Peilaus

A coach tries to think by writing and speaking.

Avainsana: Sheryl Sandberg

Palaute – vaikeelta tuntuu

Vaikeinta elämässä on palautteen antaminen ja palautteen vastaanottaminen. Tekisi mieli lisätä: eikä sekään ole kovin vaikeaa, mutta en halua valehdella.

Kuitenkin: Palaute on vahvistunut peili. Sen saaminen on lahja omalle kehitykselle, sen antaminen on lahja toisen kehitykselle. Meistä voisi olla suurempi ilo toisillemme.

Antamisesta ja saamisesta

Palautteen antaminen on monille vaikeaa riippumatta siitä, antaako positiivista vai negatiivista palautetta. Pitkiä harkinta-aikoja, kakomista, käsien vääntelyä ja hikoilua ja lopuksi suusta ulos jotakin sellaista, jonka kanssa voisi elää pussi päässä viikon tai mieluummin kaksi.

Palautteen vastaanottaminen, sekä positiivisen että negatiivisen, on järkyttävän tuskastuttavaa. Jännittymistä, kiemurtelemista, venkoilua ja lopputuloksena jotakin, jota ilman olisi voinut elää.

Jokaisella on tämänsä, kuten P. Saarikoski aikanaan totesi. Mikä tämän oikeasti tekee niin vaikeaksi?

Vaikeus

Suhde itseen. Kutsuisitko suhdetta itseesi virtaavaksi vai katkonaiseksi? Miten voisit olla antamassa ja saamassa suhteessa toisiin, jos suhde itseesi ei luo sille perustaa?

Palaute itselle. Osaatko antaa itsellesi palautetta säännöllisesti? Siis tavalla, jolla on myönteiset ja kehitystä eteenpäin vievät seuraukset?

Kulttuuri. Opitko esimerkin kautta lapsuudessasi ja nuoruudessasi antamaan ja ottamaan vastaan palautetta myönteisin seuraamuksin? Jos, niin edustat noin prosenttia ihmiskunnasta. Hyviä esimerkkejä saa etsiä lyhdyn kanssa päivänvalossa.

Sanoa. Osaatko arjessa sanoa vaivattomasti, miltä sinusta tuntuu, mitä ajattelet, miten asiat näet vai onko kynnys tavallisesti muurin korkuinen ylitettäväksi? Edes läheisillesi – vaiko niille et ainakaan?

Harjoittelu. Kuinka paljon ja miten olet harjoitellut palautteen antamista ja vastaanottamista? Jos harjoittelu on jäänyt vähälle ja/tai olet harjoitellut ’mielen vääriä lihasryhmiä’, et voi varmaankaan odottaa lopputulokselta paljoa, vai?

Lähestymisen taide

Tunnelin päässä kajastaa kuitenkin valoa. Kaiken, mitä olet tähän asti oppinut, voit oppia pois. Ja kaiken sen tilalle voit harjoittelemalla opetella uusia ja parempia taitoja.

Näyttökuva 2013-10-20 kohteessa 20.34.50

Sheryl Sandbergin ’teesejä’ kirjasta Lean in.

  1. Voit harjoitella puhumaan totuudenmukaisesti toisen tunteita loukkaamatta. Tämä toimii parhaiten, kun yhdistät asiallisuuden aitouteen ja onnistut ilmaisemaan itseäsi niin, etteivät mielipiteesi ole raa’an rehellisiä, vaan hienovaraisen rehellisiä.
  1. Kun tajuat, että voit nähdä asiat vain omasta näkökulmastasi, pystyt kertomaan mielipiteesi niin, ettei se tunnu uhkaavalta. Mielipiteen ilmaiseminen on aina rakentavampaa ensimmäisessä persoonassa.
  1. Tästä huolimatta ihmiset eivät useinkaan pyydä tarpeeksi palautetta. Täydellistä palautetta, kuten totuuttakaan, ei ole. Palautteet ovat havaintoihin ja kokemuksiin perustuvia mielipiteitä, jotka kertovat sinulle, millaisen vaikutelman muut sinusta saavat. Koska nämä tiedot ovat paljastavia ja omiaan aiheuttamaan epämukavuutta, palautetta annetaan mieluiten niille, jotka ottavat sitä mielellään vastaan.
  1. Pyydä suoraa palautetta:
    1. Miten voin parantaa suoritustani?
    2. Mitä teen tietämättäni?
    3. Mitä en tajua jättäväni tekemättä?
  1. Puhu avoimesti omista heikkouksistasi, lisäät avointa palautteenantoa.
  1. Ihmisiä kannattaa kiittää julkisesti avoimuudesta ja rehellisyydestä.
  1. Huumori voi olla loistava väline rehellisen viestin välittämiseen sävyisällä tavalla.
  1. Jotta voit todella välittää toisesta, sinun tulee ymmärtää, mistä he pitävät ja eivät pidä, mitä he tuntevat ja ajattelevat.
  1. Jos tunnistat sen vaikutuksen, joka tunteilla on sinuun ja olet halukas puhumaan niistä, sinusta tulee parempi esimies, kumppani ja työtoveri. Koko persoona kannattaa tuoda työpaikalle. Ihmiset teeskentelevät usein, ettei yksityiselämällä ole vaikutusta heidän ammatillisiin päätöksiinsä.

Uimisen taito

Miten oppisit uimaan toisen sielun luo niin, että kosketuksesi on tosi, lempeä ja –terapeuttinen. Sellainen, että se kunnioittaa toisen ihmisen olemista tavalla, jonka toinen kokee ruumistaan myöten: tuo toinen ihminen tahtoo minulle hyvää.

Usein tämä edellyttää, että

  • Olet luonut häneen suhteen eli teidän välillä on ihmissuhde
  • Olet oppinut tuntemaan hänet
  • Olet oppinut tuntemaan itsesi
  • Olet harjoitellut tietoista toisen ihmisen lähestymistä 10000 kertaa

Olisi mukavaa, jos olisi oikotie, mutta sellaista ei ole. Jos haluat hyväksi, lähde elämäksi kutsutulle salille reenaamaan. Ennen pitkää opit antamaan suotuisaa palautetta myös sellaiselle, joka aiemmin kilahti palautteesta välittömästi nielurisansa punaisiksi tai muuten vaan jäi viikoksi sairauslomalle.

Yhteisötaidetta

Mikä olisikaan hienompaa, kun työyhteisö loisi puitteet aidolle harjoittelemiselle, jossa palautteen antaminen ja vastaanottaminen oli päivittäistä, kokoaikaista ja kohottavaa.

Mitä tapahtuisi? Sitä tapahtuisi, että

  • Ilmapiiri avautuisi
  • Yhteydestä ihmisten välillä syntyisi ja kehkeytyisi jatkuva
  • Kakistelu palautteen antamisen ja saamisen kynnyksen edessä katoaisi
  • Ihmiset ja vuorovaikutus muuttuisivat luontevammiksi
  • Yhteisön ja yksilöiden kehitys ottaisivat Suuren Loikan

Ihmiset ja tilanteet tarjoavat tähän mahdollisuuden. Tarttuisitko hetkeen?

Utopia: Etsin ihmistä*

Minulla on unelma. Eräänä päivänä maailma katsoo enemmän ihmiseen kuin sukupuoleen. Ja  vähitellen antaa oikeutta myös ihmisessä vaikuttavalle yksilölle.

Joku on sanonut viisaasti, että mitä dystooppisempi aika, sitä utooppisempi kannattaa olla.

Karua kertomaa

Facebookin operatiivinen johtaja Sheryl Sandberg kertoo kirjassaan Lean in taiten siitä todellisuudesta, jossa puolet ihmiskunnasta elää. Miten naisia arvioidaan, miten heidän mahdollisuuksiaan rajoitetaan ja ohjaillaan pienestä pitäen. Nämä ääneen sanotut ja sanomattomat kulttuurissa elävät viestit saavat aikaan sen, että useimmat naiset elävät joko toisten tekemässä häkissä tai itse sisäistämässään häkissä.

Sillä lopputuloksella, että se mitä he todella ovat sukupuolensa takana, ei pääse näkyviin eikä toteutumaan. Mitä haaskausta! Millainen määrä turhautunutta energiaa on patoutunut maailmaan etsien ulospääsyä.

Ja mitä sillä kaikella energialla voisi saada aikaiseksi.

Naiset johtoon

John Gerzema, kirjan Kun naiset (ja heidän tavallaan ajattelevat miehet) tulevat hallitsemaan maailmaa kirjoittaja, valottaa uusinta tutkimusta siitä, miten tyytymättömyys miesten tyyliin johtaa kasvaa maailmassa. Laajojen haastattelututkimusten mukaan tyytymättömyys kohoaa joissakin paikoin maailmaa jopa 80%:iin.

Monet ovat heränneet sille, että naiset johtajina olisivat parempia. Kymmeniä tuhansia ihmisiä koskeneessa tutkimuksessa seuraavat luonteenominaisuudet liitettiin naisjohtajaan: ilmauksellinen, lojaali, järkevä, joustava, kärsivällinen, yhteistyökykyinen.

Naiselle oman haavoittuvaisuutensa, esimerkiksi oman tietämättömyytensä tai avun tarpeensa tunnustaminen, on helpompaa kuin miehelle. Tällä on se seuraus, että muiden on helpompi liittyä omalla kontribuutiollaan toimintaan, asiat etenevät nopeammin ja lopputuloksesta tulee parempi. Sydänkohtauskin on todennäköisemmin vältettävissä.

Miehen yleinen ongelma on joutua puolustamaan asemaansa, mistä seuraa vähemmän innovatiivinen, vähemmän avoin ja oppiva ja omaa käsitystään haastava tekeminen ja asenne. Tämä on ongelma.

Ongelman taakse

Jokaisessa ihmisessä on feminiinistä ja maskuliinista. Asiaa yksinkertaistaa tavallisesti se, että miehissä on useimmiten valtaosa maskuliinista ja naisissa puolestaan feminiinistä. Tästä johtuen on normaalia jakaa ihmiset tarkkarajaisesti kahteen toisista erottuvaan sukupuoleen.

Photo by Christine Macdonald

Mikä tässä oikeastaan on ongelma? Sama kuin ihmisten erottaminen toisistaan ihonvärin, syntyperän, uskonnon jne. perusteella. Sukupuolen kätköihin katoaa

  • Mahdollisuus tavoittaa se osa ihmistä, joka yhdistää ihmisiä toisiinsa.
  • Jokaisen ihmisen yksilöllisyys.

Samalla katoaa jotakin siitä ihmisenä olemisen elämisentunteesta, joka syntyisi kokonaisena kohdatuksi tulemisesta.

Ulos ahtaista rajoista

Useimmat tulevat kohdelluksi sukupuolensa ahtaissa rajoissa. Toisinaan huomaamatta, toisinaan piinaavasti ja ahdistavasti. Samaan törmää omissa havainnoissaan ja mielikuvissaan suhteessa toisiin ihmisiin. Olisiko esimerkiksi työilmapiiri toinen, jos töissä olisi ensisijaisesti ihmisiä ja heitä myös kohdeltaisiin siten?

Muutos syntyy siitä, että tuo enemmän esiin sitä ihmistä, joka on. Se edellyttää pyrkimystä ylittää itsensä, ennen kaikkea biologis-mielellisen, sukupuoleen sidotun lähtökohtansa. Nyt ollaan vasta siinä, että kysytään, voivatko eri sukupuolta olevat olla ystäviä? Tai ei edes siinä: vastaus on useimpien mielestä ei.

Sukupuoli on yksilöllisyyden verho, sen rajallinen mahdollisuus. Yksilöt kohtaavat, kun oppii toimimaan sisäisestä ihmisestä käsin, joka on aina jotakin parempaa kuin mitä sukupuoli ja persoona tarjoavat. Se antaa tilan niin itselle kuin toiselle toteutua, oikeasti.

Muutoksen hitaus

Lopuksi näkymää muutoksen hitauteen. Ensin toissavuosisadalle:

”Mies näkee naisessa ja nainen miehessä miltei yksinomaan toisen sukupuolen yleistä luontoa ja liian vähän yksilöllistä olemusta. … Niin kauan kuin miehet keskustelevat siitä, sopiiko nainen luonnostaan tähän tai tuohon ammattiin, ei naisasian käsittelyssä päästä eteenpäin. Jätettäköön naisten arvosteltavaksi, mitä nainen luonnostaan voi tehdä. … heidän täytyy itsensä saada päättää, mikä on heidän luontonsa mukaista. Jos pelätään sosiaalisia mullistuksia sen johdosta, että naisiin ei suhtauduta laji-ihmisinä vaan yksilöinä, on sanottava, että sosiaaliset olosuhteet, joiden vallitessa puolet ihmiskuntaa elää epätasa-arvoista elämää, ovat suuressa määrin muutoksen tarpeessa.” Rudolf Steiner: Vapauden filosofia, 1894

Ja lähes 120 vuotta myöhemmin:

”Täysin tasa-arvoisessa maailmassa naiset pyörittäisivät puolta valtioista ja yrityksistä ja miehet puolta kotitalouksista. Uskon, että maailma olisi silloin parempi paikka. Talouselämän lainalaisuudet ja moninaisuutta koskevat tutkimukset osoittavat, että jos hyödyntäisimme inhimilliset resurssit ja lahjakkuuden koko laajuudessaan, kollektiivinen suorituskykymme kohenisi.” Sheryl Sandberg: Lean in, 2013

Utopia tulee todeksi, kun tietoisuus ja oikeudentaju ihmisestä voimistuu vastusta vahvemmaksi. Herääminen heräämiseltä, kohtaaminen kohtaamiselta.

 

*Diogenes astuskeli eräänä päivänä Ateenan torilla sytytetty kynttilä kädessä, ja kun häneltä kysyttiin, mitä hän etsii, filosofi vastasi etsivänsä ihmistä.