Peilaus

A coach tries to think by writing and speaking.

Avainsana: oppiminen

Ruumiita

Ylimielisyyden perusongelma on sama kuin minkä tahansa porvarillisuuden: halu järjestää niin ulkoiset ja sisäiset asiat ja olosuhteet siten, että ne häiritsevät omaa rauhaa mahdollisimman vähän.

Mikä ongelma tästä seuraa? Se, että luontaisen häiriön torjumiseen kuluu kaikki se energia, jonka voisi käyttää elämiseen ja sen luomiseen. Ja varsinkin oppimiseen, joka puolestaan luo elämälle merkityksiä.

Oppiminen

Oppiminen on hetkellistä turvallisuuden tunteesta irtipäästämistä. Annan vanhan mennä, teen tilaa uudelle, muutan käsityksiäni ja annan itseni muuttua. Tai kuten Pekka Pohjakallio toteaa Ylen haastattelussa:

Vanha tieto on vaarallista ja vanhat tavat ovat vaarallisia. Hirveän monet asiat, mitä teemme, ovat kyllä syntyneet oikeaan tarpeeseen. Me vaan teemme niitä edelleen, vaikka tarve on kadonnut.

Miksi muuttaisin käsityksiäni? Mikä saisi minut muuttumaan?

Oppiva elämänasenne on vaativa monesta syystä. Se kolkuttaa oikeasti niihin elämän peruskysymyksiin, jotka edellyttävät vastauksia elämän mielekkyydestä, merkityksestä ja tarkoituksesta.

Elämästä voi nauttia monella tavalla. Ja elämää voi elää täysillä tai himmaillen. Suhde muutokseen ja muuttumiseen on avainasemassa. Siihen voi suhtautua pakkona ja pahana jota vastustaa tai toivottaa sen tervetulleeksi ja olla jopa aktiivinen sen suhteen.

Suhteesta, suhtautumisesta ja asenteesta riippuu elämässä todella paljon. Olosuhteet ja varsinkin lähtökohdat on annettu. Mitä niistä teet ja luot, mihin niistä tavoittelet, kurotat, ulotut – siinä luot elämäsi.

Päivittää

Käsitykset vanhenevat ja ne alkavat haista. Ja saattaa olla, että niiden hajun tunnistaa ja huomaa lähipiiri ennen itseä.

Mitä on asenteiden, mielikuvien ja käsitysten päivittäminen? Se on

  • Niiden huomaamista eli niistä tietoiseksi tulemista
  • Niiden tarkkailemista
  • Kokeilua, leikkimistä, pyrkimystä muuttaa niitä toivottuun, omia päivitettyjä arvoja ohjaavaan suuntaan = harjoittelemista tässä ja nyt
  • Niiden peilaamista = reflektoimista säännöllisesti

Näyttökuva 2014-03-10 kohteessa 21.41.38

Osaamisalueelta oppimisalueelle ponnistaminen on nöyrtymistä. Mistä puolestaan seuraa, että ”tärkeänä” oleminen ja typerä pöyhkeys joutuvat väistämään.

Ruumiit

Vanhojen mielikuvien ongelma ei ole pelkästään se, etteivät ne vastaa todellisuutta vaan ennen kaikkea se, etteivät ne toimi. Yritys vääntää todellisuus ja sen toiminta omien mielikuvien mukaiseksi on todellinen energiasyöppö.

Vanhojen mielikuvien mukana raahaaminen on ruumissaatto. Ne ovat kuolleita ja niiden kuolonkalmo on jäykistynyt aikaa sitten. Kun yrität muuttaa käsityksiäsi, tunnetko niiden kalmankouran pidättävän sinua?

Näyttökuva 2014-03-10 kohteessa 21.46.08

Tähän törmää elämässä usein: ihminen harvoin ymmärtää, millaista taakkaa hän kantaa ennen kuin siitä luopuu.

Unelmia ja harjoitushommia

Olen intohimoinen harjoittelija ja oppija. Niistä minä saan kicksini ja elämisentunteeni. Samalla ne ovat tapani kanavoida innostustani ja – innostua vähän lisää.

Osa harjoittelemisestani liittyy esikuviin ja ihailuun. Lapsesta saakka olen ihaillut ihmisiä, jotka ovat taitavia tekemään asioita. Itse en kuulu niihin. En oikeasti osaa mitään kunnolla. Muuta kuin harjoitella.

Kaksi unelmaa

Joitakin vuosia sitten lapsuuteni unelma nousi pintaan: olin aina halunnut oppia jonglööraamaan. Muutama kuukausi ahkeraa harjoittelemista ja kas, kolme palloa pysyi ilmassa niin pitkään kuin halusin. Hauskaa oli huomata, että suurin osa harjoitteluajasta meni irtipäästämisen opettelemiseen – oli vaan annettava mennä.

Näyttökuva 2014-03-06 kohteessa 21.54.44                                                       Meitä on kohta monta.

Nyt vuodenvaihteessa muistin toisen unelmani: halusin osata pyörittää hulavannetta. Kumma kyllä, vanhana opin sen hetkessä enkä tajua, miten se lapsena oli niin vaikeaa. Ihan älyttömän hauskaa: let it roll, baby roll.

Tällä hetkellä on meneillään näiden kahden yhdistäminen. Vaihe on tämä: kun heitän palloa kädestä toiseen, vanne pysähtyy. Aivan mahtavaa. Itselleen nauraminen on todella naurettavaa.

Mikä on sinun pieni, toteutumaton unelmasi?

Harjoittelu

Harjoitteleminen on asenne, tapa elää ja äärimmäisen tehokas tapa oppia ja muuttaa niitä asioita, joita haluaa muuttaa. Harjoitella koska tuntuu hyvältä, harjoitella koska harjoitteleminen on hauskaa ja samalla lisätä omaa hyvinvointiaan minkä tahansa asian suhteen.

Harjoitteleminen tuo myös laatua kaikkiin suhteisiin, ennen kaikkea suhteessa itseen. Se auttaa tunnistamaan kätketyn lahjakkuuden ja myös kätketyn osaamattomuuden ja ylittämään rajat ja itsensä. Eli luomaan omaa elämää oman näköiseksi.

Lisäksi harjoitteleminen on aito ja alkuperäinen tapa itseohjautua. Tai kuten suomeksi sanotaan: ottaa opikseen. Suhteessa omaan mieleen harjoitteleminen osoittaa todellisen voimansa: itsetuntemuksen, oman tahdonvoiman ja taitavuuden yhdistelmällä on tässä maailmassa enemmän käyttöä kuin itsekään tajuan.

Näyttökuva 2014-03-06 kohteessa 21.56.44

Kun niska taipuu harjoittelemiseen, se pitää samalla egon sopivan kokoisena. Sen kokoisena, ettei se aseta ylivoimaisia esteitä oppimiselle. Pysyä harjoittelijana, vaikka osaisikin.

Ymmärrättekö nyt, miksi olen niin rakastunut harjoittelemiseen?

 

Otsikko on otettu Leevi and the Leavingsin biisistä Unelmia ja toimistohommia. Osuu tähänkin hyvähyvin.

Mestarit

Oppiminen on osa kehittymistä. Monesti luullaan, että oppimisen taustalla olevaa oppimistahtoa joko on tai ei ole, mutta todellisuudessa sitä voi kehittää ja siinä voi kehittyä.

Palaute, tahdon kysymys

Nuorena opiskelijana olin kesätöissä hoitamassa kehitysvammaisia. Minulla oli esimies, joka kysyi minulta ensimmäisen työpäivän päättyessä: ”Haluatko sinä oppia?” Vähän hämilläni vastasin myöntävästi. Esimiehen suupielet kääntyivät ylöspäin: ”Hyvä, niin minäkin.”

En tiennyt, mihin lupauduin. Siitä päivästä lähtien sain suoraa ja selkeää palautetta päivittäin. Oma osaamistasoni suhteessa opeteltavaan kävi hyvin selväksi. Aluksi se tuntui karulta ja vaikealta ottaa vastaan sillä tuntui, että tein kaiken absoluuttisen väärin. Vähitellen tilanne muuttui. Lopulta odotin noita palautehetkiä.

Kesän viimeisessä keskustelussamme vaihdoimme näkemyksiämme siitä, mitä olimme oppineet. Itse olin oppinut ihmisenä olemisesta, omasta toiminnastani ja sen vaikutuksesta ja ennen kaikkea itsestäni. Entä esimieheni: ”Aluksi opin jokaisesta sinun tekemästä virheestä. Sitten vähitellen opin sinusta ja itsestäni. Lopulta opin antamaan sinulle palautetta niin, että sen vaikutukset olivat mahdollisimman hyvät.”

Hän oli oikeasti tahtonut oppia ja oppi myös. Saamani palaute eli ulkopuolisen näkemys kaikesta siitä, mitä en itse nähnyt, osoittautui kullan arvoiseksi.

Esimerkki ratkaisee

Valmentaessani esimiehiä kyse on samasta asiasta: tahdotko oikeasti oppia? Tahdonko itse oppia paremmin valmentamaan juuri näitä esimiehiä, haluaako esimies oppia paremmin sparraamaan omaa tiimiään. Sillä yhtä ei tueta ja auteta samalla tavalla kuin toista.

Näyttökuva 2014-02-24 kohteessa 21.39.40

Oppimisen voi tässä yhteydessä kiteyttää näihin kolmeen:

  • Oppia toisesta ihmisestä ja itsestä.
  • Oppia työstä ja siitä, miten monella tavalla sitä voi tehdä.
  • Oppia antamaan palautetta, tilaa ja apua ja tukea.

Opettaja on yhtä paljon oppimassa kuin se, jota on opastamassa. Mahdollisuudet oppia ovat yhtä suuret – jos ei aseta mitään turhaa oppimisen tielle. Ja mikä on päämäärä? Olla esimerkki oppimistahdosta. Jos menee paikalle ylimielisenä osaajana, oppiminen ei sytytä.

Keitä ne on ne sankarit

Monet menestyvät ihmiset ovat intohimoisia oppilaita. He ovat hereillä ja halukkaita oppimaan ja omaksumaan uutta. Osalle se on myötäsyntyistä, osa on kehittänyt sitä sen lisäksi itse.

He ovat sankareita siksi, että he eivät opettele ja opi siksi, etteivät he osaisi vaan siksi, että haluavat oppia lisää. He harjoittelevat asioita kaiken aikaa. Aivan kuin vanha sanonta sanoo:

Harjoitus tekee mestarin. Mestari harjoittelee aina. Mestari on mestari oppimaan.

Mestariksihan voi tulla kuka vaan: kun harjoittelee, oppii.

Mestaruutta kannattaa tavoitella, jos oikeasti haluaa olla antamassa maailmalle parasta. Ja jos omalta osaltaan haluaa olla vaikuttamassa siihen, että yritys on vielä seuraavanakin vuonna olemassa.

Because you can

Elämässä tapahtuu paljon asioita, koska niille antaa luvan. Mahdollisuus hyvään ja pahaan tulee todeksi.

Se pitempi lieka

Moni antaa ennalta arvaamattoman ja huomaamattoman usein luvan kohdella itseään huonosti. Myös toimiessaan itsetuhoisesti mieli on mielekäs. Mutta se on silti paha lupa. Ja aikuisena saa vääntää aika tavalla näitä lupia peruuttaessaan.

Monet myös tiuskivat lapsilleen, puolisolleen ja ystävilleen ja asiakaspalvelijoille – kaikille niille, joille voivat. Kun on antanut itselleen luvan ja toteuttaa impulssejaan, se jatkuu kunnes joku pysäyttää.

Useimmat ihmiset kaipaavat arvojensa selkiinnyttämistä. Tätä prosessia häiritsevät lapsuudessa opitut väärät ehdollistumat. Kaikkien onnettomuudeksi.

Lyhyt lieka

Kun pyrkii antamaan itselle luvan rohkeasti kokeilla jotain uutta epäonnistumisen uhallakin, huomaa vaikeuden. Valtaosassa tilanteista lupaa ei tule, kokeilu jää tekemättä.

Näyttökuva 2014-02-21 kohteessa 10.13.12

Samuli Heimonen

Ympäristökin on tavallisesti aika ahdasrajainen. Normipoikkeaman ei tarvitse olla suurikaan, kun rajat tulevat vastaan. Tämä on sääli. Monelle se on tuttua lapsuudesta: muotissa olemista lyhyessä lieassa.

Kaikesta huolimatta noiden rajojen ylittäjiä aina löytyy. Mielikuvituksen kautta toteutuminen avaa muidenkin rajoja.  Kun lieka pitenee, kaikki voittavat ja voivat inspiroitua.

Olisi hyväksi

Monenlaista tapahtuu, kun eräänä ja toisenakin päivänä hyppää tyhjään. Samalla kaikki kiteytyy kysymykseen, oppiako vai eikö oppia?

Sillä sen, mitä tänään vahvistaa, saa huomenna vastaansa – tai ainakin edestään löytää.

Uusien tapojen oppiminen alkaa mahdollisuuksille havahtumisesta ja jatkuu niiden vahvistamisesta. Mikä muu kuin tällainen vapautuminen antaisi enemmän elämisentunteelle?

Koska sinä voit.

 

 

Märkä tosi

On aistitodellisuus ja sitten on mielen todellisuus. Useimmille aistitodellisuus on se ainoa oikea todellisuus eli mistä mielen todellisuudesta puhuvat oikein puhuvat.

Unta vai totta

Unet tuntuvat joskus todelta. Märät unet eivät ole poikkeus.

Uppoaminen tuollaiseen uneen voi olla päivän todellisin tai todellisimmalta tuntuva kokemus. Muuten rutinoitunut, autopilotilla pyörivä elämä tuntuu syystäkin varjomaiselta. Miltä elämä oikeasti tuntuisi, jos lakkaisi olemasta himmeä?

Näyttökuva 2014-02-06 kohteessa 20.52.39

Milloin oikeastaan tuntee todella elävänsä? Silloin kun kokee yhteyden johonkin. Joku on viisaasti verrannut tätä kokemusta siihen, miten vasta jonkin suuremman hyvän tai päämäärän palveleminen antaa elämälle merkityksen.

Vaan miten päästä todellisuuden yhteyteen?

Mielen aktiivisuus

Siinä missä viiden aistin käyttäminen tuo meidät tehokkaasti aistitodellisuuteen, vastaavasti on oltava aktiivinen suhteessa mieleen.

  • Läsnäolo. Tuoda itsensä tähän hetkeen ja olla ja pysytellä siinä. Siinä on hommaa – lapsuuden luontainen kyky hajoaa aikuisen arjen kohinaan.
  • Harjoitteleminen. Havahduttaa tähän hetkeen, koska uutta voi oppia vain olemalla tietoisesti paikalla ja ponnistamalla yli luontaisen ja saavutetun kyvyn.
  • Antautuminen. Kun lakkaa yrittämästä mitään, on vain sisäisesti hereillä ja valpas.
  • Meditaatio. Intensiivinen eläminen niissä sisällöissä joita joko mieli tuottaa tai joihin itse on päättänyt upota hetkeksi. Herättää mielen toiminnalle ja sisällöille.

Mielen voima kasvaa, suhde ja yhteys syvenevät. Epämääräisyys muuttuu selkeydeksi, kaaos järjestäytyy. Ja jossakin vaiheessa tulee kokemus: this is real. Mielessä tapahtuvat asiat ja sen todellisuus on yhtä reaalista kuin ulkoinen todellisuus. Se ei ole kuvitelmaa eikä unta vaan totta.

 

Jostain kumman syystä tieteen, taiteen ja uskonnon kolmikosta taide on päässyt kaikkein vahvimmin kuvaamaan sisäistä todellisuutta.

Mitä sitten on todellisuus? Mielen projektio? Jos tämä olisi läksynä, miten sinä sen määrittelisit? Kun keksit, anna todellisuudelle märkä pusu. Tukea voi hakea Morphikselta:  http://www.youtube.com/watch?v=WnEYHQ9dscY

Näyttökuva 2014-02-06 kohteessa 20.48.25

 

Oikeesti ne auttaa sua

Laiska saattaa kuvitella, että kehitys tapahtuisi itsestään ilman että jokin pakottaisi. Useimmiten ei.

Maailmaa voi katsella näin: toiset ihmiset opettavat meitä, minkä seurauksena meistä tulee taitavampia palvelijoita heille.

Hienovarainen apu vai nyrkillä naamaan?

On kolmenlaista opettajaa, siis ihmistä, joita kohtaamme päivittäin.

Lähellä olevat, jokapäiväiset ihmiset haastavat eniten ja lujimmin. Kaivavat esiin sen, missä olisi vielä kehityttävää. Vaativat että opit tai itket ja opit. Lapset, puoliso, esimies, sukulaiset, työkaverit,… Ja joskus myös itse.

Näyttökuva 2014-01-30 kohteessa 22.21.11

Ne ihmiset, joihin törmää muuten vaan maailmassa liikkuessaan. Hetkessä nämä ihmiset saattavat pakottaa valitsemaan esimerkiksi toiminnan tai ei-toiminnan välillä. Tai he ovat ihmisiä, jotka auttavat oivaltamaan.

Monesti luulee saavansa elämält turpaan vaik oikeesti elämä antaa juuri isällistä avaria herättääkseen sua ettet jumitu paskaan tilanteeseen. Arman Alizad ‏@titmeister

Sitten vielä ne ihmiset, jotka ohimennen sanovat tai tekevät jotakin, josta voi ottaa opikseen ja havahtua. Esimerkiksi käytöksessä jokin on esimerkillistä, hyvässä tai huonossa.

Kaikki kolme elämänopettajatyyppiä edellyttävät oppimiselta samaa.

  • Tietoista läsnäoloa, herkkyyttä, hereillä oloa.
  • Tahtoa, voimaa ja taitoa oppia.
  • Suostumista, nöyrtymistä, antaumusta.
  • Rohkeutta.

Astua ’kohtaloaan’ vastaan?

Voinko sisäisellä kuin ulkoisella toiminnallani vaikuttaa siihen, mitä kohtaan. Arjen kokemukset vahvistaisivat sen, että kyllä.

Jos minulla on edes joitakin edellä luetelluista ominaisuuksista eli suostun oppimaan, oppimista ei tarvitse pakottaa eikä se tunnukaan niin kamalalta, tavallisesti. Jos vielä katsoo omaa opin saunaansa silmästä silmään, ei tarvitse venkoilla vastaan.

Tavallisesti tämä vaatii asennemuutoksen.

  • En reagoikaan haastamiseen viholliskuvillani.
  • En ohita arjen opetuksia välinpitämättömillä elämäntorkkumisillani.

Vaan

  • Herätän itseni asennerutiineistani ja ohjaan itseni peilaamaan itseäni maailman peilissä.

Resepti: Vähän nöyrtymistä. Vähän enemmän kiinnostusta. Lisää rakkautta elämää kohtaan.

Elämä muuttuu oman näköiseksi, ja sitten alamme elää aiempaa täydemmin.

Vanhapoika töissä

Joko karuja pettymyksiä kokenut tai syntymäujo vanhapoika järjestää elämänsä niin, että se pysyy tiettyjen rajojen sisäpuolella ja itse vanhapoika turvassa. Hyvin säännöstelty, hyvin rytmitetty, yllätysmomentit minimoitu ja… parhaassa tapauksessa aivan kuollut elämä.

Työelämässä

Mitä tämä tarkoittaa työelämässä? Sitä

  • että eletään turvallisissa rutiineissa eikä oppimis- tai yllätysalueelle haluta mennä. Elämä järjestyy tuttujen ja turvallisten rutiinien ympärille niin suuressa määrin kuin mahdollista. Ja se on nykyisinkin hyvin mahdollista.
  • että tylsyys leviää itsestä ulospäin. Sitä että sekä kapasiteettia että potentiaalia jää käyttämättä. Kaikkien häviöksi.
  • ettei meillä ole oikeastaan varaa tällaiseen vanhapoika-asenteeseen.

Mitä olisi tehtävä?

Jos ihminen käyttää työpäivänsä pelkästään rutiininomaisten tehtävien hoitamiseen, jäävät parhaat inhimilliset mahdollisuudet hyödyntämättä. Rutiinien parissa työskentely säästää energiaa, mutta hyvinvoinnin ja arvon luonnin kannalta tehtävät, jotka vaativat kognitiivista ponnistelua, tarjoaisivat enemmän mahdollisuuksia. Esimerkiksi oppiminen synnyttää uusia yhteyksiä aivoissa.

Näyttökuva 2014-01-21 kohteessa 9.21.16

Vaikka aivotoimintojensa mukaisesti käyttäytyvä, energiaminimiin pyrkivä ihminen vastustaa oppimista, toinen puoli ihmisestä janoaa ja nauttii oppia. Nautinnon lisäksi oppiminen lisää siihen liittyvää sisäistä motivaatiota.

”Parhaimmassa tapauksessa uutuuden havaitsemisesta, oppimisesta ja sisäsyntyisestä motivaatiosta tulee työntekoa energisoiva positiivinen noidankehä.” (Katri Saarikivi: Töissä pitää olla vaikeaa)

Erityisesti tämä mielihyvä ja mielihalu lisääntyvät, kun voi valita omia tehtäviään tai vaikuttaa niiden sisältöön. Itselle merkityksellinen työ luo merkitystä elämään. Työhön osallistuvien ihmisten vuorovaikutuksen laatu määrittää puolestaan suoraan syntyvän työn arvoa. Paino on sanalla laatu: turhauttava vuorovaikutus esimerkiksi loputtomissa palavereissa syö energiaa, intoa ja lopulta myös merkitystä.

”Organisaatiot, jotka pystyvät muuntautumaan inhimillistä tiedonkäsittelyä ja verkottuneisuutta tukeviksi ja jotka automatisoivat rutiinitehtäviä, pystyvät ratkaisemaan monimutkaisempia ongelmia, luovat näin ollen työllään enemmän arvoa ja pysyvät relevantteina muuttuvissa ympäristöissä myös tulevaisuudessa. Samaan tapaan yksilöt, jotka haastavat oppimiskykyään työssä ja keskittyvät itselleen merkityksellisiin asioihin säilyttävät niin ikään iskukykynsä ja jopa terveytensä pidempään.” (Katri Saarikivi: Töissä pitää olla vaikeaa)

Mitä tästä opimme?

Jokainen saisi nyt parittaa sisäisen vanhanpoikansa.

Työpäivänkin merkitys kasvaa itse kohdatuissa luovissa ja henkisissä haasteissa – ihmiseksi kasvamisessa. Vallalla oleva mekanistinen ”ihminen informaation käsittelijänä” ei tuota tätä työn mielekkyyden kynnyskokemusta.

Palvelija

Kun pieni lapsi saa aikansa seurata aikuisen tai vanhemman sisarensa puuhia, syntyy luonnostaan kysymys: ”Voinko auttaa?” Tarpeessa olla avuksi on jotakin alkuperäistä.

Tahdon hämärä

Tämä aito, antaumuksellinenkin tahto hämärtyy vuosien lisääntyessä. Lopulta ihminen saattaa olla tilanteessa, jonka Joseph Loseyn elokuvan The Servant päähenkilö lausuu julki:

Näyttökuva 2013-12-09 kohteessa 20.09.33

”Palvelija? En minä ole kenenkään palvelija!”

Lapsen taipuisan niskan tilalle tulee jäykkäniska, joka taipuu palvelemaan ensisijassa omaa etua. Huomaamatta alkuperäisestä pyyteettömyydestä jää vähän jäljelle.

Tahto kiinnittyy uudella tavalla maailmaan. Haluelämän voimistuminen ja eriytyminen voimistaa itsekkyyttä ja egoa, palvelemisen vastakohtaa.

Maailma pyörii… jotenkin

Koko nykyaikainen maailma työnjaosta lähtien perustuu toisten tarpeiden tyydyttämiseen. Siitä saatava korvaus auttaa hankkimaan tyydytystä omille tarpeille. Me palvelemme toisia jotta he voisivat palvella meitä. Ja luotamme siihen, että näin tapahtuu, joka päivä.

Nämä ovat olosuhteet, joiden suhteen toimivassa tahdossa on jotakin sokeaa ja sattumanvaraista. Siksi se ei ulotu aina kovin kauas minimistä.

Arkisissa tilanteissa palvelemista voi arvioida seuraavilla kysymyksillä:

  • Oliko palvelua?
  • Sainko osakseni palvelua?
  • Palveltiinko minua?

Kun tulee aidosti palvelluksi, se jää pitkäksi aikaa mieleen. Niin harvinaista se edelleen on. Ja samalla se herättää kysymyksen: millainen palvelija itse olen?

Palvelijan idea

Keitä olen palvelemassa ja mitä varten? Tämä on avainkysymys, josta kaikki lähtee ja johon kaikki aina uudestaan palaa. Jo siksikin, että tätä kysymystä voi syventää loputtomasti: mitä oikeastaan olen maailmassa tekemässä?

Miten teen itsestäni paremman palvelijan?

  • Tulen entistä paremmaksi siinä, mitä teen ja mitä olen.
  • Liitän itseni ja intohimoni asian tekemiseen.
  • Ymmärrän joka päivä käytäntöön asti, että olen vastaamassa ihmisten tarpeisiin ja yritän vastata niihin kussakin tilanteessa kunkin ihmisen kohdalla mahdollisimman hyvin. Usein auttamalla heitä tulemaan paremmiksi.

Näyttökuva 2013-12-09 kohteessa 20.11.17

Olen joka päivä oppimassa paremmaksi palvelijaksi. Oppiminen liittyy itsetuntemukseen. Yhtäältä siten, miten voin oikeasti olla avuksi. Toisaalta siten, millaisia esteitä minun on raivattava palvelemisen asenteeni tieltä.

Mitä paremmin tässä onnistun, sitä enemmän se lisää myös omaa onnellisuuttani. Yksinkertaista mutta ei aina helppoa. Hyveiden harjoittamisessa näin on usein.

 

 

 

 

 

Mut jotain samaa meis on*

Ihminen tunnistaa kohtaamisessa toisen ihmisen kanssa asioita, jotka eivät nouse tietoisuuteen. Silti ihminen reagoi siihen, mitä hän tunnistaa. Sen, miten toinen ihminen on ihminen, hänen kaltaisensa, hyvässä ja vähemmän hyvässä.

Ecce homo!

Ihminen peilaa kohtalotoveriaan: Jokin tekee meistä ihmisen, yksilöllisen ja persoonallisen ylittävällä tavalla. Tapahtuu tunnistaminen.

Ihmisessä olevan ylevän tunnistaminen on se, mikä kohottaa meidät sen eläimen yläpuolelle. Siihen, johon meissä on potentiaali yhtälailla kuin meissä on potentiaali olla ihminen. Ihminen on tehtävä, ja itsensä ylittäminen on osa ihmisyyttä. Toisinaan sen tärkein osa.

Näyttökuva 2013-11-18 kohteessa 22.11.16

Meissä on ihminen – se kutsuu luokseen. Esikuva – jokainen on potentiaalinen parhain mahdollinen esimerkki ihmisestä. Ja on oikeasti ihmisiä, jotka ovat löytäneet tiensä  potentiaalinsa, parhaansa luo ja käyvät esimerkistä. Katso ihmistä!

Esikuvaksi

Esikuvaksi kelpaa myös erilaisuus: miljoonittain eri tapoja toteuttaa se, mikä on ihmistä.

Se on lahja: katso minua, sitä miten minä toteudun ja toteutan ihmistä. Minä annan sinulle mallin olla erilainen ja toteutua omalla tavallasi. Usein sillä rajallisella tavalla, jolla siihen tässä hetkessä kykenen.

Erilaisuus on aina haaste. Se hiertää, se kaikertaa, se voi viedä kaaokseen. Siis jos laskee sen luokseen ja ottaa sen vastaan. Sen voi myös torjua – ja usein sen jossain määrin torjuu säilyttääkseen ja pitääkseen omastaan kiinni. Toisen ihmisen kohtaaminen on tästäkin syystä aina todellinen oppimisen mahdollisuus. Otanko vastaan?

Siinä se on

Tunnistan sinussa saman kuin itsessäni – ja kavahdan. Kohtaan samat heikkoudet kuin itsessäni. Ja joka kerran kun kohtaan heikkouden, en välttämättä halua tietää enempää. Sillä kohtaan samalla ihmisenä olemisen kärsimyksen, joka on osa omaa kärsimystäni.

Näyttökuva 2013-11-18 kohteessa 22.04.25

En halua kohdata itsessäni sitä kaikkea. Kuva itsestäni on toisenlainen ja haluan säilyttää sen. On sietämätöntä ja aivan liian vaikeaa elää sellaisessa maailmassa, jossa joutuu kohtaamaan itsessään kaiken.

Siksi on paljon helpompaa sivuuttaa se. Tai tuomita toinen ihminen ja hänen ominaisuutensa itseni ulkopuolelle. Löydän itsestäni monia tapoja torjua se, mitä juuri äsken oli saapumassa tietoisuuteeni.

Antautua

Ihmisenä olemisen ihme on se, että voi päättää antautua edellä kuvattujen kolmen edessä: hyväksyn sinussa elävän ihmisen kuvaksi itsestäni.

Jokaisessa ihmisessä on sama taipumus kohota ja kehittyä, vajota ja taantua. Mitä torjun itsessäni, sen näen ulkopuolellani. Mitä vaalin itsessäni, sen näen ulkopuolellani. Tunnenko ihmisen, tunnenko itseni?

Jokainen kohtaaminen tarjoaa mahdollisuuden tutustua, oppia ja ulottua enemmän. Seuraava kohtaaminen on seuraava mahdollisuus.

 

* ”Mutsi kysy, luuletsä olevas James Bond, sanoin, emmä tiedä, mut jotain samaa meis on.”

Cheek: Timantit on ikuisia

 

 

Palaute – vaikeelta tuntuu

Vaikeinta elämässä on palautteen antaminen ja palautteen vastaanottaminen. Tekisi mieli lisätä: eikä sekään ole kovin vaikeaa, mutta en halua valehdella.

Kuitenkin: Palaute on vahvistunut peili. Sen saaminen on lahja omalle kehitykselle, sen antaminen on lahja toisen kehitykselle. Meistä voisi olla suurempi ilo toisillemme.

Antamisesta ja saamisesta

Palautteen antaminen on monille vaikeaa riippumatta siitä, antaako positiivista vai negatiivista palautetta. Pitkiä harkinta-aikoja, kakomista, käsien vääntelyä ja hikoilua ja lopuksi suusta ulos jotakin sellaista, jonka kanssa voisi elää pussi päässä viikon tai mieluummin kaksi.

Palautteen vastaanottaminen, sekä positiivisen että negatiivisen, on järkyttävän tuskastuttavaa. Jännittymistä, kiemurtelemista, venkoilua ja lopputuloksena jotakin, jota ilman olisi voinut elää.

Jokaisella on tämänsä, kuten P. Saarikoski aikanaan totesi. Mikä tämän oikeasti tekee niin vaikeaksi?

Vaikeus

Suhde itseen. Kutsuisitko suhdetta itseesi virtaavaksi vai katkonaiseksi? Miten voisit olla antamassa ja saamassa suhteessa toisiin, jos suhde itseesi ei luo sille perustaa?

Palaute itselle. Osaatko antaa itsellesi palautetta säännöllisesti? Siis tavalla, jolla on myönteiset ja kehitystä eteenpäin vievät seuraukset?

Kulttuuri. Opitko esimerkin kautta lapsuudessasi ja nuoruudessasi antamaan ja ottamaan vastaan palautetta myönteisin seuraamuksin? Jos, niin edustat noin prosenttia ihmiskunnasta. Hyviä esimerkkejä saa etsiä lyhdyn kanssa päivänvalossa.

Sanoa. Osaatko arjessa sanoa vaivattomasti, miltä sinusta tuntuu, mitä ajattelet, miten asiat näet vai onko kynnys tavallisesti muurin korkuinen ylitettäväksi? Edes läheisillesi – vaiko niille et ainakaan?

Harjoittelu. Kuinka paljon ja miten olet harjoitellut palautteen antamista ja vastaanottamista? Jos harjoittelu on jäänyt vähälle ja/tai olet harjoitellut ’mielen vääriä lihasryhmiä’, et voi varmaankaan odottaa lopputulokselta paljoa, vai?

Lähestymisen taide

Tunnelin päässä kajastaa kuitenkin valoa. Kaiken, mitä olet tähän asti oppinut, voit oppia pois. Ja kaiken sen tilalle voit harjoittelemalla opetella uusia ja parempia taitoja.

Näyttökuva 2013-10-20 kohteessa 20.34.50

Sheryl Sandbergin ’teesejä’ kirjasta Lean in.

  1. Voit harjoitella puhumaan totuudenmukaisesti toisen tunteita loukkaamatta. Tämä toimii parhaiten, kun yhdistät asiallisuuden aitouteen ja onnistut ilmaisemaan itseäsi niin, etteivät mielipiteesi ole raa’an rehellisiä, vaan hienovaraisen rehellisiä.
  1. Kun tajuat, että voit nähdä asiat vain omasta näkökulmastasi, pystyt kertomaan mielipiteesi niin, ettei se tunnu uhkaavalta. Mielipiteen ilmaiseminen on aina rakentavampaa ensimmäisessä persoonassa.
  1. Tästä huolimatta ihmiset eivät useinkaan pyydä tarpeeksi palautetta. Täydellistä palautetta, kuten totuuttakaan, ei ole. Palautteet ovat havaintoihin ja kokemuksiin perustuvia mielipiteitä, jotka kertovat sinulle, millaisen vaikutelman muut sinusta saavat. Koska nämä tiedot ovat paljastavia ja omiaan aiheuttamaan epämukavuutta, palautetta annetaan mieluiten niille, jotka ottavat sitä mielellään vastaan.
  1. Pyydä suoraa palautetta:
    1. Miten voin parantaa suoritustani?
    2. Mitä teen tietämättäni?
    3. Mitä en tajua jättäväni tekemättä?
  1. Puhu avoimesti omista heikkouksistasi, lisäät avointa palautteenantoa.
  1. Ihmisiä kannattaa kiittää julkisesti avoimuudesta ja rehellisyydestä.
  1. Huumori voi olla loistava väline rehellisen viestin välittämiseen sävyisällä tavalla.
  1. Jotta voit todella välittää toisesta, sinun tulee ymmärtää, mistä he pitävät ja eivät pidä, mitä he tuntevat ja ajattelevat.
  1. Jos tunnistat sen vaikutuksen, joka tunteilla on sinuun ja olet halukas puhumaan niistä, sinusta tulee parempi esimies, kumppani ja työtoveri. Koko persoona kannattaa tuoda työpaikalle. Ihmiset teeskentelevät usein, ettei yksityiselämällä ole vaikutusta heidän ammatillisiin päätöksiinsä.

Uimisen taito

Miten oppisit uimaan toisen sielun luo niin, että kosketuksesi on tosi, lempeä ja –terapeuttinen. Sellainen, että se kunnioittaa toisen ihmisen olemista tavalla, jonka toinen kokee ruumistaan myöten: tuo toinen ihminen tahtoo minulle hyvää.

Usein tämä edellyttää, että

  • Olet luonut häneen suhteen eli teidän välillä on ihmissuhde
  • Olet oppinut tuntemaan hänet
  • Olet oppinut tuntemaan itsesi
  • Olet harjoitellut tietoista toisen ihmisen lähestymistä 10000 kertaa

Olisi mukavaa, jos olisi oikotie, mutta sellaista ei ole. Jos haluat hyväksi, lähde elämäksi kutsutulle salille reenaamaan. Ennen pitkää opit antamaan suotuisaa palautetta myös sellaiselle, joka aiemmin kilahti palautteesta välittömästi nielurisansa punaisiksi tai muuten vaan jäi viikoksi sairauslomalle.

Yhteisötaidetta

Mikä olisikaan hienompaa, kun työyhteisö loisi puitteet aidolle harjoittelemiselle, jossa palautteen antaminen ja vastaanottaminen oli päivittäistä, kokoaikaista ja kohottavaa.

Mitä tapahtuisi? Sitä tapahtuisi, että

  • Ilmapiiri avautuisi
  • Yhteydestä ihmisten välillä syntyisi ja kehkeytyisi jatkuva
  • Kakistelu palautteen antamisen ja saamisen kynnyksen edessä katoaisi
  • Ihmiset ja vuorovaikutus muuttuisivat luontevammiksi
  • Yhteisön ja yksilöiden kehitys ottaisivat Suuren Loikan

Ihmiset ja tilanteet tarjoavat tähän mahdollisuuden. Tarttuisitko hetkeen?