Peilaus

A coach tries to think by writing and speaking.

Tag: nähdyksi tuleminen

Rakennekynsiblondit

Olen tänä keväänä törmännyt yhtä itsestään selvään kuin outoonkin ilmiöön. Eli ihmisiin, jotka ovat jotakin muuta kuin minä he itse ja heidän ympäristönsä heistä luulevat.

Näyttökuva 2014-06-10 kohteessa 15.06.22

Otsikon mukaisesti tutustuin eräässä yrityksessä valmentaessani klassikkoblondiin, joka oli viittä vaille klisee, naurua myöten.

Havahtuminen tapahtui, kun yksilövalmennussessiossa paljastui, että kyseinen ihminen kärsi hirveästä tyhjän paperin kammosta eikä saanut siksi kirjoitettua sanaakaan silloin kun olisi pitänyt.

Kuitenkin hän pystyi pohdiskelemaan uskomattomalla tarkkuudella ja elävyydellä mahdollisia syitä, jotka estävät häntä kirjoittamasta. Vähitellen kävi selväksi, ettei hänellä ollut aavistustakaan, millainen lahjakkuus hän oli kirjoittajana.

Toinen havahtuminen liittyi tarjoamaani harjoitukseen Näkökulman vaihtaminen. Hän sanoi heti ensimmäisessä työpajassa, että tuo on hänelle helppoa. Ja oikeastaan hänen pitäisi harjoitella uskollisuutta omalle näkökulmalleen eikä luopua siitä ja antaa periksi muiden näkökulmien edessä.

Nämä kaksi asiaa tulivat yhteen eräänä aamuna häntä miettiessäni. Hän oli selvästi pitänyt itseään tyhmempänä kuin oli, ja ympäristö oli vahvistanut hänen käsitystään kulkemalla hänen ylitseen. Itseään vahvistava ikävä kierre – eikä kovin harvinainen sellainen.

Ei ihme, että pelotti kirjoittaa tyhjälle paperille, kun ei uskonut itseensä ja varsinkaan omiin ajatuksiinsa ja kykyihinsä pätkän vertaa.

Näyttökuva 2014-06-10 kohteessa 15.10.41

Hän ei ole ainut väärä ihminen väärässä paikassa. Koska hän on todellisuudessa juuri oikea ihminen oikeassa paikassa, paljon mielikuvia parempi ja ansaitsee itselleen paremman ympäristön.

He ovat keskuudessamme. He heräävät, kun joku näkee heidän rakennekynsiensä alle.

Kuulluksi ja ymmärretyksi tuleminen

Meni varmaankin vuosi ilman päivääkään, ettenkö olisi kaikissa mahdollisissa yhteyksissä toistanut lausetta: ”Jokaisella ihmisellä on tarve tulla kuulluksi ja ymmärretyksi.”

Minusta tuntui, että ihmiset kyllästyivät jankutukseeni. Olisi jyhkeää voida todeta, että siksi vaikenin 25 vuodeksi. Mutta koska sellaista maailmaa ei enää ole, kuukauden hiljaisuudenkin voi jo laskea itselleen ansioksi.

Perusinhimillistä

Eikä perusinhimillinen kuulluksi ja ymmärretyksi tulemisen tarve ole kuukaudessa miksikään muuttunut. Ja miksi olisi: Kysehän on yhteyden luomisesta ja sen hetkellisestä saavuttamisesta kahden tai useamman ihmisen välillä. Joku ottaa minut vastaan ja auttaa minua ymmärtämään itseäni ja samalla hyväksyy minut.

Voi huomata, että tämä prosessi on tai ei ole käynnissä myös itsen kanssa: kuulenko minä itseäni – ja ymmärränkö?

Tämän tarpeen synnyttämä kaipuu kamppailee usein sen aikaan saaman pelon kanssa: entä jos en saakaan yhteyttä, entä jos yrityksenikin torjutaan?

Ja elämässä voi käydä niin, että kaipuu hautautuu eläviltä kuin siemen, joka jää odottamaan lämmön ja valon kutsua.

Tässä kaikki?

Ehkä tässä on vielä pulma. Tai kaksikin.

Tulenko kuulluksi ja ymmärretyksi siten kuin haluaisin eli siitä mielikuvasta käsin, joka minulla on itsestäni? Näin haluaisin mutta tajuan samalla, että tämä on aika mukavuudenhaluinen tarve: olen turvassa.

Sillä: näkeekö toinen/toiset minussa jotakin sellaista, mitä en itse näe? Tässä on riskinsä. Ja mistä voin tietää, näkevätkö he oikein. Tosin en voi tietää sitä itsestänikään.

Olemme ihmisyyden ongelman eräässä ytimessä. Tosin sen ei tarvitse olla ongelma.

Sellainen peilaus

Aivan varmasti näen itseni rajallisesti. Kykyni peilata itseäni on tavallisesti heikko ja maksimissaankin välttävä. Mutta onko minulla kuitenkin yksinoikeus siihen, mitä olen ja millaisena haluan toteutua? Näenkö enemmän, koska minulla on  itseeni sisäinen yhteys, jota toisilla ei ole eikä voi olla. Ja sitten taas toisaalta: yhteyteni voi olla heikko. Yhtä heikko kuin toisten ihmisten yhteys minuun.

Oma peilini voi olla vääristynyt, särkynyt. Ja niin voi olla toistenkin. Ja jossain määrin aina on.

Vielä: Voin itse nähdä itsessäni sellaista hyvää, joka on peitossa muiden katseilta. Ja toiset sellaista hyvää, jota itse en näe. Silloin peili on ehyt ja hyvin kirkas, ainakin hetkittäin.

Asenne ratkaisee taas

Miten otan vastaan sen, mitä minusta sanotaan. Osaanko ottaa opikseni? Kuulenko heikotkin signaalit?

Ja riippuuko rohkeuteni ja avoimuuteni siitä, olenko aiemmin tullut ymmärretyksi? Ja toisaalta: suhtaudunko epäluuloisesti toisten näkemyksiin itsestäni siksi, että heidän peilinsä ja näkemyksensä on ollut väärä, joskus tuhoisakin?

Tätä asennetta voin muuttaa ja voin vahvistaa uutta asennettani. Se tapahtuu tutustumalla itseeni paremmin ja löytämällä sitä kautta paremman yhteyden itseeni. Ja se taas voi tapahtua harjoittelemalla.

Kaksi pientä peilausharjoitusta

Luo tilaisuuksia katsoa sisäiseen peiliisi ja näe siellä toistuvasti jotakin hyvää. Se on johtolanka jonkin tärkeän äärelle.

Kuuntele ihmisiä tarkasti: miten he peilaavat sinua, olemistasi, sanojasi, tekojasi? Ja kysele itseltäsi aika ajoin kahta kysymystä:

  • Toisaalta: mikä on minun osallisuuteni heidän peilaamiseensa?
  • Toisaalta: olisiko minun useammin hakeuduttava sellaiseen seuraan, joka peilaa olennaiseen minussa?

Siinä on ero

Mikä ero on sillä, että tulee nähdyksi tai kuulluksi vai onko tämä vain saivartelua?

Nähdyksi tuleminen on toisten tehtävä.
Kuulluksi tulemiseen vaikutan aktiivisesti puhumalla, ilmaisemalla itseäni.

Niitä yhdistää se, että itse voin vaikuttaa kumpaakin. Sillä miten olen ja tahdon olla.

Tarinan opetus

Saarnaamisen sijasta olen yrittänyt keskittyä näkemään, miten ihmiset oikeasti ilmaisevat tahtoaan tulla kuulluksi ja ymmärretyksi. Ja totisesti, jokaisella on oma tapansa.

Näitä tapoja pysähdyn syystä toisinaan ihmettelemään. Millaiset ovat ne maailmat, jotka ovat luoneet tuollaisia, joskus kauniita ja toisinaan epätoivoisia, tapoja ilmentää sitä, mikä meitä kaikkia yhdistää.