Peilaus

A coach tries to think by writing and speaking.

Tag: herääminen

Pitäisikö?

Mieli laulaa, että pitäisi niin montaa yhden päivän ja viikon aikana. Mikä sen lauluista on totta?

Kun hetkeksi nostaa sormet näppäimistöltä ja pysähtyy kuuntelemaan mielessä tapahtuvaa draamaa, huomaa melko pian mielen illusorisen luonteen. Äänet kyllä vievät, jos suostuu niiden vietäväksi, mutta näin ei tarvitse käydä.

Äänten alkuperä jää toisinaan tuntemattomaksi, mutta ei se välttämättä ole tärkeää. Tärkeintä on voida sanoa seis! ja sitten katsoa, millä oikeasti on merkitystä ja mitä oikeasti on aika tehdä.

Näyttökuva 2015-02-01 kohteessa 8.47.35

Meillä on ihmisinä velvollisuutemme toisia ihmisiä ja itseämme kohtaan. Molemmat tarvitsevat meitä. Mitä ja miten tekemällä täytän tuon velvollisuuteni ja vielä ilolla noita kumpaakin kohtaan? Kun vain tekojen seurauksilla eli lopputuloksella on väliä.

Tämä on sama kuin siirryttäisiin siihen, että palkkaa maksetaan työstä eikä työajasta. Elämä maksaa siitä, millaisia vaikutuksia sain aikaiseksi, ei siitä mihin kaikkeen ehdin ja mitä kaikkea tein.

Tämä on herääminen. Elämä jäsentyy tästä yksinkertaisesta katsauksesta toisin:

Juoksemisen sijasta kävele – useimpiin asioihin ehtii paremmin rauhassa

Piiskaamisen sijasta kiinnostu – asenne avaa asioita uudesta näkökulmasta

Sättimisen sijasta kannusta – olet oikeasti enemmän, kun annat itsellesi tilaisuuden

Stressaantuneena ja väsyneenä olen vain puolet siitä mitä voisin olla. Turhasta taakasta irtipäästäminen ja ”pitäisin” korvaaminen sanoilla voisin ja haluaisin – saan jostain syystä paljon enemmän aikaiseksi. Saman tien olen pelkästään energiani puolesta enemmän myös muille. Tämäkin on hieno päivä.

Kilttejä lapsia

Kiltteys on ilmiö, johon törmään usein. Ihmiset haluavat totella. Ihmiset haluavat tehdä niin kuin joku sanoo. Ihmiset haluavat että heille sanotaan.

Näyttökuva 2014-10-31 kohteessa 11.34.27

Tänä yksilöllisyyden, yksilövapauden ja itsensä johtamisen aikana tuo hämmentää. Varsinkin, kun samanaikaisesti suorittava työ vähenee maailmasta nopeaa vauhtia.

Enkä puhu tässä ihmisistä, joille suorittava työ on luontaisesti fine. Vaan korkeasti koulutetuista ja/tai huippupaikoilla ja huippupalkkaa nauttivista ihmisistä.

He saattavat vain olla sellaisia. He tekevät, mitä pomo sanoo. Ja sitten he odottavat alaisiltaan, että ne tottelevat – kuten he itse.

Mistä on kyse?

He eivät ole itsenäistyneet? He eivät luota, että he pystyisivät tekemään oikeita päätöksiä? He eivät usko, että heillä olisi oikeasti jotain omaa?

Tässä on jotakin omituista, sillä tämä maailma ei varsinaisesti kaipaa kilttejä lapsia. Vaan aikuisia, jotka ovat heränneet tahdossaan ja myös tekevät itse jotakin parempaa. Miksi se on niin tärkeää?

Koska me olemme niitä ihmisiä, jotka hyötyvät siitä. Samoin yritykset ja koko kansantalous. Eikä siitä tahtomisesta itsekään kuole, vaikka niin pelkäisikin käyvän.

On olemassa vireyttä, elinvoimaa, energiaa, liikettä, joka voi sinun kauttasi ilmentyä toimintana, ja koska milloinkaan ei voi olla olemassa kuin yksi sinä, sinun ilmaisusi on ainutlaatuinen. Jos estät sen, se ei pääse koskaan esille mitään muutakaan kautta, ja se katoaa. Maailma ei saa siitä osaansa.

Martha Graham

Yksilöllisestä ajattelusta syntyy tekoja, kun ympärillä on muitakin, kaltaisia. Tähän olisi nyt tilaus.

Suorittamaan

Ihminen ei synny suorittamaan. Se on opittu taito.

Toisaalta ihmiset voi jakaa taipumuksensa mukaisesti kahteen: suorituskeskeiset ja elämyskeskeiset. Näiden kahden välisestä tasapainottelusta syntyy usein… tasapainoisempaa elämää.

Suorittaminen on sitä, että tehdään vain koska niin sanotaan vaikkei huvittaisi. Sellainen on ihan välttämätöntä. Hetkellisen fiiliksen mukaan eläjät kuolivat ennen nälkään tai joutuivat petojen syömiksi. Nykyisin he asuvat synnyinkodissaan aikuisenakin tai elävät muuten vaan toisten kustannuksella.

Hyvää suorittaminen on kun siivoaa omat sotkunsa, hoitaa sovitun ajallaan, tekee velvollisuutensa/osuutensa ja saa hommat tehtyä.

Näyttökuva 2014-04-03 kohteessa 21.55.39

Huonoa se on silloin, kun ei osaa pysähtyä eikä koskaan kysy sen perään, mitä oikeastaan itse haluaisi. Eli yhteys itsen ja tekemisen välillä puuttuu.

Toimiminen ja kysyminen ovat kummatkin inhimillisiä ja kummallakin on aikansa.

Suorittaminen ja kuvitelmat

Jossain on tasapaino oman toteutumisen haluamisen ja maailman tarpeiden tyydyttämisen välillä.

”Jos kerran lähdet juoksemaan, saatat juosta lopun elämääsi, joka saattaa loppua lyhyeen.”

Sukupolvet ennen meitä osasivat suorittaa. Tänne nyt syntyvien sukupolvien kiinnostus suorittamiseen näyttää vähenevän. Koska se voi vähetä.

Näiden sukupolvien välitilassa unelmilla ja kuvittelulla on sijansa. Mielikuvitus on yhteyttä itseen, usein seuraavaan askeleeseen. Mitä tehdä, jos aika ei menisikään velvollisuuksien täyttämiseen ja ulkoiseen puuhasteluun? Tuleeko tilalle vain sitä, mitä ympäristöllä on tarjolla?

Suorittamisen perintö

Pahinta suorittamisessa ei välttämättä ole itsensä kadottaminen vaan vähintään yhtä ikävää on se, että suorittamisen takia tekemiseen kasvaa tahdon kynnys. Eli rutiinien ulkopuolella olevia asioita ei saa tehtyä.

Miksi? Koska kaikki mikä on rutiinien automatiikan ulkopuolella, kysyy itsenäistä tahtoa. Sen suorittamisen kulttuuri on tehokkaasti syönyt, viimeistään koulusta lähtien.

Ihminen jää helposti lamaannuksensa taakse. Ja syvällä ja vahvasti hyvinvoiva mukavuudenhalu on tässä kohtaa mukavaa seuraa. Lopputulos: suurin osa asioista, todellisista asioista, uusista asioista, tärkeistä ja olennaisista asioista, uutta luovista asioista, jää tekemättä.

Mahdollisuudessa

Valoisamman tulevaisuuden voi luoda jokainen oman elämänsä agility-koulutuksen käynytkin:

  • Luon mieleni hiljaisina hetkinä takaisin yhteyden itseeni ja pidän sitä yllä eli palaan yhteyteen aina uudestaan. Yhteyden luomisen ydin on rytmissä ja erityisesti tauoissa, joissa etsin mielen hiljaisuutta, rauhoittumista ja jäsentymistä. Itsensä tunteminen itsessään: Onko oloni kokonainen? Hengittääkö elämäni rauhassa, omassa rytmissään sisään ja ulos?

Näyttökuva 2014-03-27 kohteessa 21.56.21

  • Harjoittelen tuon tahdon kynnyksen madaltamista itse tietoisesti päättämälläni, säännöllisellä tekemisellä. Kaikki tietoinen toistaminen ja rytmisyys eli harjoittelu alentavat tahdon kynnystä. Tekeminen ei ennen pitkää vaadi enää kognitiivista ponnistelua vaan se vain tehdään kun hetki koittaa: on aika, just do it.

Kun tarkemmin ajattelee, nämä kaksi johtavat samaan asiaan.

 

 

 

Miten hyväksi?

Parempi ihminen –kisoja ei vielä järjestetä. Voin siis rennosti jatkaa kilvoitteluani paremmaksi ihmiseksi ilman, että minun tarvitsisi olla parempi kuin naapuri. Vaan miten hyväksi haluan tulla?

Missä minun olisi hyvä olla hyvä?

Koulussa usein kilpaillaan siitä, kuka saa parhaan numeron ja kisoissa katsotaan, kuka juoksee nopeimmin. Elämässä on harvoin kyse siitä.

Vai tuleeko siitä hyvä mieli, että voittaa puolisonsa väittelyssä – puhumattakaan, että sillä olisi myönteisiä seurauksia? Tai onko mieltä järjestää työpaikalla kisa siitä, kuka palvelee toisia taidokkaimmin? NOT.

Näyttökuva 2014-01-23 kohteessa 22.16.59

Voin kysyä itseltäni, millaisten asioiden suhteen haluaisin kehittyä paremmaksi. Mitä arvoja vasten peilatessani minusta tuntuu, että jotakin olisi hyvä tehdä jotta hyvempi minussa tulisi esiin?

  • Millaiseksi kuuntelijaksi haluan kehittyä?
  • Miten haluan olla läsnä ja mitä sitä kautta antaa itsestäni?
  • Miten hyväntahtoisuuteni näkyisi ja tuntuisi käytännössä?

Miten hyväksi minun on hyvä tulla?

Niin hyväksi kuin mahdollista, mikä riippuu lähtökohdistani ja siitä, miten pitkälle minun on mentävä. Kun herääminen tapahtuu, on toimittava eikä voi enää väistää tai kätkeytyä itseltään. Tietoisuus omasta toiminnastani aiheuttaa sellaista kärsimystä itselleni, etten voi enää jatkaa kuten ennen.

”Harjoittelin paljon ja tulin paremmaksi

mutta hyväksi en milloinkaan.”
Mamba

Maagista on se, että pyrkimykseni muuntaa itseäni siihen suuntaan, että paras pääsee minusta esiin, tekee minusta loistavamman. Valo loistaa esiin ja ihmisten ilmoille. Mitä kaikkea itsestä on oikein riisuttava hyvän edestä – tai edessä?

Näyttökuva 2014-01-23 kohteessa 22.16.37

Itsen luominen

Ottaessani itsessäni olevia ja elämän eteeni tuovia haasteita vastaan, luon väistämättä itseäni ja omaa elämääni. Harjoitan tällöin tietoiseksi tulemista ja samalla hyveitä, omia arvojani käytännössä.

Want to be a writer? Write. Want to be a runner? Run.

Want to be a lover? Love! You can’t claim it if you don’t do it!

Bruce Van Horn

Paitsi että vaikutan tällöin suoraan omaan elämääni, teen itsestäni jotakin enemmän, mitä luonto on lähtökohtaisesti antanut. Irtaudun luovasti omasta ihmisluonnostani ja teen elämästäni taidetta. Tällaisessa elämässä viihdyn.

Paremmaksi tyypiksi 2

Esittelin alla olevan kuvan Paremmaksi tyypiksi paremmassa työelämässä –kirjan julkistamistilaisuudessa. Avasin tuon kuvan taustalla olevia ajatuksia edellisessä bloggauksessani ja tässä tulevat loput.

Näyttökuva 2013-12-03 kohteessa 12.59.48

Kuusi polariteettia

Joista tässä loput kolme:

Tyytyväinen – Onnellinen.

Ihmisellä on luonnollinen taipumus järjestää elinolosuhteensa maksimoimalla mielihyvän ja minimoimalla mielipahan. Ihminen voi olla järjestelyihinsä todella tyytyväinen mutta ei onnellinen, ellei hän koe syvimmältään toteutuvansa. Tyytyväisen elämän tavoittelussa syvin kaipuu jää täyttymättä.

Onnellinen elämä syntyy mielekkyyden ja merkityksen kokemuksesta. Ja siitä, että ihminen kokee voivansa toteuttaa potentiaaliaan ja mahdollisuuksiaan ja antaa parhaansa muiden käyttöön. Onnellisuus syntyy mahdollisuudesta rakastaa elämäänsä.

Muutosvastarinta – muutostahto.

Ulkoinen maailma synnyttää illuusion pysähtyneisyydestä ja muuttumattomuudesta. Tähän illuusioon yhtyvät usein ihmisen pelot ja muutokseen liittyvä tunne vaivalloisuudesta. Näin syntyy muutosvastarinta, halu säilyttää asiat sellaisena kuin ne ovat olleet.

Muutostahto syntyy ihmisen sisäisestä kokemuksesta, että kaikki on liikkeessä ja kaikki virtaa. Samalla kaikki on jatkuvassa muutoksen tilassa ja muutoksen vastustaminen ei ole todellisuuden mukaista eikä järkevääkään. Muutostahto toteutuu aktiivisena asenteena ja toimintana muutoksen myötäelämiseksi ja -luomiseksi.

Ennustettavuus – tuoreus.

Ihminen, joka elää perimän ja ympäristön tuotteena, elää usein myös ihmiselle ominaista ’lajielämää’ eli yleisiä ominaisuuksia. Tietyt asiat saavat hänet käyttäytymään tietyllä tavalla, minkä varaan voidaan laskea ja mihin vedota. Tällainen ihminen on ennustettava.

Sellaisen ihmisen, joka on päässyt tietoisesti kosketuksiin sisäisen elämänsä kanssa, elämää leimaa läsnäolon kautta syntyvä tuoreus. Ihminen, joka on hereillä, vastaa siitä hetkestä sen hetken tietoisuudestaan käsin, ei menneestä tai tiedostamattomista impulsseista käsin.

Paremman tyypin synty

Ero hyvän ja paremman tyypin välillä ei aina ole ulkoisesti suuri. Hyville tyypeille käy toisinaan niin, että heidän todellinen potentiaalinsa ja parhaansa ikään kuin tihkuu tuon kynnyksen toiselta puolelta. Siksi he ovat kuin luonnostaan parempia tyyppejä.

Mikä kuitenkin erottaa hyvän paremmasta on juuri se, että siinä missä hyvä toimii, parempi tietää myös, miksi hän toimii. Tietoisuus tekee sen eron, että parempi tyyppi tietää ne arvot jotka saavat hänet liikkeelle. Lisäksi hän tietoisuutensa kautta osaa antaa todellisen merkityksen arvoilleen, joiden seuraukset hän näkee. Se tekee lopputuloksesta kokonaisemman. Parempi tyyppi näkee myös selvemmin kanssaihmisten vaikeuteen toteuttaa arvojaan.

Elämän tarkoitus?

Ihminen, joka 2010-luvulla kertoo löytäneensä elämän tarkoituksen, on lähinnä naiivi. Koko kysymystä on helppoa välttää asennoitumalla siihen kyynisesti. Tarkoituksen ja merkityksen hakeminen on kuitenkin erottamaton osa ihmistä.

Kaiken edellä esitetyn perusteella elämän tarkoituksen voi muotoilla seuraavasti:

Elämän tarkoitus on palvella muita parhaalla mahdollisella itsellään. Kohdata toisen ihmisen todelliset tarpeet, vastata niihin ja auttaa ihmistä hänen kärsimyksessään ja yrityksessään toteutua ja toteuttaa se, mikä hänen tulee.

Autenttista itseään kohtaamalla ihminen saa aavistuksen siitä, mikä tai kuka hän on. Oman potentiaalin kohtaamisen kautta siitä, mitä hän on täällä tekemässä. Itsetuntemuksen vahvistuminen tuo näkyviin myös ne ominaisuudet, joita ihminen hyveiden avulla kehittää tullakseen paremmaksi palvelijaksi.

Näin ollen voi puhua kutsumuksesta, jossa oma toteutuminen kohtaa maailman tarpeet. Voi puhua onnellisuudesta, joka syntyy syvemmästä toteutumisesta. Ja voi myös puhua autenttisuudesta, joka tarkoittaa samalla parhaan itsessä olevan toteuttamista ja samanaikaisesti itsensä uhraamista jonkin itseä suuremman asian edestä.

 

Paremmaksi tyypiksi 1

Esittelin alla olevan kuvan Paremmaksi tyypiksi paremmassa työelämässä –kirjan julkistamistilaisuudessa. Avaan tuon kuvan taustalla olevia ajatuksia tässä ja tulevan torstain bloggauksessani.

Näyttökuva 2013-12-03 kohteessa 12.59.48

Elämä voi olla enemmän

Perimä. Jokaisen ihmisen kohtalo on syntyä johonkin perimävirtaan. Ihmisen saama perimä antaa puitteet elämisellä ja tiettynä ihmisenä olemiselle.

Ympäristö. Ihminen syntyy tiettyyn kasvuympäristöön, joka antaa ihmiselle eväitä elämään. Ja joka ehdollistaa ihmisen sekä hyvälle että huonolle.

Havahtumisen kynnys. Raja, jonka ihminen ylittää silloin kun hän ylittää itsensä.

Mahdollisuudet, potentiaali. Ihminen voi alkaa vähitellen tunnistaa ja tunnustaa itsessään olevan enemmän kuin mitä itse on tajunnut ja ympäristö on antanut ymmärtää. Ihmisessä on paljon sellaisia mahdollisuuksia, joista ihminen tulee tietoiseksi vasta, kun ihminen ryhtyy tekemään asioille jotakin.

Autenttisuus. Ihmisessä oleva aito ja alkuperäinen ja paras puoli. Ylittäessään itsensä ihminen tulee tietoiseksi siitä puolesta itseä, mikä ei ole opittua ja omaksuttua. Vasta tutustuessaan autenttisuuteensa, ihminen voi antaa parhaansa loistaa.

Ennen kuin ihminen ylittää tuon rajan, ihminen elää puolikasta elämää, usein perimän ja ympäristön tuotteena. Elää ’vajareilla’, kuten Jukka-Poika kuvaa laulussaan ’Potentiaali’.

Kun ihminen ylittää tuon rajan, elämä täydentyy kokonaiseksi. Ihminen alkaa kirjaimellisesti luoda itseään ja omaa elämäänsä, ja hänen elämästään tulee päivä päivältä enemmän hänen itsensä tekemä luomus.

Kuusi polariteettia

Joista tässä ensimmäiset kolme:

Ulkoinen – Sisäinen.

Kun ihminen elää perimän ja ympäristön tuotteena, elämä rakentuu ulkoisista asioista. Niihin hän kiinnittää huomionsa, ne vievät häntä ja niihin hän myöskin usein takertuu.

Kun ihminen ylittää kynnyksen sisäiseen maailmaansa, ulkoiset asiat säilyttävät merkityksellisyytensä, mutta niiden rinnalle tulee muita tärkeitä asioita ja arvoja. Mikä tärkeintä, sisäiset arvot alkavat aiempaa enemmän johtaa ja ohjata ihmisen toimintaa.

Normaali – Paras.

Ympäristön ja perimän ohjatessa ihmisen elämää ihminen omaksuu kulttuurista asioita niitä kyseenalaistamatta. Ihminen tyytyy normaaleihin asioihin ja hakee myös arvoilleen vahvistusta ympäristöstä.

Ihmisen löytäessä kosketuksen parhaaseensa, hän löytää sisältään merkityksellisiä, omia arvoja. Näitä arvoja toteuttaessaan ihminen alkaa loistaa parastaan. Jokainen ihminen on paljon enemmän ja parempaa kuin osaa kuvitellakaan.

Unessa – hereillä.

Perimän ja ympäristön tuotteena ihminen voi elää unessa kohdusta hautaan kertaakaan kyseenalaistamatta elämäänsä ja kysymättä merkityksellisemmän elämän perään. Elämän uni jättää jälkeensä usein elämätöntä elämää ja toteutumattomia toiveita.

Havahduttuaan ihminen alkaa ensin tulla tietoiseksi ja sitten johtaa elämäänsä tästä tietoisuudesta käsin. Ihminen alkaa olla hereillä elämän eri tilanteissa niin itsensä kuin omien tarpeiden kuin toisten ihmisten ja heidän tarpeidensa suhteen. Hän myös kykenee paremmin vastaamaan näihin tarpeisiin.

(loppuosa torstaina)

Puhuttelu

Elämässä saapuu yllättävän usein oikeita hetkiä, jolloin elämä puhuttelee. Herääminen vastaavuudelle.

Hetki

Sanotaan, että vain salama puhuttelee suoraan. Kaikki muut viestit on aktiivisesti havaittava. Sattuvasti sanottu. Auki ja hereillä oleminen tilanteessa on elämän edellytys.

Tietyssä kohdassa elämää jokin kirja tai ihminen puhuttelee niin, ettei sitä voi saada tarpeekseen. Se osuu juuri oikeaan kohtaan ja menee syvälle. Elämä vastaa tarpeeseen. Se voi olla

  • löytämisen tunne
  • itsessä olevan hämärän tunnon ja uskomuksen vahvistumisen tunne
  • muutoksen tunne, jopa suuri käänne.

Puhuttelu voi vedota ihmisen alempaan tai ylempään luontoon. Siinä on sen vastaavuus. Puhuttelua seuraava oma valinta antaa elämälle suunnan. Seiska-lehti voi puhutella yhtä paljon kuin aitoa itsetuntemusta kehittävä taideteoskin.

Puhuttelu voi vahvistaa ennakkoluuloja, paisuttaa vääriä käsityksiä omasta voimasta – lisätä oman varjon voimaa. Tai auttaa ymmärtämään paremmin itseä ja kanssaihmisiä. Se voi jalostaa johonkin enempään kanssaihmisten hyväksi.

Siitä voi tulla pysyvää. Se voi muuttaa asioita loppuelämäksi ja jättää elinikäisen jäljen. Tai se voi mennä ohi nopeastikin. Jättäen jäljelle vain ihmetyksen, miten saatoin olla niin lumoissa  asiasta, joka nyt vaikuttaa oudolta ja yhdentekevältäkin.

Puhuttelussa

Moni meistä on aikanaan ollut rehtorin puhuttelussa tai ainakin opettajan tai esimiehen. Kärvistelemässä. Millaista oli ottaa viesti vastaan?

Näyttökuva 2013-11-22 kohteessa 11.47.48

Yhdenlaista puhuttelua on toisinaan tarjolla puolisoltakin. Kuinka usein viesti menee perille, vaikka se on ilmaistu äärimmäisen selvästi?

Kuka tahansa ihminen tarjoaa mahdollisuuden tulla puhutelluksi. Mutta kaikki eivät silti puhuttele. Eivät läheskään kaikki. Vastaavuus puuttuu.

Onko kaistaa?

Hyvinvoivana ja hyvinvointireserviä hyödyntävänä jaksan ottaa vastaan ja tietoisesti kehittyä. Ellei puhuttelu tapahdu luonnollista tietään, reservin käyttö on tarpeen. Jotta havahdun mahdollisuudelle, joka on tarjolla: tässä minä voin mennä eteenpäin.

Peilaaminen tarkoittaa tässä sitä, että suostun katsomaan itseäni ja myös itse puhuttelua: miksi tämä tuli tähän juuri nyt, mikä sen viesti on ja mihin suuntaan minun kannattaisi lähteä?

Puhuttelu on aina lahja. Jos jaksan olla siitä kiitollinen, elämäni laatu paranee.

Viesti

Viestin tehtävä on herättää tietoisuus asialle ja itselle: Herää itsellesi. Huomaa, millaiset asiat ovat sinulle oikeasti tärkeitä.

Usein varsinkin itsen suhteen kyse on suostumisesta ja antautumisesta, itseen katsomisesta. Suostun näkemään, suostun ottamaan tosissaan ja suostun ottamaan itseeni.

Miten elän oikein, auki sille kaikelle kehityspotentiaalille, joka maailmasta tulee vastaan? Sillä se resonoi sisälläni ja siitä on luettavissa paljon, siinä määrin kuin olen opetellut lukemaan.

Diasofia

Kuunteleminen on harvinaista herkkua. Vielä harvinaisempaa on se, että ihminen kuuntelee itseään puhuessaan.

Diasofia merkitsee kahden välistä viisauden kehkeytymistä, vuorotellenvaikutuksessa.

Mitä kuuluu?

Tavallisesti ihminen kertoo samoja tarinoita uudestaan, vahvistaa omia näkemyksiään eikä ole kovin avoin sille, mitä muilla olisi sanottavaa.

Ne mahdollisuudet, joita kohtaamisessa on, jäävät käyttämättä. Se viisaus joka ihmisissä itsessään on, ei tule kutsutuksi esiin. Ja koska näin käy, se ei myöskään synny heidän välilleen.

Siksi ei kuulu useinkaan mitään.

Kahden luominen

Toisin voisi kaikki olla.

Läsnäolon tukemassa kohtaamisessa tapahtuu enemmän. Kun toinen ihminen puhuu, tunnistaa siinä puheessa asioita, joita toinen ei sano mutta joiden kautta saa yhteyden siihen, mitä hän oikeastaan haluaisi sanoa.

Näyttökuva 2013-10-29 kohteessa 11.15.46

Sitä mikä on tietoisen pinnan alla. Se, mikä arjessa ensimmäisenä hukkuu. Kuten kaikki muukin, joka ei ole riittävän karkeaa havaittavaksi.

Kohtaamisessa riittää usein se, että edes toinen huomaa eli on riittävän hereillä niiden mahdollisuuksien suhteen, joita kohtaamisessa on tarjolla.

Miten luodaan?

Pysähtyminen ja havahtuminen ovat välttämättömiä ehtoja. Ilman niitä ihminen toistaa samaa kohtaamisrutiiniaan luullen, että kohtaaminen on sama kuin ennen tai sama kuin kaikki muutkin kohtaamiset. Näinhän ei koskaan ole.

Avoin asenne uudelle ja mahdollisuudelle on yhtälailla aktiivista toimintaa kuin havahtuminenkin. Usein se edellyttää tilan raivaamista mieleen eli kaikenlaisten häiriötekijöiden voittamista ja kohinan vaimentamista.

Fokus on pitää itsensä keskittyneenä ja aistit ja mieli avoinna. Näin on mahdollista antaa itsestä ja saada toisesta ja kohtaamisesta enemmän.

Kun nämä edellytykset täyttyvät, voi todellinen luominen alkaa. Se tapahtuu siinä, mitä todella tapahtuu ihmisten välillä. Puhuminen ja kuunteleminen ovat tasapainossa. Puhumiseen liittyy omien sanojen ja asenteiden kuunteleminen ja sen ihmetteleminen, mistä ne kumpuavat.

Kun keskustelun aluksi on aktiivisesti ja tietoisesti päästetty irti tietämisen harhasta ja suostuttu näkemään oman tietämisen rajat ja ne kysymykset, jotka kurkottavat tuon rajan toiselle puolelle, alkaa yhteinen etsintä. Miten asiat oikeasti ovat? Miltä maailma todella näyttää?

Ne ovat puolia tikapuilla. Virittäytyminen tällaiseen tilaan arjen keskellä on raikastavaa. Ja kun kohtaamista peilaa sekä omia rutiineja että mitä tahansa tietämistä vasten, voi huomata, miten yksikin tällainen avaava kohtaaminen asettaa kaiken muun uuteen valoon. Parhaassa tapauksessa eli kun tulee syvyyksiään myöten kosketetuksi, suhde maailmaan muuttuu.

Merkillinen selkeys

Huomaan, että mitä vähemmän itsetietoisuus auttaa minua näkemään itseäni, sitä enemmän olen ulkoisten ja sisäisten ärsykkeiden armoilla ja vain reagoin niihin. Jatkuvasti. Itsetietoisuuteni tuo mahdollisuuden vaikuttaa siihen, mitä ja miten lähden seuraamaan, kun jokin minussa laittaa minut liikkeelle.

Lähtöruudussa ei ole tungosta

Kun katson itseäni ja tuntemiani ihmisiä, huomaan, että ihmiset ovat hyvin eri tasoisesti ja eri tavalla  tietoisia itsestään.

Varhaislapsuuden aamuhämäristä itsetietoisuuden mahdollisuuteen on ponnistanut eri valmiuksin varustettuja ihmisiä. Toisilla on enemmän taipumusta olla tietoinen itsestään kuin toisilla. Ja kuten elämässä ylipäätään, taipumuksilla on tapana vahvistua ja ei-taipumuksilla tapana jäädä kehittymättä.

Siksi lopputulos on juuri sitä miltä se näyttää. Maailmassa tulee vastaan eri asteisesti itsensä suhteen hereillä olevia ihmisiä. Eikä siinä kaikki: toisilla on halu lisätä itsetietoisuuttaan, toisilla on halu kääntää kylkeä.

Miksi, voi miksi?

Itsetietoisuus jos mikä lisää tuskaa. Olin hetki sitten paljon onnellisempi kun en tiennyt, että minussa on tällainenkin, vähemmän mukava tapa. Vai olinko? Mikä ajaa minut lisäämään sellaista, jonka kanssa on tavallisesti ainakin aluksi epämukavaa elää?

Sama asia kuin ajaa minut harjoittamaan hyveitä eli luopumaan välittömästä mielihyvästä ja tarpeentyydytyksestä. Hyveisiin ponnistamalla palvelen itsessäni olevaa ihmistä.

Ratkaiseva kysymys onkin, mitä tuolla tiedolla teen. Tiedon mukana ei tule taito vaan se on kehitettävä erikseen. Pelkkä tieto merkitsee hämmennystä – mikä on hyvä, sillä se johtaa asioiden uudelleen arviointiin – ja joskus lamaannusta ja vieraantumista. Itsetietoisuus, tietäminen ei vielä merkitse sitä, että sitä osaisi käyttää.

Itsetietoisuudesta itse tekoon

Itseni tiedostaminen ja voimistuva tietoiseksi tuleminen ovat tie itseohjautuvuuteen, itseni ja oman mieleni johtamiseen.

Olen huomannut, ettei kaikkien ole helppoa käsittää sitä, miten radikaalista asiasta on kyse, kun ihminen itse herää itselleen. Ja miten merkittävästä askeleesta ihmisen elämässä on kyse silloin, kun ihminen alkaa aktiivisesti peilaamaan mieltään. Ja kun ihminen alkaa ohjata omaa mieltään, kaikki muuttuu. Se mikä muuttuu ensimmäisenä, on suhde asioihin.

Havahtuminen ja oivaltaminen on ensimmäinen askel itsenäisyyteen. Itsenäisyys merkitsee vapauden kokemista. Kun tulen tietoiseksi oman mieleni toiminnasta yhtäältä ja omasta ulkoisesta toiminnastani toisaalta, prosessit muuttuvat.

Näkeminen

Hämmästyn aina uudestaan siitä, että jo pelkkä näkeminen muuttaa asioita. Näkemisestä seuraa sitten mahdollisuus vaikuttaa.

Käytänkö tätä uutta mahdollisuuttani vaikuttaa ja missä määrin, on kokonaan seuraava luku elämän kirjassa. Yrittäessäni vaikuttaa, kohtaan tavallisesti esteitä. Olenko sinnikäs esteiden voittamiseksi vai annanko periksi – kumpaakin tapahtuu jatkuvasti.

Kuinka tärkeä muutos minulle on, miten se peilautuu arvojeni vasten ja mitä olen valmis uhraamaan sen eteen? Kaikki kysymyksiä, joita puolestaan todellisuus armottomasti peilaa. Jos jotakin tapahtuu tai jää tapahtumatta, se kertoo minusta.

Vaan mitä? Sitä, miten sitoutunut olen arvoihini. Sitä, miten voimissani olen viedäkseni muutoksen läpi, sekä sisäisen voimani osalta yleisesti että suhteessa sen hetkiseen, tilanteeseen sidottuun voimaani.

Voimaksi ja energiaksi

Monet asiat palaavat siihen, miten onnistun pitämään omasta voimastani ja energiastani huolta. Ja tämä puolestaan palaa itsetietoisuuteeni ja sitä myötä kykyyni johtaa itseäni. Valuuko energiani ratkaisevalla hetkellä ulos? Lamaannunko tai luovutanko silloin, kun minulla on todellinen tilaisuus astua eteenpäin?

Tuttuja kysymyksiä harjoitustiellä, samalla perimmäisiä kysymyksiä elämän ja elämisen kannalta. Mitä oikein tahdon? kietoutuu kysymykseen: mihin tahtoni yltää? Sillä se, mihin tahtoni yltää, on kerran ollut se, mitä olen riittävästi tahtonut. Ja se on tehnyt minusta tällaisen, riittävän vahvan yltämään siihen, johon yllän nyt.

Mutta: jos olen riittävästi vahvistunut siinä, mitä voi kutsua vaikka uskoksi itseeni, minulla on näissä tilanteissa kyky ylittää itseni. Jos olen harjoitellut, harjoittelu on tuonut minulle itseluottamusta voittamaan niin hetkellisen heikkouden kuin ylittämään sen, mihin olen siihen asti yltänyt.

Risteyksiä ja risteytyksiä

Näin ei tapahdu aina mutta näin tapahtuu useammin, jos olen tehnyt kotiläksyni eli ollut uskollinen ja sinnikäs harjoituksissani. Jokainen tehty harjoitus lisää voimaani ohjata itseäni ja mieltäni. Jokainen harjoitus myös tekee minut tietoiseksi itsestäni, niin rajoistani kuin vielä vapauttamattomasta potentiaalistani.

Onko oikeastaan niin, että minä olen ja toteudun rajojeni ja potentiaalini risteyksessä, joskus niiden risteytyksessä? Mitä enemmän uskon mahdollisuuksiini, sitä enemmän niitä näen ja sitä enemmän tahtoni niille syttyy. Kun tämä tapahtuu – ja sitä tapahtuu usein – rajoitukset ja esteet ovat vain polku itsetuntemuksen vahvistamiseen ja tahdon voimistumiseen.

Nyt minäkin tiedän, mitä sanonta ’Este on polku’ tarkoittaa.

 

 

Ihmisenä olemisen lihas

Minua on siunattu elämässä monella tärkeällä asialla. Yksi suurista lahjoista on ollut se, että ympärilläni on aina ollut paljon minua viisaampia ja lahjakkaampia ihmisiä.

Eräs tällainen ihminen oli opettajaseminaarimme opettaja. Eräänä päivänä hän puhui ihmisen olemisen lihaksesta: ”Sitä kannattaa harjoittaa. Ei itsenne, vaan oppilaittenne takia.”

Mikä lihas?

Lihas tarkoittaa sellaista voimaa, jolla ihminen estää itseään vajoamasta siihen, mihin hän luontaisesti vajoaisi. Laiskuuteen, kärsimättömyyteen, epäoikeudenmukaisuuteen, ylimielisyyteen, hermostumiseen.

Lihaksen käyttö on hyveiden harjoittamista. Hyveethän ovat ihanne tai ohjenuora. Hyveiden harjoittamista vastaan asettuvat ne huonot tavat ja käytös, jotka siihenastisen elämän aikana on tietoisesti tai tiedostamattaan omaksunut.

Lihaksen viesti on: sinä pystyt enempään, koska olet enemmän. Maailma kaipaa esikuvia.

Pumping iron

Ihmisen olemisen lihaksen harjoittamisella on kahtalainen vaikutus, kuten lihaksen harjoittamisella muutenkin:

1)   Kun harjoitat sitä, se on sinun käytössäsi, kun sitä tarvitset. Ja toisaalta: ellet ole sitä harjoittanut, olet haasteellisessa tilanteessa tyhjän päällä. Ja se on menoa.

2)   Sen harjoittaminen ei vahvista pelkkää lihasta vaan sinua itseäsi. Vastuksen kohtaaminen on myös itsen kohtaamista ja ennen kaikkea sen kohtaamista, mitä sinulla on asettaa houkutusta vastaan. Eli mistä sinut on tehty.

Harjoittaminen – mitä?

Millä salilla tuota lihasta harjoitetaan? Salilla nimeltä elämä. Ne ovat ne päivittäiset tilanteet, jotka haastavat ja kysyvät juuri tuota lihasta. Lihaksen harjoittaminen tapahtuu esimerkiksi näin:

  • Havahdun tilanteeseen.
  • Tunnistan taipumukseni reagoida tietyllä tavalla tällaisissa tilanteissa.
  • Pysäytän itseni.
  • En anna itseni toimia kuten aina.
  • Keksin jonkun paremman, luovemman tavan päästä tilanteessa eteenpäin.

Seuraamuksia

Ihmisen olemisen lihaksen harjoittamisesta seuraa

  • Vahvistuminen. Lihaksella on voimaa ja vääntöä, myös tilanteissa, joissa ennen koki heikkouden ja avuttomuuden.
  • Oppiminen. Jokainen tietoisesti kohdattu tilanne opettaa uudenlaisen suhteen asioihin.
  • Itsetuntemus. Itsetuntemus voimistuu, tarkentuu ja syvenee.
  • Elämä ja elämisentunne. Mikään ei tunnu eikä näytä enää samalta tietoisuuden ja läsnäolemisen korvatessa vähitellen elämän automatiikan.

Mato!

Muistan vielä, kun tuo opettajani kuvasi kohtaamistaan erään oppilaansa kanssa. Oppilas oli

ollut sisäisen ryhtinsä jatkuvasti kadottava venkula. Opettaja oli ajatellut:

”Olet upea ihminen, mutta heitä hiiteen toi mato!”

Motto, jonka voisi sanoa peilikuvalleen aamuisin?