Peilaus

A coach tries to think by writing and speaking.

Tag: ihminen

Unohtuiko jotain?

Kun johto ajaa yrityksessä muutosta läpi, tuntuu toisinaan siltä kuin he unohtaisivat, miten yksilöllinen ja ei-niin-helppo asia muutos usein on. Eli aivan kuin he unohtaisivat sen, miltä muutos heistä itsestä tuntuu ja millainen se on heille kokemuksena.

Varsinkin kun muutospaine tulee ulkopuolelta. Se voi olla havahtuminen, että oma teini ei ole enää lapsi ja edellyttää toisenlaista kohtaamista, ettei yhteys häneen katkea. Tai puoliso edellyttää muutakin kuin laatuaikaa jotta suhdetta ei pelkästään pidetä hengissä.

Enkä tässä halua sanoa, että sisäiset muutospaineet olisivat yhtään helpompia.

Muutosvaivalloisuuden muistaminen auttaisi myötäelämään muutosta ja tekisi prosessista toisenlaisen kokemuksen ja läpiviemisestä inhimillisemmän silloinkin, kun lopputulos olisi sama.

Kun nostaa näkökulmaa luovaa katsetta laajemmalle, huomaa helposti, ettei tämä koske vain muutosta. On edelleen paljon yrityksiä ja niissä kulttuureita, jotka tuntuvat kuin kokonaan hukkaavan sen, että kyse on ihmisistä työnsä äärellä.

Ihmisiä, jotka elävät ja tuntevat ja vuorovaikuttavat. Joiden tunteet on lähes täysin hyödyntämätön ja samalla valtava resurssi ja potentiaali.

Näyttökuva 2014-11-28 kohteessa 11.13.00

Daniel Golemanin kirjat tunneälystä parikymmentä vuotta sitten olivat kuin herätys sille, että ihmiset muistaisivat olla ihmisiä myös ollessaan työpaikalla. Herätys sille, miten tärkeästä osasta ihmisyyttä oli tullut kuin erillinen siitä elämästä, jota ihmiset suurimman osan hereillä oloajastaan toimiessaan.

Miten ihminen voi eristää ja kadottaa itsensä ja ihmisensä niin, että hän suorittaa vaatimattomalla osalla kapasiteetistaan jotakin päivästä toiseen?

Herätys kaikuu maailmassa mutta vielä on korvia, jotka eivät kuule. Viikossa voisi olla ainakin yksi palaveri, jonka alkuun kuka tahansa osallistuja lausuisi sanat: ”Muista, että olet ihminen.” Sillä saattaisi vähitellen olla se seuraus, että kaikkien keskusteluun osallistuvien näkemyksestä ja kokemuksesta tulisi arvokas.

Valoa ja lämpöä

Olen viime aikoina katsellut ihmisiä, jotka odottavat jotakuta. Kun tämä odotettu, usein ystävä tai rakastettu, sitten saapuu näköpiiriin, odottavan ihmisen silmistä alkaa loistaa valoa ja hänestä hulmahtaa ympärille lämpöpilvi.

Mitä on ihminen?

Jotkut kaivavat tässä kohtaa esiin tukun raadollisia esimerkkejä siitä, että ihminen on kaikkea muuta kuin tätä. Ja he ovat oikeassa: ihminen on muutakin.

Voi hyvin kysyä, miksi valo ja lämpö sitten loistavat niin harvoin esiin? Vaikka ihminen hakeutuisi lämpöön ja valoon kuten esimerkiksi näinä mustan ja kolean talven hetkinä.

Onko jokin kylmettänyt sydämen, himmentänyt valon? Saattaa olla, ettei ympäristö ole näyttänyt esimerkkiä siitä, miten valon ja lämmön annetaan säteillä. Vai onko niin, että toiset meistä ovat valon lapsia ja toiset yötä rakastavat?

Hienoa on kuitenkin se, että ne loistavat silti esiin. Mitä oikeasti tapahtuisi, jos valon ja lämmön loisteesta tulisi itsestään selvyys arjen keskellä? Tai mitä tulisi tapahtua, jotta näin kävisi?

Vaikutus

Voin itse vaikuttaa kohtaamisten kulkuun ja seurauksiin.

  • Voin tuoda keskusteluihin enemmän ajattelun valoa.
  • Voin suhtautua ihmisiin lämmöllä etäisyyden ja kylmyyden sijasta.
  • Voin varjella muiden ja omaa lämpöäni karuissa ja nuivissa (ihmis)olosuhteissa.

Kun näin pääsee vähänkin tapahtumaan, pääsee näkemään ihmisen aitoon kauneuteen. Ja samalla siihen, mitä ihminen pohjimmiltaan on. Lou Reediä mukaillen: Take a walk on the light side, babe!

Mut jotain samaa meis on*

Ihminen tunnistaa kohtaamisessa toisen ihmisen kanssa asioita, jotka eivät nouse tietoisuuteen. Silti ihminen reagoi siihen, mitä hän tunnistaa. Sen, miten toinen ihminen on ihminen, hänen kaltaisensa, hyvässä ja vähemmän hyvässä.

Ecce homo!

Ihminen peilaa kohtalotoveriaan: Jokin tekee meistä ihmisen, yksilöllisen ja persoonallisen ylittävällä tavalla. Tapahtuu tunnistaminen.

Ihmisessä olevan ylevän tunnistaminen on se, mikä kohottaa meidät sen eläimen yläpuolelle. Siihen, johon meissä on potentiaali yhtälailla kuin meissä on potentiaali olla ihminen. Ihminen on tehtävä, ja itsensä ylittäminen on osa ihmisyyttä. Toisinaan sen tärkein osa.

Näyttökuva 2013-11-18 kohteessa 22.11.16

Meissä on ihminen – se kutsuu luokseen. Esikuva – jokainen on potentiaalinen parhain mahdollinen esimerkki ihmisestä. Ja on oikeasti ihmisiä, jotka ovat löytäneet tiensä  potentiaalinsa, parhaansa luo ja käyvät esimerkistä. Katso ihmistä!

Esikuvaksi

Esikuvaksi kelpaa myös erilaisuus: miljoonittain eri tapoja toteuttaa se, mikä on ihmistä.

Se on lahja: katso minua, sitä miten minä toteudun ja toteutan ihmistä. Minä annan sinulle mallin olla erilainen ja toteutua omalla tavallasi. Usein sillä rajallisella tavalla, jolla siihen tässä hetkessä kykenen.

Erilaisuus on aina haaste. Se hiertää, se kaikertaa, se voi viedä kaaokseen. Siis jos laskee sen luokseen ja ottaa sen vastaan. Sen voi myös torjua – ja usein sen jossain määrin torjuu säilyttääkseen ja pitääkseen omastaan kiinni. Toisen ihmisen kohtaaminen on tästäkin syystä aina todellinen oppimisen mahdollisuus. Otanko vastaan?

Siinä se on

Tunnistan sinussa saman kuin itsessäni – ja kavahdan. Kohtaan samat heikkoudet kuin itsessäni. Ja joka kerran kun kohtaan heikkouden, en välttämättä halua tietää enempää. Sillä kohtaan samalla ihmisenä olemisen kärsimyksen, joka on osa omaa kärsimystäni.

Näyttökuva 2013-11-18 kohteessa 22.04.25

En halua kohdata itsessäni sitä kaikkea. Kuva itsestäni on toisenlainen ja haluan säilyttää sen. On sietämätöntä ja aivan liian vaikeaa elää sellaisessa maailmassa, jossa joutuu kohtaamaan itsessään kaiken.

Siksi on paljon helpompaa sivuuttaa se. Tai tuomita toinen ihminen ja hänen ominaisuutensa itseni ulkopuolelle. Löydän itsestäni monia tapoja torjua se, mitä juuri äsken oli saapumassa tietoisuuteeni.

Antautua

Ihmisenä olemisen ihme on se, että voi päättää antautua edellä kuvattujen kolmen edessä: hyväksyn sinussa elävän ihmisen kuvaksi itsestäni.

Jokaisessa ihmisessä on sama taipumus kohota ja kehittyä, vajota ja taantua. Mitä torjun itsessäni, sen näen ulkopuolellani. Mitä vaalin itsessäni, sen näen ulkopuolellani. Tunnenko ihmisen, tunnenko itseni?

Jokainen kohtaaminen tarjoaa mahdollisuuden tutustua, oppia ja ulottua enemmän. Seuraava kohtaaminen on seuraava mahdollisuus.

 

* ”Mutsi kysy, luuletsä olevas James Bond, sanoin, emmä tiedä, mut jotain samaa meis on.”

Cheek: Timantit on ikuisia

 

 

Ihmisenä olemisen lihas

Minua on siunattu elämässä monella tärkeällä asialla. Yksi suurista lahjoista on ollut se, että ympärilläni on aina ollut paljon minua viisaampia ja lahjakkaampia ihmisiä.

Eräs tällainen ihminen oli opettajaseminaarimme opettaja. Eräänä päivänä hän puhui ihmisen olemisen lihaksesta: ”Sitä kannattaa harjoittaa. Ei itsenne, vaan oppilaittenne takia.”

Mikä lihas?

Lihas tarkoittaa sellaista voimaa, jolla ihminen estää itseään vajoamasta siihen, mihin hän luontaisesti vajoaisi. Laiskuuteen, kärsimättömyyteen, epäoikeudenmukaisuuteen, ylimielisyyteen, hermostumiseen.

Lihaksen käyttö on hyveiden harjoittamista. Hyveethän ovat ihanne tai ohjenuora. Hyveiden harjoittamista vastaan asettuvat ne huonot tavat ja käytös, jotka siihenastisen elämän aikana on tietoisesti tai tiedostamattaan omaksunut.

Lihaksen viesti on: sinä pystyt enempään, koska olet enemmän. Maailma kaipaa esikuvia.

Pumping iron

Ihmisen olemisen lihaksen harjoittamisella on kahtalainen vaikutus, kuten lihaksen harjoittamisella muutenkin:

1)   Kun harjoitat sitä, se on sinun käytössäsi, kun sitä tarvitset. Ja toisaalta: ellet ole sitä harjoittanut, olet haasteellisessa tilanteessa tyhjän päällä. Ja se on menoa.

2)   Sen harjoittaminen ei vahvista pelkkää lihasta vaan sinua itseäsi. Vastuksen kohtaaminen on myös itsen kohtaamista ja ennen kaikkea sen kohtaamista, mitä sinulla on asettaa houkutusta vastaan. Eli mistä sinut on tehty.

Harjoittaminen – mitä?

Millä salilla tuota lihasta harjoitetaan? Salilla nimeltä elämä. Ne ovat ne päivittäiset tilanteet, jotka haastavat ja kysyvät juuri tuota lihasta. Lihaksen harjoittaminen tapahtuu esimerkiksi näin:

  • Havahdun tilanteeseen.
  • Tunnistan taipumukseni reagoida tietyllä tavalla tällaisissa tilanteissa.
  • Pysäytän itseni.
  • En anna itseni toimia kuten aina.
  • Keksin jonkun paremman, luovemman tavan päästä tilanteessa eteenpäin.

Seuraamuksia

Ihmisen olemisen lihaksen harjoittamisesta seuraa

  • Vahvistuminen. Lihaksella on voimaa ja vääntöä, myös tilanteissa, joissa ennen koki heikkouden ja avuttomuuden.
  • Oppiminen. Jokainen tietoisesti kohdattu tilanne opettaa uudenlaisen suhteen asioihin.
  • Itsetuntemus. Itsetuntemus voimistuu, tarkentuu ja syvenee.
  • Elämä ja elämisentunne. Mikään ei tunnu eikä näytä enää samalta tietoisuuden ja läsnäolemisen korvatessa vähitellen elämän automatiikan.

Mato!

Muistan vielä, kun tuo opettajani kuvasi kohtaamistaan erään oppilaansa kanssa. Oppilas oli

ollut sisäisen ryhtinsä jatkuvasti kadottava venkula. Opettaja oli ajatellut:

”Olet upea ihminen, mutta heitä hiiteen toi mato!”

Motto, jonka voisi sanoa peilikuvalleen aamuisin?

Utopia: Etsin ihmistä*

Minulla on unelma. Eräänä päivänä maailma katsoo enemmän ihmiseen kuin sukupuoleen. Ja  vähitellen antaa oikeutta myös ihmisessä vaikuttavalle yksilölle.

Joku on sanonut viisaasti, että mitä dystooppisempi aika, sitä utooppisempi kannattaa olla.

Karua kertomaa

Facebookin operatiivinen johtaja Sheryl Sandberg kertoo kirjassaan Lean in taiten siitä todellisuudesta, jossa puolet ihmiskunnasta elää. Miten naisia arvioidaan, miten heidän mahdollisuuksiaan rajoitetaan ja ohjaillaan pienestä pitäen. Nämä ääneen sanotut ja sanomattomat kulttuurissa elävät viestit saavat aikaan sen, että useimmat naiset elävät joko toisten tekemässä häkissä tai itse sisäistämässään häkissä.

Sillä lopputuloksella, että se mitä he todella ovat sukupuolensa takana, ei pääse näkyviin eikä toteutumaan. Mitä haaskausta! Millainen määrä turhautunutta energiaa on patoutunut maailmaan etsien ulospääsyä.

Ja mitä sillä kaikella energialla voisi saada aikaiseksi.

Naiset johtoon

John Gerzema, kirjan Kun naiset (ja heidän tavallaan ajattelevat miehet) tulevat hallitsemaan maailmaa kirjoittaja, valottaa uusinta tutkimusta siitä, miten tyytymättömyys miesten tyyliin johtaa kasvaa maailmassa. Laajojen haastattelututkimusten mukaan tyytymättömyys kohoaa joissakin paikoin maailmaa jopa 80%:iin.

Monet ovat heränneet sille, että naiset johtajina olisivat parempia. Kymmeniä tuhansia ihmisiä koskeneessa tutkimuksessa seuraavat luonteenominaisuudet liitettiin naisjohtajaan: ilmauksellinen, lojaali, järkevä, joustava, kärsivällinen, yhteistyökykyinen.

Naiselle oman haavoittuvaisuutensa, esimerkiksi oman tietämättömyytensä tai avun tarpeensa tunnustaminen, on helpompaa kuin miehelle. Tällä on se seuraus, että muiden on helpompi liittyä omalla kontribuutiollaan toimintaan, asiat etenevät nopeammin ja lopputuloksesta tulee parempi. Sydänkohtauskin on todennäköisemmin vältettävissä.

Miehen yleinen ongelma on joutua puolustamaan asemaansa, mistä seuraa vähemmän innovatiivinen, vähemmän avoin ja oppiva ja omaa käsitystään haastava tekeminen ja asenne. Tämä on ongelma.

Ongelman taakse

Jokaisessa ihmisessä on feminiinistä ja maskuliinista. Asiaa yksinkertaistaa tavallisesti se, että miehissä on useimmiten valtaosa maskuliinista ja naisissa puolestaan feminiinistä. Tästä johtuen on normaalia jakaa ihmiset tarkkarajaisesti kahteen toisista erottuvaan sukupuoleen.

Photo by Christine Macdonald

Mikä tässä oikeastaan on ongelma? Sama kuin ihmisten erottaminen toisistaan ihonvärin, syntyperän, uskonnon jne. perusteella. Sukupuolen kätköihin katoaa

  • Mahdollisuus tavoittaa se osa ihmistä, joka yhdistää ihmisiä toisiinsa.
  • Jokaisen ihmisen yksilöllisyys.

Samalla katoaa jotakin siitä ihmisenä olemisen elämisentunteesta, joka syntyisi kokonaisena kohdatuksi tulemisesta.

Ulos ahtaista rajoista

Useimmat tulevat kohdelluksi sukupuolensa ahtaissa rajoissa. Toisinaan huomaamatta, toisinaan piinaavasti ja ahdistavasti. Samaan törmää omissa havainnoissaan ja mielikuvissaan suhteessa toisiin ihmisiin. Olisiko esimerkiksi työilmapiiri toinen, jos töissä olisi ensisijaisesti ihmisiä ja heitä myös kohdeltaisiin siten?

Muutos syntyy siitä, että tuo enemmän esiin sitä ihmistä, joka on. Se edellyttää pyrkimystä ylittää itsensä, ennen kaikkea biologis-mielellisen, sukupuoleen sidotun lähtökohtansa. Nyt ollaan vasta siinä, että kysytään, voivatko eri sukupuolta olevat olla ystäviä? Tai ei edes siinä: vastaus on useimpien mielestä ei.

Sukupuoli on yksilöllisyyden verho, sen rajallinen mahdollisuus. Yksilöt kohtaavat, kun oppii toimimaan sisäisestä ihmisestä käsin, joka on aina jotakin parempaa kuin mitä sukupuoli ja persoona tarjoavat. Se antaa tilan niin itselle kuin toiselle toteutua, oikeasti.

Muutoksen hitaus

Lopuksi näkymää muutoksen hitauteen. Ensin toissavuosisadalle:

”Mies näkee naisessa ja nainen miehessä miltei yksinomaan toisen sukupuolen yleistä luontoa ja liian vähän yksilöllistä olemusta. … Niin kauan kuin miehet keskustelevat siitä, sopiiko nainen luonnostaan tähän tai tuohon ammattiin, ei naisasian käsittelyssä päästä eteenpäin. Jätettäköön naisten arvosteltavaksi, mitä nainen luonnostaan voi tehdä. … heidän täytyy itsensä saada päättää, mikä on heidän luontonsa mukaista. Jos pelätään sosiaalisia mullistuksia sen johdosta, että naisiin ei suhtauduta laji-ihmisinä vaan yksilöinä, on sanottava, että sosiaaliset olosuhteet, joiden vallitessa puolet ihmiskuntaa elää epätasa-arvoista elämää, ovat suuressa määrin muutoksen tarpeessa.” Rudolf Steiner: Vapauden filosofia, 1894

Ja lähes 120 vuotta myöhemmin:

”Täysin tasa-arvoisessa maailmassa naiset pyörittäisivät puolta valtioista ja yrityksistä ja miehet puolta kotitalouksista. Uskon, että maailma olisi silloin parempi paikka. Talouselämän lainalaisuudet ja moninaisuutta koskevat tutkimukset osoittavat, että jos hyödyntäisimme inhimilliset resurssit ja lahjakkuuden koko laajuudessaan, kollektiivinen suorituskykymme kohenisi.” Sheryl Sandberg: Lean in, 2013

Utopia tulee todeksi, kun tietoisuus ja oikeudentaju ihmisestä voimistuu vastusta vahvemmaksi. Herääminen heräämiseltä, kohtaaminen kohtaamiselta.

 

*Diogenes astuskeli eräänä päivänä Ateenan torilla sytytetty kynttilä kädessä, ja kun häneltä kysyttiin, mitä hän etsii, filosofi vastasi etsivänsä ihmistä.

Sisäinen evoluutio

Kyllä tässä maailmassa kummasteltavaa riittää. Jokapojalle. Yksi näistä asioista on tämä: joillekin tuntuu olevan tärkeää korostaa ihmisen ja eläimen yhtäläisyyksiä. Jostain sekin tulee.

Tällä kirjoituksella ei ole tarkoitus esittää uutta ajatusta evoluutiosta tai toivoa Raamatun paluuta ainoaksi auktoriteetiksi. Kunhan raapustan.

Tietoisen kehittämisen voima

Olen elänyt vuosia siinä kokemuksessa, että voin halutessani itse ohjata sisäistä ja ulkoista toimintaani. Niissä puitteissa, tietoisuuteni ja tahtoni ulottuvuudessa, joissa voin ja minulla on siihen mahdollisuuksia.

Tämä ulottuminen laajenee. Harjoiteltuani vuosikaudet tietoisesti esimerkiksi myönteisyyttä, en enää pelkästään ajattele asioita myönteisesti vaan myös näen yhä enemmän valtaosin myönteisiä asioita ympärilläni. Tämä on ollut minulle iso muutos lähtötilanteeseeni peilattuna.

Samoin on keskittymisen ja fokusoinnin suhteen. Aiemmin vielä sekavampi mieleni selkiintyy, hitaasti. (Vaikka näitä kirjoituksiani lukiessa näkee, että todelliseen selkeyteen on vielä matkaa.) Tämä tietoiseksi tuleminen ja selkeyden voimistuminen johtuvat siitä, että harjoittelen. Sinnikkäästi. En siksi, että se olisi luontaista tai edes hauskaa.

Hyveet

Hyveiden eli luonteenlujuuden harjoittamisella on näinä päivinä käyttöä.

Olin nuorempana todella usein oikeassa, ja se oli minulle tärkeää. Nykyisin katseeni suuntaa aiempaa enemmän seurauksiin eli ennen kaikkea siihen, mitä hyvää toiminnastani seuraa muille ihmisille ja itselleni. Tämä tuo totuusarvojen rinnalle myös kauneuden ja hyvyyden arvot, ja samalla tasapainoa.

Hyveet eivät siis ole jotakin, joiden tehtävä on olla jossakin saavuttamattomissa, ihmiskunnan henkisenä perintönä. Vaan jotakin, joita kohti voi tietoisesti ja aktiivisesti pyrkiä.

Tällä tietoisella pyrkimisellä on seurauksensa. En ehkä aina voi enempää työssäni kuin yksityiselämässäkään auttaa ihmisiä, mutta voin muuttaa asioita sillä, miten olemiseni ja asenteeni muuttuvat pyrkimällä konkreettisesti johonkin parempaan. Voin jättää huonoja asioita tekemättä, voin valita hyvän tekemisen. Arjessa tämä edellyttää usein hyveen vahvistamista.

Minä

Kun harjoitan keskittymistä, huomaan, ettei minua ole yksi vaan kolme. Se joka yrittää keskittyä. Se joka antaa komennon tälle jollekin. Ja se, joka tarkkailee, miten homma sujuu.

Kun sain ensimmäisen kosketuksen näihin kolmeen ’minään’, tajusin, että olen jonkin peruskokemuksen äärellä. Voin olla jotakin suurempaa kuin mitä luonnostani olen. Ja samanaikaisesti: minussa on jotakin paljon suurempaa kuin mitä arkinen minäni on.

The right thing to guide us. Is right here, inside us.

Nickelback: When we stand together

Tästä ei mennyt kauaa tajuta, ettei kyse ole vain keskittymisestä vaan aivan kaikesta. Kyse on itseni ohjaamisesta ja siitä, että voin milloin tahansa liittää itseni siihen, joka minussa on suurempaa, enemmän, parempaa.

Kun on toistuvasti saanut kokemuksen ihmisestä itsessään, on vaikeaa enää uskotella itselleen olevansa ’vain eläin’.

Eläin vai ihminen

Jäljelle jäi kuitenkin vaikeita kysymyksiä:

  • Määrääkö kokemus itsestä sen, tulkitseeko ihminen olevansa eläin vain ihminen?
  • Onko vaikeaa havaita ihmistä itsessä – vaikka siitä olisi kokemuskin – ellei kukaan ole koskaan sanonut, että sellainen on olemassa?
  • Vai onko kyse tarpeesta tulkita ja antaa tuolle havainnoille tietynsuuntainen merkitys – miksi?

Jos kokee olevansa viettikone ja ehdollistumiensa ja tiedostamattomansa armoilla tai jos uskoo tietoisuuden ja inhimillisen vapauden olevan vain illuusiota ja kyvyttömyyttä nähdä rajoittavia tekijöitä, mitä muuta kokee kuin olevansa eläin?

Kun kokee itsessä olevan mahdollisuuden lisätä tietoisuuttaan ja toimia yhä enemmän siitä ohjautuen, voiko kokea olevansa muuta kuin ihminen, koko ajan enemmän ihminen?

                                                                  Tervetuloa ihmisen kehitykseen!

Eläimen tehtävä on olla eläin, mutta ihminen voi niin halutessaan tulla enemmän ihmiseksi.

Onko näillä uskomuksilla jokin seuraus? Auttaako ihmisen tunnistaminen itsessä ponnistamaan siinä kohtaa, jossa muuten luovuttaisi? Luoko ihmisen kehittymismahdollisuuksien näkeminen tilaa, uutta toivoa ja sitä myötä onnellisuutta?

Minä vastaan kyllä, mutta oikeasti voin puhua vain omasta puolestani.

Mikä on parasta?

Vaikka ympärillä tuntuu olevan vielä paljon fanaattisesti, uskonnon tavoin omaan eläimellisyyteensä tarrautuvia ihmisiä, ihmisten määrä lisääntyy kaiken aikaa. Tietoisuuden vahvistuminen tekee sen mahdolliseksi.

Tietoiseksi tuleminen vapauttaa.

Sillä seurauksella, että päätösvalta, valinta onkin yhtäkkiä minun. Ei jonkin ulkopuolellani, ei olosuhteissa eikä edes toisissa ihmisissä. Minä valitsen. Joka päivä ja periaatteessa joka hetki. Vaikka harvat ovat toistaiseksi ne hetket, joissa jaksan olla oikeasti tietoinen.

Onko ihminen siis sittenkin enemmän verbi kuin substantiivi?

 

P.S. Uskon, että jonain päivänä tästä ylletään keskustelemaan, vailla kiihkoa. Uskotko sinä?