Peilaus

A coach tries to think by writing and speaking.

Avainsana: kehitys

Niin sydämes rakastuu turvaan

Näin sanaili Ismo Alanko Sielun veljien ensimmäisellä levyllä kappaleessa Turvaa. Siitä, mitä tarrautuminen turvaan ja siitä kiinni pitäminen merkitsevät. Turvaan voi jäädä kiinni – ja helposti jääkin.

Koska se käy itsestään. Miten?

Naurettiinko sinulle koulussa, kun vastasit väärin? Katsoivatko kollegat sinua oudosti, kun teit aloitteen palaverissa? Tällaiset kokemukset, niihin ”oikean” tarinan liittäminen ja kokemusten aika ajoin tapahtuva hautominen vahvistavat tarvetta turvallisuuteen. Ja liittävät elämisentunteen biologiseen perustaan:

·     Turva on aivojen perustavin toiminto. Aivojen perimmäisin tehtävä on pitää ruumis hengissä.

·     Mielen tärkein tehtävä on estää mieltä hajoamasta eli turvata itsensä.

Näiden kahden sidos on todella luja ja jyrää kaiken muun alleen tavalla, joka ei jätä ihmettelemiselle sijaa. Turvallisuus ensin.

Tämänkö edessä on antauduttava: noukänduu? Tehdasasetuksilla mennään elämän läpi?

Tuskin, sillä tällaisia asetuksia ihmisessä on muitakin:

·     Rasvan ja sokerin yhdistelmä on ikiaikaisesta tarpeesta muistuttava mielihyvän lähde, jolle estoitta antautumisesta ei tavallisesti seuraa hyvää. Vähemmällä voi paremmin.

·     Negatiivisuus on aivojen ja mielen oletusasetus: huonoimman vaihtoehdon olettaminen on pitänyt meidät hengissä. Negatiivisuus myös jättää syvemmän kokemusjäljen. Meidän ei tarvitse silti olla ja asennoitua negatiivisesti. Sitä kutsutaan myönteisyyde(n harjoittelemise)ksi eli paremmin voimiseksi.

Antautumisen sijasta voimme itse luoda itsessämme ja teoissamme parempaa tasapainoa Aristoteleen kolmijaon mukaisesti: pelon vastakohta ei ole rohkeus vaan uhkarohkeus. Rohkeus on tasapainoa – rohkeus elää vähän isommin, toteutua itseään syvemmin ilmaisten ja toisten kasvua edistäen. Mieluiten nämä kolme yhdessä.

Tästä voi tehdä yksinkertaista kysymällä oikeat kysymykset:

·     Mitä pelättävää minulla todellisuudessa on? Miten luon avoimemman suhteen itseeni?

·     Miten luon sellaisen suhteen esimerkiksi kollegoihini, ettei minulla ole pelättävää – eli opin tuntemaan heidät paremmin ja tajuan, etteivät he halua vahingoittaa minua?

·     Miten vahvistan rohkeuttani ja luottamusta suhteessa itseeni esimerkiksi kysymällä aika ajoin vaikeita kysymyksiä: Kohtaanko itseni ja todellisuuden rehellisesti? Uskallanko kysyä elämän suuria kysymyksiä?

Epäluuloisuuden voi vaihtaa lähtökohtaiseen luottamiseen: päätän tietoisesti luottaa jatkuvan epäilemisen sijasta. Itsensä ja evoluution vähäinenkin ylittäminen tekee suuren eron entiseen. Seuraa vapautuminen jatkuvasta varuillaan olemisesta ja ennakkoluulojen suojaamasta elämästä.

Se on varma tapa varmistaa sellainen… keskikaikenlainen elämä… Pelkistetty elämä pelkureille, ja yhteiskunta tukee. Alf Rehn (Minna Marshin kirjassa Intohimo – lukusuositus)

Tämä maailma on varovaisten kamreerien.

Ole kuivan asiallinen mieluummin kuin intoilija. Sano mieluummin vähemmän kuin liikaa ja jätä kaikki ei-välttämätön tekemättä. Parempi olla varovainen ja sovinnainen ja varmistaa, että olet turvassa etkä ylitä rajoja.

Seuraus: järkyttävä määrä potentiaalia jää käyttämättä päivittäin.

Minun ei tarvitse olla kamreeri. Voin muuttaa tätä asetelmaa ja muuttua niin, ettei turvan tarve ole etusijalla. Ja voin houkutella muut mukaan.

Voin siedättää turvan tarvettani ja oppia antamaan pelon olla vaikuttamatta niin paljon. Kyse on asettumisesta biologiaa ja evoluutiota vastaan. Kyse on sivistymisestä, itsensä voittamisesta – siitä, miten todellinen kehitys tapahtuu. Sisäisessä avaruudessa nämä ovat suuria askeleita yksilölle –  ja ihmiskunnalle.

Voin vähentää turvallisuuden tarvettani harjoittelemalla.

·     Katson itseeni syvemmälle kuin aiemmin.

·     Otan esiin itselleni vaikean asian.

·     Teen itselleni merkityksellisiä asioita pelosta huolimatta.

·     Leikin pelkoni ja rohkeuteni rajapinnassa.

Tehdä, pieniä askeleita tai suuria asioita. Voin todeta itselleni: en tarvitse näin paljon turvaa tässä. Voin kuoriutua sen alta esiin. Voin sivistyä, tämä on tietoiseksi tulemisen ja harjoittelemisen tie.

Luottamusta niin itseen kuin maailmaan voi harjoitella kuten mitä tahansa muutakin asiaa. Asiat eivät vain näytä toiselta vaan ne ovat toisin.

Kai sä maksat mitä vaan pikku pisarasta turvaa. Ehkä ei enää näin?

Kaipaatko apuja harjoittelemisessasi? Soita 050 3840727/Mikko.

Muutosilo

Mielen harjoittelemisen yksi parhaista puolista on sen proaktiivisuus: se toivottaa muutoksen tervetulleeksi.

Kun muutokset itsessä ja elämässä tapahtuvat harjoittelemisen kautta, ne tapahtuvat sisältäpäin. Silloin muutos tapahtuu siihen suuntaan, johon itse haluaa sen suuntautuvan.

Kun puhutaan elämän luomisesta, tästä on kyse. Luon itse tietoisilla valinnoillani – kaikella sillä, jonka koen toistamisen arvoiseksi päivittäisistä rutiineista erityisiin hetkiin –elämäni ja samalla sen suunnan.

Siksi itse luotu muutos ei herätä muutosvastarintaa. Miksi vastustaisin itse haluamaani muutosta parempaan?

Aina muutosta ei tarvitse luoda aivan itse. Elämässä vastaan tulevat asiat opettavat, kun niihin onnistuu luomaan niitä vastaavan suhteen. Kuten Leo Buscaglia on todennut:

Kaiken todellisen oppimisen lopputulos on muutos.

Muutos parempaan kääntää esiin monet kasvonsa.

Yhdet niistä ovat kasvu ja kehitys. Kokemus siitä, että on jatkuvassa muuntumisen tilassa, kasvamassa jotakin parempaa kohti ja kehittymässä paremmaksi eläjäksi, saa sydämen iloitsemaan.

Näyttökuva 2015-03-05 kohteessa 23.45.41

Toiset ovat oman parhaan kohtaaminen. Sen kokee niissä pienissä arkipäiväisissä hetkissä, joissa kuin yllättäin yltääkin parempaan kuin mitä odotti. Ja miten näitä hetkiä tulee useammin.

Kolmannet kasvot liittyvät edelliseen, mutta ovat kuin ilmeiden synty kasvojen takana. Se tapahtuu reflektoidessa omia pyrkimyksiään. Vaikka on selvää, että oikeastaan vain seurauksilla eli lopputuloksella on todellista merkitystä – samoin kuin vain teoilla on merkitystä – omia intentioita peilatessa tavoittaa sen toisen ihmisen, joka elää arkisen ihmisen rinnalla.

Tähän parempaan ihmiseen tutustuminen on aina uudestaan juhlavaa. Siinä kohtaa sen tyypin, joka on harjoittelemisen, itsensä ylittämisen, parempaan pyrkimisen ja kehittämisen taustalla.

Kohtaamiset tämän kuin todemman itsensä kanssa muuttavat kokemusta myös muutoksesta ja siihen liittyvästä ilosta. Muutos tulee ymmärrettävämmäksi, ilo syvemmäksi ja niistä tulee vähitellen uusi elämisentunne. Eli ihme tapahtuu.

Kovia aineita

On kahdenlaisia ihmisiä: tietoisesti ja aktiivisesti itseään kehittäviä ja niitä, jotka välttävät tuonkaltaista vaivannäköä kuin ebolaa. Ja väliin mahtuu koko joukko meitä kuolevaisia, jotka ovat hyväntahtoisuudessaan vahvoja ja lihassaan heikkoja.

Ihminen syntyy erilaisin avuin ja taipumuksin. Kuinka pitkälle ihminen putoaa tämä sisäisen omenapuun katveesta tai: kuinka korkealle hän haluaa puussaan kiivetä?

Motivaatio ja tahto ovat arvoituksellisia ja hyvin arkipäiväisiä asioita:

  • Mitä saa oikeasti tehtyä niistä lukuisista mahdollisuuksista, joita itse ja olosuhteet tarjoavat?
  • Mihin tahto ulottuu ja mihin ei?

Riittävästi toistoja ja ihminen oppii johonkin asteeseen mitä tahansa. Mielihyvän ohella ihmistä näyttäisi ohjaavan jonkin syvemmän tyydytyksen haluaminen. Se saa ihmisen tavoittelemaan ja näkemään vaivaa asioiden eteen itseään säästämättä.

Tässä on yksi ihmisen arvoitus: jotkut näyttävät löytävän ”oman juttunsa” kun toiset näyttävät tyytyvän selvästi vähempään.

Soft skills are the hardest skills to develop.

@ValaAfshar

Tähän kätkeytyy myös jako ulkoiseen ja sisäiseen, pehmeisiin ja koviin kehittämiskohteisiin.

Näyttökuva 2014-11-14 kohteessa 13.46.36

Ulkoisten taitojen kehittäminen on toistaiseksi suositumpaa kuin sisäisten. Ulkoiset taidot on helpompi perustella itselle ja muille. Sisäisten taitojen kehittämiseen ryhtyminen on iso askel osaamisalueelta oppimisalueelle. Eikä sisäisten taitojen kehittäminen ole ainakaan yhtään helpompaa kuin ulkoisten.

Usein asetetaan edelleen vastakkain, tarjotaanko kovaa myynnin tai teknisen osaamisen koulutusta vs. pehmeää mielenjohtamisen koulutusta. Vielä on matkaa havahtua siihen, miten vastakkainasettelun aika on ohi ja miten ulkoinen osaaminen ja sen toteutuminen on riippuvaista siitä, miten sisäiset olosuhteet antavat sille myöten.

Asioita voi tehdä järkevämmin. Elää voi paremminkin. Kun esimerkiksi esimiehestä lopulta kehkeytyy myös itsensä esimies, asioiden radikaali toisennäköisyys alkaa kajastaa.

Arvokas kehitys

Ihminen, yritys tai valtio, joka ei ole kohdannut menneisyyttään, kykenee harvoin arvokkaaseen toimintaan todellisesta kehityksestä puhumattakaan.  Menneisyyden ja ennen kaikkea menneisyyden virheiden toistaminen on karu kohtalo.

Mahdollisuus valita toisin on mahdollisuus.

Näyttökuva 2014-09-16 kohteessa 10.55.41

Kun puhutaan yrityksen perinnöstä ja perimästä, tietoiseksi tuleminen on ensimmäinen askel kohti muutoksen kohtaamista arvokkaasti.

Mitä sellaista olemme näiden vuosien aikana luoneet, synnyttäneet ja kehittäneet, jolla on pysyvää arvoa? Mikä on suhteemme siihen ytimeen, jonka varassa niin olemassaolomme kuin toimintammekin on?

Tässä kysymyksessä yrityksen perimä kohtaa luovassa jännitteessä yrityksen kulttuurin eli sen, mitä jokainen yrityksen työntekijä on tuonut yritykseen mukanaan. Ja sillä mukanaan tuomallaan vaikuttanut ennen kaikkea työtapojen ja –asenteiden syntyyn ja kehittymiseen.

Siinä missä kulttuuri voi syödä strategian, se voi syödä myös perimän.

Yhtälailla kulttuuri voi täysin tukea strategiaa ja näin kehittää yrityksen perimää.

Kummastakin löytyy esimerkkejä.

Toinen askel on perimän kehittäminen – puhutaan päivittyvästä organisaatiosta. Muutoksessa arvokkaan ytimen näkeminen luo perspektiivin muutoksen ja muutosten yksityiskohdille.

Toisaalta luopuminen ja irtipäästäminen, toisaalta kiinnipitäminen oikeista asioista. Tämä kysyy näkemyksellisyyttä ja taitoa, joka usein oikeasti kehkeytyy aidon vuorovaikutuksen ja vuoropuhelun kautta. Toiset ihmiset ovat suurin voimavara, jonka hyödyntäminen on vielä monessa yrityksessä aliarvostettua.

Se mikä on mahdollista suuressa on myös pienessä. Miten yksittäinen ihminen tekee tämän? Voi myös kysyä, mikä on hänen kutsumuksensa muutokseen.

”Näillä on menty” tähän asti, vaihtelevalla menestyksellä. Odottaako ihminen suurta havahduttajaa ulkoapäin? Vai löytääkö hän sisältään impulssin kohdistaa huomionsa siihen pieneen muutokseen, joka auttaisi häntä tekemään toiminnastaan parempaa ja saavuttamaan ensimmäisen tavoitteen? Eli mitä hyvää lähteä ensiksi vahvistamaan.

Toisten ihmisten peili voi olla tässä suurena apuna, arjen arvokkaissa kohtaamisissa.