Peilaus

A coach tries to think by writing and speaking.

Tag: pelko

Kylmä sydän, mykkä iho

Harva asia herättää minussa yhtä voimakasta myötätuntoa kuin ihmiset, joita elämä kuristaa. Tekisi mieli laittaa käsi olkapäälle tai halata lujasti ja sanoa, että kyllä asiat järjestyvät ja sinä olet kaiken hyvän arvoinen.

Kun tutkii mielen monitasoisuutta, kompleksisuutta ja arvoituksellisuutta ja työssään kohtaa puristuksessa eläviä ihmisiä, herää kysymään, millaiset asiat ovat johtaneet ihmiset tuollaiseen tilaan. Pian huomaa, että tilanteessa on Paljon liikkuvia osia, kuten Ville Lähde kirjansa otsikossa toteaa.

Kun ottaa yhden yksittäisen tekijän luupin alle, luulee hetken tajuavansa mielen toiminnasta jotakin.

Syntymäni aikoihin oli vallalla vanha ohjeistus, että vauvoja oli syötettävä neljän tunnin välein riippumatta heidän tarpeistaan. Muuten lapsesta tulisi hemmoteltu ja vaativa. Niinpä vauvojen annettiin itkeä lohduttomasti tai odottaa apaattisena seuraavaa ruokailua.

Millaisen jäljen tällainen hylkääminen ja tarpeisiin vastaamattomuus jättää? Että on selvittävä yksin? Ettei ole sen arvoinen, että tarpeisiin vastattaisiin?

Tällaisen tiedostamattoman ja syvän jäljen kanssa on elettävä – eikä jälki erota työ- ja muuta elämää toisistaan, vaikka olisi mukavampaa ajatella niin.

Mitä eläminen, jäljen kanssa selviäminen tarkoittaa?

·     Edellä kuvatusta ”järkevästä lastenhoidosta” tietäminen auttaa kiinnittämään huomion omaa elämänasennetta ja käyttäytymistä ohjaaviin tekijöihin. Niistä tietoisemmaksi tuleminen on vapauttavaa. Esimerkiksi sen tajuaminen, etteivät nuo tekijät ole minä.

·     Toisin eli omilla ehdoilla toimiminen tuo suuren helpotuksen tunteen: ohjaava ote irtoaa, tämän ei tarvitsekaan olla elinkautinen.

·     Samanaikaisesti tuo jälki on olemassa ja otollisissa hetkissä se kytkeytyy päälle automaattisesti. Siksi on pidettävä olosuhteista huolta, jotta jälki ei ala ohjata. Ja ennen kaikkea, ettei siitä tule olotila ja mielentilakin, tapa reagoida.

Väsymys ja stressi aktivoivat jälkeä.

Kun suhde itseen ja omiin todellisiin tarpeisiin ohenee, se johtaa huomaamatta noiden alkuasetusten mukaan toimimiseen. Sydän kylmenee maailmalle, ihosta tulee mykkä ja se lakkaa vastaamasta eivätkä tunteet tunnu missään. Kun sydämestä katoaa ilo, kasvoista tulee naamio ja sanoista tyhjiä reaktiota. Tunnistatko tällaisen ihmisen?

Kun eksyy itsestä, eksyy toisista ihmisistä – ja päinvastoin.

Kun on vain itsensä varassa ja voi luottaa vain itseensä, tunteet pienenevät. Niin pieniksi, ettei niistä enää ole kompassiksi, jonka avulla suunnistaa ja tehdä viisaampia valintoja ja päätöksiä.

Päätöksiä urasta ja päivittäisistä asioista, kohtaamisista ja niiden synnyttämästä elämisentunteesta. Jos kaipuu yhteyteen saisi olla elossa, meillä olisi paljon vähemmän sen kuolettamisesta johtuvia lieveilmiöitä: korvikkeita, addiktioita ja oman häpeän ulkoistamista.

Pystytkö näkemään, miten toisenlainen työpäivä ja työelämäkin olisivat, jos lämpöä olisi vähän lisää? Miten omista alkuasetelmista tietoisemmaksi tuleminen herättäisikin ymmärrystä ja empatiaa toisia kohtaan, sen sijaan että pelko ja välinpitämättömyys hallitsevat johtamista, kohtaamisia ja yrityksiä rakentaa luottamusta ja tehdä yhteistyötä? Miten mikään oikeasti voimallinen on mahdollista niin kauan kuin kohtaamaton heikkous ohjaa sanoja ja käyttäytymistä?

Voimme luoda itsellemme ja toisillemme parempaa elämää kuin mitä aikoinaan saimme osaksemme. Parempaan pystyminen on mahdollista. Se on jo syy elää ja samalla jotakin, jonka jättää perinnöksi huomiselle työpäivän päättyessä.

Niin sydämes rakastuu turvaan

Näin sanaili Ismo Alanko Sielun veljien ensimmäisellä levyllä kappaleessa Turvaa. Siitä, mitä tarrautuminen turvaan ja siitä kiinni pitäminen merkitsevät. Turvaan voi jäädä kiinni – ja helposti jääkin.

Koska se käy itsestään. Miten?

Naurettiinko sinulle koulussa, kun vastasit väärin? Katsoivatko kollegat sinua oudosti, kun teit aloitteen palaverissa? Tällaiset kokemukset, niihin ”oikean” tarinan liittäminen ja kokemusten aika ajoin tapahtuva hautominen vahvistavat tarvetta turvallisuuteen. Ja liittävät elämisentunteen biologiseen perustaan:

·     Turva on aivojen perustavin toiminto. Aivojen perimmäisin tehtävä on pitää ruumis hengissä.

·     Mielen tärkein tehtävä on estää mieltä hajoamasta eli turvata itsensä.

Näiden kahden sidos on todella luja ja jyrää kaiken muun alleen tavalla, joka ei jätä ihmettelemiselle sijaa. Turvallisuus ensin.

Tämänkö edessä on antauduttava: noukänduu? Tehdasasetuksilla mennään elämän läpi?

Tuskin, sillä tällaisia asetuksia ihmisessä on muitakin:

·     Rasvan ja sokerin yhdistelmä on ikiaikaisesta tarpeesta muistuttava mielihyvän lähde, jolle estoitta antautumisesta ei tavallisesti seuraa hyvää. Vähemmällä voi paremmin.

·     Negatiivisuus on aivojen ja mielen oletusasetus: huonoimman vaihtoehdon olettaminen on pitänyt meidät hengissä. Negatiivisuus myös jättää syvemmän kokemusjäljen. Meidän ei tarvitse silti olla ja asennoitua negatiivisesti. Sitä kutsutaan myönteisyyde(n harjoittelemise)ksi eli paremmin voimiseksi.

Antautumisen sijasta voimme itse luoda itsessämme ja teoissamme parempaa tasapainoa Aristoteleen kolmijaon mukaisesti: pelon vastakohta ei ole rohkeus vaan uhkarohkeus. Rohkeus on tasapainoa – rohkeus elää vähän isommin, toteutua itseään syvemmin ilmaisten ja toisten kasvua edistäen. Mieluiten nämä kolme yhdessä.

Tästä voi tehdä yksinkertaista kysymällä oikeat kysymykset:

·     Mitä pelättävää minulla todellisuudessa on? Miten luon avoimemman suhteen itseeni?

·     Miten luon sellaisen suhteen esimerkiksi kollegoihini, ettei minulla ole pelättävää – eli opin tuntemaan heidät paremmin ja tajuan, etteivät he halua vahingoittaa minua?

·     Miten vahvistan rohkeuttani ja luottamusta suhteessa itseeni esimerkiksi kysymällä aika ajoin vaikeita kysymyksiä: Kohtaanko itseni ja todellisuuden rehellisesti? Uskallanko kysyä elämän suuria kysymyksiä?

Epäluuloisuuden voi vaihtaa lähtökohtaiseen luottamiseen: päätän tietoisesti luottaa jatkuvan epäilemisen sijasta. Itsensä ja evoluution vähäinenkin ylittäminen tekee suuren eron entiseen. Seuraa vapautuminen jatkuvasta varuillaan olemisesta ja ennakkoluulojen suojaamasta elämästä.

Se on varma tapa varmistaa sellainen… keskikaikenlainen elämä… Pelkistetty elämä pelkureille, ja yhteiskunta tukee. Alf Rehn (Minna Marshin kirjassa Intohimo – lukusuositus)

Tämä maailma on varovaisten kamreerien.

Ole kuivan asiallinen mieluummin kuin intoilija. Sano mieluummin vähemmän kuin liikaa ja jätä kaikki ei-välttämätön tekemättä. Parempi olla varovainen ja sovinnainen ja varmistaa, että olet turvassa etkä ylitä rajoja.

Seuraus: järkyttävä määrä potentiaalia jää käyttämättä päivittäin.

Minun ei tarvitse olla kamreeri. Voin muuttaa tätä asetelmaa ja muuttua niin, ettei turvan tarve ole etusijalla. Ja voin houkutella muut mukaan.

Voin siedättää turvan tarvettani ja oppia antamaan pelon olla vaikuttamatta niin paljon. Kyse on asettumisesta biologiaa ja evoluutiota vastaan. Kyse on sivistymisestä, itsensä voittamisesta – siitä, miten todellinen kehitys tapahtuu. Sisäisessä avaruudessa nämä ovat suuria askeleita yksilölle –  ja ihmiskunnalle.

Voin vähentää turvallisuuden tarvettani harjoittelemalla.

·     Katson itseeni syvemmälle kuin aiemmin.

·     Otan esiin itselleni vaikean asian.

·     Teen itselleni merkityksellisiä asioita pelosta huolimatta.

·     Leikin pelkoni ja rohkeuteni rajapinnassa.

Tehdä, pieniä askeleita tai suuria asioita. Voin todeta itselleni: en tarvitse näin paljon turvaa tässä. Voin kuoriutua sen alta esiin. Voin sivistyä, tämä on tietoiseksi tulemisen ja harjoittelemisen tie.

Luottamusta niin itseen kuin maailmaan voi harjoitella kuten mitä tahansa muutakin asiaa. Asiat eivät vain näytä toiselta vaan ne ovat toisin.

Kai sä maksat mitä vaan pikku pisarasta turvaa. Ehkä ei enää näin?

Kaipaatko apuja harjoittelemisessasi? Soita 050 3840727/Mikko.

Itseään vahvistava

Elämä näyttää noudattavan mekaniikan lakeja. Jokin liikkeelle sysätty asia jatkaa kulkuaan, kunnes löytyy syy sen pysähtymiseen.

Jotta elämä tuntuisi jossakin eikä olisi ihan yksinkertaista, ihmisessä tapahtuu paljon tietoisuuden kynnyksen alapuolella, mikä aiheuttaa kaikenlaista huonoa.

Suurin näistä huonoista kehittymisen kannalta on pelko, joka saa ihmisen jättämään tekemättä asioita, jotka olisivat hyviä niin hänen kuin muidenkin ihmisten kannalta.

Niin kauan kuin ihminen tottelee pelkonsa rajoja, hän vahvistaa noita rajoja. Samalla hänen ihmisenä olemisen lihaksensa pysyvät voimattomina. Muutosta vastustavien rajojen puolustaminen on omiaan synnyttämään kuvitelmia muutoksen negatiivisista puolista, mikä puolestaan ruokkii pelkoa ja epävarmuutta. Tämä on selvästi huono kehä.

Havahtuminen pelkojen rajoittavalla voimalle alkaa niiden tiedostamisesta ja sen jälkeen niiden siedättämisestä ja muuntamisesta. Kuten Henkka Hyppönen toteaa kirjassaan Pelon hinta: ”Jos siedättää itseään pelottavissa tilanteissa, pelko murtuu lopulta.”

Näyttökuva 2014-12-09 kohteessa 11.56.14

Kuten siedättämisen kohdalla, usein tietoisuuden liikkeelle sysäämä tahto tuo mukanaan hyviä kehiä.

Altistuminen. Altistuakseni eli itseni avatakseni minun on koettava sisäinen vahvuuteni, jolta saamani luottamuksen varassa avautuminen tulee mahdolliseksi. Jokainen avautuminen puolestaan vahvistaa sisäisyyttäni ja sen ohjaavaa voimaa.

Itsensä rakastaminen. Mitä enemmän kykenee rakastamaan itseään, sitä enemmän kykenee ja myös haluaa huolehtia sisäisten olosuhteiden parhaasta laadusta. Mitä enemmän kykenee olemaan parhaimmillaan, sitä enemmän kykenee rakastamaan, myös itseään.

Itsensä voittaminen. Muutoksessa, joka perustuu itsensä alastomaksi riisumiseen ja tuon alastoman olemuksen kohtaamiseen ja alastomalla olemuksella kohtaamiseen, ihminen voittaa itsensä, löytää itsensä ja vahvistaa itsensä. Tästä syntyy jälleen hyvä kehä: voittaminen auttaa löytämään ja vahvistumaan, löytäminen voittamaan ja vahvistumaan lisää, vahvistuminen voittamaan ja löytämään enemmän.

Tietoisemmaksi tuleminen on vapautumista ja mahdollisuuksien selvempää näkemistä. Siinä on elämisen kutsu.

Sydän ja sielu

Kun puhuin mieliaiheestani eli potentiaalin toteutumisesta autonomian ja kokeilukulttuurin kautta, löytyi innostuksen keskeltä yrmyilyä: ”Get things done! Sillä on menty tähän asti ja siitä työssä kuitenkin on kyse. Muu on aika hömppää.”

Ihmettelin sitten ääneen, miksei edes oman tilan ja mahdollisuuksien parantaminen olekaan kaikkien mielestä hyvä homma, joku valisti minua: ”Tajuatko, että vain harva on niin vahva, että uskaltaa? Epäonnistumiselle nauraminen sattuu ja opettaa kertalaakista pysymään ruodussa.”

Missä kirkkain valo, siellä synkin varjo?

Ainoa valintamme liittyy siihen, miten täysipainoisesti osallistumme. Tämä on suurta uskallusta.

Brené Brown: Uskalla haavoittua

Sanotaan, että jokainen syntyy tänne sydän auki, muttei mene montaakaan vuotta, kun ihminen oppii sulkemaan sydämensä, suojaamaan sen kivulta. Eikä syyttä: harva kykenee sellaisen kivun kanssa elämään?

Sydämensä suojaamisella eli itsensä kovettamisella jää paitsi paljosta:

  • Sydämen lämpö leviää luontaisesti sisään- kuin ulospäin.
  • Sydän kertoo oikean suunnan eteenpäin kun sitä kuuntelee.
  • Sydän on portti syvemmän itsen äärelle.

Sydän sytyttää tahdon ja luo samalla yhteisen tunteen, jonka avulla luodaan uutta. Uuden luomisen äärestä syntyy yksilöllinen panos maailmaan.

Edellytys on uskallus hetkessä, ja sydämen lujuus vahvistuu. Ennen pitkää palaa asialle, jolle antautua ja antaa kaikkensa.

Näyttökuva 2014-09-26 kohteessa 11.26.09

Pystytkö kuvittelemaan, mitä tapahtuisi, jos kaikki olisivat täysillä mukana? Tai jos keskustelut käytäisiin sydän auki niin työpaikalla kuin kotona, suojauksia purkaen?

Kun ihmiset antaisivat parastaan ja sielun syvyydet avautuisivat. Kun pelko hetkeksi väistää, tällaisia hetkiä syntyy.

 

Näytille

Vedin isohkoa, useiden kymmenien ihmisten työpajaa, jonka yhtenä osuutena oli pareittain esitettävä parannusidea työkäytäntöihin.

Esiintyminen oli joillekin todella paljon vaadittu ja joillekin aivan liikaa. ”Minua on lapsesta lähtien pakotettu esiintymään enkä kyllä aio esiintyä täällä.” Sama näkyi pöytäkeskusteluissa, joissa jotkut olivat pysyvästi hiljaa.

Ei ole vaikeaa päätellä, että tämä on arkea myös kun arkeen palattaisiin. Toisille näyttää olevan helpompaa tulla näkyväksi ryhmässä kuin toisille.

Näyttökuva 2014-09-12 kohteessa 11.43.57

Ja silti jokaisella on tarve tulla näkyväksi ja sitä myötä nähdyksi. Tunnistetuksi ihmisenä ja yksilönä, löydetyksi tavalla, joka voi tapahtua vain toisen ihmisen toimesta. Siksi toiset ilmaisevat itseään kirjaimin, jotkut kuvin, kolmannet sävelin, neljännet liikkein ja viidennet muuten vain elämällä. Hiljaisuudessa on oma rytminsä.

  • Jos näkymättömyys tapahtuu siksi, että he ovat ihmisinä sellaisia, kaikki on hyvin.
  • Jos näkymättömyys tapahtuu siksi, että jokin estää heitä tulevasta näkyväksi, kaikki ei ole hyvin.

On ihmisiä, jotka pelkäävät tulla näkyväksi edes itselleen. He pitävät itseäänkin kilometrin päässä itsestään. Mieli saattaa tuottaa häpeän kokemuksia, koska on sellainen kuin on: arvaamaton eikä tottele.

Jostakin samankaltaisesta syystä ihmiset eivät halua tulla näkyväksi ryhmässä, toisille ihmisille: Heidän näkyvyytensä on tehty naurettavaksi. Tai kukaan ei ole lämmöllä kutsunut sitä esiin.

Pelko jäytää sielua, jonka ytimessä ihmisen paras asustaa. Ihmisen elämä on suotta pienempää kuin se voisi olla. Ihmisen ainutkertainen anti maailmalle jää tässä kohtaa vailla kiekua ja kaikua. Ihminen itse menettää jotakin, sillä kohtaamisen kautta kaikella on mahdollisuus voimistua – me kaikki menetämme samalla jotakin.

Kaksi apua on aina tarjolla:

Olosuhteiden terapia. Ympäristö kutsuu tietoisesti ja myötäeläen enemmän näkyvää esiin. Tilaa vapaaehtoisuudelle.

Rohkaistuminen. Yksilö alkaa positiivisten esimerkkien valossa kaivata näkyväksi tulemista. Enemmän täydempää elämää.

Iloinen toistaminen on tässäkin yhteydessä vaikuttava muutosvoima.

Kynnys

Erilaiset kynnykset tulevat päivittäin vastaan kysymättä. Jokainen kynnys haastaa valitsemaan, ylittääkö kynnys vai ei.

Asioita ja tilanteita. Jonkun asian hoitaminen siirtyy päivä toisensa jälkeen, vaikka olen ehtinyt monta kertaa päättää, että huomenna sen teen. Ei tästä mitään pahaa seuraa, vaikka väistänkin tämän tilanteen.

Ihmisiä. Tuon vatvojan kanssa en jaksa nyt puhua, vaikka olisi pakko hoitaa tämä asia hänen kanssaan. Jos asetan sanani vähänkin väärin tuon tyypin kanssa, se räjähtää silmille. Tuon tyypin kanssa en ole puhunut enää vuosiin – kuka tämän berliininmuurin vielä purkaisi?

Mieli. Mielessäni kiertää niin paljon vihaa, että pelottaa.  Tiedän että minun olisi päästettävä irti, mutta helppo se on sanoa.

Kynnys syntyy usein siitä, että tilanne pakottaa kohtaamaan itsen: millainen minä olen silloin, kun en ole turvassa sisäisessä puutarhassani?

Näyttökuva 2014-08-26 kohteessa 10.18.35

Kynnyksen ylittäminen edellyttää tahdonvoimaa, rohkeutta ja mielikuvitusta. Yhteistä näille kolmelle on se, että niiden voima on usein liian heikko kynnysten ylittämiseen. Mutta niiden voima kasvaa jokaisen kynnyksen ylittämisen myötä.

  • Oma tahto on altis vahvistumiselle kuten mikä tahansa lihas.
  • Rohkeus kasvaa tekemällä rohkeita tekoja eli ylittämällä ja yllättämällä itsensä.
  • Mielikuvituksen rajana on taivas – mieli ulottuu sitä kauemmas, mitä pitemmälle se kurottaa.

Oikeastaan koskaan ei tiedä, mitä kynnyksen ylittämisestä seuraa. Paitsi sen, että kynnyksen ylittämisen jälkeen tiedän aina vähän paremmin, mistä minut on tehty.

Ei tiedä

Kun juoksin ensimmäisen ultramaratonini (100k), odotin jännityksellä sitä kohtaa, jossa ylitän rajan, jonka toisella puolella en ollut koskaan käynyt. Mitä tapahtuu 50 kilometrin jälkeen: hyydynkö, sattuuko,  saanko sydärin vai joudunko luovuttamaan? Lisää tuosta  matkasta: https://peilaus.com/2013/08/25/rautaa-rajan-yli/.

Tuntemattomuusalueella ei voi koskaan tietää ennen kuin ryhtyy. Ennen kuin tekee, ei tiedä seurauksia. Mutta ei tiedä myöskään

  • mistä itse on tehty
  • mihin kaikkeen kykenee
  • missä rajat tulevat vastaan – ja miten ne ylitetään

Ihminen on tavallisesti paljon enemmän kuin mitä hän kuvittelee. Oikeastaan: ihmisessä on paljon enemmän. Pelko on tehokas este lähteä kokemaan ja ylittämään itseään ja omia rajojaan ja tavoittelemaan unelmiaan. Yllättävän harva mutta onneksi yhä useampi tutustuu itseensä.

Näyttökuva 2014-04-28 kohteessa 21.52.32

Sillä tekemisen kautta avautuvat maailmat. Siinä on jotain maagista: teko vaikuttaa paitsi maailmaan, se vaikuttaa myös takaisin itseen. Ei ihme että pelottaa, koska on tekoja, joiden jälkeen ei itse eikä elämä ole enää sama. Vaikka muutos onkin parempaan.

Mielen harjoittelun vaarallisuutta koskee sama asia: se voi muuttaa koko elämän. Tosin useimmiten vain silloin, kun itse antaa sille luvan. Siksi kannattaa astua Alueelle. Tai kuten elokuvaklassikkossa Top gun lauletaan:

You’ll never know what you can do
until you get it up as high as you can go.

Kenny Loggins: Danger zone

 Näyttökuva 2014-04-28 kohteessa 21.48.13

Miten poistuminen osaamisalueelta tehdään?

  • Harjoittele poistumista joka päivä, totut siihen
  • Rohkaistu arjessa, pienissä asioissa – kaiken ei tarvitse olla äärimmäistä
  • Kun tunnistat esteen, käytä mielikuvitustasi sen ylittämiseen
  • Ja lopuksi: peilaa prosesseja. Kysy itseltäsi, miten sinussa oleva paras näyttäytyy siinä, miten kohtaat itsesi ja maailman uudella tavalla.

Ja miten tässä käy: eräänä päivänä tiedät. Vaikka se saattaa olla pientä ja vaatimatonta, se on enemmän kuin ennen. Se tekee päivästä juhlan, ennen pitkää joka päivästä.