Peilaus

A coach tries to think by writing and speaking.

Tag: myötätunto

Ei haukku haavaa tee

Outoa havahtua siihen, että tuota sanontaa on viljelty vielä hetki sitten ihan tosissaan. Kuin ihmisillä ei olisi ollut minkäänlaista tuntevaa tietoisuutta siitä, millaisia seurauksia latistavilla ja pahantahtoisilla sanoilla on. Miten sanat voivat viiltää, satuttaa ja haavoittaa, murentaa perusluottamusta ja traumatisoida vuosikymmeniksi. Eli erottaa ihmisen toisista.

Kyse ei arjessa aina ole pahantahtoisuudesta vaan aivan tavallisesta arkipäivän tolloudesta ja osaamattomuudesta,

joskus omien kokemusten sokeasta siirtämisestä eteenpäin. Siis normaalista myötätunnottomuudesta itseä ja muita kohtaan.

Valmentaessani olen usein kysynyt itseltäni, kuinka paljon tämänkin yrityksen tuottavuus kohoaisi, jos ihmiset oppisivat oikeasti ottamaan toiset huomioon puheessaan ja käytöksessään.

Tuottavuuden kasvu edellyttää mielestäni selkeästi kahta asiaa: matkaa ulospäin ja matkaa sisäänpäin.

Tosin sanoen halua oppia eli aktiivisesti hakea tarkoituksenmukaista muutosta omaan toimintaan.

Elämään kuuluu se, että viestit eivät aina mene perille ihan tarkoitetussa muodossa, väärinkäsityksiä syntyy ja loukkaantumisiakin. Jokainen voi silti nostaa tasoaan viestimisensä selkeydessä, varsinkin ruutuviestinnässään. Ja aivan erityisesti siinä, että harjoitellaan yhdessä käsittelemään asioita niin, ettei työnnetä hernettä entistä syvemmälle nenään.

Matka sisäänpäin tapahtuu harjoittelemisen ja reflektoimisen kautta. Miten toisaalta kirkastan ajatteluani ja toisaalta lämmitän yhteistä tunnetta niin, että viestilläni on mahdollisuudet hyviin seurauksiin? Ja miten opin aidosti päästämään irti esimerkiksi kerran koetuista loukkauksista, joista kiinnipitäminen tuhoaa tulevan hyvän.

Usein tarvitaan selkeitä tapoja ja toimintamalleja, joissa yksilön hyvä sulautuu yhteiseen hyvään.

Tällöin ihmiset oppivat löytämään enemmän yhteistä tonttia sen sijaan että kiinnittäisivät huomionsa pikkuasioihin – eli ylittämään pettymyksensä ja traumansa – jotka heitä erottavat. Ja sehän on jokaisessa kelpo työyhteisössä tavoitteena.

Tarvitsetko apua tavoitteiden käytäntöön viemiseen? Keskustellaan: Mikko@Peilaus, p. 050 3840727.

Mainokset

Sen itsensä takia

Kärsimyksen vähentäminen maailmassa – taipuisiko se yhteiseksi tavoitteeksi? Tähän minulla liittyy henkilökohtainen unelma: että kaikki ihmiset saisivat tai antaisivat itselleen mahdollisuuden tehdä asioita niiden itsensä takia.

·     Työ itsessään olisi palkitsevaa ja rikastuttavaa. Ei palkan, ei ulkoisen statuksen, ei edes sosiaalisen yhteyden takia.

·     Liikkumisen kokemus olisi keho-mielen juhlaa. Ei siitä saatavien hyötyjen takia.

·     Ihmisten kanssa tekemisissä oleminen olisi yhteyttä ja yhteyden luomista, rakastamistakin sanan kaikissa ulottuvuuksissa. Ei taistelua vallasta.

Ei enää ulkoisia perusteluja ja syitä tekemiselle, ei irtautumista itse asiasta ja yhteydestä siihen. Sen sijaan itsensä liittäminen tekemiseen ja olemiseen, koska se on syvimmän ilon ja elämisen lähde.

Moni asia muuttuisi tämän myötä – mutta onko meistä sivistymään?

Miten tähän päästään? Kehityksen kulkua voi tarkastella esimerkiksi itsen ulkopuolelle joutumisen ja asettumisen avulla.

Joutuminen tapahtuu, kun ympäristön voimasta usein jo lapsena vieraannumme itsestämme ja yhteydestämme ja alamme suorittaa elämää, koulua, työtä ja muuta tekemistä. Kun alkuperäinen yhteys rikkoutuu, eksymme ja alamme uskoa muiden tarinoita, syitä ja perusteluja. Ne eivät aina ole oikeita eivätkä tue syvimpiä arvojamme eivätkä saa meitä loistamaan, koska ne eivät ole meidän oma tarinamme.

Asettuminen on askel tilanteen korjaamiseksi, yksi tämän hetken ja tulevaisuuden tärkeimmistä metataidoista. Kun asetun tietoisesti itseni ulkopuolelle tai kun katson itseäni ja elämääni kuin ulkopuolisin silmin, näen kokonaiskuvan ja erotan helpommin olennaisen epäolennaisesta. Erotan myös sen, mikä on aidointa minua ja mikä ei. Tämän reflektoimisen ja kokeilemisen kautta olen valmiimpi liittymään maailmaan sellaisena kuin oikeammin olen. Ja kas: maailma on valmiimpi liittymään minuun.

Näiden kahden välinen ero on siinä, annammeko huonojenkin vaikutusten vain viedä meitä vai luommeko tietoisesti elämäämme paremmaksi. Uskommeko sittenkin, että jotakin parempaa kuin tämä nykyinen on tarjolla.

Kärsimyksen vähentäminen eli toisten auttaminen on suora tie parempaan maailmaan.

Vieraantuminen, väärät uskomukset ja niistä syntyvät lukemattomat lieveilmiöt ovat suuri kärsimystä päivittäin synnyttävä voima.

Syvenevästä myötätunnosta toisten ääneen sanomatontakin kärsimystä kohtaan voi tehdä itselleen tavan kulkea maailmassa. Se ei ole tärkeää vain meille itsellemme vaan siinä on jotakin, joka syvimmältään yhdistää meitä ihmisiä.

Voimme olla toisillemme avuksi päivittäin, erilaisissa yhteyksissä. Varsinkin sen jälkeen, kun pääsemme ärsytyksestämme sitä palaverissa ylimielisellä yksinpuhelullaan yhteyttä luovaa ihmisparkaa kohtaan.

Kylmä sydän, mykkä iho

Harva asia herättää minussa yhtä voimakasta myötätuntoa kuin ihmiset, joita elämä kuristaa. Tekisi mieli laittaa käsi olkapäälle tai halata lujasti ja sanoa, että kyllä asiat järjestyvät ja sinä olet kaiken hyvän arvoinen.

Kun tutkii mielen monitasoisuutta, kompleksisuutta ja arvoituksellisuutta ja työssään kohtaa puristuksessa eläviä ihmisiä, herää kysymään, millaiset asiat ovat johtaneet ihmiset tuollaiseen tilaan. Pian huomaa, että tilanteessa on Paljon liikkuvia osia, kuten Ville Lähde kirjansa otsikossa toteaa.

Kun ottaa yhden yksittäisen tekijän luupin alle, luulee hetken tajuavansa mielen toiminnasta jotakin.

Syntymäni aikoihin oli vallalla vanha ohjeistus, että vauvoja oli syötettävä neljän tunnin välein riippumatta heidän tarpeistaan. Muuten lapsesta tulisi hemmoteltu ja vaativa. Niinpä vauvojen annettiin itkeä lohduttomasti tai odottaa apaattisena seuraavaa ruokailua.

Millaisen jäljen tällainen hylkääminen ja tarpeisiin vastaamattomuus jättää? Että on selvittävä yksin? Ettei ole sen arvoinen, että tarpeisiin vastattaisiin?

Tällaisen tiedostamattoman ja syvän jäljen kanssa on elettävä – eikä jälki erota työ- ja muuta elämää toisistaan, vaikka olisi mukavampaa ajatella niin.

Mitä eläminen, jäljen kanssa selviäminen tarkoittaa?

·     Edellä kuvatusta ”järkevästä lastenhoidosta” tietäminen auttaa kiinnittämään huomion omaa elämänasennetta ja käyttäytymistä ohjaaviin tekijöihin. Niistä tietoisemmaksi tuleminen on vapauttavaa. Esimerkiksi sen tajuaminen, etteivät nuo tekijät ole minä.

·     Toisin eli omilla ehdoilla toimiminen tuo suuren helpotuksen tunteen: ohjaava ote irtoaa, tämän ei tarvitsekaan olla elinkautinen.

·     Samanaikaisesti tuo jälki on olemassa ja otollisissa hetkissä se kytkeytyy päälle automaattisesti. Siksi on pidettävä olosuhteista huolta, jotta jälki ei ala ohjata. Ja ennen kaikkea, ettei siitä tule olotila ja mielentilakin, tapa reagoida.

Väsymys ja stressi aktivoivat jälkeä.

Kun suhde itseen ja omiin todellisiin tarpeisiin ohenee, se johtaa huomaamatta noiden alkuasetusten mukaan toimimiseen. Sydän kylmenee maailmalle, ihosta tulee mykkä ja se lakkaa vastaamasta eivätkä tunteet tunnu missään. Kun sydämestä katoaa ilo, kasvoista tulee naamio ja sanoista tyhjiä reaktiota. Tunnistatko tällaisen ihmisen?

Kun eksyy itsestä, eksyy toisista ihmisistä – ja päinvastoin.

Kun on vain itsensä varassa ja voi luottaa vain itseensä, tunteet pienenevät. Niin pieniksi, ettei niistä enää ole kompassiksi, jonka avulla suunnistaa ja tehdä viisaampia valintoja ja päätöksiä.

Päätöksiä urasta ja päivittäisistä asioista, kohtaamisista ja niiden synnyttämästä elämisentunteesta. Jos kaipuu yhteyteen saisi olla elossa, meillä olisi paljon vähemmän sen kuolettamisesta johtuvia lieveilmiöitä: korvikkeita, addiktioita ja oman häpeän ulkoistamista.

Pystytkö näkemään, miten toisenlainen työpäivä ja työelämäkin olisivat, jos lämpöä olisi vähän lisää? Miten omista alkuasetelmista tietoisemmaksi tuleminen herättäisikin ymmärrystä ja empatiaa toisia kohtaan, sen sijaan että pelko ja välinpitämättömyys hallitsevat johtamista, kohtaamisia ja yrityksiä rakentaa luottamusta ja tehdä yhteistyötä? Miten mikään oikeasti voimallinen on mahdollista niin kauan kuin kohtaamaton heikkous ohjaa sanoja ja käyttäytymistä?

Voimme luoda itsellemme ja toisillemme parempaa elämää kuin mitä aikoinaan saimme osaksemme. Parempaan pystyminen on mahdollista. Se on jo syy elää ja samalla jotakin, jonka jättää perinnöksi huomiselle työpäivän päättyessä.

Vaimentaen vahvistaa*

Toisinaan havahtuu keskellä arkipäivää ja huomio kiinnittyy seuraavaan:

Ihmisillä on tapana ottaa itseensä, arvostella itseään kovinkin sanoin tai ainakin vähätellä hyviä juttujaan ja sitä missä ovat hyviä.

Auttavatko sellaisessa tilanteessa sanat: ”Mut sähän oot tosi hyvä.”? Usein tällainen luonnollinen ja hyvää tarkoittava reaktio toisen tukemiseksi ei johda toivottuun lopputulokseen. Miksei?

  • Koska se on reaktio ja reaktiot harvoin ovat muuta kuin yritys hoitaa tilanne.
  • Nuo sanat ovat ennestään tuttuja, joskus jopa ihmisen itsensä käyttämiä, eikä niillä ole enää tehoa.

Mikä sitten olisi hyvä?

Aito pysähtyminen, jossa ottaa toisen ihmisen tilan tosissaan ja omakseen ja antaa sen hetken viipyillä omassa sielussa. Tätä pienen tuokion kestävää tapahtumista voi kutsua vaikka hiljaiseksi myötätunnoksi. Se on samalla liittymistä itseen, sillä tuo edellä kuvattu tapahtuma tapahtuu eri muunnelmin aika ajoin itsellekin.

Näyttökuva 2014-12-02 kohteessa 11.23.06

Hiljainen myötätunto on kuin ymmärtävä katse, joka hyväksyy elämässä olevan vaikeuden olla sitä mitä on ja mitä pohjimmiltaan on. Sen tarkoitus on tyynnyttää tuo levoton mieli ja samalla vahvistaa sitä hyvää, joka haastamisen keskellä – elämän törmäyksissä – pyrkii esiin.

Voi olla, ettei toinen ihminen aluksi edes huomaa tällaista, koska se ei ole suurieleistä eikä muutenkaan kovin näkyvää. Mutta toistuessaan tuo sieluun tehty tila herättää uteliaisuuden ja vetää puoleensa. Elämä kutsuu luokseen.

Yllättävän moni tärkeä asia elämässä alkaa huomion kiinnittämisestä.

 

*Otsikko on peräisin P. Mustapään runosta Laulu, toinen säkeistö:

”Tein lasinkuultavan laulun.

Joko huomaat, tajuat:

se vaimentaen vahvistaa

suven äänet ihanat,

veden solinan, airojen kohahtelun

ja suhinan kaislikon.

Olet kaunein, mitä tiedän,

olet kaunein, mitä on.”

Osallisena

Kun juoksen ja vastaani tulee muita juoksijoita, huomioni kiinnittyy heidän askellukseensa. Siitä syntyy kaksi kysymystä: Miksi he juoksevat noin? Tietävätkö he juoksevansa noin?

Mitä voi tietää?

Jos heidän askeleensa näyttää vaivalloiselta, mietin, ovatko he

  • juosset jo pitkään ja ovat uupuneita
  • juoksemassa ensimmäistä kertaa
  • palaamassa juoksemaan tauon jälkeen
  • saaneet jonkin vamman
  • kärsivät asioista, jotka estävät heitä parhaasta suorituksesta

Näyttökuva 2014-03-17 kohteessa 21.42.12

Ihmisen kohtalosta ei voi tietää eikä aina voi kysyä. Mutta jo pelkkä itseltä kyseleminen herättää ymmärrystä ja myötätuntoa kanssajuoksijoita ja heidän kärsimystään kohtaan.

Mitä paremmin oma juoksu kulkee, sitä enemmän on sisäisiä resursseja peilata omaa onnekkuuttaan, terveyttään ja tahtoaan. Me emme ole samassa kohdassa. On asioita ja tilanteita, joissa toiset juoksevat toisia edellä.

Kuvittelua

Myös ihmisen kuva omasta juoksemisestaan saattaa olla aivan toinen kuin mitä se todellisuudessa on. Harva näkee itseään ulkopuolisin silmin.

Kuvitelma omasta toiminnasta ja performanssista, joka ei aina vastaa todellisuutta, voi olla yksi kärsimyksen lähde. Huono, epätaloudellinen juoksuasento ja epärytminen juoksutyyli voivat olla tuntematon asia sille, joka juoksee.

Apua ei useinkaan osata hakea. Taustalla saattaa olla mielikuva siitä, että ulkopuolista apua käyttävät vain huiput tai ne joilla on todellisia ongelmia. Useinhan vaan lähdetään tekemään jotakin ajattelematta, että asian voisi tehdä toisin tai että asiasta voisi oppia jotakin jo etukäteen.

Yhdessä

Luontaista erillisyyden tunnettaan, sitä katsetta jolla minä olen tässä ja sinä siellä, voi muuttaa

  • Olemalla myötätuntoinen. Jokainen ihminen kärsii. Moni siitä, ettei saa parastaan esiin vaikka haluaisikin. Yhtä moni siitä, ettei tiedä, mitä kärsimykselleen tekisi.
  • Olemalla kannustava ja hyväntahtoinen. Joskus rohkaiseva hymy on sitä.
  • Peilaamalla itseäsi ja ajatuksiasi. Näe, mistä lähteestä erillisyyttä lisäävät ajatuksesi kumpuavat.

Olet myös saattanut saada osaksesi sellaista, mitä toiset eivät ole saaneet.

Näyttökuva 2014-03-17 kohteessa 21.46.43

Ehkä sinun eteesi on nähty enemmän vaivaa kuin monen muun. Ehkä olet luontaisesti ahkerampi, lahjakkaampi tai onnekkaampi. Havahtuminen ja kiitollisuus tulevat tällaisissa tilanteissa mahdolliseksi. Vähitellen ne muuttavat asennettasi siten, että näet enemmän sellaista, mikä yhdistää kuin mikä erottaa sinut toisista.