Peilaus

A coach tries to think by writing and speaking.

Tag: mielekkyys

Kuolema ja elämä

Kävin saattamassa anoppini hautaan muutama päivä sitten. Kuolema ja siihen liittyvä seremonia herättivät minut miettimään sitä, millä oikeasti on merkitystä. Pohdinnasta sukeutui matka aikaan, määrällisestä (kronos) laadulliseen (kairos).

Työelämän kronos on mitattavia ja toisiaan seuraavia minuutteja, tunteja, työpäiviä – ja tehokkuutta suorituksissa.

Kaikki elävä – ihmiset, suhteet, projektit ja yritykset – tekee itsensä näkyväksi kehityksenä ja elinkaarena ajassa.

Elastinen ajan kokemus – toisinaan pitkästymisen tunne ja toisinaan taas liiankin nopea ajan kiitäminen – kertoo paljon meistä ja suhteestamme itseemme ja työhömme.

Intiimi kairoksen kokemus on mahdollista meditaatiossa, aidossa dialogissa ja kohtaamisessa ajattomuuden kanssa: mitä todella olen liittyy siihen, mitä teen ja miten toimin.

Miten työelämässä sitten päästään kronoksen ulkoisesta ja suorittamista korostavasta otteesta kokonaiselle ihmiselle tilaa antavan kairoksen suuntaan?

Todellisen yhteyden vahvistuminen on sytyke ihmisen halulle antaa parastaan työssään. Tämä on raikas mahdollisuus askelille kohti uudenlaista työtä ja työyhteisöjä.

Kun mitataan aikaansaatuja tuloksia eikä vain lusittua työaikaa, tekemisen mielekkyys auttaa kohdistamaan huomion yhteisön ja yksilön kehittymiseen sekä siihen, mitä todellisuudessa voimme antaa maailmalle – sekä yksilöinä että työyhteisönä. Ajattomassa ajassa koettavasta merkityksestä ei tule vain todellista ja ohjaavaa, vaan silloin voimme kokea olevamme elossa myös työtä tehdessämme.

Muistoseremonian lopuksi pappi tiivisti täydesti eläneen anopin elämäkerran kolmeen lauseeseen. Kysyin silloin itseltäni, huudahtaisinko omaa muistopuhetta kuunnellessani innokkaana: ”Kyllä! Kyllä! Voin tunnistaa eläneeni merkityksellisen elämän.”

Milloin viimeksi koit tarvetta toisenlaiseen aikaan? kysyy Mikko, p. 050 3840727/Peilaus Oy

7 syytä harjoitella

Harjoitteleminen on itsensä eli oman mielen johtamisen perusta.

Harjoitteleminen on myös orgaanisin tapa oppia, kehittyä ja muuttua. Sellaiseksi kuin haluat.

Siksi kerron nyt lyhyesti seitsemän syytä harjoitella.

1)  Haluat oppia jonkun taidon tai kyvyn. Hyvä, harjoittele. Mitä tahansa voi harjoitella ja mistä tahansa asiasta voi tehdä harjoituksen. Se on juuri niin yksinkertaista kuin miltä se kuulostaa.

2)  Kun harjoittelet, harjoittelet tapoja. Harjoitteleminen on säännöllistä ja mielekästä toistamista. Jos pystyt siihen, opit mitä tahansa. Sellaistakin, mitä et vielä osaa ollenkaan.

3)  Kun harjoittelet, et koskaan harjoittele pelkästään taitoa tai kykyä. Harjoittelet samalla tietoisemmaksi tulemista, koska mitä pidemmälle edistyt, sitä paremmin opit tuntemaan itsesi ja sen, mistä sinut on tehty. Lisäksi kun harjoitat itsekuria, harjoitat samalla omaa toimintaasi ohjaavaa voimaa. Mitä enemmän harjoittelet, sitä vahvemmaksi tämä voima kasvaa.

4)  Tärkeintä harjoittelussa on harjoitteleva asenne. Kun suhtaudut mihin tahansa tekemiseen harjoittelevalla asenteella, kynnys tekemiseen ja sen aloittamiseen laskee. Voit alkaa tehdä mitä tahansa, koska harjoittelet ja harjoittelemiseen kuuluu opetteleminen ja erehtyminen ja epäonnistuminen. Harjoitteleminen levittyy vähitellen kaikkeen elämään.

5)  Harjoitteleminen tuo sinulle mielekkyyden kokemuksen. Olet koko ajan kehittymässä ja muutosprosessit elävät sinussa kaiken aikaa. Ja koska olet itse antanut niille suunnan, olet koko ajan menossa oikeaan suuntaan: enemmän parempaa sinulle ja muille.

6)  Kun huolehdit harjoittelemisesta, harjoitteleminen huolehtii sinusta. Ja siitä, että pysyt liikkeessä. Jatkuva muutos on vastakohta niille pakoille (”pitäisi”) ja muureille, jotka pysähtyneessä elämässä vaanivat ennen kaikkea sisäistä elämääsi.

7)  Harjoitteleminen näyttää sinulle konkreettisesti mahdollisuutesi rajattomammin kuin mikään muu. Se antaa sinulle vahvoja aavistuksia siitä kaikesta potentiaalista, joka sinussa on ja joka odottaa vapautumistaan. Ja jota sinä joka kerta harjoitellessasi vapautat.

Haluatko tulla paremmaksi? Harjoittele.

Mielekästä

Kun elää yhteydessä sisäiseen elämäänsä, huomaa, miten haurasta se toisinaan on. Tuttua on ajatusten katkeaminen, ideoiden katoaminen juuri kun ne ovat ilmestyneet ja tahdonimpulssien vahvistuminen tai vaimentuminen vastoin tietoista tahtoa.

Toisinaan tämä koskee myös mielekkyyden kokemusta ja sen takana olevaa kokemisen ja kokemuksen mielekkyyttä.

Suuri sympatia

Tavallisesti ensimmäinen suuntautuminen mielekkyyden kokemiseen tapahtuu hamutessamme äitimme rintaa. Nämä ensikokemukset tavallisesti vahvistavat mielekkyyden kokemuksen ja vahvistavat mielekkyyden samalla elämisentunteeksi.

Tällä samalla periaatteella liitymme asioihin, tosin ei aina yhtä ilmiselvästi ja yksinkertaisesti kuin edellä kuvatussa esimerkissä. Sympatia on voima, joka saa meidät liittymään ja haluamaan samaa lisää. Se ajaa meidät uudestaan sen ääreen, jossa mielekkyyden kokemus syntyi.

Näin meille kehkeytyy vähitellen elämä, josta tulee toisinaan hyvinkin meidän näköistämme. Jotkut asiat vetävät puoleensa, toiset eivät. Joku ihminen puhuttelee ja kiinnostaa meitä, toinen on jopa luotaantyöntävä. Meitä ohjaa sympaattinen tunteemme emmekä usein tiedä sen syitä ja motiiveja.

Onko tämä (enää) mielekästä?

Muuttuuko ihminen – ja mihin suuntaan? kysyi Georg Ots vanhassa schlagerissaan. Varmaa on se, että ihminen muuttuu ja sympatiat muuttuvat ja nämä kaksi vuorovaikuttavat tavalla, joka elämää eläessä jää useimmiten huomaamatta. Vasta lopputulos herättää.

Kiinnostus lakkaa, tunnelma väljähtyy, innostus hiipuu. Se mielekkyyden kokemus, joka sai aina uudestaan palaamaan asian ääreen, ei ole enää sama.

Muuttuuko ihminen? Suostuuko näkemään muutoksen vai pitääkö hän kiinni nykyisestä niin, että hiljaisen signaalin on nostettava desibelitasoa? Elämän keltainen kortti muuttuu punaiseksi, oireet alkavat nousta häiritseviksi, lieveilmiöt suuremmiksi.

Sanotaan, että elämä on suurta luopumista. Irtipäästämistä seuraa haikeus ja suru, kun mikään elämässä ei ollutkaan pysyvää vaikka toivoi niin. Kun mielekkyyden tunne katoaa, mitä pitäisi tehdä?

Tilaa elämässä

Onko elämässä tilaa muutokselle vai täytyykö sitä tehdä erikseen? Miten tietoisesti on onnistunut tai uskaltanut järjestää elämän sisäisten olosuhteiden mukaisiksi, sellaisiksi, jossa luopumista tapahtuu kaiken aikaa?

Tähän liittyy myös kokemisen mielekkyys. Kokeminen tapahtuu sellaisenaan eli sisällä heijastuvasta kokemuksesta nousevat tunteet ja ajatukset saavat toteutua paljaasti. Niitä torjumatta, kieltämättä, väistämättä. Oikeasti haasteellista eikä pelkästään elämään liittyvistä sitoumuksista johtuen.

Mielekkyyden synty tapahtuu vastaavuuden kokemisen äärellä, sitä kohti hakeutuessa ja sen kohdatessa. Ulkoinen vastaa sisäiseen tarpeeseen ja laatuun. Tämä on prosessi: elämä kuorii esiin vastaavuutta ja edellyttää sen myötä yhä syvempää liittymistä. Elämä on tässä kohtaa ankara eikä sille vähempi riitä.

Sirkka Santapukilla on tästä hieno vertaus kirjassaan Yhteys:

Kun kananmunankuori rikotaan ulkoapäin, elämä kuolee.

Kun kananmunankuori rikotaan sisältäpäin, elämä syntyy.

Mielekkyyden takana on siis yhteys itseen, sisältä käsin eläminen eli itseohjautuvuus.

Jos antaa elämän tietää

Vaikka tuo elämälle antautuminen, sen myötä eläminen on itsessään haasteellista, siinä ei ole vielä kaikki.

Olisi yksinkertaista ja usein helppoakin, jos voisi vain etsiytyä elämässä tuon vastaavuuden luo. Mutta elämässä on löydettävä oma tahto, jonka avulla menee myös sitä kohti, mikä ei herätä vastaavuutta. Sitä kutsutaan opin saunaksi, jossa saa hikoilla kohti uutta mielekkyyttä.

Tärkeä osa mielekkyyden kokemista syntyy näiden kahden, luonnollisen vastaavuuden kohtaamisen ja itsensä ylittämisen, yhdistelmästä. On luontaisia taipumuksia ja sitten on mentävä sinne, minne ne eivät ikinä veisi. Tahtoa on harjoitettava, muuten se ei jaksa perille asti.

Muuten mielekkyyden kokemuskin jää puolitiehen. Jäädäkö maailmaan, missä ”saatte nauraa, vaikkakaan ette kaikkea nauruanne ettekä itkeä kaikkia kyyneleitänne” (Gibran: Profeetta)? Vai lähteäkö herättämään haaleaa sydäntä, joka tahtoo hehkua kaikissa syksyn väreissä?