Peilaus

Sanotaan ja opetetaan ihan pienestä pitäen, että vapaus ja vastuu kuuluvat yhteen ja kulkevat käsi kädessä. Niinpä.

Luulen kuitenkin, että tämän tosiasian rinnalla kulkee toinen todellisuus. Se, mistä aikuisen elämässä on kyse. Sen jälkeen, kun hän on laistanut sekä vapauden että vastuun.

Vapaus tunnistaa vapauttaa

Olen jossakin yhteydessä sanonut ääneen:

”Palaverit muuttuisivat aivan toisenlaisiksi, jos ihmiset ottaisivat vastuun siitä, mitä tuovat pöytään.”

Ihmisethän kantavat mielessään suuren määrän asioita, aivan sattumanvaraisesti kuka mitäkin ja milloinkin. Ei siis ihme, että niin prosessi kuin lopputuloskin ovat – sattumanvaraisia.

Mieli on täynnä mielikuvia, asenteita, reaktioita, ajatuksia, tunteita ja niistä syntyy sen hetkisen tunnelman ja mielialan avulla outo keitos. Eikä tilannetta välttämättä paranna se, että kokkeja on pöydän ääressä useampi. Eikä varsinkaan, kun kokit eivät tiedä, mistä raaka-aineista ja millaisen haudutusprosessin avulla he soppaa keittävät.

Oudon harva on tietoinen omassa mielessään tapahtuvasta eli havainto siitä puuttuu lähes kokonaan. Ja koska mielestä ei ole havaintoa, ei ole enempää voimaa kuin kykyäkään ohjata omaa mieltä ja sitä kautta itseään. Siksi rehottavat ilmiöt: lähes kaikki mieleen tuleva kelpaa, omat ajatukset ovat oikeita, asenteista puhumattakaan.

Kaikki alkaa havainnosta

Oman mielen havainnointi edellyttää tietoisen hetken, joka tosin voi olla kohtaamisessakin. Usein ihminen on hämmästynyt. Tutustuminen omaan mieleen, sen sisältöön ja liikkeisiin tarjoaa yllätyksiä, varsinkin sen kaoottisuus.

Havainnointi tekee sen, mitä päiväkirjan pitäminen parhaimmillaan: jäsentää mieltä. Väkevimmänkin tunnepurkauksen keskeltä hahmottuvat erilaiset tekijät. Kun niitä peilaa ajatteluaan vasten, ne vähitellen näyttävät toden luonteensa.

Näin avautuu samanaikaisesti käsitys omasta sisäisestä elämästä. Samalla syntyvät ensimmäiset kokemukset siitä, mihin kaikkeen voi itse vaikuttaa.

Vastuu on huomioimista – myös suhteessa itseen

Niin kauan kuin mieli on luonnontilassaan, ihminen elää siinä myös. Asiat ovat mitä ovat ja ihminen sellainen kuin on, ennen kuin tietoisuus näyttää ihmiselle, että se on vain yksi vaihtoehto. Tätä voi verrata ihmiseen, joka ei ole koskaan poistunut kotikylästään ja siksi hän ajattelee, että maailmassa toimitaan yhdellä oikealla tavalla.

Tämä riittikin silloin, kun ihmiset oikeasti elivät yhdessä paikassa koko ikänsä. Ei riitä enää.

Ihmisen potentiaali ei toteudu, jos ihminen ei tunne itseään. Tämä on ihmisen vastuu suhteessa itseensä. Potentiaali on mahdollisuus, optio, joka laukeaa vasta kun ihminen tekee sille jotakin eli alkaa kehittää sitä.

                                                                            Photo: Heli Hirvelä

Elämän lakeihin näyttää kuuluvan se, että samanaikaisesti kun ihminen ottaa enemmän vastuuta itsestään, hän ottaa vastuuta myös kanssaihmisistään. Ensin sitä kautta, että hän kykenee paremmin ottamaan huomioon toiset ihmiset, kun hän lakkaa olemasta oman mielensä vankilassa ja kuvittelevansa, että kaikki hänen maailmasta peilaamansa on totta. Sen jälkeen hän kykenee auttamaan ja rohkaisemaan toisia ihmisiä rohkaistumaan oman potentiaalinsa suhteen.

Tätä voi kutsua kasvupisteeksi. Jokainen ihminen voi olla kasvupiste ympärillään oleville ihmisille: tukea heidän kasvuaan omaa elämää ja omaa itseään toteuttavaksi ihmisiksi. Tämä tapahtuu, kun alkaa toteuttaa omia mahdollisuuksiaan.

Vapaus tunnistaa oma rajallisuus

Itsetuntemus on avain. Nähdä oma rajallisuus sen sijaan että kuvittelee muuta. Itsetuntemus auttaa laajenemaan ja laajentamaan näkemystä maailmasta, jossa samalla peilaa itseään. Rajallisuus on uusi neulansilmä, jonka kautta sisäinen karavaani kulkee.

Ellei tämä prosessi ole edes jossain määrin käynnissä, kuvitellaan, että oma totuus on ainoa totuus tai ainakin toisia parempi. Tai että ihmiset vain ovat sellaisia, että jokaisella on oma näkemys maailmasta eikä sille voi mitään.

Näissä mielikuvissa unohtuu se, että jokaisella on vapaus kehittää omaa näkemystään maailmasta. Se on matka kohti yhteistä todellisuutta, pois erillisyydestä.

Behaviour designer

Itsetuntemustaan voi harjoitella joka hetki, mutta sitä kannattaa harjoitella itse päättämissään lyhyissä hetkissä. Kukaan – ainakaan harjoittelematta – ei jaksakaan aluksi enempää.

Yksi hyvä harjoitus on näkökulman vaihtaminen. Se voi tapahtua toisen näkökulmaan eläytymällä tai ottamalla tietoisesti toisen näkökulman asioihin.

Joskus omien jumittuneiden käsitysten, tapojen ja tottumusten muuntamiseksi tarvitaan paikalle Behaviour designer. Tosin se on väliaikaista, sillä harjoittelemisen kantaessa hedelmää jokaisesta tulee oman elämänsä designer, sensei, jolle jokainen tilanne ja kohtaaminen opettaa jotakin, ennen kaikkea itsestä.

Onko nyt todellisen vastuuvapauden aika?