Peilaus

A coach tries to think by writing and speaking.

Avainsana: havahtuminen

Syty, pala, sytytä

Ihmiskunnan suurimpia keksintöjä on tulitikku. Siinä ihminen on tehnyt luonnossa sattumanvaraisesti tapahtuvasta syttymisestä järjestelmällistä: tikun leimahtamisesta seuraa palaminen ja palava tikku sytyttää mitä ikinä tarpeen.

Näyttökuva 2014-02-27 kohteessa 18.32.03

Kömpelö vertaus ihmiseen palvelee tässä tarkoitustaan: miten sattumanvaraisesta syttymisestä, innostumisesta voi tehdä järjestelmällisempää?

Miten sytyt?

Onko sinussa sellaiset ainesosat sellaisessa suhteessa, että lämpenet ja innostut vähäisestäkin kitkasta? Mikä saa (läsnä)olosi, mielialasi, elämisentunteesi, energiasi ja voimasi tähän optimitilaan?

Sillä: optimitila arjen keskellä on harvoin todellisuutta. Siksi vain olosuhteista riippumaton sisäinen elämä eli tietoinen kyky ja voima ohjata itse muualle kuin mihin olosuhteet veisivät, ratkaisee. Muutoin on ulkoisen armoilla, eikä se ole useinkaan sytyttävää.

Edellä mainittujen ainesosien huolehtimisesta ja ylläpitämisestä on kyse.

  • Voinko olla aktiivinen ja hereillä
  • Olenko palautunut ja minulla on voimaa innostua
  • Olenko päästänyt irti niin, että voin olla hetkessä ja energinen

Ellen järjestä sisäisiä elämääni ja olosuhteitani, minusta on siihen vain silloin, kun osaset sattuvat kohdalleen.

Mikä saa sinut palamaan?

Asialle palaminen on sitä, että kykenee ylläpitämään liekkiään, innostumistaan. Tämä tapahtuu helpoiten ja onnistuneimmin siten, kun kykenee liittämään itsensä siihen mille palaa. Parhaimmillaan nämä ovat sama asia.

Palaminen on ’staying poweria’: asiassa ja asian ääressä pysymistä. Samalla se on todelliseen lähteeseensä itsensä liittämistä ja asiasta saman ytimen ja merkityksen löytämistä. Eli onko asialle minulle jokin tarkoitus.

Samalla se on tahdon päätös: tämän otan asiakseni, tähän sitoudun. Sitoutuessani löydän uusia teitä siihen, miten liityn siihen.

Bonuksena palamisessa vapautuu lämpöä ja valoa – olennaisia tapahtumia kumpikin ihmisten ja asioiden kanssa toimiessa. Ja joskus käy niin onnekkaasti, että jotakin turhaa palaa samalla pois.

Onko sinusta sytyttämään?

Tunnetusti innostunut ihminen ei aina ole innostava. Miksei? Koska usein tällainen ihminen on innostumisessaan itseensä sulkeutunut. Kuin uskoon tullut, joka ei ymmärrä, ettei hän jaa muiden käsitystä todellisuudesta.

Toisin on silloin kun näyttää esimerkkiä eli ON innostunut. Samalla ottaa muut mukaansa löytämällä ne tiet, joiden avulla muut voivat löytää asian ja innostuksen luo. Tämä edellyttää sosiaalista taitavuutta ja pelisilmää: mistä kohtaa sinä sytyt, missä on sinun syttymispisteesi?

Näyttökuva 2014-02-27 kohteessa 18.37.02

Kyse on usein näyttämisen, innostamisen ja (oman) tilan antamisen välisestä tasapainosta. Joskus taas siitä, että onnistutaan luomaan kokemus, että ollaan samassa veneessä. Joskus se vaatii, että jaksaa olla yksin innostunut kunnes muutkin ymmärtävät innostua. Ja joskus jää vain yksin innostumaan, mikä sekin voi olla ihan hyvä.

Sillä palaminen jättää aina jälkensä. Siksi kannattaa syttyä.

Mestarit

Oppiminen on osa kehittymistä. Monesti luullaan, että oppimisen taustalla olevaa oppimistahtoa joko on tai ei ole, mutta todellisuudessa sitä voi kehittää ja siinä voi kehittyä.

Palaute, tahdon kysymys

Nuorena opiskelijana olin kesätöissä hoitamassa kehitysvammaisia. Minulla oli esimies, joka kysyi minulta ensimmäisen työpäivän päättyessä: ”Haluatko sinä oppia?” Vähän hämilläni vastasin myöntävästi. Esimiehen suupielet kääntyivät ylöspäin: ”Hyvä, niin minäkin.”

En tiennyt, mihin lupauduin. Siitä päivästä lähtien sain suoraa ja selkeää palautetta päivittäin. Oma osaamistasoni suhteessa opeteltavaan kävi hyvin selväksi. Aluksi se tuntui karulta ja vaikealta ottaa vastaan sillä tuntui, että tein kaiken absoluuttisen väärin. Vähitellen tilanne muuttui. Lopulta odotin noita palautehetkiä.

Kesän viimeisessä keskustelussamme vaihdoimme näkemyksiämme siitä, mitä olimme oppineet. Itse olin oppinut ihmisenä olemisesta, omasta toiminnastani ja sen vaikutuksesta ja ennen kaikkea itsestäni. Entä esimieheni: ”Aluksi opin jokaisesta sinun tekemästä virheestä. Sitten vähitellen opin sinusta ja itsestäni. Lopulta opin antamaan sinulle palautetta niin, että sen vaikutukset olivat mahdollisimman hyvät.”

Hän oli oikeasti tahtonut oppia ja oppi myös. Saamani palaute eli ulkopuolisen näkemys kaikesta siitä, mitä en itse nähnyt, osoittautui kullan arvoiseksi.

Esimerkki ratkaisee

Valmentaessani esimiehiä kyse on samasta asiasta: tahdotko oikeasti oppia? Tahdonko itse oppia paremmin valmentamaan juuri näitä esimiehiä, haluaako esimies oppia paremmin sparraamaan omaa tiimiään. Sillä yhtä ei tueta ja auteta samalla tavalla kuin toista.

Näyttökuva 2014-02-24 kohteessa 21.39.40

Oppimisen voi tässä yhteydessä kiteyttää näihin kolmeen:

  • Oppia toisesta ihmisestä ja itsestä.
  • Oppia työstä ja siitä, miten monella tavalla sitä voi tehdä.
  • Oppia antamaan palautetta, tilaa ja apua ja tukea.

Opettaja on yhtä paljon oppimassa kuin se, jota on opastamassa. Mahdollisuudet oppia ovat yhtä suuret – jos ei aseta mitään turhaa oppimisen tielle. Ja mikä on päämäärä? Olla esimerkki oppimistahdosta. Jos menee paikalle ylimielisenä osaajana, oppiminen ei sytytä.

Keitä ne on ne sankarit

Monet menestyvät ihmiset ovat intohimoisia oppilaita. He ovat hereillä ja halukkaita oppimaan ja omaksumaan uutta. Osalle se on myötäsyntyistä, osa on kehittänyt sitä sen lisäksi itse.

He ovat sankareita siksi, että he eivät opettele ja opi siksi, etteivät he osaisi vaan siksi, että haluavat oppia lisää. He harjoittelevat asioita kaiken aikaa. Aivan kuin vanha sanonta sanoo:

Harjoitus tekee mestarin. Mestari harjoittelee aina. Mestari on mestari oppimaan.

Mestariksihan voi tulla kuka vaan: kun harjoittelee, oppii.

Mestaruutta kannattaa tavoitella, jos oikeasti haluaa olla antamassa maailmalle parasta. Ja jos omalta osaltaan haluaa olla vaikuttamassa siihen, että yritys on vielä seuraavanakin vuonna olemassa.

Because you can

Elämässä tapahtuu paljon asioita, koska niille antaa luvan. Mahdollisuus hyvään ja pahaan tulee todeksi.

Se pitempi lieka

Moni antaa ennalta arvaamattoman ja huomaamattoman usein luvan kohdella itseään huonosti. Myös toimiessaan itsetuhoisesti mieli on mielekäs. Mutta se on silti paha lupa. Ja aikuisena saa vääntää aika tavalla näitä lupia peruuttaessaan.

Monet myös tiuskivat lapsilleen, puolisolleen ja ystävilleen ja asiakaspalvelijoille – kaikille niille, joille voivat. Kun on antanut itselleen luvan ja toteuttaa impulssejaan, se jatkuu kunnes joku pysäyttää.

Useimmat ihmiset kaipaavat arvojensa selkiinnyttämistä. Tätä prosessia häiritsevät lapsuudessa opitut väärät ehdollistumat. Kaikkien onnettomuudeksi.

Lyhyt lieka

Kun pyrkii antamaan itselle luvan rohkeasti kokeilla jotain uutta epäonnistumisen uhallakin, huomaa vaikeuden. Valtaosassa tilanteista lupaa ei tule, kokeilu jää tekemättä.

Näyttökuva 2014-02-21 kohteessa 10.13.12

Samuli Heimonen

Ympäristökin on tavallisesti aika ahdasrajainen. Normipoikkeaman ei tarvitse olla suurikaan, kun rajat tulevat vastaan. Tämä on sääli. Monelle se on tuttua lapsuudesta: muotissa olemista lyhyessä lieassa.

Kaikesta huolimatta noiden rajojen ylittäjiä aina löytyy. Mielikuvituksen kautta toteutuminen avaa muidenkin rajoja.  Kun lieka pitenee, kaikki voittavat ja voivat inspiroitua.

Olisi hyväksi

Monenlaista tapahtuu, kun eräänä ja toisenakin päivänä hyppää tyhjään. Samalla kaikki kiteytyy kysymykseen, oppiako vai eikö oppia?

Sillä sen, mitä tänään vahvistaa, saa huomenna vastaansa – tai ainakin edestään löytää.

Uusien tapojen oppiminen alkaa mahdollisuuksille havahtumisesta ja jatkuu niiden vahvistamisesta. Mikä muu kuin tällainen vapautuminen antaisi enemmän elämisentunteelle?

Koska sinä voit.

 

 

Märkä tosi

On aistitodellisuus ja sitten on mielen todellisuus. Useimmille aistitodellisuus on se ainoa oikea todellisuus eli mistä mielen todellisuudesta puhuvat oikein puhuvat.

Unta vai totta

Unet tuntuvat joskus todelta. Märät unet eivät ole poikkeus.

Uppoaminen tuollaiseen uneen voi olla päivän todellisin tai todellisimmalta tuntuva kokemus. Muuten rutinoitunut, autopilotilla pyörivä elämä tuntuu syystäkin varjomaiselta. Miltä elämä oikeasti tuntuisi, jos lakkaisi olemasta himmeä?

Näyttökuva 2014-02-06 kohteessa 20.52.39

Milloin oikeastaan tuntee todella elävänsä? Silloin kun kokee yhteyden johonkin. Joku on viisaasti verrannut tätä kokemusta siihen, miten vasta jonkin suuremman hyvän tai päämäärän palveleminen antaa elämälle merkityksen.

Vaan miten päästä todellisuuden yhteyteen?

Mielen aktiivisuus

Siinä missä viiden aistin käyttäminen tuo meidät tehokkaasti aistitodellisuuteen, vastaavasti on oltava aktiivinen suhteessa mieleen.

  • Läsnäolo. Tuoda itsensä tähän hetkeen ja olla ja pysytellä siinä. Siinä on hommaa – lapsuuden luontainen kyky hajoaa aikuisen arjen kohinaan.
  • Harjoitteleminen. Havahduttaa tähän hetkeen, koska uutta voi oppia vain olemalla tietoisesti paikalla ja ponnistamalla yli luontaisen ja saavutetun kyvyn.
  • Antautuminen. Kun lakkaa yrittämästä mitään, on vain sisäisesti hereillä ja valpas.
  • Meditaatio. Intensiivinen eläminen niissä sisällöissä joita joko mieli tuottaa tai joihin itse on päättänyt upota hetkeksi. Herättää mielen toiminnalle ja sisällöille.

Mielen voima kasvaa, suhde ja yhteys syvenevät. Epämääräisyys muuttuu selkeydeksi, kaaos järjestäytyy. Ja jossakin vaiheessa tulee kokemus: this is real. Mielessä tapahtuvat asiat ja sen todellisuus on yhtä reaalista kuin ulkoinen todellisuus. Se ei ole kuvitelmaa eikä unta vaan totta.

 

Jostain kumman syystä tieteen, taiteen ja uskonnon kolmikosta taide on päässyt kaikkein vahvimmin kuvaamaan sisäistä todellisuutta.

Mitä sitten on todellisuus? Mielen projektio? Jos tämä olisi läksynä, miten sinä sen määrittelisit? Kun keksit, anna todellisuudelle märkä pusu. Tukea voi hakea Morphikselta:  http://www.youtube.com/watch?v=WnEYHQ9dscY

Näyttökuva 2014-02-06 kohteessa 20.48.25

 

Voimaharjoittelua

Harjoitteleminen on ylevä asia. Kun harjoittelee, kohtaa vastuksen eli sen, mitä ei vielä osaa tai mihin ei kykene ja minkä suhteen on ylitettävä vanha – ja itsensä.

Harjoittelu muuttaa kolme asiaa: kasvaa voimassa, taidossa ja tietoisuudessa. Mieli on lihas: harjoittamalla se vahvistuu ja kykenee vastaamaan eteen tulevaan tarpeeseen.

Voima

Ilman sisäistä, mielen voimaa ei ole itsensä johtamista. Sisäisen voiman avulla voin ohjata itseäni, tehdä tietoisia valintoja ja saada tehdyksi sen, mitä päätän ja miten tahdon.

Näyttökuva 2014-02-03 kohteessa 22.08.12

Taito on hyödytön, ellei ole voimaa toteuttaa sitä. Tämän itsestään selvyyden taakse kätkeytyy tragedia: taitoja harjoitellaan useammin kuin voimaa. Ja usein asiat jäävät tekemättä.

Tietoisuus, jota voi kutsua myös herkkyydeksi tai läsnäoloksi, ilman voimaa ei kykene vastaamaan siihen, minkä tunnistaa tarpeeksi. Toisaalta voima vailla tietoisuutta on sokeaa ryntäilyä.

Kolme yhdessä

Taidot liittyvät taitavuuteen ja taitavuus puolestaan on viisautta, josta on tullut käytäntöä tässä hetkessä. Taitavuutta tarvitaan erityisesti kohtaamisissa itsen ja muiden ihmisten kanssa. Ja sitä on myös kaikkien helpointa ja luontevinta harjoitella juuri kohtaamisen rajapinnassa.

Taito ilman tietoisuutta ja läsnäoloa hetkessä elää aina menneessä. Siksi sellaisesta taidosta seuraa törmäyksiä. Juuri tästä syystä ihmiset, jotka näkevät valveunta omasta osaamisestaan, eivät ole kovin taitavia.

Tietoisuuden kehittäminen on tärkeää juuri siksi, että ihminen voi elää tässä hetkessä ja vapautua menneisyydestään, joka on usein esteenä tässä hetkessä. Herkkyyden kehittäminen tapahtuu helposti hyödyntämällä johdonmukaisesti viiden aistin iloja. Tietoisuuteen herääminen ja sen aktiivinen herättäminen luo vahvempaa itsetuntemusta. Tuota maagista taitoa, jonka merkitystä ei voi ylikorostaa millään elämän alueella.

Sanon: harjoittele

Harjoitteleminen on tunnustus elämälle: tahdon oppia, tahdon voimistua, tahdon kehittyä. Oikeastaan se on rakkaudentunnustus itselle ja kanssaihmisille.

Näyttökuva 2014-02-03 kohteessa 22.10.55

Samalla se on merkki siitä, että olen voimissani. Väsyneenä en edes halua oppia uutta enkä pystyisikään.

Harjoitellessani luon = olen elossa. Olen ihminen inhimillisimmilläni. Itse itseään vahvistavana.

Oikeesti ne auttaa sua

Laiska saattaa kuvitella, että kehitys tapahtuisi itsestään ilman että jokin pakottaisi. Useimmiten ei.

Maailmaa voi katsella näin: toiset ihmiset opettavat meitä, minkä seurauksena meistä tulee taitavampia palvelijoita heille.

Hienovarainen apu vai nyrkillä naamaan?

On kolmenlaista opettajaa, siis ihmistä, joita kohtaamme päivittäin.

Lähellä olevat, jokapäiväiset ihmiset haastavat eniten ja lujimmin. Kaivavat esiin sen, missä olisi vielä kehityttävää. Vaativat että opit tai itket ja opit. Lapset, puoliso, esimies, sukulaiset, työkaverit,… Ja joskus myös itse.

Näyttökuva 2014-01-30 kohteessa 22.21.11

Ne ihmiset, joihin törmää muuten vaan maailmassa liikkuessaan. Hetkessä nämä ihmiset saattavat pakottaa valitsemaan esimerkiksi toiminnan tai ei-toiminnan välillä. Tai he ovat ihmisiä, jotka auttavat oivaltamaan.

Monesti luulee saavansa elämält turpaan vaik oikeesti elämä antaa juuri isällistä avaria herättääkseen sua ettet jumitu paskaan tilanteeseen. Arman Alizad ‏@titmeister

Sitten vielä ne ihmiset, jotka ohimennen sanovat tai tekevät jotakin, josta voi ottaa opikseen ja havahtua. Esimerkiksi käytöksessä jokin on esimerkillistä, hyvässä tai huonossa.

Kaikki kolme elämänopettajatyyppiä edellyttävät oppimiselta samaa.

  • Tietoista läsnäoloa, herkkyyttä, hereillä oloa.
  • Tahtoa, voimaa ja taitoa oppia.
  • Suostumista, nöyrtymistä, antaumusta.
  • Rohkeutta.

Astua ’kohtaloaan’ vastaan?

Voinko sisäisellä kuin ulkoisella toiminnallani vaikuttaa siihen, mitä kohtaan. Arjen kokemukset vahvistaisivat sen, että kyllä.

Jos minulla on edes joitakin edellä luetelluista ominaisuuksista eli suostun oppimaan, oppimista ei tarvitse pakottaa eikä se tunnukaan niin kamalalta, tavallisesti. Jos vielä katsoo omaa opin saunaansa silmästä silmään, ei tarvitse venkoilla vastaan.

Tavallisesti tämä vaatii asennemuutoksen.

  • En reagoikaan haastamiseen viholliskuvillani.
  • En ohita arjen opetuksia välinpitämättömillä elämäntorkkumisillani.

Vaan

  • Herätän itseni asennerutiineistani ja ohjaan itseni peilaamaan itseäni maailman peilissä.

Resepti: Vähän nöyrtymistä. Vähän enemmän kiinnostusta. Lisää rakkautta elämää kohtaan.

Elämä muuttuu oman näköiseksi, ja sitten alamme elää aiempaa täydemmin.

Run, baby, run*

Jos sinut on saatu uskomaan, että sinun pitää juosta, ja olet lähtenyt juoksemaan, sinä todennäköisesti juokset edelleen. Juoksemista on vaikea lopettaa jos on kerran aloittanut. Jopa Forest Gump tietää sen.

”Meillä on kiire”

Välillä voi kysyä, minne ja miksi kiire. Yleisesti tiedetään, ettei kiire ole samaa kuin tehokkuus. Juoksemalla päivänsä läpi saa aikansa kulumaan saamatta mitään hyödyllistä aikaan. Samat asiat voisi hoitaa puolet hitaammin ja saada ne tehtyä kaksi kertaa paremmin.

Eikö se näyttäisi yhtä hyvältä – tai vakuuttaisi ketään?

Kiire syntyy usein osaamattomuudesta ja ajatusharhoista. Kiireholisti tarvitsee (itse)apua.

Näyttökuva 2014-01-27 kohteessa 21.54.43

Omia ajatuksia ja uskomuksia kannattaa aika ajoin tarkistaa: mistä ne ovat syntyneet ja mikä niitä pitää elossa. Yllättävän usein huomaa, että monet omista uskomuksista ovat syntyneet ulkopuolisen maailman näkemyksistä, käsityksistä ja uskomuksista. Joskus asioiden kyseenalaistaminen ja näkeminen kokonaisuutta vasten pelastaa ihmisen.

Vapaus valita

Jos on kiire, voinko rauhoittaa mieleni? Kyllä, voin harjoitella tämän taidon. Täytyykö minun stressaantua, jos ympäristö stressaa? Ei tarvitse. Valinnan vapaus on minulla.

Kyse on usein siitä, osaanko pysähtyä itse vai pitääkö minut pysäyttää. Uskonko keltaista korttia vai tarvitaanko punainen? Jos ajattelisin vain ja ainoastaan omaa etuani, olisin proaktiivinen ja tekisin asioille saman tien jotakin.

Mitä edellä kuvatun peilaamisen lisäksi?

  • Pidä päivittäinen rauhoittumistuokio, jossa annat mielesi rauhoittua ja jäsentyä. Ja jos ehdit (sic!), monta pientä tietoista taukoa sen lisäksi.
  • Kysy itseltäsi, mikä on olennaista. Ennen työpäiväsi alkua ja sen lopuksi.
  • Suuntaa energiasi yhteen asiaan ja ole siinä täysillä läsnä. Erittäin palkitsevaa!

Tänään on sinun päiväsi. Valitse siis vapaasti.

 

*70-luvun uskiskirjallisuuden helmi: Nicky Cruzin Juokse poika juokse. Kirjan alussa Nicky toteaa kuolemattomasti: ”Olin alkanut juosta, eikä mikään voinut enää pysäyttää minua.”

Elämän apteekki

Me etsimme maailmasta lievitystä elämään kuuluvalle, väistämättömälle kärsimyksellemme.

Akuutti kärsimys vaatii akuutteja keinoja. Useimmiten kuitenkin kärsimyksen aiheuttavia syitä on katsottava silmästä silmään. Sitä voi ja on hyväkin tehdä yksin. Mutta kun omat rajat tulevat vastaan, toisen ihmisen apu on paikallaan. Ja silloin tietystä olisi hyvä, jos sellainen olisi paikalla. Auttava ihminen.

Miten on?

Tässä maailmassa on pulma.

Ulkoisen hyvinvoinnin ja yltäkylläisyyden keskellä ihmiset voivat yhä huonommin. Maailma on täynnä häiriötekijöitä, jotka johtavat eriasteisiin mielenhäiriöihin. Sellaisiin joista palautuu tai sellaisiin jotka kuormittavat pysyvästi tai lopullisesti. Ruumis näyttäisi kestävän mieltä paremmin. Voi myös kysyä, minkä kustannuksella ja millä tavoin mieli kestää ja tuleeko elämästä pelkkää selviämistä.

Näyttökuva 2014-01-06 kohteessa 22.27.35

Huonovointisuuteen vastaamaan on syntynyt kasvava joukko auttamaan halukkaita ihmisiä, jotka katsovat olevansa myös kyvykkäitä auttamaan. He ovat konsultteja, valmentajia, coacheja, terapeutteja – yhden- ja toisenlaisia hoitajia.

Avun tarve on todellinen. Myös auttajilla.

Mitä auttaja tarvitsee?

Tarpeet ovat tietenkin yksilöllisiä. Olen huomannut sekä itsessäni että monen muun ihmisen kohdalla, että itsensä tuntemaan oppiminen on avain, tässäkin.

  • Miksi haluan auttaa? Olennaista on oman elämänhistorian skannaaminen. Ennen kaikkea sen perintöosan selvittäminen, jonka on tuonut mukanaan aikuiseen elämäänsä.
  • Millä autan? Millaisia todellisia kykyjä ja taitoja minulla on luoda yhteys toiseen ihmiseen ja millä tavoin auttavat ja parantavat voimat toimivat käytännössä, siinä hetkessä.
  • Millaisin seurauksin? Toisaalta syventyminen siihen, millaista apua ihmiset saavat ja millaisia seurauksia avun antamisella on. Toisaalta seurausten näkeminen, niistä oppiminen ja toiveajattelun ja kriittisyyden hieno tasapaino.

Ja ennen kaikkea: kykenenkö todella vastaamaan ihmisten tarpeisiin eli ovatko omat tarpeeni tyydytettyjä?

Tulevaisuus nyt

Millaisia vaihtoehtoisia näkymiä tästä syntyy, kaikille avun tarvitsijoille?

Näyttökuva 2014-01-06 kohteessa 22.28.27

Havahtuminen. Ihmisten tietoisuus lisääntyy kaiken aikaa. Sen myötä ihmiset alkavat havahtua ja tulla tietoisemmiksi kaikesta itsessään. Kun tämä herääminen tapahtuu sisältä päin, muutokset mielessä alkavat siirtyä tekemisen kautta käytäntöön ja elämään.

Mielen kyvyt. Ihminen alkaa havahtumisensa myötä kehittää itsessään mielen ohjaamisen kykyjään ja kykyä antautua aitoon vuoropuheluun niin itsensä kuin toisten ihmisten kanssa.

Kriisiytyminen. Ihminen havahtuu ja ryhtyy toimeen vasta pakon edessä. Vasta kun omien  tapojen ja tottumusten itsetuhoisuus on niin ilmiselvää, ettei sitä voi enää paeta.

Onneksi vielä on mahdollisuus valita. On vuosi 2014.

 

 

Uskalluksesta

Ulkoisessa maailmassa kohtaan ja minua tulee vastaan ihmisiä, asioita, ilmiöitä. Aina välillä herää kokemus näkymättömillä poluilla kulkemisesta. Kuin ne kuljettaisivat minua, syvässä unessa kulkevaa.

Poluilla on näkymättömiä kynnyksiä ja käänteitä. Uskallusta on ylittää kynnys, silloin kun on ylitettävä kynnys kohtaamiseen. Uskallusta on poiketa polulta ja kääntyä suuntaan, jossa ei ole ennen ollut. Se on toisenlainen muutos, ei välttämättä kohtaamista vähäisempi. Se on myös usein tietoinen valinta, silti joskus spontaani.

Kuolinvuode nyt

Kysymys: miksi odottaisin kuolinvuoteelle nähdäkseni, mikä olisi ollut elämässä tärkeää? Jos raahaan kuolinvuoteeni tähän hetkeen, voin katsoa elämääni silmästä silmään: mille annan arvoa, mitkä asiat ovat oikeasti merkityksellisiä?

Näyttökuva 2013-12-20 kohteessa 7.44.59

Annan itselleni mahdollisuuden nähdä nuo kynnykset, joita ylitän. Kun löydän sisältäni voiman, jolla uskallan vaikka pelkään, uskallan päästää irti. Uskallan heittäytyä, katsoa, mitä tapahtuu jos. Toisinaan pelko vie. Sitä riemukkaampaa on silloin, kun niin ei käy.

Uskallan ottaa suhteen siihen, mitä teen ja miten toimin. Se on suhde, joka pysyy yllä samalla voimalla ja hakee energiansa siitä samasta lähteestä, josta nuo päätökset syntyivät. Se on uskalluksen flow.

Menetettävää?

Mitä menetettävää minulla on? Muuta kuin ne opitut asiat, muuta kuin ne hetkelliset asiat, jotka unohtuvat..? Kun taustana ovat ne minulle tärkeät asiat, joita vasten koko elämää peilaan. Ne asiat, joissa halusin antaa itseni ihmisille.

Kyse on halukkuudesta ilman pakkoa. Teosta, jota ei joudu vaan saa tehdä, koska tahtoo. Kaikki väistää tuon tahdon tieltä. Aina kun löytää sen voiman ja varmuuden, ehdottomuudenkin.

Kohtaako ja risteääkö tässä elämän ehdottomuus ja ankaruus ja sisäisen ehdottomuuden kanssa – kutsumus mutta tässä hetkessä?

R-sana

Rakkaus on suuri sana. Ehkä siksikin, että se tuo yhteen niin monta asiaa. Kuolinvuoteella ainut todellinen kysymys on: uskalsinko rakastaa? Näkymättömien kynnysten ylittäminen osoittaa saman konkreettisen rohkeuden.

Perustana on rakkaus elämään. Tähän hetkeen, kaikkeen siinä. Kun suostuu ja uskaltaa rakastaa elämäänsä, elää sisäisestä voimastaan.

Kun rakastaa ihmistä kiinnostuksella, myötätunnolla, hyväntahtoisuudella, palvelemisella, ylittää monta kynnystä kerralla.

Kun rakastaa itseään olemalla itselle hyvä, ylittää varjonsa ja menneisyyden painon.

Näyttökuva 2013-12-20 kohteessa 7.49.33

Kun rakastan, luon itseäni ja elämääni. Ja luon sitä lähtökohdasta, tästä hetkestä. Luodessani en jäljittele edes omaa luontoani, vaan synnytän jotakin uutta. Sellaista, mitä ei ole vielä ollut. Samalla luon mahdollisuuden kulkea muuttuvana elämän läpi.

 

Joulun sanoma on rakkaus ja hyväntahtoisuus. Sitä toivon tämän bloggauksen myötä kaikille lukijoille. Palaamme parempana vuonna 2014.

 

Mitä olisi tehtävä?

Vuosi lähenee loppuaan. Joillekin se tulee tarpeeseen – se että jokin pysähtyy hetkeksi. Edes se tunne, että jokin päättyy. Vaikka todellisuudessa lähes kaikki jatkuu ja vieläpä aivan samanlaisena sitten, kun tauko on ohi ja seuraava vuosi alkaa.

Mutta jossakin elää toive, että voisi aloittaa uudestaan. Tai ainakin tehdä toisin. Ankarat jouluperinteet eivät välttämättä helpota saamaan ajatuksia ja niitä johtavaa halua panna uusiksi asioita.

Näyttökuva 2013-12-17 kohteessa 8.43.22

Elämä jatkuu turvallisena = samanlaisena? Miten tuon turvan keskelle mahtuu uutta?

Mitä teen?

Katsaus itseen synnyttää erilaisia kysymyksiä.

  • Onko se, miten toimin, hyvä? Jos pystyn katsomaan itseäni kuin ulkopuolinen, alanko nähdä sitä, miten vaikutan toiminnallani.
  • Voisiko se olla parempaa? Totta kai se voisi ja jos annan aikaa pysähtyä, keksin keinoja ja tapoja, joilla parempi voi toteutua. Paremmin.
  • Mitä oikeastaan olen? Antaako ihmisyyteni aihetta lähempään tarkasteluun ja miten kaukaa minun on sitä katsottava, että näen sen oikeassa valossa.
  • Mikä olisi mahdollista? Miten lähden elämään unelmiani tai kulkemaan niitä kohti, polkuani pitkin ja siitä välillä poiketen.

Uudelleen organisointia

Jokainen tietää, että elämäänsä voi järjestää monella tavoin uudestaan. Aivan samoin kuin sen on järjestänyt tällaiseksi tässä matkan varrella… Saanut tapahtumaan ja antanut tapahtua.

  • Jos muuttaisin yhden asian, mikä voisi olla se pieni mutta tärkeä asia?
  • Missä mahdollisuuksien raja ylittyisi? Arkipäiväisten mahdollisuuksien tuolla puolen ovat ne vielä toteutumattomat mahdollisuudet. Jotka ovat yhtä mahdollisia kuin ne, jotka toteutuvat. On otettava askel niitä kohti. Miten?
  • Mille sydän sanoisi joo? Miten kuunnella sydäntä – rauhoittaa mieli ja antaa sydämen puhua. Vaarallista, ehkä, ja samalla sydämessä asuva, runoilijan sanoin itseään paljastava voi puhua viisauden sanoja.

Muutoksen luonne

Muutoksesta ei tiedä, ennen kuin siihen ryhtyy. Siksi siinä on jotakin ”kivaa ja kauhistuttavaa”.

Näyttökuva 2013-12-17 kohteessa 8.42.03

Muutos on herättävää. Siksi yksi pienikin asia saa asiat näyttäytymään toisessa valossa. Ja tuolla toisella valolla on voimaa enemmän kuin aavistaakaan.

Muutos on myötäelämistä. Se on elämistä myötä sen muutoksen kanssa, joka on käynnissä kaiken aikaa ennen kaikkea suhteessa ja yhteydessä asioihin. ”Elää muutoksessa tai ei elää ollenkaan.”

Minä en ole sama kuin ennen. Minä en ole se sama, joka kerran loi ja suostui näihin olosuhteisiin ja tiloihin. Elämäni ei toivottavasti ole työpaikka, jossa ensimmäisen vuoden opin uutta ja 19 seuraavaa vuotta toistin samaa ja nyt voin sanoa, että minulla on 20 vuoden työkokemus. Elämänkokemus voi tuoda viisautta tai luoda vankilan. Usein kumpaakin.

Muutostahdosta muutoskykyyn

Muutoksen todellisen luonteen oivaltaminen ja sen kanssa elämään oppiminen on todellinen kansalaistaito, jota ei opeteta missään. Kuitenkin siihen liittyvä elämisen taito on samalla taitoa elää onnellisena. Tärkeä taito: mitä luon ympärilleni?

Muutostahdon ja muutoskyvyn vahvistaminen – luoda omaa elämäänsä samalla kun luo itseään.

Olisiko se jotakin, josta voisi aloittaa tulevan vuoden jo nyt?