muutos | Peilaus

22.1.2016

Horrorhaaste

Innostamalla johtamisen ja kukoistamalla toteutumisen varjoissa elää edelleen työkulttuureita, joiden mottona toimivat tämän yrityksen toimitusjohtajan sanat: ”Tänne ei ole tultu viihtymään vaan tekemään töitä.”

Miten sinä armon vuonna 2016 vastaisit tällaiseen ”ruokahaasteeseen”, jos työpaikan vaihtaminen tai pommi eivät olisi optioita:

Osaston taukotilasta on viety ruokapöytä ja sen tilalla on seinässä lappu, jossa vahvasti kehotetaan syömään ruokalassa muiden kanssa.

Menet kiltisti syömään ruokalaan
Haluat keskustella asiasta päätöksen tehneen kanssa ja päätyä yhdessä parempaan ratkaisuun
Haet ruokapöydän takaisin
Etsit harminaiheuttajan ja vedät häntä turpaan
Jokin muu, mikä

Omien eväiden syömisen estämiseksi kaikkien työntekijöiden laatikostot pengottiin ja kuvattiin ja kuvia käytettiin ”todistusaineistona”.

Lupaat, ettet ikinäkään tuo mitään omaa mukanasi työpaikalle
Kysyt, miksi neuvottelun sijasta päädyttiin takaisin Neuvostoliittoon
Kehität ovelampia tapoja salakuljettaa eväitäsi ja muuta tarpeelliseksi katsomaasi tavaraa työpisteellesi
Löydät itsestäsi karnevalistisen asenteen ja alat kuvailla kaikkien laatikoita ja jakaa kuviasi Snapchatissa 5000 seuraajallesi
Jokin muu, mikä

Mikä olisi sinun sanasi ko. organisaation kehittämiseen?

Jätä kommentti

6.3.2015

Muutosilo

Mielen harjoittelemisen yksi parhaista puolista on sen proaktiivisuus: se toivottaa muutoksen tervetulleeksi.

Kun muutokset itsessä ja elämässä tapahtuvat harjoittelemisen kautta, ne tapahtuvat sisältäpäin. Silloin muutos tapahtuu siihen suuntaan, johon itse haluaa sen suuntautuvan.

Kun puhutaan elämän luomisesta, tästä on kyse. Luon itse tietoisilla valinnoillani – kaikella sillä, jonka koen toistamisen arvoiseksi päivittäisistä rutiineista erityisiin hetkiin –elämäni ja samalla sen suunnan.

Siksi itse luotu muutos ei herätä muutosvastarintaa. Miksi vastustaisin itse haluamaani muutosta parempaan?

Aina muutosta ei tarvitse luoda aivan itse. Elämässä vastaan tulevat asiat opettavat, kun niihin onnistuu luomaan niitä vastaavan suhteen. Kuten Leo Buscaglia on todennut:

Kaiken todellisen oppimisen lopputulos on muutos.

Muutos parempaan kääntää esiin monet kasvonsa.

Yhdet niistä ovat kasvu ja kehitys. Kokemus siitä, että on jatkuvassa muuntumisen tilassa, kasvamassa jotakin parempaa kohti ja kehittymässä paremmaksi eläjäksi, saa sydämen iloitsemaan.

Toiset ovat oman parhaan kohtaaminen. Sen kokee niissä pienissä arkipäiväisissä hetkissä, joissa kuin yllättäin yltääkin parempaan kuin mitä odotti. Ja miten näitä hetkiä tulee useammin.

Kolmannet kasvot liittyvät edelliseen, mutta ovat kuin ilmeiden synty kasvojen takana. Se tapahtuu reflektoidessa omia pyrkimyksiään. Vaikka on selvää, että oikeastaan vain seurauksilla eli lopputuloksella on todellista merkitystä – samoin kuin vain teoilla on merkitystä – omia intentioita peilatessa tavoittaa sen toisen ihmisen, joka elää arkisen ihmisen rinnalla.

Tähän parempaan ihmiseen tutustuminen on aina uudestaan juhlavaa. Siinä kohtaa sen tyypin, joka on harjoittelemisen, itsensä ylittämisen, parempaan pyrkimisen ja kehittämisen taustalla.

Kohtaamiset tämän kuin todemman itsensä kanssa muuttavat kokemusta myös muutoksesta ja siihen liittyvästä ilosta. Muutos tulee ymmärrettävämmäksi, ilo syvemmäksi ja niistä tulee vähitellen uusi elämisentunne. Eli ihme tapahtuu.

Jätä kommentti

28.11.2014

Unohtuiko jotain?

Kun johto ajaa yrityksessä muutosta läpi, tuntuu toisinaan siltä kuin he unohtaisivat, miten yksilöllinen ja ei-niin-helppo asia muutos usein on. Eli aivan kuin he unohtaisivat sen, miltä muutos heistä itsestä tuntuu ja millainen se on heille kokemuksena.

Varsinkin kun muutospaine tulee ulkopuolelta. Se voi olla havahtuminen, että oma teini ei ole enää lapsi ja edellyttää toisenlaista kohtaamista, ettei yhteys häneen katkea. Tai puoliso edellyttää muutakin kuin laatuaikaa jotta suhdetta ei pelkästään pidetä hengissä.

Enkä tässä halua sanoa, että sisäiset muutospaineet olisivat yhtään helpompia.

Muutosvaivalloisuuden muistaminen auttaisi myötäelämään muutosta ja tekisi prosessista toisenlaisen kokemuksen ja läpiviemisestä inhimillisemmän silloinkin, kun lopputulos olisi sama.

Kun nostaa näkökulmaa luovaa katsetta laajemmalle, huomaa helposti, ettei tämä koske vain muutosta. On edelleen paljon yrityksiä ja niissä kulttuureita, jotka tuntuvat kuin kokonaan hukkaavan sen, että kyse on ihmisistä työnsä äärellä.

Ihmisiä, jotka elävät ja tuntevat ja vuorovaikuttavat. Joiden tunteet on lähes täysin hyödyntämätön ja samalla valtava resurssi ja potentiaali.

Daniel Golemanin kirjat tunneälystä parikymmentä vuotta sitten olivat kuin herätys sille, että ihmiset muistaisivat olla ihmisiä myös ollessaan työpaikalla. Herätys sille, miten tärkeästä osasta ihmisyyttä oli tullut kuin erillinen siitä elämästä, jota ihmiset suurimman osan hereillä oloajastaan toimiessaan.

Miten ihminen voi eristää ja kadottaa itsensä ja ihmisensä niin, että hän suorittaa vaatimattomalla osalla kapasiteetistaan jotakin päivästä toiseen?

Herätys kaikuu maailmassa mutta vielä on korvia, jotka eivät kuule. Viikossa voisi olla ainakin yksi palaveri, jonka alkuun kuka tahansa osallistuja lausuisi sanat: ”Muista, että olet ihminen.” Sillä saattaisi vähitellen olla se seuraus, että kaikkien keskusteluun osallistuvien näkemyksestä ja kokemuksesta tulisi arvokas.

Jätä kommentti

28.10.2014

Tunnemutka

Jos olet luontaisesti virtaava ihminen, elämä on useimmiten ihanaa. Jos olet harjoittanut virtaavuutta, lopputulos on melkein sama.

Muussa tapauksessa saatat ajaa tunnemutkassa pois tieltä, törmätä metsään tai seudun ainoaan puuhun ja satuttaa itseäsi ja muita elämäsi kyydissä olioita.

Tunnemutka on yllättävä. Mitä enemmän elää mielikuvissasi, sitä enemmän elämä yllättää. Ja ellei yllätä, jääkö elämä pinnalliseksi?

Tunnemutka syntyy, kun mielikuva ei vastaa todellisuutta ja havahtuu ajatusten, puheitten tai toimintojen ääressä. Muutoksessa mukana eläminen edellyttää päivittämistä, elämän sykkeen pulssilla elämistä. Jos elää menneessä ja varsinkin, jos pitää sitä itsestään selvänä tai pitää siitä kiinni, tämä hetki saattaa lyödä sinua avarilla.

Mieluummin muuttunut kuin juuttunut.

Jare Henrik Tiihonen

Jos mieli on joustava eli virtaava, tämä ei ole ongelma: matka jatkuu. Ellei ole, töräyttää itsensä äkkipysäykseen. Mitä tehdä siis?

Nykyisin puhutaan jo yleisesti, että mielen taitoja voi harjoittaa ja harjoitella yhtä itsestään selvästi kuin ulkoisia taitoja.

Mielen notkeutta harjoittaa parhaiten pyrkimällä olemaan mahdollisimman notkea arjen tilanteissa ja kohtaamisissa. Asenne ratkaisee sekä harjoittelemisen, kohtaamisen että lopputuloksen.

Reagoimisen sijasta otan itselleni hetken kestävän aikalisän ja pyrin vastaamaan tilanteeseen mahdollisimman paljon hetkestä käsin.
Asioiden arvottamisen sijasta suostun siihen mitä on eli hyväksymään todellisuuden luomiseni, tekojeni lähtökohdaksi.
Suostun kohtaamaan mielikuvani ja muuntamaan niitä joustavammiksi vaihtamalla näkökulmaa ja kuuntelemalla toisia.
Noudatan uskollisesti elämäni ohjenuoraa: hyväksy, muuta tai poistu.

Elämän ei tarvitse mennä niin, että jäätyy tai yrittää selvitä yllättävissä tilanteissa. Minulla on mahdollisuuteni vaikuttaa asioihin sekä etukäteen lisätessäni itsetuntemustani ja että hetkessä saattamalla pysähtymiseen taipuvaisen mieleni jälleen liikkeelle.

Enemmän ja parempaa ei sisäisen elintason suhteenkaan tarvitse olla utopiaa.

Jätä kommentti

10.10.2014

Muutoksessa

Ihmisen ristiriitaisuus näyttäytyy suhteessa ja suhtautumisessa muutokseen.

Toisaalta ihminen kokee vahvasti ja tietää kaiken muuttuvan ja olevan muutoksessa. Maailma muuttuu, hän itse muuttuu, jokainen kohtaaminen on vähän eri kuin edellisellä kerralla. Silti mieli omassa hämärässään – kun valo vähenee, kaikki alkaa näyttää harmaalta – haluaa kiinnittyä illuusioon siitä, että asiat ovat muuttumattomia ja pysyviä.

Kun ihminen ei vastustakaan vaan suostuu siihen, että päivittää itsensä tilanteen tasalle, hän kokee elävänsä taas. Sisäinen valo näyttää maailman värikkäänä.

Muutosvastarinnassa on syvä varjo. Kukaan ei tiedä, mitä muutos tuo tullessaan. Se herättää usein pelon ja epävarmuuden. Koko elämisen kannalta on ratkaisevaa, antaako tämän pelon hallita. Luonne ja kokemukset vaikuttavat. Jos kokemukset muutoksesta ovat voittopuolisesti huonoja, suhtautuminen muutokseen on epäilevä.

Ja kuitenkin ihminen ratkaisee itse oman suhtautumisensa. Hän voi jäädä kokemustensa vangiksi ja uhriutua tai ylittää ne. Hän voi olla

Oman elämänsä bulldog, naama nutturalla neliraajajarrutuksessa.
Oman elämänsä naapuri, joka on valinnut elämäntehtäväkseen kytätä omaa ja muiden elämää.
Utelias olento, jolle elämä tässä ja nyt on kiinnostavaa – koska se oikeasti on sitä.

Mihin se elämä ja sen päivät kuluvat? Mikä tämän homman tarkoitus on?

Tämä on ihmisen oma valinta. Toiset ihmiset, ympäristö ja olosuhteet voivat olla tukena tässäkin muutoksessa. Ihminen voi valita elämän ja tuoreuden ja päivittyvät mielikuvat.

Samalla ihminen valitsee sen, missä määrin hän toteuttaa ja toteutuu omassa potentiaalissaan. Miltä näyttäisikään, jos ihmisen paras pääsisi esiin?

Sama koskee organisaatiota. Miten sen potentiaali vapautetaan?

Usein ihmiset tietävät, mitä pitäisi tehdä. Ja osittain myös miten: parempia tapoja luomalla saadaan enemmän aikaiseksi ja keskitytään olennaiseen. Mutta: tieto ei muutu tekemiseksi. Suurin este potentiaalin vapautumisessa on se, että ihmiset ja organisaatiot jäävät tahdon kynnyksen tällä puolelle seisoskelemaan.

Yksi tarjolla oleva ratkaisu on asioiden kokeileminen, pienessä ja suuressa. Mitä kaikkea voi kokeilla? Vain mielikuvitus on rajana. Kuka tahansa voi esittää idean, tehdä siitä esityksen, sitä kokeillaan rajattu aika ja sitten joko skaalataan tai palataan vanhaan. Jotkut ideat toimivat, toiset eivät.

Sillä suurin osa ihmisistä kaipaa autonomiaa, mahdollisuuksia vaikuttaa ja tehdä asioita vähän paremmaksi. Sen sijaan että valittaa ja vastustaa, puristelee nyrkkiä taskussa tai uskoo tietävänsä, miten asiat hoidettaisiin paremmin. Tässä kohtaa pääsee toteuttamaan, kohtaamaan ideoineen maailman.

Ovatko kaikki innoissaan uusista ideoista tai uudistuksesta? Eivät ole. Tässä organisaatio voi olla luomassa yhteistä tunnetta, yhteistä mielialaa muutokseen. Organisaatio voi päättää olla päivittyvä ja kulttuuria muuttava organisaatio, niin organisaation sisällä kuin maailmassa.

Yhteisö tukee yksilön muutosta, yksilö omalta osaltaan tukee yhteisön muutosta. Ollaan samassa veneessä, jonne kaikki ovat kutsutut.

Muutos voi tuntua ihan elämisen arvoiselta ja jopa olla elämää. Jos niin haluaa.

Jätä kommentti

23.9.2014

Liekissä

Eräänä kesäyönä kauan sitten lueskelin kynttilän valossa. Kynttilää alkoi kiertää kärpänen. Yhtäkkiä se osui liekkiin ja kuoli. Hätkähdin ja tuntui kuin jokin olisi satuttanut sydäntäni.

Liekit lämmittävät ja valaisevat ja joskus johtavat kipuun ja kuolemaan.

On hetkiä, jolloin selvästi tuntee sisällään tulen lieskat, niiden kuumuuden, hehkun ja loiston. Se on palavan fosforin kaltaista oivaltamista. Se on paloa jollekin tarkoitukselle.

Liekkien jäljiltä jää jotakin, mutta aine on muuntunut. Samalla jotakin on palanut pois, jotakin, jonka aika oli mennä.

Miten tällaista hehkuvaa tilaa voisi pitää yllä tai ainakin: voisiko sen halutessaan saada aikaiseksi?

Mitään kunnollista keinoa ei ole löydetty. Se tuntuu tulevan oma-aikaisesti. Voisiko itsensä sytyttäminen tuleen tuntua samalta? Olisiko se samaa kuin päätös rakastua?

Ei välttämättä. Sanotaan, että se joka on kerran altistunut muutokselle, saa muutoksesta pysyvän seuralaisen. Altistuminen uudelle vetää uutta puoleensa.

Muutoksen voi nähdä tulen kaltaisena tienä tai tiennäyttäjänä, joka näyttää seuraavia askeleita tai mahdollisuuksia. Tai lämpönä, joka kutsuu luokseen varsinkin siinä vaiheessa, kun muutos alkaa olla kohmeessa. Silloin, kun kiinnipitäminen tuhoaa yhteyden.

Joskus liekki tulee yllättävältä taholta. Toisen ihmisen sanojen kosketus, hänen innostuksensa ja sydänjuuria myöten vakuuttuneisuutensa saavat hetkeksi unohtamaan kaiken muun. Sellaisissa hetkissä ymmärtää tuleen tuijottajia.

Sisäisen liekin palo on lahja, itselle ja muille. Elämä on mielekkäämpää kun tuntee olevansa elossa, vaikka se toisinaan sattuu sydämeen.

Jätä kommentti

16.9.2014

Arvokas kehitys

Ihminen, yritys tai valtio, joka ei ole kohdannut menneisyyttään, kykenee harvoin arvokkaaseen toimintaan todellisesta kehityksestä puhumattakaan. Menneisyyden ja ennen kaikkea menneisyyden virheiden toistaminen on karu kohtalo.

Mahdollisuus valita toisin on mahdollisuus.

Kun puhutaan yrityksen perinnöstä ja perimästä, tietoiseksi tuleminen on ensimmäinen askel kohti muutoksen kohtaamista arvokkaasti.

Mitä sellaista olemme näiden vuosien aikana luoneet, synnyttäneet ja kehittäneet, jolla on pysyvää arvoa? Mikä on suhteemme siihen ytimeen, jonka varassa niin olemassaolomme kuin toimintammekin on?

Tässä kysymyksessä yrityksen perimä kohtaa luovassa jännitteessä yrityksen kulttuurin eli sen, mitä jokainen yrityksen työntekijä on tuonut yritykseen mukanaan. Ja sillä mukanaan tuomallaan vaikuttanut ennen kaikkea työtapojen ja –asenteiden syntyyn ja kehittymiseen.

Siinä missä kulttuuri voi syödä strategian, se voi syödä myös perimän.

Yhtälailla kulttuuri voi täysin tukea strategiaa ja näin kehittää yrityksen perimää.

Kummastakin löytyy esimerkkejä.

Toinen askel on perimän kehittäminen – puhutaan päivittyvästä organisaatiosta. Muutoksessa arvokkaan ytimen näkeminen luo perspektiivin muutoksen ja muutosten yksityiskohdille.

Toisaalta luopuminen ja irtipäästäminen, toisaalta kiinnipitäminen oikeista asioista. Tämä kysyy näkemyksellisyyttä ja taitoa, joka usein oikeasti kehkeytyy aidon vuorovaikutuksen ja vuoropuhelun kautta. Toiset ihmiset ovat suurin voimavara, jonka hyödyntäminen on vielä monessa yrityksessä aliarvostettua.

Se mikä on mahdollista suuressa on myös pienessä. Miten yksittäinen ihminen tekee tämän? Voi myös kysyä, mikä on hänen kutsumuksensa muutokseen.

”Näillä on menty” tähän asti, vaihtelevalla menestyksellä. Odottaako ihminen suurta havahduttajaa ulkoapäin? Vai löytääkö hän sisältään impulssin kohdistaa huomionsa siihen pieneen muutokseen, joka auttaisi häntä tekemään toiminnastaan parempaa ja saavuttamaan ensimmäisen tavoitteen? Eli mitä hyvää lähteä ensiksi vahvistamaan.

Toisten ihmisten peili voi olla tässä suurena apuna, arjen arvokkaissa kohtaamisissa.

Jätä kommentti

3.6.2014

Ei vastusta

Vetäessäni muutostyöpajaa peilasimme pienryhmän kanssa muutosprosessia ja puhuimme muutosvastarinnasta, tuosta alati talvehtivasti ilolinnusta. Eräs osallistujista havahtui kysymään: ”Mitä kaikkea voisimme tehdä sillä energialla, joka menee asioiden vastustamiseen?”

Spontaani vastaukseni olisi ollut, että aivan järkyttävän paljon. Jäin miettimään tätä ydinkysymystä.

Jos ihminen olisi kone, vastarintaa ei olisi. Inhimillisyyttään ihminen tarvitsee vastarinnan ottaakseen aikaa sopeutuakseen muutokseen. Jokaisella on omat valmiutensa ottaa muutos vastaan ja tehdä se omaksi. Valmius on useimmiten asia- ja tilannesidonnaista.

Omaa kykyään suhtautua muutokseen joustavasti voi vahvistaa harjoittelemalla. Joustavaa mieltä voi kehittää olemalla useammin.

Aktiivinen. Ihminen jolla on aktiivinen perusasenne elämään ja joka osallistaa itsensä mieluusti asioihin, suhtautuu myös muutokseen aktiivisesti. Hän näkee helpommin, mitä asian suhteen on tehtävissä ja minkä kanssa täytyy vain elää.

Utelias. Kiinnostus asioihin ja tapahtumiin ympärillä auttaa usein ennakoimaan tapahtumia ja niiden vaikutuksia. Aito kiinnostus toisten ihmisten näkemyksiin auttaa oman, usein kapean näkökulman laajentamisessa.

Osaava. Oman osaamisen näkeminen ja siihen liittyvä perusluottamus (”Selviän tämän kykyni kanssa missä vain.”) auttaa voittamaan pelon ja epävarmuuden esimerkiksi suhteessa työpaikan menettämiseen tai tehtävien ja toimenkuvan muuttumiseen.

Luottavainen (reiluuteen). Ihminen, jolla on perusluottamus siihen, että häntä kohdellaan reilusti ja että maailma on pääsääntöisesti hyväntahtoinen, on valmiimpi kohtaamaan muutoksen sellaisenaan kuin ihminen, joka lähtökohtaisesti suhtautuu epäluuloisesti. Omalla asenteella ja päätöksellä voi lisäksi edistää oman luottamuksen vahvistumista.

Dialoginen. Aitoon dialogisuuteen, vuorotellen vaikuttamiseen pyrkiminen varsinkin siinä merkityksessä, että suostuu korjaamaan omia näkemyksiään suhteessa itseensä ja omaan toimintaansa, auttaa muutoksen omaksi tekemisessä ja kohtaamisessa.

Joustavan mielen vielä hienompi puoli on se, ettei se suostuu dialogiin myös niiden asenteiden ja tapojen suhteen, joita ihmisen yrittää joustavaa mieltä kehittäessään muuttaa. Kun lakkaan vastustamasta, energia vapautuu käyttööni.

Jätä kommentti

29.4.2014

Ei tiedä

Kun juoksin ensimmäisen ultramaratonini (100k), odotin jännityksellä sitä kohtaa, jossa ylitän rajan, jonka toisella puolella en ollut koskaan käynyt. Mitä tapahtuu 50 kilometrin jälkeen: hyydynkö, sattuuko, saanko sydärin vai joudunko luovuttamaan? Lisää tuosta matkasta: https://peilaus.com/2013/08/25/rautaa-rajan-yli/.

Tuntemattomuusalueella ei voi koskaan tietää ennen kuin ryhtyy. Ennen kuin tekee, ei tiedä seurauksia. Mutta ei tiedä myöskään

mistä itse on tehty
mihin kaikkeen kykenee
missä rajat tulevat vastaan – ja miten ne ylitetään

Ihminen on tavallisesti paljon enemmän kuin mitä hän kuvittelee. Oikeastaan: ihmisessä on paljon enemmän. Pelko on tehokas este lähteä kokemaan ja ylittämään itseään ja omia rajojaan ja tavoittelemaan unelmiaan. Yllättävän harva mutta onneksi yhä useampi tutustuu itseensä.

Sillä tekemisen kautta avautuvat maailmat. Siinä on jotain maagista: teko vaikuttaa paitsi maailmaan, se vaikuttaa myös takaisin itseen. Ei ihme että pelottaa, koska on tekoja, joiden jälkeen ei itse eikä elämä ole enää sama. Vaikka muutos onkin parempaan.

Mielen harjoittelun vaarallisuutta koskee sama asia: se voi muuttaa koko elämän. Tosin useimmiten vain silloin, kun itse antaa sille luvan. Siksi kannattaa astua Alueelle. Tai kuten elokuvaklassikkossa Top gun lauletaan:

You’ll never know what you can do
until you get it up as high as you can go.

Kenny Loggins: Danger zone

Miten poistuminen osaamisalueelta tehdään?

Harjoittele poistumista joka päivä, totut siihen
Rohkaistu arjessa, pienissä asioissa – kaiken ei tarvitse olla äärimmäistä
Kun tunnistat esteen, käytä mielikuvitustasi sen ylittämiseen
Ja lopuksi: peilaa prosesseja. Kysy itseltäsi, miten sinussa oleva paras näyttäytyy siinä, miten kohtaat itsesi ja maailman uudella tavalla.

Ja miten tässä käy: eräänä päivänä tiedät. Vaikka se saattaa olla pientä ja vaatimatonta, se on enemmän kuin ennen. Se tekee päivästä juhlan, ennen pitkää joka päivästä.

Jätä kommentti

11.3.2014

Ruumiita

Ylimielisyyden perusongelma on sama kuin minkä tahansa porvarillisuuden: halu järjestää niin ulkoiset ja sisäiset asiat ja olosuhteet siten, että ne häiritsevät omaa rauhaa mahdollisimman vähän.

Mikä ongelma tästä seuraa? Se, että luontaisen häiriön torjumiseen kuluu kaikki se energia, jonka voisi käyttää elämiseen ja sen luomiseen. Ja varsinkin oppimiseen, joka puolestaan luo elämälle merkityksiä.

Oppiminen

Oppiminen on hetkellistä turvallisuuden tunteesta irtipäästämistä. Annan vanhan mennä, teen tilaa uudelle, muutan käsityksiäni ja annan itseni muuttua. Tai kuten Pekka Pohjakallio toteaa Ylen haastattelussa:

Vanha tieto on vaarallista ja vanhat tavat ovat vaarallisia. Hirveän monet asiat, mitä teemme, ovat kyllä syntyneet oikeaan tarpeeseen. Me vaan teemme niitä edelleen, vaikka tarve on kadonnut.

Miksi muuttaisin käsityksiäni? Mikä saisi minut muuttumaan?

Oppiva elämänasenne on vaativa monesta syystä. Se kolkuttaa oikeasti niihin elämän peruskysymyksiin, jotka edellyttävät vastauksia elämän mielekkyydestä, merkityksestä ja tarkoituksesta.

Elämästä voi nauttia monella tavalla. Ja elämää voi elää täysillä tai himmaillen. Suhde muutokseen ja muuttumiseen on avainasemassa. Siihen voi suhtautua pakkona ja pahana jota vastustaa tai toivottaa sen tervetulleeksi ja olla jopa aktiivinen sen suhteen.

Suhteesta, suhtautumisesta ja asenteesta riippuu elämässä todella paljon. Olosuhteet ja varsinkin lähtökohdat on annettu. Mitä niistä teet ja luot, mihin niistä tavoittelet, kurotat, ulotut – siinä luot elämäsi.

Päivittää

Käsitykset vanhenevat ja ne alkavat haista. Ja saattaa olla, että niiden hajun tunnistaa ja huomaa lähipiiri ennen itseä.

Mitä on asenteiden, mielikuvien ja käsitysten päivittäminen? Se on

Niiden huomaamista eli niistä tietoiseksi tulemista
Niiden tarkkailemista
Kokeilua, leikkimistä, pyrkimystä muuttaa niitä toivottuun, omia päivitettyjä arvoja ohjaavaan suuntaan = harjoittelemista tässä ja nyt
Niiden peilaamista = reflektoimista säännöllisesti

Osaamisalueelta oppimisalueelle ponnistaminen on nöyrtymistä. Mistä puolestaan seuraa, että ”tärkeänä” oleminen ja typerä pöyhkeys joutuvat väistämään.

Ruumiit

Vanhojen mielikuvien ongelma ei ole pelkästään se, etteivät ne vastaa todellisuutta vaan ennen kaikkea se, etteivät ne toimi. Yritys vääntää todellisuus ja sen toiminta omien mielikuvien mukaiseksi on todellinen energiasyöppö.

Vanhojen mielikuvien mukana raahaaminen on ruumissaatto. Ne ovat kuolleita ja niiden kuolonkalmo on jäykistynyt aikaa sitten. Kun yrität muuttaa käsityksiäsi, tunnetko niiden kalmankouran pidättävän sinua?

Tähän törmää elämässä usein: ihminen harvoin ymmärtää, millaista taakkaa hän kantaa ennen kuin siitä luopuu.

Jätä kommentti

Avainsana: muutos

Oppiminen

Päivittää

Ruumiit