Peilaus

Ihminen ei synny suorittamaan. Se on opittu taito.

Toisaalta ihmiset voi jakaa taipumuksensa mukaisesti kahteen: suorituskeskeiset ja elämyskeskeiset. Näiden kahden välisestä tasapainottelusta syntyy usein… tasapainoisempaa elämää.

Suorittaminen on sitä, että tehdään vain koska niin sanotaan vaikkei huvittaisi. Sellainen on ihan välttämätöntä. Hetkellisen fiiliksen mukaan eläjät kuolivat ennen nälkään tai joutuivat petojen syömiksi. Nykyisin he asuvat synnyinkodissaan aikuisenakin tai elävät muuten vaan toisten kustannuksella.

Hyvää suorittaminen on kun siivoaa omat sotkunsa, hoitaa sovitun ajallaan, tekee velvollisuutensa/osuutensa ja saa hommat tehtyä.

Huonoa se on silloin, kun ei osaa pysähtyä eikä koskaan kysy sen perään, mitä oikeastaan itse haluaisi. Eli yhteys itsen ja tekemisen välillä puuttuu.

Toimiminen ja kysyminen ovat kummatkin inhimillisiä ja kummallakin on aikansa.

Suorittaminen ja kuvitelmat

Jossain on tasapaino oman toteutumisen haluamisen ja maailman tarpeiden tyydyttämisen välillä.

”Jos kerran lähdet juoksemaan, saatat juosta lopun elämääsi, joka saattaa loppua lyhyeen.”

Sukupolvet ennen meitä osasivat suorittaa. Tänne nyt syntyvien sukupolvien kiinnostus suorittamiseen näyttää vähenevän. Koska se voi vähetä.

Näiden sukupolvien välitilassa unelmilla ja kuvittelulla on sijansa. Mielikuvitus on yhteyttä itseen, usein seuraavaan askeleeseen. Mitä tehdä, jos aika ei menisikään velvollisuuksien täyttämiseen ja ulkoiseen puuhasteluun? Tuleeko tilalle vain sitä, mitä ympäristöllä on tarjolla?

Suorittamisen perintö

Pahinta suorittamisessa ei välttämättä ole itsensä kadottaminen vaan vähintään yhtä ikävää on se, että suorittamisen takia tekemiseen kasvaa tahdon kynnys. Eli rutiinien ulkopuolella olevia asioita ei saa tehtyä.

Miksi? Koska kaikki mikä on rutiinien automatiikan ulkopuolella, kysyy itsenäistä tahtoa. Sen suorittamisen kulttuuri on tehokkaasti syönyt, viimeistään koulusta lähtien.

Ihminen jää helposti lamaannuksensa taakse. Ja syvällä ja vahvasti hyvinvoiva mukavuudenhalu on tässä kohtaa mukavaa seuraa. Lopputulos: suurin osa asioista, todellisista asioista, uusista asioista, tärkeistä ja olennaisista asioista, uutta luovista asioista, jää tekemättä.

Mahdollisuudessa

Valoisamman tulevaisuuden voi luoda jokainen oman elämänsä agility-koulutuksen käynytkin:

• Luon mieleni hiljaisina hetkinä takaisin yhteyden itseeni ja pidän sitä yllä eli palaan yhteyteen aina uudestaan. Yhteyden luomisen ydin on rytmissä ja erityisesti tauoissa, joissa etsin mielen hiljaisuutta, rauhoittumista ja jäsentymistä. Itsensä tunteminen itsessään: Onko oloni kokonainen? Hengittääkö elämäni rauhassa, omassa rytmissään sisään ja ulos?

• Harjoittelen tuon tahdon kynnyksen madaltamista itse tietoisesti päättämälläni, säännöllisellä tekemisellä. Kaikki tietoinen toistaminen ja rytmisyys eli harjoittelu alentavat tahdon kynnystä. Tekeminen ei ennen pitkää vaadi enää kognitiivista ponnistelua vaan se vain tehdään kun hetki koittaa: on aika, just do it.

Kun tarkemmin ajattelee, nämä kaksi johtavat samaan asiaan.