Peilaus

A coach tries to think by writing and speaking.

Tag: palaute

Haasteet, harjoittelu ja seuraukset

Toistaiseksi vain pieni joukko edelläkävijöitä harjoittelee tietoisesti oman mielensä kanssa. Joukko tosin kasvaa, kun ihmiset tulevat tietoisemmaksi itsestään ja siitä, miten sisäisen elämän harjoittaminen vaikuttaa ulkoiseen elämään: työhön, ihmissuhteisiin ja yleiseen elämisen laatuun.

Tietoisemmaksi tuleminen onkin usein avain harjoittelemisen aloittamiseen.

Eräs kollegani kuvasi omaa aloittamisen motiiviaan kuin sisällä kasvaneena paineena, joka pakotti tekemään jotakin päivittäin häiritseville asioille. Toisilla paine ei kasva riittävän suureksi jotta he aloittaisivat – ja miksi aloittaa, jos elämä sujuu riittävän hyvin ilmankin?

Ne, jotka ovat aloittaneet, kertovat seuraavaa.

Haasteet. Arjessa omaan osaamattomuuteen tai voimattomuuteen törmääminen.

·     Reagoin äkkipikaisesti ja usein ensimmäinen reaktioni on negatiivinen. En innostu, näen ensimmäisenä virheet, suhtaudun nuivasti ihmisiin.

·     Ikävät ajatukset jäävät pyörimään mieleeni ja pyörivät siellä vielä pitkään. Esimerkiksi saamani palaute tuntuu useimmiten loukkaukselta. Yritykseni saada tämä ”mielen satunnaisgeneraattori” vaikenemaan epäonnistuu toistuvasti.

·     Asiat, jotka ovat minulle tärkeitä ja nostaisivat elämäni laatua, jäävät toistuvasti tekemättä ja jään toistamaan huonoa tapaani. Kiroan sitä, että häviän itselleni aina uudestaan.

·     En pysty päättämään vaan odotan, että asiat hoituvat jotenkin itsestään tai joku muu päättäisi puolestani.

Harjoittelu. Harjoitteleminen tapahtuu niissä arjen tilanteissa, joissa kohtaa haasteen. Harjoittelu on parempien tapojen luomista ja vahvistamista. Eli niiden kynnysten ylittämistä, joiden taakse usein jää.

·     Helpoin tapa alkaa harjoitella parempia reagointitapoja on aluksi tietoisesti jättää reagoimatta. Ja katsoa, mitä itsessä tapahtuu: miten tunteiden aallokko lyö joskus kiivaanakin mutta vain hetken. Tämän havainnon pohjalta voi lähteä kehittämään myönteisempiä ja kannustavampia tapoja suhtautua asioihin ja ihmisiin.

·     Irtipäästämistä on harjoiteltava tietoisesti. Kannattaa aloittaa jostakin itselle melko yhdentekevästä, päästää siitä irti ja siirtyä vähitellen haasteellisempiin asioihin. Loukkaannuinko oikeasti tuollaisesta pikku jutusta? Tapahtuiko se edes oikeasti?

·     Omat mielikuvat siitä, mitä tekeminen on ja mitä se vaatii, ovat usein ylimitoitettuja suhteessa itse tekemiseen. Just do it toimii tässäkin kohtaa hyvänä mottona – ylittää tahdonkynnys saman tien ja opetella ylittämään sen kevyemmin.

·     Päättämään oppii tekemällä päätöksiä. Asioiden yksinkertaistaminen, mustavalkoistaminen horisontin kokoisesta väripaletista, auttaa päättämään, kun tilanne tai asia sitä edellyttää.

Seuraukset. Harjoittelemisen seurauksia alkaa huomata usein hyvin pian aloittamisen jälkeen. Harjoittelemisen jatkaminen merkitsee uusien tapojen vahvistumista ja syvenemistä, myös järkevämpää harjoittelemista.

·     Kun en ole niin kireänä, ihmiset hengittävät ympärilläni kevyemmin. Tämä on ehkä tärkein seuraus. Ja sen myötä voin itsekin paremmin.

·     Aloin harjoitella itseni syyttelemisen vähentämistä. Tämä oli vaikeaa. Sillä aina kun sain itseni syyttelemisestä kiinni, aloin syytellä itseäni myös siitä. Mutta olin päättänyt päästää irti tästä tuhoavasta tavasta ja vähitellen sen ote alkoi hellittää.

·     Olen hyvä suoriutumaan työstäni, mutta työni ulkopuolella en saa kunnollista otetta siihen, mitä haluaisin tehdä. Näin kuvittelin, mutta olin väärässä. Harjoittelu toi minusta esiin puolen, jota en tuntenutkaan. Olin paljon parempi kuin kuvittelin. Eli jouduin harjoitteluni myötä toistuvasti päivittämään mielikuvani ja käsitykseni itsestäni. Este oli kirjaimellisesti sisälläni.

·     Heräsin sille ikävälle tosiasialle, että tunteeni tekivät päätöksiä puolestani. Päätin, että tämä asia muuttuu nyt. Tilanteissa, joissa tunteet alkoivat viedä, kysyin itseltäni, kumpi täällä päättää, minä vai tunteeni. Tämä oli ratkaiseva kysymys. Harjoittelu toi myös välittömämmän suhteen tunteisiini.

Kulku haasteisiin havahtumisen kautta tekoihin ja niiden seurauksiin on kiinnostava monestakin syystä. Se on

·     Aina yksilöllinen, koska niin jokainen meistä on rakennettu pienintä yksityiskohtaa myöten.

·     Tietoiseksi tulemisen prosessi. Tiedämme paljon enemmän kuin aloittaessamme. Moni kuvitelma saa väistyä harjoittelussa tapahtuneen todellisuuden kohtaamisen myötä.

·     Tutustumista itseen – mitä oikeastaan tiedän itsestäni ennen kuin altistan itseni tekemisestä syntyville prosesseille ja niiden kohtaamiselle?

Työpäivä tuo vastaan ulkoisia haasteita ja nostaa esiin sisäisiä haasteita.

Näihin haasteisiin vastaaminen eli niiden kohtaaminen riippuu siitä, miten olet vastannut niihin eilen. Jos haluat vastata huomisen haasteisiin paremmin, ryhdy harjoittelemaan.

Mielen harjoittelemisen myötä turha amatöörimäisyys väistää tekemisestämme ja meistä tulee todellisia ammattilaisia työssämme.

Oletko ajatellut liittyä edelläkävijöihin? Voin auttaa, p. 050 3840727/Mikko.

Mainokset

Tykkään

Ihmiset muistavat monenlaisia hetkiä lapsuudestaan. Milloin oppi lukemaan. Milloin oppi ajamaan polkupyörällä. Sisäisten asioiden muistaminen on vaikeampaa. Esimerkiksi: milloin lakkasi rakastamasta itseään.

Näyttökuva 2014-10-07 kohteessa 11.39.45

Ihmisen on tavallisesti rakastettava itseään kyetäkseen rakastamasta toisia. Koska itsensä rakastaminen ei kuitenkaan ole itsestään selvyys vaan monen kohdalla näkyvästikin todella vaikeaa, luulisi, että ihmiset panostaisivat siihen ja sen kohentamiseen paljon nykyistä enemmän. Näin ei kuitenkaan juuri käy.

Miksi ei?

Sisäinen havahtuminen edellyttää havaittavaa ärsykettä. Ellei tiedä, että asialle voisi itse tehdä jotakin, sitä ei myöskään havaitse. Ja vaikka havaitsisikin, projekti tyssää tavallisesti siihen, ettei tiedä mitä tekisi. Avuttomuuden tunteen kanssa on ikävä elää – siis parempi, ettei koko asiasta tiedä mitään.

Rakasti itseään tai ei, se vaikuttaa moneen.

  • Palaute. On helpompi antaa myönteistä ja kannustavaa palautetta, jos pitää itsestään niin paljon, että osaa nauttia työnsä hedelmistä ja antaa kredittiä itselleen. Ilman muttia.
  • Oleminen. Toisten ihmisten kanssa luonnollinen, päkistämätön itsenä oleminen tuntuu muistakin luontaiselta, jos tykkää itsestään sellaisena kuin on. Häpeämättä.
  • Auttaminen. Kun rakastaa itseään, on mistä antaa toisillekin. Noin vaan.

Kaikki peilautuu itsestä eli siitä millainen suhde ja yhteys itseen on. On mahdollista harjoitella eli toistaa ja vahvistaa niitä asioita, jotka auttavat itsensä rakastamisessa. Tai vahvistaa sitä sisäistä häpeäpuhetta, joka pienentää itseä ja vie vähänkin itseluottamuksen: ”Mokasin taas! Olen minä kyllä tohelo!”

Hyväntahtoisuus ja kärsivällisyys myös itseä kohtaan ovat hyveitä, varsinkin matkalla itsensä tuntemiseen.

Edisty

Kun puhutaan siitä, mikä oikeasti tuottaa iloa ja todellista ja tarkoituksellista sisältöä (työ)elämään, on kaksi kovaa ylitse muiden: autonomia ja edistyminen.

Edistyminen tarkoittaa ennen kaikkea kokemusta siitä, että edistyn joka päivä jonkin asian suhteen mutta ennen kaikkea itseni suhteen. Olen vähän taitavampi, vähän tietoisempi, vähän vahvempi tänään kuin eilen. Ja näiden avulla luon enemmän uutta ja ratkaisen luovemmin eteen tulevia ongelmia.

Parhaassa tapauksessa joku lähelläni – työkaveri, esimies – tukee minua tässä ponnistelussani. Hän innostaa siihen, luo siihen tilaisuuksia ja halutessani muistuttaa siitä.

Vaikka itse pyrkimys on luonnollisesti minun vastuullani – sitähän autonomia on parhaimmillaan.

Edistymisen kokemus syntyy kahdesta:

  • Joku antaa minulle palautetta edistymisestäni. Näkee minut ja kehitykseni.
  • Työ itsessään antaa palautetta. Ongelma ratkeaa, asia saa uuden käänteen, olen oppinut uutta.

Tässä oikeasti riemu ratkeaa! Harva asia maailmassa tuottaa sellaista iloa kuin se, että voin todeta menneeni eteenpäin itseni suhteen. Näen kehitykseni ja joku muukin näkee sen.

Näyttökuva 2014-08-29 kohteessa 10.10.00

Se ei ole pelkästään kehitystä ammattitaidossani vaan Ammatillisuus 2.0 –kehitystä: kokonaispotentiaalistani yhä suurempi osa tulee käyttöön ja toteutuu niin työn tekemisen kuin yrityksen kokonaisuudessa.

Itsensä ylittäminen, joka on oikeasti kovaa duunia jos sen ottaa päivittäiseksi hommakseen, on silloin oikeasti palkitsevaa. Aivan kuten parhaansa yrittäminen. Eli oikeasti yritän vähän enemmän kuin aiemmin ja teen sen parhaalla mahdollisella tavalla. En sillä millä aina enkä edes sillä, mihin minusta luontaisesti olisi. Vaan vähän enemmän.

Edistyminen joka päivä edellyttää edistäviä tekoja. Ne voivat olla harjoituksia. Mistä tahansa voi tehdä itselleen harjoituksen. Asioiden harjoitteleminen johtaa resurssien tunnistamiseen, myös resurssien tarpeen tunnistamiseen.

Harjoittelemisesta seuraa edistymistä laajalla säteellä – ihmisenä kehittymistä.

Vuorovaikutuksesta omistajuuteen

Matka vuorovaikutuksesta omistajuuteen on usein sama kuin matka johtamisesta itsensä johtamiseen.

Salliiko työpaikan kulttuuri sen, että yhdessä voidaan ajatella käytänteet uusiksi?

Vastaus: Voin myös itse päättää, että minulla on lupa ajatella itse, tehdä aloitteita ja myös toimia itsenäisesti, päätöksen ja vastuun kahvasta kevyesti puristaen.

Muuttuuko avokonttorikulttuuri joustavaksi, kun lisätään henkilökohtaisia työtiloja tai hankitaan korkeammat sermit?

Näyttökuva 2014-06-12 kohteessa 23.40.15

V: Voin oikeasti antaa itselleni mahdollisuuden keskittyä silloin kun keskittyminen on välttämätöntä, ja antaa luvan vetäytyä, kun minusta siltä tuntuu.

Mitä tehdä sille vääränlaiselle cowboy-kulttuurille, jossa kuolemattomat sankarit karauttavat hybriksillään kohti masennuksen ja burnoutin iltaruskoa?

V: Ihmisten välinen kanssakäyminen on yhdessä tekemistä ja ennen kaikkea yhteistä tunnetta, joka toimii tehokkaana esteenä myös mille tahansa sankarikulttuurille.

Saako työhön taukoja ja tilaa ajatella, kun kertoo läpinäkyvästi omasta tarpeestaan ja aikomuksestaan ympärilleen, jotta välttää ympäristön turhia odotuksia?

V: Voin tauottaa työtäni myös luomalla käytäntöjä: ”Kun on kiire, istu alas.” Tilan raivaaminen voi tällöin olla myös dialogi, jossa uskallan ja kykenen sanomaan ei, arvioimaan ja priorisoimaan työt kuvatakseni sitä, miten osaan arvostaa itseäni ja omaa työtäni.

Milloin on aikaa keskustella, oppia ja kehittää yhdessä – kiireettä? Voiko spontaaniudesta tehdä käytännön?

Näyttökuva 2014-06-12 kohteessa 23.43.37

V: Se hetki voi olla milloin vaan: Spontaanit kahvihetket erilaisissa seuroissa erilaisten näkökulmien kimalluksessa. Lounaalle pureutumaan ruoan lisäksi ratkaisemaan arvoituksia, mitä tahansa ongelmia. Haaste on siinä, miten leijuvat ideat viedä maaliin – johdonmukaisesti, päättäväisesti, muutospalon saattelemana.

Onko missään tiedon ja osaamisen jakamiskulttuuri ja –käytännöt saatu niin toimiviksi, ettei yrityksen tarvitse keksiä pyörää uudestaan?

V: Parasta on kysyä suoraan ja sanoa suoraan eli oltava toisinaan hyvin etukenossa. Ja toisinaan taas ottaa askel taaksepäin ja antaa asioiden syntyä kuuntelemisen ja tilan tekemisen kautta. Homma laajenee, kun otetaan avoimesti mallia myös virheistä.

Palaute on lahja, joka auttaa meitä näkemään sellaista, mitä emme itse näe. Silloinkin, kun annamme palautetta ja suostumme kohtaamiseen. Mutta miten ulotutaan aitoon ja dynaamiseen palautteeseen?

V: Silloin kun onnistun arkipäiväistämään palautteen antamiseen ja vastaanottamiseen liittyvän tahdonkynnyksen: ”Hyvin menee, paranna tuossa kohtaa.” Kun opin paremmin näkemään oman työni ja itseni, peilaamaan oikeasti merkityksellistä. Kun saan palautetta aina kun haluan. Ja ellen saa tarpeeksi, kysyn sitä luonnosten kautta: keskeneräisyys kutsuu luokseen – paljon paremmin kuin huono valmis.

Miten paljossa voitaisiin kehittyä, paremmiksi? Mihin jäädään, kun keskitytään niihin asioihin, joihin on aina keskitytty?

V: Tuota voi kysyä yrityksen ja rakenteiden tasolla. Mutta osallistan itseni vasta kysymällä sen itseltäni. Minä voin vaikuttaa: vahvistaa tai muuttaa sitä mikä on nyt.

Vaikuttavaa

Omaa vaikuttavuutta on usein vaikea nähdä ja arvioida. Itsen peilaaminen suhteessa itseen ja ympäristöön on aito haaste: miten nähdä itsensä kuin ulkopuolisin silmin? Millä todentaa oma vaikutus, joskus pitkälle tulevaisuuteenkin?

Näyttökuva 2014-03-14 kohteessa 7.46.24

Kokemus ja havainto sanoisivat, että tämän asian suhteen meidät erottaa toisistamme vain unemme syvyys. Unesta voi kuitenkin herätä – ja toiset auttavat.

Vaikutus itseen

Saan itseni liikkeelle satoihin erilaisiin toimiin päivän mittaan. Millaisessa suhteessa tekoni ovat itseeni ja siihen, mitä syvimmältäni olen. Niin kauan kuin onnistun olemaan yhteydessä syvimpään itseeni, tekoni ovat sopusoinnussa sen kanssa mitä olen. Silloin voin hyvin.

Psykologi Mikael Saarinen toteaa HS:n haastattelussa: ”Jokaisen kannattaisi välillä pysähtyä miettimään, mistä asioista innostuu, ja mille haluaa omistautua. Innostuksen alkulähde on se, että ollaan lähellä tunteita ja tarpeita.”

Jokaiseen päivään mahtuu tilanteita, joissa kohtelen itseäni eri tavoin. Usein oppimieni ehdollistumien pohjalta, käytöstäni juuri huomaamatta. Suhtautumiseni itseeni on sisäisen yhteyteni peili. Samalla se synnyttää elämää niin sisälleni kuin ulospäin.

Olenko onnellinen siitä, miten elän itsessäni? Tunnenko vahvan yhteyden itseeni vai onko yhteys ohut ja katkeileva? Kannatan toistuvasti miettimään pysähtymistä.

Vaikutus toisiin

Millaista elämää luon ympärilleni? Teoilla ja sanoilla voin saada aikaan iloa ja elämää, joka luo ja avaa uusia mahdollisuuksia.

Näyttökuva 2014-03-14 kohteessa 7.45.43

Tärkeä osa vaikuttamisesta tapahtuu sillä, mitä olen ja miten olen. Sisäinen kireys, pakko ja koleus vaikuttavat vastakkaisesti kuin parhaassa tapauksessa valoisa ja ennakkoluuloton ajattelu, maailmaan kauttani leviävä lämpö.

Toisissa ihmisissä tapahtuvat reaktiot ja reagointi ovat osa sitä palautetta, jota voi harjoitella lukemaan. Lisäharjoittelua tarjoaa taito osata ottaa vastaan palautetta ja ottaa siitä opikseen. Kohtaamiset ovat mahdollisuuksia tulla tietoisemmaksi ja taitavammaksi.

Vaikutus maailmassa

Työ on keskeinen vaikuttamisen mahdollisuus. Usein vaikuttaminen on laajempaa ja pitkäkestoisempaa kuin kuvitteleekaan: minne tekojeni jäljet ulottuvat?

Sosiaalinen media ja siinä toimiminen peilaa tätä vaikuttavuutta. Palaute – kommentit, tykkäämiset ja uudelleen twiittaamiset – ovat pieni osa sitä, mitä tapahtuu todella. Mitä eri ihmiset ottavat vastaan ja saavat kaikesta siitä, mitä verkkoon tuottaa.

Miten kauas aikaan saamani aallot kantautuvat ja miten pitkän ajan päästä? Ja toisaalta: miten pitkät ovat toimintani varjot ja onko tämä muutakin kuin valon leikkiä tilassa?

Perintöä jakamaan

Päivän päätteeksi olen ottanut tavakseni miettiä, mitä päivästä jäi jäljelle ja minkä jäljen jätin maailmaan. Haikeuden iltaan tuo ajatus siitä, että olisin voinut antaa itsestäni enemmän, olisin voinut olla taitavampi. Onneksi huominen tarjoaa tilaisuuden päästä näkemään, auttoiko asioiden ymmärtäminen niiden toteuttamisessa.

Toisinaan ajattelen tämän elämän päättymistä ja kysyn saman kysymyksen. Mikä on perintöni, jonka jätän jälkeeni? Millaisia asioita sain aikaan, millaisia seurauksia niillä oli – mitä lisäsin ja vahvistin tässä maailmassa?

Oliko elämäni ”rikas, rämä mutta oma”? Tähän vastaisin nyt kyllä.

Mestarit

Oppiminen on osa kehittymistä. Monesti luullaan, että oppimisen taustalla olevaa oppimistahtoa joko on tai ei ole, mutta todellisuudessa sitä voi kehittää ja siinä voi kehittyä.

Palaute, tahdon kysymys

Nuorena opiskelijana olin kesätöissä hoitamassa kehitysvammaisia. Minulla oli esimies, joka kysyi minulta ensimmäisen työpäivän päättyessä: ”Haluatko sinä oppia?” Vähän hämilläni vastasin myöntävästi. Esimiehen suupielet kääntyivät ylöspäin: ”Hyvä, niin minäkin.”

En tiennyt, mihin lupauduin. Siitä päivästä lähtien sain suoraa ja selkeää palautetta päivittäin. Oma osaamistasoni suhteessa opeteltavaan kävi hyvin selväksi. Aluksi se tuntui karulta ja vaikealta ottaa vastaan sillä tuntui, että tein kaiken absoluuttisen väärin. Vähitellen tilanne muuttui. Lopulta odotin noita palautehetkiä.

Kesän viimeisessä keskustelussamme vaihdoimme näkemyksiämme siitä, mitä olimme oppineet. Itse olin oppinut ihmisenä olemisesta, omasta toiminnastani ja sen vaikutuksesta ja ennen kaikkea itsestäni. Entä esimieheni: ”Aluksi opin jokaisesta sinun tekemästä virheestä. Sitten vähitellen opin sinusta ja itsestäni. Lopulta opin antamaan sinulle palautetta niin, että sen vaikutukset olivat mahdollisimman hyvät.”

Hän oli oikeasti tahtonut oppia ja oppi myös. Saamani palaute eli ulkopuolisen näkemys kaikesta siitä, mitä en itse nähnyt, osoittautui kullan arvoiseksi.

Esimerkki ratkaisee

Valmentaessani esimiehiä kyse on samasta asiasta: tahdotko oikeasti oppia? Tahdonko itse oppia paremmin valmentamaan juuri näitä esimiehiä, haluaako esimies oppia paremmin sparraamaan omaa tiimiään. Sillä yhtä ei tueta ja auteta samalla tavalla kuin toista.

Näyttökuva 2014-02-24 kohteessa 21.39.40

Oppimisen voi tässä yhteydessä kiteyttää näihin kolmeen:

  • Oppia toisesta ihmisestä ja itsestä.
  • Oppia työstä ja siitä, miten monella tavalla sitä voi tehdä.
  • Oppia antamaan palautetta, tilaa ja apua ja tukea.

Opettaja on yhtä paljon oppimassa kuin se, jota on opastamassa. Mahdollisuudet oppia ovat yhtä suuret – jos ei aseta mitään turhaa oppimisen tielle. Ja mikä on päämäärä? Olla esimerkki oppimistahdosta. Jos menee paikalle ylimielisenä osaajana, oppiminen ei sytytä.

Keitä ne on ne sankarit

Monet menestyvät ihmiset ovat intohimoisia oppilaita. He ovat hereillä ja halukkaita oppimaan ja omaksumaan uutta. Osalle se on myötäsyntyistä, osa on kehittänyt sitä sen lisäksi itse.

He ovat sankareita siksi, että he eivät opettele ja opi siksi, etteivät he osaisi vaan siksi, että haluavat oppia lisää. He harjoittelevat asioita kaiken aikaa. Aivan kuin vanha sanonta sanoo:

Harjoitus tekee mestarin. Mestari harjoittelee aina. Mestari on mestari oppimaan.

Mestariksihan voi tulla kuka vaan: kun harjoittelee, oppii.

Mestaruutta kannattaa tavoitella, jos oikeasti haluaa olla antamassa maailmalle parasta. Ja jos omalta osaltaan haluaa olla vaikuttamassa siihen, että yritys on vielä seuraavanakin vuonna olemassa.

Palaute – vaikeelta tuntuu

Vaikeinta elämässä on palautteen antaminen ja palautteen vastaanottaminen. Tekisi mieli lisätä: eikä sekään ole kovin vaikeaa, mutta en halua valehdella.

Kuitenkin: Palaute on vahvistunut peili. Sen saaminen on lahja omalle kehitykselle, sen antaminen on lahja toisen kehitykselle. Meistä voisi olla suurempi ilo toisillemme.

Antamisesta ja saamisesta

Palautteen antaminen on monille vaikeaa riippumatta siitä, antaako positiivista vai negatiivista palautetta. Pitkiä harkinta-aikoja, kakomista, käsien vääntelyä ja hikoilua ja lopuksi suusta ulos jotakin sellaista, jonka kanssa voisi elää pussi päässä viikon tai mieluummin kaksi.

Palautteen vastaanottaminen, sekä positiivisen että negatiivisen, on järkyttävän tuskastuttavaa. Jännittymistä, kiemurtelemista, venkoilua ja lopputuloksena jotakin, jota ilman olisi voinut elää.

Jokaisella on tämänsä, kuten P. Saarikoski aikanaan totesi. Mikä tämän oikeasti tekee niin vaikeaksi?

Vaikeus

Suhde itseen. Kutsuisitko suhdetta itseesi virtaavaksi vai katkonaiseksi? Miten voisit olla antamassa ja saamassa suhteessa toisiin, jos suhde itseesi ei luo sille perustaa?

Palaute itselle. Osaatko antaa itsellesi palautetta säännöllisesti? Siis tavalla, jolla on myönteiset ja kehitystä eteenpäin vievät seuraukset?

Kulttuuri. Opitko esimerkin kautta lapsuudessasi ja nuoruudessasi antamaan ja ottamaan vastaan palautetta myönteisin seuraamuksin? Jos, niin edustat noin prosenttia ihmiskunnasta. Hyviä esimerkkejä saa etsiä lyhdyn kanssa päivänvalossa.

Sanoa. Osaatko arjessa sanoa vaivattomasti, miltä sinusta tuntuu, mitä ajattelet, miten asiat näet vai onko kynnys tavallisesti muurin korkuinen ylitettäväksi? Edes läheisillesi – vaiko niille et ainakaan?

Harjoittelu. Kuinka paljon ja miten olet harjoitellut palautteen antamista ja vastaanottamista? Jos harjoittelu on jäänyt vähälle ja/tai olet harjoitellut ’mielen vääriä lihasryhmiä’, et voi varmaankaan odottaa lopputulokselta paljoa, vai?

Lähestymisen taide

Tunnelin päässä kajastaa kuitenkin valoa. Kaiken, mitä olet tähän asti oppinut, voit oppia pois. Ja kaiken sen tilalle voit harjoittelemalla opetella uusia ja parempia taitoja.

Näyttökuva 2013-10-20 kohteessa 20.34.50

Sheryl Sandbergin ’teesejä’ kirjasta Lean in.

  1. Voit harjoitella puhumaan totuudenmukaisesti toisen tunteita loukkaamatta. Tämä toimii parhaiten, kun yhdistät asiallisuuden aitouteen ja onnistut ilmaisemaan itseäsi niin, etteivät mielipiteesi ole raa’an rehellisiä, vaan hienovaraisen rehellisiä.
  1. Kun tajuat, että voit nähdä asiat vain omasta näkökulmastasi, pystyt kertomaan mielipiteesi niin, ettei se tunnu uhkaavalta. Mielipiteen ilmaiseminen on aina rakentavampaa ensimmäisessä persoonassa.
  1. Tästä huolimatta ihmiset eivät useinkaan pyydä tarpeeksi palautetta. Täydellistä palautetta, kuten totuuttakaan, ei ole. Palautteet ovat havaintoihin ja kokemuksiin perustuvia mielipiteitä, jotka kertovat sinulle, millaisen vaikutelman muut sinusta saavat. Koska nämä tiedot ovat paljastavia ja omiaan aiheuttamaan epämukavuutta, palautetta annetaan mieluiten niille, jotka ottavat sitä mielellään vastaan.
  1. Pyydä suoraa palautetta:
    1. Miten voin parantaa suoritustani?
    2. Mitä teen tietämättäni?
    3. Mitä en tajua jättäväni tekemättä?
  1. Puhu avoimesti omista heikkouksistasi, lisäät avointa palautteenantoa.
  1. Ihmisiä kannattaa kiittää julkisesti avoimuudesta ja rehellisyydestä.
  1. Huumori voi olla loistava väline rehellisen viestin välittämiseen sävyisällä tavalla.
  1. Jotta voit todella välittää toisesta, sinun tulee ymmärtää, mistä he pitävät ja eivät pidä, mitä he tuntevat ja ajattelevat.
  1. Jos tunnistat sen vaikutuksen, joka tunteilla on sinuun ja olet halukas puhumaan niistä, sinusta tulee parempi esimies, kumppani ja työtoveri. Koko persoona kannattaa tuoda työpaikalle. Ihmiset teeskentelevät usein, ettei yksityiselämällä ole vaikutusta heidän ammatillisiin päätöksiinsä.

Uimisen taito

Miten oppisit uimaan toisen sielun luo niin, että kosketuksesi on tosi, lempeä ja –terapeuttinen. Sellainen, että se kunnioittaa toisen ihmisen olemista tavalla, jonka toinen kokee ruumistaan myöten: tuo toinen ihminen tahtoo minulle hyvää.

Usein tämä edellyttää, että

  • Olet luonut häneen suhteen eli teidän välillä on ihmissuhde
  • Olet oppinut tuntemaan hänet
  • Olet oppinut tuntemaan itsesi
  • Olet harjoitellut tietoista toisen ihmisen lähestymistä 10000 kertaa

Olisi mukavaa, jos olisi oikotie, mutta sellaista ei ole. Jos haluat hyväksi, lähde elämäksi kutsutulle salille reenaamaan. Ennen pitkää opit antamaan suotuisaa palautetta myös sellaiselle, joka aiemmin kilahti palautteesta välittömästi nielurisansa punaisiksi tai muuten vaan jäi viikoksi sairauslomalle.

Yhteisötaidetta

Mikä olisikaan hienompaa, kun työyhteisö loisi puitteet aidolle harjoittelemiselle, jossa palautteen antaminen ja vastaanottaminen oli päivittäistä, kokoaikaista ja kohottavaa.

Mitä tapahtuisi? Sitä tapahtuisi, että

  • Ilmapiiri avautuisi
  • Yhteydestä ihmisten välillä syntyisi ja kehkeytyisi jatkuva
  • Kakistelu palautteen antamisen ja saamisen kynnyksen edessä katoaisi
  • Ihmiset ja vuorovaikutus muuttuisivat luontevammiksi
  • Yhteisön ja yksilöiden kehitys ottaisivat Suuren Loikan

Ihmiset ja tilanteet tarjoavat tähän mahdollisuuden. Tarttuisitko hetkeen?