Peilaus

A coach tries to think by writing and speaking.

Tag: itsensä ylittäminen

Ei mitään nanobiologiaa

Isäni syntymäpitäjässä kulki legenda haitarinsoittajasta, joka varsinkin vanhemmiten ilmestyi tukevassa humalassa tanssipaikalle soittamaan. Kerran, kun känni oli hirmuinen, joku kysyi ukolta, miten ihmeessä tämä pystyi soittamaan tuossa kunnossa. Mies vastasi: ”Että mitenkä? Kännissähän nää on harjoteltuki.”

Kerran kunnolla opittu taito säilyy periaatteessa ja käytännössäkin loppuelämän.

Luontaiset valmiudet yhdistyneenä taidon oppimiseen näyttäisi suurimmalle osalle olevan uralla kehittymisen päätepiste. Näillä mennään.

Näkemys siitä, että on vuodessa oppinut työtehtävänsä ja seuraavat x vuotta on vain sen toistamista, ei ole muuttuvassakaan maailmassa vanhentunut tai edes mennyt pois muodista.

Väitetään, etteivät ihmiset ole laiskoja.

People are not lazy. They simple have impotent goals – that is, goals that do not inspire them. #ThursdayThoughts @TonyRobbins

Väitetään, että ihmiset tekevät aina parhaansa, lähtökohdistaan ja vallitsevissa olosuhteissa.

En usko.

Ovatko tällaista väittävät ihmiset tutustuneet edes omaan mieleensä? Minä väitän – muotoiltiin se miten tahansa – että parhaansa tekeminen on harvinaista ja että suuri osa ihmisistä laiskottelee määräänsä enemmän. Ja että suurin osa työtehtävistä on määritelty tai ainakin käytännön tasolla hyväksytty sellaiseksi, etteivät ne paljoa vaadi.

Oletko eri mieltä?

·     Kuinka monta kertaa olet kokenut sietämätöntä turhautumista asiakaspalvelijan asenteeseen/suoriutumiseen, vaikkeivät odotuksesi alun alkaenkaan olleet kovin korkealla?

·     Miten on mahdollista, että joku saa jatkaa työtehtävässään, vaikka hän selvästi alittaa riman päivittäin?

·     Joudutko useinkin todistamaan, miten surkeasti palavereja/projekteja/prosesseja johdetaan?

Kun käsillä on tekemistä, mieli ei ehdi ajatella, ja kun mieli ei ehdi ajatella, elämä kulkee pehmeästi kahvitauosta toiseen. Jos lopettaa tekemisen, on kohdattava elämä sellaisena kuin se on. Roope Lipasti

Aika vähällä ja usein todella vähällä pärjää. Hommat tulevat hoidettua pienelläkin vaivannäöllä. Kipuraja on asetettu todella ylös, itseä tarvitsee panna peliin vain minimaalisesti. Opiksi ottaminen eikä varsinkaan upgradaus ole välttämättömiä, parhaansa yrittämisestä yllättyy aina. Lisäksi on työpaikkoja, joissa vähään tyytymistä jopa vartioidaan mustasukkaisesti.

Onko vähällä pääseminen opittua? Niin väittää esimerkiksi Seth Godin.

Me harjoitamme lapset toimimaan opettajien kanssa tietyllä tavalla: ota selvää mitä he haluavat ja tee se, juuri ja juuri, koska on muitakin asioita työstettävänä. Mieti miten vastata heille täsmälleen, mitä he haluavat kuulla, pienimmällä mahdollisella ponnistuksella, ja olet ‘hyvä oppilas’.

Ei ole mahdotonta eikä edes ylivoimaista olla vähän ystävällisempi työkaverille tai puolisolle. Yrittää tehdä vähän paremmin kuin viime kerralla. Se on meissä oleva voima, kehittymisen asenne.

On noloa ulkoistaa tsemppaaminensa ja itsensä ylittäminensä oman suosikki jääkiekkojoukkueensa kolmanteen erään.

Kuinka paljon enemmän maailma olisi ja ihmisten yhteistoiminta paranisi, jos

·     Olosuhteita muutettaisiin rohkaiseviksi tai ensi alkuun edes edellyttäviksi

·     Ihmiset löytäisivät kipinänsä haluta enemmän parempaa – itseltään

Ympäristön ja olosuhteiden kannustava vaikutus uteliaaseen oppimiseen ja parhaansa antamiseen antaisi tärkeän sysäyksen meille, yhdessä ja erikseen. Seuraavalle tasolle olisi helpompi nousta.

Nyt näyttää siltä, että ulkoinen pakko – epävarmuus työsuhteissa, kun mahdollisuudet ovat suuret eikä varmuutta ole juuri mistään – auttaa yrittämään vähän enemmän. Niin kuin pakko usein tekee.

Mainokset

Unelmia

Kevättalvella unelmoin siitä, että juoksen tänä vuonna Suomalaiset sataset eli kolme sadan kilometrin ultramaratonia. Kolme päivää sitten unelmani täyttyi. Olin yksi seitsemästä suomalaisesta – ja ylpeä siitä.

Opinko muuta kuin sen, että kannattaa unelmoida? Tai että koskaan ei tiedä etukäteen, mitä unelmien toteuttaminen oikeastaan tuo tullessaan?

Ainakin sen, että unelmien eteen tehty työ näkyi tässä tapauksessa suoraan lopputuloksessa.

Ensimmäiseen ultraan olin harjoitellut sen minkä olin ehtinyt, toiseen valmistauduin lähinnä leikkimällä kesäkissani kanssa ja kolmanteen jotain siltä väliltä.

Lopputulos kertoo juoksemiseen käytetyn ajan ja jotakin yleisestä ja sen hetkisestä suorituskyvystä. Mutta tuon noin kahdentoista tunnin aikana ehtii tapahtua paljon.

Jokaisessa juoksussa kohtasin voimattomuuteni ja haluni luovuttaa. Niinä hetkinä ja niissä mielentiloissa ei harjoittelu enää auttanut, ainoastaan tahto ja päättäväisyys.

Eli: minä en anna periksi. Vaikka ruumis huutaa apua ja kiroaa minut. En löydä itsestäni ainuttakaan syytä jatkaa. En enää tiedä, missä olen. Toisesta jalastani katoaa tunto. Tunnen, etten jaksa enää vetää henkeä.

Näyttökuva 2014-10-13 kohteessa 21.11.03

Ja sitten jalat juoksevat läpi tuon mustan hetken, jota seuraa ihmeellinen virkistyminen ja keveys. Samankaltainen hyvänolontunne kuin juostessa syntyy – syy, miksi monet meistä juoksevat. Ja lopussa koittaa euforia, jonka voi saada vain tästä.

Jos unelmointi, unelmien ääneen sanominen ja toteuttaminen ylipäätään edellyttävät itsensä ylittämistä, jokainen asiasta mitään tietämättäkin ymmärtää, että sadan kilometrin juokseminen on itsensä ylittämistä joka kerta.

Ja itsensä ylittäminen, miksi se on niin tärkeää? Siksikö, että siinä oikeasti kokee elävänsä? Siksikö, että silloin tutustuu itseensä ja ennen kaikkea siihen potentiaaliin, josta ei juuri mitään tiennyt, ennen kuin ryhtyi unelmaansa toteuttamaan?

Vai vain siksi, että itsensä ylittäminen on ihmisen osa?

Minän voima

Itsensä johtaminen merkitsee sisäisten impulssien ja ulkoisten ärsykkeiden ohjaamista haluttuun suuntaan. Sisäisellä voimallaan ihminen kykenee halutessaan ohjaamaan tahtonsa muuhun kuin hetkellisen mielihyvän saamiseen. Tai ylittämään itsensä hyveitä harjoittaessaan. Eli suuntaamaan sinne missä olennainen on.

Olennainen on sitä tärkeää, jossa ihminen keskittyy oikeasti uuden luomiseen. Tämä tarkoittaa käytännössä itsenäisten valintojen tekemistä. Valintoja ärsykkeen ja reaktion välillä – siinä on ihmisen vapaus johtaa itseään.

Tämä sisäinen aktiivisuus edellyttää ihmiseltä voimaa, jota voi kutsua minävoimaksi. Tavallisesti se on ihmisellä melko heikko, koska

  • Ihminen ei ole aktiivisesti harjoittanut sen vahvistamista.
  • Ihmiseltä ei ole edellytetty vahvaa kykyä johtaa itseään, tehdä päivittäin tietoisia itsenäisiä päätöksiä ja valintoja.
  • Virran mukana meneminen on ollut sekä suositumpaa että suositellumpaa.

Nykyisissä aineellisissa olosuhteissa yhä useammalla ihmisellä olisi mahdollisuus toteutua aidoista sisäisistä toteutumisen tarpeista eikä ulkoisista olosuhteista käsin. Selviämisestä on siirrytty elämiseen ja mahdollisuuksiin. Mutta onko ihminen löytänyt oman tahtonsa, jonka varassa hän luo elämäänsä ja toteutuu sitä kautta elämässään muidenkin onneksi?

Joku sanoi joskus, että ihminen on siirtynyt mutkattomasti raadannasta viihteen maailmaan. Jokapäiväisen leivän hankkiminen vei aiemmin ajan, voiman ja energian. Kun näin ei enää ollut, tuon tyhjiön täytti ulkoapäin tarjolla oleva, iloinen viihteellisyys.

Siis sen sijaan, että ihminen olisi käyttänyt tilaisuutta hyväkseen: löytänyt yksilöllisen tahtonsa, joka odottaa toteutumistaan.

Vaikka viihteellisyys edelleen lisääntyy, jotakin on tapahtumassa.

  • Ulkoinen suorittaminen vähenee samassa mitassa kuin se lakkaa kiinnostamasta ihmisiä.
  • Googlen Search Inside Yourself löytää paikallisia muotoja.
  • Merkitysten ja tarkoituksen etsiminen leviää elämän eri osa-alueille.
  • Olemisen ja tekemisen tapa yksilöityvät, aito itsensä johtaminen vahvistuu.

Näyttökuva 2014-09-30 kohteessa 11.40.32

Minävoiman vahvistamisesta saattaa tämän kehityksen myötä tulla yksilön ponnistelun tueksi joukkoistettu hanke. Luodessamme elämme tulevaisuutta.

Edisty

Kun puhutaan siitä, mikä oikeasti tuottaa iloa ja todellista ja tarkoituksellista sisältöä (työ)elämään, on kaksi kovaa ylitse muiden: autonomia ja edistyminen.

Edistyminen tarkoittaa ennen kaikkea kokemusta siitä, että edistyn joka päivä jonkin asian suhteen mutta ennen kaikkea itseni suhteen. Olen vähän taitavampi, vähän tietoisempi, vähän vahvempi tänään kuin eilen. Ja näiden avulla luon enemmän uutta ja ratkaisen luovemmin eteen tulevia ongelmia.

Parhaassa tapauksessa joku lähelläni – työkaveri, esimies – tukee minua tässä ponnistelussani. Hän innostaa siihen, luo siihen tilaisuuksia ja halutessani muistuttaa siitä.

Vaikka itse pyrkimys on luonnollisesti minun vastuullani – sitähän autonomia on parhaimmillaan.

Edistymisen kokemus syntyy kahdesta:

  • Joku antaa minulle palautetta edistymisestäni. Näkee minut ja kehitykseni.
  • Työ itsessään antaa palautetta. Ongelma ratkeaa, asia saa uuden käänteen, olen oppinut uutta.

Tässä oikeasti riemu ratkeaa! Harva asia maailmassa tuottaa sellaista iloa kuin se, että voin todeta menneeni eteenpäin itseni suhteen. Näen kehitykseni ja joku muukin näkee sen.

Näyttökuva 2014-08-29 kohteessa 10.10.00

Se ei ole pelkästään kehitystä ammattitaidossani vaan Ammatillisuus 2.0 –kehitystä: kokonaispotentiaalistani yhä suurempi osa tulee käyttöön ja toteutuu niin työn tekemisen kuin yrityksen kokonaisuudessa.

Itsensä ylittäminen, joka on oikeasti kovaa duunia jos sen ottaa päivittäiseksi hommakseen, on silloin oikeasti palkitsevaa. Aivan kuten parhaansa yrittäminen. Eli oikeasti yritän vähän enemmän kuin aiemmin ja teen sen parhaalla mahdollisella tavalla. En sillä millä aina enkä edes sillä, mihin minusta luontaisesti olisi. Vaan vähän enemmän.

Edistyminen joka päivä edellyttää edistäviä tekoja. Ne voivat olla harjoituksia. Mistä tahansa voi tehdä itselleen harjoituksen. Asioiden harjoitteleminen johtaa resurssien tunnistamiseen, myös resurssien tarpeen tunnistamiseen.

Harjoittelemisesta seuraa edistymistä laajalla säteellä – ihmisenä kehittymistä.

Siunaus ja kirous

Yhä erikoistuneempaan osaamiseen johtanut työmaailma tuo aina uudestaan esiin saman ongelman: jos olet vasara, näet ympärilläsi pelkkiä nauloja.

Lahjakkuus on nimensä mukaisesti lahja niin ihmiselle itselleen kuin maailmalle. Se voi samalla olla taakka niin itselle kuin ympäristölle. Kuten kaikki taipumukset, kyvyt, voima ja tietoisuuskin.

Yleisinhimillisellä tarkoitetaan jotakin, joka koskettaa suurinta osaa ihmisistä. Nykyään voitaisiin alkaa puhua myös yleisinhimillistämisestä eli siitä miten inhimillisyys voittaa lahjakkuuteen usein kuuluvan yksipuolisuuden. Ja siitä seuraavan tragedian.

Näyttökuva 2014-08-12 kohteessa 16.58.54

Yleisinhimillistäminen tarkoittaa ihmisen ja ihmisyyden monipuolistamisesta vastakohtana sille, miten taipumusten automaattinen seuraaminen johtaa yhä syvemmälle kuiluun. Erikoistuminenhan palvelee maailmaa mutta palveleeko se ihmistä? Ennen kaikkea ihmisen tarvetta olla kokonainen ja elää täydemmin, kaikkine mahdollisuuksineen.

Mitä tehdä?

  • Elämä tulee avuksi. Varsinkin lapset mutta myös muut läheiset ihmiset joko kiskovat muita puolia ihmisestä esiin tai törmäyttävät ihmistä omaan yksipuolisuuteensa. Ratkaisevaa on, antautuuko ihminen tämän elämän kutsun edessä vai pitääkö hän kaksin käsin kiinni siitä, mitä katsoo olevansa.
  • Ellei halua, että pelkästään Siperia opettaa, voi etsiytyä omalle osaamattomuusalueelleen ja harjoitella siellä, mihin taipumukset eivät vie luonnostaan. Vaatii enemmän tahtoa, mutta palkkio on sen mukainen.

On ymmärrettävää, miksi ihmiset uppoavat erikoistumiseen, sillä saadakseen tässä ajassa ”kunnon töitä”, se on lähes ainut vaihtoehto. Mutta millä selittyy se avuttomuus, joka tekee osaamattomuusalueelle menemisestä niin ylivoimaista?

Onko avuttomuus opittua? Siis sitä, että vaikean, luovan ja aidosti merkityksellisen välttely on opittu lähipiirissä? Jos on, niin se voidaan oppia pois ja harjoittaa rohkeutta ja voimaa avuttomuuden sijaan, keskellä elämää. Tällöin koko elämä tukee erikoistumista, ja erikoistumisesta tulee se erityinen voima, jolla ihminen kertoo oman tarinansa uusiksi: ”Koska ylitin itseni tämän asian suhteen, pystyn siihen minkä tahansa asian suhteen.”

Elää enemmän – mitä sielu muuta kaipaa?

Kohota

Elämä muuttuu, kun havahtuu sille, etteivät asiat vain mene eivätkä jutut vain tapahdu, edes mielen sisällä. Yksi tällainen tilanne elämässä on se, kun asiat lähtevät menemään huonoon suuntaan.

Oma energiataso alkaa laskea ja se tuo mukanaan kaikki huonot ajatukset ja fiilikset. Menenkö niiden mukana vai löydänkö itsestäni voiman, jolla kohotan itseni ja estän itseäni vajoamasta? Saattaa tuntua mielikuvitukselliselta, mutta tätäkin voi harjoitella. Kun totun asettamaan itsessäni jotakin tuota alaspäin vetävää voimaa vasten, tuo sisäinen voima vahvistuu ja se on yhä useammin käytettävissä silloin, kun sitä tarvitsen.

Näyttökuva 2014-05-29 kohteessa 23.41.33

Harva tunne elämässä on riemukkaampi kuin se, että tajuaa olevansa voimakkaampi kuin se, mikä ennen vei mukanaan.

Ihmissuhteissa tai –kohtaamisissa toimii sama periaate. Syntyy erimielisyys tai väärinymmärrys ja asiat lähtevät menemään pieleen, mistä seuraa usein asemiin vetäytyminen ja poteroihin kaivaminen, joista ei peräännytä askeltakaan. Huono homma.

Näyttökuva 2014-05-29 kohteessa 23.51.58

Kun tällaisissa tilanteissa havahtuu omalle ihmisyydelleen ja kykenee harjoittelemaan toimintaansa sen pohjalta, syntyy konfliktia ehkäisevää toimintaa. Eräs ystäväni kuvasi tällaista tilannetta puolisonsa kanssa: ”Tajusin, että tilanteessa jossa olemme jämähtämässä, se voin aivan hyvin olla minä, joka nostaa silmikkonsa, laskee aseensa ja kävelee ei-kenenkään-maalla häntä vastaan niin pitkälle kuin jalat kantaa.” Oman kohottautumisen voiman löytäminen tuo samalla kyvyn voittaa itsessään luontainen taipumus reagoida ja toimia sen sijaan omien arvojen mukaisesti.

Arjessa voi pyrkiä samaan. En anna itseni vajota negatiivisuuteen, en valita asioista, en kulje tuolla pitkin naama nutturalla. Voin milloin tahansa pyrkiä löytämään mistä tahansa myönteisen puolen, voin toimia niiden asioiden eteen joihin voin vaikuttaa. Voin hymyillä elämän kauneudelle ja nauraa omalle inhimillisyydelleni.

Kun harjoitan omaa ihmisenä olemisen voimaani, vaikutan ympäristööni toisin kuin jos en sitä tee. Jotkut sanovat, että heikkous ja sen paljastaminen on hyve, ja rehellisyyden ja itsetuntemuksen valossa näin onkin. Minusta vahvuus on vielä hyvempi. Sen avulla voin auttaa muita ihmisiä vahvistumaan, olemaan enemmän ja antamaan paremman itsestään loistaa.

Pieni ponnistaminen ja itsensä ylittäminen arjessa luo laatua elämään. Ilon, valon ja lämmön jakaminen on mahdollista joka päivä. Kun pyrkii laatuun siinä, mitä ja miten tekee asioita, puhuu, ajattelee ja asennoituu, kaikki voittavat ja tämä kaikki on tänään eilistä parempaa.

Epämukavaa

Joillakin ihmisillä – tuleeko tämä Amerikasta? – on tapana jankuttaa tätä: pitää vain käväistä mukavuusalueella ja että epämukavuusalueella pitäisi asustaa, koska todellinen elämä on siellä.

Mikä tässä on ongelma? Se, ettei sellaista fakiiria olekaan, joka pystyy asustamaan epämukavuusalueella, jossa on oikeasti sietämätöntä. Eihän sillä muuten olisi sellaista nimeä. Epämukavuusalue ei ole ikävä puoliso tai pomo, jota opitaan sietämään. Sietäminenhän tarkoittaa sitä, ettei enää olla epämukavuusalueella.

Mukavuusalueella oleskelua tukee koko tai lähes koko sisäinen maailma. Kaikki se, mikä on automaattista ja itsestään sujuvaa aivotoimintaa, on mukavuusalueella. Eikä sieltä poistuta noin vain.

Sieltä voidaan pistäytyä ja sekin vaatii tahdonponnistuksen, jonka jälkeen on usein palauduttava ja ihmeteltävä, mitä tuli koettua. Oman pelon ja kivun kohtaaminen ja ylittäminen on oikeasti epämukavaa.

Itsensäylittämisalueelle kannattaa mennä aina kun voi ja resurssit antavat periksi. Asennetta sinne menemiseen voi kasvattaa. Elämisentunteen syvimmät kokemukset syntyvät siellä.

Näyttökuva 2014-05-02 kohteessa 0.52.21

Mutta kukaan ei jaksa juosta täysillä kovin kauaa. Sisäinen voima hiipuu tai rohkeus ei riitä itsensäylittämisalueella. Usein molemmat.

Vain järjestelmällinen harjoittaminen ja vahvistaminen muuttavat tämän tilan. Kestävyys on yksi harvoja asioita, jotka eivät ole kenelläkään myötäsyntyistä. Se on opeteltava.

Uteliaisuuden tässä asiassa herättää kysymys, mikä saa vapaaehtoisesti lähtemään itsensäsäilyttämisalueelta? Kaikkihan eivät välttämättä saa lähdetyksi tai edes keksi lähteä. Itsensä voi myös alittaa.

Näyttökuva 2014-05-02 kohteessa 1.00.41

Miksi joitakin ihmisiä näyttää ajavan ihan oma vimma? Sillä vaikkei itsensä ylittämisestä syntyvä kipu sinänsä ole erilaista kuin pakon edessä mukavuudesta poistuminen, siinä on laadullinen ero.

Ihmisellä, joka omasta tahdostaan lähtee ylittämään itseään, on aina mukanaan olemisenriemua. Jostakin syystä itsensä ylittäminen vielä lisää sitä.

Resurssi olet sinä

”Mistä saisin lisää tunteja vuorokauteen?” minulta kysytään aika ajoin. Tavallisesti vastaan jotenkin näin: ”Et tarvitse lisää tunteja vaan otteen itsestäsi. Aikaa syntyy jokaisesta järkevästä valinnasta, päätöksestä ja järkevämmästä työtavasta. Sitten sinulla on aikaa, ennen kaikkea kaikelle sille, mikä on sinulle tärkeää.”

Elämää mielessä

Viime vuosien aikana olen tutustunut eri ihmisten kautta mindfulnessiin ja läsnäolon taitoon. Monia hyviä harjoituksia. Erityisesti koko homman ytimessä oleva pyrkimys siihen, että ajassa levottomasti ja hallitsemattomasti seilaava mieli rauhoittuisi ja jäsentyisi ja löytäisi läsnäolon taidon, voiman ja tietoisuuden.

Näyttökuva 2014-04-22 kohteessa 8.51.31

Erilaisten tarkkailuharjoitusten lisäksi läsnä voi olla myös ajattelussaan. Myös ihmisen kyky suhteessa menneisyyteensä ja tulevaisuuteensa on resurssi: voin luoda itsellesi paremman menneisyyden ja voin innostua tulevaisuudestani.

Se mihin mieli kykenee ja millaisia sisältöjä se kykenee tuottamaan – se on resurssi, joka on suurelta osin hyödyntämättä.

Potentiaalii

Ihminen ei välttämättä herää ennen kuin hänet herätetään tajuamaan, että hänessä on paljon vapauttamattomia voimavaroja, kykyjä ja mahdollisuuksia. Niistä vain pieni osa tulee tavallisesti käyttöön. Ihminen on paljon enemmän.

Ihminen kykenee hyvään ja parempaankin, kun antaa sille mahdollisuuden. Ja antaa ennen kaikkea mahdollisuuden kehittää mahdollisuutensa kyvyiksi ja voimaksi.

Näyttökuva 2014-04-22 kohteessa 8.52.27

Ihminen ei tiedä, mihin kaikkeen hänestä on ja missä mitassa, ennen kuin hän ryhtyy ylittämään itseään. Eikä hän useinkaan tiedä, miten suuria ovat hänen kykynsä oppia ja kehittyä.

Mieli taipuu tahdon edessä. Siksi kannattaa lähteä tekemään ja kokeilemaan asioita. Se herättää tietoisuuden ja tahdon siihen kaikkeen, joka on kätkettyä ja odottaa toteutumistaan.

 

Ylijäämävoimat

Jos ihminen kykenee palautumaan elämään kuuluvasta rasituksesta ja stressistä, hän normaalisti voi hyvin. Jos ihminen tämän lisäksi kykenee rauhoittumaan ja luomaan yhteyden itseensä päivittäin, hänelle jää voimia, niin, vaikka muille jakaa.

Voimia

Jokainen voi halutessaan peilata omaa tilaansa:

  • Onko minulla voimaa olla läsnä?
  • Onko minusta aktiivisesti kuuntelemaan, mitä toinen sanoo?
  • Onko minulla myötätuntoa auttaa kanssaihmistä?
  • Oletko valmis oppimaan kohtaamissa?
  • Kykenenkö peilaamaan ikäviä tapahtumia tärkeinä oppimis- ja itsetuntemuskokemuksina?

Näihin kaikkiin tarvitaan sisäistä voimaa, joka ei ole arjessa itsestään selvyys.

Elämän huumoriin kuuluu se, että jos minusta on vain hoitamaan velvollisuuteni ja rutiinini niin työssä kuin vapaa-ajalla, elämän mielekkyyden tuntu tämän suorittamisen keskellä hiipuu. Voimat, joiden avulla ylitän tämän arjen elämän ja pääsen pinnan läpi, luovat puolestaan merkityksen kokemuksen.

Vahvistavassa kohtaamisessa

Jotta elämäni olisi enemmän ja jotta minusta olisi toisille ihmisille enemmän kuin vain ihmisen kuvatus, minun on vahvistettava sitä sisäistä voimaani, jolla kykenen edellä kuvattuun ”enempään”.

Näyttökuva 2014-01-17 kohteessa 8.59.26

Sisäinen voima kasvaa vastuksen kohtaamisessa. Aivan kuin lihakset kasvavat niiden ponnistellessa painovoimaa vasten, sisäinen voima kasvaa arjen sisäiset ja ulkoiset haasteet kohdatessaan ja niiden suhteen ponnistaessa. Ensin vastus on minua voimakkaampi, harjoittelemisen kautta minusta tulee sitä voimakkaampi.

Vanha kunnon ”Nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin” muuntuu arjessa muotoon  ”Läsnä olevammin, intensiivisemmin, itsenäisemmin”.

Täällä maailmassa

On todellinen taito olla hereillä ja vastata tilanteeseen sen edellyttämällä tavalla.

Kyse ei ole pelkästä taidosta vaan myös voimasta jaksaa pysyä hereillä, kyetä kiinnittämään huomio olennaiseen ja pystyä ylittämään tekemiseen johtava kynnys. Yli yhdeksässä tapauksessa kymmenestä on helpompaa jättää tekemättä ja jäädä miettimään asiaa kuin toimia tilanteessa oikein.

Elämän kultainen sääntö on, että jos minusta ei ole johonkin, voin kysyä itseltäni: ”Olenko harjoitellut asiaa?” Jos asia ei suju, voin kysyä: ”Olenko harjoitellut tarpeeksi?” Useimmiten tästä on kyse.

Taitavuuden harjoitteleminen antaa pelivaraa tilanteessa. Harjoitteleminen auttaa säilyttämään tietyn tason silloinkin, kun on vaarassa vajota riman ali. Ellei jaksa, voima on riittämätön, mikä johtuu harjoittelemattomuudesta vastaamaan niihin olosuhteisiin, joissa elää ja joita kohtaa. Tämä on elämän haaste.

Mut jotain samaa meis on*

Ihminen tunnistaa kohtaamisessa toisen ihmisen kanssa asioita, jotka eivät nouse tietoisuuteen. Silti ihminen reagoi siihen, mitä hän tunnistaa. Sen, miten toinen ihminen on ihminen, hänen kaltaisensa, hyvässä ja vähemmän hyvässä.

Ecce homo!

Ihminen peilaa kohtalotoveriaan: Jokin tekee meistä ihmisen, yksilöllisen ja persoonallisen ylittävällä tavalla. Tapahtuu tunnistaminen.

Ihmisessä olevan ylevän tunnistaminen on se, mikä kohottaa meidät sen eläimen yläpuolelle. Siihen, johon meissä on potentiaali yhtälailla kuin meissä on potentiaali olla ihminen. Ihminen on tehtävä, ja itsensä ylittäminen on osa ihmisyyttä. Toisinaan sen tärkein osa.

Näyttökuva 2013-11-18 kohteessa 22.11.16

Meissä on ihminen – se kutsuu luokseen. Esikuva – jokainen on potentiaalinen parhain mahdollinen esimerkki ihmisestä. Ja on oikeasti ihmisiä, jotka ovat löytäneet tiensä  potentiaalinsa, parhaansa luo ja käyvät esimerkistä. Katso ihmistä!

Esikuvaksi

Esikuvaksi kelpaa myös erilaisuus: miljoonittain eri tapoja toteuttaa se, mikä on ihmistä.

Se on lahja: katso minua, sitä miten minä toteudun ja toteutan ihmistä. Minä annan sinulle mallin olla erilainen ja toteutua omalla tavallasi. Usein sillä rajallisella tavalla, jolla siihen tässä hetkessä kykenen.

Erilaisuus on aina haaste. Se hiertää, se kaikertaa, se voi viedä kaaokseen. Siis jos laskee sen luokseen ja ottaa sen vastaan. Sen voi myös torjua – ja usein sen jossain määrin torjuu säilyttääkseen ja pitääkseen omastaan kiinni. Toisen ihmisen kohtaaminen on tästäkin syystä aina todellinen oppimisen mahdollisuus. Otanko vastaan?

Siinä se on

Tunnistan sinussa saman kuin itsessäni – ja kavahdan. Kohtaan samat heikkoudet kuin itsessäni. Ja joka kerran kun kohtaan heikkouden, en välttämättä halua tietää enempää. Sillä kohtaan samalla ihmisenä olemisen kärsimyksen, joka on osa omaa kärsimystäni.

Näyttökuva 2013-11-18 kohteessa 22.04.25

En halua kohdata itsessäni sitä kaikkea. Kuva itsestäni on toisenlainen ja haluan säilyttää sen. On sietämätöntä ja aivan liian vaikeaa elää sellaisessa maailmassa, jossa joutuu kohtaamaan itsessään kaiken.

Siksi on paljon helpompaa sivuuttaa se. Tai tuomita toinen ihminen ja hänen ominaisuutensa itseni ulkopuolelle. Löydän itsestäni monia tapoja torjua se, mitä juuri äsken oli saapumassa tietoisuuteeni.

Antautua

Ihmisenä olemisen ihme on se, että voi päättää antautua edellä kuvattujen kolmen edessä: hyväksyn sinussa elävän ihmisen kuvaksi itsestäni.

Jokaisessa ihmisessä on sama taipumus kohota ja kehittyä, vajota ja taantua. Mitä torjun itsessäni, sen näen ulkopuolellani. Mitä vaalin itsessäni, sen näen ulkopuolellani. Tunnenko ihmisen, tunnenko itseni?

Jokainen kohtaaminen tarjoaa mahdollisuuden tutustua, oppia ja ulottua enemmän. Seuraava kohtaaminen on seuraava mahdollisuus.

 

* ”Mutsi kysy, luuletsä olevas James Bond, sanoin, emmä tiedä, mut jotain samaa meis on.”

Cheek: Timantit on ikuisia