Peilaus

A coach tries to think by writing and speaking.

Tag: tarpeet

Kuminauha

Pyysin eräässä työpajassa osallistujia miettimään, mitä tapahtuu sen jälkeen, kun he ovat jälleen kerran venyttäneet sisäistä kuminauhaansa – jaksaneet jaksaa – ja sitten päästävät siitä irti.

Kiusasin heitä tahallani. Tiesin, että monet heistä eivät oikeastaan koskaan päästäneet irti vaan kuminauha jäi venytettyyn tilaan odottamaan hapertumistaan ja lopulta katkeamistaan. Minut oli faksattu paikalle muista syistä, mutta toisinaan on yritettävä pysäyttää tuollainen mielenvikaisuus. Ennen kuin katkeaminen alkaa tulla lihaksi.

Kun kuminauhasta päästää irti, kuuluu veikeä paukahdus ja räminä

ja vasta sitten seuraa lepotila, jännitteestä palautuminen.

Ryhmässä oli niitäkin, joille irtipäästäminen oli tuttua. He löysivät syitä siihen, miksi irtipäästäminen on joskus niin vaikeaa.

·     On tehnyt niin pitkään väärin että siitä on tullut tapa, josta on vaikea luopua.

·     Ei halua kuulla sisällään tuota paukahdusta ja räminää, joka syntyy korjausliikkeestä.

·     Ei tiedä, mitä tapahtuu kun päästää irti ja hetkellinen tyhjyydentunne pelottaa.

Täysin ymmärrettävää. Usein liian kauas ja liian kauan jatkunut venyminen on seurausta epätasapainosta (sisäisessä) elämässä ja epätasapainon kohtaaminen ottaa lujille. (Ja tietysti epäterve venyminen rapauttaa sisäistä elämää.) Varsinkin, jos juuri tuota kohtaamista on venymisellään tahtonut välttää.

Milloin tahansa voi valita toisin.

Elämäänsä voi rakentaa antamalla omien tunteiden johtaa omien tarpeiden tunnistamiseen. Tarpeet puolestaan johtavat oman elämisen itseohjautuvuuteen. Ihminen tietää lopulta itse parhaiten, kun hän vain suostuu kohtaamaan tietonsa. Ja ennen kaikkea tietämään itse, mikä on olennaista.

Todellisten tarpeidensa kanssa elämään oppinut ihminen, sisäisesti luja ja vakaa, on aarre jokaisessa yrityksessä. Paitsi niissä yrityksissä, joissa oman vääristyneen, yksipuolisen ja vanhentuneen työetiikan riivaama johto yrittää vahvistaa kyseenalaista etiikkaansa henkilöstössä. Sen sijaan, että rohkaisisivat näitä leikkimään kuminauhalla.

Olisiko työetiikan päivittämisen paikka? kysyy Mikko@Peilaus, p. 050 3840727

Mainokset

Me ja minä

Joskus opiskeluaikana kuulin kahden vanhan spurgun jakavan keskenään elämänviisauksia ratikassa.

–      Ei oo ihmisen hyvä olla yksin… Mut ei myöskään kenenkään kanssa.

Kiteytys jäi pysyvästi mieleen. Ehkä tämän – elämän – ei ole tarkoituskaan olla helppoa tai ainakaan ratkaistavissa lopullisesti?

Onko jännite yksilön ja ryhmän välillä Uuden työn tekemisen muotojen myötä liudentumassa? Ei, mutta vanhoja ajatuksia ne selvästi haastavat.

Ryhmä. Toisaalta nähdään yhteisöllisyyden ja yhdessä tekemisen – heijastuksena kaipuusta heimoon – sekä yhteenkuulumisen ja yhteyden voima. Se on edellytys kaiken vähänkin suuremman aikaansaamiseen ja samalla myös turvan ja yhteisen voiman alkulähde.

Yksilö. Samanaikaisesti ja vähintään yhtä voimakkaana elää kaipuu olla minä, se mitä pohjimmiltani olen: ainutkertainen, toteutumistani tahtova, sellaisenaan nähdyksi ja kohdatuksi tulemista toivova, jotta voisin kokea itseni aidosti tarpeelliseksi.

Jokainen on erilainen ja olosuhteissa muuntuva, myös suhteessa yksin ja yhdessä toimimiseen.

Toiset syttyvät elämään toisten kanssa, toisille erillisyys tuo oman voiman parhaiten esiin. Kummassakin tapauksessa on kyse yksilön voimasta ja panoksesta yhteiseksi hyväksi – ja samalla erillisyyden voittamisesta, temperamentin ja luonteen tuolla puolen.

Miten nämä välttämättömät ja toisinaan vaikeasti yhteen sovitettavat tarpeet toteutuvat?

Erityisesti nyt, kun algoritmitalous tekee tuottavuustavoitteiden näkökulmasta osasta meistä tarpeettomia ja haastaa meistä jokaisen entistä tietoisemmin punnitsemaan omaa arvoamme ja arvokkuuttamme, mutta ennen kaikkea yhteyttämme suhteessa ryhmään ja sen tarkoitukseen.

Yksi avain on edelleen keskinäisriippuvuutemme eli se, miten muut toiminnallaan mahdollistavat minun elämiseni ja miten minä sen avulla teen omalla panoksellani, osaamisellani ja vaikuttamisellani muille paremman elämän mahdolliseksi.

Työ on toisiaan tarvitsevien ihmisten vuorovaikutusta. Esko Kilpi

Ajankohtaiseksi tämän tekee nyt se, miten

·     meiltä odotetut kyvyt liittävät meidät kiinteämmin toisiimme, esimerkkeinä empatia, syväkuunteleminen, vahvuuksiin kannustaminen, intuitio, uteliaisuus, vuorovaikutus ja tietoisemmaksi tuleminen – työssä syntyy todellisia ihmis-suhteita

·     keinoälyavusteiset projektit vapauttavat keskittymään olennaiseen – asiakkaiden auttamiseen ja heidän kanssaan kommunikoimiseen

·     kokeileminen ja vertaisoppiminen sekä avoimuus ja aiempaa suurempi luottamus hyväntahtoisuuteen tekevät yhteistyöstä aidompaa ja merkityksellisempää

·     potentiaali ja motivaatio jatkuvaan kehittymiseen ja nopeaan muutokseen näyttäytyvät paitsi jokaisen meidän oppimisprofiilissa myös kyvyissä oppia toisilta ja auttaa toisia oppimaan – ja oppia yhdessä ja auttaa organisaatiota/verkostoa kehittymään

Yksilön paras mahdollinen elämä ryhmässä ja ryhmän paras mahdollinen keskinäinen yhteistoiminta kiteytyvät seuraavaan maksiimiin (koskee myös verkostoja):

Organisaation tarkoitus elää jokaisessa yksilössä ja jokaisen yksilön voima pääsee täysimittaisesti vaikuttamaan organisaatiossa.

Kun tunnistetaan yhteinen ydin – arvot ja niihin liittyvä merkitys – ihmiset avautuvat, tulevat tietoisemmiksi ja keksivät ja löytävät siksi yhä parempia tapoja sen toteuttamiseen. Juuri niissä olosuhteissa ja niiden ihmisten kesken.

Tässä mukana olemisesta on helpompaa löytää tarkoitus elämälleen.

Työhyvintoiminta

Ensin havahduttiin sille, että ihmisten hyvinvointi on tärkeää hyvälle työlle. Hyvinvoiva työntekijä on enemmän paikalla & läsnä ja jaksaa paremmin. Samalla huomattiin, että esimerkiksi myönteisellä ajattelulla ja positiivisilla tunteilla on työhyvinvointia vahvistava vaikutus.

Uusi havahtuminen tapahtuu parhaillaan sille, että hyvinvointi yksin ei johda parempaan työn tekemiseen. Ihminen saattaa voida hyvin ja tehdä silti vain vähän tai ei ollenkaan tai aivan muita asioita kuin mitä työ ja tehtävät edellyttäisivät.

Aika laiskanakin voi hyvin. Ja ahkerana voi touhuta toisarvoisia ja kokonaisuuden kannalta haitallisiakin asioita. Hyvinvoinnille on löydettävä tarkoitus itsen ulkopuolelta.

Työhyvintoiminta kääntää ajatuksen nurin: hyvinvointi syntyy oikeasta toiminnasta, ei päinvastoin.

Fokuksen siirtäminen toisten ihmisten todellisiin tarpeisiin vastaamiseen on tärkein yksittäinen merkitystä luova tekijä. Merkityksen tunne luo kestävää hyvinvointia. Itse asiassa se on hyvinvoinnin ydin.

Vanha kunnon Peter Drucker kiinnitti aikoinaan huomion kahteen asiaan:

Keskitytään tekemään oikeita eli tärkeitä asioita. Niitä asioita, jotka liittävät sekä yksilön että yrityksen tahtomisen yhteiseksi tahdoksi.

Tehdään asioita oikealla eli asiakasta parhaalla mahdollisella tavalla palvellen.

Kummatkin asiat ovat jatkuvan yhdessä parantamisen silmukassa: kynnykset kehittämiseen eli uuteen tuntemattomaan astumiseen ylitetään yhdistämällä kaikkien viisaus ja voimat.

Kun työhyvintoimintaa johdetaan ja kehitetään, tärkein asia kommunikoinnissa on kuulla se, mitä ei vielä ole sanottu ääneen. Siitä käsin luodaan parempi suunta yhteiselle tekemiselle.

Vastaus

Ystäväni kukoisti eikä syyttä. Hänellä meni oikeasti hyvin. Asiakkaat olivat tyytyväisiä ja niitä tuli lisää ja kotirintamalla käytiin hehkeillä kierroksilla. Kysyin:

”Oletko löytänyt viisasten kiven, jonka avulla vastaat ihmisten tarpeisiin?”

Hänen kuvauksensa perusteella asia oli näin. Jokainen osaa antaa arvoa sille, että joku toinen on aidosti nähnyt vaivaa hänen vuokseen. Arvonanto peilaa suoraan sitä, miten toinen on tahtonut antaa parastaan.

Tämä on aina jonkinlainen ihme. Toisten tarpeisiin vastaaminen kysyy motivaatiota, joka ei ole luontainen, kuten Johanna Sinisalo kirjoittaa:

”Ihmisillä tehdyissä juoksumattokokeissa koehenkilöt valitsevat aina vaistomaisesti askelluksen, joka kuluttaa tavoiteaikaan pääsemiseen vähiten energiaa.”

Tämän lisäksi: ihmiset ovat useimmiten toistensa kanssa suhteessa syystä. Tarpeet hakevat tyydytystään. Ellei haku tuota tulosta ja tarve on tärkeä, se alkaa luontaisesti katsella ympärilleen.

Ruoho on vihreämpää siellä missä sitä kastellaan. Eli missä nähdään vaivaa sen eteen, että jotakin parempaa kasvaa.

Läheskään kaikki ei tapahdu itsestään:

  • Kiinnostus, uteliaisuus ja innostuminen siitä, mitä kohtaamisessa syntyy.
  • Nähdyksi, kuulluksi ja kohdatuksi tuleminen.
  • Kasvuduetto: vahvistamme toisiamme, luomme yhdessä kehitystiloja.

Kyse ei kuitenkaan ole ylivoimaisesta ponnistelusta, kuten ystäväni tapauksessa. Pikemmin matkasta, joka

  • alkaa huomion kiinnittämisestä ja fokuksesta tärkeisiin ja merkityksellisiin asioihin.
  • on valmistautumista olemaan ja tekemään sellaista, joka on itselle tärkeää.
  • avaa itseä ottamaan vastaan kaikki ne mahdollisuudet, joita todellisuus yltäkylläisesti jakaa.

Mistä tiedän, että jos keskityn minulle tärkeään, se tuottaa lisäarvoa asiakkailleni ja muille minulle tärkeille ihmisille?

En tiedäkään etukäteen. Mutta se selvittää minulle sen, olenko oikeassa paikassa. Ja mitä minun on parasta tehdä, jotta siinä paikassa nyt oleva hyvä vahvistuu.

Niinkin arkiset asiat kuin hymy ja läsnäolo riittävät yllättävän usein. Tai ovat ainakin hyvä alku.

Tarpeeksi

Kun seisoo yhdellä jalalla silmät kiinni, ymmärtää elämästä jotakin olennaista: tasapainoa on pidettävä yllä ja se edellyttää taitoa, to walk in balance and beauty.

Näyttökuva 2014-08-21 kohteessa 22.00.48

Tasapaino on löydettävä aina uudestaan ja sen voi myös kadottaa, joskus pitkäksi aikaa.

Tämä tulee erityisesti näkyviin suhteessa tarpeisiin. Suhteessa työhön ihminen tyydyttää sekä omia että maailman tarpeita. Periaatteessa asia on yksinkertainen, siihen liittyvä tasapaino ei:

  • Tyydyttäessään pelkästään muiden tarpeita ihminen suorittaa.
  • Tyydyttäessään pelkästään omia tarpeitaan ihminen… tyydyttää itseään.

Tavallisesti työuransa aluksi ihminen liittää itsensä työhön ja tyydyttää samalla muiden ihmisten tarpeita innostuneesti. Mutta elämä on pitkä, ja suhteen työhönsä voi kadottaa kuten suhteen itseensä. Tai: suhde ja yhteys on luotava aina uudestaan, koska ne muuttuvat kuten elämäkin.

Ellei tuota luomista tapahdu, ihminen alkaa pitää kiinni siitä mitä on, jää paikoilleen ja leipääntyy. Ikävin seurauksin, kaikki häviävät: ihmisen oma tarve eivätkä varsinkaan toisten tarpeet tyydyty.

Elämä on ankara. Ellet pysy liikkeessä, kaikki kuolee. Kun puhutaan elämänyhteyksistä, tarkoitetaan juuri tätä: ilman yhteyttä ei ole elämää.

  • Jotkut ihmiset kokevat, etteivät heidän tarpeensa tule tyydytetyksi, joten he tarrautuvat tarpeisiinsa. Hakevat niille tyydytystä toisten tarpeiden kustannuksella. Tämä tapahtuu töissä siten, että työt jäävät tekemättä koska huvittaa tehdä muuta, ei huvita tehdä mitään tai vain ehdottoman minimin.
  • Jotkut eivät löydä yhteyttä omiin tarpeisiinsa ja kadottavat itsensä maailman tarpeisiin. He suorittavat, koska eivät tiedä, mitä muutakaan tekisivät. Elämä muuttuu ontommaksi, se ulkoistuu ja ihmisestä saattaa tulla ikävä kyttääjä.

Elämä ei ole pelkästään ankara vaan onneksi myös armollinen. Kun ihminen löytää tasapainon eli kykenee tyydyttämään työnsä kautta sekä omat syvimmät tarpeensa että toisten todelliset tarpeet, hän on löytänyt kutsumuksensa.

Kutsumustaan kohti ihminen voi aina suunnata toimintansa, vaikka olisi ajautunut kuinka kauas siitä. Jos haluaa nähdä, arki tarjoaa lukuisia johtolankoja omiin ja toisten tarpeisiin. Mitä syvemmälle suostuu menemään ja mitä enemmän uskaltaa toteutua, sitä selvemmin oivaltaa, mistä on aidoksi tarpeeksi.

Ammatillisuus 2.0

Kun opiskelin opettajaksi, saimme neuvon: luokkaan astuessaan kannattaa jättää henkilökohtainen elämä kuin takki naulaan ja olemaan sitä, mitä oppilaat oikeasti tarvitsivat: esikuva. Sellainen, joka ylittää itsensä, mikä on aivan eri asia kuin että yrittäisi olla jotakin muuta kuin mitä on. Pikemmin päinvastoin: että olisi oikeasti sitä mitä syvimmältään on.

Näyttökuva 2014-04-14 kohteessa 22.47.26

Miksi näin? Siksi, ettei arjen elämään uppoutunut ’pieni minä’ oikeasti palvele toisia ihmisiä.

Valmistautuminen

Nykyisin monella työpaikalla pidetään itsestään selvänä, ettei ammatillisuuteen kuulu juhliminen työpäivää edeltävänä iltana. Koska se tavallisesta estää ihmistä antamasta parastaan ja oikeasti fokusoitumasta, oli kyse sitten palaverista tai työstä, jonka etenemisestä on itse vastuussa. Puhumattakaan vastuusta työyhteisölle ja työilmapiirille.

Monia asioita ei kannata tehdä. Mitä sitten kannattaa tehdä?

  • Luoda katsaus muutamalla luetelmaviivalla, mitä seuraavana päivänä on tulossa. Jättää asiat hautumaan.
  • Pidemmän aikavälin töiden suhteen voi antaa itselleen kolme minuuttia aikaa kirjoittaa aiheesta kaiken sen, mitä tulee mieleen. Asiat alkavat elää omaa elämää.
  • Pitää omista energiareserveistään huolta: Aikaa palautua rasituksesta laadukkaasti, ennen kaikkea yöunen laatu on tärkeä. Dialogi itsen ja toisten kanssa. Elinvoimaista ravintoa säännöllisesti.

Näyttökuva 2014-04-14 kohteessa 22.53.25

Miksi jotkut edellä mainitun lisäksi meditoivat? Koska meditaatio

  • On tapa antaa mielensä rauhoittua ja jäsentyä.
  • Vahvistaa fokusta silloin kun sitä eniten tarvitsee ja lisää kykyä päätöksentekoon.
  • Auttaa olemaan takertumatta ja edistää näin tervettä irtipäästämistä.
  • Voimistaa otetta itsestä ja itseohjautuvuutta.

Meditaatio on yhdenlaista itsestä huolehtimista, jotta on valmiimpi vastaamaan toisten ihmisten tarpeisiin.

Seuraava päivä

Seuraavaan päivään valmistautumisella on samat seuraukset kuin tavoitteeseen tai suoritukseen valmistautumisella:

  • Tiedän mitä tavoittelen, olen tehnyt sen eteen kaikkeni ja voin laskea valmistautumiseni varaan.
  • Tuon luottamuksen tunteen varassa otan vastaan sen, mitä opittavaa tilanne ja tilaisuus tarjoavat.
  • Miten tahansa käy, olen vahvempi ja valmiimpi seuraavalla kerralla. Seuraavana päivänä.

Oo vaan oma ihtes*

Olla oma itsensä ei ole itsestään selvyys. Eikä edes helppoa. Pikemmin luova kitka, jonka suurin osa ihmisistä näyttäisi jakavan.

Kun ihmiset sanovat: ”Ole vaan oma itsesi.”, he tarkoittavat sillä tavallisesti jotakin, joka saattaisi olla sysäys kohti autenttisen ihmisen löytymistä.

Esteitä on…

Omana itsenä olemisen esteeksi syntyy matkan varrella monenlaista.

Harhautuminen. Nk. sosiaalisaatio irrottaa lapsen tehokkaasti itsestä. Lapsen on tehtävä ja toimittava tavalla, johon ei voi liittää kokonaista itseään. Koulu on tästä hyvä esimerkki. Usein kyse ei ole siitä mitä tehdään vaan miten tehdään.

Ehdollistumat: Elämän varrella saadut kokemukset ehdollistuvat tottumuksiksi reagoida tilanteisiin. Ehdollistumat eivät ole ihminen itse eivätkä ne välttämättä vastaa ollenkaan sitä, mitä ihminen haluaisi olla.

Ehdollistumien alalaji: traumat. Käsittelemättä jääneet, liian voimakkaat kokemukset ovat este elämiselle, itsensä hyväksymiselle ja itsenä toteutumiselle.

Näyttökuva 2014-03-20 kohteessa 22.13.04

Avoimuuden pelko. Sosiaalinen paine on usein itsessään riittävä este sille, että uskaltaisi elää sydän auki, ilmaisten avoimesti tunteitaan ja ajatuksiaan ja tarpeitaan. Arkisovinnaisuuskalvon läpi on usein vaikeaa päästä, varsinkin kun häpeä ja epäonnistuminen vaanivat.

En tiedä, kuka syvimmältäni olen. On vaikeaa olla aikuisen oikeasti oma itsensä, kun ei tunne itseään. Toisaalta on se inhimillinen ihminen tarpeineen, toisaalta se yksilöllistä toteutumistaan kaipaava syvempi itse. Kumpaankin on luotava omansalainen yhteys.

Tie olemiseen

Onneksi voi laskea sen perusajatuksen varaan, että jokaisen ihmisen ydin on eheä ja kokonainen. Siitä voi lähteä rakentamaan omaa elämäänsä ja luomaan itsensä.

Irtipäästäminen. Milloin tahansa on mahdollista päästää irti kokemastaan ja niistä syntyneistä ajatuksista ja mielikuvista.

Luottamus. Luottamukselliset suhteet toisiin ihmisiin ovat parasta ehdollistumien purkuterapiaa.

Rohkeus. Rohkeuttaan olla avoin voi harjoitella joka päivä. Voin uskaltaa tänään vähän enemmän kuin eilen.

Yhteys. Kun luon tietoisesti yhteyttä sekä itseeni että toisiin ihmisiin, tämä luominen vahvistaa yhteyttä kumpaankin suuntaan. Toisissa ihmisissä tunnistan itseni, itsessäni toiset ihmiset. Dialogissa maailman ja itsen kanssa on mahdollisuus luoda oma oleminen.

On se mahdollista

Itsetuntemuksen vahvistaminen on tie, jota kulkemalla voin oppia olemaan enemmän oma itseni. Tietoiseksi tuleminen pienessä ja suuressa on vapautumista todelliseen itseen.

Näyttökuva 2014-03-20 kohteessa 22.15.18

Lisäksi tietoinen pyrkimys saattaa yhteen kaksi minussa olevaa ihmistä on pitkä ja koukuttava tie kulkea. Tutustua siihen ihmiseen, jonka kanssa viettää koko elämänsä ja voittaa sen luottamus. Paitsi että se on innostavaa, mikä voisi palvella enemmän omaa ja toisten hyvää elämää?

Meistä useimmilla on hetkemme, jolloin jotakin autenttisesta ihmisestämme pääsee loistamaan esiin. Tällaiset hetket antavat toisille luvan ja mahdollisuuden loistaa kanssamme.

 

* Isän neuvo pienelle pojalleen, joka on koko elämänsä yrittänyt olla neuvolle uskollinen.

 

Vaikuttavaa

Omaa vaikuttavuutta on usein vaikea nähdä ja arvioida. Itsen peilaaminen suhteessa itseen ja ympäristöön on aito haaste: miten nähdä itsensä kuin ulkopuolisin silmin? Millä todentaa oma vaikutus, joskus pitkälle tulevaisuuteenkin?

Näyttökuva 2014-03-14 kohteessa 7.46.24

Kokemus ja havainto sanoisivat, että tämän asian suhteen meidät erottaa toisistamme vain unemme syvyys. Unesta voi kuitenkin herätä – ja toiset auttavat.

Vaikutus itseen

Saan itseni liikkeelle satoihin erilaisiin toimiin päivän mittaan. Millaisessa suhteessa tekoni ovat itseeni ja siihen, mitä syvimmältäni olen. Niin kauan kuin onnistun olemaan yhteydessä syvimpään itseeni, tekoni ovat sopusoinnussa sen kanssa mitä olen. Silloin voin hyvin.

Psykologi Mikael Saarinen toteaa HS:n haastattelussa: ”Jokaisen kannattaisi välillä pysähtyä miettimään, mistä asioista innostuu, ja mille haluaa omistautua. Innostuksen alkulähde on se, että ollaan lähellä tunteita ja tarpeita.”

Jokaiseen päivään mahtuu tilanteita, joissa kohtelen itseäni eri tavoin. Usein oppimieni ehdollistumien pohjalta, käytöstäni juuri huomaamatta. Suhtautumiseni itseeni on sisäisen yhteyteni peili. Samalla se synnyttää elämää niin sisälleni kuin ulospäin.

Olenko onnellinen siitä, miten elän itsessäni? Tunnenko vahvan yhteyden itseeni vai onko yhteys ohut ja katkeileva? Kannatan toistuvasti miettimään pysähtymistä.

Vaikutus toisiin

Millaista elämää luon ympärilleni? Teoilla ja sanoilla voin saada aikaan iloa ja elämää, joka luo ja avaa uusia mahdollisuuksia.

Näyttökuva 2014-03-14 kohteessa 7.45.43

Tärkeä osa vaikuttamisesta tapahtuu sillä, mitä olen ja miten olen. Sisäinen kireys, pakko ja koleus vaikuttavat vastakkaisesti kuin parhaassa tapauksessa valoisa ja ennakkoluuloton ajattelu, maailmaan kauttani leviävä lämpö.

Toisissa ihmisissä tapahtuvat reaktiot ja reagointi ovat osa sitä palautetta, jota voi harjoitella lukemaan. Lisäharjoittelua tarjoaa taito osata ottaa vastaan palautetta ja ottaa siitä opikseen. Kohtaamiset ovat mahdollisuuksia tulla tietoisemmaksi ja taitavammaksi.

Vaikutus maailmassa

Työ on keskeinen vaikuttamisen mahdollisuus. Usein vaikuttaminen on laajempaa ja pitkäkestoisempaa kuin kuvitteleekaan: minne tekojeni jäljet ulottuvat?

Sosiaalinen media ja siinä toimiminen peilaa tätä vaikuttavuutta. Palaute – kommentit, tykkäämiset ja uudelleen twiittaamiset – ovat pieni osa sitä, mitä tapahtuu todella. Mitä eri ihmiset ottavat vastaan ja saavat kaikesta siitä, mitä verkkoon tuottaa.

Miten kauas aikaan saamani aallot kantautuvat ja miten pitkän ajan päästä? Ja toisaalta: miten pitkät ovat toimintani varjot ja onko tämä muutakin kuin valon leikkiä tilassa?

Perintöä jakamaan

Päivän päätteeksi olen ottanut tavakseni miettiä, mitä päivästä jäi jäljelle ja minkä jäljen jätin maailmaan. Haikeuden iltaan tuo ajatus siitä, että olisin voinut antaa itsestäni enemmän, olisin voinut olla taitavampi. Onneksi huominen tarjoaa tilaisuuden päästä näkemään, auttoiko asioiden ymmärtäminen niiden toteuttamisessa.

Toisinaan ajattelen tämän elämän päättymistä ja kysyn saman kysymyksen. Mikä on perintöni, jonka jätän jälkeeni? Millaisia asioita sain aikaan, millaisia seurauksia niillä oli – mitä lisäsin ja vahvistin tässä maailmassa?

Oliko elämäni ”rikas, rämä mutta oma”? Tähän vastaisin nyt kyllä.

Because you can

Elämässä tapahtuu paljon asioita, koska niille antaa luvan. Mahdollisuus hyvään ja pahaan tulee todeksi.

Se pitempi lieka

Moni antaa ennalta arvaamattoman ja huomaamattoman usein luvan kohdella itseään huonosti. Myös toimiessaan itsetuhoisesti mieli on mielekäs. Mutta se on silti paha lupa. Ja aikuisena saa vääntää aika tavalla näitä lupia peruuttaessaan.

Monet myös tiuskivat lapsilleen, puolisolleen ja ystävilleen ja asiakaspalvelijoille – kaikille niille, joille voivat. Kun on antanut itselleen luvan ja toteuttaa impulssejaan, se jatkuu kunnes joku pysäyttää.

Useimmat ihmiset kaipaavat arvojensa selkiinnyttämistä. Tätä prosessia häiritsevät lapsuudessa opitut väärät ehdollistumat. Kaikkien onnettomuudeksi.

Lyhyt lieka

Kun pyrkii antamaan itselle luvan rohkeasti kokeilla jotain uutta epäonnistumisen uhallakin, huomaa vaikeuden. Valtaosassa tilanteista lupaa ei tule, kokeilu jää tekemättä.

Näyttökuva 2014-02-21 kohteessa 10.13.12

Samuli Heimonen

Ympäristökin on tavallisesti aika ahdasrajainen. Normipoikkeaman ei tarvitse olla suurikaan, kun rajat tulevat vastaan. Tämä on sääli. Monelle se on tuttua lapsuudesta: muotissa olemista lyhyessä lieassa.

Kaikesta huolimatta noiden rajojen ylittäjiä aina löytyy. Mielikuvituksen kautta toteutuminen avaa muidenkin rajoja.  Kun lieka pitenee, kaikki voittavat ja voivat inspiroitua.

Olisi hyväksi

Monenlaista tapahtuu, kun eräänä ja toisenakin päivänä hyppää tyhjään. Samalla kaikki kiteytyy kysymykseen, oppiako vai eikö oppia?

Sillä sen, mitä tänään vahvistaa, saa huomenna vastaansa – tai ainakin edestään löytää.

Uusien tapojen oppiminen alkaa mahdollisuuksille havahtumisesta ja jatkuu niiden vahvistamisesta. Mikä muu kuin tällainen vapautuminen antaisi enemmän elämisentunteelle?

Koska sinä voit.

 

 

Paremmaksi tyypiksi 2

Esittelin alla olevan kuvan Paremmaksi tyypiksi paremmassa työelämässä –kirjan julkistamistilaisuudessa. Avasin tuon kuvan taustalla olevia ajatuksia edellisessä bloggauksessani ja tässä tulevat loput.

Näyttökuva 2013-12-03 kohteessa 12.59.48

Kuusi polariteettia

Joista tässä loput kolme:

Tyytyväinen – Onnellinen.

Ihmisellä on luonnollinen taipumus järjestää elinolosuhteensa maksimoimalla mielihyvän ja minimoimalla mielipahan. Ihminen voi olla järjestelyihinsä todella tyytyväinen mutta ei onnellinen, ellei hän koe syvimmältään toteutuvansa. Tyytyväisen elämän tavoittelussa syvin kaipuu jää täyttymättä.

Onnellinen elämä syntyy mielekkyyden ja merkityksen kokemuksesta. Ja siitä, että ihminen kokee voivansa toteuttaa potentiaaliaan ja mahdollisuuksiaan ja antaa parhaansa muiden käyttöön. Onnellisuus syntyy mahdollisuudesta rakastaa elämäänsä.

Muutosvastarinta – muutostahto.

Ulkoinen maailma synnyttää illuusion pysähtyneisyydestä ja muuttumattomuudesta. Tähän illuusioon yhtyvät usein ihmisen pelot ja muutokseen liittyvä tunne vaivalloisuudesta. Näin syntyy muutosvastarinta, halu säilyttää asiat sellaisena kuin ne ovat olleet.

Muutostahto syntyy ihmisen sisäisestä kokemuksesta, että kaikki on liikkeessä ja kaikki virtaa. Samalla kaikki on jatkuvassa muutoksen tilassa ja muutoksen vastustaminen ei ole todellisuuden mukaista eikä järkevääkään. Muutostahto toteutuu aktiivisena asenteena ja toimintana muutoksen myötäelämiseksi ja -luomiseksi.

Ennustettavuus – tuoreus.

Ihminen, joka elää perimän ja ympäristön tuotteena, elää usein myös ihmiselle ominaista ’lajielämää’ eli yleisiä ominaisuuksia. Tietyt asiat saavat hänet käyttäytymään tietyllä tavalla, minkä varaan voidaan laskea ja mihin vedota. Tällainen ihminen on ennustettava.

Sellaisen ihmisen, joka on päässyt tietoisesti kosketuksiin sisäisen elämänsä kanssa, elämää leimaa läsnäolon kautta syntyvä tuoreus. Ihminen, joka on hereillä, vastaa siitä hetkestä sen hetken tietoisuudestaan käsin, ei menneestä tai tiedostamattomista impulsseista käsin.

Paremman tyypin synty

Ero hyvän ja paremman tyypin välillä ei aina ole ulkoisesti suuri. Hyville tyypeille käy toisinaan niin, että heidän todellinen potentiaalinsa ja parhaansa ikään kuin tihkuu tuon kynnyksen toiselta puolelta. Siksi he ovat kuin luonnostaan parempia tyyppejä.

Mikä kuitenkin erottaa hyvän paremmasta on juuri se, että siinä missä hyvä toimii, parempi tietää myös, miksi hän toimii. Tietoisuus tekee sen eron, että parempi tyyppi tietää ne arvot jotka saavat hänet liikkeelle. Lisäksi hän tietoisuutensa kautta osaa antaa todellisen merkityksen arvoilleen, joiden seuraukset hän näkee. Se tekee lopputuloksesta kokonaisemman. Parempi tyyppi näkee myös selvemmin kanssaihmisten vaikeuteen toteuttaa arvojaan.

Elämän tarkoitus?

Ihminen, joka 2010-luvulla kertoo löytäneensä elämän tarkoituksen, on lähinnä naiivi. Koko kysymystä on helppoa välttää asennoitumalla siihen kyynisesti. Tarkoituksen ja merkityksen hakeminen on kuitenkin erottamaton osa ihmistä.

Kaiken edellä esitetyn perusteella elämän tarkoituksen voi muotoilla seuraavasti:

Elämän tarkoitus on palvella muita parhaalla mahdollisella itsellään. Kohdata toisen ihmisen todelliset tarpeet, vastata niihin ja auttaa ihmistä hänen kärsimyksessään ja yrityksessään toteutua ja toteuttaa se, mikä hänen tulee.

Autenttista itseään kohtaamalla ihminen saa aavistuksen siitä, mikä tai kuka hän on. Oman potentiaalin kohtaamisen kautta siitä, mitä hän on täällä tekemässä. Itsetuntemuksen vahvistuminen tuo näkyviin myös ne ominaisuudet, joita ihminen hyveiden avulla kehittää tullakseen paremmaksi palvelijaksi.

Näin ollen voi puhua kutsumuksesta, jossa oma toteutuminen kohtaa maailman tarpeet. Voi puhua onnellisuudesta, joka syntyy syvemmästä toteutumisesta. Ja voi myös puhua autenttisuudesta, joka tarkoittaa samalla parhaan itsessä olevan toteuttamista ja samanaikaisesti itsensä uhraamista jonkin itseä suuremman asian edestä.