Peilaus

A coach tries to think by writing and speaking.

Avainsana: muutosvastarinta

Muutoksessa

Ihmisen ristiriitaisuus näyttäytyy suhteessa ja suhtautumisessa muutokseen.

Toisaalta ihminen kokee vahvasti  ja tietää kaiken muuttuvan ja olevan muutoksessa. Maailma muuttuu, hän itse muuttuu, jokainen kohtaaminen on vähän eri kuin edellisellä kerralla. Silti mieli omassa hämärässään – kun valo vähenee, kaikki alkaa näyttää harmaalta – haluaa kiinnittyä illuusioon siitä, että asiat ovat muuttumattomia ja pysyviä.

Kun ihminen ei vastustakaan vaan suostuu siihen, että päivittää itsensä tilanteen tasalle, hän kokee elävänsä taas. Sisäinen valo näyttää maailman värikkäänä.

Muutosvastarinnassa on syvä varjo. Kukaan ei tiedä, mitä muutos tuo tullessaan. Se herättää usein pelon ja epävarmuuden. Koko elämisen kannalta on ratkaisevaa, antaako tämän pelon hallita. Luonne ja kokemukset vaikuttavat. Jos kokemukset muutoksesta ovat voittopuolisesti huonoja, suhtautuminen muutokseen on epäilevä.

Ja kuitenkin ihminen ratkaisee itse oman suhtautumisensa. Hän voi jäädä kokemustensa vangiksi ja uhriutua tai ylittää ne. Hän voi olla

  • Oman elämänsä bulldog, naama nutturalla neliraajajarrutuksessa.
  • Oman elämänsä naapuri, joka on valinnut elämäntehtäväkseen kytätä omaa ja muiden elämää.
  • Utelias olento, jolle elämä tässä ja nyt on kiinnostavaa – koska se oikeasti on sitä.

Mihin se elämä ja sen päivät kuluvat? Mikä tämän homman tarkoitus on?

Tämä on ihmisen oma valinta. Toiset ihmiset, ympäristö ja olosuhteet voivat olla tukena tässäkin muutoksessa. Ihminen voi valita elämän ja tuoreuden ja päivittyvät mielikuvat.

Samalla ihminen valitsee sen, missä määrin hän toteuttaa ja toteutuu omassa potentiaalissaan. Miltä näyttäisikään, jos ihmisen paras pääsisi esiin?

Sama koskee organisaatiota. Miten sen potentiaali vapautetaan?

Usein ihmiset tietävät, mitä pitäisi tehdä. Ja osittain myös miten: parempia tapoja luomalla saadaan enemmän aikaiseksi ja keskitytään olennaiseen. Mutta: tieto ei muutu tekemiseksi. Suurin este potentiaalin vapautumisessa on se, että ihmiset ja organisaatiot jäävät tahdon kynnyksen tällä puolelle seisoskelemaan.

Näyttökuva 2014-10-10 kohteessa 11.36.28

Yksi tarjolla oleva ratkaisu on asioiden kokeileminen, pienessä ja suuressa. Mitä kaikkea voi kokeilla? Vain mielikuvitus on rajana. Kuka tahansa voi esittää idean, tehdä siitä esityksen, sitä kokeillaan rajattu aika ja sitten joko skaalataan tai palataan vanhaan. Jotkut ideat toimivat, toiset eivät.

Sillä suurin osa ihmisistä kaipaa autonomiaa, mahdollisuuksia vaikuttaa ja tehdä asioita vähän paremmaksi. Sen sijaan että valittaa ja vastustaa, puristelee nyrkkiä taskussa tai uskoo tietävänsä, miten asiat hoidettaisiin paremmin. Tässä kohtaa pääsee toteuttamaan, kohtaamaan ideoineen maailman.

Ovatko kaikki innoissaan uusista ideoista tai uudistuksesta? Eivät ole. Tässä organisaatio voi olla luomassa yhteistä tunnetta, yhteistä mielialaa muutokseen. Organisaatio voi päättää olla päivittyvä ja kulttuuria muuttava organisaatio, niin organisaation sisällä kuin maailmassa.

Yhteisö tukee yksilön muutosta, yksilö omalta osaltaan tukee yhteisön muutosta. Ollaan samassa veneessä, jonne kaikki ovat kutsutut.

Muutos voi tuntua ihan elämisen arvoiselta ja jopa olla elämää. Jos niin haluaa.

Ei vastusta

Vetäessäni muutostyöpajaa peilasimme pienryhmän kanssa muutosprosessia ja puhuimme muutosvastarinnasta, tuosta alati talvehtivasti ilolinnusta. Eräs osallistujista havahtui kysymään: ”Mitä kaikkea voisimme tehdä sillä energialla, joka menee asioiden vastustamiseen?”

Näyttökuva 2014-06-02 kohteessa 22.57.10

Spontaani vastaukseni olisi ollut, että aivan järkyttävän paljon. Jäin miettimään tätä ydinkysymystä.

Jos ihminen olisi kone, vastarintaa ei olisi. Inhimillisyyttään ihminen tarvitsee vastarinnan ottaakseen aikaa sopeutuakseen muutokseen. Jokaisella on omat valmiutensa ottaa muutos vastaan ja tehdä se omaksi. Valmius on useimmiten asia- ja tilannesidonnaista.

Omaa kykyään suhtautua muutokseen joustavasti voi vahvistaa harjoittelemalla. Joustavaa mieltä voi kehittää olemalla useammin.

Aktiivinen. Ihminen jolla on aktiivinen perusasenne elämään ja joka osallistaa itsensä mieluusti asioihin, suhtautuu myös muutokseen aktiivisesti. Hän näkee helpommin, mitä asian suhteen on tehtävissä ja minkä kanssa täytyy vain elää.

Näyttökuva 2014-06-02 kohteessa 23.02.00

Utelias. Kiinnostus asioihin ja tapahtumiin ympärillä auttaa usein ennakoimaan tapahtumia ja niiden vaikutuksia. Aito kiinnostus toisten ihmisten näkemyksiin auttaa oman, usein kapean näkökulman laajentamisessa.

Osaava. Oman osaamisen näkeminen ja siihen liittyvä perusluottamus (”Selviän tämän kykyni kanssa missä vain.”) auttaa voittamaan pelon ja epävarmuuden esimerkiksi suhteessa työpaikan menettämiseen tai tehtävien ja toimenkuvan muuttumiseen.

Luottavainen (reiluuteen). Ihminen, jolla on perusluottamus siihen, että häntä kohdellaan reilusti ja että maailma on pääsääntöisesti hyväntahtoinen, on valmiimpi kohtaamaan muutoksen sellaisenaan kuin ihminen, joka lähtökohtaisesti suhtautuu epäluuloisesti. Omalla asenteella ja päätöksellä voi lisäksi edistää oman luottamuksen vahvistumista.

Dialoginen. Aitoon dialogisuuteen, vuorotellen vaikuttamiseen pyrkiminen varsinkin siinä merkityksessä, että suostuu korjaamaan omia näkemyksiään suhteessa itseensä ja omaan toimintaansa, auttaa muutoksen omaksi tekemisessä ja kohtaamisessa.

Joustavan mielen vielä hienompi puoli on se, ettei se suostuu dialogiin myös niiden asenteiden ja tapojen suhteen, joita ihmisen yrittää joustavaa mieltä kehittäessään muuttaa. Kun lakkaan vastustamasta, energia vapautuu käyttööni.

Paremmaksi tyypiksi 2

Esittelin alla olevan kuvan Paremmaksi tyypiksi paremmassa työelämässä –kirjan julkistamistilaisuudessa. Avasin tuon kuvan taustalla olevia ajatuksia edellisessä bloggauksessani ja tässä tulevat loput.

Näyttökuva 2013-12-03 kohteessa 12.59.48

Kuusi polariteettia

Joista tässä loput kolme:

Tyytyväinen – Onnellinen.

Ihmisellä on luonnollinen taipumus järjestää elinolosuhteensa maksimoimalla mielihyvän ja minimoimalla mielipahan. Ihminen voi olla järjestelyihinsä todella tyytyväinen mutta ei onnellinen, ellei hän koe syvimmältään toteutuvansa. Tyytyväisen elämän tavoittelussa syvin kaipuu jää täyttymättä.

Onnellinen elämä syntyy mielekkyyden ja merkityksen kokemuksesta. Ja siitä, että ihminen kokee voivansa toteuttaa potentiaaliaan ja mahdollisuuksiaan ja antaa parhaansa muiden käyttöön. Onnellisuus syntyy mahdollisuudesta rakastaa elämäänsä.

Muutosvastarinta – muutostahto.

Ulkoinen maailma synnyttää illuusion pysähtyneisyydestä ja muuttumattomuudesta. Tähän illuusioon yhtyvät usein ihmisen pelot ja muutokseen liittyvä tunne vaivalloisuudesta. Näin syntyy muutosvastarinta, halu säilyttää asiat sellaisena kuin ne ovat olleet.

Muutostahto syntyy ihmisen sisäisestä kokemuksesta, että kaikki on liikkeessä ja kaikki virtaa. Samalla kaikki on jatkuvassa muutoksen tilassa ja muutoksen vastustaminen ei ole todellisuuden mukaista eikä järkevääkään. Muutostahto toteutuu aktiivisena asenteena ja toimintana muutoksen myötäelämiseksi ja -luomiseksi.

Ennustettavuus – tuoreus.

Ihminen, joka elää perimän ja ympäristön tuotteena, elää usein myös ihmiselle ominaista ’lajielämää’ eli yleisiä ominaisuuksia. Tietyt asiat saavat hänet käyttäytymään tietyllä tavalla, minkä varaan voidaan laskea ja mihin vedota. Tällainen ihminen on ennustettava.

Sellaisen ihmisen, joka on päässyt tietoisesti kosketuksiin sisäisen elämänsä kanssa, elämää leimaa läsnäolon kautta syntyvä tuoreus. Ihminen, joka on hereillä, vastaa siitä hetkestä sen hetken tietoisuudestaan käsin, ei menneestä tai tiedostamattomista impulsseista käsin.

Paremman tyypin synty

Ero hyvän ja paremman tyypin välillä ei aina ole ulkoisesti suuri. Hyville tyypeille käy toisinaan niin, että heidän todellinen potentiaalinsa ja parhaansa ikään kuin tihkuu tuon kynnyksen toiselta puolelta. Siksi he ovat kuin luonnostaan parempia tyyppejä.

Mikä kuitenkin erottaa hyvän paremmasta on juuri se, että siinä missä hyvä toimii, parempi tietää myös, miksi hän toimii. Tietoisuus tekee sen eron, että parempi tyyppi tietää ne arvot jotka saavat hänet liikkeelle. Lisäksi hän tietoisuutensa kautta osaa antaa todellisen merkityksen arvoilleen, joiden seuraukset hän näkee. Se tekee lopputuloksesta kokonaisemman. Parempi tyyppi näkee myös selvemmin kanssaihmisten vaikeuteen toteuttaa arvojaan.

Elämän tarkoitus?

Ihminen, joka 2010-luvulla kertoo löytäneensä elämän tarkoituksen, on lähinnä naiivi. Koko kysymystä on helppoa välttää asennoitumalla siihen kyynisesti. Tarkoituksen ja merkityksen hakeminen on kuitenkin erottamaton osa ihmistä.

Kaiken edellä esitetyn perusteella elämän tarkoituksen voi muotoilla seuraavasti:

Elämän tarkoitus on palvella muita parhaalla mahdollisella itsellään. Kohdata toisen ihmisen todelliset tarpeet, vastata niihin ja auttaa ihmistä hänen kärsimyksessään ja yrityksessään toteutua ja toteuttaa se, mikä hänen tulee.

Autenttista itseään kohtaamalla ihminen saa aavistuksen siitä, mikä tai kuka hän on. Oman potentiaalin kohtaamisen kautta siitä, mitä hän on täällä tekemässä. Itsetuntemuksen vahvistuminen tuo näkyviin myös ne ominaisuudet, joita ihminen hyveiden avulla kehittää tullakseen paremmaksi palvelijaksi.

Näin ollen voi puhua kutsumuksesta, jossa oma toteutuminen kohtaa maailman tarpeet. Voi puhua onnellisuudesta, joka syntyy syvemmästä toteutumisesta. Ja voi myös puhua autenttisuudesta, joka tarkoittaa samalla parhaan itsessä olevan toteuttamista ja samanaikaisesti itsensä uhraamista jonkin itseä suuremman asian edestä.

 

Insinöörin kuolema

Tuttu toimitusjohtaja puuskahti: ”Miten helvetissä on mahdollista, että maailman hauskimmista ja luovimmista teekkareista tulee maailman tylsimpiä insinöörejä?” Hän piti tauon ja jatkoi: ”Tiedän siitä jotain, koska olen itsekin insinööri.”

Päivän kysymys.

Ristiriita

Mikä toimaria oikein viiksetti? Vakava ristiriita siinä, miten

  • Toisaalta insinöörin ydin on asioiden tarkasteleminen uudessa valossa ja uuden näkökulman pohjalta asioiden kehittäminen ja paremmaksi muuttaminen
  • Toisaalta insinööri vastustaa ankaralla kädellä uusien asioiden kokeilemista kun kyse on työelämätapojen, sosiaalisten taitojen yms. kehittämisestä

Eli onko kyseessä ihan normaali ihmisen reaktio, kun hän joutuu pois osaamisalueeltaan? Vai onko tämä insinöörin kohdalla äärimmäistä siksi, että insinööri suhtautuu omaan osaamisalueeseensa kovin vakavasti ja oma osaamisalue on tunnetusti kapea?

Mihin katoavat irrottelu ja irtipäästäminen? Hetki sitten samalla paikalla olleesta iloisesta vesselistä on rajojen ankara muoto puristanut elämän pois ja jäljellä on pahemman luokan jäykkää kekkalointia?

Leikki ja sydän

Leikkiessään ihminen on täydellä sydämellään mukana, ja samalla hän on ihminen sanan varsinaisessa merkityksessä.

Lapselle ja lapsen leikille on ominaista huolettomuus, rajaton mielikuvitus ja elämisen riemu vaikka leikittäisiin kuinka tosissaan ja elettäisiin kuinka täysillä. Itse asiassa: juuri silloin kun eletään täysillä.

Se mielentila, joka saa ihmisen tekemään tällaista työtä, on samankaltainen kuin uskovaisen tai rakastuneen mielentila. Päivittäisten ponnistusten takana ei ole harkittuja aiheita tai ohjelmaa, vaan ne tulevat suoraan sydämestä. Albert Einstein

Voiko tästä päätellä sen, että insinööri vain eksyy itsestään ja omasta sydämestään unohtaessaan leikin alkuperäisen merkityksen? Sinnekö se insinööri katoaa, ikiomaan insinöörin taivaaseen, kuten salanimi A.U.Tomaatti kysyy humoristisesti kirjansa otsikossa Oletko insinööri vai ihminen?

Insinöörin taivas

Edes insinööri ei näytä ymmärtävän insinöörin sydäntä, koska se on kätkeytynyt.

Siitä tuli pelokas ja muutosvastarintainen, ylpeä ja itseriittoinen ja kaikkitietävä, koska se kokee tarpeekseen hallita sitä pientä osaa maailmaa ja elämää, ja pysyttelee siksi siellä. Siksi insinööriä ei kannata kehottaa relaamaan tai päästämään irti. Se on hänestä kauhistuttavaa. Hän saattaa jopa kutsua sitä tyhmäksi, typeräksi, lapselliseksi ja turhaksi, koska on ihan oikeitakin asioita.

Rautaisella insinöörin logiikallaan insinööri torppaa kaikki yritykset muuttaa hänen mieltään ja samalla puristaa elämän ulos – elämästä. Ikävää hänelle ja ikävää kaikille kanssaihmisille, paitsi ehkä toisille insinööreille, joille se on ihan ok.

Entäs jos?

Entä jos insinööri ei pelkäsi turhaan sitä, mikä kuuluu elämään? Elämän ristiriitaisuutta ja epätäydellisyyttä, sotkuisia tunteita? Ei turhaan sanota, että ihminen on sitä enemmän ihminen, mitä enemmän hän sietää ristiriitaisuutta sisällään JA silti kykenee iloitsemaan elämästään.

Entä jos mielikuvitus olisi pelottomuutta erehtyä, luoda uutta, innovoida? Eräässä insinöörivetoisessa yrityksessä kävi ilmi, että yrityksen innovaatiokulttuuri seisoi, koska kukaan ei uskaltanut tehdä virheitä. Kaikki olivat erehtymättömiä ja halusivat varmistaa niin olevan jatkossakin.

Entä jos elämisen riemu paistaisi insinöörin itse kehkeyttämään risukasaan? Kerran hyväksi havaitut rutiinit hellittäisivät otteensa ja elämä virtaisi vapaana kuin keväinen koski? Ankaruus suhteessa itseen ja elämään vaihtuisi iloksi.

Sovinnaisuus muuttuisi rajojen rikkomiseksi. Sosiaalinen paine omiksi tavoiksi. Kunnia kujeiluksi.

Onko insinöörin kuoltava jotta insinööri saisi elää?

Muutoskyky

Tässä maailmassa on jotain pielessä, ei keskellä.

Monet ihmiset valittavat, mutta eivät oikeastaan halua muuttaa mitään tai muuttua itse. Toisten muutoshalun lamauttaa työkalujen puute ja/tai kyky muuttua.

Enemmän…

Toistuvasti tapahtuvat tai mieleen tulevat asiat antavat mahdollisuuden herätä, toimimaan.

Ihminen, joka ei vielä ole kuollut, kaipaa elämältä enemmän. Se on joskus enemmän vähempää, mutta usein tuon halun taustalla on kaipaus laatuun. Mitä laatu tässä kohtaa on? Se on itsen ja ympäristön parempaa yhteensovittamista. Tarkemmin sanottuna omien tarpeiden ja oman olemisen vastaavuutta maailman suhteen.

Tarpeet muuttuvat. Jotakin heivautuu pois turhanaikaisena. Jos elämä on ollut yhtään suotuisa, kaiken alta kuoriutuu vähitellen esiin se, mikä on oikeasti tärkeää ja millä oikeasti on väliä.

Siksi elämän päivittäminen on vähintään yhtä tärkeää kuin omien työtapojen ja rutiinien päivittäminen. Aika ajoin. On enemmän aikaa ja energiaa keskittyä olennaiseen.

… vähemmällä

Puhutaan tehokkuudesta, kun kyse on siitä, että tehdään jotakin järkevämmin. Joskus on myös hyvä selvittää, onko kyseessä voima- vai tekniikkalaji.

  • Kaksi uimaria käyttää saman määrän energiaa mutta toinen ui kolme kertaa nopeammin.
  • Kaksi koodaajaa käyttää saman ajan mutta toinen koodaa siinä ajassa kaksi kertaa enemmän kymmenen kertaa tehokkaampaa koodia.

Valmiudet ovat synnynnäisiä, kyvyt kehitettäviä.

Toiset ovat haluavampia oppimaan – ja myös oppivaisempia. Jos suostuu siihen, että tämänkin asian suhteen jokaisella on tämänsä eli omat haasteensa, siitä lähtökohdasta on hyvä ponnistaa liikkeelle. Elämä kyllä tarjoilee mahdollisuuksia itsetuntemuksen lisäämiseen ihan ilmaiseksi.

Kyky oppia ja muuttua edellyttää kahta asiaa: oikeaa tekniikkaa ja sinnikkyyttä.

Työkaluja ja apuja

Mistä löytää itselle ja tilanteeseen sopivia työkaluja? Sellaisia, jotka vastaavat niihin ajankohtaisiin tarpeisiin, joihin muutosta haetaan. Sellaisia, jotka on mahdollista ottaa käyttöön jo ennestään täyden elämän keskellä. Eli mieluiten käytännöllisiä, lyhyitä ja yksinkertaisia.

Oikean harjoituksen tai menetelmän tunnistaa, kun sellainen osuu kohdalle. Yhä tarvitaan se tahdonponnistus, että saa itsensä liikkeelle tekemään muutosta. Tämä hetki on aina se, joka punnitsee motivaation määrän. Hetki, jolloin päätös toteutetaan. Reaalinen kyky, jolla muutos sysätään liikkeelle ja jolla sitä ylläpidetään.

Nämä ovat ne hetket, joihin suurin osa ihmisistä tarvitsee tukea ja apua. Apu voi olla konkreettista alkuun auttamista eli työkalujen käyttöön opastusta. Se voi olla kannustamista ja rohkaisemista, niiden arkisten tahdonesteiden yli auttamista, jotka usein muodostavat muurin tekemisen tielle.

Joko teemme tietoisia päätöksiä tai olemme tapojemme orjia.

Charles Duhigg: The Power of Habit

Tahto on luonnostaan harvoin itseohjautuvaa. Siksi sitä on vahvistettava.

Muutu nyt

Muutos harvoin tapahtuu itsestään, ainakaan parempaan suuntaan. Sitä täytyy tahtoa, varsinkin kun toisinaan kaikki itsessä vastustaa muutosta. Mieli on häikäisevän nerokas keksiessään syitä siihen, miksei vielä, miksi toisten tarvitsisi muuttua ensin ja miksi vanha ja turvallinen on ehkä sittenkin parempi.

Sinnikkyyttä, uskoa ja sisua tarvitaan.

Mistä motiivi tähän tulee? Kuka lähtee muuttamaan ihan ok –elämäänsä ja vaihtamaan sen tuntemattomaan, ellei siihen todella ole syynsä?

Sellainen, jota oma elämä alkaa kaikertaa tavalla, jota ei voi enää vaientaa. Sellainen, joka aavistaa, että jossain on jotain parempaa tai ettei tässä ole vielä kaikki.

Muutu jo etukäteen

Tavat ja tottumukset ovat omaksuttuja ja itse luotuja. Siksi ne voidaan myös muuttaa.

Harva lähtee muuttamaan edes työtapojaan, rutiineitaan ja tottumuksiaan ilman pätevää syytä. Yhtä harva kuin tekee työnsä ajoissa ilman dead-linen pakkoa. Yhtä harva kuin asennoituu proaktiivisesti elämäänsä ja tekee asioita ennen kuin elämä pakottaa.

Kuitenkin: sellaiseksi voi kehittyä. Asioiden harjoitteleminen vapaaehtoisesti, ilman välitöntä tilanteen tai olotilan aikaan saamaa pakkoa, tekee ihmiselle kaksi asiaa:

  • Ihminen saa kokemuksen omasta sisäisestä vapaudestaan.
  • Ihminen kehittää valmiuksia kohdata mitä tahansa.

Eli ihmisen elämää, eikö niin?

En taho!

Kuopukseni oli vähän alle kaksivuotias kun hän alkoi vastustaa asioita. ”En taho!” oli hänen vastauksensa ei-mieluisiin ehdotuksiin. Siinä oli jotain todella hellyttävää.

Aikuisen kohdalla tämä ei aina ole yhtä hellyttävää. Esimiesten ja alaisten kanssa ei varsinkaan aina.

Vähempiki riittää

Työelämässä törmää jatkuvasti laiskanpulskeisiin asenteisiin oikeastaan suhteessa mihin tahansa. Tämä ei ole uutinen, koska noihin asenteisiin törmää melko vähällä peilauksella myös omalla kohdallaan.

Mukavuudenhalu on lonkeroinut itsensä niin ajatteluun kuin käsitysten muodostamiseen, niin kykyyn luoda päivitettyjä tapoja kuin siihen hyvään tapaan yrittää parhaansa.

Miksi pitäisi? Koska vähempikin riittää. Ja koska ei kukaan muukaan, miksi riuhtoisin? Järjen puhetta – käykö vastaan väittäminen?

Tavallista

Tavallisessa elämässä on tähän asti selvinnyt kohtalaisesti ilman ihmeitä tekevää itsetuntemusta tai tietoisuutta omasta mielestä. Monet asiat tulivat annettuina, maailma oli yksinkertaisempi, normaali riitti ihan hyvin.

Jokin muuttui. Työelämä odottaa ihmiseltä uudenlaista kurinalaisuutta. Ihmisen resurssit ovat rajalliset, varsinkin jos niitä ei lähde kehittämään. Ja nyt ollaan siinä inhimillisessä kohdassa, jossa jokainen ihminen on syntymänsä hetkellä: Valmiudet on kehitettävä, niistä on tehtävä jotakin. Pelkistä valmiuksista ei sellaisenaan ole hyötyä edes ihmiselle itselleen.

Mitä valmiuksia, kykyjä ja taitoja olisi kehitettävä nyt? Ihmisen katse suuntautuu luonnollisesti ulospäin, mutta ne luonnonvarat alkavat ehtyä. Lisää työtunteja ei toimi. Sisäänpäin katsoessa vastaan tulee useimmiten vain hämäryys – ja kaaos.

Ja hänen mielensä – se sisältää monta eri tahtoa, monta minää, sisäkkäisiä, vuorottelevia, keskenään kamppailevia… Leena Krohn: Hotel Sapiens

Tehoa!

Nämä kaksi maailmaa kohtaavat työelämässä näinä päivinä.

Toisaalta silmukka kiristyy: Enää ei käy, että vaan touhutaan tai että oleskellaan työpaikalla tai että saadaan hommaan kulumaan kohtuuttomasti aikaa, istutaan höpöttämässä joutavia tai istumassa vapaamatkustajana palavereissa. Tai ainakin yhä harvemmin.

Vaan kyllä minä niin mieleni yllätin, kun useiden YT-myllerrysten jäljiltä tällaisia itseensä tyytyväisiä hankaloita istuu vielä yrityksessä jos toisessa. Huippuosaajia? Toimarin/omistajien serkkuja?

Toisaalta moni ihminen tuntuu edelleen olevan aivan kädet levällään oman mielensä suhteen, jossa vain tapahtuu asioita, joista seuraa sattumanvaraisesti kaikenlaista ja jolle ei vaan voi mitään.

Moni on jo kuullut puhuttavan, että työtä voisi tehdä järkevämmin ja oman mielen järjestämisestä olisi yhtä paljon hyötyä kuin työpöydän järjestämisestä, mutta puuttuu tahto pysähtyä. Koska ei tiedä, mitä siitä seuraa  – mielen vedenpaisumusko? – ja mitkä olisivat ne työkalut, joilla asioille oikeasti voisi tehdä jotakin.

Siksi näyttääkin siltä, että moni yrittää edelleen puskea ja painaa vanhoin eväin, vaikka tietää tai ainakin aavistaa, että jotain pitäisi tehdä. Ettei tämä tästä ainakaan näin paremmaksi muutu.

Ne eivät tiedä

Onko ihminen johdonmukainen olento? Aina ei näytä siltä.

Toisaalta törmää ihmisiin, jotka valittavat monesta tai kaikesta ympärillä olevasta mutta syvä haluttomuus (tai sen veli: kyvyttömyys) tehdä asioille mitään estävät toimeen tarttumisen.

Toisaalta on ihmisiä, jotka eivät tiedä paremmasta eivätkä osaa sitä kuvitellakaan. Sitä, miten asiat voisivat olla toisin ja paremmin. Tällaisten ihmisten elämä näyttää olevan melko pientä ja olosuhteiden sattuessa se voi siitäkin vielä kutistua.

Ei ihme, että tällaisesta tunnelmasta kehkeytyvät oman elämänsä bulldogit, joiden lavasäteily saa helposti hyyhmäiseksi iloisimmankin ilmeen tai työilmapiirin.

Eikä ihme, että tällaisten tyyppien vastapainoksi aidosti oman tietämisensä ja osaamisensa edessä nöyrät ja siksi uuden oppimiseen auliit sielut loistavat kuin tähdet.

Tämä päättyy nyt kysymykseen: Miksi niin harvat näyttävät oikeasti osata enää edes kaivata sitä, että oma elämä oikeasti tuntuisi joltakin ja se tuntuisi hyvältä?