Peilaus

A coach tries to think by writing and speaking.

Avainsana: huomio

Huomio

Olen viime aikoina valmentaessani huomannut, miten ratkaiseva asia huomion kiinnittäminen on. Ja se, miten mieli valikoi sen, mihin se kulloinkin kiinnittyy. Huomion kiinnittäminen voi tehdä päivästä, työstä ja ihmissuhteesta onnettoman tai paremman.

Huomion kiinnittäminen tapahtuu useimmiten automaattisesti, mutta sen taustalla oleviin tekijöihin voi vaikuttaa. Niin suhteessa aistimuksiin kuin ajatuksiinkin.

Havaitsemisessa on paljon opittua. Havaitsen sen, mille minulla on sanat. Ja sanat syntyvät usein siitä, mihin minut on opetettu kiinnittämään huomioni eli mitä minulle on näytetty.

Kun pysähdyn, sallin itseni huomata asioita, joita ei hetki sitten ollut minulle. Kun opin sanoittamaan näitä asioita, opin samalla sanoittamaan tuttuja asioita uudestaan. Samalla uudet sanat auttavat havaitsemaan uutta ja kurkottamaan uuteen.

Mihin minun oma kiinnostukseni suuntautuu – mikä puhuttelee minua, vetää puoleensa. Tämän yksilöllisen impulssin vastapainona toimii koko evoluution paino, se kaikki mihin selvitäkseen on ollut pakko oppia kiinnittämään huomio.

Tietoisempi ote auttaa minua näkemään itseni kuin ulkopuolinen. Se näyttää evoluution mukanaan tuoman negatiivisen ja näyttää mahdollisuuden itse kiinnittää huomion myönteiseen. Kun automaattinen kohtaa itseohjautuvuuden, itsetuntemus nousee ohjaavaksi voimaksi. Vapaus ja uskallus kiinnostua, kaikesta, ja sen merkityksen oivaltaminen.

Hetkelliset olotilat ja olosuhteet, mielentila ja mieltä sillä hetkellä ohjaavat voimat värittävät vahvasti huomiotani. Väsymys ja stressi kapeuttavat havaintoani ja sen tulkintaa. Hormonit ohjaavat huomiotani. Energiataso vaikuttaa siihen, mitä ”jaksan” havaita.

Kun alan pitää huolta elämäni ulkoisista olosuhteista ja mielentiloistani, tulen tietoisemmaksi siitä, mikä huomiotani ohjaa. Kun kehitän parempia tapoja, huomio alkaa kiinnittyy vapaammin. Havahduttavaa on pidättäytyä jostakin tavasta joksikin aikaa – millainen voima!

Asenteet itseen, toisiin, elämään, työhön – kaikki vaikuttaa siihen, mitä havaitsen. Eli se, mitä olen alun perin havainnut ja mihin olen kiinnittynyt, mistä olen tehty ”vallitsevan tulkinnan” ja mitä olen alkanut toistaa.

Voin muuttaa asenteitani eli alkaa sivistää itseäni. Voin kyseenalaistaa tapani ja harjoittaa avoimuutta ja ennakkoluulottomuutta – ja tuoreutta. Kuuntelemalla ja oppimalla itsestäni saan huomioni liikkeeseen.

Huomion kiinnittyminen rakentaa ajatukseni ja kokemukseni. Se rakentaa päiväni ja osaltaan myös minua. Kun uskallan kiinnittää huomioni olennaiseen, luon elämääni syvemmän merkityksen.

Arvosta

On helppoa huomata, mitä arvostaminen saa aikaiseksi, kun kokee tulevansa arvostetuksi.

Sielun silmien eteen avautuu uusi, mahdollisuuksien maailma. Sellainen, jonka on voinut itse aavistaa, mutta jonka on joko kadottanut tai johon ei vain yksin koskaan yltänyt.

Toisinaan tulee yksinkertaisesti hyvä olo. Sellainen, että joku on nähnyt sen hyvän minussa, jonka useimmat sivuuttavat. Joku on pysähtynyt sen verran, että on huomannut minut, kiinnostunut minusta, ehkä tehnyt kysymyksen. Hänellä on ollut harkintakykyä, inhimillisyyttä ja sydäntä.

Toisinaan kokemus positiivisesta huomiosta on niin vahva, että syntyy rakastetuksi tulemisen kokemus. Joku näkee siihen ihmiseen joka olen ja avaa minullekin pääsyn siihen.

Tällaiset kokemukset havahduttavat: Miksi en antaisi vastaavaa huomiota ja arvostusta itselleni? Olisi johdonmukaista, että juuri itse arvostaisin itseäni, koska tunnen itseni ja parhaat puoleni paremmin kuin kukaan toinen.

Näyttökuva 2014-12-19 kohteessa 11.01.07

Näin ei kuitenkaan tavallisesti käy. Mitä harvemmin minua on arvostettu eli autettu näkemään, mitä kaikkea hyvää minussa on, sitä vaikeampaa minun on herätä sille. Ja koska ympäröivä maailma johdonmukaisesti kieltää ylpeilemästä omilla hyvillä ominaisuuksilla, ulkoisen huomion odottamisesta tulee elämäntapa sen sijaan, että itse toimisi asian edistämiseksi.

Lisäksi elämään tulevat tilanteet:
”Erityisesti niissä tilanteissa, joissa toinen käyttäytyy ei-toivotusti, potentiaalin näkeminen on vaikeaa. Peli on menetetty, jos kielteiset tunteet saavat otteen ja ne välittyvät suoraan tai epäsuoraan toiselle.” Ristikangas, M-R ja V: Valmentava johtajuus

Onneksi sen ei tarvitse mennä näin. Itseäni arvostamalla saan hyvät puoleni paremmin esiin ja loistamaan. Loiste kutsuu oikeanlaatuista huomiota ja arvostusta luokseen. Usein se vaatii etsimistä ja uskallusta löytää, mutta uskallus palkitsee kuten elämä – runsautta tarjoten.

Katso myös: Ari Rämön erinomainen blogi arvostavasta johtamisesta löytyy täältä.

P.S. Tämä oli vuoden viimeinen Peilaus-bloggaus. Kiitos lukijat kommenteista ja keskusteluista. Ensi vuonna uusin aatoksin.