Peilaus

A coach tries to think by writing and speaking.

Avainsana: ihmettely

Meneekö tämä näin?

Kun esitän työpajoissani jonkin väitteen, joka selvästi kyseenalaistaa osallistujien enemmistön siihenastisen tavan ajatella maailmasta, kysyn heiltä suoraan:

”Meneekö tämä näin?”

Näyttökuva 2014-05-15 kohteessa 22.40.34

Ihmiset ovat hauskoja eli inhimillisiä reaktioissaan. Jotkut eivät uskalla rohkaisusta huolimatta kertoa mitä he ajattelevat, koska se saattaisi kyseenalaistaa sanomiseni ja saattaisin hämmentyä ja jopa loukkaantua.* Toiset taas töräyttävät suoraan, että ei kyllä.

Mistä käsitykset syntyvät? Mistä tulee vakuuttuminen omista käsityksistä?

Viime aikoina olen miettinyt myötäsyntyisten taipumusten ja ominaisuuksien merkitystä käsitysten synnyssä. Havaintoihin perustuva kokemus puhuisi sen puolesta, että uskomukset siitä, millainen maailma on ja miltä se näyttää, istuvat yhtä lujassa kuin temperamentti tai seksuaalinen suuntautuminen.

Tuntuu turhalta lähteä eheyttämään käsitystä, jonka mielestä tiede selittää kaiken olennaisen tai jonka mielestä usko Jumalaan on ainoa, jolla on todellista merkitystä. Katsomme maailmaa hyvin eri näkökulmista, emme itsekään tiedä, miksi mutta – ei se mitään. Hyvä vaan kun katsomme. Näkökulmien arvosteleminen tai ylenkatsominen on yhtä mielekästä kuin arvostella toisen silmien väriä tai aineenvaihduntaa.

Näyttökuva 2014-05-16 kohteessa 7.59.28

Viisas oppii elämään sen kanssa, jota ei voi muuttaa. Oman vankan näkemyksen ohella voin olla utelias ja käydä vuoropuhelua ja ihmetellä. Mutta toivottavasti kukaan ei yritä kaupata näkemyksiään minulle: olen tavallisesti yhtä vähän ostomoodissa kuin selatessani Facebook-seinääni.

Käsityksillä on tietysti seurauksensa. Esimerkiksi: kuinka paljon voin vaikuttaa omaan elämääni ja olla aktiivisena sitä muuttamassa.

Jos uskon, että olen erilaisten sähkökemiallisten prosessien ohjaama enkä voi niitä muuttaa, tämä ei suoranaisesti johda innostukseen yrittää tulla tietoiseksi toiminnastaan. Tai edes mielensä toiminnasta puhumattakaan, että yrittäisi luoda elämästään parempaa.

Uskomuksella on merkitystä. Tahdon vapauden mahdollisuuteen uskominen – vaikka siihen uskominen olisi todella yksisarvisesta – johtaa aktiiviseen toimimiseen itsensä kehittämisen suhteen ja tässä projektissa voittavat muutkin.

Vai meneekö se näin?

 

*Meillä oli lukiossa opettaja, joka loukkaantui, jos hänelle väitti vastaan. Hän alkoi pitää opettajanpöytänsä takana mykkäkoulua eikä puhunut lopputunnista mitään. Siinä me sitten istuimme. Ja yritimme varoa seuraavalla kerralla.

Ryhdy uteliaaksi

Utelias-sanalla on myös paha kaiku.

Toisten asioiden uteleminen, niihin puuttuminen, kyylääminen – siinä nimeät. Varsinkin vanhemmilla, opettajilla, esimiehillä ja muilla oman-elämänsä-naapureilla on siihen taipumusta.

Näyttökuva 2014-05-05 kohteessa 23.09.01

Muuten uteliaisuus on hyve. Sellainen, jota kannattaa kehittää siitä, missä se on, siihen, minne se voi yltää.

Uteliaisuus ilmentää ja ilmaisee aitoa sisäsyntyistä kiinnostusta, joka voi suuntautua mihin tahansa arkipäiväiseen asiaan, jonka tavallisesti ohittaa. Kun suhtautuu omaan elämään uteliaasti, saa usein huomata, ettei ollut huomannut puoliakaan.

Ennen kaikkea uteliaisuus kannattaa suunnata sinne, mihin sitä ei tavallisesti osata suunnata: omaan mieleen, sen toimintaan ja sisältöihin. Tähän on monta syytä.

Oman mielen liikkeet ohjaavat kaikkea, myös sisäistä toimintaa. Sieltä se mitä kutsumme elämäksi kumpuaa. Toiminta synnyttää sisältöjä ja sisällöt toimintoja – kumpaankin kannattaa siis suhtautua kiinnostuksella. Mitä tämä kertoo minusta, mihin tämä vie ja mitä luo ja mitä aiheuttaa?

Uteliaisuus eli avoin mieli johtaa myös rehelliseen itsetutkiskeluun vailla ennakkoasetelmia ja valmiita mielikuvia. Siis ennen kaikkea: mikään ei ole kiellettyä etukäteen.

Ja sanon suoraan sen, minkä kaikki tietävät: tämä on oikeasti vaarallista. Varsinkin, jos ei ole aiemmin tutustunut mieleensä laajasti ja saanut aavistusta siitä, mitä kaikkea siellä liikkuu.

Koska mielessä voi liikkua mitä tahansa. Kyseessä on siis aito itsetuntemusseikkailu. Sulje silmäsi ja ota vastaan ja huomaat, millainen hyve irtipäästäminen tässäkin asiassa on.

Pysähdy päivittäin jonkin ajatuksen ääreen ja ihmettele arvostelematta: ”Mitä tämä on?” Myöhemmin voit sitten miettiä, pitäisikö tällaiselle tavalle ajatella kenties tehdä jotain.

Näyttökuva 2014-05-05 kohteessa 23.11.38

Oman elämänlaadun kohentaminen eli sisäisen elintason nostaminen alkaa uteliaisuudesta ja sen seurauksena tietoiseksi tulemisesta. Uteliaisuus on kohottavaa. Myös ihmissuhteissa.