Peilaus

A coach tries to think by writing and speaking.

Tag: mahdollisuudet

Kenet tunnet todella?

Eräs esimies tuli aamuisin työpaikalle aina vihaisena, meni huoneeseensa sanomatta sanaakaan ja paiskasi oven kiinni. Kukaan ei tiennyt, mitä hän puuhasi huoneessaan aamun ensimmäisinä tunteina, mutta kun hän lopulta ilmestyi yhteiseen office spaceen, hän kiersi jokaisen luona ja löysi jokaisen työstä jotakin ”parannettavaa”. Kuitenkaan kyseinen esimies ei ymmärtänyt, miksi hänen tehokasta ja asiantuntevaa työtään ei arvostettu vuotuisissa työtyytyväisyyskyselyissä.

Vaikkei aina näin räikeästi, niin vaatimaton itsetuntemus aiheuttaa ongelmia päivittäin. Turhaa törmäilyä väärinkäsitysten, pettymysten ja syyttelyn ja muun osaamattomuuden muodossa.

Siksi työelämässä puhutaan itsensä tuntemisesta nyt enemmän kuin koskaan.

Ammatillinen osaaminen ei enää yksin riitä, koska on tarve nousta seuraavalle tasolle. Tietoa ja taitoa alkaa olla yhä useammalla ja siksi huomio kiinnittyy siihen, mitä on harvemmalla: todellista kyvykkyyttä toimia olosuhteissa ja hetkissä toisten ihmisten kanssa parhaalla mahdollisella tavalla. Se edellyttää itsensä tuntemaan oppimista, mieluiten jatkuvaa sellaista.

Kun päivittäisessä toiminnassa oman mielen kartta on täynnä valkoisia laikkuja tai muuten tuiki tuntematonta toimintaa, siitä seuraa sattumanvaraisesti kaikenlaista. Siksi itsetuntemuksen polusta kieltäytyminen tarkoittaa käytännössä tälle huonolle sattumanvaraisuudelle antautumista.

Miksi itsensä tunteminen on nykybisneksen kannalta merkityksellistä?

·     Kun ymmärrys toisia kohtaa laajenee samassa mitassa itsetuntemuksen lisääntymisen kanssa, yhteistyö paranee kaikilla tasoilla. Mielen kartta laajenee ja tarkentuu ja sitä voi hyödyntää paremmin.

·     Itsetuntemus johtaa tasapainoisempaan suhteeseen itseen. Hyvinvointi ja onnellisuus heijastuvat muihinkin suhteisiin. Kokonainen suhde itseen on tervehdyttävää myös ympäristölle.

·     Ihmisten välinen yhteinen energia ja ymmärrys joko liitää tai laahaa. Oman toiminnan ja osallisuuden vaikutusten näkeminen on hyvän muutoksen moottori. Parhaassa tapauksessa näin syntyy yhdessä tilaisuus löytää aiemmin tuntemattomiksi jääneet mahdollisuudet – ja sen myötä nostaa koko toiminta ja yhteinen tekeminen liitoon.

·     Todellinen yhteys itseen ja toisiin syntyy vain itsensä tuntemisen kautta. Yhdessä harjoitteleminen on yhteyden täyden hyödyntämisen aarreaitta. Jatkuvan yhdessä oppimisen merkitystä kaikessa nykyisessä työssä on vaikeaa yliarvioida.

Monet kulkevat kohti elämänsä loppua oppimatta koskaan tuntemaan läheisintä ihmistä, itseään. Miksi hukkaisit tämän parhaan mahdollisuutesi?

Itsetuntemus vahvistuu harjoittelemalla – voin näyttää sinulle polun. Terveisin Mikko@Peilaus, p. 050 3840727.

Mainokset

Kärpänen paratiisissa

Olin todella onnekas, kun olin päässyt valmentamaan huipputiimiä.

Valmennusprosessi alkoi koko tiimin juhlistaessa esimiestään siitä, että tämä oli pitänyt heidän puoltaan toimitusjohtajan kyseenalaista aloitetta vastaan. Harvoin tulee aloitettua valmentamista skumpan kilistelyllä.

Hyvä alku vei koko valmennusta: itsetutkiskelua ja systeemikehitystä, työtottelemattomuutta, vakavoitumista elämän peruskysymysten ääressä ja vedet silmissä nauramista.

Sitten haastoin heidät vertaiscoachingilla ja astuin miinaan.

Jokainen sai parin, jota sparrata haastavilla kysymyksillä ja sitten toisen parin, jonka tehtävänä oli sparrata.

Jotkut olivat innoissaan ja etsivät välittömästi yhdessä sopivaa aikaa. Mutta sitten alkoi kuulua surinaa:

–      En minä kyllä halua sille paljastaa ajatuksiani tulevaisuudestani…

–      En kestä, jos se alkaa neuvomaan minua, esimiestään…

–      Ei tunnu kyllä yhtään luontevalta kysellä tuollaisia siltä

Nopea leikkaus loisteesta varjojen valtakuntaan, pintaa raaputtamalla toisiin maailmoihin. Kuin ystävällinen keskustelu, joka yhdestä väärästä sanasta muuttuu huutamiseksi.

Mistä oli kyse? Viisi näkökulmaa.

·     Mukavasta yhdessä olemisesta tultiin omille rajoille ja kynnyksille, joiden ylittäminen tuntui mahdottomalta. Pelkkä ajatus itselle vieraaseen toimintaan ryhtymisestä johti pienen minän suojelemiseen, jarruttamiseen ja lamaantumiseen.

·     Uusi haastava tilanne herätti opitun mallin. Se oli latautunut, tahdonomainen ja trauman kaltainen muisto siitä, kun paikalla ei ollutkaan ketään ratkaisevalla hetkellä auttamassa eteenpäin. Miten osata tarttua ojennettuun käteen?

·     Tekeminen edellytti asennetta, että aina on kehitettävää ja kehittymisen varaa. Löytyikö halua olla osallisena luomassa ja johtamassa tätä kehittymistä ja oppimista?

·     Parempi antaa asioiden olla? Ei. Kahdestakin syystä: Ensinnäkin haudattu vaikeus on kehittymisen este arjessa – tiedostamaton estää paitsi toimintaa myös energian vapaata liikkumista.  Toiseksi kohtaaminen avaa uusia mahdollisuuksia ja vapauttaa potentiaalia. Kohtaaminen edellyttää päättäväisyyttä – ja mikä parasta – johtaa päättäväisyyden vahvistumiseen.

·     Mitä tavoittelen? Riittääkö, että pinnalla kaikki on hyvin? Tyytyväisyys on hyve, mutta vähään tyytyminen ei, sillä se luo aina uuteen lamaannukseen johtavaa elämisentunnetta.

Yhteisen hyvän synty on vanhan ylittämistä.

Jokaisella yksilöllä ja työyhteisöllä on kynnyksensä, siksi apu on välillä tarpeen.

Kun kaipaat sellaista, soita Mikko, p. 050 3840727.

Enemmän parempaa

Lapsena se ja tämä olivat kiellettyä. Silloin päätin monta kertaa, että aikuisena ainakin teen mitä haluan enkä kysy siihen keneltäkään lupaa.

Nyt aikuisena mahdollisuuteni ovat monet, ja luvan tarvitsen vain itseltäni. Silti paljon elämisen riemua tuottavista asioista jää tekemättä – miksi?

Kesti yli puolet elämästä havahtua näihin kahteen aika itsestään selvään kysymykseen:

1)  Mikä on tämä vankila, jossa kukaan tai mikään ei näytä minua rajoittavan?

2)  Mitä kaikkia mahdollisuuksia minussa ja elämässäni todella on?

Käsitykseni synty itsestäni ja omista rajoistani on hämärä. Enkä ole uskaltanut katsoa kovin kauas maailmaan ja sen mahdollisuuksiin.

Nämä kaksi havaintoa sytyttivät minut.

Rohkaistuin, aloin tehdä haluamiani asioita, päästää irti mielikuvistani ja annoin itselleni luvan. Innostunut kirmailuni ja pörräämiseni oli lapsenomaisen luovuuteni vapautumista. Ja tietysti aloin saarnata ihmisille havahtumisestani siihen, miten elämä voi olla enemmän ja mikä potentiaali heidän sisällään odottaa toteuttajaansa.

Tietoisemmaksi tuleminen merkitsi minulle ennen kaikkea huomion kiinnittämistä niihin ohimeneviin hetkiin, jotka kertovat suuremmasta elämästä. Jostakin todella tärkeästä.

Joku sanoi joskus, että sisäinen vankila on kuin labyrintti, jonka lasiseiniin me törmäämme ja pidämme niitä luonnollisina, todellisuutena. Näiden itse luomiemme uskomusten ohjaamaa elämää jäämme helposti elämään.

Elämän suurimpia haasteita on lähteä kyseenalaistamaan perususkomuksiaan, joiden olemassaolosta ei ole tietoinen.

Ja silti se on tehtävä, jos haluaa oikeasti elää eli toteutua ja ylittää itsensä. Jotta elämä oikeasti tuntuu jossain.

Millaiseksi sinä kuvittelet elämäsi, mistä sinä haaveilet sisimmässäsi? Kaikki nuo näyt kertovat siitä, mihin sinusta todella on. Ne ovat sinun mahdollisuuksiasi, useimmiten toistaiseksi käyttämättömiä.

Pystytkö kuvittelemaan, miltä työpäiväsi näyttäisi, jos antaisit lasiseiniesi kaatua ja antaisit vähän enemmän parhaan itsesi näkyä?

Vastaus

Ystäväni kukoisti eikä syyttä. Hänellä meni oikeasti hyvin. Asiakkaat olivat tyytyväisiä ja niitä tuli lisää ja kotirintamalla käytiin hehkeillä kierroksilla. Kysyin:

”Oletko löytänyt viisasten kiven, jonka avulla vastaat ihmisten tarpeisiin?”

Hänen kuvauksensa perusteella asia oli näin. Jokainen osaa antaa arvoa sille, että joku toinen on aidosti nähnyt vaivaa hänen vuokseen. Arvonanto peilaa suoraan sitä, miten toinen on tahtonut antaa parastaan.

Tämä on aina jonkinlainen ihme. Toisten tarpeisiin vastaaminen kysyy motivaatiota, joka ei ole luontainen, kuten Johanna Sinisalo kirjoittaa:

”Ihmisillä tehdyissä juoksumattokokeissa koehenkilöt valitsevat aina vaistomaisesti askelluksen, joka kuluttaa tavoiteaikaan pääsemiseen vähiten energiaa.”

Tämän lisäksi: ihmiset ovat useimmiten toistensa kanssa suhteessa syystä. Tarpeet hakevat tyydytystään. Ellei haku tuota tulosta ja tarve on tärkeä, se alkaa luontaisesti katsella ympärilleen.

Ruoho on vihreämpää siellä missä sitä kastellaan. Eli missä nähdään vaivaa sen eteen, että jotakin parempaa kasvaa.

Läheskään kaikki ei tapahdu itsestään:

  • Kiinnostus, uteliaisuus ja innostuminen siitä, mitä kohtaamisessa syntyy.
  • Nähdyksi, kuulluksi ja kohdatuksi tuleminen.
  • Kasvuduetto: vahvistamme toisiamme, luomme yhdessä kehitystiloja.

Kyse ei kuitenkaan ole ylivoimaisesta ponnistelusta, kuten ystäväni tapauksessa. Pikemmin matkasta, joka

  • alkaa huomion kiinnittämisestä ja fokuksesta tärkeisiin ja merkityksellisiin asioihin.
  • on valmistautumista olemaan ja tekemään sellaista, joka on itselle tärkeää.
  • avaa itseä ottamaan vastaan kaikki ne mahdollisuudet, joita todellisuus yltäkylläisesti jakaa.

Mistä tiedän, että jos keskityn minulle tärkeään, se tuottaa lisäarvoa asiakkailleni ja muille minulle tärkeille ihmisille?

En tiedäkään etukäteen. Mutta se selvittää minulle sen, olenko oikeassa paikassa. Ja mitä minun on parasta tehdä, jotta siinä paikassa nyt oleva hyvä vahvistuu.

Niinkin arkiset asiat kuin hymy ja läsnäolo riittävät yllättävän usein. Tai ovat ainakin hyvä alku.

Itseään vahvistava

Elämä näyttää noudattavan mekaniikan lakeja. Jokin liikkeelle sysätty asia jatkaa kulkuaan, kunnes löytyy syy sen pysähtymiseen.

Jotta elämä tuntuisi jossakin eikä olisi ihan yksinkertaista, ihmisessä tapahtuu paljon tietoisuuden kynnyksen alapuolella, mikä aiheuttaa kaikenlaista huonoa.

Suurin näistä huonoista kehittymisen kannalta on pelko, joka saa ihmisen jättämään tekemättä asioita, jotka olisivat hyviä niin hänen kuin muidenkin ihmisten kannalta.

Niin kauan kuin ihminen tottelee pelkonsa rajoja, hän vahvistaa noita rajoja. Samalla hänen ihmisenä olemisen lihaksensa pysyvät voimattomina. Muutosta vastustavien rajojen puolustaminen on omiaan synnyttämään kuvitelmia muutoksen negatiivisista puolista, mikä puolestaan ruokkii pelkoa ja epävarmuutta. Tämä on selvästi huono kehä.

Havahtuminen pelkojen rajoittavalla voimalle alkaa niiden tiedostamisesta ja sen jälkeen niiden siedättämisestä ja muuntamisesta. Kuten Henkka Hyppönen toteaa kirjassaan Pelon hinta: ”Jos siedättää itseään pelottavissa tilanteissa, pelko murtuu lopulta.”

Näyttökuva 2014-12-09 kohteessa 11.56.14

Kuten siedättämisen kohdalla, usein tietoisuuden liikkeelle sysäämä tahto tuo mukanaan hyviä kehiä.

Altistuminen. Altistuakseni eli itseni avatakseni minun on koettava sisäinen vahvuuteni, jolta saamani luottamuksen varassa avautuminen tulee mahdolliseksi. Jokainen avautuminen puolestaan vahvistaa sisäisyyttäni ja sen ohjaavaa voimaa.

Itsensä rakastaminen. Mitä enemmän kykenee rakastamaan itseään, sitä enemmän kykenee ja myös haluaa huolehtia sisäisten olosuhteiden parhaasta laadusta. Mitä enemmän kykenee olemaan parhaimmillaan, sitä enemmän kykenee rakastamaan, myös itseään.

Itsensä voittaminen. Muutoksessa, joka perustuu itsensä alastomaksi riisumiseen ja tuon alastoman olemuksen kohtaamiseen ja alastomalla olemuksella kohtaamiseen, ihminen voittaa itsensä, löytää itsensä ja vahvistaa itsensä. Tästä syntyy jälleen hyvä kehä: voittaminen auttaa löytämään ja vahvistumaan, löytäminen voittamaan ja vahvistumaan lisää, vahvistuminen voittamaan ja löytämään enemmän.

Tietoisemmaksi tuleminen on vapautumista ja mahdollisuuksien selvempää näkemistä. Siinä on elämisen kutsu.

Julkkarit!

Kirjan synty on aina ihmeellinen asia: mistä sanat oikeasti tulevat? Mutta: aina vuodessa yhden kirjan ehtii kirjoittaa.

Ihanaa väkeä!

Ja kun kirja on sitten saavuttanut kriittisen 1.0 versionsa, on aika juhlistaa sitä. Ja se on kyllä ihanaa! Ihmiset, jotka ovat ahkeroineet kirjan eteen tai muuten antaneet oman panoksensa, tulevat yhteen. Ja muut tärkeät ihmiset. Heidän edessään kelpaa kyllä kirjaa esitelläkin.

Uskomattoman hauskaa. Puhua tuttujen ja puolituttujen ja tuntemattomien ja tuikituntemattomien kanssa. Kun kirjoittaa Hyvistä tyypeistä ja Paremmista tyypeistä niin vetää puoleensa sellaisia. Ja paikalle tulee pelkästään sellaisia tyyppejä. Vetovoiman laki – kuka voi olla uskomatta siihen?

Mikä fiilis?

Fiilis on se, että kirjasta tuli juuri niin hyvä kuin siitä näissä olosuhteissa saattoi. Tyytyväinen siis.

Ja onnellinen siitä, että se tuli kirjoitettua. Humanisti ja maailmanparantaja minussa ei vaikene. Insinööri miettii, miten systeemistä tai kojeesta saisi toimivamman ja paremman. Minä ihmismielen insinöörinä mietin sitä, miten ihmisen suhteen itseensä ja toisiin saisi vastaamaan ja toteuttamaan paremmin sitä, mikä siinä on parasta ja mahdollista.

Tällaisesta ei voi kirjoittaa liikaa. Kyse on avainkysymyksestä (työ)hyvinvoinnin, (työ)onnellisuuden ja (työ)elämisen kannalta. Se saa yrittämään. Aina uudestaan. Ja kun saa jotain oikeasti tehdyksi, kyllä se vaan tuntuu hyvältä.

Mitä seuraavaksi?

Kun viimeinen lasillinen on kohotettu, viimeiset kuvat otettu, viimeiset sanat puhuttu ja kuunneltu kanssakulkijoiden kanssa ja kirja lähetetty maailmaan – mitä seuraavaksi?

Odottelemaan, miten maailma ottaa vastaan ja mitä vastaa. Ihmiset, joille se on kirjoitettu. Julkinen toiminta on omansa ja siitä saa osansa. Iloinen asia.

Kevyt sisäänhengitys ja sitten katse tähyää uusiin seikkailuihin. Okei, tähyää jo. Uusien kokemusten ja oivallusten sanoittaminen antaa itselle paljon ja sitten voi vaan toivoa, että toiset saavat tästä paljosta osansa.

Se kirja!

 

Näyttökuva 2013-11-29 kohteessa 8.25.51

Iloiset kirjailijat eilisissä juhlatunnelmissa.

Kirja on ladattavissa meidän blogista. Lataa ja ravista.