Peilaus

Isäni syntymäpitäjässä kulki legenda haitarinsoittajasta, joka varsinkin vanhemmiten ilmestyi tukevassa humalassa tanssipaikalle soittamaan. Kerran, kun känni oli hirmuinen, joku kysyi ukolta, miten ihmeessä tämä pystyi soittamaan tuossa kunnossa. Mies vastasi: ”Että mitenkä? Kännissähän nää on harjoteltuki.”

Kerran kunnolla opittu taito säilyy periaatteessa ja käytännössäkin loppuelämän.

Luontaiset valmiudet yhdistyneenä taidon oppimiseen näyttäisi suurimmalle osalle olevan uralla kehittymisen päätepiste. Näillä mennään.

Näkemys siitä, että on vuodessa oppinut työtehtävänsä ja seuraavat x vuotta on vain sen toistamista, ei ole muuttuvassakaan maailmassa vanhentunut tai edes mennyt pois muodista.

Väitetään, etteivät ihmiset ole laiskoja.

People are not lazy. They simple have impotent goals – that is, goals that do not inspire them. #ThursdayThoughts @TonyRobbins

Väitetään, että ihmiset tekevät aina parhaansa, lähtökohdistaan ja vallitsevissa olosuhteissa.

En usko.

Ovatko tällaista väittävät ihmiset tutustuneet edes omaan mieleensä? Minä väitän – muotoiltiin se miten tahansa – että parhaansa tekeminen on harvinaista ja että suuri osa ihmisistä laiskottelee määräänsä enemmän. Ja että suurin osa työtehtävistä on määritelty tai ainakin käytännön tasolla hyväksytty sellaiseksi, etteivät ne paljoa vaadi.

Oletko eri mieltä?

·     Kuinka monta kertaa olet kokenut sietämätöntä turhautumista asiakaspalvelijan asenteeseen/suoriutumiseen, vaikkeivät odotuksesi alun alkaenkaan olleet kovin korkealla?

·     Miten on mahdollista, että joku saa jatkaa työtehtävässään, vaikka hän selvästi alittaa riman päivittäin?

·     Joudutko useinkin todistamaan, miten surkeasti palavereja/projekteja/prosesseja johdetaan?

Kun käsillä on tekemistä, mieli ei ehdi ajatella, ja kun mieli ei ehdi ajatella, elämä kulkee pehmeästi kahvitauosta toiseen. Jos lopettaa tekemisen, on kohdattava elämä sellaisena kuin se on. Roope Lipasti

Aika vähällä ja usein todella vähällä pärjää. Hommat tulevat hoidettua pienelläkin vaivannäöllä. Kipuraja on asetettu todella ylös, itseä tarvitsee panna peliin vain minimaalisesti. Opiksi ottaminen eikä varsinkaan upgradaus ole välttämättömiä, parhaansa yrittämisestä yllättyy aina. Lisäksi on työpaikkoja, joissa vähään tyytymistä jopa vartioidaan mustasukkaisesti.

Onko vähällä pääseminen opittua? Niin väittää esimerkiksi Seth Godin.

Me harjoitamme lapset toimimaan opettajien kanssa tietyllä tavalla: ota selvää mitä he haluavat ja tee se, juuri ja juuri, koska on muitakin asioita työstettävänä. Mieti miten vastata heille täsmälleen, mitä he haluavat kuulla, pienimmällä mahdollisella ponnistuksella, ja olet ‘hyvä oppilas’.

Ei ole mahdotonta eikä edes ylivoimaista olla vähän ystävällisempi työkaverille tai puolisolle. Yrittää tehdä vähän paremmin kuin viime kerralla. Se on meissä oleva voima, kehittymisen asenne.

On noloa ulkoistaa tsemppaaminensa ja itsensä ylittäminensä oman suosikki jääkiekkojoukkueensa kolmanteen erään.

Kuinka paljon enemmän maailma olisi ja ihmisten yhteistoiminta paranisi, jos

·     Olosuhteita muutettaisiin rohkaiseviksi tai ensi alkuun edes edellyttäviksi

·     Ihmiset löytäisivät kipinänsä haluta enemmän parempaa – itseltään

Ympäristön ja olosuhteiden kannustava vaikutus uteliaaseen oppimiseen ja parhaansa antamiseen antaisi tärkeän sysäyksen meille, yhdessä ja erikseen. Seuraavalle tasolle olisi helpompi nousta.

Nyt näyttää siltä, että ulkoinen pakko – epävarmuus työsuhteissa, kun mahdollisuudet ovat suuret eikä varmuutta ole juuri mistään – auttaa yrittämään vähän enemmän. Niin kuin pakko usein tekee.