Peilaus

A coach tries to think by writing and speaking.

Avainsana: kehittyminen

11.10.2013

Rajat ja rikkaus

Muistaako joku muukin sen riemukkaan kokemuksen, kun oli oppinut lukemaan ja sitten tuli se hetki, kun osasi ensimmäistä kertaa lukea lehdestä sen pitkän ja vaikean sanan ”eduskuntatalo”.

Pitkällinen hahmottamis-kognitiivinen harjoittelu tuotti tuloksen. Raja oli kohdattu ja ylitetty, ei paluuta.

Alku joskus hankalaa

Kun ihminen aikuisena ryhtyy harjoittelemaan, tapahtuu tavallisesti seuraavaa:

  • Ihminen kohtaa osaamisensa, kykyjensä ja taitavuutensa rajat. Ellei ole harjoitellut pitämään tästä rajakokemuksesta, se on harvoin miellyttävä. Usein käy niin, että ihminen kimmahtaa rajalta takaisin ja eikä halua kokea sitä uudestaan, ellei ole pakko.
  • Ihminen kohtaa oman potentiaalinsa, mahdollisuutensa, piilossa olleet kykynsä, jotka ovat odottaneet niiden henkiin herättämistä. Usein tämä havahtumisen kokemus seuraa oppimiskokemusta: minustahan on tähän. Tällainen kokemus saa ihmisen haluamaan lisää, kaikkea.

Rajankäyntiä

Olen huomannut, että matka osaamisalueelta oppimisalueelle ei välttämättä olisi niin pitkä, jos kykenisin kokemaan uudestaan jotakin siitä tunnelmasta, josta osaamisalue on aikanaan syntynyt. Mielikuvani hankaluudesta on oikeasti vain mieleni kuva asiasta – kaukana todellisuudesta ja varsinkin kaukana tekemisen maailmasta. Tähän illuusioon herään usein, kun tartun toimeen.

Näyttökuva 2013-10-10 kohteessa 22.56.07

Vääristyneen mielikuvani muuntamista ei helpota jankkaava psykopuhe mukavuus- ja epämukavuusalueista, joihin liittyy usein vielä pakkoa ja syyllisyyttä. Jos nuo sinänsä asian yhtä puolta oikeutetusti kuvaavat käsitteet unohdettaisiin hetkeksi ja alettaisiin puhua

  • osaamisalueella oleskelusta
  • ohuen seinämän tai matalan kynnyksen takana olevasta oppimisalueesta

tilanteen ymmärtäminen muuttuisi radikaalisti.

Havahduin jossakin vaiheessa siihen, että käyn tuolla rajalla ja ylitänkin sen päivittäin, usein huomaamattani. Päivän aikana oppimani ei ole kovin tietoista oppimista. Kun kiinnitän tietoisen huomioni päivittäiseen oppimiseen, se muuttaa mielikuvaani ja asennettani – ja madaltaa kynnyksiä.

Mahdollisuuksia

Itsetutkiskelu toi minut siihen, että minussa on paljon sellaista toivottavaa, joka ei pääse toteutumaan. Potentiaalini ei tule käyttöön, sisäiset optioni eivät koskaan laukea.

Lisäksi tunnen ihmisiä, jotka suurimman osan elämäänsä yrittävät tulla toimeen potentiaalinsa kanssa sen sijaan että eläisivät sitä. Ihan hirveää tuhlausta. Mieli toimii usein mahtavana esteenä: toisinaan voi vain kauhulla ihailla mielen monimutkaista ja suurenmoista  kykyä estää parhaan toteutuminen.

Ja sitten osa noista mahdollisuuksista tulee todeksi. Mitä oikeastaan tapahtuu?

Valo, valaise!

Tietoinen pyrkimys alkaa havahtumisesta. Ja uskosta. Joskus myös kokemuksista liittyneenä siihen parhaaseen, joka välähtää hetkissä esiin: minussa on paljon enemmän hyvää.

Oppimiskokemus on minulle kokemus valosta. Asiat valaistuvat. Jos oppimiseen liittyy oivalluksia, ne valaisevat koko elämän, hetkeksi. Jos oppimisesta tulee jatkuva elämys, tulee valostakin sellainen.

Näyttökuva 2013-10-10 kohteessa 22.58.07

Rikkaus seuraa rajojen ylittämisestä. Elämä laajenee sellaisiin mittasuhteisiin, että voi aavistaa varmuudella, ettei pysyviä rajoja ole. Elämästä tulee avoin aarrekammio. Kirjoitin tästä taannoin: http://peilaus.fi/ihanuusalue/.

Itse saan elää unelmaani ja toteuttaa kutsumustani ja silti herään päivittäin mieleni rajoituksille ja esteille. Tämä herättää aiempaakin suuremman kiinnostuksen ja halun auttaa muita mielensä kanssa kamppailevia ihmisiä.

Jätä kommentti
1.10.2013

Hyvä elämä!

Tänä aamuna oli Fleuristessa Saku Tuomisen uuden kirjan Hyvä elämä – lyhyt oppimäärä julkkarit. Rentoa tunnelmaa, Fleuristen hyvää syötävää ja ennen kaikkea tietysti Saku Tuominen itse puhumassa kirjastaan. All right!

Saku Tuominen ja Jan Erola rentoutuvat

 

Kirja syntyy

Saku kertoi lyhyillä lauseilla kirjan syntyhistoriasta.

Ei sitaatteja. Tehdä siitä ihan hyvä, se riittää. Tekovaiheessa se lyheni lyhenemistään kunnes 80 sivusta ei ollut enää mistä puristaa pois.

Kirja on Sakun mukaan omistettu hänelle itselleen. Tai voisi olla. Koska hän omien sanojensa mukaan menee hyvän elämän suhteen yhtälailla ’linssit huurussa’ kuin useimmat muutkin.

Tämä ei ole pelkkää puhetta. Kirjasta oikeasti välittyy nöyrä asenne, mikä on teeman suhteen tietysti kohdallaan. Kirjassa ei viisastella eikä olla nokkelia eikä varsinkaan yritetä olla parempia kuin naapuri. Eikä Saku – epäilyksistä huolimatta – ole kenokaula.

Dreamdo

Toteuta unelmasi tai auta ainakin muita toteuttamaan ne. Saku kertoi Dreamdo:n hankkeesta toteuttaa miljoonan ihmisen unelmat yli sadassa maassa. Siis aivan mahtavaa.

Sakulle tuli kirjaa kirjoittaessa oivallus, että unelmointi ja ideointi ovat sama asia. Kumpaakin on aivan liian vähän, rohkeutta kumpaankin uupuu ja sitten vielä se kynnys siihen, että lähtisi toteuttamaan kumpia tahansa.

Täällä on liikaa ihan outoa lamaannusta, sanon minä.

Kuulimme vielä tarinan – kannattaa lukea kirjasta – yksinhuoltajaäidistä, joka toteutti unelmansa nukkua Omanin autiomaassa. ”Kuinka elitististä!” hänen tekoaan kommentoitiin.  Sakun mielestä ihmiset voidaan jakaa kahteen kategoriaan: Omanin autiomaassa nukkuneet ja ne-jotka-eivät-ole-nukkuneet.

Tunnen tämän. Kun kerroin parikymppisenä lähteväni ajamaan moottoripyörällä USA:n halki, parhaan ystäväni kommentti oli: ”Mieti mitä siitä tulis, jos kaikki tekis tollai.” Tosi nuivaa. Ei koskaan kaikki halua tehdä samaa.

Loistava kirja

Sytyin kirjasta heti ensilukemalla enkä yritäkään peitellä sitä. Kirja on aito helmi. Ja siksi poimin siitä tähän loppuun muutaman sykähdyttävän sitaatin:

”Entä jos alkaisimme suhtautua unelmointiin, tekemiseen ja muistelemiseen taitoina? Ajattelisimme, että voimme olla näillä kolmella osa-alueella yllättävän huonoja, ihan hyviä tai loistavia, riippuen siitä, kuin paljon olemme niitä harjoitelleet ja opiskelleet.”

”… koska jos opimme katsomaan, alamme nähdä ja sen myötä meistä tulee paitsi onnellisempia myös onnekkaampia. Alamme nähdä mahdollisuuksia kaikkialla. Ja näemme ihan oikein.”

”Yksi merkittävimpiä onnen lisääjiä on nimittäin tunne oppimisesta, kehittymisestä, kasvusta.”

Totisesti.

Bonuksena: Tom Jakobssonin taitto tekee kirjasta kauniin nautinnon.

Siksi: Jos luet tänä syksynä yhden kirjan, lue tämä.

 

 

 

Jätä kommentti
1.10.2013

Sarasvuo Forumilla

Jari Sarasvuo on tehnyt tämän vuoden aikana vahvaa uudelleen tulemista. Ensin keväinen ja ansiokas YLE Puhe –sarja, juuri alkanut Sarasvuo-talk show Nelosella ja välissä arkista työntekoa siinä, missä häntä ei turhaan pidetä arvossa: valmentajana.

Nordic Business Forumin kiintotähtenä Sarasvuo oli puhumassa viime viikolla myynnin johtamisesta. Hän puhui paljon muustakin. Tässä valittuja poimintoja hänen puheestaan.

Manifestaatio

Kaiken lähtökohtana on nähdä ja hyväksyä asiat sellaisena kuin ne ovat. Nämä ovat kaksi erillistä, usein ponnistelua vaativaa asiaa. Varsinkin jos haluaa tehdä ne hyvin ja ottaa tehtäväkseen ylläpitää niitä arjessa.

Seuraava askel on visualisaatio, joka tarkoittaa kykyä nähdä asiat vähän parempana kuin ne ovat. Jokainen halutessaan kykenee tähän ja ellei, sitä voi harjoitella. Olennaista on se, että tämä näkeminen suuntaa vahvasti tulevaan, tulevassa oleviin mahdollisuuksiin ja siihen tiehen, jota pitkin mahdollisuuksien toteuttamiseen kuljetaan.

Viimeinen askel on vokalisaatio eli äänen löytäminen, ääneen sanominen. Se on oppimista pyytämään ja oppimista sanomaan. Erityistä on vielä oman äänen löytäminen, yksilöllisen ilmaisun löytäminen sille, mikä oikeastaan etsii toteutumistaan ja mitä haluaa olla toteuttamassa.

Näin asiat saavat ilmennyksensä. Ensin jossakin, jossa ei vielä ole mitään. Sitten ne saavat sisäisen kuvan muodon, sitten sanat ja lopulta konkreettisen ilmentymän, toteutumisen. Tätä on ’tyhjästä luominen’.

Kehityksen etsiminen

Jokaisessa ihmisessä elää tahto kehittyä ja elää eteenpäin. Muokata elämää vähän paremmaksi, tehdä itsestä vähän enemmän: parempi versio itsestä.

Sisäisiä esteitä. Se, miten ihminen luontaisesti ajattelee, saattaa asettaa esteen ihmisen kehitykselle. Sarasvuo esitteli kaksi ajattelemisen mallia:

  • Single-loop-learning – vahvistaa omia, jo olemassa olevia käsityksiä. Tätähän ihminen luonnostaan arjessa pääosin tekee: etsii vahvistusta omille käsityksilleen, sen sijaan että kyseenalaistaisi ne.
  • Double-loop-learning –omien käsitysten haastaminen, ristiriitaisuuden hyväksyminen ja ennen kaikkea kokemuksista oppiminen. Tämä vaatii tietoisen ponnistamisen ja usein myös sitkeää harjoittelua, ennen kuin tästä tulee tapa ja asenne.

Ulkoisia esteitä. Nykyiset ihmissuhteet saattavat toimia tehokkaana esteenä omalle kehitykselle. Usein ihmiset pidättävät itsellään oikeuden haluta sinut turvallisena eli muuttumattomana sen sijaan että he näkisivät sinut kehittyvänä. Mikä neuvoksi:

  • Yrittää kouluttaa nykyisiä ihmisiään siihen, että kaikki on liikkeessä. Seuraavalla kerralla kun tapaamme, en ehkä ole enää sama.
  • Vaihtaa (radikaalisti) ihmisensä sellaisiin, jotka tukevat muutosta ja muuttumista ja toimivat parhaassa tapauksessa itse esimerkkinä kehittyvästä ihmisestä. Usein lähimpien ihmisten turvallisuuden tunne järkkyy muutoksesta eniten. Heidät kannattaa siis valita tarkasti.

Tärkeät asiat

Tärkeät asiat elämässä ovat usein tylsiä, koska ne ovat lähellä ja niiden liittyy paljon toistuvia asioita. Tällaisia ovat esimerkiksi työ ja parisuhde.

Ajatus on kauhistuttava, sillä silloinhan suurin osa elämästä on tylsää. Juuri niin.

Miten löytää kaikkein läheisimmät, arkiset ja usein itsestään selvät asiat uudestaan?

  • Kiinnittämällä huomio niihin eli huomioimalla niitä tietoisesti
  • Pyrkiä tekemään niitä pienillä asioilla paremmaksi joka päivä
  • Pitämällä niitä arvossa ja osoittamalla kiitollisuutta niitä kohtaan itsestään selvyytenä pitämisen sijasta

Kertaus

  1. Harjoittele tyhjästä luomista päivittäin
  2. Kehitä ajatteluasi avoimemmaksi erityisesti kohtaamisissa
  3. Arvio läheisten ihmissuhteidesi panos kehityksellesi
  4. Näe, huomioi ja arvosta arkisia asioita – kehitä itsestään selvyydestä kiitollisuutta

 

Jätä kommentti
14.6.2013

Sisäinen evoluutio

Kyllä tässä maailmassa kummasteltavaa riittää. Jokapojalle. Yksi näistä asioista on tämä: joillekin tuntuu olevan tärkeää korostaa ihmisen ja eläimen yhtäläisyyksiä. Jostain sekin tulee.

Tällä kirjoituksella ei ole tarkoitus esittää uutta ajatusta evoluutiosta tai toivoa Raamatun paluuta ainoaksi auktoriteetiksi. Kunhan raapustan.

Tietoisen kehittämisen voima

Olen elänyt vuosia siinä kokemuksessa, että voin halutessani itse ohjata sisäistä ja ulkoista toimintaani. Niissä puitteissa, tietoisuuteni ja tahtoni ulottuvuudessa, joissa voin ja minulla on siihen mahdollisuuksia.

Tämä ulottuminen laajenee. Harjoiteltuani vuosikaudet tietoisesti esimerkiksi myönteisyyttä, en enää pelkästään ajattele asioita myönteisesti vaan myös näen yhä enemmän valtaosin myönteisiä asioita ympärilläni. Tämä on ollut minulle iso muutos lähtötilanteeseeni peilattuna.

Samoin on keskittymisen ja fokusoinnin suhteen. Aiemmin vielä sekavampi mieleni selkiintyy, hitaasti. (Vaikka näitä kirjoituksiani lukiessa näkee, että todelliseen selkeyteen on vielä matkaa.) Tämä tietoiseksi tuleminen ja selkeyden voimistuminen johtuvat siitä, että harjoittelen. Sinnikkäästi. En siksi, että se olisi luontaista tai edes hauskaa.

Hyveet

Hyveiden eli luonteenlujuuden harjoittamisella on näinä päivinä käyttöä.

Olin nuorempana todella usein oikeassa, ja se oli minulle tärkeää. Nykyisin katseeni suuntaa aiempaa enemmän seurauksiin eli ennen kaikkea siihen, mitä hyvää toiminnastani seuraa muille ihmisille ja itselleni. Tämä tuo totuusarvojen rinnalle myös kauneuden ja hyvyyden arvot, ja samalla tasapainoa.

Hyveet eivät siis ole jotakin, joiden tehtävä on olla jossakin saavuttamattomissa, ihmiskunnan henkisenä perintönä. Vaan jotakin, joita kohti voi tietoisesti ja aktiivisesti pyrkiä.

Tällä tietoisella pyrkimisellä on seurauksensa. En ehkä aina voi enempää työssäni kuin yksityiselämässäkään auttaa ihmisiä, mutta voin muuttaa asioita sillä, miten olemiseni ja asenteeni muuttuvat pyrkimällä konkreettisesti johonkin parempaan. Voin jättää huonoja asioita tekemättä, voin valita hyvän tekemisen. Arjessa tämä edellyttää usein hyveen vahvistamista.

Minä

Kun harjoitan keskittymistä, huomaan, ettei minua ole yksi vaan kolme. Se joka yrittää keskittyä. Se joka antaa komennon tälle jollekin. Ja se, joka tarkkailee, miten homma sujuu.

Kun sain ensimmäisen kosketuksen näihin kolmeen ’minään’, tajusin, että olen jonkin peruskokemuksen äärellä. Voin olla jotakin suurempaa kuin mitä luonnostani olen. Ja samanaikaisesti: minussa on jotakin paljon suurempaa kuin mitä arkinen minäni on.

The right thing to guide us. Is right here, inside us.

Nickelback: When we stand together

Tästä ei mennyt kauaa tajuta, ettei kyse ole vain keskittymisestä vaan aivan kaikesta. Kyse on itseni ohjaamisesta ja siitä, että voin milloin tahansa liittää itseni siihen, joka minussa on suurempaa, enemmän, parempaa.

Kun on toistuvasti saanut kokemuksen ihmisestä itsessään, on vaikeaa enää uskotella itselleen olevansa ’vain eläin’.

Eläin vai ihminen

Jäljelle jäi kuitenkin vaikeita kysymyksiä:

  • Määrääkö kokemus itsestä sen, tulkitseeko ihminen olevansa eläin vain ihminen?
  • Onko vaikeaa havaita ihmistä itsessä – vaikka siitä olisi kokemuskin – ellei kukaan ole koskaan sanonut, että sellainen on olemassa?
  • Vai onko kyse tarpeesta tulkita ja antaa tuolle havainnoille tietynsuuntainen merkitys – miksi?

Jos kokee olevansa viettikone ja ehdollistumiensa ja tiedostamattomansa armoilla tai jos uskoo tietoisuuden ja inhimillisen vapauden olevan vain illuusiota ja kyvyttömyyttä nähdä rajoittavia tekijöitä, mitä muuta kokee kuin olevansa eläin?

Kun kokee itsessä olevan mahdollisuuden lisätä tietoisuuttaan ja toimia yhä enemmän siitä ohjautuen, voiko kokea olevansa muuta kuin ihminen, koko ajan enemmän ihminen?

                                                                  Tervetuloa ihmisen kehitykseen!

Eläimen tehtävä on olla eläin, mutta ihminen voi niin halutessaan tulla enemmän ihmiseksi.

Onko näillä uskomuksilla jokin seuraus? Auttaako ihmisen tunnistaminen itsessä ponnistamaan siinä kohtaa, jossa muuten luovuttaisi? Luoko ihmisen kehittymismahdollisuuksien näkeminen tilaa, uutta toivoa ja sitä myötä onnellisuutta?

Minä vastaan kyllä, mutta oikeasti voin puhua vain omasta puolestani.

Mikä on parasta?

Vaikka ympärillä tuntuu olevan vielä paljon fanaattisesti, uskonnon tavoin omaan eläimellisyyteensä tarrautuvia ihmisiä, ihmisten määrä lisääntyy kaiken aikaa. Tietoisuuden vahvistuminen tekee sen mahdolliseksi.

Tietoiseksi tuleminen vapauttaa.

Sillä seurauksella, että päätösvalta, valinta onkin yhtäkkiä minun. Ei jonkin ulkopuolellani, ei olosuhteissa eikä edes toisissa ihmisissä. Minä valitsen. Joka päivä ja periaatteessa joka hetki. Vaikka harvat ovat toistaiseksi ne hetket, joissa jaksan olla oikeasti tietoinen.

Onko ihminen siis sittenkin enemmän verbi kuin substantiivi?

 

P.S. Uskon, että jonain päivänä tästä ylletään keskustelemaan, vailla kiihkoa. Uskotko sinä?

Jätä kommentti