Peilaus

A coach tries to think by writing and speaking.

Avainsana: kohtaaminen

Näytille

Vedin isohkoa, useiden kymmenien ihmisten työpajaa, jonka yhtenä osuutena oli pareittain esitettävä parannusidea työkäytäntöihin.

Esiintyminen oli joillekin todella paljon vaadittu ja joillekin aivan liikaa. ”Minua on lapsesta lähtien pakotettu esiintymään enkä kyllä aio esiintyä täällä.” Sama näkyi pöytäkeskusteluissa, joissa jotkut olivat pysyvästi hiljaa.

Ei ole vaikeaa päätellä, että tämä on arkea myös kun arkeen palattaisiin. Toisille näyttää olevan helpompaa tulla näkyväksi ryhmässä kuin toisille.

Näyttökuva 2014-09-12 kohteessa 11.43.57

Ja silti jokaisella on tarve tulla näkyväksi ja sitä myötä nähdyksi. Tunnistetuksi ihmisenä ja yksilönä, löydetyksi tavalla, joka voi tapahtua vain toisen ihmisen toimesta. Siksi toiset ilmaisevat itseään kirjaimin, jotkut kuvin, kolmannet sävelin, neljännet liikkein ja viidennet muuten vain elämällä. Hiljaisuudessa on oma rytminsä.

  • Jos näkymättömyys tapahtuu siksi, että he ovat ihmisinä sellaisia, kaikki on hyvin.
  • Jos näkymättömyys tapahtuu siksi, että jokin estää heitä tulevasta näkyväksi, kaikki ei ole hyvin.

On ihmisiä, jotka pelkäävät tulla näkyväksi edes itselleen. He pitävät itseäänkin kilometrin päässä itsestään. Mieli saattaa tuottaa häpeän kokemuksia, koska on sellainen kuin on: arvaamaton eikä tottele.

Jostakin samankaltaisesta syystä ihmiset eivät halua tulla näkyväksi ryhmässä, toisille ihmisille: Heidän näkyvyytensä on tehty naurettavaksi. Tai kukaan ei ole lämmöllä kutsunut sitä esiin.

Pelko jäytää sielua, jonka ytimessä ihmisen paras asustaa. Ihmisen elämä on suotta pienempää kuin se voisi olla. Ihmisen ainutkertainen anti maailmalle jää tässä kohtaa vailla kiekua ja kaikua. Ihminen itse menettää jotakin, sillä kohtaamisen kautta kaikella on mahdollisuus voimistua – me kaikki menetämme samalla jotakin.

Kaksi apua on aina tarjolla:

Olosuhteiden terapia. Ympäristö kutsuu tietoisesti ja myötäeläen enemmän näkyvää esiin. Tilaa vapaaehtoisuudelle.

Rohkaistuminen. Yksilö alkaa positiivisten esimerkkien valossa kaivata näkyväksi tulemista. Enemmän täydempää elämää.

Iloinen toistaminen on tässäkin yhteydessä vaikuttava muutosvoima.

Näkyvä uhka

Nämä kysymykset ovat pyörineet mielessäni koko aikuisikäni:

  • Miksi en koe tulevani kuulluksi?
  • Miksi toinen ihminen ei tule kohtaamisessamme kuulluksi?

Olen nykyisin varma, ettei kyse on hyvän tahdon puuttumisesta. Hyväntahtoisuuden löydän helposti itsestäni, niin pyrkimyksestäni kuin sallimisesta eli pyrkimättä jättämisestäni. Samaa olen kohdannut monissa tapaamissani ihmisissä. Kyse ei myöskään ole kuuntelemisen tai kohtaamisen tai läsnäolon taidosta – kaikkea on tarjolla.

Mistä sitten on kyse?

Olen tullut siihen tulokseen, että kyse on uhkasta, jonka toinen ihminen saa aikaan. Se minä, jonka tulisi ottaa vastaan ja aidosti ymmärtää toista ihmistä, on tähän tehtävään liian heikko ja hauras. Sen voimat menevät itsesuojeluun, minän koossapitämiseen.

Näyttökuva 2014-08-15 kohteessa 8.35.57

Jo koulun psykologian tunneilla opittiin, että minällä on monenlaisia suojautumiskeinoja, joista yksi suosituimmista on torjuminen.

Kaikista vaikeinta on ymmärtää toisen ihmisen tosi todeksi ja kunnioittaa sitä. Kun sinä esimerkiksi ilmaiset itseäsi… niin minä otan sen omaan ajatus- tai tunnetasooni ja pyrin heti korjaamaan sinua, että eihän se nyt aivan noin ole. Miten vaikeaa on todella kuunnella toista ihmistä, että noin, noin sinusta todella tuntuu.

Helinä Siikala

Pelko kadottaa oma minä on suurin syy siihen, että todella kuulluksi ja kohdatuksi tuleminen on harvinaisempaa kuin harvinaista. Ne välähdykset, joita hetkittäin saa kohdatuksi tulemisesta, kertovat kuin toisesta maailmasta.

Mitä tehdä?

Minää on vahvistettava, jotta se kykenisi kohtaamaan. Eikä mikään vahvista minää yhtä paljon kuin kohtaaminen ja tahto harjoitella.

  • Omaa avoimuuttaan voi harjoitella jokaisessa kohtaamisessa.
  • Omista puolustusmekanismeista voi oppia pois ja päästää irti.
  • Toisen kuulemista suoraan ja sellaisenaan voi harjoittaa – päästämättä itseä siihen väliin.

Nykytila on lähtökohta, josta voi aina liikahtaa kohti parempaa.

Mut jotain samaa meis on*

Ihminen tunnistaa kohtaamisessa toisen ihmisen kanssa asioita, jotka eivät nouse tietoisuuteen. Silti ihminen reagoi siihen, mitä hän tunnistaa. Sen, miten toinen ihminen on ihminen, hänen kaltaisensa, hyvässä ja vähemmän hyvässä.

Ecce homo!

Ihminen peilaa kohtalotoveriaan: Jokin tekee meistä ihmisen, yksilöllisen ja persoonallisen ylittävällä tavalla. Tapahtuu tunnistaminen.

Ihmisessä olevan ylevän tunnistaminen on se, mikä kohottaa meidät sen eläimen yläpuolelle. Siihen, johon meissä on potentiaali yhtälailla kuin meissä on potentiaali olla ihminen. Ihminen on tehtävä, ja itsensä ylittäminen on osa ihmisyyttä. Toisinaan sen tärkein osa.

Näyttökuva 2013-11-18 kohteessa 22.11.16

Meissä on ihminen – se kutsuu luokseen. Esikuva – jokainen on potentiaalinen parhain mahdollinen esimerkki ihmisestä. Ja on oikeasti ihmisiä, jotka ovat löytäneet tiensä  potentiaalinsa, parhaansa luo ja käyvät esimerkistä. Katso ihmistä!

Esikuvaksi

Esikuvaksi kelpaa myös erilaisuus: miljoonittain eri tapoja toteuttaa se, mikä on ihmistä.

Se on lahja: katso minua, sitä miten minä toteudun ja toteutan ihmistä. Minä annan sinulle mallin olla erilainen ja toteutua omalla tavallasi. Usein sillä rajallisella tavalla, jolla siihen tässä hetkessä kykenen.

Erilaisuus on aina haaste. Se hiertää, se kaikertaa, se voi viedä kaaokseen. Siis jos laskee sen luokseen ja ottaa sen vastaan. Sen voi myös torjua – ja usein sen jossain määrin torjuu säilyttääkseen ja pitääkseen omastaan kiinni. Toisen ihmisen kohtaaminen on tästäkin syystä aina todellinen oppimisen mahdollisuus. Otanko vastaan?

Siinä se on

Tunnistan sinussa saman kuin itsessäni – ja kavahdan. Kohtaan samat heikkoudet kuin itsessäni. Ja joka kerran kun kohtaan heikkouden, en välttämättä halua tietää enempää. Sillä kohtaan samalla ihmisenä olemisen kärsimyksen, joka on osa omaa kärsimystäni.

Näyttökuva 2013-11-18 kohteessa 22.04.25

En halua kohdata itsessäni sitä kaikkea. Kuva itsestäni on toisenlainen ja haluan säilyttää sen. On sietämätöntä ja aivan liian vaikeaa elää sellaisessa maailmassa, jossa joutuu kohtaamaan itsessään kaiken.

Siksi on paljon helpompaa sivuuttaa se. Tai tuomita toinen ihminen ja hänen ominaisuutensa itseni ulkopuolelle. Löydän itsestäni monia tapoja torjua se, mitä juuri äsken oli saapumassa tietoisuuteeni.

Antautua

Ihmisenä olemisen ihme on se, että voi päättää antautua edellä kuvattujen kolmen edessä: hyväksyn sinussa elävän ihmisen kuvaksi itsestäni.

Jokaisessa ihmisessä on sama taipumus kohota ja kehittyä, vajota ja taantua. Mitä torjun itsessäni, sen näen ulkopuolellani. Mitä vaalin itsessäni, sen näen ulkopuolellani. Tunnenko ihmisen, tunnenko itseni?

Jokainen kohtaaminen tarjoaa mahdollisuuden tutustua, oppia ja ulottua enemmän. Seuraava kohtaaminen on seuraava mahdollisuus.

 

* ”Mutsi kysy, luuletsä olevas James Bond, sanoin, emmä tiedä, mut jotain samaa meis on.”

Cheek: Timantit on ikuisia

 

 

Kohtaaminen, nopeasti ja hitaasti

Kohtaamiset ovat arjessa nopeita ja lipuvat vielä nopeammin ohi, ellei läsnäolo tuo ihmistä paikalle ja tietoisuus saa otetta kohtaamisesta. Kuuluuko hidas kohtaaminen vain retriitteihin? Ovatko arjen kohtaamiset yksinkertaisesti niin luokattomia, että lipuminen on suotavaa?

Nopeat ja hitaat systeemit

Mainiossa kirjassaan Ajattelu, nopeasti ja hitaasti Daniel Kahneman kuvaa ajattelun kahta laatua: intuitiivisen ja emotionaalisen ajattelun nopeaa ja automaattista ja loogisen ja harkitsevamman ajattelun hidasta ja ponnistelevaa.

  • Ensimmäinen systeemi toimii ilman tahdonalaista säätelyä. Siihen liittyvät kiinteästi impulssit ja intuitiot, jotka ohjaavat sen toimintaa.
  • Toinen systeemi perustuu toimijuuteen, valintoihin, keskittymiseen, tarkkaavaisuuteen (”ole tarkkana”). Siihen liittyvät siis tietoisuus ja itsehillintä, impulssikontrolli ja itsekuri.

Ensimmäinen systeemi ei siis vaadi toimiakseen läsnäoloa ja ponnistelua. Luontaisen voittaminen, itsensä tietoinen kehittäminen on sen sijaan toisen systeemin voima, joka puolestaan ei ole luontainen.

Näyttökuva 2013-11-14 kohteessa 20.27.49

Miten nämä kaksi systeemiä käyttäytyvät kohtaamisissa?

Kohtaaminen nopeasti

Ehkä enemmän kuin koskaan ennen elämisentunteeseen liittyvät arjessa kiire ja vauhti. Kävellessä näkisi enemmän kuin juostessa, kävelystä olisi juoksua helpompi seisahtua. Mutta juokseminen on edelleen päivän sana.

Ensimmäisen systeemin pohjalta teen tulkinnan niin tilanteesta kuin ihmisestäkin. Usein tällä samalla periaatteella toimin suhteessa asiaan ja siihen, mitä toinen ihminen sanoo. Tästä voi saada itsensä kiinni päivittäin.

Kaikesta voi tuntea, että puuttuu impulssikontrolli ja sokeat tavat vallitsevat. Kohtaamista leimaa tunteenomaisuus ja assosiaatiot. Ennen kaikkea sössääminen: sanon jotakin omasta mielestäni osuvaa, mutta joka lähemmässä tarkastelussa tekee minusta aivan pellen.

Luulen nopeasti ymmärtäväni ja tavoittavani olennaisen vaikka todellisuudessa menen ohi paljosta siitä, mitä tilanne tarjoaa ja usein myös siitä, mistä oikeastaan on kyse. Ennen kuin itse ehdin mukaan, reagoin. Keskeytän, puhun päälle. Uskon tietäväni. Tämän päälle vielä samastun reaktiooni, mikä usein tekee minusta yhtä kuin reaktioni.

Kohtaaminen hitaasti

Pysähtyminen ja viipyily on löydettävä uudestaan.

Näyttökuva 2013-11-14 kohteessa 20.30.54

Havahtuminen uudelle on avain. Jokainen tilanne on uusi ja mahdollisuus. Pysähdyn, raivaan tilaa eli päästän irti eli ylitän luontaisen, antaudun – vastaan todelliseen tarpeeseen kun kuulen ja tunnustan sen.

Kohtaaminen ei muutu ilman tietoista toimintaa, mikä merkitsee kahta asiaa:

  • Pidättymistä impulssien mukaan menemisestä. Koska vääriä tapoja on harjoitellut koko elämänsä, tähän liittyy aitoa vääntöä.
  • Tietoista kuuntelua, tapojen muuntamista – läsnäolon ja kohtaamisen voimien kultivoimista. Samalla itsensä sivistämistä ja kohottamista luonnontilasta kohtaamisen kulttuuriin.

Kohtaamisen potentiaali

Mahdollisuus on annettu. Ja mahdollisuus on kohtaaminen: asioiden ymmärtäminen, itsensä tuntemaan oppiminen, toisen tavoittaminen, uuden luominen.

Potentiaali on kohtaavissa ihmisissä. Se vapautuu, kun sille antaa tilaa ja suostuu siihen.

Kohtaaminen on mikrokosmos elämän makrokosmoksessa. Kaikki mikä toteutuu siinä, voi toteutua elämässä ja päinvastoin.

Siksi siinä voi kokeilla sisäisyyden ulkoistamista. Kun kohtaamiseen antautuu hetkeksi ja siinä avautuu olemaan ihminen, molemminpuolinen oppiminen käynnistyy itsestään.