Ora et labora
Keskustelin erään valmennettavani kanssa siitä, millaisia askelia työelämä tällä hetkellä on ottamassa. Hänen mielessään oli
kaksi ajatusta: työn selkeämpi tarkoitus ja ihmisen tietoisempi suhde itseensä.
Mieleeni nousi vanha munkkiluostarimotto ”Rukoile ja tee työtä” ja se tuntui yllättävän ajankohtaiselta. Vaan mitä on rukoileminen ja työn tekeminen nyt?
· Erityisiä hetkiä, jolloin ihminen kääntää katseensa sisäänpäin. Niiden seurauksena oma oleminen ja toiminta ovat tietoisemmin oikealta tuntuvassa suhteessa maailmaan. Käytännössä nämä hetket voivat olla esimerkiksi meditaatiota, toisten tietoisempaa ja hyväntahtoisempaa ajattelemista, tulevien töiden voittoisaa visualisointia tai oman mielen tarkempaa seuraamista ja johtamista.
· Arkisissa työrutiineissa on jotakin hienoa ja juhlavaakin, jos työ liittyy syvällisemmin ymmärrettynä maailman palvelemiseen. Ja samalla tarkoitukseen omasta osasta ja siitä, mitä on antamassa itsensä ja työnsä kautta niille, joita varten työtä teemme. Jotta he puolestaan voivat ratkaista ongelmia, toimia ja voida paremmin sekä auttaa paremmin muita.
Nämä kaksi yhdessä muodostavat kestävän siteen, ykseyden, jossa kokonaisemmalle ihmiselle on tilaa. Ne luovat myös yksilöllisen ja konkreettisen suunnan elämän tarkoitukselle: olen täällä palvelemassa muita sillä parhaalla, joka minussa on ja jota itsessäni kehitän. Tuon parhaan toteutuminen täyttää elämämme syvemmän tarkoituksen.
Munkit elivät ja tekivät töitä kiinteässä yhteisössä toistensa tukena. Nykyisin itsenäisesti ja itsensä varassa toimivat ihmiset muodostavat uuden, parhaimmillaan samaan kurottavan työn yhteisön.
Tämä autonomisempi yhteisö on evoluution ja tietoisuuden askel, jonka tekemiseen ja edistämiseen jokainen voi omalta osaltaan osallistua.
Miten tämä tietoisuuden seuraava askel otetaan?
· Vahvistetaan itsetuntemusta ja annetaan sisäisen kompassin johtaa omaa työtä: autonomia lisääntyy ”oikeiden” ihmisten kanssa työskennellessä.
· Pyritään olemaan kokonainen elämässä, jonka luonteva osa työ on.
· Luodaan aikaa suuremman merkityksen ja tarkoituksen reflektoimiselle. Samalla edistetään toisten ihmisten hyvää: erillisyyden illuusio muuntuu todemmaksi yhteisyydeksi ja oman työn merkityksen laajuus paljastuu.
Onko teillä jo selvillä evoluutionne seuraavat askeleet? kysyy Mikko, p. 050 3840727