Peilaus

A coach tries to think by writing and speaking.

Avainsana: kokonainen

Organisaatioluonto

Kun istuu aurinkoisena aamuna järven rannalla, luonnon orgaaninen ja kokonainen tarkoituksenmukaisuus vakuuttaa. Luontoa reflektoimalla tajuaa, ettei sillä ole pidäkkeitä kehittyä, päästää irti ja siirtyä eteenpäin eikä sellaisia mielikuvia ja tahtoa, jotka rikkoisivat kokonaisuuden tai pyrkisivät estämään kehityksen.

Luonnolta puuttuu monta sellaista asiaa, jotka haittaavat ihmisen luoman organisaation kehittymistä. Ja toisaalta: samoja asioita ihminen voi tietoisuutensa avulla kehittää.

Taylorismi eri muodoissaan on väkivaltaa ihmisen kokonaisuutta kohtaan. Teal-organisaatiot tarjoavat esimerkin siitä, miten ihmiset paremmin huomioonottava tapa toimii.

Miten organisaatioon saadaan lisää orgaanisuutta?

Yhtälailla kuin terveyttä ei tulisi hoitaa osina vaan ihmisen kokonaisuutta ymmärtäen, tarvitaan syvempää ymmärrystä ihmisestä, living selfistä ihmisten välillä ja elävästä organisaatiosta.

Kun ihminen saa olla ja toimia kokonaisena, kehittyvää itseään toteuttaen, hän voi paremmin. Kun turhat naamiot putoavat, hänen työnsä kukoistaa ja edistää samalla organisaation menestystä. Itseohjautuvuus, fiksujen ammattilaisten autonomia toimia tilanteessa parhaan mahdollisen vaihtoehdon pohjalta, on osa kokonaista ihmistä ja organisaatiota.

Milloin sinä viimeksi koit olevasi kokonainen työyhteisössäsi?

Organisaation evoluution ja muutoksen liittäminen yksittäisen ihmisen evoluutioon ja päinvastoin on mahdollista, kun yhdessä nostetaan säännöllisesti esiin se kokonaiskuva, jota organisaatio on omalla toiminnallaan palvelemassa.

Me emme ole erillisiä vaan monin tuntemattominkin sitein yhteydessä toisiimme ja kokonaisuuteen. Samalla meistä jokainen on aktiivinen toimija, joka vaikuttaa kokonaisuuden kehityssuuntaan. Me voimme valita vaikuttaa siihen, että kokonaisuus kehittyy tietoisempaan ja parempaan suuntaan.

Kaksi elämisen taitoa sopii yhtälailla organisaatiolle kuin yksilölle: taito pysyä liikkeessä ja taito pysähtyä ja reflektoida suuntaa ja kokonaisuutta. Taidot, joiden harjoitteleminen yhdessä luo enemmän ja parempaa toimintaa kaikille.

Miten sinä lähtisit kehittämään organisaatiotasi kokonaisempaan ja orgaanisempaan suuntaan? Tarvitsetko sparrausta? kysyy Mikko@Peilaus, p. 050 3840727

Ora et labora

Keskustelin erään valmennettavani kanssa siitä, millaisia askelia työelämä tällä hetkellä on ottamassa. Hänen mielessään oli

kaksi ajatusta: työn selkeämpi tarkoitus ja ihmisen tietoisempi suhde itseensä.

Mieleeni nousi vanha munkkiluostarimotto ”Rukoile ja tee työtä” ja se tuntui yllättävän ajankohtaiselta. Vaan mitä on rukoileminen ja työn tekeminen nyt?

·     Erityisiä hetkiä, jolloin ihminen kääntää katseensa sisäänpäin. Niiden seurauksena oma oleminen ja toiminta ovat tietoisemmin oikealta tuntuvassa suhteessa maailmaan. Käytännössä nämä hetket voivat olla esimerkiksi meditaatiota, toisten tietoisempaa ja hyväntahtoisempaa ajattelemista, tulevien töiden voittoisaa visualisointia tai oman mielen tarkempaa seuraamista ja johtamista.

·     Arkisissa työrutiineissa on jotakin hienoa ja juhlavaakin, jos työ liittyy syvällisemmin ymmärrettynä maailman palvelemiseen. Ja samalla tarkoitukseen omasta osasta ja siitä, mitä on antamassa itsensä ja työnsä kautta niille, joita varten työtä teemme. Jotta he puolestaan voivat ratkaista ongelmia, toimia ja voida paremmin sekä auttaa paremmin muita.

Nämä kaksi yhdessä muodostavat kestävän siteen, ykseyden, jossa kokonaisemmalle ihmiselle on tilaa. Ne luovat myös yksilöllisen ja konkreettisen suunnan elämän tarkoitukselle: olen täällä palvelemassa muita sillä parhaalla, joka minussa on ja jota itsessäni kehitän. Tuon parhaan toteutuminen täyttää elämämme syvemmän tarkoituksen.

Munkit elivät ja tekivät töitä kiinteässä yhteisössä toistensa tukena. Nykyisin itsenäisesti ja itsensä varassa toimivat ihmiset muodostavat uuden, parhaimmillaan samaan kurottavan työn yhteisön.

Tämä autonomisempi yhteisö on evoluution ja tietoisuuden askel, jonka tekemiseen ja edistämiseen jokainen voi omalta osaltaan osallistua.

Miten tämä tietoisuuden seuraava askel otetaan?

·     Vahvistetaan itsetuntemusta ja annetaan sisäisen kompassin johtaa omaa työtä: autonomia lisääntyy ”oikeiden” ihmisten kanssa työskennellessä.

·     Pyritään olemaan kokonainen elämässä, jonka luonteva osa työ on.

·     Luodaan aikaa suuremman merkityksen ja tarkoituksen reflektoimiselle. Samalla edistetään toisten ihmisten hyvää: erillisyyden illuusio muuntuu todemmaksi yhteisyydeksi ja oman työn merkityksen laajuus paljastuu.

Onko teillä jo selvillä evoluutionne seuraavat askeleet? kysyy Mikko, p. 050 3840727

Siunaus ja kirous

Yhä erikoistuneempaan osaamiseen johtanut työmaailma tuo aina uudestaan esiin saman ongelman: jos olet vasara, näet ympärilläsi pelkkiä nauloja.

Lahjakkuus on nimensä mukaisesti lahja niin ihmiselle itselleen kuin maailmalle. Se voi samalla olla taakka niin itselle kuin ympäristölle. Kuten kaikki taipumukset, kyvyt, voima ja tietoisuuskin.

Yleisinhimillisellä tarkoitetaan jotakin, joka koskettaa suurinta osaa ihmisistä. Nykyään voitaisiin alkaa puhua myös yleisinhimillistämisestä eli siitä miten inhimillisyys voittaa lahjakkuuteen usein kuuluvan yksipuolisuuden. Ja siitä seuraavan tragedian.

Näyttökuva 2014-08-12 kohteessa 16.58.54

Yleisinhimillistäminen tarkoittaa ihmisen ja ihmisyyden monipuolistamisesta vastakohtana sille, miten taipumusten automaattinen seuraaminen johtaa yhä syvemmälle kuiluun. Erikoistuminenhan palvelee maailmaa mutta palveleeko se ihmistä? Ennen kaikkea ihmisen tarvetta olla kokonainen ja elää täydemmin, kaikkine mahdollisuuksineen.

Mitä tehdä?

  • Elämä tulee avuksi. Varsinkin lapset mutta myös muut läheiset ihmiset joko kiskovat muita puolia ihmisestä esiin tai törmäyttävät ihmistä omaan yksipuolisuuteensa. Ratkaisevaa on, antautuuko ihminen tämän elämän kutsun edessä vai pitääkö hän kaksin käsin kiinni siitä, mitä katsoo olevansa.
  • Ellei halua, että pelkästään Siperia opettaa, voi etsiytyä omalle osaamattomuusalueelleen ja harjoitella siellä, mihin taipumukset eivät vie luonnostaan. Vaatii enemmän tahtoa, mutta palkkio on sen mukainen.

On ymmärrettävää, miksi ihmiset uppoavat erikoistumiseen, sillä saadakseen tässä ajassa ”kunnon töitä”, se on lähes ainut vaihtoehto. Mutta millä selittyy se avuttomuus, joka tekee osaamattomuusalueelle menemisestä niin ylivoimaista?

Onko avuttomuus opittua? Siis sitä, että vaikean, luovan ja aidosti merkityksellisen välttely on opittu lähipiirissä? Jos on, niin se voidaan oppia pois ja harjoittaa rohkeutta ja voimaa avuttomuuden sijaan, keskellä elämää. Tällöin koko elämä tukee erikoistumista, ja erikoistumisesta tulee se erityinen voima, jolla ihminen kertoo oman tarinansa uusiksi: ”Koska ylitin itseni tämän asian suhteen, pystyn siihen minkä tahansa asian suhteen.”

Elää enemmän – mitä sielu muuta kaipaa?