Peilaus

A coach tries to think by writing and speaking.

Tag: tahdonvoima

Minän voima

Itsensä johtaminen merkitsee sisäisten impulssien ja ulkoisten ärsykkeiden ohjaamista haluttuun suuntaan. Sisäisellä voimallaan ihminen kykenee halutessaan ohjaamaan tahtonsa muuhun kuin hetkellisen mielihyvän saamiseen. Tai ylittämään itsensä hyveitä harjoittaessaan. Eli suuntaamaan sinne missä olennainen on.

Olennainen on sitä tärkeää, jossa ihminen keskittyy oikeasti uuden luomiseen. Tämä tarkoittaa käytännössä itsenäisten valintojen tekemistä. Valintoja ärsykkeen ja reaktion välillä – siinä on ihmisen vapaus johtaa itseään.

Tämä sisäinen aktiivisuus edellyttää ihmiseltä voimaa, jota voi kutsua minävoimaksi. Tavallisesti se on ihmisellä melko heikko, koska

  • Ihminen ei ole aktiivisesti harjoittanut sen vahvistamista.
  • Ihmiseltä ei ole edellytetty vahvaa kykyä johtaa itseään, tehdä päivittäin tietoisia itsenäisiä päätöksiä ja valintoja.
  • Virran mukana meneminen on ollut sekä suositumpaa että suositellumpaa.

Nykyisissä aineellisissa olosuhteissa yhä useammalla ihmisellä olisi mahdollisuus toteutua aidoista sisäisistä toteutumisen tarpeista eikä ulkoisista olosuhteista käsin. Selviämisestä on siirrytty elämiseen ja mahdollisuuksiin. Mutta onko ihminen löytänyt oman tahtonsa, jonka varassa hän luo elämäänsä ja toteutuu sitä kautta elämässään muidenkin onneksi?

Joku sanoi joskus, että ihminen on siirtynyt mutkattomasti raadannasta viihteen maailmaan. Jokapäiväisen leivän hankkiminen vei aiemmin ajan, voiman ja energian. Kun näin ei enää ollut, tuon tyhjiön täytti ulkoapäin tarjolla oleva, iloinen viihteellisyys.

Siis sen sijaan, että ihminen olisi käyttänyt tilaisuutta hyväkseen: löytänyt yksilöllisen tahtonsa, joka odottaa toteutumistaan.

Vaikka viihteellisyys edelleen lisääntyy, jotakin on tapahtumassa.

  • Ulkoinen suorittaminen vähenee samassa mitassa kuin se lakkaa kiinnostamasta ihmisiä.
  • Googlen Search Inside Yourself löytää paikallisia muotoja.
  • Merkitysten ja tarkoituksen etsiminen leviää elämän eri osa-alueille.
  • Olemisen ja tekemisen tapa yksilöityvät, aito itsensä johtaminen vahvistuu.

Näyttökuva 2014-09-30 kohteessa 11.40.32

Minävoiman vahvistamisesta saattaa tämän kehityksen myötä tulla yksilön ponnistelun tueksi joukkoistettu hanke. Luodessamme elämme tulevaisuutta.

Kynnys

Erilaiset kynnykset tulevat päivittäin vastaan kysymättä. Jokainen kynnys haastaa valitsemaan, ylittääkö kynnys vai ei.

Asioita ja tilanteita. Jonkun asian hoitaminen siirtyy päivä toisensa jälkeen, vaikka olen ehtinyt monta kertaa päättää, että huomenna sen teen. Ei tästä mitään pahaa seuraa, vaikka väistänkin tämän tilanteen.

Ihmisiä. Tuon vatvojan kanssa en jaksa nyt puhua, vaikka olisi pakko hoitaa tämä asia hänen kanssaan. Jos asetan sanani vähänkin väärin tuon tyypin kanssa, se räjähtää silmille. Tuon tyypin kanssa en ole puhunut enää vuosiin – kuka tämän berliininmuurin vielä purkaisi?

Mieli. Mielessäni kiertää niin paljon vihaa, että pelottaa.  Tiedän että minun olisi päästettävä irti, mutta helppo se on sanoa.

Kynnys syntyy usein siitä, että tilanne pakottaa kohtaamaan itsen: millainen minä olen silloin, kun en ole turvassa sisäisessä puutarhassani?

Näyttökuva 2014-08-26 kohteessa 10.18.35

Kynnyksen ylittäminen edellyttää tahdonvoimaa, rohkeutta ja mielikuvitusta. Yhteistä näille kolmelle on se, että niiden voima on usein liian heikko kynnysten ylittämiseen. Mutta niiden voima kasvaa jokaisen kynnyksen ylittämisen myötä.

  • Oma tahto on altis vahvistumiselle kuten mikä tahansa lihas.
  • Rohkeus kasvaa tekemällä rohkeita tekoja eli ylittämällä ja yllättämällä itsensä.
  • Mielikuvituksen rajana on taivas – mieli ulottuu sitä kauemmas, mitä pitemmälle se kurottaa.

Oikeastaan koskaan ei tiedä, mitä kynnyksen ylittämisestä seuraa. Paitsi sen, että kynnyksen ylittämisen jälkeen tiedän aina vähän paremmin, mistä minut on tehty.

Merkillinen selkeys

Huomaan, että mitä vähemmän itsetietoisuus auttaa minua näkemään itseäni, sitä enemmän olen ulkoisten ja sisäisten ärsykkeiden armoilla ja vain reagoin niihin. Jatkuvasti. Itsetietoisuuteni tuo mahdollisuuden vaikuttaa siihen, mitä ja miten lähden seuraamaan, kun jokin minussa laittaa minut liikkeelle.

Lähtöruudussa ei ole tungosta

Kun katson itseäni ja tuntemiani ihmisiä, huomaan, että ihmiset ovat hyvin eri tasoisesti ja eri tavalla  tietoisia itsestään.

Varhaislapsuuden aamuhämäristä itsetietoisuuden mahdollisuuteen on ponnistanut eri valmiuksin varustettuja ihmisiä. Toisilla on enemmän taipumusta olla tietoinen itsestään kuin toisilla. Ja kuten elämässä ylipäätään, taipumuksilla on tapana vahvistua ja ei-taipumuksilla tapana jäädä kehittymättä.

Siksi lopputulos on juuri sitä miltä se näyttää. Maailmassa tulee vastaan eri asteisesti itsensä suhteen hereillä olevia ihmisiä. Eikä siinä kaikki: toisilla on halu lisätä itsetietoisuuttaan, toisilla on halu kääntää kylkeä.

Miksi, voi miksi?

Itsetietoisuus jos mikä lisää tuskaa. Olin hetki sitten paljon onnellisempi kun en tiennyt, että minussa on tällainenkin, vähemmän mukava tapa. Vai olinko? Mikä ajaa minut lisäämään sellaista, jonka kanssa on tavallisesti ainakin aluksi epämukavaa elää?

Sama asia kuin ajaa minut harjoittamaan hyveitä eli luopumaan välittömästä mielihyvästä ja tarpeentyydytyksestä. Hyveisiin ponnistamalla palvelen itsessäni olevaa ihmistä.

Ratkaiseva kysymys onkin, mitä tuolla tiedolla teen. Tiedon mukana ei tule taito vaan se on kehitettävä erikseen. Pelkkä tieto merkitsee hämmennystä – mikä on hyvä, sillä se johtaa asioiden uudelleen arviointiin – ja joskus lamaannusta ja vieraantumista. Itsetietoisuus, tietäminen ei vielä merkitse sitä, että sitä osaisi käyttää.

Itsetietoisuudesta itse tekoon

Itseni tiedostaminen ja voimistuva tietoiseksi tuleminen ovat tie itseohjautuvuuteen, itseni ja oman mieleni johtamiseen.

Olen huomannut, ettei kaikkien ole helppoa käsittää sitä, miten radikaalista asiasta on kyse, kun ihminen itse herää itselleen. Ja miten merkittävästä askeleesta ihmisen elämässä on kyse silloin, kun ihminen alkaa aktiivisesti peilaamaan mieltään. Ja kun ihminen alkaa ohjata omaa mieltään, kaikki muuttuu. Se mikä muuttuu ensimmäisenä, on suhde asioihin.

Havahtuminen ja oivaltaminen on ensimmäinen askel itsenäisyyteen. Itsenäisyys merkitsee vapauden kokemista. Kun tulen tietoiseksi oman mieleni toiminnasta yhtäältä ja omasta ulkoisesta toiminnastani toisaalta, prosessit muuttuvat.

Näkeminen

Hämmästyn aina uudestaan siitä, että jo pelkkä näkeminen muuttaa asioita. Näkemisestä seuraa sitten mahdollisuus vaikuttaa.

Käytänkö tätä uutta mahdollisuuttani vaikuttaa ja missä määrin, on kokonaan seuraava luku elämän kirjassa. Yrittäessäni vaikuttaa, kohtaan tavallisesti esteitä. Olenko sinnikäs esteiden voittamiseksi vai annanko periksi – kumpaakin tapahtuu jatkuvasti.

Kuinka tärkeä muutos minulle on, miten se peilautuu arvojeni vasten ja mitä olen valmis uhraamaan sen eteen? Kaikki kysymyksiä, joita puolestaan todellisuus armottomasti peilaa. Jos jotakin tapahtuu tai jää tapahtumatta, se kertoo minusta.

Vaan mitä? Sitä, miten sitoutunut olen arvoihini. Sitä, miten voimissani olen viedäkseni muutoksen läpi, sekä sisäisen voimani osalta yleisesti että suhteessa sen hetkiseen, tilanteeseen sidottuun voimaani.

Voimaksi ja energiaksi

Monet asiat palaavat siihen, miten onnistun pitämään omasta voimastani ja energiastani huolta. Ja tämä puolestaan palaa itsetietoisuuteeni ja sitä myötä kykyyni johtaa itseäni. Valuuko energiani ratkaisevalla hetkellä ulos? Lamaannunko tai luovutanko silloin, kun minulla on todellinen tilaisuus astua eteenpäin?

Tuttuja kysymyksiä harjoitustiellä, samalla perimmäisiä kysymyksiä elämän ja elämisen kannalta. Mitä oikein tahdon? kietoutuu kysymykseen: mihin tahtoni yltää? Sillä se, mihin tahtoni yltää, on kerran ollut se, mitä olen riittävästi tahtonut. Ja se on tehnyt minusta tällaisen, riittävän vahvan yltämään siihen, johon yllän nyt.

Mutta: jos olen riittävästi vahvistunut siinä, mitä voi kutsua vaikka uskoksi itseeni, minulla on näissä tilanteissa kyky ylittää itseni. Jos olen harjoitellut, harjoittelu on tuonut minulle itseluottamusta voittamaan niin hetkellisen heikkouden kuin ylittämään sen, mihin olen siihen asti yltänyt.

Risteyksiä ja risteytyksiä

Näin ei tapahdu aina mutta näin tapahtuu useammin, jos olen tehnyt kotiläksyni eli ollut uskollinen ja sinnikäs harjoituksissani. Jokainen tehty harjoitus lisää voimaani ohjata itseäni ja mieltäni. Jokainen harjoitus myös tekee minut tietoiseksi itsestäni, niin rajoistani kuin vielä vapauttamattomasta potentiaalistani.

Onko oikeastaan niin, että minä olen ja toteudun rajojeni ja potentiaalini risteyksessä, joskus niiden risteytyksessä? Mitä enemmän uskon mahdollisuuksiini, sitä enemmän niitä näen ja sitä enemmän tahtoni niille syttyy. Kun tämä tapahtuu – ja sitä tapahtuu usein – rajoitukset ja esteet ovat vain polku itsetuntemuksen vahvistamiseen ja tahdon voimistumiseen.

Nyt minäkin tiedän, mitä sanonta ’Este on polku’ tarkoittaa.

 

 

Johda itseäsi, harjoittele

Harjoitteleminen on intohimoni. Se oli sitä jo kauan ennen kuin tajusin, että se on intohimoni. Harjoittelijan silmin maailma muuttuu toisenlaiseksi, kun ihminen harjoittelee. Vähän kerrallaan.

Harjoitteleminen mielletään edelleen siksi, kun lapsi harjoittelee kävelemään, soittaja soittamaan ja urheilija suoritukseensa. Kuitenkin:

Mitä tahansa voi harjoitella.

 

Missä ja milloin tahansa. Harjoittelemisesta tulee vain elämää.

Harjoitettu mieli yltää enempään

Maailmasta poimimani, edelleen kehittämäni ja itse luomani mikroharjoitukset kehittävät niitä inhimillisiä kykyjä, joilla ihminen ottaa vähitellen haltuun itsensä, oman mielensä, mielikuvansa, asenteensa, käyttäytymisensä ja suhteensa itseensä, toisiin ihmisiin ja maailmaan.

Kyse on siis oman mielen ohjaamisesta siten, että se kykenee toimimaan ihmisen haluamalla ja tilannetta vastaavalla tavalla.

Harjoittelematon mieli ei tähän itsestään selvästi kykene mutta harjoitettu mieli kykenee: Kun ihminen kuuntelee, hän kuuntelee täysin. Kun ihminen puhuu, hän kuuntelee puhuessaan sitä, joka häntä kuuntelee. Kun ihminen keskittyy, hän keskittyy täysin. Kun hän reflektoi esimerkiksi omaa työtään ja itseään, hän tavoittaa olennaisen. Kun ihminen luo uusia työtapoja, ainoastaan hänen mielikuvituksena on silloin rajana – ja sekin raja siirtyy harjoittelun myötä.

Vahvuutta

Kun ihminen harjoittelee, hän ylittää itsensä. Sen luontaisen, joka hän on, ennen kuin hän on kehittänyt potentiaaliaan ja alkanut tietoisesti kehittää parasta itsessään esiin.

Läsnäolo. Ilman läsnäoloa ihminen toistaa samaa, tapojaan, tottumuksiaan ja rutiineitaan. Ja koska harjoitteleminen merkitsee aina uuden opettelemista, ilman läsnäoloa ei ole uuden oppimista eikä näin ollen harjoittelemistakaan.

Itsetuntemus. Toiseksi ihminen tulee esimerkiksi uusia käytänteitä ja tapoja luodessaan hyvin intiimistikin tutuksi itsensä kanssa. Ennen kaikkea oman mielensä kanssa, jolla on taipumus vastustaa uutta ja pitää kiinni siitä, miten on aina toimittu. Kumpi voittaa: Se joka tahtoo luoda uutta vai se joka tahtoo säilyttää vanhan? Tietoisessa päätöksessä pysyminen vai mukavuudenhalu? Tahto autonomiaan vai mielen automatiikka?

Tahdonvoima. Harjoitteleminen vaatii omaa tahtoa. Se on aina oma päätös. Arki täyttyy ulkoapäin tulevista velvollisuuksista ja välttämättömyyksistä. Harjoitteleminen on sisältä ohjautuvuuden luoto ulkoaohjautuvuuden meressä.

Harjoitteleminen on itsensä johtamista

Harjoitteleminen ei pelkästään edellytä edellä mainittuja kykyjä vaan samalla vahvistaa niitä. Jokainen tehty harjoitus vahvistaa läsnäoloa. Jokainen tehty harjoitus voimistaa itsetuntemusta. Jokainen tehty harjoitus lisää oman tahdon voimaa.

Siis mitä on harjoitteleminen? Se on käytäntöön vietyä itsensä johtamista, jokaisessa harjoituksessa. Se ei ole pelkkää ajanhallintaa ja hyvinvoinnista huolehtimista tai että kykenee pitämään työnsä ja elämänsä jonkinlaisessa paketissa.

Se on konkreettista mielen ohjaamista. Se on oman toiminnan tietoista ohjaamista tiedostettujen arvojen mukaisesti. Se on toistuvaa itsensä ylittämistä. Sitä, että ihminen tekee harjoitus kerrallaan omasta elämästään enemmän itsensä näköistä.

Samalla kun ihminen irtautuu ’luonnontilastaan’, hän oppii asennoitumaan ja toimimaan tietoisemmin niin suhteessa itseensä kuin toisiin. Näin syntyvästä hyvinvoinnista on mistä jakaa muillekin. Hyvinvoiva ihminen voi vilpittömästi olla avuksi, tueksi ja kannustukseksi toisille ihmisille.

Itsensä johtaminen on aitoa halua palvella toisia. Ja milloin ihminen on onnellisempi kuin toteutuessaan ja vastatessaan toisten ihmisten tarpeisiin?

Autonomista pääsiäistä, hyvä lukijani!