Peilaus

A coach tries to think by writing and speaking.

Avainsana: havainto

1.10.2013

Hyvä elämä!

Tänä aamuna oli Fleuristessa Saku Tuomisen uuden kirjan Hyvä elämä – lyhyt oppimäärä julkkarit. Rentoa tunnelmaa, Fleuristen hyvää syötävää ja ennen kaikkea tietysti Saku Tuominen itse puhumassa kirjastaan. All right!

Saku Tuominen ja Jan Erola rentoutuvat

 

Kirja syntyy

Saku kertoi lyhyillä lauseilla kirjan syntyhistoriasta.

Ei sitaatteja. Tehdä siitä ihan hyvä, se riittää. Tekovaiheessa se lyheni lyhenemistään kunnes 80 sivusta ei ollut enää mistä puristaa pois.

Kirja on Sakun mukaan omistettu hänelle itselleen. Tai voisi olla. Koska hän omien sanojensa mukaan menee hyvän elämän suhteen yhtälailla ’linssit huurussa’ kuin useimmat muutkin.

Tämä ei ole pelkkää puhetta. Kirjasta oikeasti välittyy nöyrä asenne, mikä on teeman suhteen tietysti kohdallaan. Kirjassa ei viisastella eikä olla nokkelia eikä varsinkaan yritetä olla parempia kuin naapuri. Eikä Saku – epäilyksistä huolimatta – ole kenokaula.

Dreamdo

Toteuta unelmasi tai auta ainakin muita toteuttamaan ne. Saku kertoi Dreamdo:n hankkeesta toteuttaa miljoonan ihmisen unelmat yli sadassa maassa. Siis aivan mahtavaa.

Sakulle tuli kirjaa kirjoittaessa oivallus, että unelmointi ja ideointi ovat sama asia. Kumpaakin on aivan liian vähän, rohkeutta kumpaankin uupuu ja sitten vielä se kynnys siihen, että lähtisi toteuttamaan kumpia tahansa.

Täällä on liikaa ihan outoa lamaannusta, sanon minä.

Kuulimme vielä tarinan – kannattaa lukea kirjasta – yksinhuoltajaäidistä, joka toteutti unelmansa nukkua Omanin autiomaassa. ”Kuinka elitististä!” hänen tekoaan kommentoitiin.  Sakun mielestä ihmiset voidaan jakaa kahteen kategoriaan: Omanin autiomaassa nukkuneet ja ne-jotka-eivät-ole-nukkuneet.

Tunnen tämän. Kun kerroin parikymppisenä lähteväni ajamaan moottoripyörällä USA:n halki, parhaan ystäväni kommentti oli: ”Mieti mitä siitä tulis, jos kaikki tekis tollai.” Tosi nuivaa. Ei koskaan kaikki halua tehdä samaa.

Loistava kirja

Sytyin kirjasta heti ensilukemalla enkä yritäkään peitellä sitä. Kirja on aito helmi. Ja siksi poimin siitä tähän loppuun muutaman sykähdyttävän sitaatin:

”Entä jos alkaisimme suhtautua unelmointiin, tekemiseen ja muistelemiseen taitoina? Ajattelisimme, että voimme olla näillä kolmella osa-alueella yllättävän huonoja, ihan hyviä tai loistavia, riippuen siitä, kuin paljon olemme niitä harjoitelleet ja opiskelleet.”

”… koska jos opimme katsomaan, alamme nähdä ja sen myötä meistä tulee paitsi onnellisempia myös onnekkaampia. Alamme nähdä mahdollisuuksia kaikkialla. Ja näemme ihan oikein.”

”Yksi merkittävimpiä onnen lisääjiä on nimittäin tunne oppimisesta, kehittymisestä, kasvusta.”

Totisesti.

Bonuksena: Tom Jakobssonin taitto tekee kirjasta kauniin nautinnon.

Siksi: Jos luet tänä syksynä yhden kirjan, lue tämä.

 

 

 

Jätä kommentti
2.8.2013

Miten mieli toimii?

Joskus 90-luvun loppupuoliskolla haastattelin australialaista teatterintekijää ja professoria Jane Prendergastia. Aiheena oli hänen Minä – Hamlet –produktionsa, mutta viisas nainen puhui paljon muustakin, esimerkiksi feminismin henkisestä ulottuvuudesta.

Prendergast käytti toistuvasti käsitettä mind map, joka pikkukylän ohuesti sivistyneelle pojalle sanoi silloin tasan sen, mitä käsitteen suora käännös: mielen kartta.

Käsitteen lumo

Käsite lumosi minut. Mieleni alkoi luoda välittömästi kuvaa siitä, miten mielestä voi tehdä kartan.

Siis kartan, jonka avulla voi kartoittaa oman mielensä osa-alueita. Mikä on mieleni Venäjä: mikä vie suuren osan mieleni pinta-alasta eli mikä saa suurimman huomioni päivittäin? Saavatko Pohjolan hyvinvointivaltiot mieleni kartalla suuremman alan kuin maailmankartalla?

Aikani leikittyäni ajatuksilla tajusin, että pitäisi vaan piirtää kartta. Sitten tietäisi, miten se toimii – ja toimiiko. Mieli on ikuisessa liikkeessä ja muuntumisessa kuten kaikki muukin ihmisessä. Miten pysähtynyt liike, siis tässä tapauksessa kartta, voisi antaa oikeutta tuolle tapahtumiselle?

Kartasta toiminnan hahmottamiseen

Aikani raapusteltuani ja tajuttuani, ettei tämä loistavalta tuntunut idea ehkä sittenkään vielä toimi, huomasin mieleni askartelevan jo seuraavan projektin kimpussa.

Jos itsetyytyväinen kartan piirtäminen ei luonnistu, onko mahdollista tutustumalla hahmottaa sitä, miten mieli toimii. Kyllä. Ja koehenkilöksi valitsin itseni.

Ensin katsoin jo tapahtunutta:

  • Ensinnäkään kenen tahansa mieli ei ymmärrä mind mapia mielen kartaksi siinä mielessä kuin minä sen tajusin.
  • Toiseksi kenen tahansa mieli ei lähde kehittämään siitä alkeellista käytännön sovellusta.
  • Kolmanneksi kenen tahansa mieli ei haaveile mielen toiminnallisuuden kartoittamisesta.

Tajusin olevani poikkeus. Sitten tajusin kaikkien olevan poikkeus. Ja sitten jo aavistinkin, että mielen yksilöllisen toiminnallisuuden ymmärtäminen voisi olla polku itsen ja toisen ymmärtämiseen.

Koehenkilö

Tein huomioita oman mieleni liikkeistä liikkeellä ollessani ja huomasin, että on kaavoja jotka toistuvat. Siis aivan normaaleiden mielenliikkeiden ohella.

Kuulen väärin ja/tai assosioin vapaasti uudissanoja, -käsitteitä tai -maailmoja.

Esimerkkejä:

Hyvinvointivaltio – Hyvinvointi-ihminen: tietoisesti luotuja sisäisiä rakenteita

Laajennettu oikeassa oleminen

Mielen sixpack – mitä mielen lihaksia kannattaisi kehittää ’rantakuntoon’

Tunnekuorma – tunnekuona/tunnekuoma

Tai sitten kuulen oikein, mutta liitän kuulemani aivan johonkin muuhun yhteyteen. Suosikkini näytti olevan se, että jokin konkreettinen keskusteluaihe muuntui mielessäni – siis saman tien, automaattisesti – vertaukseksi sisäisestä todellisuudesta.

Esimerkki: Kauppakeskuksen penkillä kaksi ihmistä keskusteli ’sisäänrakennetuista ominaisuuksista’. Tämä riitti siihen, että mieleni näki sisäisen kehityshaasteen: Jos mielessä on paljon sisäänrakennettuja ominaisuuksia eli ominaisuuksia, joihin mieli ei voi vaikuttaa ja joita muuttaa, se on ongelma. Sen sijaan mieli, jonka ominaisuudet ovat muokattavissa ihmisen tarpeiden mukaan, on joustava ja muuntuva – ja paremmin ihmistä itseään palveleva. Kasvatus voi vastata tähän haasteeseen. Ja koska kasvatus jää puolitiehen, harjoittelu eli itsekasvatus jatkaa siitä, mihin kasvatus jäi.

Heräämisiä

Tarkastellessani todellisuudessa paljon esimerkkejä monisyisempiä ajatteluketjuja tajusin, että se, miten mieleni lentää ja mihin se lentää, on minun tapani kohdata todellisuus. Samalla se on kaikessa omituisuudessaan osa itseäni ja sen hahmottaminen itseni ymmärtämistä.

Oman sisäisen elämäni valkoisia laikkuja ihmetellessäni heräsin jälleen siihen, miten vähän oikeasti tavoitan oman mieleni toiminnasta. Ja miten vähän siitä ylipäätään toistaiseksi tiedetään.

Olennainen kysymys tällä hetkellä on se, miten tehdä karttoja sisäalueesta. Miten löytää kieli, sanoja ja ilmaisuja sille, mikä on sekä yksityisesti että ihmiskunnallisesti kartoittamatonta. Jane Prendergast

Mihin sinun mielesi vaeltaa kohdatessaan aistien kautta maailmoja? Miten sinun mielesi toimii? Kysyin itseltäni. Ja kysyn nyt sinulta.

Jätä kommentti
11.6.2013

Vallan hirmu

Minulta menee alle sekunti kun olen muodostanut tarkan, koko elämänkokemukseeni perustuvan mielikuvan toisesta ihmisestä. Menee muutama sekunti lisää ja olen jo tehnyt arvion siitä, millaiseen valtasuhteeseen asetun suhteessa tuohon ihmiseen. Ylä- vai alapuolella. Lähelle vai kauas. Annanko vai otanko tilaa. Millaisten rajojen sisäpuolella käyttäydyn. Jne.

Valta on tila ihmisten välissä. Se on raakaa tahtoa, jota sivistyksen pinta tavallisesti suojelee toteutumasta sellaisenaan. Mutta sosiaaliset tavat eivät suojele siltä, etteikö valtasuhde de facto toteutuisi juuri siten kuten tahto/tahdot määrää.

Valtasuhteita

Jokainen suhde on valtasuhde. Asetumme toistemme suhteen valta-asemaan. Se on luonnollista ja neutraalia, ei siis hyvä eikä paha.

On suhteita, jotka lankeavat luonnostaan. Vanhemman suhde lapseen, pomon suhde alaiseen, opettajan oppilaaseen, tavallisesti. Näissä valta on sekä sanallisesti että sanattomasti määritelty ja sitä tarkennetaan ja siitä muistutetaan tarpeen mukaan. Mutta kuten kaikkia suhteita, myös valtaa koetellaan, mikä sekin kuuluu ihmisluontoon.

Sitten on määrittelemättömiä suhteita. Ystävyyssuhteet. Vanhemman ja aikuisen lapsen suhde. Puolisoiden välinen suhde. Voisi ajatella, että tasavertainen suhde olisi näissä ihanne. Ja onkin. Mutta harvoin se toteutuu.

Ihanteita

Tasavertainen suhde. Se olisi korkeinta mahdollista, ja hetkittäin päästään aika lähelle. Miksi se on vaikeaa? Koska tasapainosta ei voi pitää kiinni ja se muuttuu koko ajan?

Ei se ole muutenkaan helppoa. Kumpi asettuu yläpuolelle, kumpi alapuolelle ja mikä sen määrää, siis kussakin hetkessä tai asiassa?

Onko se osaaminen, elämänkokemuksen tuoma asiantuntevuus vai paras argumentti? Vai tahto valtaan? Olisi virkistävää – vaihtelua – jos se määräytyisi tietoisesti hetkestä käsin. Mutta usein ihminen sekoittaa siihen kaikkea muuta, joka ei oikeastaan kuulu asiaan. Niin kuin esimerkiksi oman vaikeutensa.

Pitää kiinni ja pelätä: kaikkea. Omaa tietämättömyyttä, alistetuksi tulemista, oman maailman muuta romahtamista. Siksi omaa valtaa, liittyen tekemiseen tai tietämiseen, niin usein aletaan puolustaa. Ja silloin tavallisesti aletaan vääntää, vallasta. Eikä aina ihan leikillään.

Sivistys

On mahdollista tiedostaa tämä. Ennen kaikkea tämä oma sisäinen kuvio. Mitä minussa tapahtuu kun toinen ottaa tai antaa minulle valtaa – tai minä otan ja annan?

Yksi ihminen herättää minussa heikkouden, toinen vahvuuden. Mitä teen kun toinen tulee selvästi rajojeni yli – entä huomaanko kun teen samaa?

Jokainen tilanne, kohtaaminen ja suhde peilaa selkeästi omaa sisäisyyttä: Miten reagoin? Mikä on tahtoni ja miten vahva/heikko se on, siinä hetkessä ja miten se asettuu suhteessa toisen tahtoon? Pomotanko vai nöyristelenkö? Mitä leikkaan itsestäni pois, mitä tuon esille? Ketä annan itseni luvan kohdella huonosti ja ketä pelkään? Mikä minä olen?

Pelejä

Voinko kieltäytyä pelaamasta pelejä – edes aloittamasta? Asettua kohtaamiseen niillä voimilla ja sillä haavoittuneisuudella kuin mitä olen?

Voin, mutta usein vain niin pitkälle kuin tietoisuuteni ulottuu. Eli kaikesta minussa liikkuvasta huolimatta tai sen vuoksi pyrin käyttäytymään sivistyneesti, ihmismäisesti. Siinä on aito haaste, jonka rinnalla esimerkiksi väittelyn voittaminen ei tunnu miltään.

Miksi ryhtyä pelaamaan tai jatkaa pelaamista, kun vaihtoehtona on lähestyä mielikuvituksen ylittävää todellisuutta?

Harjoituselämää

Jos jokainen tilanne tarjoaa minulle mahdollisuuden peilata itseäni ja suhdettani ihmisiin, miksi en käyttäisi sitä?

Mitä siis harjoitella?

  • Läsnäoloa ja itsenä olemista.
  • Hyväksymistä ja reagoimisesta pidättäytymistä.
  • Seuraamista ja havainnon tekemistä.
  • Tietoista, aktiivista toimimista.
  • Reflektoimista tilanteessa ja tilanteen jälkeen.

Kohtaaminen on viesti. Niin, juuri minulle. Elämän laatu paranee, kun otan viestin vastaan. Sillä mitä enemmän minulla on valtaa itseeni, sen vähemmän tarvitsen väkivaltaa kaikissa sen arkisissa muodoissa.

Yksikin kunnon harjoitus päivässä tekee mestarin. Ja ennen pitkää mestari on mestari harjoittelemaan.

Jätä kommentti
7.6.2013

Vaihda levyä

Onhan siinä jotain huvittavaa. Siinä millaisia käsityksiä minulla on maailmasta, ihmisistä, asioista ja itsestäni. Vähintään yhtä huvittavaa on se, miten nämä minun käsitykseni ovat aikain saatossa muodostuneet. Vähemmän huvittavaa on se, että niille pitäisi oikeasti tehdä jotakin. Ja sitä kutsutaan työksi.

Ohut ja kapea kuin iPhone femma…

Eloonjääminen on ollut vahva vaikutin, kun näkemys asioista on ollut pakko muodostaa saman tien. Sillä hitaat on syöty.

Aika vähäisen tiedon pohjalta on menty silloinkin, toisinaan pakoon jalkapohjat vilkkuen ja toisinaan otettu rennompi asenne.

Maailma on hiukka monimutkaisempi kuin aikoinaan savannilla. Kuitenkin näkemyksen muodostamiseen ei nykyään enempää vaadita. Se syntyy omasta rajatusta näkökulmasta melko vaatimattoman otoksen pohjalta.

Eikä tässä kaikki: Se sementoituu melko nopeasti oikeaksi käsitykseksi. Ja jos on tarpeen puolustaa pientä itseään maailman monimutkaisuutta ja muita käsityksiä vastaan, se voi muuttua ainoaksi oikeaksi käsitykseksi.

Mitäh?

Kun tarkastelee kriittisellä ajatuksella omia käsityksiään, tekee kulmakarvoja nostattavan löydön: Muutaman argumentin jälkeen vallitsee tyhjyys. Eli käsitysten takana ei ole mitään tai ei ainakaan sellaista, mitä kehtaisi ääneen sanoa.

Kun penkoo vähän syvemmälle eli sinne, missä omat käsitykset ovat muodostuneet, löytää lisää punastumisen aiheita: pinnallista asioihin perehtymistä, laiskaa ajattelua, yksisilmäistä fiilispohjaa, toiveita ja pelkoja ja muita punaisia paiseita ja visvasyyliä puhkottavaksi.

Näiden pohjalta voikin jo esittää syntyä syvemmällä rintaäänellä ihan mitä tahansa. Ja koska kuulijoiden omassa käsityksen muodostamisessa ei tavallisesti ole yhtään enempää hurraamista, omat kalpeat jutut toisinaan vakuuttavat kuulijat. Välillä hirvittää. Meidän kaikkien puolesta.

Sillä: Monestako asiasta oikeasti tiedän jotakin? Siis oikeasti? Kahdesta tai kolmesta? Ja kuinka monesta asiasta minulla on jämäkkä mielipide? Tuhannesta. Tietämysalue siis ylitettiin jo ennen kuin suu aukesi.

Tuore näkökulma

Vaikea näitä omia johtopäätöksiä on sivuuttaa:

  • 15 vuotta vanha käsitys asiasta ei oikein hyvällä tahdollakaan ole tuore.
  • 2010-luvulle ei kuulu enää vahvistuksen hakeminen omille näkemyksille vaan niiden kyseenalaistaminen.

Kyllä, tälle asialle voi tehdä paljonkin. Henkilökohtainen tutkimus on jo hyvä alku. Seuraava askel on sanoa ääneen kaikenlaista ja odottaa uteliaana, mitä maailma siitä sanoo. Siinä oppii.

Alku voi olla myös kysymys: Miksi minun näkemykseni olisi se oikea? Ja jatkaa: Miksi se olisi oikeampi kuin jonkun toisen? Siksikö että se on minun? Siksikö että olen fiksumpi ja näen asiat selvemmin? Aivan varmasti.

Oikeasti voin harjoitella itseni sivistämistä laajentamalla näkemystäni sen lähtökohtaisesti ja luontaisesti ahtaista rajoista. Sitä voi kutsua myös joustavamman mielen kehittämiseksi. Vastakohtana jäykälle mielelle täynnä jyrkkiä käsityksiä. Avarakatseisuus edellyttää omien käsitysten kriittistä arviointia. Ne eivät sellaisenaan riitä muodostamaan todenmukaista kuvaa maailmasta eikä kanssaihmisistä eikä edes itsestä.

Mitä siis?

Harjoitella voi vaikka näitä:

  • Voin asettua toisen ihmisen asemaan ja pyrkiä katsomaan asioita hänen näkökulmastaan. Tämä on ehkä luonnollisin tapa. Jotkut tekevät tätä luonnostaan. Mutta tehdä sitä tietoisesti on vielä eri asia.
  • Asettaa oma näkemys suurempaan kokonaisuuteen tai yhteyteen. Muuttuuko käsitys pienestä suuremmaksi?
  • Muuttaa oma negatiivinen käsitys myönteiseksi tai mahdollisuudeksi. Kokemus käsityksen takana saattaa olla oppimiskokemus – ja tärkeä sellainen.

Tämän verran voi aina ponnistaa. Hyvää se tekee!

Jätä kommentti
24.5.2013

Meidän mielestämme

Tältä se näyttää: sekava toiminta syntyy sekavasta mielestä, sekava puhe sekavasta ajattelusta. Harvoin törmää oikeasti jäsentyneeseen ja selkeään toimintaan, joka lisäksi ei tapahdu pelkkien olettamusten varassa.

Mitä tämä on? Saako harjaantumaton mieli sekavasta mielestä saa vain sekavan havainnon?

Pintaa

Mieli on jatkuvassa liikkeessä ja tapahtumisessa, aivan kuten ihmisen muukin sisäinen toiminta. Veri kiertää, aineet vaihtuu. Kaikki tapahtuu itsestään, luonnollisesti. Tästä näkökulmasta ihminen voi omalla toiminnallaan olla vain häiriöksi.

Kun ihminen on vauhdissa, hänen näkemyksensä ja elämisentunteensa on väistämättä pinnallinen. Mihin tahansa ja erityisesti mieleen syventyminen edellyttää pysähtymistä.

Vuosikymmeniä psykologiset tutkimukset ovat osoittaneet, että ihmisen aistihavainto ei tavallisesti ole kovin täsmällinen. Se on pikemmin sinne päin. Havainnon epätäsmällisyyttä lisäävät erilaiset tulkinnat.

Sama pätee havaintoon mielestä, mutta potenssiin kaksi tai kolme. Tottumus havainnoida omaa mieltä eli katseen kääntäminen aistimaailmasta sisäiseen maailmaan on… sitä ei tavallisesti ole. Ulkoinen aistitodellisuus on monelle yhä ainoa todellisuus, johon voi jotenkin tukeutua.

Mutta tämä on ansa. Miksi? Siksi, että me rakennamme niin kuvamme kuin toimintammekin maailmassa siltä pohjalta, mitä mielessämme liikkuu. Katsoa välillä, mitä siellä oikein liikkuu ja miten se itseen vaikuttaa – ehkä kannattaisi.

Omaa elämää, sen kulkua ja tapahtumia alkaa siinä sivussa ymmärtää. Kaikki ei ’vain tapahdu’ vaan siihen kaikkeen itse on mitä suurimmassa määrin osallinen. Päivän ensimmäisestä ajatuksesta lähtien.

Luonnossa

Ensimmäiset havainnot mielestä voivat olla monenlaisia. Mieli voi näyttäytyä kuin

  • eksoottinen viidakko, jossa on kaikenlaista uutta ja ihmeellistä ja josta ei oikein tiedä, mitä siellä seuraavaksi tapahtuu
  • usvainen maisema, jossa paikoin välähtää jotakin tuttua, joka sekin katoaa saman tien
  • metsä, jossa kaikki on saanut kasvaa vapaasti ja jossa jäsentymättömyys vallitsee ja lopputulos on kaikesta päätellen sattumanvarainen.

 

Jäsentymätön havainto jäsentymättömästä, automaatin tavoin toimivasta mielestä. Missä on ihminen? Tai: mikä on ihminen?

Liikkeessä

Kukan katsominen luonnossa tai mielenliikkeiden katsominen mielessä – ero on kuin pelata ruoholla lepäävää golfpalloa tai kamppailun tuoksinassa kimpoilevaa jääkiekkoa.

Helpointa olisi, jos mielen voisi pysäyttää. Mutta koska ei, omaa havaintokykyä on vahvistettava ja tarkennettava. Lyhyesti: sinnikkäästi yhä uudestaan katsottava, mitä siellä tapahtuu.

Kun istuu hiljaa paikoillaan, voi vähitellen huomata, että tapahtuu kahtalaista: Mielen peiliin kuvastuva liike hidastuu ja tapahtuvat vähenevät. Toisaalta havaintojen tekijä itsekin rauhoittuu. Hän kykenee suuntaamaan huomionsa ja tarkkaavaisuutensa tarkemmin ja täydemmin siihen kokonaiseen maailmaan, joka hänen havainnolleen avautuu.

Ajatusten synty

Jari Sarasvuolla on kiinnostava näkökulma mieleen tulevien ajatusten alkuperästä http://areena.yle.fi/radio/1888826:

  • Perimä – jopa puolet ajatustaipumuksista ja ajatusvirran luonteesta (synkkä valoisa avoin sulkeutunut) on luettavissa kuukauden ikäisestä vauvasta. Perussuunnat = temperamentti.
  • Menneisyys – kaikki mitä ihminen on kokenut, on ehdollistanut ja opettanut häntä.
  • Aineenvaihdunta – ajatukset ovat erilaisia riippuen siitä, onko ihminen nälkäinen, himokas, väsynyt vai onko hänellä tasainen verensokeri, onko hän levännyt, hyvässä kunnossa eikä viettien ja impulssien käskyn alla. Hormonit.
  • Tilanne – olosuhde, ympäristö eli millä kaikilla odotuksilla ja ärsykkeillä ihmistä pommitetaan.

Näistä neljästä syntyy spontaanisti ajatuksia. Mutta ajatukset eivät ole sinä eivätkä ne välttämättä ole totta.

Tähän voi lisätä vielä: Erilaiset tarpeet, toiveet ja pelot synnyttävät ajatuksia. Kukaan ei saa minua loukkaantumaan, ellei minulla ole siihen tarvetta.

Minä voin vaikuttaa tähän

Voin vaikuttaa mieleni toimintaan. Paljonko – ja miten? Kaksi esimerkkiä:

Havainto. Kaikki alkaa havainnosta. Mielen havainnointi alkaa yksittäisten kohteiden ja välähdysten havaitsemisesta. Vähitellen havainto tarkentuu ja ’laajenee’. Esimerkiksi assosiaatioketjun seuraaminen auttaa pääsemään perille ajatusten kulusta ja prosesseista – ja samalla omasta tavasta ajatella. Sitten tulee se kovin pähkinä: havaita oman ajattelun ja siitä seuraavan toiminnan vaikutuksia ja seurauksia. Miten omat ajatukset vaikuttavat omaan hyvinvointiin, tapaan olla itselle ja muille sekä oman toiminnan laatuun ja sisältöön. Puhumattakaan siitä, miten veteen heittämieni kivien laineet ulottuvat lähipiirin kautta maailmaan.

Syöte. Mitä syötämme mielellemme, mitä otamme vastaan, mitä tahdomme sen suhteen? Onko ihmismieli sitä mitä se syö? Myönteinen ajattelu on tästä esimerkki. Kun harjoitan näkemäni ja kohtaamani tulkitsemista myönteisesti, alan nähdä asiat myönteisessä valossa ja vähitellen mieleni taipuu tulkitsemaan niitä autonomisesti siihen suuntaan.

Tapani kiinnittää huomioni ja tulkintani maailmasta saavat maailman näyttämään toiselta. Sillä on suora vaikutus elämisentunteeseeni ja siihen, miten kohtaan ja toimin maailmassa. Minä voin valita.

Jätä kommentti
7.5.2013

Mieletön voima*

Mielellä on automaattista voimaa suorittaa myös kaikki se, mihin sen on omalla toiminnallaan kouluttanut. Niitä kutsutaan tavoiksi, tottumuksiksi ja rutiineiksi. Koulutusta toistamiseksi – tai harjoittelemiseksi.

Aamu

Olen aamuna muutamana istuskellut silmät kiinni, tekemättä mitään, hengitystäni seuraillen. Eräänä aamuna päätin siirtää fokuksen hengityksestä sylissäni lepääviin käsiin, ja mitä tapahtuikaan: fokus ei siirtynytkään. Minua hymyilytti.

Eikä syyttä. Olen harjoitellut fokuksen ohjaamista vuosikausia, mikä on tehnyt siitä helppoa. Mutta mieli urautuu nopeasti, uuteen on aina uusi ponnistus.

Kun ryhdyin tarkkailemaan mielen ponnistelua, huomasin sen jaksavan hetken, sitten se väsyi ja palasi vanhaan. Oma kokemukseni vahvisti sen, minkä olin huomannut olevan toistuvan periaatteena: automaattisuus hallitsee.

Automaattista elämää

Automaatti toimii itsestään, sen eteen ei tarvitse ponnistaa. Sen sijaan muutoksen eteen on nähtävä vaivaa – aina uudestaan. Ellei mieli ole voimissaan eli se esimerkiksi väsyy päivän mittaan, se palaa totuttuihin tapoihin, myös mielessä.

Näissä tavoissa ei aina ole mieltä. En tarkoita ensisijassa ulkoisia rutiineita, joita ihminen on kehittänyt töissä tai kotona vaan mielen rutiineita: ajatus-, mielikuva-, asenne- ja reagointitottumuksia.

Uuden ihmisen tavatessani luon hänestä välittömästi mielikuvan, joka pysyy kunnes toisin todistetaan. Reagoin tavallisesti asioihin hyvä-paha -akselilla yhdenkään ajatuksen pysäyttämättä, ellen poikkeuksellisesi ole hereillä. Useimmiten en ole.

Sokea voima toimii tavalla, jossa ei läheskään aina ole mieltä ja joka ei itsessään luo suotuisia olosuhteita hyvään elämään. Sen sijaan se pitää minut itse luomassani vankilassa, päivästä toiseen.

Havainto muuttaa tilan

Havainnot mieleen virtaavista ajatuksista antavat värikkään kuvan omasta elämästä, jossa tunnistaa itsensä ja jonka samanaikaisesti kokee itselleen vieraaksi.  Toistuessaan nämä havainnot ja niiden aikaan saamat tuntemukset herättävät tahtoa: näilläkö mennään loppuun asti?

Lähde, josta ajatukset kumpuavat, tuntuu ulkopuoliselta. Siksi ei ole itse asiassa niin vaikeaa poimia jokin vieraalta tuntuva ajatus tarkastelun kohteeksi. Jo pinnallinen tarkastelu osoittaa ajatuksen perustuvan ei-oikeastaan-mihinkään ja vähänkään syvällisempi tarkastelu näyttää sen musta-valkoisen ja kapean periaatteen, jolla kyseinen ajatus ja sen tuhannet sukulaiset syntyvät.

Hupaisaa on huomata, miten jo pelkkä ajatusten katsominen muuttaa niitä. Kuin niillä olisi voima vain niin kauan, kunnes ne tulevat nähdyiksi. Näkemisen jälkeen avautuu mahdollisuus muuttaa tilanne toiseksi, sellaiseksi kuin itse haluaa.

Toiston voima

Mielen automatiikka on syntynyt huomaamattomista toistoista. Mielen autonomiaa, oman tietoisen mielen synnyttämiä käytänteitä, voi luoda samalla periaatteella. Ja vaikka luominen saattaa aluksi tuntua vaivalloiselta, on hämmästyttävää, miten helppoa se useinkin on, kun on päässyt alkuun.

Kaikki on vaikeaa, kunnes se on helppoa. Goethe

Erityiseksi tämän luomistyön tekee mihinkään muuhun vaikeasti verrattavissa oleva vapautumisen ilo. Kuin kahleet oikeasti murtuisivat, kuin jäät oikeasti lähtisivät. Pisarat, jotka tippuessaan kovertavat kovimmankin kiven.

Samalla mieleen ja sen toimintaan tulee mieltä. Mieli on minun puolellani vahvistaessaan suhdetta itseeni ja toisiin ihmisiin, uskaltaessaan olla läsnä ja herättäessään minut toistuvasti sille, missä on vielä opittavaa.

Mieleni tarjoilee edelleen kaikenlaista. Suunta on kuitenkin se, että minä valitsen, päätän mihin suostun ja mitä poimin siitä omaksi elämäkseni. Tämä on vapauden ilo.

* Sielun Veljet: Taas tukka kasvaa (”Mä kirjahyllyn alle jään ja mut musiikki pusertaa. Mieletön voima, tajuut sä?”)

Jätä kommentti