Peilaus

A coach tries to think by writing and speaking.

Avainsana: mielen havainnoiminen

20.9.2013

Itsetuhoa

F.M. Dostojevski kirjoitti kirjeessä veljelleen: ”Ihminen on salaisuus. Jos koko elämäsi ajan ratkot tuota salaisuutta, et voi sanoa käyttäneesi aikaasi hukkaan. Minä syvennyn tuohon salaisuuteen, sillä haluan olla ihminen.”

Vajaa 150 vuotta myöhemmin päätin haluta selvittää ihmismielen salaisuutta. En vaan tiennyt, mihin ryhdyin. Enkä tiennyt, että mielen Impivaara on nimensä veroinen: neitseellinen paikka, jota kuilut ympäröivät.

Mielen tiloja ja tapauksia

Mielessä on tilaa aivan kaikelle, mille antaa tilan. Provosoin mielelläni koulutettaviani sanomalla heille aluksi: ”Teillä ei ole aavistustakaan, mihin mielelle kykenee.” Työpajan jälkeen he aavistavat.

Ihminen on ristiriitainen. Erilaiset voimat ja impulssit käyvät väsymätöntä taistelua keskenään, ja ihminen on joskus vain sivustaseuraaja. Toisinaan kannattaa vain toivoa, ettei peto herää tai ainakaan käy kimppuun. Toisinaan olisi monta hyvää syytä osallistua, karkottaa varjot nimeämällä ne ja paljastaa niiden – varjomaisuus.

Tärkeä osa elämän mielekkääksi kokemista ja oman mielen terveyden vaalimista on oman mielen havainnointi ja havainnoinnin pohjalta tapahtuva mielen ohjaaminen. Ellei sitä tee itse, sen tekee jokin muu. Toisaalta synkimmälläkin käyttäytymisellä on aina mieli. Silloinkin kun se näyttää mielettömältä.

Mieli itseä vastaan, näytös 1

Mieli toimii toisinaan omaa parasta vastaan. Useimmiten hyvin arkisesti.

Ihminen ei näe omia mahdollisuuksiaan ja usein aktiivisesti kieltäytyy näkemästä niitä. Oman parhaan kohtaaminen on pelottavaa jo pelkästään sen mukanaan tuoman muutoksen ja vastuun takia. Tämän lisäksi ihminen ei tiedä eikä tunnista omaa etuaan, esimerkiksi asioita, jotka edistäisivät hänen hyvinvointiaan.

Yllättävän monen mielensä ohjaavana voimana on itsensä pitäminen huonona, pahana tai pelkkänä elukkana. Tällainen ihminen ei omasta mielestään ole ansainnut hyvää, ei myönteistä palautetta eikä todellakaan rakkautta. Sen sijaan, että ihminen vain ottaisi vastaan hyvän, hän rankaisee tai sättii itseään päivästä toiseen.

I’m definitely not worth it.

Ihmisen mieli harhailee ja eksyy ja alkaa aktiivisesti sabotoida niitä mahdollisuuksia, joita elämä tarjoaa. Usko omaan arvottomuuteen ja särkyneeseen kuvaan itsestä johtaa pyrkimykseen rikkoa kaikki vastaan tuleva ehjä ja kokonainen. Kuvitelmat ja ympäristöstä jo varhain opitut mallit pitävät mielen vankilan portteja kiinni.

Mieli itseä vastaan, näytös 2

Ihminen voi käydä myös epätoivoiselta näyttävää eloonjäämiskamppailua oikeaksi itseksi kokemansa puolesta. Sen, jota kukaan ei ole koskaan tunnistanut tai tunnustanut. Ihminen taistelee oman toteutumisensa ja siihen liittyvien vapauden ja parhaan puolesta. Kun varmuus puuttuu, on yritettävä ja erehdyttävä – ei voi lopettaa.

Tässä prosessissa teot saattavat ylittää järjen ja tietoisuuden. Ne näyttävät, järkevästi mutta ahtaasti perustellusta elämäntavasta käsin hullulta. Mutta jossain sisällään ihminen tietää, että tämä hänen on tehtävä.

Joissakin elää pyhä levottomuus. Joissakin toive saada kerran kokea se, miltä tuntuu olla minä. Saada jotakin aikaan, toisille ihmisille. Päästä jonakin päivänä astumaan sille tontille, jossa omat ja toisten tarpeet kohtaavat, ojentavat toisille kätensä ikuisen ystävyyden eli kutsumuksen merkiksi. Vaikka henki menisi.

Sen sijaan

Riuhtomisen ja ryntäilyn sijasta voi pysähtyä.

Havahtua eli tiedostaa se, että itse voi vaikuttaa omaan mieleensä ja sen kautta kaikkeen omassa elämässä. Nähdä kaiken tarpeettoman taakse ja samalla niihin mahdollisuuksiin, joiden kautta omaa mieltä voi ohjata.

Kun saa käsiinsä työkaluja, joiden avulla voi tietoisesti lähteä muuttamaan mielensä toimintoja ja varsinkin sen automatiikkaa, olotila helpottuu. Enää ei olekaan pelkän, usein ahdistavan tiedon kanssa lamaantuneena vaan tiedon avulla voi tehdä jotakin.

Harjoittelu eli elämän muuttaminen, muutoskyvyn voimistaminen ja ylläpitäminen, tuo muutoshaaveille konkreettisen muodon ja suunnan. Harjoitteleminen luo parempaa tätä päivää ja antaa toivon vielä paremmasta huomisesta.

Ihmisellä on vapaus valita, onko hänen mielensä hänen pahin vihollisensa vai hänen paras ystävänsä. Vapaus alkaa nyt.

Jätä kommentti
2.8.2013

Miten mieli toimii?

Joskus 90-luvun loppupuoliskolla haastattelin australialaista teatterintekijää ja professoria Jane Prendergastia. Aiheena oli hänen Minä – Hamlet –produktionsa, mutta viisas nainen puhui paljon muustakin, esimerkiksi feminismin henkisestä ulottuvuudesta.

Prendergast käytti toistuvasti käsitettä mind map, joka pikkukylän ohuesti sivistyneelle pojalle sanoi silloin tasan sen, mitä käsitteen suora käännös: mielen kartta.

Käsitteen lumo

Käsite lumosi minut. Mieleni alkoi luoda välittömästi kuvaa siitä, miten mielestä voi tehdä kartan.

Siis kartan, jonka avulla voi kartoittaa oman mielensä osa-alueita. Mikä on mieleni Venäjä: mikä vie suuren osan mieleni pinta-alasta eli mikä saa suurimman huomioni päivittäin? Saavatko Pohjolan hyvinvointivaltiot mieleni kartalla suuremman alan kuin maailmankartalla?

Aikani leikittyäni ajatuksilla tajusin, että pitäisi vaan piirtää kartta. Sitten tietäisi, miten se toimii – ja toimiiko. Mieli on ikuisessa liikkeessä ja muuntumisessa kuten kaikki muukin ihmisessä. Miten pysähtynyt liike, siis tässä tapauksessa kartta, voisi antaa oikeutta tuolle tapahtumiselle?

Kartasta toiminnan hahmottamiseen

Aikani raapusteltuani ja tajuttuani, ettei tämä loistavalta tuntunut idea ehkä sittenkään vielä toimi, huomasin mieleni askartelevan jo seuraavan projektin kimpussa.

Jos itsetyytyväinen kartan piirtäminen ei luonnistu, onko mahdollista tutustumalla hahmottaa sitä, miten mieli toimii. Kyllä. Ja koehenkilöksi valitsin itseni.

Ensin katsoin jo tapahtunutta:

  • Ensinnäkään kenen tahansa mieli ei ymmärrä mind mapia mielen kartaksi siinä mielessä kuin minä sen tajusin.
  • Toiseksi kenen tahansa mieli ei lähde kehittämään siitä alkeellista käytännön sovellusta.
  • Kolmanneksi kenen tahansa mieli ei haaveile mielen toiminnallisuuden kartoittamisesta.

Tajusin olevani poikkeus. Sitten tajusin kaikkien olevan poikkeus. Ja sitten jo aavistinkin, että mielen yksilöllisen toiminnallisuuden ymmärtäminen voisi olla polku itsen ja toisen ymmärtämiseen.

Koehenkilö

Tein huomioita oman mieleni liikkeistä liikkeellä ollessani ja huomasin, että on kaavoja jotka toistuvat. Siis aivan normaaleiden mielenliikkeiden ohella.

Kuulen väärin ja/tai assosioin vapaasti uudissanoja, -käsitteitä tai -maailmoja.

Esimerkkejä:

Hyvinvointivaltio – Hyvinvointi-ihminen: tietoisesti luotuja sisäisiä rakenteita

Laajennettu oikeassa oleminen

Mielen sixpack – mitä mielen lihaksia kannattaisi kehittää ’rantakuntoon’

Tunnekuorma – tunnekuona/tunnekuoma

Tai sitten kuulen oikein, mutta liitän kuulemani aivan johonkin muuhun yhteyteen. Suosikkini näytti olevan se, että jokin konkreettinen keskusteluaihe muuntui mielessäni – siis saman tien, automaattisesti – vertaukseksi sisäisestä todellisuudesta.

Esimerkki: Kauppakeskuksen penkillä kaksi ihmistä keskusteli ’sisäänrakennetuista ominaisuuksista’. Tämä riitti siihen, että mieleni näki sisäisen kehityshaasteen: Jos mielessä on paljon sisäänrakennettuja ominaisuuksia eli ominaisuuksia, joihin mieli ei voi vaikuttaa ja joita muuttaa, se on ongelma. Sen sijaan mieli, jonka ominaisuudet ovat muokattavissa ihmisen tarpeiden mukaan, on joustava ja muuntuva – ja paremmin ihmistä itseään palveleva. Kasvatus voi vastata tähän haasteeseen. Ja koska kasvatus jää puolitiehen, harjoittelu eli itsekasvatus jatkaa siitä, mihin kasvatus jäi.

Heräämisiä

Tarkastellessani todellisuudessa paljon esimerkkejä monisyisempiä ajatteluketjuja tajusin, että se, miten mieleni lentää ja mihin se lentää, on minun tapani kohdata todellisuus. Samalla se on kaikessa omituisuudessaan osa itseäni ja sen hahmottaminen itseni ymmärtämistä.

Oman sisäisen elämäni valkoisia laikkuja ihmetellessäni heräsin jälleen siihen, miten vähän oikeasti tavoitan oman mieleni toiminnasta. Ja miten vähän siitä ylipäätään toistaiseksi tiedetään.

Olennainen kysymys tällä hetkellä on se, miten tehdä karttoja sisäalueesta. Miten löytää kieli, sanoja ja ilmaisuja sille, mikä on sekä yksityisesti että ihmiskunnallisesti kartoittamatonta. Jane Prendergast

Mihin sinun mielesi vaeltaa kohdatessaan aistien kautta maailmoja? Miten sinun mielesi toimii? Kysyin itseltäni. Ja kysyn nyt sinulta.

Jätä kommentti
14.6.2013

Sisäinen evoluutio

Kyllä tässä maailmassa kummasteltavaa riittää. Jokapojalle. Yksi näistä asioista on tämä: joillekin tuntuu olevan tärkeää korostaa ihmisen ja eläimen yhtäläisyyksiä. Jostain sekin tulee.

Tällä kirjoituksella ei ole tarkoitus esittää uutta ajatusta evoluutiosta tai toivoa Raamatun paluuta ainoaksi auktoriteetiksi. Kunhan raapustan.

Tietoisen kehittämisen voima

Olen elänyt vuosia siinä kokemuksessa, että voin halutessani itse ohjata sisäistä ja ulkoista toimintaani. Niissä puitteissa, tietoisuuteni ja tahtoni ulottuvuudessa, joissa voin ja minulla on siihen mahdollisuuksia.

Tämä ulottuminen laajenee. Harjoiteltuani vuosikaudet tietoisesti esimerkiksi myönteisyyttä, en enää pelkästään ajattele asioita myönteisesti vaan myös näen yhä enemmän valtaosin myönteisiä asioita ympärilläni. Tämä on ollut minulle iso muutos lähtötilanteeseeni peilattuna.

Samoin on keskittymisen ja fokusoinnin suhteen. Aiemmin vielä sekavampi mieleni selkiintyy, hitaasti. (Vaikka näitä kirjoituksiani lukiessa näkee, että todelliseen selkeyteen on vielä matkaa.) Tämä tietoiseksi tuleminen ja selkeyden voimistuminen johtuvat siitä, että harjoittelen. Sinnikkäästi. En siksi, että se olisi luontaista tai edes hauskaa.

Hyveet

Hyveiden eli luonteenlujuuden harjoittamisella on näinä päivinä käyttöä.

Olin nuorempana todella usein oikeassa, ja se oli minulle tärkeää. Nykyisin katseeni suuntaa aiempaa enemmän seurauksiin eli ennen kaikkea siihen, mitä hyvää toiminnastani seuraa muille ihmisille ja itselleni. Tämä tuo totuusarvojen rinnalle myös kauneuden ja hyvyyden arvot, ja samalla tasapainoa.

Hyveet eivät siis ole jotakin, joiden tehtävä on olla jossakin saavuttamattomissa, ihmiskunnan henkisenä perintönä. Vaan jotakin, joita kohti voi tietoisesti ja aktiivisesti pyrkiä.

Tällä tietoisella pyrkimisellä on seurauksensa. En ehkä aina voi enempää työssäni kuin yksityiselämässäkään auttaa ihmisiä, mutta voin muuttaa asioita sillä, miten olemiseni ja asenteeni muuttuvat pyrkimällä konkreettisesti johonkin parempaan. Voin jättää huonoja asioita tekemättä, voin valita hyvän tekemisen. Arjessa tämä edellyttää usein hyveen vahvistamista.

Minä

Kun harjoitan keskittymistä, huomaan, ettei minua ole yksi vaan kolme. Se joka yrittää keskittyä. Se joka antaa komennon tälle jollekin. Ja se, joka tarkkailee, miten homma sujuu.

Kun sain ensimmäisen kosketuksen näihin kolmeen ’minään’, tajusin, että olen jonkin peruskokemuksen äärellä. Voin olla jotakin suurempaa kuin mitä luonnostani olen. Ja samanaikaisesti: minussa on jotakin paljon suurempaa kuin mitä arkinen minäni on.

The right thing to guide us. Is right here, inside us.

Nickelback: When we stand together

Tästä ei mennyt kauaa tajuta, ettei kyse ole vain keskittymisestä vaan aivan kaikesta. Kyse on itseni ohjaamisesta ja siitä, että voin milloin tahansa liittää itseni siihen, joka minussa on suurempaa, enemmän, parempaa.

Kun on toistuvasti saanut kokemuksen ihmisestä itsessään, on vaikeaa enää uskotella itselleen olevansa ’vain eläin’.

Eläin vai ihminen

Jäljelle jäi kuitenkin vaikeita kysymyksiä:

  • Määrääkö kokemus itsestä sen, tulkitseeko ihminen olevansa eläin vain ihminen?
  • Onko vaikeaa havaita ihmistä itsessä – vaikka siitä olisi kokemuskin – ellei kukaan ole koskaan sanonut, että sellainen on olemassa?
  • Vai onko kyse tarpeesta tulkita ja antaa tuolle havainnoille tietynsuuntainen merkitys – miksi?

Jos kokee olevansa viettikone ja ehdollistumiensa ja tiedostamattomansa armoilla tai jos uskoo tietoisuuden ja inhimillisen vapauden olevan vain illuusiota ja kyvyttömyyttä nähdä rajoittavia tekijöitä, mitä muuta kokee kuin olevansa eläin?

Kun kokee itsessä olevan mahdollisuuden lisätä tietoisuuttaan ja toimia yhä enemmän siitä ohjautuen, voiko kokea olevansa muuta kuin ihminen, koko ajan enemmän ihminen?

                                                                  Tervetuloa ihmisen kehitykseen!

Eläimen tehtävä on olla eläin, mutta ihminen voi niin halutessaan tulla enemmän ihmiseksi.

Onko näillä uskomuksilla jokin seuraus? Auttaako ihmisen tunnistaminen itsessä ponnistamaan siinä kohtaa, jossa muuten luovuttaisi? Luoko ihmisen kehittymismahdollisuuksien näkeminen tilaa, uutta toivoa ja sitä myötä onnellisuutta?

Minä vastaan kyllä, mutta oikeasti voin puhua vain omasta puolestani.

Mikä on parasta?

Vaikka ympärillä tuntuu olevan vielä paljon fanaattisesti, uskonnon tavoin omaan eläimellisyyteensä tarrautuvia ihmisiä, ihmisten määrä lisääntyy kaiken aikaa. Tietoisuuden vahvistuminen tekee sen mahdolliseksi.

Tietoiseksi tuleminen vapauttaa.

Sillä seurauksella, että päätösvalta, valinta onkin yhtäkkiä minun. Ei jonkin ulkopuolellani, ei olosuhteissa eikä edes toisissa ihmisissä. Minä valitsen. Joka päivä ja periaatteessa joka hetki. Vaikka harvat ovat toistaiseksi ne hetket, joissa jaksan olla oikeasti tietoinen.

Onko ihminen siis sittenkin enemmän verbi kuin substantiivi?

 

P.S. Uskon, että jonain päivänä tästä ylletään keskustelemaan, vailla kiihkoa. Uskotko sinä?

Jätä kommentti
11.6.2013

Vallan hirmu

Minulta menee alle sekunti kun olen muodostanut tarkan, koko elämänkokemukseeni perustuvan mielikuvan toisesta ihmisestä. Menee muutama sekunti lisää ja olen jo tehnyt arvion siitä, millaiseen valtasuhteeseen asetun suhteessa tuohon ihmiseen. Ylä- vai alapuolella. Lähelle vai kauas. Annanko vai otanko tilaa. Millaisten rajojen sisäpuolella käyttäydyn. Jne.

Valta on tila ihmisten välissä. Se on raakaa tahtoa, jota sivistyksen pinta tavallisesti suojelee toteutumasta sellaisenaan. Mutta sosiaaliset tavat eivät suojele siltä, etteikö valtasuhde de facto toteutuisi juuri siten kuten tahto/tahdot määrää.

Valtasuhteita

Jokainen suhde on valtasuhde. Asetumme toistemme suhteen valta-asemaan. Se on luonnollista ja neutraalia, ei siis hyvä eikä paha.

On suhteita, jotka lankeavat luonnostaan. Vanhemman suhde lapseen, pomon suhde alaiseen, opettajan oppilaaseen, tavallisesti. Näissä valta on sekä sanallisesti että sanattomasti määritelty ja sitä tarkennetaan ja siitä muistutetaan tarpeen mukaan. Mutta kuten kaikkia suhteita, myös valtaa koetellaan, mikä sekin kuuluu ihmisluontoon.

Sitten on määrittelemättömiä suhteita. Ystävyyssuhteet. Vanhemman ja aikuisen lapsen suhde. Puolisoiden välinen suhde. Voisi ajatella, että tasavertainen suhde olisi näissä ihanne. Ja onkin. Mutta harvoin se toteutuu.

Ihanteita

Tasavertainen suhde. Se olisi korkeinta mahdollista, ja hetkittäin päästään aika lähelle. Miksi se on vaikeaa? Koska tasapainosta ei voi pitää kiinni ja se muuttuu koko ajan?

Ei se ole muutenkaan helppoa. Kumpi asettuu yläpuolelle, kumpi alapuolelle ja mikä sen määrää, siis kussakin hetkessä tai asiassa?

Onko se osaaminen, elämänkokemuksen tuoma asiantuntevuus vai paras argumentti? Vai tahto valtaan? Olisi virkistävää – vaihtelua – jos se määräytyisi tietoisesti hetkestä käsin. Mutta usein ihminen sekoittaa siihen kaikkea muuta, joka ei oikeastaan kuulu asiaan. Niin kuin esimerkiksi oman vaikeutensa.

Pitää kiinni ja pelätä: kaikkea. Omaa tietämättömyyttä, alistetuksi tulemista, oman maailman muuta romahtamista. Siksi omaa valtaa, liittyen tekemiseen tai tietämiseen, niin usein aletaan puolustaa. Ja silloin tavallisesti aletaan vääntää, vallasta. Eikä aina ihan leikillään.

Sivistys

On mahdollista tiedostaa tämä. Ennen kaikkea tämä oma sisäinen kuvio. Mitä minussa tapahtuu kun toinen ottaa tai antaa minulle valtaa – tai minä otan ja annan?

Yksi ihminen herättää minussa heikkouden, toinen vahvuuden. Mitä teen kun toinen tulee selvästi rajojeni yli – entä huomaanko kun teen samaa?

Jokainen tilanne, kohtaaminen ja suhde peilaa selkeästi omaa sisäisyyttä: Miten reagoin? Mikä on tahtoni ja miten vahva/heikko se on, siinä hetkessä ja miten se asettuu suhteessa toisen tahtoon? Pomotanko vai nöyristelenkö? Mitä leikkaan itsestäni pois, mitä tuon esille? Ketä annan itseni luvan kohdella huonosti ja ketä pelkään? Mikä minä olen?

Pelejä

Voinko kieltäytyä pelaamasta pelejä – edes aloittamasta? Asettua kohtaamiseen niillä voimilla ja sillä haavoittuneisuudella kuin mitä olen?

Voin, mutta usein vain niin pitkälle kuin tietoisuuteni ulottuu. Eli kaikesta minussa liikkuvasta huolimatta tai sen vuoksi pyrin käyttäytymään sivistyneesti, ihmismäisesti. Siinä on aito haaste, jonka rinnalla esimerkiksi väittelyn voittaminen ei tunnu miltään.

Miksi ryhtyä pelaamaan tai jatkaa pelaamista, kun vaihtoehtona on lähestyä mielikuvituksen ylittävää todellisuutta?

Harjoituselämää

Jos jokainen tilanne tarjoaa minulle mahdollisuuden peilata itseäni ja suhdettani ihmisiin, miksi en käyttäisi sitä?

Mitä siis harjoitella?

  • Läsnäoloa ja itsenä olemista.
  • Hyväksymistä ja reagoimisesta pidättäytymistä.
  • Seuraamista ja havainnon tekemistä.
  • Tietoista, aktiivista toimimista.
  • Reflektoimista tilanteessa ja tilanteen jälkeen.

Kohtaaminen on viesti. Niin, juuri minulle. Elämän laatu paranee, kun otan viestin vastaan. Sillä mitä enemmän minulla on valtaa itseeni, sen vähemmän tarvitsen väkivaltaa kaikissa sen arkisissa muodoissa.

Yksikin kunnon harjoitus päivässä tekee mestarin. Ja ennen pitkää mestari on mestari harjoittelemaan.

Jätä kommentti
7.6.2013

Vaihda levyä

Onhan siinä jotain huvittavaa. Siinä millaisia käsityksiä minulla on maailmasta, ihmisistä, asioista ja itsestäni. Vähintään yhtä huvittavaa on se, miten nämä minun käsitykseni ovat aikain saatossa muodostuneet. Vähemmän huvittavaa on se, että niille pitäisi oikeasti tehdä jotakin. Ja sitä kutsutaan työksi.

Ohut ja kapea kuin iPhone femma…

Eloonjääminen on ollut vahva vaikutin, kun näkemys asioista on ollut pakko muodostaa saman tien. Sillä hitaat on syöty.

Aika vähäisen tiedon pohjalta on menty silloinkin, toisinaan pakoon jalkapohjat vilkkuen ja toisinaan otettu rennompi asenne.

Maailma on hiukka monimutkaisempi kuin aikoinaan savannilla. Kuitenkin näkemyksen muodostamiseen ei nykyään enempää vaadita. Se syntyy omasta rajatusta näkökulmasta melko vaatimattoman otoksen pohjalta.

Eikä tässä kaikki: Se sementoituu melko nopeasti oikeaksi käsitykseksi. Ja jos on tarpeen puolustaa pientä itseään maailman monimutkaisuutta ja muita käsityksiä vastaan, se voi muuttua ainoaksi oikeaksi käsitykseksi.

Mitäh?

Kun tarkastelee kriittisellä ajatuksella omia käsityksiään, tekee kulmakarvoja nostattavan löydön: Muutaman argumentin jälkeen vallitsee tyhjyys. Eli käsitysten takana ei ole mitään tai ei ainakaan sellaista, mitä kehtaisi ääneen sanoa.

Kun penkoo vähän syvemmälle eli sinne, missä omat käsitykset ovat muodostuneet, löytää lisää punastumisen aiheita: pinnallista asioihin perehtymistä, laiskaa ajattelua, yksisilmäistä fiilispohjaa, toiveita ja pelkoja ja muita punaisia paiseita ja visvasyyliä puhkottavaksi.

Näiden pohjalta voikin jo esittää syntyä syvemmällä rintaäänellä ihan mitä tahansa. Ja koska kuulijoiden omassa käsityksen muodostamisessa ei tavallisesti ole yhtään enempää hurraamista, omat kalpeat jutut toisinaan vakuuttavat kuulijat. Välillä hirvittää. Meidän kaikkien puolesta.

Sillä: Monestako asiasta oikeasti tiedän jotakin? Siis oikeasti? Kahdesta tai kolmesta? Ja kuinka monesta asiasta minulla on jämäkkä mielipide? Tuhannesta. Tietämysalue siis ylitettiin jo ennen kuin suu aukesi.

Tuore näkökulma

Vaikea näitä omia johtopäätöksiä on sivuuttaa:

  • 15 vuotta vanha käsitys asiasta ei oikein hyvällä tahdollakaan ole tuore.
  • 2010-luvulle ei kuulu enää vahvistuksen hakeminen omille näkemyksille vaan niiden kyseenalaistaminen.

Kyllä, tälle asialle voi tehdä paljonkin. Henkilökohtainen tutkimus on jo hyvä alku. Seuraava askel on sanoa ääneen kaikenlaista ja odottaa uteliaana, mitä maailma siitä sanoo. Siinä oppii.

Alku voi olla myös kysymys: Miksi minun näkemykseni olisi se oikea? Ja jatkaa: Miksi se olisi oikeampi kuin jonkun toisen? Siksikö että se on minun? Siksikö että olen fiksumpi ja näen asiat selvemmin? Aivan varmasti.

Oikeasti voin harjoitella itseni sivistämistä laajentamalla näkemystäni sen lähtökohtaisesti ja luontaisesti ahtaista rajoista. Sitä voi kutsua myös joustavamman mielen kehittämiseksi. Vastakohtana jäykälle mielelle täynnä jyrkkiä käsityksiä. Avarakatseisuus edellyttää omien käsitysten kriittistä arviointia. Ne eivät sellaisenaan riitä muodostamaan todenmukaista kuvaa maailmasta eikä kanssaihmisistä eikä edes itsestä.

Mitä siis?

Harjoitella voi vaikka näitä:

  • Voin asettua toisen ihmisen asemaan ja pyrkiä katsomaan asioita hänen näkökulmastaan. Tämä on ehkä luonnollisin tapa. Jotkut tekevät tätä luonnostaan. Mutta tehdä sitä tietoisesti on vielä eri asia.
  • Asettaa oma näkemys suurempaan kokonaisuuteen tai yhteyteen. Muuttuuko käsitys pienestä suuremmaksi?
  • Muuttaa oma negatiivinen käsitys myönteiseksi tai mahdollisuudeksi. Kokemus käsityksen takana saattaa olla oppimiskokemus – ja tärkeä sellainen.

Tämän verran voi aina ponnistaa. Hyvää se tekee!

Jätä kommentti
24.5.2013

Meidän mielestämme

Tältä se näyttää: sekava toiminta syntyy sekavasta mielestä, sekava puhe sekavasta ajattelusta. Harvoin törmää oikeasti jäsentyneeseen ja selkeään toimintaan, joka lisäksi ei tapahdu pelkkien olettamusten varassa.

Mitä tämä on? Saako harjaantumaton mieli sekavasta mielestä saa vain sekavan havainnon?

Pintaa

Mieli on jatkuvassa liikkeessä ja tapahtumisessa, aivan kuten ihmisen muukin sisäinen toiminta. Veri kiertää, aineet vaihtuu. Kaikki tapahtuu itsestään, luonnollisesti. Tästä näkökulmasta ihminen voi omalla toiminnallaan olla vain häiriöksi.

Kun ihminen on vauhdissa, hänen näkemyksensä ja elämisentunteensa on väistämättä pinnallinen. Mihin tahansa ja erityisesti mieleen syventyminen edellyttää pysähtymistä.

Vuosikymmeniä psykologiset tutkimukset ovat osoittaneet, että ihmisen aistihavainto ei tavallisesti ole kovin täsmällinen. Se on pikemmin sinne päin. Havainnon epätäsmällisyyttä lisäävät erilaiset tulkinnat.

Sama pätee havaintoon mielestä, mutta potenssiin kaksi tai kolme. Tottumus havainnoida omaa mieltä eli katseen kääntäminen aistimaailmasta sisäiseen maailmaan on… sitä ei tavallisesti ole. Ulkoinen aistitodellisuus on monelle yhä ainoa todellisuus, johon voi jotenkin tukeutua.

Mutta tämä on ansa. Miksi? Siksi, että me rakennamme niin kuvamme kuin toimintammekin maailmassa siltä pohjalta, mitä mielessämme liikkuu. Katsoa välillä, mitä siellä oikein liikkuu ja miten se itseen vaikuttaa – ehkä kannattaisi.

Omaa elämää, sen kulkua ja tapahtumia alkaa siinä sivussa ymmärtää. Kaikki ei ’vain tapahdu’ vaan siihen kaikkeen itse on mitä suurimmassa määrin osallinen. Päivän ensimmäisestä ajatuksesta lähtien.

Luonnossa

Ensimmäiset havainnot mielestä voivat olla monenlaisia. Mieli voi näyttäytyä kuin

  • eksoottinen viidakko, jossa on kaikenlaista uutta ja ihmeellistä ja josta ei oikein tiedä, mitä siellä seuraavaksi tapahtuu
  • usvainen maisema, jossa paikoin välähtää jotakin tuttua, joka sekin katoaa saman tien
  • metsä, jossa kaikki on saanut kasvaa vapaasti ja jossa jäsentymättömyys vallitsee ja lopputulos on kaikesta päätellen sattumanvarainen.

 

Jäsentymätön havainto jäsentymättömästä, automaatin tavoin toimivasta mielestä. Missä on ihminen? Tai: mikä on ihminen?

Liikkeessä

Kukan katsominen luonnossa tai mielenliikkeiden katsominen mielessä – ero on kuin pelata ruoholla lepäävää golfpalloa tai kamppailun tuoksinassa kimpoilevaa jääkiekkoa.

Helpointa olisi, jos mielen voisi pysäyttää. Mutta koska ei, omaa havaintokykyä on vahvistettava ja tarkennettava. Lyhyesti: sinnikkäästi yhä uudestaan katsottava, mitä siellä tapahtuu.

Kun istuu hiljaa paikoillaan, voi vähitellen huomata, että tapahtuu kahtalaista: Mielen peiliin kuvastuva liike hidastuu ja tapahtuvat vähenevät. Toisaalta havaintojen tekijä itsekin rauhoittuu. Hän kykenee suuntaamaan huomionsa ja tarkkaavaisuutensa tarkemmin ja täydemmin siihen kokonaiseen maailmaan, joka hänen havainnolleen avautuu.

Ajatusten synty

Jari Sarasvuolla on kiinnostava näkökulma mieleen tulevien ajatusten alkuperästä http://areena.yle.fi/radio/1888826:

  • Perimä – jopa puolet ajatustaipumuksista ja ajatusvirran luonteesta (synkkä valoisa avoin sulkeutunut) on luettavissa kuukauden ikäisestä vauvasta. Perussuunnat = temperamentti.
  • Menneisyys – kaikki mitä ihminen on kokenut, on ehdollistanut ja opettanut häntä.
  • Aineenvaihdunta – ajatukset ovat erilaisia riippuen siitä, onko ihminen nälkäinen, himokas, väsynyt vai onko hänellä tasainen verensokeri, onko hän levännyt, hyvässä kunnossa eikä viettien ja impulssien käskyn alla. Hormonit.
  • Tilanne – olosuhde, ympäristö eli millä kaikilla odotuksilla ja ärsykkeillä ihmistä pommitetaan.

Näistä neljästä syntyy spontaanisti ajatuksia. Mutta ajatukset eivät ole sinä eivätkä ne välttämättä ole totta.

Tähän voi lisätä vielä: Erilaiset tarpeet, toiveet ja pelot synnyttävät ajatuksia. Kukaan ei saa minua loukkaantumaan, ellei minulla ole siihen tarvetta.

Minä voin vaikuttaa tähän

Voin vaikuttaa mieleni toimintaan. Paljonko – ja miten? Kaksi esimerkkiä:

Havainto. Kaikki alkaa havainnosta. Mielen havainnointi alkaa yksittäisten kohteiden ja välähdysten havaitsemisesta. Vähitellen havainto tarkentuu ja ’laajenee’. Esimerkiksi assosiaatioketjun seuraaminen auttaa pääsemään perille ajatusten kulusta ja prosesseista – ja samalla omasta tavasta ajatella. Sitten tulee se kovin pähkinä: havaita oman ajattelun ja siitä seuraavan toiminnan vaikutuksia ja seurauksia. Miten omat ajatukset vaikuttavat omaan hyvinvointiin, tapaan olla itselle ja muille sekä oman toiminnan laatuun ja sisältöön. Puhumattakaan siitä, miten veteen heittämieni kivien laineet ulottuvat lähipiirin kautta maailmaan.

Syöte. Mitä syötämme mielellemme, mitä otamme vastaan, mitä tahdomme sen suhteen? Onko ihmismieli sitä mitä se syö? Myönteinen ajattelu on tästä esimerkki. Kun harjoitan näkemäni ja kohtaamani tulkitsemista myönteisesti, alan nähdä asiat myönteisessä valossa ja vähitellen mieleni taipuu tulkitsemaan niitä autonomisesti siihen suuntaan.

Tapani kiinnittää huomioni ja tulkintani maailmasta saavat maailman näyttämään toiselta. Sillä on suora vaikutus elämisentunteeseeni ja siihen, miten kohtaan ja toimin maailmassa. Minä voin valita.

Jätä kommentti
7.5.2013

Mieletön voima*

Mielellä on automaattista voimaa suorittaa myös kaikki se, mihin sen on omalla toiminnallaan kouluttanut. Niitä kutsutaan tavoiksi, tottumuksiksi ja rutiineiksi. Koulutusta toistamiseksi – tai harjoittelemiseksi.

Aamu

Olen aamuna muutamana istuskellut silmät kiinni, tekemättä mitään, hengitystäni seuraillen. Eräänä aamuna päätin siirtää fokuksen hengityksestä sylissäni lepääviin käsiin, ja mitä tapahtuikaan: fokus ei siirtynytkään. Minua hymyilytti.

Eikä syyttä. Olen harjoitellut fokuksen ohjaamista vuosikausia, mikä on tehnyt siitä helppoa. Mutta mieli urautuu nopeasti, uuteen on aina uusi ponnistus.

Kun ryhdyin tarkkailemaan mielen ponnistelua, huomasin sen jaksavan hetken, sitten se väsyi ja palasi vanhaan. Oma kokemukseni vahvisti sen, minkä olin huomannut olevan toistuvan periaatteena: automaattisuus hallitsee.

Automaattista elämää

Automaatti toimii itsestään, sen eteen ei tarvitse ponnistaa. Sen sijaan muutoksen eteen on nähtävä vaivaa – aina uudestaan. Ellei mieli ole voimissaan eli se esimerkiksi väsyy päivän mittaan, se palaa totuttuihin tapoihin, myös mielessä.

Näissä tavoissa ei aina ole mieltä. En tarkoita ensisijassa ulkoisia rutiineita, joita ihminen on kehittänyt töissä tai kotona vaan mielen rutiineita: ajatus-, mielikuva-, asenne- ja reagointitottumuksia.

Uuden ihmisen tavatessani luon hänestä välittömästi mielikuvan, joka pysyy kunnes toisin todistetaan. Reagoin tavallisesti asioihin hyvä-paha -akselilla yhdenkään ajatuksen pysäyttämättä, ellen poikkeuksellisesi ole hereillä. Useimmiten en ole.

Sokea voima toimii tavalla, jossa ei läheskään aina ole mieltä ja joka ei itsessään luo suotuisia olosuhteita hyvään elämään. Sen sijaan se pitää minut itse luomassani vankilassa, päivästä toiseen.

Havainto muuttaa tilan

Havainnot mieleen virtaavista ajatuksista antavat värikkään kuvan omasta elämästä, jossa tunnistaa itsensä ja jonka samanaikaisesti kokee itselleen vieraaksi.  Toistuessaan nämä havainnot ja niiden aikaan saamat tuntemukset herättävät tahtoa: näilläkö mennään loppuun asti?

Lähde, josta ajatukset kumpuavat, tuntuu ulkopuoliselta. Siksi ei ole itse asiassa niin vaikeaa poimia jokin vieraalta tuntuva ajatus tarkastelun kohteeksi. Jo pinnallinen tarkastelu osoittaa ajatuksen perustuvan ei-oikeastaan-mihinkään ja vähänkään syvällisempi tarkastelu näyttää sen musta-valkoisen ja kapean periaatteen, jolla kyseinen ajatus ja sen tuhannet sukulaiset syntyvät.

Hupaisaa on huomata, miten jo pelkkä ajatusten katsominen muuttaa niitä. Kuin niillä olisi voima vain niin kauan, kunnes ne tulevat nähdyiksi. Näkemisen jälkeen avautuu mahdollisuus muuttaa tilanne toiseksi, sellaiseksi kuin itse haluaa.

Toiston voima

Mielen automatiikka on syntynyt huomaamattomista toistoista. Mielen autonomiaa, oman tietoisen mielen synnyttämiä käytänteitä, voi luoda samalla periaatteella. Ja vaikka luominen saattaa aluksi tuntua vaivalloiselta, on hämmästyttävää, miten helppoa se useinkin on, kun on päässyt alkuun.

Kaikki on vaikeaa, kunnes se on helppoa. Goethe

Erityiseksi tämän luomistyön tekee mihinkään muuhun vaikeasti verrattavissa oleva vapautumisen ilo. Kuin kahleet oikeasti murtuisivat, kuin jäät oikeasti lähtisivät. Pisarat, jotka tippuessaan kovertavat kovimmankin kiven.

Samalla mieleen ja sen toimintaan tulee mieltä. Mieli on minun puolellani vahvistaessaan suhdetta itseeni ja toisiin ihmisiin, uskaltaessaan olla läsnä ja herättäessään minut toistuvasti sille, missä on vielä opittavaa.

Mieleni tarjoilee edelleen kaikenlaista. Suunta on kuitenkin se, että minä valitsen, päätän mihin suostun ja mitä poimin siitä omaksi elämäkseni. Tämä on vapauden ilo.

* Sielun Veljet: Taas tukka kasvaa (”Mä kirjahyllyn alle jään ja mut musiikki pusertaa. Mieletön voima, tajuut sä?”)

Jätä kommentti
30.4.2013

Pidennetty versio itsestä

Työarjen ja arkiarjen yhdistää yksi tekijä: kummankin tehtävä on tekemisen ja olemisen kautta tuottaa lisäarvoa kanssaihmisille. Ja itselle.

Millaista lisäarvoa meistä kukin tuottaa oikeasti – ja tiedämmekö sen?

Tehdasasetuksista kustomointiin

Mieli on kummallinen: siitä ei ole helppoa saada havaintoa eikä se taivu määritelmien kohteeksi. Saippua? Vähän. Mutta niiden käsitysten varassa, joita meillä on, on tiedossa sentään jotakin.

Mieli toimii luontaisesti minimisuorituksen periaatteella. Jos käytämme vanhaa kunnon ecce homo –periaatetta, voimme nähdä, ettei se ole paljon.

Mieli hoitaa hommansa, ei enempää. Ihminen, joka ei tee tälle minimille tietoisesti ja aktiivisesti mitään, hoitaa myöskin vain hommansa. Toisina hetkinä tuntuu, että sekin on paljon mutta ei siitä lisäarvoa synny. Ei ainakaan siinä ihmisympäristössä, jossa ihminen työskentelee ja elää. Eikä ihmis-evoluutiossa.

Mielen toi totuttaa toimimaan toisin. Sitä kutsutaan harjoittelemiseksi.

Tule tietoiseksi

Puhutaan tietoisuustaidoista mutta ehkä olisi parempi puhua tietoiseksi tulemisen taidoista.

Havainnon puuttuminen johtaa tavallisesti kahteen asiaan: Kun ei ole havaintoa itsessä olevista mahdollisuuksista, niitä ei tunnista tilanteissa ja maailmassa. Siitä syystä asiat tapahtuvat, elämä menee, valinnat ja päätökset koskettavat toissijaisia asioita. Eivät siis välttämättä niitä, joilla olisi omalle ja ympäristön kehitykselle todellista merkitystä.

Mitä mielessä oikeasti tapahtuu ja millaisin seurauksin, siitä on enää askel siihen, että jotakin voi alkaa tapahtua. Mutta millä tavoin lujittaa mielen perustaa?

Ole aktiivinen

Käytänkö ne arjen tilanteet hyväkseni, joita elämä minulle tarjoilee? Tämä tarkoittaa aktiivista otetta ennen kaikkea arkipäivän kohtaamisiin ihmisten, asioiden, tilanteiden ja itsen, oman mielen kanssa.

Useimmiten vastaus on ei. Elämä tapahtuu, meissä tapahtuu, me reagoimme eli elämme unessa, kuten Yrjö Kallinen jo aikoinaan kohtalokkaasti sanoi.

Lopputulema: Olenko vain lyhennetty versio itsestäni?

Minusta nousee ajatuksia, maailmassa kohtaan tapahtumia – olenko siinä kohtaa hereillä ja valitsen tietoisesti vai annanko itseni reagoida kuten aina olen tehnyt. Jos jälkimmäistä, mikään ei muutu, ainakaan parempaan suuntaan. Jos edellistä, minulla on toivoa.

Voin päättää olla aktiivinen. Aluksi yksittäisissä hetkissä, sitten yhä enemmän. Jokainen tällainen päätös tuo todellista potentiaaliani esiin.

Vapautuminen todellisuuteen

Oman mielensä kaapista tuloa voi auttaa pohtimalla kahta kysymystä:

Se, mikä mielestäni on kiellettyä, saa minut toisaalta torjumaan asian takaisin sinne, mistä se on tullutkin. Toisaalta se estää minua toimimasta, kuten ehkä haluaisin ja olisi minulle jopa hyväksi.

Onko kielletty oikeasti vaarallista tai vahingollista? Vai onko joku vain sanonut niin, ja uskon siihen yhä? Miksi jotkut ajatukset ja tunteet ja tarpeet ovat sallittuja ja toiset eivät? Tätä kannattaisi tutkia lähemmin. Ja sanoa fuck it (John C. Parkin) suurimmalle osalle näistä kielletyistä asioista ja alkaa elää.

Aktiivisuuden suhteen sama homma: mikä estää minua olemasta aktiivisia? Todellisuudessa: ei mikään. Voin olla aktiivinen silloin kun päätän olla. Minussa elävä tahto on mukavuudenhaluani vahvempi vaikka aluksi tuntuu muulta. Tämä siksi, että tahtoa voi vahvistaa.

Vahvistuva mieli

Mieli vahvistuu kun sitä harjoittaa. Kun lähtee juoksemaan, ihmisessä vahvistuvat niin luut, jänteet kuin lihaksetkin. Oman mielensä voi lähettää lenkille vahvistamaan mielen luita, jänteitä ja lihaksia. Sitä kutsutaan perustan rakentamiseksi. Ja sitten käy, niin kuin Jari Sarasvuo lohkaisee YLE-puheen blogissaan:

”Siis että ajateltaisiin mielenterveyden olevan vähän kuin hapenottokyky. Huono hapenottokyky kutistaa toimintasäteen kovin lyhyeksi, ja vähänkin pidempi vastamäki saa kääntymään tulosuuntaan. Hyvä hapenottokyky sen sijaan alistaa jyrkimmänkin ylämäen pikku tömpäreeksi, ja jäljellä olevan taipaleen mitta ei koskaan kelpaa murheen aiheeksi.” http://yle.fi/puhe/ohjelmat/jari_sarasvuo/jari_sarasvuo_6289.html

Niinpä. Kun pidän proaktiivisesti huolta mielestäni, oma mielen-terveyteni ja mielen kykyni pitää minun puoltani myös niin hetkinä, kun yritän toimia itseäni vastaan. Siitä on kyse mielen perustan lujittamisessa.

Jätä kommentti
19.4.2013

Instant karma

John Lennon lauloi Instant karmasta jokin vuosikymmen sitten. Sitten siitä tuli vitsi: Kun joku potkaisi sinua vahingossa pöydän alla, se oli instant karma eli maailmankaikkeuden vastaus typeriin puheisiisi.

Sitten sen ajankohtaisuus pysyi.

Ikioma tyytyväisyys

Olen miettinyt, mitä tapahtuisi, jos neukkarissa loputtoman tylsiä monologejaan pitävä musikka saisi itse kärsiä saman kuoliaaksi turhautumisen kuin mitä hän aiheuttaa muille. Muuttuisiko maailma?

Tai mitä seuraisi, jos kaikesta käytävällä juoruiluista ja kahvihuoneessa kyynistelystä saisi välittömästi saman niskaansa? Jokaisesta loukkauksesta loukkauksen?

Puhumattakaan iloisista työpaikkakiusaajista, asemansa väärinkäyttäjistä tai puolison pahoinpitelijöistä?

I hope karma slaps you in the face before I do.

Havahtuisiko ihminen välittömämmin hitaalle itsetuholleen, joka syntyy omista asenteista ja käytöksestä – ja muuttaisi itsetyytyväisen ”minä mitään muuttua tarvitse” –olonsa peiliin katsomiseksi ja haluksi tehdä, jotakin.

Vai onko jokin muu paikka herätä kuin Siperia?

Mitä tapahtui todella?

Äiti, mistä (nämä) aikuiset tulevat? Missä vaiheessa heidän maailmansa pysähtyi?

Nuorena oli vielä elinvoimaa ja halua muuttaa maailmaa. Tapahtuiko sitten kuolettava herääminen siihen, että ensin pitäisi muuttua itse – ja paukut loppuivat? Kun unelmat sammuivat ja kapseloituivat, kapseloituiko ihminen ja hänestä tuli itsessään ja itselleen elävä, muista piittaamaton?

Kun itsensä kohtaamista ja muuttamista ei opetettu kotona eikä koulussa, ei kehittynyt itseohjautuvaa tahdon voimaa. Tästäkö seurasi luovuttaminen, tyytyminen siihen elämään, josta sai edes jotakin, tai ulkoisen menestyksen tavoittelemiseen.

Entä jos elämästä olisi alusta lähtien saanut tehdä itsensä näköistä? Olisiko elämään uinut vähemmän valittamista ja muuta tuhon kylvämistä?

Ja kun elämä nyt tarjoaa siihen tilaisuuden, tarttuako siihen?

Muutos – on se mahdollinen

Lennon kiteytti muutostarpeen:

Instant Karma’s gonna get you
Gonna look you right in the face
You better get yourself together darling
Join the human race

Pikakarman tarkoitus on ojentaa ihmiselle takaisin se, minkä pitäisi olla yhtä selvää kuin olennaistakin: Et elä yksin etkä itsellesi. Olemisesi ja toimintasi vaikuttavat toisiin ja sitä kautta takaisin sinuun. Voit valita hyvän lisäämisen tai huonon lisäämisen – sen mukaan maailma vastaa, muodossa tai toisessa.

Miksi tämän tajuaminen on niin vaikeaa – toteuttamisesta puhumattakaan? Yksinkertainen asia: Elä yhteydessä toisiin ja anna hyvän kiertää. Ellet jo osaa, harjoittele.

Sillä jokainen tehty harjoitus kuorii esiin niitä unelmia, joiden oletti jo kuolleen. Niiden elinvoima on osa ihmisen elinvoimaa, hyvinvointia ja elämisen riemua.

Sitä, minkä jotkut ihmiset kohdatessaan tuntee välittömästi.

Jätä kommentti
12.4.2013

En taho!

Kuopukseni oli vähän alle kaksivuotias kun hän alkoi vastustaa asioita. ”En taho!” oli hänen vastauksensa ei-mieluisiin ehdotuksiin. Siinä oli jotain todella hellyttävää.

Aikuisen kohdalla tämä ei aina ole yhtä hellyttävää. Esimiesten ja alaisten kanssa ei varsinkaan aina.

Vähempiki riittää

Työelämässä törmää jatkuvasti laiskanpulskeisiin asenteisiin oikeastaan suhteessa mihin tahansa. Tämä ei ole uutinen, koska noihin asenteisiin törmää melko vähällä peilauksella myös omalla kohdallaan.

Mukavuudenhalu on lonkeroinut itsensä niin ajatteluun kuin käsitysten muodostamiseen, niin kykyyn luoda päivitettyjä tapoja kuin siihen hyvään tapaan yrittää parhaansa.

Miksi pitäisi? Koska vähempikin riittää. Ja koska ei kukaan muukaan, miksi riuhtoisin? Järjen puhetta – käykö vastaan väittäminen?

Tavallista

Tavallisessa elämässä on tähän asti selvinnyt kohtalaisesti ilman ihmeitä tekevää itsetuntemusta tai tietoisuutta omasta mielestä. Monet asiat tulivat annettuina, maailma oli yksinkertaisempi, normaali riitti ihan hyvin.

Jokin muuttui. Työelämä odottaa ihmiseltä uudenlaista kurinalaisuutta. Ihmisen resurssit ovat rajalliset, varsinkin jos niitä ei lähde kehittämään. Ja nyt ollaan siinä inhimillisessä kohdassa, jossa jokainen ihminen on syntymänsä hetkellä: Valmiudet on kehitettävä, niistä on tehtävä jotakin. Pelkistä valmiuksista ei sellaisenaan ole hyötyä edes ihmiselle itselleen.

Mitä valmiuksia, kykyjä ja taitoja olisi kehitettävä nyt? Ihmisen katse suuntautuu luonnollisesti ulospäin, mutta ne luonnonvarat alkavat ehtyä. Lisää työtunteja ei toimi. Sisäänpäin katsoessa vastaan tulee useimmiten vain hämäryys – ja kaaos.

Ja hänen mielensä – se sisältää monta eri tahtoa, monta minää, sisäkkäisiä, vuorottelevia, keskenään kamppailevia… Leena Krohn: Hotel Sapiens

Tehoa!

Nämä kaksi maailmaa kohtaavat työelämässä näinä päivinä.

Toisaalta silmukka kiristyy: Enää ei käy, että vaan touhutaan tai että oleskellaan työpaikalla tai että saadaan hommaan kulumaan kohtuuttomasti aikaa, istutaan höpöttämässä joutavia tai istumassa vapaamatkustajana palavereissa. Tai ainakin yhä harvemmin.

Vaan kyllä minä niin mieleni yllätin, kun useiden YT-myllerrysten jäljiltä tällaisia itseensä tyytyväisiä hankaloita istuu vielä yrityksessä jos toisessa. Huippuosaajia? Toimarin/omistajien serkkuja?

Toisaalta moni ihminen tuntuu edelleen olevan aivan kädet levällään oman mielensä suhteen, jossa vain tapahtuu asioita, joista seuraa sattumanvaraisesti kaikenlaista ja jolle ei vaan voi mitään.

Moni on jo kuullut puhuttavan, että työtä voisi tehdä järkevämmin ja oman mielen järjestämisestä olisi yhtä paljon hyötyä kuin työpöydän järjestämisestä, mutta puuttuu tahto pysähtyä. Koska ei tiedä, mitä siitä seuraa  – mielen vedenpaisumusko? – ja mitkä olisivat ne työkalut, joilla asioille oikeasti voisi tehdä jotakin.

Siksi näyttääkin siltä, että moni yrittää edelleen puskea ja painaa vanhoin eväin, vaikka tietää tai ainakin aavistaa, että jotain pitäisi tehdä. Ettei tämä tästä ainakaan näin paremmaksi muutu.

Ne eivät tiedä

Onko ihminen johdonmukainen olento? Aina ei näytä siltä.

Toisaalta törmää ihmisiin, jotka valittavat monesta tai kaikesta ympärillä olevasta mutta syvä haluttomuus (tai sen veli: kyvyttömyys) tehdä asioille mitään estävät toimeen tarttumisen.

Toisaalta on ihmisiä, jotka eivät tiedä paremmasta eivätkä osaa sitä kuvitellakaan. Sitä, miten asiat voisivat olla toisin ja paremmin. Tällaisten ihmisten elämä näyttää olevan melko pientä ja olosuhteiden sattuessa se voi siitäkin vielä kutistua.

Ei ihme, että tällaisesta tunnelmasta kehkeytyvät oman elämänsä bulldogit, joiden lavasäteily saa helposti hyyhmäiseksi iloisimmankin ilmeen tai työilmapiirin.

Eikä ihme, että tällaisten tyyppien vastapainoksi aidosti oman tietämisensä ja osaamisensa edessä nöyrät ja siksi uuden oppimiseen auliit sielut loistavat kuin tähdet.

Tämä päättyy nyt kysymykseen: Miksi niin harvat näyttävät oikeasti osata enää edes kaivata sitä, että oma elämä oikeasti tuntuisi joltakin ja se tuntuisi hyvältä?

Jätä kommentti