Peilaus

A coach tries to think by writing and speaking.

Tag: näkökulman vaihtaminen

Banaanista sivistykseen

Banaani on kohtalokas hedelmä. Sen vaarallinen matka alkaa jo siitä, minkä banaanin kaupasta kotiin kannat. Joillekin valinta on Reilun kaupan banaani, toisille Chiquita – ehdottomasti.

Verta aletaan punnita siinä, kummasta päästä banaani kuoritaan. Kahvasta vai tylpästä? Toinen vaihtoehdoista on selvästi rahvaanomainen, mutta mistä se johtuu: kotikasvatuksestako?

Varsinaiseen asiaan päästään kuitenkin vasta, kun voidaan varmuudella todeta, mikä on syötävän banaanin oikea kypsyysaste.

–      Kyllä banaanissa täytyy olla muutama ruskea pilkku ennen kuin sitä voi syödä. Muuten se on sellainen ikävä limainen purulelu.

Oletko täysin samaa mieltä? Vai jyrkästi aivan toista mieltä?

Parasta on, että olet aivan oikeassa. Vaikeus on siinä, etteivät muut ole väärässä.

Vaikka perustelusi ja argumentaatiosi olisi hiottu timanttilaikalla.

Tietysti on koko joukko ihmisiä, jotka eivät ehdottomasti syö banaaneja. Tai jotka eivät missään olosuhteissa lähde politisoimaan näkemystään.

Mutta jotain tässä on. Muutama päivä sitten Markus Nieminen kirjoitti sattuvasti oikeasta järjestyksestä leivän päälle laitettavien juuston ja makkaran osalta.

Tähänkin, niin kuin moniin muihinkin kriittisiin yrityksien ongelmiin, on yksi helppo ratkaisu. Oman näkökulman hylkääminen ja ratkaisun etsiminen oman mielipiteen ulkopuolelta. Kyse on siis vain ja ainoastaan siitä halutaanko löytää ratkaisu. Ja se tapahtuu näkökulmaa vaihtamalla.

Mitä tässä halutaan ratkaista?

Sitä, että lähdemme puolustamaan ja perustelemaan mielipiteitämme, vaikkei siihen järjellä ajatellen pitäisi olla minkäänlaista tarvetta. Mutta jostakin tämä tarve silti kumpuaa.

Jonas Kaplanin tekemä tutkimus osoittaa hyytävästi, miten puolustamme omaa näkemystämme toisen eriävää mielipidettä vastaan aivan kuin puolustautuisimme fyysistä hyökkäystä vastaan.

Tällainen evoluutiobiologian armoilla oleminen ei kuitenkaan ole kovin sivistynyttä eikä varsinkaan kohottavaa. Lisäksi se vie paljon energiaa ja ihmissuhteitakin huonoon suuntaan. Tällaisten tutkimusten varsinainen anti onkin herättää meidät mahdollisuuksille ottaa askeleita eteenpäin omassa evoluutiossa. Kun yksikin ihminen muuttaa reaktiivista käyttäytymistään, muut voivat ottaa oppia rauhallisesta, vanhemman valtionaisen myhäilystä eri näkemyksille. Tästä syntyy ennen pitkää kulttuurievoluutio.

Meillä on varaa tähän.

Ei toisten mielipiteet meitä uhkaa – emmehän elä banaanitasavallassa.

”Näin on melkein jokainen maailman innovaatio syntynyt.” päättää Markus bloggauksensa. Meillä voisi hyvinkin olla tällaisia sivistysinnovaatioita. Koska tarvitsemme niitä juuri nyt enemmän kuin useimpia nokkelia appseja.

Se alkoi jo lapsena

Nurmijärven serkut olivat ihan tyhmiä. Niiden kanssa ei koskaan syntynyt hyviä leikkejä, niillä oli vain hienoja leluja eikä niiden kanssa ollut edes puhuttavaa. Piinaavaa kyläilyä. Loviisassa asuvat pikkuserkut olivat sen sijaan todella kivoja. Niillä ei ollut paljon leluja, joku rikkinäinen kirjoituskone ja käytöstä poistettu kassakaappi. Leikit syntyivät itsestään ja itku pääsi, kun ne piti lopettaa kesken.

Tämä kahtiajako olisi voinut jäädä lapsuuteen eikä jatkua työelämänkaaressa. Mutta.

On ihmisiä, joiden kanssa tulee välittömästi toimeen. On ihmisiä, joiden jutut puhuttelevat ja innostavat. On ihmisiä, jotka ovat ihan erilaisia mutta joiden kanssa työn tekeminen sujuu itsestään.

Sitten on ihmisiä, joiden kanssa maito kaatuu lattialle välittömästi ja jos tilanne sallii, keskinäinen syyttely alkaa. On ihmisiä, joiden jutut ovat latteita, tylsiä ja jotka ovat piinallisen normaaleja. On ihmisiä, joiden kanssa jo perustoimeentuleminenkin vie suuren osa päivän energiasta – ellei pidä varaansa.

Oletko jäänyt vastustamaan todellisuutta? Vai kuitannut tilanteen sillä, että elämä on tällaista ja yrität tulla todellisuuden kanssa toimeen parhaalla mahdollisella tavalla? Vai oletko uteliaana halunnut tietää, mistä on kyse.

Todellisuuden hyväksyminen on hyve, samoin todellisuuden tutkiminen.

Tässä tapauksessa erityisesti sisäisen todellisuuden, josta tämä tilanne syntyy: sisäisestä vasteesta ulkoiselle todellisuudelle.

Jostain syystä nuo ihmiset ovat ja vaikuttavat meidän elämässämme, sattumalta tai tarkoituksella. Oma elämä helpottuu merkittävästi, kun ei jää lapsen tasolle hilloamaan, että toiset ovat tyhmiä ja toiset eivät. Tai toivomaan, että he menisivät muualle tai heitä ei olisi.

Mustavalkoisuus ei tarvitse olla pääteasema. Mikään ei pakota olettamaan, että kaiken pitäisi sujua tai tapahtua itsestään. Meistä jokainen pystyy parempaan. Se mikä lapsena oli selvää ja kahtiajakautunutta, voi aikuisena olla kiinnostavaa ja moniulotteista. Näkökulman vaihtamisen harjoitteleminen tuo virkistävää runsautta arkeen.

Voit sanoa: better deal with it. Minä sanon: deal better with it.

Näkökulmien sisäistäminen

Näkökulman vaihtaminen on aidon yhdessäolon ja todellisen dialogin edellytys.

Ihmisten kanssa oikeasti eläminen, toisen kuunteleminen ja todesta ottaminen edellyttävät kykyä vaihtaa näkökulmaa, asettua toisen asemaan, näkemään maailman hetkeksi hänen näkökulmastaan.

Onko irtipäästäminen omasta näkökulmasta helppoa? Tavallisesti ei, ellei sitä ole harjoittanut. Avarakatseisen ihmisen tunnistaa tavallisesti siitä, ettei hänelle oma näkökulma ole itsestään selvästi toista näkökulmaa parempi. Oman näkökulman ”markkinoimisesta” tai sillä manipuloimisesta puhumattakaan.

Jotenkin tällaisen ihmisen kanssa tuntuu helpolta keskustella ja erityisesti ajatella yhdessä, koska energia ei kulu vastakkainasetteluun eikä myöskään yhden oikean näkökulman rynnäköltä puolustautumiseen.

Näyttökuva 2014-11-07 kohteessa 11.19.56

Askel näkökulman vaihtamisesta eteenpäin on erilaisten, jopa vastakkaisten näkökulmien sisäistäminen. Eli kyky antaa mielessään elää ja vaikuttaa toisilleen ristiriitaisiakin näkökulmia, joista jokainen on mahdollisesti tosi. Sillä: mistä oikeastaan tiedät?

Tämä haaste ilmeni esimerkiksi ihmisten reaktioina nk. Tapaus Rautavaaran yhteydessä.

Ensin kirjoitti Katri Manninen blogissaan myötäelävän kirjoituksen. Tapaukseen reagoi seuraavana päivänä Ulla Appelsin Iltasanomien kommentissa. Monet ihmiset reagoivat jyrkästi jommankumman puolesta tai vastaan. Onko se välttämätöntä?

Näkökulmien sisäistämiseen yltäminen edellyttää harjoitetun kyvyn lisäksi sisäistä voimaa. Sitä voimaa, joka estää ihmistä antamasta periksi, luovuttamasta ja palaamasta yhteen näkökulmaan, vieläpä oikeaan sellaiseen.

Jos ihminen on suostunut elämään dialogissa toisten ihmisten kanssa, hän oikeastaan tietää, että maailma on monimutkaisempi ja moniulotteisempi kuin hänen yksinkertaistettu käsityksensä siitä.

Kun tähän tietämiseen havahtuu, herää samalla oman mielen moniulotteisuuteen, jossa laiskuus ja mukavuudenhalu taistelevat todenmukaisempiin käsityksiin pyrkimisen kanssa. Kumpi voittaa?

Loppupeleissä se, jonka tahtoo voittavan. Kun suostuu säännöllisesti vaivaamaan mieltään keskellä arjen keskusteluja peilaamalla erilaisia näkökulmia, huomaa ennen pitkää, että on vahvistunut sekä kyvyssä että voimassa.

Väitetään, että matkailu avartaa mieltä. Näin voi käydä kenelle tahansa.

Rakennekynsiblondit

Olen tänä keväänä törmännyt yhtä itsestään selvään kuin outoonkin ilmiöön. Eli ihmisiin, jotka ovat jotakin muuta kuin minä he itse ja heidän ympäristönsä heistä luulevat.

Näyttökuva 2014-06-10 kohteessa 15.06.22

Otsikon mukaisesti tutustuin eräässä yrityksessä valmentaessani klassikkoblondiin, joka oli viittä vaille klisee, naurua myöten.

Havahtuminen tapahtui, kun yksilövalmennussessiossa paljastui, että kyseinen ihminen kärsi hirveästä tyhjän paperin kammosta eikä saanut siksi kirjoitettua sanaakaan silloin kun olisi pitänyt.

Kuitenkin hän pystyi pohdiskelemaan uskomattomalla tarkkuudella ja elävyydellä mahdollisia syitä, jotka estävät häntä kirjoittamasta. Vähitellen kävi selväksi, ettei hänellä ollut aavistustakaan, millainen lahjakkuus hän oli kirjoittajana.

Toinen havahtuminen liittyi tarjoamaani harjoitukseen Näkökulman vaihtaminen. Hän sanoi heti ensimmäisessä työpajassa, että tuo on hänelle helppoa. Ja oikeastaan hänen pitäisi harjoitella uskollisuutta omalle näkökulmalleen eikä luopua siitä ja antaa periksi muiden näkökulmien edessä.

Nämä kaksi asiaa tulivat yhteen eräänä aamuna häntä miettiessäni. Hän oli selvästi pitänyt itseään tyhmempänä kuin oli, ja ympäristö oli vahvistanut hänen käsitystään kulkemalla hänen ylitseen. Itseään vahvistava ikävä kierre – eikä kovin harvinainen sellainen.

Ei ihme, että pelotti kirjoittaa tyhjälle paperille, kun ei uskonut itseensä ja varsinkaan omiin ajatuksiinsa ja kykyihinsä pätkän vertaa.

Näyttökuva 2014-06-10 kohteessa 15.10.41

Hän ei ole ainut väärä ihminen väärässä paikassa. Koska hän on todellisuudessa juuri oikea ihminen oikeassa paikassa, paljon mielikuvia parempi ja ansaitsee itselleen paremman ympäristön.

He ovat keskuudessamme. He heräävät, kun joku näkee heidän rakennekynsiensä alle.

Vaihda levyä

Onhan siinä jotain huvittavaa. Siinä millaisia käsityksiä minulla on maailmasta, ihmisistä, asioista ja itsestäni. Vähintään yhtä huvittavaa on se, miten nämä minun käsitykseni ovat aikain saatossa muodostuneet. Vähemmän huvittavaa on se, että niille pitäisi oikeasti tehdä jotakin. Ja sitä kutsutaan työksi.

Ohut ja kapea kuin iPhone femma…

Eloonjääminen on ollut vahva vaikutin, kun näkemys asioista on ollut pakko muodostaa saman tien. Sillä hitaat on syöty.

Aika vähäisen tiedon pohjalta on menty silloinkin, toisinaan pakoon jalkapohjat vilkkuen ja toisinaan otettu rennompi asenne.

Maailma on hiukka monimutkaisempi kuin aikoinaan savannilla. Kuitenkin näkemyksen muodostamiseen ei nykyään enempää vaadita. Se syntyy omasta rajatusta näkökulmasta melko vaatimattoman otoksen pohjalta.

Eikä tässä kaikki: Se sementoituu melko nopeasti oikeaksi käsitykseksi. Ja jos on tarpeen puolustaa pientä itseään maailman monimutkaisuutta ja muita käsityksiä vastaan, se voi muuttua ainoaksi oikeaksi käsitykseksi.

Mitäh?

Kun tarkastelee kriittisellä ajatuksella omia käsityksiään, tekee kulmakarvoja nostattavan löydön: Muutaman argumentin jälkeen vallitsee tyhjyys. Eli käsitysten takana ei ole mitään tai ei ainakaan sellaista, mitä kehtaisi ääneen sanoa.

Kun penkoo vähän syvemmälle eli sinne, missä omat käsitykset ovat muodostuneet, löytää lisää punastumisen aiheita: pinnallista asioihin perehtymistä, laiskaa ajattelua, yksisilmäistä fiilispohjaa, toiveita ja pelkoja ja muita punaisia paiseita ja visvasyyliä puhkottavaksi.

Näiden pohjalta voikin jo esittää syntyä syvemmällä rintaäänellä ihan mitä tahansa. Ja koska kuulijoiden omassa käsityksen muodostamisessa ei tavallisesti ole yhtään enempää hurraamista, omat kalpeat jutut toisinaan vakuuttavat kuulijat. Välillä hirvittää. Meidän kaikkien puolesta.

Sillä: Monestako asiasta oikeasti tiedän jotakin? Siis oikeasti? Kahdesta tai kolmesta? Ja kuinka monesta asiasta minulla on jämäkkä mielipide? Tuhannesta. Tietämysalue siis ylitettiin jo ennen kuin suu aukesi.

Tuore näkökulma

Vaikea näitä omia johtopäätöksiä on sivuuttaa:

  • 15 vuotta vanha käsitys asiasta ei oikein hyvällä tahdollakaan ole tuore.
  • 2010-luvulle ei kuulu enää vahvistuksen hakeminen omille näkemyksille vaan niiden kyseenalaistaminen.

Kyllä, tälle asialle voi tehdä paljonkin. Henkilökohtainen tutkimus on jo hyvä alku. Seuraava askel on sanoa ääneen kaikenlaista ja odottaa uteliaana, mitä maailma siitä sanoo. Siinä oppii.

Alku voi olla myös kysymys: Miksi minun näkemykseni olisi se oikea? Ja jatkaa: Miksi se olisi oikeampi kuin jonkun toisen? Siksikö että se on minun? Siksikö että olen fiksumpi ja näen asiat selvemmin? Aivan varmasti.

Oikeasti voin harjoitella itseni sivistämistä laajentamalla näkemystäni sen lähtökohtaisesti ja luontaisesti ahtaista rajoista. Sitä voi kutsua myös joustavamman mielen kehittämiseksi. Vastakohtana jäykälle mielelle täynnä jyrkkiä käsityksiä. Avarakatseisuus edellyttää omien käsitysten kriittistä arviointia. Ne eivät sellaisenaan riitä muodostamaan todenmukaista kuvaa maailmasta eikä kanssaihmisistä eikä edes itsestä.

Mitä siis?

Harjoitella voi vaikka näitä:

  • Voin asettua toisen ihmisen asemaan ja pyrkiä katsomaan asioita hänen näkökulmastaan. Tämä on ehkä luonnollisin tapa. Jotkut tekevät tätä luonnostaan. Mutta tehdä sitä tietoisesti on vielä eri asia.
  • Asettaa oma näkemys suurempaan kokonaisuuteen tai yhteyteen. Muuttuuko käsitys pienestä suuremmaksi?
  • Muuttaa oma negatiivinen käsitys myönteiseksi tai mahdollisuudeksi. Kokemus käsityksen takana saattaa olla oppimiskokemus – ja tärkeä sellainen.

Tämän verran voi aina ponnistaa. Hyvää se tekee!

Behaviour designer

Sanotaan ja opetetaan ihan pienestä pitäen, että vapaus ja vastuu kuuluvat yhteen ja kulkevat käsi kädessä. Niinpä.

Luulen kuitenkin, että tämän tosiasian rinnalla kulkee toinen todellisuus. Se, mistä aikuisen elämässä on kyse. Sen jälkeen, kun hän on laistanut sekä vapauden että vastuun.

Vapaus tunnistaa vapauttaa

Olen jossakin yhteydessä sanonut ääneen:

”Palaverit muuttuisivat aivan toisenlaisiksi, jos ihmiset ottaisivat vastuun siitä, mitä tuovat pöytään.”

Ihmisethän kantavat mielessään suuren määrän asioita, aivan sattumanvaraisesti kuka mitäkin ja milloinkin. Ei siis ihme, että niin prosessi kuin lopputuloskin ovat – sattumanvaraisia.

Mieli on täynnä mielikuvia, asenteita, reaktioita, ajatuksia, tunteita ja niistä syntyy sen hetkisen tunnelman ja mielialan avulla outo keitos. Eikä tilannetta välttämättä paranna se, että kokkeja on pöydän ääressä useampi. Eikä varsinkaan, kun kokit eivät tiedä, mistä raaka-aineista ja millaisen haudutusprosessin avulla he soppaa keittävät.

Oudon harva on tietoinen omassa mielessään tapahtuvasta eli havainto siitä puuttuu lähes kokonaan. Ja koska mielestä ei ole havaintoa, ei ole enempää voimaa kuin kykyäkään ohjata omaa mieltä ja sitä kautta itseään. Siksi rehottavat ilmiöt: lähes kaikki mieleen tuleva kelpaa, omat ajatukset ovat oikeita, asenteista puhumattakaan.

Kaikki alkaa havainnosta

Oman mielen havainnointi edellyttää tietoisen hetken, joka tosin voi olla kohtaamisessakin. Usein ihminen on hämmästynyt. Tutustuminen omaan mieleen, sen sisältöön ja liikkeisiin tarjoaa yllätyksiä, varsinkin sen kaoottisuus.

Havainnointi tekee sen, mitä päiväkirjan pitäminen parhaimmillaan: jäsentää mieltä. Väkevimmänkin tunnepurkauksen keskeltä hahmottuvat erilaiset tekijät. Kun niitä peilaa ajatteluaan vasten, ne vähitellen näyttävät toden luonteensa.

Näin avautuu samanaikaisesti käsitys omasta sisäisestä elämästä. Samalla syntyvät ensimmäiset kokemukset siitä, mihin kaikkeen voi itse vaikuttaa.

Vastuu on huomioimista – myös suhteessa itseen

Niin kauan kuin mieli on luonnontilassaan, ihminen elää siinä myös. Asiat ovat mitä ovat ja ihminen sellainen kuin on, ennen kuin tietoisuus näyttää ihmiselle, että se on vain yksi vaihtoehto. Tätä voi verrata ihmiseen, joka ei ole koskaan poistunut kotikylästään ja siksi hän ajattelee, että maailmassa toimitaan yhdellä oikealla tavalla.

Tämä riittikin silloin, kun ihmiset oikeasti elivät yhdessä paikassa koko ikänsä. Ei riitä enää.

Ihmisen potentiaali ei toteudu, jos ihminen ei tunne itseään. Tämä on ihmisen vastuu suhteessa itseensä. Potentiaali on mahdollisuus, optio, joka laukeaa vasta kun ihminen tekee sille jotakin eli alkaa kehittää sitä.

                                                                            Photo: Heli Hirvelä

Elämän lakeihin näyttää kuuluvan se, että samanaikaisesti kun ihminen ottaa enemmän vastuuta itsestään, hän ottaa vastuuta myös kanssaihmisistään. Ensin sitä kautta, että hän kykenee paremmin ottamaan huomioon toiset ihmiset, kun hän lakkaa olemasta oman mielensä vankilassa ja kuvittelevansa, että kaikki hänen maailmasta peilaamansa on totta. Sen jälkeen hän kykenee auttamaan ja rohkaisemaan toisia ihmisiä rohkaistumaan oman potentiaalinsa suhteen.

Tätä voi kutsua kasvupisteeksi. Jokainen ihminen voi olla kasvupiste ympärillään oleville ihmisille: tukea heidän kasvuaan omaa elämää ja omaa itseään toteuttavaksi ihmisiksi. Tämä tapahtuu, kun alkaa toteuttaa omia mahdollisuuksiaan.

Vapaus tunnistaa oma rajallisuus

Itsetuntemus on avain. Nähdä oma rajallisuus sen sijaan että kuvittelee muuta. Itsetuntemus auttaa laajenemaan ja laajentamaan näkemystä maailmasta, jossa samalla peilaa itseään. Rajallisuus on uusi neulansilmä, jonka kautta sisäinen karavaani kulkee.

Ellei tämä prosessi ole edes jossain määrin käynnissä, kuvitellaan, että oma totuus on ainoa totuus tai ainakin toisia parempi. Tai että ihmiset vain ovat sellaisia, että jokaisella on oma näkemys maailmasta eikä sille voi mitään.

Näissä mielikuvissa unohtuu se, että jokaisella on vapaus kehittää omaa näkemystään maailmasta. Se on matka kohti yhteistä todellisuutta, pois erillisyydestä.

Behaviour designer

Itsetuntemustaan voi harjoitella joka hetki, mutta sitä kannattaa harjoitella itse päättämissään lyhyissä hetkissä. Kukaan – ainakaan harjoittelematta – ei jaksakaan aluksi enempää.

Yksi hyvä harjoitus on näkökulman vaihtaminen. Se voi tapahtua toisen näkökulmaan eläytymällä tai ottamalla tietoisesti toisen näkökulman asioihin.

Joskus omien jumittuneiden käsitysten, tapojen ja tottumusten muuntamiseksi tarvitaan paikalle Behaviour designer. Tosin se on väliaikaista, sillä harjoittelemisen kantaessa hedelmää jokaisesta tulee oman elämänsä designer, sensei, jolle jokainen tilanne ja kohtaaminen opettaa jotakin, ennen kaikkea itsestä.

Onko nyt todellisen vastuuvapauden aika?