Peilaus

A coach tries to think by writing and speaking.

Tag: motivaatio

Ohjaustuokio

Milloin elämässä on hetkensä?

Kun havahtuu sille, että voi ohjata kaiken aikaa käynnissä olevaa muutosta. Itsessä ja vähän ympärilläkin.

Aiemmin uskottiin, ettei vanha koira opi uusia temppuja. Nyttemmin tiede on osoittanut uskomuksen vääräksi. Ihminen aivojaan myöten muuttuu kuolemaansa asti. Kaikki on plastista, muovattavissa olevaa.

Polttavin kysymys: mistä motivaatio ja voima muotoilijaksi ryhtymiseen?

Nykyisissä elinolosuhteissa tuskin mikään vaatii tuon motivaation löytämistä ja sisäisen voiman kasvattamista. Ja koska niin on ja jokainen voi jo ennalta aavistaa homman vaivalloisuuden, juuri mitään ei tapahdu.

Ellei ulkoista pakkoa ole, monestakaan ihmisestä ei ole asettamaan itselleen sellaisia tavoitteita, jotka veisivät tähän suuntaan. Ihmisestä vain harvoissa tapauksissa on ohjaamaan itseään ellei hänellä ole siihen ulkoista tukea.

Tämä tosiasia saattaa radikaalisti muuttua tulevaisuudessa. Jostakin syystä ihmiset ovat havahtumassa: Voin itse tehdä asioille jotakin. Myös sille, mitä mielessäni liikkuu.

Näyttökuva 2014-11-18 kohteessa 11.34.59

Mitä jotakin? Mikä tämä oppimispolku on?

Vanha yksinkertainen tie on edelleen olemassa: ohjaamaan oppii ohjaamalla.

Yhtä yksinkertaisia ovat harjoitukset:

  • Koita ohjata ajatuksiasi yhdessä asiassa niin kauan kuin mahdollista.
  • Näe toisessa ihmisessä vain myönteisiä asioita.
  • Havainnoi sitä, miten muodostat käsityksiä asioista.

Sitten yritä uudestaan.

Toistamisesta on kyse. Ihminen kykenee toistamisen kautta mihin vaan ja enempäänkin. Sitten hän alkaa huomata, mitä kaikkea tapahtuu.

Lisää aiheesta Neuroplasticity -blogissa.

Kovia aineita

On kahdenlaisia ihmisiä: tietoisesti ja aktiivisesti itseään kehittäviä ja niitä, jotka välttävät tuonkaltaista vaivannäköä kuin ebolaa. Ja väliin mahtuu koko joukko meitä kuolevaisia, jotka ovat hyväntahtoisuudessaan vahvoja ja lihassaan heikkoja.

Ihminen syntyy erilaisin avuin ja taipumuksin. Kuinka pitkälle ihminen putoaa tämä sisäisen omenapuun katveesta tai: kuinka korkealle hän haluaa puussaan kiivetä?

Motivaatio ja tahto ovat arvoituksellisia ja hyvin arkipäiväisiä asioita:

  • Mitä saa oikeasti tehtyä niistä lukuisista mahdollisuuksista, joita itse ja olosuhteet tarjoavat?
  • Mihin tahto ulottuu ja mihin ei?

Riittävästi toistoja ja ihminen oppii johonkin asteeseen mitä tahansa. Mielihyvän ohella ihmistä näyttäisi ohjaavan jonkin syvemmän tyydytyksen haluaminen. Se saa ihmisen tavoittelemaan ja näkemään vaivaa asioiden eteen itseään säästämättä.

Tässä on yksi ihmisen arvoitus: jotkut näyttävät löytävän ”oman juttunsa” kun toiset näyttävät tyytyvän selvästi vähempään.

Soft skills are the hardest skills to develop.

@ValaAfshar

Tähän kätkeytyy myös jako ulkoiseen ja sisäiseen, pehmeisiin ja koviin kehittämiskohteisiin.

Näyttökuva 2014-11-14 kohteessa 13.46.36

Ulkoisten taitojen kehittäminen on toistaiseksi suositumpaa kuin sisäisten. Ulkoiset taidot on helpompi perustella itselle ja muille. Sisäisten taitojen kehittämiseen ryhtyminen on iso askel osaamisalueelta oppimisalueelle. Eikä sisäisten taitojen kehittäminen ole ainakaan yhtään helpompaa kuin ulkoisten.

Usein asetetaan edelleen vastakkain, tarjotaanko kovaa myynnin tai teknisen osaamisen koulutusta vs. pehmeää mielenjohtamisen koulutusta. Vielä on matkaa havahtua siihen, miten vastakkainasettelun aika on ohi ja miten ulkoinen osaaminen ja sen toteutuminen on riippuvaista siitä, miten sisäiset olosuhteet antavat sille myöten.

Asioita voi tehdä järkevämmin. Elää voi paremminkin. Kun esimerkiksi esimiehestä lopulta kehkeytyy myös itsensä esimies, asioiden radikaali toisennäköisyys alkaa kajastaa.

Rohkea askel

Mitä on sen maagisen päätöksen takana, jossa astuminen itselle uuteen tai vaikealta tuntuvaan tekoon tulee tehdyksi – tai jossa se ei tapahdu.

Tällaisessa kohtaamisessa oman tahdon kanssa itsereflektio peilaa motivaatiota ja kysyy sen perään: onko asia prioriteettilistalla niin korkealla, että tahto riittää maaliin viemiseen?

Näyttökuva 2014-06-19 kohteessa 9.13.02

Motivaatiosta ei kuitenkaan ole arvoituksen ratkaisemiseksi. Motivaatio saattaa olla täysin kohdallaan mutta se ei riitä: minusta ei olekaan siihen, en uskallakaan.

Yksi kysymys on se, mistä rohkeuden puuttuminen ratkaisevassa paikassa syntyy. Mutta oikeasti kiinnostavampaa on se, miten rohkeutta vahvistetaan niin, että se on käytössä silloin kun sitä todella tarvitaan. Mikä on rohkeuden synty?

  • Itseluottamus vahvistuu niistä kokemuksista, joita tahdon kynnyksen ylittämisestä saa. Ja ehkä erityisesti niistä kokemuksista, jotka jättävät kynnyksen tälle puolen mutta jotka saavat yrittämään uudestaan kynnykselle ja siitä yli. Pelottomasti.
  • Sisu yhdistyneenä peräänantamattomuuteen luo tilanteita ja mahdollisuuksia aina uudestaan. Tässäkään kyseessä ei ole se että itsensä voittaminen johtaa haluttuun tulokseen. Vaan ennen kaikkea siitä, että tahdonomaisuus vie. Ammatista ja toimenkuvasta riippumatonta yrittäjyyttä, yrittämistä yli sen mitä luonnollisesti ja luontaisesti syntyy.
  • Usko siihen, että tämä tulee onnistumaan, minä pystyn siihen. Siinä on myönteiseen lopputulokseen uskominen yhdistyneenä syvempään merkitykseen: jos tämä aitoa, se toteutuu.

Tuntuu kun moneen sanaan liitettäisiin sitä itseään isompia mielikuvia. Harjoitteleminen mielletään jonkin ulkoisen taidon vuosia kestäväksi toistamiseksi vaikka se voi yhtälailla olla yksi tietoisesti ohjattu mielen liike. Rohkeus puolestaan ’tulta päin’ – syöksymiseksi vaikka se voi olla arkista silmästä silmään itsensä katsomista, pelottomuutta rakastaa ja tulla rakastetuksi, sanoa kyllä tai ei omaa tahtoa vastaavasti.

Näyttökuva 2014-06-19 kohteessa 9.08.55

Huomisen luomisesta on kyse. Ja siitä voi tehdä paremman, sinulle ja meille kaikille.

P.S. Olen kirjoittanut tänä keväänä noin 80 bloggausta tähän omaan blogiini ja vuoroviikoin Esimiehistymiseen ja Paremmaksi tyypiksi –blogeihin. Näiden lisäksi raapustanut kymmeniä muistioita työpajoista sekä luonnoksen kirjaksi. Omavaltaisesti lähden nyt kirjoituslomalle. Palataan, kun iloinen ja aurinkoinen Summer of Love on ohi. Ellei se jatku ikuisesti 🙂

Vanhapoika töissä

Joko karuja pettymyksiä kokenut tai syntymäujo vanhapoika järjestää elämänsä niin, että se pysyy tiettyjen rajojen sisäpuolella ja itse vanhapoika turvassa. Hyvin säännöstelty, hyvin rytmitetty, yllätysmomentit minimoitu ja… parhaassa tapauksessa aivan kuollut elämä.

Työelämässä

Mitä tämä tarkoittaa työelämässä? Sitä

  • että eletään turvallisissa rutiineissa eikä oppimis- tai yllätysalueelle haluta mennä. Elämä järjestyy tuttujen ja turvallisten rutiinien ympärille niin suuressa määrin kuin mahdollista. Ja se on nykyisinkin hyvin mahdollista.
  • että tylsyys leviää itsestä ulospäin. Sitä että sekä kapasiteettia että potentiaalia jää käyttämättä. Kaikkien häviöksi.
  • ettei meillä ole oikeastaan varaa tällaiseen vanhapoika-asenteeseen.

Mitä olisi tehtävä?

Jos ihminen käyttää työpäivänsä pelkästään rutiininomaisten tehtävien hoitamiseen, jäävät parhaat inhimilliset mahdollisuudet hyödyntämättä. Rutiinien parissa työskentely säästää energiaa, mutta hyvinvoinnin ja arvon luonnin kannalta tehtävät, jotka vaativat kognitiivista ponnistelua, tarjoaisivat enemmän mahdollisuuksia. Esimerkiksi oppiminen synnyttää uusia yhteyksiä aivoissa.

Näyttökuva 2014-01-21 kohteessa 9.21.16

Vaikka aivotoimintojensa mukaisesti käyttäytyvä, energiaminimiin pyrkivä ihminen vastustaa oppimista, toinen puoli ihmisestä janoaa ja nauttii oppia. Nautinnon lisäksi oppiminen lisää siihen liittyvää sisäistä motivaatiota.

”Parhaimmassa tapauksessa uutuuden havaitsemisesta, oppimisesta ja sisäsyntyisestä motivaatiosta tulee työntekoa energisoiva positiivinen noidankehä.” (Katri Saarikivi: Töissä pitää olla vaikeaa)

Erityisesti tämä mielihyvä ja mielihalu lisääntyvät, kun voi valita omia tehtäviään tai vaikuttaa niiden sisältöön. Itselle merkityksellinen työ luo merkitystä elämään. Työhön osallistuvien ihmisten vuorovaikutuksen laatu määrittää puolestaan suoraan syntyvän työn arvoa. Paino on sanalla laatu: turhauttava vuorovaikutus esimerkiksi loputtomissa palavereissa syö energiaa, intoa ja lopulta myös merkitystä.

”Organisaatiot, jotka pystyvät muuntautumaan inhimillistä tiedonkäsittelyä ja verkottuneisuutta tukeviksi ja jotka automatisoivat rutiinitehtäviä, pystyvät ratkaisemaan monimutkaisempia ongelmia, luovat näin ollen työllään enemmän arvoa ja pysyvät relevantteina muuttuvissa ympäristöissä myös tulevaisuudessa. Samaan tapaan yksilöt, jotka haastavat oppimiskykyään työssä ja keskittyvät itselleen merkityksellisiin asioihin säilyttävät niin ikään iskukykynsä ja jopa terveytensä pidempään.” (Katri Saarikivi: Töissä pitää olla vaikeaa)

Mitä tästä opimme?

Jokainen saisi nyt parittaa sisäisen vanhanpoikansa.

Työpäivänkin merkitys kasvaa itse kohdatuissa luovissa ja henkisissä haasteissa – ihmiseksi kasvamisessa. Vallalla oleva mekanistinen ”ihminen informaation käsittelijänä” ei tuota tätä työn mielekkyyden kynnyskokemusta.