Peilaus

A coach tries to think by writing and speaking.

Tag: kärsimys

Sen itsensä takia

Kärsimyksen vähentäminen maailmassa – taipuisiko se yhteiseksi tavoitteeksi? Tähän minulla liittyy henkilökohtainen unelma: että kaikki ihmiset saisivat tai antaisivat itselleen mahdollisuuden tehdä asioita niiden itsensä takia.

·     Työ itsessään olisi palkitsevaa ja rikastuttavaa. Ei palkan, ei ulkoisen statuksen, ei edes sosiaalisen yhteyden takia.

·     Liikkumisen kokemus olisi keho-mielen juhlaa. Ei siitä saatavien hyötyjen takia.

·     Ihmisten kanssa tekemisissä oleminen olisi yhteyttä ja yhteyden luomista, rakastamistakin sanan kaikissa ulottuvuuksissa. Ei taistelua vallasta.

Ei enää ulkoisia perusteluja ja syitä tekemiselle, ei irtautumista itse asiasta ja yhteydestä siihen. Sen sijaan itsensä liittäminen tekemiseen ja olemiseen, koska se on syvimmän ilon ja elämisen lähde.

Moni asia muuttuisi tämän myötä – mutta onko meistä sivistymään?

Miten tähän päästään? Kehityksen kulkua voi tarkastella esimerkiksi itsen ulkopuolelle joutumisen ja asettumisen avulla.

Joutuminen tapahtuu, kun ympäristön voimasta usein jo lapsena vieraannumme itsestämme ja yhteydestämme ja alamme suorittaa elämää, koulua, työtä ja muuta tekemistä. Kun alkuperäinen yhteys rikkoutuu, eksymme ja alamme uskoa muiden tarinoita, syitä ja perusteluja. Ne eivät aina ole oikeita eivätkä tue syvimpiä arvojamme eivätkä saa meitä loistamaan, koska ne eivät ole meidän oma tarinamme.

Asettuminen on askel tilanteen korjaamiseksi, yksi tämän hetken ja tulevaisuuden tärkeimmistä metataidoista. Kun asetun tietoisesti itseni ulkopuolelle tai kun katson itseäni ja elämääni kuin ulkopuolisin silmin, näen kokonaiskuvan ja erotan helpommin olennaisen epäolennaisesta. Erotan myös sen, mikä on aidointa minua ja mikä ei. Tämän reflektoimisen ja kokeilemisen kautta olen valmiimpi liittymään maailmaan sellaisena kuin oikeammin olen. Ja kas: maailma on valmiimpi liittymään minuun.

Näiden kahden välinen ero on siinä, annammeko huonojenkin vaikutusten vain viedä meitä vai luommeko tietoisesti elämäämme paremmaksi. Uskommeko sittenkin, että jotakin parempaa kuin tämä nykyinen on tarjolla.

Kärsimyksen vähentäminen eli toisten auttaminen on suora tie parempaan maailmaan.

Vieraantuminen, väärät uskomukset ja niistä syntyvät lukemattomat lieveilmiöt ovat suuri kärsimystä päivittäin synnyttävä voima.

Syvenevästä myötätunnosta toisten ääneen sanomatontakin kärsimystä kohtaan voi tehdä itselleen tavan kulkea maailmassa. Se ei ole tärkeää vain meille itsellemme vaan siinä on jotakin, joka syvimmältään yhdistää meitä ihmisiä.

Voimme olla toisillemme avuksi päivittäin, erilaisissa yhteyksissä. Varsinkin sen jälkeen, kun pääsemme ärsytyksestämme sitä palaverissa ylimielisellä yksinpuhelullaan yhteyttä luovaa ihmisparkaa kohtaan.

Mustat pisteet

Muistan lapsuudesta isotätini, jolla oli tapana kiitellä Jeesusta milloin mistäkin asiasta. Kyllä meitä lapsia nauratti, kun täti siunaili raitiovaunuun ehtimistään, sitä ettei kaatunutkaan vaan sai tasapainonsa viime hetkessä takaisin ja että kauppalaskukin oli odotettua pienempi – kiitos, Jeesus, siitä!

Vuosikymmeniä myöhemmin tajusin, millainen edelläkävijä isotätini oikeasti oli. Kiitollisuus on hyvinvoinnin ja onnellisuudenkin perustekijöitä, niin tutkimukset osoittavat. Count your blessings – eikä turhaan.

Päivittäisenä tapana kiitollisuus auttaa kiinnittämään huomion siihen, miten paljon elämässä on ja tapahtuu kaikenlaista hyvää.

Kesken palaverin, kesken työpäivän tai työpäivän päätteeksi voi – ja kannattaa – katsoa kiitollisuuden aiheisiin. Huononakin hetkenä tai päivänä se tuo kaivattua tasapainoa synkkyyteen vetävien voimien vastapainoksi. Ja samalla kuin huomaamatta välttämätön kritiikkikin kirkastuu eli oikeat sanat löytyvät.

Miksi tähänkin pitää vielä erikseen kiinnittää huomiota? Eletty on ennenkin ja ihmisiä meistäkin tuli. Vaan millaisia: parhaaseen itsessämme ja toisissamme näkeviäkö?

Huomio kiinnittyy ja jää helposti kiinni negatiiviseen itsestään – se on aivojen ja mielen oletuksena.

Mieli hakeutuu valkean paperin mustaan pisteeseen kuin valo mustaan aukkoon.

Kiitollisuutta herättäviin asioihin huomion kiinnittäminen on mielen tehdasasetuksen vastalääke, jonka tarpeellisuutta voi arvioida itse: katso maailmaa.

Kiitollisuuden aiheita on meidän etuoikeutettujen elämässä todella paljon.

Aamulla herään lämpimässä asunnossa, laitan vedenkeittimen päälle, käyn lämpimässä suihkussa, kokoan haluamani aamiaisen ja alan selata verkosta aamun uutisvirtaa. Jos yksikin näistä ei toimi toivomallani tavalla, minun on ponnisteltava erikseen, jotta

·     Aamuni ei ole pilalla

·     Mieleni ei jää kiinni vikaan menneeseen asiaan

Siitäkin huolimatta, että kaikki muut asiat ovat juuri niin kuin haluan – toisin kuin hyvin monella muulla maan asukkaalla.

Joku vuosi sitten kehitin kiitollisuusharjoitukseen muunnelman: ole kiitollinen niistä asioista, joita sinulla ei ole.

Niitäkin löytyy yllättävän helposti paljon.

En sairasta syöpää. Minulla ei ole addiktioita. Minulla ei ole ikävää anoppia. Sosiaalinen velvollisuus ei pakota minua syömään mämmiä.

Kuten usein, asiat johtavat toisiin:

harjoitus herätti minut pohtimaan, aliarvioinko vai yliarvioinko elämässä kokemaani kärsimystä. Ilman itsetuntemusta en löydä tasapainoa noiden kahden välillä ja ilman tasapainoa hylkään itseäni ja kokemukseni tai vajoan suhteettomuuden suohon.

Miksi edelläkävijät harjoittavat tällaista reflektoimista työpaikoillaan?

Koska nämä asiat vaikuttavat siihen, miten syvälle intohimo pääsee kaivautumaan ja miten kauas uteliaisuus ulottuu. Kaksi avaintekijää tuloksen tekemisessä, saman tien.

Elämän apteekki

Me etsimme maailmasta lievitystä elämään kuuluvalle, väistämättömälle kärsimyksellemme.

Akuutti kärsimys vaatii akuutteja keinoja. Useimmiten kuitenkin kärsimyksen aiheuttavia syitä on katsottava silmästä silmään. Sitä voi ja on hyväkin tehdä yksin. Mutta kun omat rajat tulevat vastaan, toisen ihmisen apu on paikallaan. Ja silloin tietystä olisi hyvä, jos sellainen olisi paikalla. Auttava ihminen.

Miten on?

Tässä maailmassa on pulma.

Ulkoisen hyvinvoinnin ja yltäkylläisyyden keskellä ihmiset voivat yhä huonommin. Maailma on täynnä häiriötekijöitä, jotka johtavat eriasteisiin mielenhäiriöihin. Sellaisiin joista palautuu tai sellaisiin jotka kuormittavat pysyvästi tai lopullisesti. Ruumis näyttäisi kestävän mieltä paremmin. Voi myös kysyä, minkä kustannuksella ja millä tavoin mieli kestää ja tuleeko elämästä pelkkää selviämistä.

Näyttökuva 2014-01-06 kohteessa 22.27.35

Huonovointisuuteen vastaamaan on syntynyt kasvava joukko auttamaan halukkaita ihmisiä, jotka katsovat olevansa myös kyvykkäitä auttamaan. He ovat konsultteja, valmentajia, coacheja, terapeutteja – yhden- ja toisenlaisia hoitajia.

Avun tarve on todellinen. Myös auttajilla.

Mitä auttaja tarvitsee?

Tarpeet ovat tietenkin yksilöllisiä. Olen huomannut sekä itsessäni että monen muun ihmisen kohdalla, että itsensä tuntemaan oppiminen on avain, tässäkin.

  • Miksi haluan auttaa? Olennaista on oman elämänhistorian skannaaminen. Ennen kaikkea sen perintöosan selvittäminen, jonka on tuonut mukanaan aikuiseen elämäänsä.
  • Millä autan? Millaisia todellisia kykyjä ja taitoja minulla on luoda yhteys toiseen ihmiseen ja millä tavoin auttavat ja parantavat voimat toimivat käytännössä, siinä hetkessä.
  • Millaisin seurauksin? Toisaalta syventyminen siihen, millaista apua ihmiset saavat ja millaisia seurauksia avun antamisella on. Toisaalta seurausten näkeminen, niistä oppiminen ja toiveajattelun ja kriittisyyden hieno tasapaino.

Ja ennen kaikkea: kykenenkö todella vastaamaan ihmisten tarpeisiin eli ovatko omat tarpeeni tyydytettyjä?

Tulevaisuus nyt

Millaisia vaihtoehtoisia näkymiä tästä syntyy, kaikille avun tarvitsijoille?

Näyttökuva 2014-01-06 kohteessa 22.28.27

Havahtuminen. Ihmisten tietoisuus lisääntyy kaiken aikaa. Sen myötä ihmiset alkavat havahtua ja tulla tietoisemmiksi kaikesta itsessään. Kun tämä herääminen tapahtuu sisältä päin, muutokset mielessä alkavat siirtyä tekemisen kautta käytäntöön ja elämään.

Mielen kyvyt. Ihminen alkaa havahtumisensa myötä kehittää itsessään mielen ohjaamisen kykyjään ja kykyä antautua aitoon vuoropuheluun niin itsensä kuin toisten ihmisten kanssa.

Kriisiytyminen. Ihminen havahtuu ja ryhtyy toimeen vasta pakon edessä. Vasta kun omien  tapojen ja tottumusten itsetuhoisuus on niin ilmiselvää, ettei sitä voi enää paeta.

Onneksi vielä on mahdollisuus valita. On vuosi 2014.