Peilaus

A coach tries to think by writing and speaking.

Avainsana: läsnäolo

Ihmisenä olemisen lihas

Minua on siunattu elämässä monella tärkeällä asialla. Yksi suurista lahjoista on ollut se, että ympärilläni on aina ollut paljon minua viisaampia ja lahjakkaampia ihmisiä.

Eräs tällainen ihminen oli opettajaseminaarimme opettaja. Eräänä päivänä hän puhui ihmisen olemisen lihaksesta: ”Sitä kannattaa harjoittaa. Ei itsenne, vaan oppilaittenne takia.”

Mikä lihas?

Lihas tarkoittaa sellaista voimaa, jolla ihminen estää itseään vajoamasta siihen, mihin hän luontaisesti vajoaisi. Laiskuuteen, kärsimättömyyteen, epäoikeudenmukaisuuteen, ylimielisyyteen, hermostumiseen.

Lihaksen käyttö on hyveiden harjoittamista. Hyveethän ovat ihanne tai ohjenuora. Hyveiden harjoittamista vastaan asettuvat ne huonot tavat ja käytös, jotka siihenastisen elämän aikana on tietoisesti tai tiedostamattaan omaksunut.

Lihaksen viesti on: sinä pystyt enempään, koska olet enemmän. Maailma kaipaa esikuvia.

Pumping iron

Ihmisen olemisen lihaksen harjoittamisella on kahtalainen vaikutus, kuten lihaksen harjoittamisella muutenkin:

1)   Kun harjoitat sitä, se on sinun käytössäsi, kun sitä tarvitset. Ja toisaalta: ellet ole sitä harjoittanut, olet haasteellisessa tilanteessa tyhjän päällä. Ja se on menoa.

2)   Sen harjoittaminen ei vahvista pelkkää lihasta vaan sinua itseäsi. Vastuksen kohtaaminen on myös itsen kohtaamista ja ennen kaikkea sen kohtaamista, mitä sinulla on asettaa houkutusta vastaan. Eli mistä sinut on tehty.

Harjoittaminen – mitä?

Millä salilla tuota lihasta harjoitetaan? Salilla nimeltä elämä. Ne ovat ne päivittäiset tilanteet, jotka haastavat ja kysyvät juuri tuota lihasta. Lihaksen harjoittaminen tapahtuu esimerkiksi näin:

  • Havahdun tilanteeseen.
  • Tunnistan taipumukseni reagoida tietyllä tavalla tällaisissa tilanteissa.
  • Pysäytän itseni.
  • En anna itseni toimia kuten aina.
  • Keksin jonkun paremman, luovemman tavan päästä tilanteessa eteenpäin.

Seuraamuksia

Ihmisen olemisen lihaksen harjoittamisesta seuraa

  • Vahvistuminen. Lihaksella on voimaa ja vääntöä, myös tilanteissa, joissa ennen koki heikkouden ja avuttomuuden.
  • Oppiminen. Jokainen tietoisesti kohdattu tilanne opettaa uudenlaisen suhteen asioihin.
  • Itsetuntemus. Itsetuntemus voimistuu, tarkentuu ja syvenee.
  • Elämä ja elämisentunne. Mikään ei tunnu eikä näytä enää samalta tietoisuuden ja läsnäolemisen korvatessa vähitellen elämän automatiikan.

Mato!

Muistan vielä, kun tuo opettajani kuvasi kohtaamistaan erään oppilaansa kanssa. Oppilas oli

ollut sisäisen ryhtinsä jatkuvasti kadottava venkula. Opettaja oli ajatellut:

”Olet upea ihminen, mutta heitä hiiteen toi mato!”

Motto, jonka voisi sanoa peilikuvalleen aamuisin?

Ilo herätä

Onko se hauskaa, kun herätyskello soi? Harvoin, vaikka itse sen kellon on soimaan virittänyt. Jostain syystä on paljon hauskempaa herätä omia aikojaan, vieläpä nukahtaa ja herätä taas.

Yllätyksiä

Harva ihminen pitää poikkeuksista, arjen yllätyksistä. Ruuhka tiellä. Joku ei saavukaan tapaamiseen. Leipä onkin loppu. Ihmissuhde haastaa. Aivan, kaikki ensimmäiseksi mieleen tuleva on negatiivista.

Jokainen edellä mainittu esimerkki tarjoaa mahdollisuuden suhtautua toisin. Tätä halua ei toisin tavallisesti löydy. On vain halu toimia samoin kuin aina.

Poikkeuksen tekee se, kun päättää itse tehdä toisin. Haluaa toimia toisin. Usein tämä vaatii tietoisuuden ponnistuksen. Jotkut asiat tapahtuvat vain kun ne panee tapahtumaan.

Poikkeuksia

Jokainen poikkeus on törmäys mielikuvaan siitä, miten asioiden pitäisi olla tai mennä. Tässä on mahdollisuus, herätä. Eikä vain herätä vaan muuttaa sitä automaattisesti jäykäksi käyvää tapa- ja tottumuselämää, jonka pohjalta enemmän tai vähemmän päivä rullaa.

Tämä ei ollut aina näin. Nyt automaatin lailla ohjaavat tavat olivat kerran oppimiskokemuksia. Niissä oli tuoreus ja muuntuvuus – lyhyesti: elämää. Sitten ne jähmettyivät muotoon.  Ihmisessä elävät tarkoituksenmukaiset, minimaalisuutta tavoittavat voimat sementoivat ja alkoivat pitää muodosta kiinni.

Poikkeus on mahdollisuus murtaa muoto ja repiä betoniraudat auki. Saada asioihin uusi näkökulma, virkistäytyä siinä hetkessä ja antautua ja altistua uudelle. Törmäys saattaa myös auttaa muuttamaan toimintatapaa, joka on jo kauan kaivannut päivittämistä.

Mutta ennen kaikkea: herääminen keskellä päivää sikiunesta palauttaa jotakin alkuperäisestä itsestä. Ennen kaikkea mielikuvituksesta, jolla luodaan mahdollisuuksista uutta.

Tämä koskee erityisesti kohtaamisia ihmisten kanssa: jokainen kohtaaminen on poikkeus, täyttä improvisaatiota. Siksi jokainen kohtaaminen tarjoaa herätyksen ja samalla mahdollisuuden oppia jotakin uutta. Toisinaan paljonkin uutta. Eikä vähiten itsestä.

Oivalluksia

Päivän iloinen asia on oivaltaa jokin asia. Havahtua ja nähdä jokin uusi asia tai vanha asia uudesta näkökulmasta on sytyttävää ja raikastavaa.

Päivän vähemmän iloinen asia on joutua tajuamaan, ettei asia olekaan kuten oli kuvitellut. Törmätä totuuteen itsestä tai omista mielikuvista, jotka eivät vastanneetkaan todellisuutta. Ikävämpi tapaus.

Vapaaehtoisuus ja sen pohjalla oleva vapaus on jotakin, mitä ihminen tuntuu arvostavan pohjiaan myöten. Että saa itse määrätä ajan ja paikan, jossa havahtuminen ja muuttuminen tapahtuvat. Näin ei ole mutta voisi olla – ainakin nykyistä enemmän.

Yhteyksiä löytämässä

Törmäys syntyy siitä, että siihen on syynsä. Maailma herättää, jotta ihminen ei nukkuisi onnensa tai ainakaan itsensä ohi.

Ne, jotka puhuvat universumista, saattavat siis olla oikeassa. Että tässä kaikessa on jokin mieli: omilla valinnoilla on seuraamuksensa, vääjäämättä, vaikkei syy-seuraus-suhde avaudukaan aina. Suuri Herätyskello kilisee.

Olisiko mahdollista muuten herättää itsensä?

Jatkuvassa liikkeessä

Harjoitteleminen on oma-aikaista heräämistä ja herättämistä. Kun harjoittelen, asetun läsnäolooni tietoisesti. Silloin olen valmiiksi hereillä oppimaan. Oikeastaan: en voi enää väistää oppimistani, se päätös tuli jo tehtyä.

Harjoitteleminen on proaktiivinen asenne, jolla ihminen kouluttaa, opettaa ja valmentaa itse itseään. Harjoitellessa ei jäädä odottamaan, että jotakin tapahtuu vaan pannaan tapahtumaan: luodaan asennetta oppia, luodaan tilanteita oppia – luodaan elämä. Elämää, joka ei suostu jäykistymään, vaan joka on jatkuvassa liikkeessä.

Kun astelee itse valitsemallaan polulla, menee aktiivisesti sitä vastaan, missä on opittavaa. Ihminen voi valita: herätä törmäyksessä tai herätä harjoittelemalla. Harjoittamalla omaa mieltä oppimaan ja sen myötä kehittymään siinä, missä tarpeen on.

Kuulostaa rasittavalta? Vaikealta tuntuu? Kyllä, mutta vain siihen asti kunnes oivaltaa, kuinka paljon aikaa ja energiaa kuluu omilla valinnoilla luotua todellisuutta vastaan taistelemiseen. Kun kääntää haarniskansa ympäri ja antautuu aktiivisesti elämän ja oman tietoisuutensa opetettavaksi, oppiminen muuttuu energianlähteeksi. Uusiutuvan energian lähteeksi.

Johda itseäsi, harjoittele

Harjoitteleminen on intohimoni. Se oli sitä jo kauan ennen kuin tajusin, että se on intohimoni. Harjoittelijan silmin maailma muuttuu toisenlaiseksi, kun ihminen harjoittelee. Vähän kerrallaan.

Harjoitteleminen mielletään edelleen siksi, kun lapsi harjoittelee kävelemään, soittaja soittamaan ja urheilija suoritukseensa. Kuitenkin:

Mitä tahansa voi harjoitella.

 

Missä ja milloin tahansa. Harjoittelemisesta tulee vain elämää.

Harjoitettu mieli yltää enempään

Maailmasta poimimani, edelleen kehittämäni ja itse luomani mikroharjoitukset kehittävät niitä inhimillisiä kykyjä, joilla ihminen ottaa vähitellen haltuun itsensä, oman mielensä, mielikuvansa, asenteensa, käyttäytymisensä ja suhteensa itseensä, toisiin ihmisiin ja maailmaan.

Kyse on siis oman mielen ohjaamisesta siten, että se kykenee toimimaan ihmisen haluamalla ja tilannetta vastaavalla tavalla.

Harjoittelematon mieli ei tähän itsestään selvästi kykene mutta harjoitettu mieli kykenee: Kun ihminen kuuntelee, hän kuuntelee täysin. Kun ihminen puhuu, hän kuuntelee puhuessaan sitä, joka häntä kuuntelee. Kun ihminen keskittyy, hän keskittyy täysin. Kun hän reflektoi esimerkiksi omaa työtään ja itseään, hän tavoittaa olennaisen. Kun ihminen luo uusia työtapoja, ainoastaan hänen mielikuvituksena on silloin rajana – ja sekin raja siirtyy harjoittelun myötä.

Vahvuutta

Kun ihminen harjoittelee, hän ylittää itsensä. Sen luontaisen, joka hän on, ennen kuin hän on kehittänyt potentiaaliaan ja alkanut tietoisesti kehittää parasta itsessään esiin.

Läsnäolo. Ilman läsnäoloa ihminen toistaa samaa, tapojaan, tottumuksiaan ja rutiineitaan. Ja koska harjoitteleminen merkitsee aina uuden opettelemista, ilman läsnäoloa ei ole uuden oppimista eikä näin ollen harjoittelemistakaan.

Itsetuntemus. Toiseksi ihminen tulee esimerkiksi uusia käytänteitä ja tapoja luodessaan hyvin intiimistikin tutuksi itsensä kanssa. Ennen kaikkea oman mielensä kanssa, jolla on taipumus vastustaa uutta ja pitää kiinni siitä, miten on aina toimittu. Kumpi voittaa: Se joka tahtoo luoda uutta vai se joka tahtoo säilyttää vanhan? Tietoisessa päätöksessä pysyminen vai mukavuudenhalu? Tahto autonomiaan vai mielen automatiikka?

Tahdonvoima. Harjoitteleminen vaatii omaa tahtoa. Se on aina oma päätös. Arki täyttyy ulkoapäin tulevista velvollisuuksista ja välttämättömyyksistä. Harjoitteleminen on sisältä ohjautuvuuden luoto ulkoaohjautuvuuden meressä.

Harjoitteleminen on itsensä johtamista

Harjoitteleminen ei pelkästään edellytä edellä mainittuja kykyjä vaan samalla vahvistaa niitä. Jokainen tehty harjoitus vahvistaa läsnäoloa. Jokainen tehty harjoitus voimistaa itsetuntemusta. Jokainen tehty harjoitus lisää oman tahdon voimaa.

Siis mitä on harjoitteleminen? Se on käytäntöön vietyä itsensä johtamista, jokaisessa harjoituksessa. Se ei ole pelkkää ajanhallintaa ja hyvinvoinnista huolehtimista tai että kykenee pitämään työnsä ja elämänsä jonkinlaisessa paketissa.

Se on konkreettista mielen ohjaamista. Se on oman toiminnan tietoista ohjaamista tiedostettujen arvojen mukaisesti. Se on toistuvaa itsensä ylittämistä. Sitä, että ihminen tekee harjoitus kerrallaan omasta elämästään enemmän itsensä näköistä.

Samalla kun ihminen irtautuu ’luonnontilastaan’, hän oppii asennoitumaan ja toimimaan tietoisemmin niin suhteessa itseensä kuin toisiin. Näin syntyvästä hyvinvoinnista on mistä jakaa muillekin. Hyvinvoiva ihminen voi vilpittömästi olla avuksi, tueksi ja kannustukseksi toisille ihmisille.

Itsensä johtaminen on aitoa halua palvella toisia. Ja milloin ihminen on onnellisempi kuin toteutuessaan ja vastatessaan toisten ihmisten tarpeisiin?

Autonomista pääsiäistä, hyvä lukijani!