Peilaus

A coach tries to think by writing and speaking.

Tag: merkitys

Vieraantunut olo

Kohtasin edellisessä elämässäni opettajana nuoria, jotka monista syistä kokivat syvää vieraantumista ja ulkopuolisuutta suhteessaan maailmaan. Vaikka apua tarjottiin, oli niitä, jotka eivät kaikesta huolimatta saaneet sillä hetkellä ”elämänsyrjästä kiinni”.

Valmentajana olen kohdannut koko joukon aikuisia, jotka käyvät töissä ja elävät systeemin sisällä. He ovat joskus jopa todella menestyneitä urallaan ja kokevat silti syvää vieraantuneisuutta, joskus juuri siksi.

Mikä näitä kahta sydäntä särkevää tapausta yhdistää?

Se, mitä olen enkä voi muuksi muuttaa, ei löydä tietään maailmaan.

Ehkä tarvittavat keinot puuttuvat tai se, mikä on aidosti minua itseä, jää arvoitukseksi itsellenikin.

Kysymyksiä herää kuin itsestään: Kenen elämää elän? Kuka oikeastaan olen? Minne olen menossa ja olenko menossa minnekään?

Tällaisesta epämääräisestä olosuhteesta kumpuaa paljon sellaista huonoa, jota kukaan ei toivo kenenkään elämään. Erilaisia epätoivoisia yrityksiä löytää jotakin, edes korviketta, joka todella tuntuisi jossakin.

Yhteyttä todellisiin, merkityksellisiin asioihin meistä jokainen etsii omalla tavallaan.

Työllä, muodossa tai toisessa, on tässä etsinnässä suuri merkitys, sillä työ on yhteyttä toisiin ihmisiin ja heidän tarpeisiinsa. Se on yhteyttä maailmaan ja laajassa mielessä yhteyttä ihmiskuntaan. Silloin kun työ ymmärretään sellaiseksi ja annetaan sille sen oikea merkitys.

Miksei yhteys sitten löydy työstä luonnostaan?

Työn olosuhteet ja niitä ohjaavat rakenteet eivät useinkaan ole ihmisen mukaisia. Ne ovat tavallisesti kaikille samat eikä ihminen ja yksilö ole niissä tärkeä. Lisäksi inhimillisyyttä on liian vähän työelämän sosiaalisissa suhteissa. Nämä ovat asioita, jotka ovat uuden työn myötä muuttumassa parempaan, ihmismäisempään suuntaan.

Millaisia keinoja on vierauden voittamiseksi?

·     Oman työn ja itsen säännöllinen reflektoiminen. Miten nämä kaksi voisivat olla enemmän yhtä? Mitä työni voi, joskus vuosien jälkeenkin, opettaa minulle?

·     Kohtaamisten ja rakenteiden muuttamista yhdessä järkevämmiksi, jotta ihminen voi antaa enemmän itsestään ja sen kautta voida paremmin. Tämä muutos on työhyvintoiminnan ytimessä.

Kun on osa jotakin itseä suurempaa ja tuntee sen voiman, elämisentunne vahvistuu. Kun elämällä on tarkoitus, se toimii ohjaavana voimana samalla kun se antaa suuntaa.

Yhä useammalla ihmisellä on nykyisin tähän mahdollisuus. Ja oikeus siihen on kaikilla.

Mitkä rakenteet teillä loisivat yhteyttä vierauden sijasta? Keskustellaan lisää, Mikko@Peilaus, p. 050 3840727.

Mainokset

Kuolema ja elämä

Kävin saattamassa anoppini hautaan muutama päivä sitten. Kuolema ja siihen liittyvä seremonia herättivät minut miettimään sitä, millä oikeasti on merkitystä. Pohdinnasta sukeutui matka aikaan, määrällisestä (kronos) laadulliseen (kairos).

Työelämän kronos on mitattavia ja toisiaan seuraavia minuutteja, tunteja, työpäiviä – ja tehokkuutta suorituksissa.

Kaikki elävä – ihmiset, suhteet, projektit ja yritykset – tekee itsensä näkyväksi kehityksenä ja elinkaarena ajassa.

Elastinen ajan kokemus – toisinaan pitkästymisen tunne ja toisinaan taas liiankin nopea ajan kiitäminen – kertoo paljon meistä ja suhteestamme itseemme ja työhömme.

Intiimi kairoksen kokemus on mahdollista meditaatiossa, aidossa dialogissa ja kohtaamisessa ajattomuuden kanssa: mitä todella olen liittyy siihen, mitä teen ja miten toimin.

Miten työelämässä sitten päästään kronoksen ulkoisesta ja suorittamista korostavasta otteesta kokonaiselle ihmiselle tilaa antavan kairoksen suuntaan?

Todellisen yhteyden vahvistuminen on sytyke ihmisen halulle antaa parastaan työssään. Tämä on raikas mahdollisuus askelille kohti uudenlaista työtä ja työyhteisöjä.

Kun mitataan aikaansaatuja tuloksia eikä vain lusittua työaikaa, tekemisen mielekkyys auttaa kohdistamaan huomion yhteisön ja yksilön kehittymiseen sekä siihen, mitä todellisuudessa voimme antaa maailmalle – sekä yksilöinä että työyhteisönä. Ajattomassa ajassa koettavasta merkityksestä ei tule vain todellista ja ohjaavaa, vaan silloin voimme kokea olevamme elossa myös työtä tehdessämme.

Muistoseremonian lopuksi pappi tiivisti täydesti eläneen anopin elämäkerran kolmeen lauseeseen. Kysyin silloin itseltäni, huudahtaisinko omaa muistopuhetta kuunnellessani innokkaana: ”Kyllä! Kyllä! Voin tunnistaa eläneeni merkityksellisen elämän.”

Milloin viimeksi koit tarvetta toisenlaiseen aikaan? kysyy Mikko, p. 050 3840727/Peilaus Oy

Työmielenterveys

Eräs työyhteisö oli jotenkin silmiinpistävän ennakoidusti työmielenterveyden janalla: 10% ylisuorittajia (riski palaa loppuun), 80% ”normaaleja” ja 10% alisuorittajia (riski tylsistyä).

Tälle työmielenterveyden jatkumolle jokainen saattoi sijoittaa itsensä.

Kaikkia tuntui yhdistävän se, että tietoisuus ja tunne yhteisöllisyydestä puuttui ja, kuten tavallista, myös suhde itseen oli melko ohut.

Lähdimme purkamaan tilannetta ja olosuhteita.

·     Ylisuorittajien ääripäähän kuului klassisesti joukko ”kilttejä tyttöjä”, joille mikään oman työn suhteen ei ole tarpeeksi tai ainakaan riittävän hyvä. He eivät uskoneet myönteistä palautetta ja venyivät kohtuuttomasti, ihan pyytämättä.

·     Alisuorittajien ääripäähän olivat kerääntyneet ne, jotka olivat tehneet töiden välttelystä taidetta. Rutiinien maailmasta poistuminen oli heille kauhistus ja he kokivat sellaiseen viittaavankin todella ylimääräisenä.

Avuttomuus itse luodun tilanteen suhteen voi siis ilmetä kahdella äärimmäisen erilaisella tavalla. Onko työllä silloin oikea merkitys? Syntyykö kokemus yhdessä työn tekemisestä, kun yksi tekee liikaa ja toinen jättää tekemättä?

Toiset voisivat relata ja toiset skarpata – yksinkertaista,

mutta molemmille ääripäille täysin vastoin omaa luontoa. Kun esitin tätä vaihtoehdoksi, ilmeet kertoivat, että olisin yhtä hyvin voinut syyttää heitä insestin harjoittamisesta.

Eikä syyttä. Kun on tehnyt (yksilön vastuu) ja annettu tehdä (johtamisen vastuu) työtä yksipuolisella tavalla pahimmassa tapauksessa vuosikymmeniä, siitä tulee elimellinen osa itseä. Ulkopuolisen kehotus muuttaa tätä asetelmaa on suora hyökkäys minuutta kohtaan.

Vaikeasta lähtötilanteesta huolimatta pienet askeleet ja ratkaisut olivat mahdollisia.

·     Ylisuorittajien taakkaa lähdettiin purkamaan priorisoinnilla, tarkemmalla työaikaseurannalla ja kiellolla viedä töitä kotiin, paremmilla ja useammin toistuvilla keskusteluilla esimiehen kanssa sekä päivittäisellä irtipäästämisen harjoittelulla.

·     Alisuorittajien kiinnostus muita kuin rutiineja kohtaan herätettiin kysymyksellä, miten sinä haluaisit viettää puolet valveillaoloajastasi. Tarjolla oli kiinnostavampia työtehtäviä ja/tai samoja töitä mutta kiinnostavammalla otteella sekä rytmittämällä päivä uudella tavalla. Rehellisyyden nimissä tarjolla oli myös mahdollisuus tehdä samat työt puolella työajasta ja kenkäkin mainittiin optiona. Joskus niin on parasta kaikille.

Prosessi sai kysymään ääneen: miksei kukaan tehnyt tälle mitään jo aikaa sitten? Paljolta olisi vältytty, mutta parempi näinkin.

Ongelmat on tarkoitettu ratkaistavaksi, terveisin Mikko, p. 050 3840727.

Mielen kulttuuri

Erääseen yritykseen oli kansainvälistymisen myötä tullut ihmisiä useista maista. Yrityksestä pyydettiin minut paikalle puhumaan siitä, miten eri kulttuurien kanssa tullaan toimeen ja miten edetään parhaalla mahdollisella tavalla.

Puhuin siitä, miten jokainen meistä tulee eri kulttuurista.

Meidän jokaisen kasvuympäristö on ollut oma kulttuurinsa ja juuri sen meistä jokainen tuo mukanaan yritykseen. Tavat, asenteet, huomion kiinnittäminen, kieli, uskomukset ja suhtautuminen ovat osa meitä ja ne istuvat usein lujassa.

Toisin kuin systeemit yrityskulttuuria harvoin kyetään luomaan tietoisesti. Siksi kulttuurin alueella tiedostamattomuus hallitsee kuin kaloja ympäröivä vesi.

Mitä on mielen kulttuuri?

Mielen kulttuurin synty. Jokainen luo mielensä kulttuurin tulkitessaan kaiken sisältään ja ulkopuoleltaan tulevan omien valmiuksiensa ja taipumustensa mukaisesti.

Mielen toiminta. Mieli on jatkuvassa toiminnassa ja muutoksessa yleisten ja yksilöllisten prosessien tuloksena. Hitaammin muuttuvat osat lomittuvat iloisesti nopeammin muuttuviin, mikä tekee mielen toiminnasta toisinaan yllätyksellistä, toisinaan hyvin ennalta arvattavaa.

Mieleen vaikuttaminen. Ihminen on aina halunnut tietoisesti vaikuttaa omaan mieleensä ja sen toimintaan. Moni olisi mielissään, jos saisi ohjattua mieltään toimimaan ja palvelemaan paremmin sitä, minkä katsoo hyväksi itselleen ja muille. Ulkoiseen toimintaan ja käyttäytymiseen vaikuttaminen on kuitenkin tavallisesti helpompaa kuin koulia itsestään aidosti hyveellisempää ihmistä.

Mielen kulttuuri on tavallisesti kaoottinen ja sekavakin – kuin unet.

Ulkoinen kulttuuri ja suurin osa ihmisistäkin toimii kuitenkin melko järkevästi ja johdonmukaisesti, koska ulkoinen todellisuus tukee sellaista vahvoilla rutiineilla ja sovinnaisella käyttäytymisellä.

Oman, paremman kulttuurin luominen sisällään on paljon haasteellisempaa, koska ulkoinen tuki puuttuu. Sisäinen voima loppuu helposti kesken ja tietoisuuden öljylampusta loppuu matkalla öljy, kuten joku on runollisesti todennut.

Voit kysyä, että mitä merkitystä jollakin mielen kulttuurilla on, jos hommat hoituvat entiseen tapaan ilman tietoisuutta siitä.

Mielen kulttuurilla on merkitystä, kun halutaan muuttaa ja kehittää asioita paremmiksi – ennen kaikkea merkityksellisemmiksi. Ja varsinkin, kun pyritään aitoon muutokseen ja adaptaatioon muuttuvassa maailmassa. Saman vanhan voi tietysti siivota maton alle puhumalla muutoksesta ja käyttämällä ulkoa omaksuttuja, ”oikeita” sanoja. Kuulostaako tutulta?

Sellainen kuitenkin vain lisää ristiriitaa mielen ja todellisuuden välillä. Se, että selviää mielensä kanssa ja hoitaa hommansa ei vielä ole hyvinvointia eikä varsinkaan sellaista, mistä voisi ammentaa muillekin. Ja juuri yksilöllisestä hyvinvoinnista ammentavaa parempaa kulttuuria me tarvitsemme, myös työpaikoilla. Sen avulla meistä on kohtaamaan päivittäiset, uudetkin haasteet.

Onko teillä mielen kulttuuriin liittyviä asioita, jotka kaipaavat ratkaisuja? Soita Mikko, p. 050 3840727.

Työsuhde = olosuhde?

Kevyt häpeänpuna poskillani muistan, kun vuosia sitten sain ensimmäisen diilini hybridityöpajasta, workshopin ja 1-to-1-valmennuksen yhdistelmästä. Valmistauduin kysymään syvällisiä kysymyksiä tiimin jäseniltä siitä, mitä työ heille merkitsi. Yllätyksekseni jokainen heistä kertoi ajautuneensa kyseiseen työtehtäväänsä.

Miten tässä kävi näin?

Muistan vielä, kun yritin työpajoissa herätellä kysymyksiä siitä, oliko tämä se elämä, josta he olivat unelmoineet. Tai mitä tekemistä sillä työllä, jota he tekevät, on sen kanssa, mitä he ovat.

Ei suurta menestystä. Setin loppupalautteessa ihmeteltiin ystävällisesti, miksi yritän tehdä työstä tärkeämpää kuin se on.

Miten tässä näin kävi?

Olinko vain etuoikeutettu, koska olen itse ollut onnekas ja saanut tehdä merkityksellistä, jopa kutsumuksellista työtä koko varsinaisen työurani?

Vai oliko minulla muuten vaan sellainen käsitys, että koska ihminen viettää puolet valveillaoloajastaan töissä, kai se saisi merkitä enemmän kuin vain ajanviettoa ruoan ja asunnon ansaitsemiseen?

Eikö muu olisi järkyttävää tuhlausta? Ihmisen ja hänen potentiaalinsa hirvittävää rajoittamista, itsensä sensuroimista?

Työllä on ihmiselämässä nimittäin ainakin kolme perustavaa funktiota: toimeentulo eli mahdollisuus palkan avulla hankkia ruokaa ja katto päänsä päälle, mielekäs tekeminen eli oman identiteetin mukainen toiminta, joka pitää ihmisen toimeliaana arjessaan sekä merkitys muille eli kokemus siitä, että toimintani kautta olen arvokas muulle ihmiskunnalle. Pelkkä elossapysyminen ei riitä. Frank Martela

Tunteeko ihminen oman identiteettinsä? Puhumattakaan, että tietäisi, miten se on syntynyt?

Työsuhde muuttuu olosuhteeksi itsestään, huomaamatta.

Olosuhde, vailla elossa olemisen tunnetta ja oikeaa elämisen riemua, raikasta ja värisyttävää uteliaisuutta. Vailla syvää merkityksen tunnetta, joka luo elämään tarkoituksen kokemuksen.

Lyhyesti: valetta, jonka ympäristö on taitavasti myynyt ainoana vaihtoehtona. Mistä lähtien (työ)elämästä tuli samantekevä tai ontuva itsestään selvyys?

Kaiken seurauksena tyytyväisyyden ja tyytymättömyyden tunteet heräävät. Tyytyminen vähempään kuin olisi kenenkään arvon mukaista vuotaa yli ja johtaa lieveilmiöihin kuten jatkuva valittaminenkin. Usein ne ruokkivat toisiaan, toistensa peilikuvina.

Ellei tarkoitus täyty töissä voiko se täyttyä työn ulkopuolella? Ja miksi antaa olosuhteiden johtaa siihen, että tarkoitusta tarvitsee etsiä muualta?

Herääminen on tapahtumassa. Suorittavan ja konemaisen työn väheneminen auttaa ihmisiä etsimään sitä, mitä niin maailma kuin he itse nyt tarvitsevat. On kyse jokaisen ainutkertaisesta panoksesta johonkin itseä suurempaan.

Työhyvintoiminta

Ensin havahduttiin sille, että ihmisten hyvinvointi on tärkeää hyvälle työlle. Hyvinvoiva työntekijä on enemmän paikalla & läsnä ja jaksaa paremmin. Samalla huomattiin, että esimerkiksi myönteisellä ajattelulla ja positiivisilla tunteilla on työhyvinvointia vahvistava vaikutus.

Uusi havahtuminen tapahtuu parhaillaan sille, että hyvinvointi yksin ei johda parempaan työn tekemiseen. Ihminen saattaa voida hyvin ja tehdä silti vain vähän tai ei ollenkaan tai aivan muita asioita kuin mitä työ ja tehtävät edellyttäisivät.

Aika laiskanakin voi hyvin. Ja ahkerana voi touhuta toisarvoisia ja kokonaisuuden kannalta haitallisiakin asioita. Hyvinvoinnille on löydettävä tarkoitus itsen ulkopuolelta.

Työhyvintoiminta kääntää ajatuksen nurin: hyvinvointi syntyy oikeasta toiminnasta, ei päinvastoin.

Fokuksen siirtäminen toisten ihmisten todellisiin tarpeisiin vastaamiseen on tärkein yksittäinen merkitystä luova tekijä. Merkityksen tunne luo kestävää hyvinvointia. Itse asiassa se on hyvinvoinnin ydin.

Vanha kunnon Peter Drucker kiinnitti aikoinaan huomion kahteen asiaan:

Keskitytään tekemään oikeita eli tärkeitä asioita. Niitä asioita, jotka liittävät sekä yksilön että yrityksen tahtomisen yhteiseksi tahdoksi.

Tehdään asioita oikealla eli asiakasta parhaalla mahdollisella tavalla palvellen.

Kummatkin asiat ovat jatkuvan yhdessä parantamisen silmukassa: kynnykset kehittämiseen eli uuteen tuntemattomaan astumiseen ylitetään yhdistämällä kaikkien viisaus ja voimat.

Kun työhyvintoimintaa johdetaan ja kehitetään, tärkein asia kommunikoinnissa on kuulla se, mitä ei vielä ole sanottu ääneen. Siitä käsin luodaan parempi suunta yhteiselle tekemiselle.

Kasvuvaraa

Kun ostaa pienille lapsille vaatteita, ostaa järkevästi seuraavaa kokoa. Pienen kasvu on sellaista, että vaatteet jäävät ennen pitkää pieniksi.

Millaista kasvuvaraa sinä jätät itsellesi? Onko mahdollista, että mielikuvasi itsesi suhteen ovat jo vuosia olleet niin pieniä, että niiden pohjalta räätälöimä sisäinen vaatetuksesi puristaa tai kuristaa sinua? Ja siksi sinussa toimivat ohjelmat tuhoavat mahdollisuuksiasi sitä mukaa, kun ne tulevat eteesi.

Kasvuvara sisältää mahdollisuutesi ja potentiaalisi.

Sen, mihin voit ulottua ja missä voit parantaa. Kuinka paljon tiedät niistä kummastakaan? Jos olet normaali kuolevainen kuten minä, tiedät niistä jotakin ja suurimmasta osasta et. Mikset? Koska

·     aina on ollut ja on jotakin kiireellisempää

·     et ole koskaan oikeasti vaivautunut ottamaan selvää

·     niistä selvän ottaminen edellyttää erittäin uteliasta vaivannäköä

Kuitenkin sinunkin kasvuvarasi on syvässä ja suorassa yhteydessä elämän mielekkyyden ja merkityksen kokemukseesi. Varsinkin, jos uskallat lähteä sille tielle, jossa katsot tarkemmin omaa tyytyväisyyttäsi eli suostut raaputtamaan sen pintaa. Näkemään sen alla levottomuuden, joka haluaa uuden ja paremman releen sijasta katsoa silmästä silmään sitä tyyppiä, joka oikeasti olet ja mistä sinut on tehty. Koska vasta sitä kautta syvimmät tarpeesi tyydyttyvät.

Voit lahjojasi ja osaamistasi hyödyntämällä saada elämässäsi paljon aikaan ja tulla siitä myös runsaasti palkituksi. Kasvuvarasi voit hyödyntää täydesti kuitenkin vain, kun olet valmis iloisesti kohtaamaan sen itsesi, joka vain sinä voit olla ja joka haluaisi olla vielä vähän enemmän sinä.

Uskalluksesta

Ulkoisessa maailmassa kohtaan ja minua tulee vastaan ihmisiä, asioita, ilmiöitä. Aina välillä herää kokemus näkymättömillä poluilla kulkemisesta. Kuin ne kuljettaisivat minua, syvässä unessa kulkevaa.

Poluilla on näkymättömiä kynnyksiä ja käänteitä. Uskallusta on ylittää kynnys, silloin kun on ylitettävä kynnys kohtaamiseen. Uskallusta on poiketa polulta ja kääntyä suuntaan, jossa ei ole ennen ollut. Se on toisenlainen muutos, ei välttämättä kohtaamista vähäisempi. Se on myös usein tietoinen valinta, silti joskus spontaani.

Kuolinvuode nyt

Kysymys: miksi odottaisin kuolinvuoteelle nähdäkseni, mikä olisi ollut elämässä tärkeää? Jos raahaan kuolinvuoteeni tähän hetkeen, voin katsoa elämääni silmästä silmään: mille annan arvoa, mitkä asiat ovat oikeasti merkityksellisiä?

Näyttökuva 2013-12-20 kohteessa 7.44.59

Annan itselleni mahdollisuuden nähdä nuo kynnykset, joita ylitän. Kun löydän sisältäni voiman, jolla uskallan vaikka pelkään, uskallan päästää irti. Uskallan heittäytyä, katsoa, mitä tapahtuu jos. Toisinaan pelko vie. Sitä riemukkaampaa on silloin, kun niin ei käy.

Uskallan ottaa suhteen siihen, mitä teen ja miten toimin. Se on suhde, joka pysyy yllä samalla voimalla ja hakee energiansa siitä samasta lähteestä, josta nuo päätökset syntyivät. Se on uskalluksen flow.

Menetettävää?

Mitä menetettävää minulla on? Muuta kuin ne opitut asiat, muuta kuin ne hetkelliset asiat, jotka unohtuvat..? Kun taustana ovat ne minulle tärkeät asiat, joita vasten koko elämää peilaan. Ne asiat, joissa halusin antaa itseni ihmisille.

Kyse on halukkuudesta ilman pakkoa. Teosta, jota ei joudu vaan saa tehdä, koska tahtoo. Kaikki väistää tuon tahdon tieltä. Aina kun löytää sen voiman ja varmuuden, ehdottomuudenkin.

Kohtaako ja risteääkö tässä elämän ehdottomuus ja ankaruus ja sisäisen ehdottomuuden kanssa – kutsumus mutta tässä hetkessä?

R-sana

Rakkaus on suuri sana. Ehkä siksikin, että se tuo yhteen niin monta asiaa. Kuolinvuoteella ainut todellinen kysymys on: uskalsinko rakastaa? Näkymättömien kynnysten ylittäminen osoittaa saman konkreettisen rohkeuden.

Perustana on rakkaus elämään. Tähän hetkeen, kaikkeen siinä. Kun suostuu ja uskaltaa rakastaa elämäänsä, elää sisäisestä voimastaan.

Kun rakastaa ihmistä kiinnostuksella, myötätunnolla, hyväntahtoisuudella, palvelemisella, ylittää monta kynnystä kerralla.

Kun rakastaa itseään olemalla itselle hyvä, ylittää varjonsa ja menneisyyden painon.

Näyttökuva 2013-12-20 kohteessa 7.49.33

Kun rakastan, luon itseäni ja elämääni. Ja luon sitä lähtökohdasta, tästä hetkestä. Luodessani en jäljittele edes omaa luontoani, vaan synnytän jotakin uutta. Sellaista, mitä ei ole vielä ollut. Samalla luon mahdollisuuden kulkea muuttuvana elämän läpi.

 

Joulun sanoma on rakkaus ja hyväntahtoisuus. Sitä toivon tämän bloggauksen myötä kaikille lukijoille. Palaamme parempana vuonna 2014.