Peilaus

A coach tries to think by writing and speaking.

Avainsana: reflektointi

Vastaatko haasteisiin?

Eräs valmennettavani kuvasi oman harjoittelunsa lähtöpistettä seuraavasti: ”Istuimme jossakin rutiinipalaverissa, kun mieleeni nousi itsekriittinen kysymys: onko minusta oikeasti tällaisena vastaamaan päivittäin työni ja näiden ihmisten eteen tuomiin haasteisiin? Vastaus oli niin ilmiselvä ei, että tajusin saman tien, että jotain oli tehtävä.”

Harjoitteleminen on tahdon tie. Se on tie tietämisestä tekemiseen.

Tietäminen on saanut kohtuuttoman painon suhteessa tekemiseen. Me tiedämme usein liiankin hyvin, mikä olisi meille hyvä, mutta paljon tuosta hyvästä jää tekemättä. Tahdon kynnyksen ylittämistä on harjoiteltava. Ja se tapahtuu, kun harjoittelee.

Harjoitteleminen on mielekästä, tietoista ja johdonmukaista toistamista.

·     Mielekkyys syntyy siitä, että valitulla harjoituksella on itselle todellista, syvempää merkitystä. Varsinkin, jos haluaa jatkaa pitempään – saada harjoittelusta sen mitä haluaa – eikä ainoastaan aloittaa.

·     Tietoinen harjoitteleminen merkitsee tietoisia päätöksiä ja tietoista seuraamista. Se tarkoittaa myös tietoista läsnäoloa harjoituksen aikana. Muuten harjoitus on vain mekaanista toistamista, jonka vaikutukset jäävät ohuiksi.

·     Johdonmukaisuus tarkoittaa ennen kaikkea säännöllisyyttä ja sitä, että toimii parhaan taitonsa, ymmärryksensä ja tahtonsa mukaisesti edistääkseen harjoitteluaan.

·     Harjoitteleminen on toistamista eli tekemistä, aina uudestaan tekemistä. Tekemisestä tykkääminen ylipäätään auttaa hyvään alkuun ja toisaalta: tekemään oppii tekemällä, harjoittelemaan harjoittelemalla.

Rakkaus. Tärkein asia on valita, mitä haluat harjoitella. Kysymys on aina: tahdotko oikeasti? Ja miten rakkautesi ”lajiin” tai intohimosi liittyy siihen? On rakkautta joka liittyy harjoittelemiseen niiden asioiden suhteen, joissa jo olet hyvä. Sitten on rakkautta, joka liittyy siihen, että kehittyy ja tulee paremmaksi. Näistä jälkimmäinen on haasteellisempi, koska siihen kuuluu kaikki se, millä saisi työelämäänsä parannettua. Eli mitä juuri siksi olisi tarpeen harjoitella. Usein vasta harjoitteleminen auttaa vastaamaan kysymykseen, miksi oikeasti haluat tulla: ihmisenä, työsi tekijänä, kanssaihmisenä. Kaikki rakkaus ei tule valmiina.

Rytmi. Harva asia on niin tärkeä ja niin suuri apu harjoittelemisessa kuin rytmi. Kaikki elävä perustuu rytmiin. Jos haluaa elämän kantavan harjoittelua, kannattaa kokeilemalla luoda itselle oikea eli sopiva rytmi. Sen luominen vaatii itsensä tuntemista, koska itsepetos vaanii tuhansin tekosyin. Rytmin luominen edellyttää aluksi itsekuria, johdonmukaisuutta ja järjestelmällisyyttä. Kun harjoittelu on ”asettunut” päivärytmiin, erillistä päätöstä tai ponnistusta ei enää tarvita.

Reflektointi. Harjoittelemisen reflektointi merkitsee itsensä valmentamista. Teetkö oikeita asioita, teetkö niitä oikein, millainen asenteesi on? Valmistaudut eli virität itsesi ennen harjoittelemista, fokusoidut harjoittelemiseen ja siihen hetkeen kun harjoittelet. Harjoittelemisen jälkeen olet valmis reflektoimaan harjoitustasi, sen vaikutuksia itsessäsi ja harjoitteluasi eli olet valmis ottamaan vastaan palautetta harjoittelustasi. Vähitellen opit reflektoimaan harjoitustasi jo harjoituksen aikana sen häiritsemättä harjoitteluasi.

Tarvitseeko harjoittelu tavoitteen? Niinhän kaiken maailman kiilusilmäiset konsulentit kysyvät ensimmäiseksi: mikä on tavoitteesi? Harjoittelemisen ainut tavoite on tekeminen, oikea tekeminen. Siksi se on myös niin helppoa aloittaa: sinun tarvitsee vain ryhtyä tekemään.

Kaikki seuraa tekemisestä.

Jos haluat kehittää itseäsi, päästä eroon turhista työpäivääsi kuormittavista ongelmista ja vapauttaa itsesi oman näköiseen elämiseen, ryhdy harjoittelemaan. Silloin et vain elä elämääsi vaan luot sitä.

Onko jotain, mitä tahdot elämässäsi juuri nyt muuttaa, tulla jossakin paremmaksi? Kokeile: tee siitä itsellesi harjoitus. Jos tarvitset työssäsi parempaa kuuntelemista, harjoita kuuntelemista aina tilaisuuden tullen. Eron entiseen huomaat pian, sillä ihminen oppii sen, mitä hän harjoittelee.

Saatko aloitettua, jatkettua, vietyä päätökseen? Jos avulle on käyttöä, soita Mikko, 050 3840727.

Ajan virrassa

Kun puhutaan ajan hallinnasta, usein yritetään hallita Tilannetta, joka on irronnut pikku kurarukkasesta. Ulkoa ohjattu ihminen not happy.

Kiirehän on positiivinen asia. Se tarkoittaa sitä, että on innostunut jostakin sellaisesta, joka oikeasti saa liikkeelle. Joskus se tarkoittaa työn rakastamista. Toisinaan kaikkia niitä hyviä kokemuksia, joita työstä saa: onnistumista, toisille avuksi olemista jne.

Ja mikä on tärkeämpää elämässä kuin liikkeessä oleminen, kaikkien prosessien ja hyvän tapahtumisen äiti?

Koomista virettä aiheen ympärillä käytyyn keskusteluun tuo käsite ajanhallinta. Kaikki tietävät, ettei aikaa voi hallita. Sehän hallitsee meitä, ellei meistä ole ohjaamaan itseämme.

Tietoisella tahdollamme otamme suhteen aikaan kuten mihin tahansa muuhunkin asiaa. Miten?

Näyttökuva 2014-05-22 kohteessa 23.01.51

  • Olennainen löytyy, kun pysähtyy ja reflektoi
  • Joskus tarvitaan tietoista ajattelua tai intuitiota
  • Sitten tehdään tietoisia päätöksiä ja valintoja
  • Loppu on tahdon kevyeksi harjoittelemista sellaiseen tilaan, jonka uusi länsimainen henkisyys tuntee mottona Just do it.

Tämä ei oikeasti ole vaikeaa tai monimutkaista. But.

Pysähtyminen on taito, johon harvalla on luontaisia valmiuksia. Kaikki eivät edes tule ajatelleeksi, että voisi, vaikka reflektointia olennaisen tavoittamiseksi voisi hyvin opettaa ja harjoittaa jo koulussa. Näiden lisäksi aikuisen tahto on luontaisesti jähmeä ja suorittamaan koulutettu.

Luovuttaako vai uskoako harjoittelemisen evankeliumia:

  • Kaikkia edellä mainittuja asioita voi harjoitella.
  • Harjoittelu tuottaa pikaisia tuloksia sen lisäksi, että se herättää tietoisuuden ja lisää itseohjautuvuutta eli tahdon voimaa.
  • Seurauksena on järkevämpiä tapoja, parempia päätöksiä, enemmän aikaa.

Näyttökuva 2014-05-22 kohteessa 23.05.31

Jos haluat laatua elämääsi, ryhdy harjoittelemaan. Jos et, voit jäädä vaikka miettimään, kumpi tässä oli nyt olennaista, pysähtyminen vai liikkeessä oleminen.

Kaupunkiretriitti

Kun katson elämääni taaksepäin, voin todeta, että olen ollut useammin väärässä kuin oikeassa. Asioiden, tilanteiden, itseni mutta erityisesti toisten ihmisten suhteen.

Vetäytyminen eli retriitti on yksi tällainen asia. Vuosia ajattelin, että sinne menevät vain elitistiset kynsien viilaajat tai itsensä kuilun partaalle ajaneet surkimukset. Olin väärässä.

Retriitin ydin

Muutaman vuorokauden mittaisessa kaupunkiretriitissä istuneena voin vain todeta, miten hyvää se tekee mielelle. Se, että istuu paikoillaan useita tunteja päivässä ja antaa mielensä rauhoittua. Kun sitä seuraa, se alkaa jäsentyä. Ja sitten seuraavat erilaiset oivallukset.

Näyttökuva 2014-02-17 kohteessa 23.57.57

Kaikki tämä tapahtuu tavalla, johon mieli arjen keskellä harvoin yltää. Aina on liikaa kaikkea. Siksi mieli saa vetäytymisessä mahdollisuuden.

Lisää ja enemmän

Tiedän ihmisiä, joille retriitti on tyhjentyminen. Sitä, että tekee tilaa uudelle, sille mikä hautautuu työn ja toiminnan tuoksinassa. Uusi ei mahdu syntymään elämän täyteyteen enempää kuin uudet tavarat ennestään täyteen kaappiin.

Minulle retriitti on samalla hiljaista mietiskelyä ja kirjoittamista. On aikaa istua aidossa kontemplaation tilassa ja päästä syvälle niihin syviin ja elintärkeisiin kysymyksiin, jotka nousevat istumisen tilassa kuin luonnostaan.

Tai seisomisen tilassa. Löysin viime retriitissä seisomisen jalon taidon. Kokemus mielen aktiivisuudesta seisoessa on sykähdyttävä. Mikä on tärkeää ja olennaista, mitä rakastan?

Mitä seuraa?

Hiljentyminen on yksi itsestään selvä seuraus. Hetken katsoo samalla omaa ja muiden elämää ihmetellen, kuin ulkopuolinen: Onko tuo kaikki oikeasti tärkeää? Miksi ihmiset syövät niin paljon? Mistä nuo suhteettomat reaktiot nousevat?

Innostuminen on toinen yhtä merkille pantava seuraus. Itseen tuleminen, olennaisen peilaaminen omaa elämää ja elämäntilannetta vasten tekee kaikesta selkeää, kirkasta ja innostavaa.

Parempi mieli on kuin peili, kun on saanut tarvitsemaansa lepoa ja ravintoa. Paremmalla mielellä on käyttöä arjen maailmassa, erityisesti oppimisessa, halussa auttaa ja kohdata. Voimaa niihin löytyy kun saa mahdollisuuden vahvistaa yhteyttä itseensä. Ja sitähän retriitti myös on.

 

 

 

 

 

Peilaus

Tänään kolme vuotta sitten perustin yritykseni Peilaus Oy. Muistan sen onnentunteen, kun sain rekisteröityä sen nimen, jonka halusinkin. Siis aivan mahtavaa olla yrittäjä.

Näyttökuva 2013-10-22 kohteessa 11.34.20

Halusin nimen, joka olisi kaikki syvyydet ja samalla se antaisi mahdollisimman hyvän kuvan siitä, miten yritykseni palvelee ihmisten tarpeita. Nämä vuodet ovat osoittaneet, että edellinen haluni toteutui jälkimmäistä paremmin.

Kaikki lähti

Siitä, kun kehitin omasta mielestäni hienon kuuntelemisen menetelmän, jota kutsuin peilaamiseksi. Se tarkoitti syväkuuntelua. Hiljensin valmennettaviani kuunnellessa mieleni niin, että mieleni muodosti peilin, josta kaikki sanottu heijastui takaisin sellaisenaan.

Oliko ehkä vähän erikoinen menetelmä useimmille, vaikka ideana vaikutti niin hyvältä? Kyllä oli. Kaikki yrittäjän ideat eivät täysin vastaa maailman tarpeisiin.

Eikä siinä kaikki: Innoissani kehitin tällaisesta peilaamisesta vielä harjoituksen, jota yritin myydä työpajoissa ihmisille. Eivät ostaneet. Muutaman yrityksen jälkeen saatoin vain todeta olevani vuosisatoja edellä aikaani.

Yrittäjän elämän tekee helpoksi se, että hän voi kaikessa rauhassa jäädä odottelemaan tietoisuuden laajenemista.

Ihmiset peilaavat

Ihmisen jäljittely- ja empatiakyky perustuu peilineuroneihin. Me peilaamme toisiamme kaiken aikaa. Teemme sitä hyvässä ja pahassa.

Hyvässä silloin kun olemme kirkastaneet oman peilimme ja väistäneet itse peilaamisen tieltä pois tulkintoinemme. Silloin olemme vähintäänkin neutraaleja peilejä sille, mitä toinen on. Voimme myös olla peilejä, jotka peilaavat toisessa olevaa potentiaalia ja mahdollisuuksia. Silloin hyvästä peilistä tulee hyvää vahvistava peili.

Huonossa silloin kun peilimme on vääristynyt. Kun peilaamme omia ennakkoluulojamme, omaa ahdasta kuvaamme itsestämme ja kun peili kiinnittää yksipuolisesti huomion virheisiin, huonoon, negatiiviseen.

Itsestä löytää kummatkin tavat. Ja ne löytyvät myös ympärillä olevista ihmisistä. Paremmaksi peiliksi kehittyminen on mahdollista. Siksi olen pyrkinyt siihen valmentaessani.

Itsepeilaus

Ihminen peilaa myös itseään, omaa toimintaansa, omaa mieltään – kaikkea mitä itsessä liikkuu. Peilaaminen johtaa itsestä tietoiseksi tulemiseen ja itsetuntemuksen vahvistumiseen.

Näyttökuva 2013-10-21 kohteessa 20.43.33

Peilaaminen johtaa sitä myötä myös onnellisempaan elämään vaikka – tai koska – itsensä tuntemaan oppiminen ei aina tuotakaan välitöntä mielihyvää.

Säännöllinen työnsä ja itsensä reflektoiminen johtaa myös parempaan työelämään. Tapojen päivittämiseen, parempien työtapojen kehittämiseen ja laadukkaampiin ja aidompiin kohtaamisiin.

Harjoittelupeilaus

Harjoituselämän, harjoittelun peilaaminen on elimellinen osa harjoittelemista. Ilman peilaamista harjoitteleminen on vain sokeaa tahtoa. Harjoittelemisen seuraamukset muodostuvat yhtä sattumanvaraisiksi kuin elämässä kehittyminen ilman harjoittelemista.

Siksi harjoittelemiseen kuuluu harjoituspäiväkirjan ja/tai oppimispäiväkirjan pitäminen. Oman harjoittelemisen peilaaminen tuo mahdollisuuden seurata omaa kehitystä, ohjata sitä tarkkojen havaintojen pohjalta ja ennen kaikkea oppia siitä tietoiseksi tulemisen kautta.

Peilaaminen ei kuitenkaan ole pelkästä harjoittelusta tietoiseksi tulemista. Tietoisuuden lisääntyessä alkaa vähitellen nähdä ja luoda mahdollisuuksia harjoitella, oppia ja kehittyä arjen tilanteissa. Alan olla hereillä ja valpas – siinä peilaamisen hedelmä.

Nimi on enne eikä pahenna miestä

Kaikki eivät ole olleet nimestä innoissaan.

–       Hei, täällä on Mikko Taskinen Peilaus Oy:stä…

–       Kuule, mä ostan kampaamotuotteet verkosta! (klik)

Toisille se on kuitenkin nimi, joka jää erikoisuudessaan mieleen – usein humoristisena.

Enemmistö yksilövalmennettavistani on pitänyt nimeä nerokkaana. Ehkä siksi, että he voivat mielessään luoda sille haluamansa sisällön. Peilaaminen ei lopu eikä tyhjene.

 

No, mitä kolmivuotias sitten osaa? Hän osaa kävellä, puhua ja ensimmäiset ajatuksetkin alkavat ilmestyä. Mutta mikä olennaisinta: hän on lakannut kutsumasta itseään omalla nimellään ja sanoo reippaasti ”MINÄ!” eikä jätä omaa tahtoaan ilmaisematta.

Kuulostaa niin yrittäjän elämältä.

P.S. Tänään on toinenkin juhlapäivä. Susanna Isohannin ja minun käsikirjoitus Paremmaksi tyypiksi – kirjasta lähti tänään kustannustoimittajalle. Kohta juhlitaan.

 

Vallan hirmu

Minulta menee alle sekunti kun olen muodostanut tarkan, koko elämänkokemukseeni perustuvan mielikuvan toisesta ihmisestä. Menee muutama sekunti lisää ja olen jo tehnyt arvion siitä, millaiseen valtasuhteeseen asetun suhteessa tuohon ihmiseen. Ylä- vai alapuolella. Lähelle vai kauas. Annanko vai otanko tilaa. Millaisten rajojen sisäpuolella käyttäydyn. Jne.

Valta on tila ihmisten välissä. Se on raakaa tahtoa, jota sivistyksen pinta tavallisesti suojelee toteutumasta sellaisenaan. Mutta sosiaaliset tavat eivät suojele siltä, etteikö valtasuhde de facto toteutuisi juuri siten kuten tahto/tahdot määrää.

Valtasuhteita

Jokainen suhde on valtasuhde. Asetumme toistemme suhteen valta-asemaan. Se on luonnollista ja neutraalia, ei siis hyvä eikä paha.

On suhteita, jotka lankeavat luonnostaan. Vanhemman suhde lapseen, pomon suhde alaiseen, opettajan oppilaaseen, tavallisesti. Näissä valta on sekä sanallisesti että sanattomasti määritelty ja sitä tarkennetaan ja siitä muistutetaan tarpeen mukaan. Mutta kuten kaikkia suhteita, myös valtaa koetellaan, mikä sekin kuuluu ihmisluontoon.

Sitten on määrittelemättömiä suhteita. Ystävyyssuhteet. Vanhemman ja aikuisen lapsen suhde. Puolisoiden välinen suhde. Voisi ajatella, että tasavertainen suhde olisi näissä ihanne. Ja onkin. Mutta harvoin se toteutuu.

Ihanteita

Tasavertainen suhde. Se olisi korkeinta mahdollista, ja hetkittäin päästään aika lähelle. Miksi se on vaikeaa? Koska tasapainosta ei voi pitää kiinni ja se muuttuu koko ajan?

Ei se ole muutenkaan helppoa. Kumpi asettuu yläpuolelle, kumpi alapuolelle ja mikä sen määrää, siis kussakin hetkessä tai asiassa?

Onko se osaaminen, elämänkokemuksen tuoma asiantuntevuus vai paras argumentti? Vai tahto valtaan? Olisi virkistävää – vaihtelua – jos se määräytyisi tietoisesti hetkestä käsin. Mutta usein ihminen sekoittaa siihen kaikkea muuta, joka ei oikeastaan kuulu asiaan. Niin kuin esimerkiksi oman vaikeutensa.

Pitää kiinni ja pelätä: kaikkea. Omaa tietämättömyyttä, alistetuksi tulemista, oman maailman muuta romahtamista. Siksi omaa valtaa, liittyen tekemiseen tai tietämiseen, niin usein aletaan puolustaa. Ja silloin tavallisesti aletaan vääntää, vallasta. Eikä aina ihan leikillään.

Sivistys

On mahdollista tiedostaa tämä. Ennen kaikkea tämä oma sisäinen kuvio. Mitä minussa tapahtuu kun toinen ottaa tai antaa minulle valtaa – tai minä otan ja annan?

Yksi ihminen herättää minussa heikkouden, toinen vahvuuden. Mitä teen kun toinen tulee selvästi rajojeni yli – entä huomaanko kun teen samaa?

Jokainen tilanne, kohtaaminen ja suhde peilaa selkeästi omaa sisäisyyttä: Miten reagoin? Mikä on tahtoni ja miten vahva/heikko se on, siinä hetkessä ja miten se asettuu suhteessa toisen tahtoon? Pomotanko vai nöyristelenkö? Mitä leikkaan itsestäni pois, mitä tuon esille? Ketä annan itseni luvan kohdella huonosti ja ketä pelkään? Mikä minä olen?

Pelejä

Voinko kieltäytyä pelaamasta pelejä – edes aloittamasta? Asettua kohtaamiseen niillä voimilla ja sillä haavoittuneisuudella kuin mitä olen?

Voin, mutta usein vain niin pitkälle kuin tietoisuuteni ulottuu. Eli kaikesta minussa liikkuvasta huolimatta tai sen vuoksi pyrin käyttäytymään sivistyneesti, ihmismäisesti. Siinä on aito haaste, jonka rinnalla esimerkiksi väittelyn voittaminen ei tunnu miltään.

Miksi ryhtyä pelaamaan tai jatkaa pelaamista, kun vaihtoehtona on lähestyä mielikuvituksen ylittävää todellisuutta?

Harjoituselämää

Jos jokainen tilanne tarjoaa minulle mahdollisuuden peilata itseäni ja suhdettani ihmisiin, miksi en käyttäisi sitä?

Mitä siis harjoitella?

  • Läsnäoloa ja itsenä olemista.
  • Hyväksymistä ja reagoimisesta pidättäytymistä.
  • Seuraamista ja havainnon tekemistä.
  • Tietoista, aktiivista toimimista.
  • Reflektoimista tilanteessa ja tilanteen jälkeen.

Kohtaaminen on viesti. Niin, juuri minulle. Elämän laatu paranee, kun otan viestin vastaan. Sillä mitä enemmän minulla on valtaa itseeni, sen vähemmän tarvitsen väkivaltaa kaikissa sen arkisissa muodoissa.

Yksikin kunnon harjoitus päivässä tekee mestarin. Ja ennen pitkää mestari on mestari harjoittelemaan.

Never give up?

Kun juoksen maratonia, käyn ystävien luona kylässä, seuraan läheltä yrittäjän yritystä yrittää, nousee sama kysymys: milloin on aika luovuttaa?

Vain elämää

Maraton. Kun juoksen maratonin viimeistä kymmentä kilometriä, näen aika ajoin todella heikossa hapessa maassa makaavia ihmisiä, joiden suusta tulee vaahtoa. Niinä hetkinä, kun alkaa tuntua oikeasti pahalta omien rajojen ylittyessä – osaisinko itse antaa periksi?

Erehtyä voi vain kerran. Toinen kerta on jo valinta.

Parisuhde. Kun joutuu todistamaan ulkopuoliselle melko selvää parisuhteen kuolinkorahtelua, kysyy, mihin asteeseen kärsimyksen ja ympäristöä myöten pahan olon kylvämisen täytyy kohota, ennen kuin ihmiset ymmärtävät, että tämä taisi olla tässä? Monet ihmiset tietävät, ettei huonoon suhteeseen kannata jäädä, varsinkaan kun yrittäminen on lakannut tai kun yrittäminenkään enää auta. Mutta entä sitoutuminen, tahto puskea läpi – entä järki?

Yritys. Haikeaa katsella, kun kaikkensa peliin paneminen ei saa yritystä lentoon ja se vain hiipuu hiljaa. Milloin on aika todeta ankarat tosiasiat eikä enää odottaa, että kulman takaa saapuu ihme tai uusi idea, joka pelastaa bisnekset? Mutta tämä on once in a life time – vai onko?

Opi, opi

Miten elämästä opitaan? Tekemällä virhearviointeja ja erehdyksiä – heittäytymällä.

Miten yksinkertaista voisi edellä mainituissa esimerkeissä myöntää virhe, oppia siitä ja yrittää seuraavalla kerralla kokemuksesta viisastuneena, vahvistuneena ja muutenkin kasvaneena?

Mutta ei se ole, kun maailma on todistajana

  • yleisönä kadun varsilla
  • suku sutena paikalla
  • naureskelijoina, jotka sanoivat ettei tuosta mitään kuitenkaan tule.

Maailma ei pidä luovuttajista eikä tavallisesti palkitse virheen tekijöitä. Miten sellaista kestää – kun on vaan kestettävä. Kohdattavana kun ei ole pelkästään virhe vaan myös sen tekijä.

Luovuttaminen

Jos ei suostu oppimaan vaan jää toistamaan virheitään, on tyhmä. Mutta mitä silloin on, kun antaa periksi, kesken koetuksen?

On luonteita, jotka sisuuntuvat esteen kohdatessaan siinä missä toiset huokaisevat, miten vaivalloista ja ylivoimaista kaikki onkaan. Toisaalta on opittua luovuttamista kuten on opittua avuttomuutta.

Luovuttaminen uppoaa usein arjen keskelle, ohi meneviin tilanteisiin, joina herään kysymään itseltäni: Mitä oikeastaan ajattelet? Millaista tarinaa kerrot itsellesi? Oletko luovuttamassa jo etukäteen vai kestätkö paineen, mahdollisen epäonnistumisen ja sen seuraukset?

Toinen tie

Mutta on myös opittua peräänantamattomuutta. Sellaista, jota on koeteltu rajan ylityksillä aina uudestaan ja joka on kokenut ja ammentanut voimansa siitä. Se on raakaa harjoittelua silloinkin, kun sitä ei kutsu tai huomaa harjoittelemiseksi.

Ihmiset eroavat tässä suuresti toisistaan. Valitut ovat tahdossaan vahvoja, pelottomia kohtaamaan ja kestämään ja maksamaan vaadituista koettelemuksista. Meidän muiden kuolevaisten osa on harjoitella, jos haluamme ylittää itsemme ja toteutua.

Pidä huolta harjoittelemisesta, niin harjoitteleminen pitää huolta sinusta.

Sitkeä ja sisukas harjoitteleminen on tuki ja turva silloin, kun koettelemus saapuu.  Proaktiivinen asenne, joka on mukana kaikessa mielen harjoittelemisessa, pätee myös tässä. Jos on ollut uskollinen harjoituksille myös silloin, kun ei ole ollut pakko harjoitella, harjoitukset pysyvät uskollisena ja näyttävät todellisen voimansa, kun hetki koittaa.

Näytä tahtosi

On hetkiä, jolloin luovuttaminen on itsepetoksista pahin. Kun on löytänyt itsensä ja oman juttunsa ja tietää, oikeasti tietää, mitä on tehtävä.

Oman tahtonsa löytäneestä ihmisestä tulee uskomattoman päättäväinen. Uskollisuutta itselle ei horjuta mikään. Eivät mielen maitohapot, eivät toiset ihmiset eivätkä Tilanteet.

Elokuvassa Epäillyt on kuuluisa kohta, jossa Roger ’Verbal’ Kintiä esittävä Kevin Spacey kertoo tarinan gangsteri Keyser Sozen kotiinpaluusta: http://www.youtube.com/watch?v=BgkBpWc8ngI

Tahtonsa voi näyttää monella tavalla. Arki on tässäkin kohtaa elokuvaa suurempi – ja vaativampi. Miten? Arjessa ihminen harjoittaa tahtoaan valinnoillaan, jotka vahvistavat tai heikentävät sitä. Muutama tietoinen harjoitus päivässä muuttaa tämän tilanteen radikaalisti: annanko itselleni jokapäiväisen mahdollisuuteni oppia?

Kun mielikuva törmää

Elämässä käy väistämättä näin: Tulee hetkiä, jolloin mielikuvat törmäävät tai murskautuvat todellisuuteen. Se sattuu. Ja useimmiten ihminen löytää syyllisen. Kuin pieni lapsi joka törmättyään pöydän kulmaan toteaa: ”Paha pöytä!”

Probleemi

Kun katsoo peiliin, näkee kuhmuissa ja arvissa monta tutuksi tullutta tapahtumaa: Rakastuminen toisen ihmisen ideaan, ja vasta vähitellen todellisuus avautuu. Vakuuttuneisuus omakuvasta, jonka illuusiota on suojellut kuin kalleinta aarrettaan. Jäykistyneillä mielikuvilla tilanteeseen karauttaminen eikä oikein mikään ole saanut niskaa taipumaan, jotta nöyrtyisi niitä muuttamaan. Haikeaa.

kuva: AP Ahonen

Ongelma ei ole mielikuvien syntyminen, koska jollakin keinoin on onnistuttava jäsentämään omalle mielelle aivan liian monimutkaista ja siksi kaoottista todellisuutta. Eli maailmassa olemista, kuten hienosti sanotaan. Ja joskushan mielikuva on ihan totta?

Ongelma on näihin mielikuviin tykästyminen, kiinni jääminen, niistä kiinni pitäminen todellisuuden kustannuksella. Ja todellisuushan kostaa, kuin linnut elokuvassa Linnut.

Mielen kahtiajako

Kipu herättää tietoisuuden. Moni varhaislapsuuden oppimistapahtuma perustuu tähän maailmanlakiin. Myöhemmin elämässä psyykkinen kipu tuntuu sattuvan vähintään yhtä paljon.

Kun kipu on tarpeeksi voimakas tai toistuu riittävän monta kertaa, tavallisesti jukuripäisinkin suostuu tulemaan opin saunasta vilvoittelemaan ja suostuu oppimaan virheistään.

Silti: Harva suostuu oppimaan siitä, miten virheet syntyvät eli miten uskoo yksipuolisiin näkemyksiin tai miten luo toiveajattelun kaltaisia mielikuvia. Puhumattakaan, että osaisi olla kiitollinen oppimastaan eli itse aiheuttamastaan kivusta.

Vel, vottuduu?

Eräs valmennettavani totesi äkillisen oivalluksen vallassa: ”Tajusin yhtäkkiä, ettei asioiden tarvitsekaan vaan mennä vaan mä voin vaikuttaa asioihin.” Juuri näin! Jos en olisi vahingoittanut asiakassuhdetta, olisin pussannut häntä.

Jäänkö odottamaan törmäystä vai päästänkö irti? Tämä on ensimmäinen askel: otan tietoisesti vastuun elämästäni. Lakkaan ’vain olemasta tällainen’ ja kieltäydyn siitä, että ’elämä vain menee’. Kysyn itseltäni aktiivisen kysymyksen. Teen ensimmäisen havainnon mielestäni.

Seuraava askel onkin interventio todellisuuteen: harjoittelen irtipäästämistä.

Irtipäästäminen

Harjoittelemisen tekee erityisen hauskaksi se, että siinä tutustuu itseensä aivan uudella tavalla.

Helposti kuvittelee, että irtipäästäminen tapahtuu samalla tavalla asiasta riippumatta. Mieli on monimutkaisempi. Jotkut asiat ovat irtipäästettävissä kuin puhaltaisi höyhenen kämmeneltään. Toiset ovat liimautuneita kuin ilmastointiteippi.

Siksi toisinaan riittää, kun hymähtää omalle yksinkertaisuudelleen. Toisinaan taas on suostuttava katsomaan asiaa pelkkänä useampaan kertaan. Lopputulos on sama: sinnikäs hyväntahtoinen toistaminen irrottaa minkä tahansa asian.

Itsetuntemus

Välillä ei oikeasti tahdo uskoa omaa peiliään: Näinkö sokeasti uskoin oman kapean, yksipuolisen ja mukavan mielikuvani vastaavan todellisuutta?  Etsimällä vahvistusta omalle näkemykselleni uskoin ymmärtäväni maailmaa paremmin?

Tunne itsesi! saa tässä loivasti uuden merkityksen. Mitä alkeellisempi ja heikompi itsetuntemukseni on, sitä vahvempi tarve minulla on uskoa omiin käsityksiini ja puolustaa niitä. Tieto siitä, että tällainen erottaa minut muista (tai liittää minut näennäisesti samanmielisiin), ei johda muutokseen.

Luonnostaan uskon vain omaan rajalliseen näkemykseeni maailmasta. Loppu riippuu halustani hikoilla ja lakata kutsumasta pöytää pahaksi.

Miksei heti tunnu siltä, että tämä tieto lohduttaisi minua?

Minne sirkeät kadonneet?

Kun katsoo ihmisiä vilkaisua tarkemmin, huomaa monessa ihmisessä väsymyksen uurteita kasvoilla. Kun puhuu ihmisten kanssa, kuulee jo äänestä yhtä usein väsymyksen kuin se sanotaan ääneen.

Medioihin käytetään 8h33 min/pvä, siitä 20% radio , 25% netti ja 30% tv – milloin me tehdään duunia ja nukutaan! Anna Perho

Mikä ihmisiä väsyttää? Miksi he eivät tee asialle mitään? Milloin maailmasta tuli tällainen?

Jokin on muuttunut

Elämä ei itsestään selvästi tue lepoa ja virkistystä: Työ kuormittaa entistä yksipuolisemmin ja ’rajattomammin’. Työpaikan ärsyketulva jatkuu vapaa-ajallakin: sama media-some pyörii. Ympäristö tukee voimaantumista ja palautumista entistä vähemmän.

Mieli jää entistä vähemmän työpaikalle. Ehkä siksi työpaikalla olisi hyvä tapahtua jotakin, jotta mieli lähtisi sieltä mukaan toisenlaisena.

Tämän keskellä mieli on levoton, täynnä elämää eikä jätä rauhaan. Siellä elää usein myös äänten kakofonia ja vaatimusten tulva.

Vaikuttaa siltä että ihminen on heikoilla, itsensä ja omien valintojensa varassa. Mitä asettaa kaaosta vastaan, jos ei itsekään tiedä, mikä olisi olennaista.

Mikä olisi itselle hyvä?

Kuka saa laskun?

Monelta näyttää katoavan terve tunto siitä, mikä on mahdollista ja mikä ei. Ahneus on illuusio siitä, että enemmän on aina enemmän. Samaan asiaan saa helposti tuhlattua näennäisen tehokkuuden nimissä paljon aikaa ellei pysty fokusoitumaan. Kun esimies vetää päivän neljättä palaveriaan, voi aivan hyvin kysyä, luodaanko tässä jotakin uutta vai toistetaanko vanhaa ja väsynyttä.

Itsensä ylittäminen kuuluu ihmisen elämään pienessä ja isossa. Mutta kun niin tekee, se on väliaikaista ja sen jälkeen on huolehdittava siitä, että vastaavassa määrin palautuu.

Miten kauan ihminen jaksaa osoittaa itselleen ja maailmalle, että on tärkeä ja tehokas ja suoriutuva? Usein hommasta puuttuu ilo ja se, mikä antaa sille merkityksen. Jotkut ihmiset jaksavat kauemmin kuin toiset.

Silloinkin voi kysyä: minkä kustannuksella ja millaisin seurauksin?

Back to basics

Kaiken tekemisen ja olemisen voi jakaa luonnollisen hengitysrytmin mukaan: hengitys sisään ja ulos. Ensin tehdään töitä ja sitten pidetään tauko. Paljon pieniä taukoja ja muutama iso. Joka päivä ja sitten viikossa, kuukaudessa ja vuodessa. Taukoja, joiden aikana voi reflektoida ja – uloshengittämisen jälkeen – ihmetellä sitä, mitä tähän asti ja mitä tästä eteenpäin.

Jopa minuutin, puolentoista pausseilla on vaikutusta vireystilaan. Avainsana on taukojen systemaattisuus. Rubanovitsch-Aalto: Bisnesatleetti

Laadukkaan ja riittävän unen tiedetään olevan avainasemassa suhteessa kaikkeen hyvinvointiin. Miksi ihminen ei nuku kun kerran väsyttää? Kun luonnollinen rytmi katoaa, ihminen on ristiriitaisten impulssiensa armoilla.

Entä sitten kun ei nukuta vaikka väsyttää? Usein nukahtamisvaikeudet johtuvat irtipäästämisen ongelmasta. Irtipäästämistä voi harjoitella aloittaen jostakin helposta mielikuvasta, ajatuksesta, tunteesta ja siirry sitten hankalampiin. Harjoitustilanteita ei tarvitse hakea, niitä tulee päivän mittaan luonnostaan. Kun harjoittelee päivällä, yö on levollisempi.

Kyse ei ole pelkästään määrästä vaan laadusta. Ennen kaikkea siitä, että käyttää päivänsä asioihin, joilla on oikeasti merkitystä itselle. Ja että työnsä ja toimintansa kautta luo merkitystä, myös muille.

Mikä luo laatua elämään?

Järjestykseen

Mielen järjestäminen alkaa mielessä liikkuvan ja mielen toiminnan havaitsemisesta. Tämä ei tavallisesti tapahdu itsestään. Sen havaitsemattomuudessa on ihmisen tragedia, jos mieli tekee mitä sattuu. Sen havainnoimisessa on ihmisen mahdollisuus aidosti omaan elämään ja sen ohjaamiseen.

Kun tietoisuus on syttynyt, on aika ottaa käyttöön työkaluja. Tietoista mielen elämää, tietoista mielen ohjaamista harjoitetaan erilaisin menetelmin. Ihmisten sisäisen elämän kaikuja kuunnellessa on vaikea välttyä siltä johtopäätökseltä, että mielen ohjaaminen on tärkeämpää tänään kuin koskaan.

Mitä harjoittaminen on? Se on tietoisesti tahdottua ja suunnattua mielen toimintaa. Se voi olla mielen hiljentämistä, sen keskittämistä johonkin asiaan, sen huomion kiinnittämistä negatiivisen sijasta myönteiseen, sen kykyä päästää irti. Kaikki taitoja, joita tämän maailman keskellä eläessään tarvitsee luodakseen hyvinvoivaa elämää.

Luodako mieleen mieltä vai antaako kaaoksen jatkua?

Palautuminen

Palautuminen on sitä, että antaa omalle voimavaroja luovalle ja ylläpitävälle järjestelmälle tilaa ja mahdollisuuden hoitaa tehtävänsä. Jos kaivon tyhjentää, kestää aikansa kunnes siitä voi taas ammentaa.

Vastapaino on hyvä sana: se tuo sisäiseen vaakaan tasapainoa. Jos koko päivä on täynnä nopeita ärsykkeitä, kannattaa luoda tasapainoa hetkissä, jolloin ajattelu jäsentää koettua tai jolloin ei tapahdu mitään.

Myös päiväunet virkistävät ja palauttavat. NASA:n mukaan 40 minuutin päiväunet paransivat suorituskykyä 34 prosentilla ja vireystasoa 100 prosentilla. Este asenteiden tasolla on suurin: ”Eihän työaikana nukuta!” Entäs jos nukuttaisiin?

Monen ihmisen tarve on vain hengittää vapaasti. Lähes mikä tahansa oma juttu, joka tarjoaa elämyksiä, auttaa palautumaan.  Myös reflektoiminen ja pohdiskeleminen kannattavat. Vanha kunnon päiväkirjan pitäminen sen monissa muodoissa auttaa ymmärtämään itseä ja elämää.

Aloittaako kuitenkin unesta?

Hienoimmat laadut

Tunnetusti väsyneenä on vaikea pitää päätöksistään kiinni. Eläimelliset kerrokset ottavat vallan. Terve ravinto saa kyytiä, kun väsynyt mieli vaatii rasvaa ja sokeria. Päätökset aikaisesta nukkumaan menosta ovat altavastaajina kun muutakin on tarjolla.

Väsymys tuo harvoin ihmisestä parhaan esiin.

Hienoimmat laadut katoavat usein ensin. Väsymys karkottaa ihmisestä herkkyyden, ajattelun ja luovuuden. Oppimisen, kiinnostuksen ja tahdon kehittyä.

Tällainen elämä ja elämisentunne ruokkii huonoja kehiä. Ihminen on kuin tarjoilija, joka hoitaa hommansa mutta ei luo toiminnallaan sitä kaikkea, mikä saa asiakkaan palaamaan.

Koska elämässäkin on monessa kyse juuri tuosta ylimääräisestä. Virkistynyt mieli tuo inhimillisen eli ihmisen esiin. Vaikkemme itsestä välittäisikään, muut ihmiset osaisivat antaa sille arvoa. Sirkeän ihmisen kanssa virkistyy itsekin.

Ja hyvää on aina mukava jakaa.