään jäävistä, tavallisesti negatiivisista ajatuksista ja tunteista. Samalla harjoitus auttaa pitämään yllä hyvän työenergian (-flown).

Millaisiin keinoihin valittamisen – ajan ja hapen tuhlaamisen – paremmaksi kanavoimiseksi sinä olet törmännyt?

 

 

Mainokset

Ohjaustuokio

Milloin elämässä on hetkensä?

Kun havahtuu sille, että voi ohjata kaiken aikaa käynnissä olevaa muutosta. Itsessä ja vähän ympärilläkin.

Aiemmin uskottiin, ettei vanha koira opi uusia temppuja. Nyttemmin tiede on osoittanut uskomuksen vääräksi. Ihminen aivojaan myöten muuttuu kuolemaansa asti. Kaikki on plastista, muovattavissa olevaa.

Polttavin kysymys: mistä motivaatio ja voima muotoilijaksi ryhtymiseen?

Nykyisissä elinolosuhteissa tuskin mikään vaatii tuon motivaation löytämistä ja sisäisen voiman kasvattamista. Ja koska niin on ja jokainen voi jo ennalta aavistaa homman vaivalloisuuden, juuri mitään ei tapahdu.

Ellei ulkoista pakkoa ole, monestakaan ihmisestä ei ole asettamaan itselleen sellaisia tavoitteita, jotka veisivät tähän suuntaan. Ihmisestä vain harvoissa tapauksissa on ohjaamaan itseään ellei hänellä ole siihen ulkoista tukea.

Tämä tosiasia saattaa radikaalisti muuttua tulevaisuudessa. Jostakin syystä ihmiset ovat havahtumassa: Voin itse tehdä asioille jotakin. Myös sille, mitä mielessäni liikkuu.

Näyttökuva 2014-11-18 kohteessa 11.34.59

Mitä jotakin? Mikä tämä oppimispolku on?

Vanha yksinkertainen tie on edelleen olemassa: ohjaamaan oppii ohjaamalla.

Yhtä yksinkertaisia ovat harjoitukset:

  • Koita ohjata ajatuksiasi yhdessä asiassa niin kauan kuin mahdollista.
  • Näe toisessa ihmisessä vain myönteisiä asioita.
  • Havainnoi sitä, miten muodostat käsityksiä asioista.

Sitten yritä uudestaan.

Toistamisesta on kyse. Ihminen kykenee toistamisen kautta mihin vaan ja enempäänkin. Sitten hän alkaa huomata, mitä kaikkea tapahtuu.

Lisää aiheesta Neuroplasticity -blogissa.

Hyvä harjoitus, parempi mieli

”Just do your practice and all will come to you.” Niin sanotaan. Kun pidät huolta harjoittelusta, harjoittelu pitää huolta sinusta.

Mieli paranee, kun tahtoo sitä.

Mitä harjoittelusta saa?

Harjoituksensa kannattaa valita hyvin, sillä niillä on seurauksia. Harjoituksia voi arvioida monestakin näkökulmasta:

  • Lisäävätkö ne sitä voimaa, jolla ohjaan itseäni?
  • Tuottaako niiden tuoma kehitys iloa myös ihmisille, joiden kanssa olen tekemisissä?
  • Saanko niiden kautta paremman yhteyden itseeni?

Näyttökuva 2014-02-14 kohteessa 9.39.34

Harjoitteleminen on arvojen harjoittamista, samalla omien hyveiden harjoittamista. Hyveet muuttuvat käytännön teoiksi, mistä seuraa parempi mieli. Mieli, jonka toiminta vastaa eilistä paremmin siihen, mitä sen avulla on mahdollista saavuttaa. Harjoittelemisen kautta kohottaa itsensä sinne, missä haluaa olla.

Harjoitteleminen on

Harjoitteleminen on tietoinen suhde harjoittelemisen kohteeseen: asiaan, tilanteeseen, toisiin ihmisiin, itseen. Se on läsnäoloa, aktiivista uuden suhteen ja elämän luomista.

Ei siis rutiinia, ei toistoa vaan havahduttavaa ja toisinaan vavahduttavaa uutta. Mahdollisuuksien kohtaamista, näkemistä ja luomista.

Parempi mieli on parempi yhteys, se on levollinen ja sopusoinnussa oleva ja elävä mieli. Se on jotakin omempaa kuin aiempi, jotakin, mistä sydänkin iloitsee. Aluksi se on mahdollista lyhyessä hetkessä, sitten sen soitto laajenee.

Elämän paradoksi

Saat sen, mitä harjoittelet. Saat myös sen, mitä tiedostamattasi toistat.

Elämä tuo eteen peilin ja kysymyksiä: Mitä oikeastaan haluat? Mikä sinulle on olennaista? Millainen elämä riittää sinulle?

Kun pääsee rentoon tilaan,  löytää vastauksia, jotka ovat itsessään peili.

Lätkää pimeässä

Olen alkanut uskoa vetovoiman lakiin. Samalla ylpeänä esitän, että minulla on aivan mahtavia valmennettavia.

Eräässä työpajassa syntyi harjoitusreflektion jälkeen tiukka keskustelu sisäisen maailman todellisuudesta eli lähinnä siitä, onko se todellista. Vääntö oli hurja, kunnes eräs äijä latasi kuin herätyksen saatuaan: ”Sisäisen maailman epämääräisyys johtuu siitä, ettei sisäiseen lätkäkaukaloon ole sytytetty valoja. Siel pelataan pimeessä. Sä näät vaan varjojen liikkuvan.”Näyttökuva 2013-10-25 kohteessa 11.53.19

Se oli kuin kohtaus Suomi-filmin klassikosta, jossa pehtoori osoittautuukin agronomiksi. Tästä ehkä myöhemmin.

Say, this is real

Suosikkikohtaukseni MI3:ssa on se, kun Julia vetoaa tunteella Ethaniin: Say, this is real.

http://www.youtube.com/watch?v=fgG3mszLZAQ

(kohtaus alkaa 1:39 kohdalla)

Sano, että kokemukseni siitä maailmasta, josta vähän puhutaan ja silloinkin varoen, on vähintään yhtä totta kuin tämä näkyvä. Joskus vielä todempi, joskus vielä merkitsevämpi, joskus vielä vaikuttavampi. Ohjaavampi, sellainen, joka oikeasti muuttaa suunnan ja pitää siinä.

Miten sellaisen kokemuksen saa?

Pysähdy ja käänny. Käännä katse sisäänpäin. Havainnoi, mitä mielessä liikkuu. Katso sitä.

Suuntaa katse, toistuvasti. Jokainen yritys ja harjoitus muuttaa kokemusta ja vahvistaa näkemistä.

Sillä enemmistölle ihmisistä mielen maisema on ensi alkuun räme: villissä tilassa oleva paikka, jossa eksyy helposti, jossa sinne lähtee kuljeksimaan.

Joku viisas on lisäksi sanonut, että ennen kuin lähdet matkalle, varmista, että lampussasi on riittävästi öljyä paluumatkallekin. Jos sisäistä valoa ei ole harjoittanut, sen voima ei aluksi kanna kauas. Toisaalta, kun sitä harjoittaa, sen yhteys lähteeseen voimistuu.

Valo valaisee

Kun mielen valo alkaa valaista mieltä ja tuo kaaos näyttäytyy ja lähtee muuntumaan, se tuo tullessaan asioita.

Epäolennaisen keskeltä erottuu olennainen. Kun tuo kokemus alkaa toistua, alkaa oikeasti erottaa kaiken kohinan keskeltä sen, mikä on tärkeää, millä on merkitystä ja mihin kannattaa suunnata huomionsa. Ja ennen kaikkea: mitä lähteä seuraamaan.

Ohjaaminen seuraa tietoista ponnistelua ja pyrkimystä. Ja toistoa. Sillä mitään ei tapahdu, ellei ole sisäistä voimaa, jolla työn tekee. Muuten on kuin kuukauden sängyssä maannut, jolta lihasvoima on kadonnut. Harjoitella, toistaa, sisäinen lihas voimistuu ja sitä voi alkaa tietoisesti ohjata ja käyttää.

Lisää harjoituksia

Psykiatri Daniel J. Siegel on määritellyt mielen seuraavasti:

Ihmisen mieli on yhteisöllinen ja kehollinen prosessi, joka säätelee energian ja informaation virtaa.

Tässä omalla tavallaan nerokas määritelmä antaa neljä harjoitussuuntaa. Kaikissa on kyse tietoiseksi tulemisesta ja sitä seuraavasta sisäisestä työskentelystä.

Miten mieleen vaikuttaa ja miten siihen antaa vaikuttaa ympäristön ja ihmiset ja heidän mielensä.

Millaisia ikiaikaisia ja tuoreempia tapoja ja tottumuksia automaattinen aivotoiminta tuottaa mieleen ja miten niiden muuntaminen tapahtuu.

Millaisista asioista oma energia syntyy ja lisääntyy ja miten sitä ohjataan.

Miten aisti- ja muuta informaatiovirtaa suodatetaan tietoisemmin ja miten olennainen erotetaan epäolennaisesta.

Nämä neljä harjoitusmuotoa takaavat sen, että elämästä tulee tietoisempana. Olen hereisempi vastaamaan ja toimimaan suhteessa siihen, mitä elämässä tulee vastaan. Olla hereillä on oikeasti iso juttu.

Peilaus

Tänään kolme vuotta sitten perustin yritykseni Peilaus Oy. Muistan sen onnentunteen, kun sain rekisteröityä sen nimen, jonka halusinkin. Siis aivan mahtavaa olla yrittäjä.

Näyttökuva 2013-10-22 kohteessa 11.34.20

Halusin nimen, joka olisi kaikki syvyydet ja samalla se antaisi mahdollisimman hyvän kuvan siitä, miten yritykseni palvelee ihmisten tarpeita. Nämä vuodet ovat osoittaneet, että edellinen haluni toteutui jälkimmäistä paremmin.

Kaikki lähti

Siitä, kun kehitin omasta mielestäni hienon kuuntelemisen menetelmän, jota kutsuin peilaamiseksi. Se tarkoitti syväkuuntelua. Hiljensin valmennettaviani kuunnellessa mieleni niin, että mieleni muodosti peilin, josta kaikki sanottu heijastui takaisin sellaisenaan.

Oliko ehkä vähän erikoinen menetelmä useimmille, vaikka ideana vaikutti niin hyvältä? Kyllä oli. Kaikki yrittäjän ideat eivät täysin vastaa maailman tarpeisiin.

Eikä siinä kaikki: Innoissani kehitin tällaisesta peilaamisesta vielä harjoituksen, jota yritin myydä työpajoissa ihmisille. Eivät ostaneet. Muutaman yrityksen jälkeen saatoin vain todeta olevani vuosisatoja edellä aikaani.

Yrittäjän elämän tekee helpoksi se, että hän voi kaikessa rauhassa jäädä odottelemaan tietoisuuden laajenemista.

Ihmiset peilaavat

Ihmisen jäljittely- ja empatiakyky perustuu peilineuroneihin. Me peilaamme toisiamme kaiken aikaa. Teemme sitä hyvässä ja pahassa.

Hyvässä silloin kun olemme kirkastaneet oman peilimme ja väistäneet itse peilaamisen tieltä pois tulkintoinemme. Silloin olemme vähintäänkin neutraaleja peilejä sille, mitä toinen on. Voimme myös olla peilejä, jotka peilaavat toisessa olevaa potentiaalia ja mahdollisuuksia. Silloin hyvästä peilistä tulee hyvää vahvistava peili.

Huonossa silloin kun peilimme on vääristynyt. Kun peilaamme omia ennakkoluulojamme, omaa ahdasta kuvaamme itsestämme ja kun peili kiinnittää yksipuolisesti huomion virheisiin, huonoon, negatiiviseen.

Itsestä löytää kummatkin tavat. Ja ne löytyvät myös ympärillä olevista ihmisistä. Paremmaksi peiliksi kehittyminen on mahdollista. Siksi olen pyrkinyt siihen valmentaessani.

Itsepeilaus

Ihminen peilaa myös itseään, omaa toimintaansa, omaa mieltään – kaikkea mitä itsessä liikkuu. Peilaaminen johtaa itsestä tietoiseksi tulemiseen ja itsetuntemuksen vahvistumiseen.

Näyttökuva 2013-10-21 kohteessa 20.43.33

Peilaaminen johtaa sitä myötä myös onnellisempaan elämään vaikka – tai koska – itsensä tuntemaan oppiminen ei aina tuotakaan välitöntä mielihyvää.

Säännöllinen työnsä ja itsensä reflektoiminen johtaa myös parempaan työelämään. Tapojen päivittämiseen, parempien työtapojen kehittämiseen ja laadukkaampiin ja aidompiin kohtaamisiin.

Harjoittelupeilaus

Harjoituselämän, harjoittelun peilaaminen on elimellinen osa harjoittelemista. Ilman peilaamista harjoitteleminen on vain sokeaa tahtoa. Harjoittelemisen seuraamukset muodostuvat yhtä sattumanvaraisiksi kuin elämässä kehittyminen ilman harjoittelemista.

Siksi harjoittelemiseen kuuluu harjoituspäiväkirjan ja/tai oppimispäiväkirjan pitäminen. Oman harjoittelemisen peilaaminen tuo mahdollisuuden seurata omaa kehitystä, ohjata sitä tarkkojen havaintojen pohjalta ja ennen kaikkea oppia siitä tietoiseksi tulemisen kautta.

Peilaaminen ei kuitenkaan ole pelkästä harjoittelusta tietoiseksi tulemista. Tietoisuuden lisääntyessä alkaa vähitellen nähdä ja luoda mahdollisuuksia harjoitella, oppia ja kehittyä arjen tilanteissa. Alan olla hereillä ja valpas – siinä peilaamisen hedelmä.

Nimi on enne eikä pahenna miestä

Kaikki eivät ole olleet nimestä innoissaan.

–       Hei, täällä on Mikko Taskinen Peilaus Oy:stä…

–       Kuule, mä ostan kampaamotuotteet verkosta! (klik)

Toisille se on kuitenkin nimi, joka jää erikoisuudessaan mieleen – usein humoristisena.

Enemmistö yksilövalmennettavistani on pitänyt nimeä nerokkaana. Ehkä siksi, että he voivat mielessään luoda sille haluamansa sisällön. Peilaaminen ei lopu eikä tyhjene.

 

No, mitä kolmivuotias sitten osaa? Hän osaa kävellä, puhua ja ensimmäiset ajatuksetkin alkavat ilmestyä. Mutta mikä olennaisinta: hän on lakannut kutsumasta itseään omalla nimellään ja sanoo reippaasti ”MINÄ!” eikä jätä omaa tahtoaan ilmaisematta.

Kuulostaa niin yrittäjän elämältä.

P.S. Tänään on toinenkin juhlapäivä. Susanna Isohannin ja minun käsikirjoitus Paremmaksi tyypiksi – kirjasta lähti tänään kustannustoimittajalle. Kohta juhlitaan.

 

Merkillinen selkeys

Huomaan, että mitä vähemmän itsetietoisuus auttaa minua näkemään itseäni, sitä enemmän olen ulkoisten ja sisäisten ärsykkeiden armoilla ja vain reagoin niihin. Jatkuvasti. Itsetietoisuuteni tuo mahdollisuuden vaikuttaa siihen, mitä ja miten lähden seuraamaan, kun jokin minussa laittaa minut liikkeelle.

Lähtöruudussa ei ole tungosta

Kun katson itseäni ja tuntemiani ihmisiä, huomaan, että ihmiset ovat hyvin eri tasoisesti ja eri tavalla  tietoisia itsestään.

Varhaislapsuuden aamuhämäristä itsetietoisuuden mahdollisuuteen on ponnistanut eri valmiuksin varustettuja ihmisiä. Toisilla on enemmän taipumusta olla tietoinen itsestään kuin toisilla. Ja kuten elämässä ylipäätään, taipumuksilla on tapana vahvistua ja ei-taipumuksilla tapana jäädä kehittymättä.

Siksi lopputulos on juuri sitä miltä se näyttää. Maailmassa tulee vastaan eri asteisesti itsensä suhteen hereillä olevia ihmisiä. Eikä siinä kaikki: toisilla on halu lisätä itsetietoisuuttaan, toisilla on halu kääntää kylkeä.

Miksi, voi miksi?

Itsetietoisuus jos mikä lisää tuskaa. Olin hetki sitten paljon onnellisempi kun en tiennyt, että minussa on tällainenkin, vähemmän mukava tapa. Vai olinko? Mikä ajaa minut lisäämään sellaista, jonka kanssa on tavallisesti ainakin aluksi epämukavaa elää?

Sama asia kuin ajaa minut harjoittamaan hyveitä eli luopumaan välittömästä mielihyvästä ja tarpeentyydytyksestä. Hyveisiin ponnistamalla palvelen itsessäni olevaa ihmistä.

Ratkaiseva kysymys onkin, mitä tuolla tiedolla teen. Tiedon mukana ei tule taito vaan se on kehitettävä erikseen. Pelkkä tieto merkitsee hämmennystä – mikä on hyvä, sillä se johtaa asioiden uudelleen arviointiin – ja joskus lamaannusta ja vieraantumista. Itsetietoisuus, tietäminen ei vielä merkitse sitä, että sitä osaisi käyttää.

Itsetietoisuudesta itse tekoon

Itseni tiedostaminen ja voimistuva tietoiseksi tuleminen ovat tie itseohjautuvuuteen, itseni ja oman mieleni johtamiseen.

Olen huomannut, ettei kaikkien ole helppoa käsittää sitä, miten radikaalista asiasta on kyse, kun ihminen itse herää itselleen. Ja miten merkittävästä askeleesta ihmisen elämässä on kyse silloin, kun ihminen alkaa aktiivisesti peilaamaan mieltään. Ja kun ihminen alkaa ohjata omaa mieltään, kaikki muuttuu. Se mikä muuttuu ensimmäisenä, on suhde asioihin.

Havahtuminen ja oivaltaminen on ensimmäinen askel itsenäisyyteen. Itsenäisyys merkitsee vapauden kokemista. Kun tulen tietoiseksi oman mieleni toiminnasta yhtäältä ja omasta ulkoisesta toiminnastani toisaalta, prosessit muuttuvat.

Näkeminen

Hämmästyn aina uudestaan siitä, että jo pelkkä näkeminen muuttaa asioita. Näkemisestä seuraa sitten mahdollisuus vaikuttaa.

Käytänkö tätä uutta mahdollisuuttani vaikuttaa ja missä määrin, on kokonaan seuraava luku elämän kirjassa. Yrittäessäni vaikuttaa, kohtaan tavallisesti esteitä. Olenko sinnikäs esteiden voittamiseksi vai annanko periksi – kumpaakin tapahtuu jatkuvasti.

Kuinka tärkeä muutos minulle on, miten se peilautuu arvojeni vasten ja mitä olen valmis uhraamaan sen eteen? Kaikki kysymyksiä, joita puolestaan todellisuus armottomasti peilaa. Jos jotakin tapahtuu tai jää tapahtumatta, se kertoo minusta.

Vaan mitä? Sitä, miten sitoutunut olen arvoihini. Sitä, miten voimissani olen viedäkseni muutoksen läpi, sekä sisäisen voimani osalta yleisesti että suhteessa sen hetkiseen, tilanteeseen sidottuun voimaani.

Voimaksi ja energiaksi

Monet asiat palaavat siihen, miten onnistun pitämään omasta voimastani ja energiastani huolta. Ja tämä puolestaan palaa itsetietoisuuteeni ja sitä myötä kykyyni johtaa itseäni. Valuuko energiani ratkaisevalla hetkellä ulos? Lamaannunko tai luovutanko silloin, kun minulla on todellinen tilaisuus astua eteenpäin?

Tuttuja kysymyksiä harjoitustiellä, samalla perimmäisiä kysymyksiä elämän ja elämisen kannalta. Mitä oikein tahdon? kietoutuu kysymykseen: mihin tahtoni yltää? Sillä se, mihin tahtoni yltää, on kerran ollut se, mitä olen riittävästi tahtonut. Ja se on tehnyt minusta tällaisen, riittävän vahvan yltämään siihen, johon yllän nyt.

Mutta: jos olen riittävästi vahvistunut siinä, mitä voi kutsua vaikka uskoksi itseeni, minulla on näissä tilanteissa kyky ylittää itseni. Jos olen harjoitellut, harjoittelu on tuonut minulle itseluottamusta voittamaan niin hetkellisen heikkouden kuin ylittämään sen, mihin olen siihen asti yltänyt.

Risteyksiä ja risteytyksiä

Näin ei tapahdu aina mutta näin tapahtuu useammin, jos olen tehnyt kotiläksyni eli ollut uskollinen ja sinnikäs harjoituksissani. Jokainen tehty harjoitus lisää voimaani ohjata itseäni ja mieltäni. Jokainen harjoitus myös tekee minut tietoiseksi itsestäni, niin rajoistani kuin vielä vapauttamattomasta potentiaalistani.

Onko oikeastaan niin, että minä olen ja toteudun rajojeni ja potentiaalini risteyksessä, joskus niiden risteytyksessä? Mitä enemmän uskon mahdollisuuksiini, sitä enemmän niitä näen ja sitä enemmän tahtoni niille syttyy. Kun tämä tapahtuu – ja sitä tapahtuu usein – rajoitukset ja esteet ovat vain polku itsetuntemuksen vahvistamiseen ja tahdon voimistumiseen.

Nyt minäkin tiedän, mitä sanonta ’Este on polku’ tarkoittaa.

 

 

Harjoittele kitaraa

Innostan työkseni ihmisiä harjoittelemaan. Lempifraasini on jo pitkään ollut: ”Harjoittelemisen ei tarvitse olla pelkästään kitaran soiton tai Ranskan kielen harjoittelemista, vaan harjoitella voi mitä tahansa.”

Muutama päivä sitten palasin kitaratunneille 22 vuoden tauon jälkeen. Harjoitella voi siis myös kitaransoittoa. Samalla haaveeni stadionkeikkailusta käy tässä vielä toteen, saatte nähdä.

Opettaja jakaa viisauttaan

Kun kitaransoiton opettajani alkoi tarinoida harjoittelemisesta, tunsin outoa kammiovärinää.

Toistoja

”Eihän tämä mitään rakettitiedettä ole vaan kyse on sitkeydestä. Siitä että jaksaa toistaa asioita. 10000 toistoa ja homman osaa varmasti.”

Mitä harjoittelet, sen opit. Tahdosta, päivittäisistä toistoista on kyse. Uusia uria syntyy niin mieleen kuin aivoihinkin. Kuinka paljon oppiminen ja kehittyminen kiinnostavat, siinä määrin raahaat itsesi harjoittelemaan. Huvitti juuri silloin tai ei.

Peilaa

”Kuuntele sitä mitä soitat. Pitkiä, selkeitä ääniä – ei mitä tahansa. Ja selkeässä rytmissä, vaikka sitten kuinka hitaasti. Väärin oppimisen korjaaminen on paljon vaikeampaa kuin oikein oppiminen kerralla. Miksikö niin? Siksi, että jos on oppinut väärin ja sitä aletaan korjata, menettää kykynsä osata kokonaan, hetkeksi. Juuri äsken osasin ja nyt en osaa ollenkaan. Se korpeaa ja mieli palaa mielellään vanhaan.”

Aina peilaa harjoitteluasi. Mikä kaikki muuttuu harjoittelun kautta, siitä tavoittaa paljon kun peilaa, ja kuuntelee. Kehitys etenee oikeaan suuntaan vauhdikkaammin.

Matala kynnys

”Kyse on yksinkertaisista asioista, jotka jokainen voi oppia. Yksinkertaisista liikkeistä, joista vähitellen tulee automaattisia, mutta jotka alussa tuntuu vaikealta. Esimerkiksi se, että täytyy toisella kädellä tehdä yksiä asioita ja toisella toisia.”

Mitä tahansa harjoittelee, kynnys aloittamiseen kannattaa pitää alhaalla. Ja se pysyy matalalla kaiken aikaa, kun ottaa siihen oikean asenteen. Helppoon ei ole oikotietä, mutta aluksi vaikeasta tulee melko pian helppoa, koska ihmisessä olevat järjestelmät tukevat harjoittelemista ja oppimista.

Lahjakkuus

”Tietysti auttaa, jos on musikaalisesti lahjakas tai motorisesti lahjakas. Jotkut hoksaavat nopeammin, joiltakin liike sujuu helpommin. Mutta pitkälle pääsee pelkällä harjoittelulla. Ja harjoittelulla voi korvata paljon sitä, ettei ole niin lahjakas. Jo se, että kuulee, ettei Ukko Nooa mene noin, on musikaalista lahjakkuutta, vaikkei itse osaisi soittaa sitä oikein.”

Lahjakkuus on usein sitä, että pääsee lähtemään muutama metrin etumatkalla. Toisaalta: mistä oikeasti tietää, kuinka lahjakas sitä onkaan, ennen kuin alkaa soittaa – tai harjoitella. Harjoittelu tuo rajoille ja vie niiden taakse. Jokaisella on asioita, joissa harjoittelulla voi korvata lahjakkuuttaan. Ellei näin ole, ei ole koskaan poistunut osaamisalueeltaan.

Säännöllisyys

”Kannattaa soittaa joka päivä sen verran kuin jaksaa. Ei ruveta sunnuntai-iltana hikoilemaan montaa tuntia maanantain soittotuntia varten. Ei myöskään soittaa niin paljon, että alkaa inhota pelkän kitaran ajattelemistakin. Ei se ole sitten enää oikein rentoa harrastustoimintaa. Säännöllisyys on hyve. Niin ne liikeradat käsissä ja aivoissa muuntuu hitaasti käyttöön. Ja tule aina tunneille, vaikket ole harjoitellutkaan. Kun jätät kerran tulematta, kynnys kasvaa suuremmaksi.”

Luo harjoittelusta osa elämää. Jos harjoittelu unohtuu tai jää muuten väliin, jatka reippasti. Pidä kipinä lähellä, harjoittelu vielä lähempänä.

Aina valmiina!

”Nyt on tietysti hyvä soitella, kun on melkein vielä kesä. Mutta kun marraskuun pimeä tulee ja itsetunto on nollassa, niin se koettelee harjoittelua. Varsinkin, kun se on aina välillä vaikeaa. Kysyy siis normaalin sitkeyden lisäksi vähän extraa.”

Ole valmiina, ole proaktiivinen. Valmistaudu etukäteen kohtaamaan vastus. Eli harjoittele asioita, kun olet virkeä ja voimissasi.  Niin asenne ja voima harjoittelemiseen on valmiina sitten, kun sitä koetellaan. Varaudu, asennoidu ja harjoittele.

Livenä!

”Sitten se vaativin homma on se, kun olet yksin harjoitellut kotona ja tulet tänne tunnille ja täällä soitetaan yhdessä. Että se menisi niin kuin samaan tahtiin.”

Kun harjoittelee asioita keskellä elämää, tietoisuus harjoittelemisesta sotkee luonnollista kanssakäymistä. Hyvä pyrkimyksesi sanoa jotain myönteistä johtaa tollona seisoskeluun, kun mitään ei tule mieleen. Harjoitus johtaa soimiseen ihmisten kanssa.

Iloa

”Iloitse pienistä edistymisistä. Ja sitten tee aina mitä voit.”

Itseä kannattaa kannustaa aina kun voi. Harjoittelemaan. Kun tahdon saa liikkeelle, huomaa aina jaksavansa enemmän kuin kuvitteli. Tahto syntyy ja kasvaa esteet kohdatessaan. Tapa syntyy toistosta. Se on killeriyhdistelmä, mihin tahansa ryhdytkin ja mitä tahansa haluatkin.

Karmavelka

Kun kuulin Jari Sarasvuon käyttävän kevään ansiokkaassa Ylepuhe-sessiossaan käsitettä karmavelka, ensimmäinen ajatukseni oli: Mitä? Onko sielunvaellus tullut takaisin muotiin tai jopa edustuskelpoiseksi?

Karmasta ja muustakin

Karman sanotaan syntyvän hyvistä ja huonoista teoista. Puhutaan myös kuukarmasta ja aurinkokarmasta, mutta ei ehkä mennä nyt niihin.

Hyvät teot synnyttävät hyvää karmaa, pahat puolestaan pahaa karmaa eli Sarasvuon mainitsemaa karmavelkaa. Yksinkertaista, eikös vaan?

Periaate yksinkertainen, toteuttaminen vaikeaa ja asia monipolveileva kuin ilon synty. Kaikella sillä, miten asennoidumme, mitä puhumme ja miten käyttäydymme toisiamme kohtaan, synnytämme karmaa. Tämä tuppaa olemaan taseeltaan negatiivinen, ellemme tee asialle jotakin. (Hyveelliset ihmiset ovat luonnollisesti poikkeus.)

Vaan mitä tehdä?

Karmaharjoitus

Karmavelan ajatuksesta voi tehdä itselleen yksinkertaisen harjoituksen.

Päätän heräämiseni hetkellä (tai jo illalla), että tänään pyrin esimerkiksi kärsivällisyydelläni vähentämään karmavelkani taakkaa tai en ainakaan kärsimättömyydelläni sitä lisää.

Mitäs veikkaat, mihin asti päivässäsi pääset, kun ensimmäinen tilaisuus harjoitella tätä tulee vastaan? Pienten lasten perheissä noin viisi sekuntia, vähän isompien lasten perheissä ehkä viisi minuuttia.

Eikä siinä taida vielä ihan olla kaikki. Tilanteita harjoitella tulee päivästä riippuen noin 100-200. Ja se on meille kuolevaisille ensi alkuun aivan liikaa. On siis todettava oman mielen kuntoisuus ja valikoitava hetket, joissa harjoitella. Loppujen kohdalla on todettava, että ’harvat meistä ovat valmiita’. Ainakaan vielä.

Karmaharjoitus töissä

Karmaharjoituksen voi viedä työpaikalle. Ihan hullua? Eipäs, koska yhdessä harjoitteleminen on hauskempaa. Lisäksi yhteisön tuki saa harjoittelemaan innokkaammin ja yhteisön menestys harjoittelemisessa moninkertaistaa seuraamukset.

Too often we think our karma affects our individual lives only but it reaches further afield than us. For example, greed on a small scale leads to greed on a large scale. On the other hand, we may see someone who is a philanthropist attract other philanthropists and together they bring about major positive change. They experience the karma they have created, not only individually but collectively. Annette Ong

Niin että miltä tuntuisi karmataseeltaan positiivinen yritys? Hyvältähän se tuntuisi.

Mitä mielessä tapahtuu?

Ensinnäkin harjoittelemisesta syntyy hyvä olo. Tämä on mielen tasolla sama kuin liikunnan jälkeinen olotila kehossa: olen tietoisesti rasittanut itseäni, ja koska mieleni kaipaa rasitusta siinä missä lihakseni, niveleni ja sisäelimeni, siitä seuraa hyvää oloa.

Voin myös ajatella, että olen tehnyt jotakin, joka tuottaa minulle syvempää tyydytystä. Sellaista, mitä mielen harjoitteleminen, kehon harjoittelemisesta puhumattakaan, ei yksin synnytä. C.G. Jungilla on seuraava ajatus, karmaan liittyen:

’When an inner situation is not made conscious, it appears outside as fate.’

Mielen harjoitteleminen nostaa tietoisuuteen tämän muuten luontaisesti ja tiedostamattomasti tapahtuvan toiminnan. Ja kun se on nostettu tietoisuuteen, tapahtuu jotakin miellyttävää: vapautuminen ja selkiintyminen, usein yhtä aikaa. Ja samalla voi tuntea jonkin taakan, raskauden väistäneen: minun ei ole pakko kantaa tätä enää. Eli minun ei ole pakko toimia kuten ’karmani’ (myötäsyntyiset tai tiedostamatta oppimani tavat ja tottumukset) minua pakottaa vaan voin milloin tahansa päättää toimia toisin.

Olisiko helpompi elää, jos instant karma toimisi?

Instant karma (http://peilaus.fi/instant-karma/) eli se, että saa välittömästi kokea ajattelunsa, puheidensa ja tekojensa seuraamukset. Ei joudu pelkästään näkemään, mitä ne aiheuttavat toisille vaan saa oikeasti tuta ne nahoissaan.

Nythän tilanne on se, että levittämällä omaa huonoa oloamme ajatusten, sanojen ja tekojen kautta, kärsimme siitä kyllä, mutta emme osaa yhdistää sitä omaan toimintaamme. Hienommin sanottuna tietoisuutemme ei yllä näkemään näiden kahden asian välistä yhteyttä, varsinkin syy-seuraus-yhteyttä. Esimerkiksi sitä, että vedämme puoleemme juuri sellaisia ihmisiä kuin millaisina me toiset ihmiset näemme.

Instant karma olisi ankara koulu. Oikea Siperia. Ihan koko ajan. Tulisiko meistä sitä käydessämme instant parempia ihmisiä?

Miten mieli toimii?

Joskus 90-luvun loppupuoliskolla haastattelin australialaista teatterintekijää ja professoria Jane Prendergastia. Aiheena oli hänen Minä – Hamlet –produktionsa, mutta viisas nainen puhui paljon muustakin, esimerkiksi feminismin henkisestä ulottuvuudesta.

Prendergast käytti toistuvasti käsitettä mind map, joka pikkukylän ohuesti sivistyneelle pojalle sanoi silloin tasan sen, mitä käsitteen suora käännös: mielen kartta.

Käsitteen lumo

Käsite lumosi minut. Mieleni alkoi luoda välittömästi kuvaa siitä, miten mielestä voi tehdä kartan.

Siis kartan, jonka avulla voi kartoittaa oman mielensä osa-alueita. Mikä on mieleni Venäjä: mikä vie suuren osan mieleni pinta-alasta eli mikä saa suurimman huomioni päivittäin? Saavatko Pohjolan hyvinvointivaltiot mieleni kartalla suuremman alan kuin maailmankartalla?

Aikani leikittyäni ajatuksilla tajusin, että pitäisi vaan piirtää kartta. Sitten tietäisi, miten se toimii – ja toimiiko. Mieli on ikuisessa liikkeessä ja muuntumisessa kuten kaikki muukin ihmisessä. Miten pysähtynyt liike, siis tässä tapauksessa kartta, voisi antaa oikeutta tuolle tapahtumiselle?

Kartasta toiminnan hahmottamiseen

Aikani raapusteltuani ja tajuttuani, ettei tämä loistavalta tuntunut idea ehkä sittenkään vielä toimi, huomasin mieleni askartelevan jo seuraavan projektin kimpussa.

Jos itsetyytyväinen kartan piirtäminen ei luonnistu, onko mahdollista tutustumalla hahmottaa sitä, miten mieli toimii. Kyllä. Ja koehenkilöksi valitsin itseni.

Ensin katsoin jo tapahtunutta:

  • Ensinnäkään kenen tahansa mieli ei ymmärrä mind mapia mielen kartaksi siinä mielessä kuin minä sen tajusin.
  • Toiseksi kenen tahansa mieli ei lähde kehittämään siitä alkeellista käytännön sovellusta.
  • Kolmanneksi kenen tahansa mieli ei haaveile mielen toiminnallisuuden kartoittamisesta.

Tajusin olevani poikkeus. Sitten tajusin kaikkien olevan poikkeus. Ja sitten jo aavistinkin, että mielen yksilöllisen toiminnallisuuden ymmärtäminen voisi olla polku itsen ja toisen ymmärtämiseen.

Koehenkilö

Tein huomioita oman mieleni liikkeistä liikkeellä ollessani ja huomasin, että on kaavoja jotka toistuvat. Siis aivan normaaleiden mielenliikkeiden ohella.

Kuulen väärin ja/tai assosioin vapaasti uudissanoja, -käsitteitä tai -maailmoja.

Esimerkkejä:

Hyvinvointivaltio – Hyvinvointi-ihminen: tietoisesti luotuja sisäisiä rakenteita

Laajennettu oikeassa oleminen

Mielen sixpack – mitä mielen lihaksia kannattaisi kehittää ’rantakuntoon’

Tunnekuorma – tunnekuona/tunnekuoma

Tai sitten kuulen oikein, mutta liitän kuulemani aivan johonkin muuhun yhteyteen. Suosikkini näytti olevan se, että jokin konkreettinen keskusteluaihe muuntui mielessäni – siis saman tien, automaattisesti – vertaukseksi sisäisestä todellisuudesta.

Esimerkki: Kauppakeskuksen penkillä kaksi ihmistä keskusteli ’sisäänrakennetuista ominaisuuksista’. Tämä riitti siihen, että mieleni näki sisäisen kehityshaasteen: Jos mielessä on paljon sisäänrakennettuja ominaisuuksia eli ominaisuuksia, joihin mieli ei voi vaikuttaa ja joita muuttaa, se on ongelma. Sen sijaan mieli, jonka ominaisuudet ovat muokattavissa ihmisen tarpeiden mukaan, on joustava ja muuntuva – ja paremmin ihmistä itseään palveleva. Kasvatus voi vastata tähän haasteeseen. Ja koska kasvatus jää puolitiehen, harjoittelu eli itsekasvatus jatkaa siitä, mihin kasvatus jäi.

Heräämisiä

Tarkastellessani todellisuudessa paljon esimerkkejä monisyisempiä ajatteluketjuja tajusin, että se, miten mieleni lentää ja mihin se lentää, on minun tapani kohdata todellisuus. Samalla se on kaikessa omituisuudessaan osa itseäni ja sen hahmottaminen itseni ymmärtämistä.

Oman sisäisen elämäni valkoisia laikkuja ihmetellessäni heräsin jälleen siihen, miten vähän oikeasti tavoitan oman mieleni toiminnasta. Ja miten vähän siitä ylipäätään toistaiseksi tiedetään.

Olennainen kysymys tällä hetkellä on se, miten tehdä karttoja sisäalueesta. Miten löytää kieli, sanoja ja ilmaisuja sille, mikä on sekä yksityisesti että ihmiskunnallisesti kartoittamatonta. Jane Prendergast

Mihin sinun mielesi vaeltaa kohdatessaan aistien kautta maailmoja? Miten sinun mielesi toimii? Kysyin itseltäni. Ja kysyn nyt sinulta.

Sisällä vai pihalla?

Tiedättekös tämän: On kahdenlaisia ihmisiä. Ne, joiden mielestä on kahdenlaisia ihmisiä ja ne, joiden mielestä ei ole.

Nyt ainakin tiedätte.

Rajansa kaikilla

On sanottu, että ihmisen yksilöllisyys näyttäytyy rajoina, rajoilla ja rajankäynnissä. Ja rajojen puskemisessa loitommas.

Arkinen havainto ja introspektio vahvistaisi tämän. Kyse voi olla asian ymmärtämisestä, jaksamisesta, henkilökohtaisuudesta – jossain tulee raja vastaan, aina. Joillakin vähän tuonnempana, toisinaan melko pikaisesti.

Rajankäynnit ovat oikeastaan astetta kiinnostavampia: miten reagoin ja toimin, kun raja tulee vastaan. Luovutanko? Hermostunko? Ja varsinainen ihminen näyttäytyy siinä, mitä olen valmis tekemään siirtääkseni noita rajoja kauemmas – ja olenko. Varsinkin kun on kyse siitä, millainen olen.

Sisäistyneet

Minulla on tuttuja, jotka ovat luonteensa perusteella melko haikeita. Se näyttäytyy esimerkiksi siinä, etteivät he halua mennä ulos, koska siellä on aina joko liian kuuma tai liian kylmä. He viihtyvät sisällä. Monesti he viihtyvät myös omassa sisällä eli eivät ole ylettömän ulospäin suuntautuneita.

Lapsuuteni kesiin kuuluivat vierailut maaseudulla. Siellä ei ollut epätavallista, että joku körrikkä astui uksesta tupaan, istuutui penkille seinän viereen, istui siinä tuntikausia puhumatta mitään ja lähti sitten takaisin kotiinsa. Olen aikuisena miettinyt, että jotakin tuon ihmisen täytyi siitä saada ja jotakin kai hänenkin sisällään liikkui siitä huolimatta – kuten sanotaan – että hänen ’lampensa pinta oli peilityyni’.

Ulkoistuneet

Opiskellessani ystävystyin useammankin norjalaisen kanssa, ja – kyllä, he vastasivat stereotypioita – nämä punaposkiset outdoor-ihmiset olivat säässä kuin säässä aitoja vuoren valloittajia. Kun näki, millaisella ilolla ja imulla raikas vuori-ilma imeytyi heidän verenkiertoonsa, vaikuttui väistämättä yhdenlaisesta elämisentunteesta. Johon ei kuulunut tunkkaisen sisäilman arvostaminen.

Elämänpiiriini kuuluu kavereita, jotka puhuvat välittömästi kaiken, mitä heille tai heissä tapahtuu. Se ei vaan pysy heidän sisällään. Heille elämä tapahtuu ihmisten välissä, kohtaamisissa ja seurueen tapahtumisessa. Muutaman itsen seurassa vietetyn hetken jälkeen heitä alkaa kovasti kaikertaa seuran puute ja se, ettei mitään tapahdu. Kirjojakin he lukisivat, jos ne eivät olisi niin tylsiä.

Tasapainoon

Ihmisessä on luontainen pyrkimys tasapainoon. Joillakin se näyttäytyy aktiivisena toimintana esimerkiksi oman yksipuolisuuden monipuolistamisena, omien heikkouksien muuntamisena vahvuuksiksi – oman olemuksen tasapainottamisena. Toisilla tasapaino syntyy siitä, että samastuu siihen mitä on. Vähän kärjistäen: oma hyvä olo ja tasapaino syntyvät siitä, ettei kohtaa sitä, mikä haastaisi muutokseen.

Näiden kahden ero on huomattava. Tekeminen ja tekemättä jättäminen tuntuvat. Pyrkimys muuntaa itseä tekee mielestä joustavan ja helpommin lähestyttävän. Hallitsematon luonne puolestaan voi joskus kohdattuna olla ihan hauska tai ainakin kiinnostava, pidemmän päälle ja joka päivä kohdattuna rasittava tai jopa murha.

Day-to-day eläminen yhdenlaisen turjakkeen, ei-kovin-kommunikatiivisen ihmisen kanssa samassa neukkarissa, äijämäisemmistä ympäristöistä puhumattakaan? Tai hysteerisyyteen taipuvaisen, jolle pienikin ärsyke riittää tunnetsunamiin, sillä se mikä tulee voimalla sisään, tulee myös voimalla ulos?

Myötäsyntyiset ominaisuudet vaikuttavat ihmisen elämään suuresti. Onko jotain kuitenkin tehtävissä?

Pienten asioiden suuri muutos

Aina on jotain tehtävissä. Tapahtuuko se niin, että luontaisesti ulospäin suuntautunut tulee opettamaan sisäistyneille ihmisille vuorovaikutustaitoja ja reipastumista. Ei välttämästi.

Kaikenlaista voi päättää tehdä itsekin.

Teen vähän toiseen suuntaan. Teen vähän toisin kuin muuten tekisin. Sanon sanan sittenkin vaikka tavallisesti vaikenen. Vaikenen vaikka niin mielelläni puhuisin. Haen tasapainoa: en puhu liian vähän enkä liian paljon. Aluksi hikoilua mutta vähitellen palkitsevaa.

Voin myös järjestellä olosuhteita. Ja opetella ottamaan vastaan apua. Vähitellen maailma näyttäytyy paikkana täynnä mahdollisuuksia.

Minä en olekaan vain se millaiseksi synnyin ja kasvoin, vaan se mitä itsestäni teen.

Herääminen sytyttää ihmisessä motivaation hakea tasapainoa oman elämän rikastamiseksi ja muidenkin ihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Tähän sisäiseen evakkorekeen ei toistaiseksi vielä moni kapua.

Monipuolinen ja joustava mieli ja sen käytännön seuraukset ovat kuitenkin tänä päivänä paikoin jo kovaa valuuttaa. Ja kurssi näyttää olevan nousussa.