Peilaus

Huomaan, että mitä vähemmän itsetietoisuus auttaa minua näkemään itseäni, sitä enemmän olen ulkoisten ja sisäisten ärsykkeiden armoilla ja vain reagoin niihin. Jatkuvasti. Itsetietoisuuteni tuo mahdollisuuden vaikuttaa siihen, mitä ja miten lähden seuraamaan, kun jokin minussa laittaa minut liikkeelle.

Lähtöruudussa ei ole tungosta

Kun katson itseäni ja tuntemiani ihmisiä, huomaan, että ihmiset ovat hyvin eri tasoisesti ja eri tavalla  tietoisia itsestään.

Varhaislapsuuden aamuhämäristä itsetietoisuuden mahdollisuuteen on ponnistanut eri valmiuksin varustettuja ihmisiä. Toisilla on enemmän taipumusta olla tietoinen itsestään kuin toisilla. Ja kuten elämässä ylipäätään, taipumuksilla on tapana vahvistua ja ei-taipumuksilla tapana jäädä kehittymättä.

Siksi lopputulos on juuri sitä miltä se näyttää. Maailmassa tulee vastaan eri asteisesti itsensä suhteen hereillä olevia ihmisiä. Eikä siinä kaikki: toisilla on halu lisätä itsetietoisuuttaan, toisilla on halu kääntää kylkeä.

Miksi, voi miksi?

Itsetietoisuus jos mikä lisää tuskaa. Olin hetki sitten paljon onnellisempi kun en tiennyt, että minussa on tällainenkin, vähemmän mukava tapa. Vai olinko? Mikä ajaa minut lisäämään sellaista, jonka kanssa on tavallisesti ainakin aluksi epämukavaa elää?

Sama asia kuin ajaa minut harjoittamaan hyveitä eli luopumaan välittömästä mielihyvästä ja tarpeentyydytyksestä. Hyveisiin ponnistamalla palvelen itsessäni olevaa ihmistä.

Ratkaiseva kysymys onkin, mitä tuolla tiedolla teen. Tiedon mukana ei tule taito vaan se on kehitettävä erikseen. Pelkkä tieto merkitsee hämmennystä – mikä on hyvä, sillä se johtaa asioiden uudelleen arviointiin – ja joskus lamaannusta ja vieraantumista. Itsetietoisuus, tietäminen ei vielä merkitse sitä, että sitä osaisi käyttää.

Itsetietoisuudesta itse tekoon

Itseni tiedostaminen ja voimistuva tietoiseksi tuleminen ovat tie itseohjautuvuuteen, itseni ja oman mieleni johtamiseen.

Olen huomannut, ettei kaikkien ole helppoa käsittää sitä, miten radikaalista asiasta on kyse, kun ihminen itse herää itselleen. Ja miten merkittävästä askeleesta ihmisen elämässä on kyse silloin, kun ihminen alkaa aktiivisesti peilaamaan mieltään. Ja kun ihminen alkaa ohjata omaa mieltään, kaikki muuttuu. Se mikä muuttuu ensimmäisenä, on suhde asioihin.

Havahtuminen ja oivaltaminen on ensimmäinen askel itsenäisyyteen. Itsenäisyys merkitsee vapauden kokemista. Kun tulen tietoiseksi oman mieleni toiminnasta yhtäältä ja omasta ulkoisesta toiminnastani toisaalta, prosessit muuttuvat.

Näkeminen

Hämmästyn aina uudestaan siitä, että jo pelkkä näkeminen muuttaa asioita. Näkemisestä seuraa sitten mahdollisuus vaikuttaa.

Käytänkö tätä uutta mahdollisuuttani vaikuttaa ja missä määrin, on kokonaan seuraava luku elämän kirjassa. Yrittäessäni vaikuttaa, kohtaan tavallisesti esteitä. Olenko sinnikäs esteiden voittamiseksi vai annanko periksi – kumpaakin tapahtuu jatkuvasti.

Kuinka tärkeä muutos minulle on, miten se peilautuu arvojeni vasten ja mitä olen valmis uhraamaan sen eteen? Kaikki kysymyksiä, joita puolestaan todellisuus armottomasti peilaa. Jos jotakin tapahtuu tai jää tapahtumatta, se kertoo minusta.

Vaan mitä? Sitä, miten sitoutunut olen arvoihini. Sitä, miten voimissani olen viedäkseni muutoksen läpi, sekä sisäisen voimani osalta yleisesti että suhteessa sen hetkiseen, tilanteeseen sidottuun voimaani.

Voimaksi ja energiaksi

Monet asiat palaavat siihen, miten onnistun pitämään omasta voimastani ja energiastani huolta. Ja tämä puolestaan palaa itsetietoisuuteeni ja sitä myötä kykyyni johtaa itseäni. Valuuko energiani ratkaisevalla hetkellä ulos? Lamaannunko tai luovutanko silloin, kun minulla on todellinen tilaisuus astua eteenpäin?

Tuttuja kysymyksiä harjoitustiellä, samalla perimmäisiä kysymyksiä elämän ja elämisen kannalta. Mitä oikein tahdon? kietoutuu kysymykseen: mihin tahtoni yltää? Sillä se, mihin tahtoni yltää, on kerran ollut se, mitä olen riittävästi tahtonut. Ja se on tehnyt minusta tällaisen, riittävän vahvan yltämään siihen, johon yllän nyt.

Mutta: jos olen riittävästi vahvistunut siinä, mitä voi kutsua vaikka uskoksi itseeni, minulla on näissä tilanteissa kyky ylittää itseni. Jos olen harjoitellut, harjoittelu on tuonut minulle itseluottamusta voittamaan niin hetkellisen heikkouden kuin ylittämään sen, mihin olen siihen asti yltänyt.

Risteyksiä ja risteytyksiä

Näin ei tapahdu aina mutta näin tapahtuu useammin, jos olen tehnyt kotiläksyni eli ollut uskollinen ja sinnikäs harjoituksissani. Jokainen tehty harjoitus lisää voimaani ohjata itseäni ja mieltäni. Jokainen harjoitus myös tekee minut tietoiseksi itsestäni, niin rajoistani kuin vielä vapauttamattomasta potentiaalistani.

Onko oikeastaan niin, että minä olen ja toteudun rajojeni ja potentiaalini risteyksessä, joskus niiden risteytyksessä? Mitä enemmän uskon mahdollisuuksiini, sitä enemmän niitä näen ja sitä enemmän tahtoni niille syttyy. Kun tämä tapahtuu – ja sitä tapahtuu usein – rajoitukset ja esteet ovat vain polku itsetuntemuksen vahvistamiseen ja tahdon voimistumiseen.

Nyt minäkin tiedän, mitä sanonta ’Este on polku’ tarkoittaa.