Peilaus

A coach tries to think by writing and speaking.

Tag: tasapaino

Kevyt ote

Onko mahdollista kehittää tasapainoa tiukan otteen ja lapasesta lähtemisen välillä? Siis sellaista otetta itsestä ja omasta mielestä,

  • ettei se vaatisi kaiken alistamista oman tietoisen tahdon alle
  • eikä siitä näin ollen seuraisi väistämätöntä heiluriliikettä toiseen äärimmäisyyteen, jossa kaikki se, mistä kieltäydyttiin ja mihin pyrittiin, lentää ulos ikkunasta.

Ihminen on tasapainotaiteilija, halutessaan tietoisesti luomassa tasapainoa kuin taitelija. Samalla hän voi ottaa itselleen roolin tasapainoa tukevien olosuhteiden luojana.

Tilanteet, joissa ihminen tietää joutuvansa vaikeaan konfliktiin ihanteidensa, hyveidensä tai pyrkimystensä kanssa, voi järjestää uudestaan. Konflikti voi liittyä tilanteisiin, joissa on houkutus toimia automaattisesti esimerkiksi ylensyömällä tai huutamalla. Näyttökuva 2014-11-11 kohteessa 15.40.55

Luomistyönsä voi aloittaa vaatimattomasti eli säätää olosuhteita niin, ettei aseta itseään alttiiksi tällaisille tilanteille. Seuraavaksi voi harjoittaa siedätyshoitoa eli ottaa haaste vastaan sellaisissa tilanteissa, joissa riski on kevyt. Tässäkin omien pyrkimysten toteutumista voi edesauttaa: Olen syönyt hyvin tilanteessa, jossa on ahmimisvaara. Olen nukkunut hyvin, kun olen tekemisissä ihmisen kanssa, jonka kanssa menetän helposti malttini.

Koska niin kauan kuin on vielä kehittymisen varaa, konfliktitilanteisiin joudutaan väistämättä. Tällöin helpoin varasuunnitelma on paikalta poistuminen. Toinen vaatii vähän enemmän vaivannäköä eli vaihtoehtoisen toimintamallin luominen: jos on pakottava tarve syödä, mitä se olisi? Jos joudun konfliktiin ihmisen kanssa, mikä on tyylikkäin ja luovin tapa selvitä?

Tämä kuulostaa monimutkaiselta, mutta itse asiassa se on yhtä yksinkertaista ja helppoa kuin suunnitella seuraava päivänsä. Lisäksi harjoitteleminen tekee siitä kaiken aikaa helpompaa.

Saada sellainen elämä kuin haluaa ilman että oma mieli ja sen automaattiset toiminnot jatkuvasti ovat tuhoamassa unelmaa, on yhdenlainen tie onnellisuuteen. Vähän vaivannäköä, paljon hyvää.

Lisää aiheesta: Self-Disciplined People Are Happier.

 

Mainokset

Ruuveja

Joku on joskus humoristisesti todennut, että jokainen syntyy mukanaan erinäinen määrä ruuveja, joilla saa itsensä pysymään kasassa. On ihmisiä, joiden ruuvit on väännetty kireämmälle kuin toisten. Ja joskus on käynyt vielä niin, että ympäristö on kuin huomaamattaan joko löysännyt tai kiristänyt ruuveja entisestään.

Näyttökuva 2014-09-09 kohteessa 11.28.49Kun ihminen sitten jossain vaiheessa – tavallisesti kanssasisarten ja –veljien suosiollisella avustuksella – tulee tietoiseksi ruuviensa kireydestä, hän voi alkaa säädellä ruuviensa kireyttä.

Ensimmäinen asia, johon törmää itsessään on havainto, kuinka kevyt tai raskas vastus on itselleen. Ruuvit ovat saattaneet jumiutua sitten viimeisen kiertämän. Tai sitten ne ovat niin kireällä, että voi kuulla kitinän mutta mikään ei liiku. Tai sitten ne ovat niin löysällä, ettei pitovoiteestakaan ole apua.

Joskus ruuvit ovat niin löysällä, että

  • Ote elämästä katoaa
  • On vaaraksi itselleen
  • Yksisarviset vaikuttavat todellisilta

Joskus taas niin kireällä, että

  • Elämä menee ihan normaaliksi
  • Oikeassa olemisen pakko pakottaa
  • Vaatii kohtuuttomia muilta ihmisiltä

Selvästi taipumuksia, jotka edellyttävät tasapainottavia tekoja ja tasapainottavaa voimaa. Pääseminen yli siitä tunteesta, ettei asioille ja varsinkaan omalle luonteelleen voi mitään, vaatii asennekasvatusta. Sen jälkeen itsetuntemus tarjoaa erilaisia suuntia:

Leikki ja ilo ja nauru varsinkin itselle tuovat terveellä tavalla suhteeseen toisten ihmisten kanssa omasta vankilasta.

Aito dialogi ja oman ajattelun jäsentävä voima tuovat yhteyteen ja lähemmäs yhteisesti jaettuja todellisuuksia.

Jokaisella on hetkensä. Toisinaan kiristää niin että nuttura tutisee. Toisinaan rentous vie kauas pois. Siksi kannattaa pitää ruuvarit mukana. Niistä on paljon iloa, kun oppii niitä käyttämään.

Tarpeeksi

Kun seisoo yhdellä jalalla silmät kiinni, ymmärtää elämästä jotakin olennaista: tasapainoa on pidettävä yllä ja se edellyttää taitoa, to walk in balance and beauty.

Näyttökuva 2014-08-21 kohteessa 22.00.48

Tasapaino on löydettävä aina uudestaan ja sen voi myös kadottaa, joskus pitkäksi aikaa.

Tämä tulee erityisesti näkyviin suhteessa tarpeisiin. Suhteessa työhön ihminen tyydyttää sekä omia että maailman tarpeita. Periaatteessa asia on yksinkertainen, siihen liittyvä tasapaino ei:

  • Tyydyttäessään pelkästään muiden tarpeita ihminen suorittaa.
  • Tyydyttäessään pelkästään omia tarpeitaan ihminen… tyydyttää itseään.

Tavallisesti työuransa aluksi ihminen liittää itsensä työhön ja tyydyttää samalla muiden ihmisten tarpeita innostuneesti. Mutta elämä on pitkä, ja suhteen työhönsä voi kadottaa kuten suhteen itseensä. Tai: suhde ja yhteys on luotava aina uudestaan, koska ne muuttuvat kuten elämäkin.

Ellei tuota luomista tapahdu, ihminen alkaa pitää kiinni siitä mitä on, jää paikoilleen ja leipääntyy. Ikävin seurauksin, kaikki häviävät: ihmisen oma tarve eivätkä varsinkaan toisten tarpeet tyydyty.

Elämä on ankara. Ellet pysy liikkeessä, kaikki kuolee. Kun puhutaan elämänyhteyksistä, tarkoitetaan juuri tätä: ilman yhteyttä ei ole elämää.

  • Jotkut ihmiset kokevat, etteivät heidän tarpeensa tule tyydytetyksi, joten he tarrautuvat tarpeisiinsa. Hakevat niille tyydytystä toisten tarpeiden kustannuksella. Tämä tapahtuu töissä siten, että työt jäävät tekemättä koska huvittaa tehdä muuta, ei huvita tehdä mitään tai vain ehdottoman minimin.
  • Jotkut eivät löydä yhteyttä omiin tarpeisiinsa ja kadottavat itsensä maailman tarpeisiin. He suorittavat, koska eivät tiedä, mitä muutakaan tekisivät. Elämä muuttuu ontommaksi, se ulkoistuu ja ihmisestä saattaa tulla ikävä kyttääjä.

Elämä ei ole pelkästään ankara vaan onneksi myös armollinen. Kun ihminen löytää tasapainon eli kykenee tyydyttämään työnsä kautta sekä omat syvimmät tarpeensa että toisten todelliset tarpeet, hän on löytänyt kutsumuksensa.

Kutsumustaan kohti ihminen voi aina suunnata toimintansa, vaikka olisi ajautunut kuinka kauas siitä. Jos haluaa nähdä, arki tarjoaa lukuisia johtolankoja omiin ja toisten tarpeisiin. Mitä syvemmälle suostuu menemään ja mitä enemmän uskaltaa toteutua, sitä selvemmin oivaltaa, mistä on aidoksi tarpeeksi.

Rasittavaa

Miksi rasittaa itseään ellei ole pakko? Tämän kysymyksen monet ovat itseltään kysyneet sen jälkeen, kun elintaso nousi ja arki keveni.

Vastaus on yksinkertainen: ellet rasita itseäsi, elämä alkaa tosissaan rasittaa sinua. Alirasituksen tila on yhtä vaarallinen kuin ylirasituksen tilakin. Ja tasapaino on tiloista haastavin.

Näyttökuva 2014-04-07 kohteessa 20.53.32

Jos ihminen haluaisi vain päästä mahdollisimman helpolla, mitään ristiriitaa ei olisi. Mutta ihmiseen näyttäisi olevan uurrettuna syvään tahto kehittyä ja kasvaa – rasittua ja kestää kipua.

Tyytyväisyys

Sanotaan, että tyytyväisyys on paitsi oppimisen myös kehittymisen este.

Rasituksella ja levolla on hieno tasapainonsa, joka tekee mahdolliseksi sekä hyvinvoinnin että kehittymisen. Elämisentunteeseen vaikuttaa eniten laatu, kummassakin.

Mutta kuinka itseohjautuva todella olen? Kysymystä voi tarkentaa: kuinka omaa elämäni on eli missä määrin olen ulottunut tekemään sitä omakseni?

Omaa tyytyväisyyden tunnettaan voi järkyttää haastamalla eli rasittamalla itseään. Perinteisen liikkumisen ohella voi

  • Muuttaa tapojaan tekemällä toisin.
  • Kiinnostua, kuunnella, nähdä toisin silmin.
  • Ajattelemalla ja muodostamalla sen kautta tietoisen, oman näkemyksen.
  • Ja klassikko: rasita itseäsi pysähtymällä joka päivä hetkeksi.

Näyttökuva 2014-04-07 kohteessa 20.59.36

Sillä on eri asia soittaa kuin kuunnella musiikkia.

Elämän tai ainakin rasittamisen tarkoitus

Ketä varten rasittaa itseään? Kun ihminen rasittaa itseään eli pitää itsestään, omasta hyvinvoinnistaan ja kehityksestään huolta, hän on voimavara taakan sijasta.

Proaktiivinen asenne merkitsee ennen kaikkea kykyä nähdä itsensä ja oman elämänsä ulkopuolisin silmin: mitä minä ja muut ihmiset minulta tarvitsevat nyt ja kohta?

Kun tämä kysymys tuodaan työpaikalle, noustaan seuraavalle levelille: Entä jos seuraavaan työpäivään oltaisiinkin valmistauduttu kuten urheilija suoritukseensa? Pidetty niin sisäisistä kuin ulkoisista olosuhteista sellaista huolta, että kokee omalta osalta tehneensä kaikkensa? Se muuttaisi aika monta asiaa, eikö niin?

Miten tämä tehdään?

  • Olen antanut alitajunnalle sysäyksiä seuraavalle päivälle: luonut katsauksen seuraavaan päivään ja kirjoittanut siitä muutaman spontaanin luetelmaviivan.
  • Rauhoitan illan ja pääsen ajoissa nukkumaan.
  • Hyvät aamurutiinit saavat ”koneen” käyntiin.
  • Odotan mielenkiinnolla sitä, mitä tuleva päivä tuo tullessaan.

Yksi menestyksekäs tapa rasittaa itseään on kokeilla uusia asioita.

 

Suorittamaan

Ihminen ei synny suorittamaan. Se on opittu taito.

Toisaalta ihmiset voi jakaa taipumuksensa mukaisesti kahteen: suorituskeskeiset ja elämyskeskeiset. Näiden kahden välisestä tasapainottelusta syntyy usein… tasapainoisempaa elämää.

Suorittaminen on sitä, että tehdään vain koska niin sanotaan vaikkei huvittaisi. Sellainen on ihan välttämätöntä. Hetkellisen fiiliksen mukaan eläjät kuolivat ennen nälkään tai joutuivat petojen syömiksi. Nykyisin he asuvat synnyinkodissaan aikuisenakin tai elävät muuten vaan toisten kustannuksella.

Hyvää suorittaminen on kun siivoaa omat sotkunsa, hoitaa sovitun ajallaan, tekee velvollisuutensa/osuutensa ja saa hommat tehtyä.

Näyttökuva 2014-04-03 kohteessa 21.55.39

Huonoa se on silloin, kun ei osaa pysähtyä eikä koskaan kysy sen perään, mitä oikeastaan itse haluaisi. Eli yhteys itsen ja tekemisen välillä puuttuu.

Toimiminen ja kysyminen ovat kummatkin inhimillisiä ja kummallakin on aikansa.

Suorittaminen ja kuvitelmat

Jossain on tasapaino oman toteutumisen haluamisen ja maailman tarpeiden tyydyttämisen välillä.

”Jos kerran lähdet juoksemaan, saatat juosta lopun elämääsi, joka saattaa loppua lyhyeen.”

Sukupolvet ennen meitä osasivat suorittaa. Tänne nyt syntyvien sukupolvien kiinnostus suorittamiseen näyttää vähenevän. Koska se voi vähetä.

Näiden sukupolvien välitilassa unelmilla ja kuvittelulla on sijansa. Mielikuvitus on yhteyttä itseen, usein seuraavaan askeleeseen. Mitä tehdä, jos aika ei menisikään velvollisuuksien täyttämiseen ja ulkoiseen puuhasteluun? Tuleeko tilalle vain sitä, mitä ympäristöllä on tarjolla?

Suorittamisen perintö

Pahinta suorittamisessa ei välttämättä ole itsensä kadottaminen vaan vähintään yhtä ikävää on se, että suorittamisen takia tekemiseen kasvaa tahdon kynnys. Eli rutiinien ulkopuolella olevia asioita ei saa tehtyä.

Miksi? Koska kaikki mikä on rutiinien automatiikan ulkopuolella, kysyy itsenäistä tahtoa. Sen suorittamisen kulttuuri on tehokkaasti syönyt, viimeistään koulusta lähtien.

Ihminen jää helposti lamaannuksensa taakse. Ja syvällä ja vahvasti hyvinvoiva mukavuudenhalu on tässä kohtaa mukavaa seuraa. Lopputulos: suurin osa asioista, todellisista asioista, uusista asioista, tärkeistä ja olennaisista asioista, uutta luovista asioista, jää tekemättä.

Mahdollisuudessa

Valoisamman tulevaisuuden voi luoda jokainen oman elämänsä agility-koulutuksen käynytkin:

  • Luon mieleni hiljaisina hetkinä takaisin yhteyden itseeni ja pidän sitä yllä eli palaan yhteyteen aina uudestaan. Yhteyden luomisen ydin on rytmissä ja erityisesti tauoissa, joissa etsin mielen hiljaisuutta, rauhoittumista ja jäsentymistä. Itsensä tunteminen itsessään: Onko oloni kokonainen? Hengittääkö elämäni rauhassa, omassa rytmissään sisään ja ulos?

Näyttökuva 2014-03-27 kohteessa 21.56.21

  • Harjoittelen tuon tahdon kynnyksen madaltamista itse tietoisesti päättämälläni, säännöllisellä tekemisellä. Kaikki tietoinen toistaminen ja rytmisyys eli harjoittelu alentavat tahdon kynnystä. Tekeminen ei ennen pitkää vaadi enää kognitiivista ponnistelua vaan se vain tehdään kun hetki koittaa: on aika, just do it.

Kun tarkemmin ajattelee, nämä kaksi johtavat samaan asiaan.

 

 

 

Jotain mieltä?

Aiemmin mieleltä odotettiin vain työn nopeaa ja täsmällistä hoitamista. Nykyisin yhä useampi työ vaatii itsenäistä ajattelua, jonkinlaisen kokonaisuuden hallintaa sekä itseohjautuvuutta.
Tämä vaatimus ei täyty itsestään selvästi. Täyttymys edellyttää taitoa ja voimaa maailmassa, jossa sinua ja mieltäsi häiritään jatkuvasti.

 

Kyllä kannattaa

Kannattaa pitää omasta mielestä huolta. Eikä ainoastaan ylläpitää sen hyvinvointia vaan kehittää sen taitoja ja kykyjä ja vahvistaa sen voimaa. Siis sen sijaan, että antaa sen toimia omalla automatiikallaan.

Miksi? Koska automatiikka luo sattumanvaraisia tuloksia. Siitä johtuvat myös vaihtelut niin päivissä kuin aikaansaannosten lopputuloksessa. Lisäksi ehdollistumien tuottamat tavat eivät todellakaan ole aina paras mahdollinen vaihtoehto toimia.

Miten saada tasaisempaa jälkeä aikaan, sellaista, mitä saa aikaan parhaimpina päivinä mutta useammin? Harjoita mieltäsi.

Energia

Opi johtamaan omaa energiaasi. Pidä huolta omista voimistasi ja pidä huolta ennen kaikkea siitä, että sinulla on sitä jatkuvasti varastossa. Sillä voit säädellä ja tasapainottaa tilojasi. Ja ennen kaikkea Tilanteita, joita tulee jatkuvasti.

Näyttökuva 2013-12-12 kohteessa 21.25.39

Kun sinulla on energiaa johtaa energiaasi, myös häiriöt ovat voitettavissa. Joku keskeyttää sinut. Puhelin soi. Saapunut meili vilkuttaa näytön alalaidassa. Nouseeko verenpaine? Energiasi auttaa sinua selviämään kunnialla ja organisoimaan päättäväisesti.

Olosuhteet

Eri olosuhteita voit muuttaa suotuisammiksi. Tärkein on saada omaa rauhaa työn tekemiselle. Ennen kaikkea ajattelulle, suunnittelulle – näkemyksille ja sille, mikä on oikeasti tärkeää, olennaista ja merkityksellistä.

Laitat ison digitaaliajastimen näyttämään, kuinka monen minuutin sinua saa taas häiritä. Tai nostat punaisen lipun salkoon, ja kun se on alhaalla, olet jälleen tavoitettavissa. Et vastaa puhelimeen vaan vastaat soittopyyntöihin kun olet valmis. Meileihin ehtii vastata myöhemmin.

Sinä voit vaikuttaa. Sinä olet oman työsi asiantuntija. Tänään voit näyttää sen kaikille.

Mieli

Anna mielen rauhoittua ja jäsentyä. Ota suhde omaan mieleen ja opi elämään yhteydessä sen kanssa. Käy mielen gymillä lyhyesti monta kertaa päivässä. Harjoittele. Don’t wish for it, work for it. Se on askel kohti itseohjautuvuutta, mielen johtamista ja itsesi johtamista.

Näyttökuva 2013-12-12 kohteessa 21.27.41

Ei ole mitenkään tavoiteltavaa ulkoistaa terveyttäsi ja mielesi hyvinvointia työterveyshuollolle. Voit ottaa tilasi ja itsesi haltuun olemalla aktiivinen.

Pidä huolta mielestäsi, niin mieli pitää huolen sinusta. Pohjimmiltaan se on hyvin yksinkertaista.

Mielen vika

On hetkiä, jolloin mieli lähtee vikaantumaan. Toisinaan mieli on herkempi vikaantumaan tai on jo lähtökohtaisesti vikaantunut.

Ihmismielestä ei tiedä. Milloin se pysyy raja-arvojen sisäpuolella, jolloin voi kokea olevansa normaali. Mutta kuinka hyväksi normaalikaan aina on?

Toiset meistä

Onko jokin mielestä kumpuava tai mielen ilmaus normaalia, riippuu ihmisestä.

Näyttökuva 2013-11-26 kohteessa 11.54.15

Joidenkin normaali on lähellä normeja, ympäristön tuotosta yleisesti hyväksyttyä. Nämä ihmiset ovat aina pitäneet jämäkällä selkärangallaan yhteiskuntia pystyssä, hyvässäkin mielessä.

Toisten normaalin rajat ovat etäällä ja niiden puitteisiin mahtuu monenlaista. Nämä avantgardistit ja muut rajojen loitommas työntäjät ovat avanneet uusia maailmoja tai ainakin mahdollisuuksia nähdä uudella tavalla. Ei aina mitään tukipilareita, edes itselleen.

Kummassakin on kysymys yksilöllisestä kokemuksesta. Omien rajojen kokemisesta ja sen projektiosta ulospäin. Minun omista rajoistani tulee luontaisesti normi muillekin. Jos ihminen olisi tietoisempi siitä, miten oma maailma peilautuu ulkomaailmaan, harva pitäisi sen oikeellisuudesta kiinni niin tiukkaan. Edes itselleen.

Raja-arvoja

HS:n artikkelissa 24.11. Kenen mieli on sairas kommentoidaan Amerikan psykiatrinen yhdistyksen hiljattain julkaisemaa uutta mielen sairauksien tautiluokitusta. Ottamatta siihen tässä kantaa, jutussa nousee esiin kolme keskeistä asiaa mielen häiriön seuraamuksista.

Näyttökuva 2013-11-26 kohteessa 11.50.41

  • Kärsimys syntyy usein elämänhallinnan ja kontrollin kadotessa. Se on jokaiselle sitä kokevalle todellista ja pelottavaa. Omaan mieleen tulee periaatteessa voida luottaa.
  • Häiriöstä koituva haitta on konkreettinen ja arkipäiväinen. Arjelta putoaa pohja siinä tutussa muodossa. Ja jos häiriö tuottaa kärsimystä myös lähipiirille, haittaa se tuottaa varmasti.
  • Valinnan vapauden rajoittuminen on osa itsenäisten valintojen tekemisen vaikeutta ja toisinaan myös ihmistä itseään suojelemaan tarkoitettua vapauden kaventamista.

 

Mieli särkyy

Toisenlaisen näkökulman aiheeseen tuo Sari Maanhilla blogitekstissään Särkyminen on kaunista. On monia tapauksia, joissa mielen särkyminen ei ole huono vaan tarpeellinen asia.

”Mielen rikkoutuminen ei ole huonoutta eikä edes sairautta, vaan että rikkimeneminen on mahdollisuus löytää syvempi elämän tarkoitus. Sellainen todellakin on olemassa.”

On hetkiä, jolloin mielen tulee heilahtaa pois totunnaisesta, rikkoa ne rajat, jotka ovat pitäneet elämää otteessaan ja samalla itseä mielen vankilassa.

”Pahin ihmismielen menetys on ehdottomasti kovettuminen ja herkkyytensä menettäminen, ei niinkään osaamisen tai tasapainoisuuden menetys. Mielen oireilu on kutsu elvyttämään omaa itsessä vallitsevaa luovuutta ja persoonallista herkkyyttä. Yleensä mielen oireet kertovat juuri siitä, että ihminen on menettänyt kosketuksen itseensä ja herkkyyteensä.”

Paljonko tästä kaikesta riippuu siitä, millaisiin tarinoihin uskoo ja millaisia tarinoita uskon varassa kertoo. Normi- ja epänormitarinoilla on suuri ero. Syvimmältään tarinat peilaavat omia arvojani eli sitä, mikä on minulle tärkeää ja mihin uskon.

Kärsimystä

Moni mielen ilmiö ei mene normaalin piiriin mutta monien onneksi ihminen ei huomaa niitä. Ihmisellä on omituisia kokemuksia, mutta ihminen sivuuttaa ne, koska mieli kaventaa havainnot ja kokemukset ja fokusoi mielen tuttuun ja turvalliseen.

Sitten on ihmisiä, joiden mieli suuntautuu epänormaaliin. Ne taiteilijat, esimerkiksi. Muut hörhöt. Ihmiset, joiden herkkyys ei mahdu tähän maailmaan ennen kuin yhteisö julistaa heidän ilmaisunsa sopivaksi ja käyttökelpoiseksi. Niin käy kuitenkin melko harvalle.

Normaalin rajojen tuolla puolen on usein melko yksinäistä. Oman mielen vika on usein yritys elämisen kustannuksella pysytellä noiden rajojen sisäpuolella.

Siinä määrin kuin meidän jokaisen tehtävä on lievittää toistemme elämään väistämättä kuuluvaa kärsimystä, tässä on selkeästi tuon palveluksen paikka. Jokaisen mielessä on mahdollisuus mihin vain. Tilan tekeminen omituisuudelle vähentää ei-toivottua yksinäisyyttä. Pysähtymisestä ja oman mielensä avoimesta kuuntelemisesta voi aloittaa.

 

 

Sandra ja Simone

Käytiin teinin kanssa perjantaina katsomassa ensi-iltaan tullut Gravity.  Miksi, ihmettelin ennen elokuvaa, koska pääosaa esittävä Sandra ’Bulldog’ Bullock on teennäisyydessään ja kaakattamisessaan korkealla meidän kummankin inhokkilistalla. Miksi, ihmettelin elokuvan jälkeen, koska en ymmärtänyt, mitä tai ketä varten tällainen riipaisu oli tehty.

Sandra

(Varoitus, spoilaus!) Loppukohtauksessa Ryan Stonea näyttelevä Bullock saapuu takaisin maahan pelastettuaan muutamaan otteeseen henkensä. Stone laskee polvensa hiekkarannalle, polvet painavat hiekkaan jäljen, ja Stone kiittää. Sitten hän lähtee kävelemään vähän horjuvin jaloin poispäin kamerasta. End of story.

Elokuvailtaa seuraavana aamuna tulin ajatelleeksi itsestään selvyyttä: painovoimasta on kyse. Yhtälailla kuin elokuvassa on kyse meitä joka hetki itsestään selvyydellä ympäröivästä painovoimasta. Painosta, raskaudesta, vastuksesta. Maanvaivastakin.

Näyttökuva 2013-11-12 kohteessa 11.21.52

Miten kiitollisuus herää usein vasta, kun on ollut jotakin vailla tai on ollut vaarassa sen menettää. Ja mitä asioiden paino oikeastaan tekee, tai pikemmin meille antaa?

Simone

Simone Weilin kuuluisin teos, postuumina julkaistu Painovoima ja armo käsittelee samaa tematiikkaa toisesta näkökulmasta.

Paino onkin jotakin, joka ei vain ole mahdollisuus vaan siunaus:

”Luomakunnan muodostaa painovoimasta johtuva putousliike, armon nouseva liike ja toiseen potenssiin korotetun armon putousliike.”

Ei, Weil ei mystisyydessään ole ihan helppo. Vastus pikemmin. Mutta juuri tuolla normiajattelun tuolle puolen kurottavalla (ja paikoin ulottuvalla) hengen lennollaan hän tavoittaa myös painosta jotain olennaista.

Olennaisen voi kiteyttää seuraavasti: armon kaltaisen, laskeutuvan painon pääsee kokemaan tehtyään ponnistuksen painoa vasten. Esimerkiksi ylitettyään itsensä.

Miten elämässä luodaan?

Vastus ja vastustaminen, raskaus ja liikkeelle saattaminen, vaivannäkö ja itsensä ja vastuksen voittaminen. Elämän teemoja kaiken kehityksen, ajattelun ja ideoiden toteuttamiseksi ja tekojen viemiseksi loppuun asti.

Maan painon, vastuksen kohtaaminen vahvistaa, Elämisen taitoa on vastuksen ja painon oikea suhde ja tasapainon ikuisen hakemisen liike: ei liikaa, ei liian vähän. Arjen keskellä, itsensä kuulemisen ja tunnustamisen tavoittelussa ja pitkässä elämisen ajassa.

Painottomuus – pinnallisuus, maailman kärsimykseen osallistumattomuus, vaikeuksien vältteleminen – johtaa heikkenemiseen. Kun ei halua tai kykene vastaamaan haasteeseen, myöskään kehityshaasteeseen, kadottaa mielen lihaksistaan voiman. Kuin Stone jalkojensa lihaksista oltuaan kuukauden avaruuden painottomuudessa.

Samanaikaisesti painottomuus on tärkeää. Oleminen, tilan antaminen, rajattomuutensa kokeminen. Ei-ponnistamisen saavuttaminen. Olevan salliminen ja lupa olla. Elämisen taitoja, jotka usein on tietoisesti opeteltava.

Suostu, rakasta

Asiat ovat yksinkertaisia. Niihin pyrkiminen ja niiden omaksi tekeminen vaativat monimutkaisuuden ylittämistä ja taitoa itseä kohtaan.

Joka ilta me päästämme irti ja antaudumme vaakatasossa painovoimalle. Joka aamu nousemme ja haemme uudelleen suhteen painovoimaan. Tässä arkisessa kuvassa peilautuu suhteemme sisäiseen painoon: tasapainon hakemisesta on kyse, joka päivä.

  • Suostu ottamaan paino. Suostu kohtaamisiin itsesi ja maailman kanssa. Vaikeus on sisälläsi. Kun suostut vaikeuteen, voitat vaikeuden ja voimistut. Uusiin haasteisiin.
  • Ota paino haltuun. Luo oma suhteesi painoon. Elämän tasapainotaitelijaksi kehittyy, kun oppii leikkimään painolla ja painottomuudella. Siinä oikeassa hetkessä juuri sopivassa määrin.
  • Harjoittele. Jokainen ylilyönti, jokainen epäonnistuminen ja jokainen läpimeno ja onnistuminen ovat oppimiskokemuksia. Oppimisalueelta ei ole pitkä matka ihanuusalueelle, autenttisempaan elämään.

Ja jos uskallat rakastaa – itseäsi, elämääsi, kohtaamisia, toisia – sinulla on kaikki etkä tarvitse mitään.

 

Sisäinen evoluutio

Kyllä tässä maailmassa kummasteltavaa riittää. Jokapojalle. Yksi näistä asioista on tämä: joillekin tuntuu olevan tärkeää korostaa ihmisen ja eläimen yhtäläisyyksiä. Jostain sekin tulee.

Tällä kirjoituksella ei ole tarkoitus esittää uutta ajatusta evoluutiosta tai toivoa Raamatun paluuta ainoaksi auktoriteetiksi. Kunhan raapustan.

Tietoisen kehittämisen voima

Olen elänyt vuosia siinä kokemuksessa, että voin halutessani itse ohjata sisäistä ja ulkoista toimintaani. Niissä puitteissa, tietoisuuteni ja tahtoni ulottuvuudessa, joissa voin ja minulla on siihen mahdollisuuksia.

Tämä ulottuminen laajenee. Harjoiteltuani vuosikaudet tietoisesti esimerkiksi myönteisyyttä, en enää pelkästään ajattele asioita myönteisesti vaan myös näen yhä enemmän valtaosin myönteisiä asioita ympärilläni. Tämä on ollut minulle iso muutos lähtötilanteeseeni peilattuna.

Samoin on keskittymisen ja fokusoinnin suhteen. Aiemmin vielä sekavampi mieleni selkiintyy, hitaasti. (Vaikka näitä kirjoituksiani lukiessa näkee, että todelliseen selkeyteen on vielä matkaa.) Tämä tietoiseksi tuleminen ja selkeyden voimistuminen johtuvat siitä, että harjoittelen. Sinnikkäästi. En siksi, että se olisi luontaista tai edes hauskaa.

Hyveet

Hyveiden eli luonteenlujuuden harjoittamisella on näinä päivinä käyttöä.

Olin nuorempana todella usein oikeassa, ja se oli minulle tärkeää. Nykyisin katseeni suuntaa aiempaa enemmän seurauksiin eli ennen kaikkea siihen, mitä hyvää toiminnastani seuraa muille ihmisille ja itselleni. Tämä tuo totuusarvojen rinnalle myös kauneuden ja hyvyyden arvot, ja samalla tasapainoa.

Hyveet eivät siis ole jotakin, joiden tehtävä on olla jossakin saavuttamattomissa, ihmiskunnan henkisenä perintönä. Vaan jotakin, joita kohti voi tietoisesti ja aktiivisesti pyrkiä.

Tällä tietoisella pyrkimisellä on seurauksensa. En ehkä aina voi enempää työssäni kuin yksityiselämässäkään auttaa ihmisiä, mutta voin muuttaa asioita sillä, miten olemiseni ja asenteeni muuttuvat pyrkimällä konkreettisesti johonkin parempaan. Voin jättää huonoja asioita tekemättä, voin valita hyvän tekemisen. Arjessa tämä edellyttää usein hyveen vahvistamista.

Minä

Kun harjoitan keskittymistä, huomaan, ettei minua ole yksi vaan kolme. Se joka yrittää keskittyä. Se joka antaa komennon tälle jollekin. Ja se, joka tarkkailee, miten homma sujuu.

Kun sain ensimmäisen kosketuksen näihin kolmeen ’minään’, tajusin, että olen jonkin peruskokemuksen äärellä. Voin olla jotakin suurempaa kuin mitä luonnostani olen. Ja samanaikaisesti: minussa on jotakin paljon suurempaa kuin mitä arkinen minäni on.

The right thing to guide us. Is right here, inside us.

Nickelback: When we stand together

Tästä ei mennyt kauaa tajuta, ettei kyse ole vain keskittymisestä vaan aivan kaikesta. Kyse on itseni ohjaamisesta ja siitä, että voin milloin tahansa liittää itseni siihen, joka minussa on suurempaa, enemmän, parempaa.

Kun on toistuvasti saanut kokemuksen ihmisestä itsessään, on vaikeaa enää uskotella itselleen olevansa ’vain eläin’.

Eläin vai ihminen

Jäljelle jäi kuitenkin vaikeita kysymyksiä:

  • Määrääkö kokemus itsestä sen, tulkitseeko ihminen olevansa eläin vain ihminen?
  • Onko vaikeaa havaita ihmistä itsessä – vaikka siitä olisi kokemuskin – ellei kukaan ole koskaan sanonut, että sellainen on olemassa?
  • Vai onko kyse tarpeesta tulkita ja antaa tuolle havainnoille tietynsuuntainen merkitys – miksi?

Jos kokee olevansa viettikone ja ehdollistumiensa ja tiedostamattomansa armoilla tai jos uskoo tietoisuuden ja inhimillisen vapauden olevan vain illuusiota ja kyvyttömyyttä nähdä rajoittavia tekijöitä, mitä muuta kokee kuin olevansa eläin?

Kun kokee itsessä olevan mahdollisuuden lisätä tietoisuuttaan ja toimia yhä enemmän siitä ohjautuen, voiko kokea olevansa muuta kuin ihminen, koko ajan enemmän ihminen?

                                                                  Tervetuloa ihmisen kehitykseen!

Eläimen tehtävä on olla eläin, mutta ihminen voi niin halutessaan tulla enemmän ihmiseksi.

Onko näillä uskomuksilla jokin seuraus? Auttaako ihmisen tunnistaminen itsessä ponnistamaan siinä kohtaa, jossa muuten luovuttaisi? Luoko ihmisen kehittymismahdollisuuksien näkeminen tilaa, uutta toivoa ja sitä myötä onnellisuutta?

Minä vastaan kyllä, mutta oikeasti voin puhua vain omasta puolestani.

Mikä on parasta?

Vaikka ympärillä tuntuu olevan vielä paljon fanaattisesti, uskonnon tavoin omaan eläimellisyyteensä tarrautuvia ihmisiä, ihmisten määrä lisääntyy kaiken aikaa. Tietoisuuden vahvistuminen tekee sen mahdolliseksi.

Tietoiseksi tuleminen vapauttaa.

Sillä seurauksella, että päätösvalta, valinta onkin yhtäkkiä minun. Ei jonkin ulkopuolellani, ei olosuhteissa eikä edes toisissa ihmisissä. Minä valitsen. Joka päivä ja periaatteessa joka hetki. Vaikka harvat ovat toistaiseksi ne hetket, joissa jaksan olla oikeasti tietoinen.

Onko ihminen siis sittenkin enemmän verbi kuin substantiivi?

 

P.S. Uskon, että jonain päivänä tästä ylletään keskustelemaan, vailla kiihkoa. Uskotko sinä?

Vallan hirmu

Minulta menee alle sekunti kun olen muodostanut tarkan, koko elämänkokemukseeni perustuvan mielikuvan toisesta ihmisestä. Menee muutama sekunti lisää ja olen jo tehnyt arvion siitä, millaiseen valtasuhteeseen asetun suhteessa tuohon ihmiseen. Ylä- vai alapuolella. Lähelle vai kauas. Annanko vai otanko tilaa. Millaisten rajojen sisäpuolella käyttäydyn. Jne.

Valta on tila ihmisten välissä. Se on raakaa tahtoa, jota sivistyksen pinta tavallisesti suojelee toteutumasta sellaisenaan. Mutta sosiaaliset tavat eivät suojele siltä, etteikö valtasuhde de facto toteutuisi juuri siten kuten tahto/tahdot määrää.

Valtasuhteita

Jokainen suhde on valtasuhde. Asetumme toistemme suhteen valta-asemaan. Se on luonnollista ja neutraalia, ei siis hyvä eikä paha.

On suhteita, jotka lankeavat luonnostaan. Vanhemman suhde lapseen, pomon suhde alaiseen, opettajan oppilaaseen, tavallisesti. Näissä valta on sekä sanallisesti että sanattomasti määritelty ja sitä tarkennetaan ja siitä muistutetaan tarpeen mukaan. Mutta kuten kaikkia suhteita, myös valtaa koetellaan, mikä sekin kuuluu ihmisluontoon.

Sitten on määrittelemättömiä suhteita. Ystävyyssuhteet. Vanhemman ja aikuisen lapsen suhde. Puolisoiden välinen suhde. Voisi ajatella, että tasavertainen suhde olisi näissä ihanne. Ja onkin. Mutta harvoin se toteutuu.

Ihanteita

Tasavertainen suhde. Se olisi korkeinta mahdollista, ja hetkittäin päästään aika lähelle. Miksi se on vaikeaa? Koska tasapainosta ei voi pitää kiinni ja se muuttuu koko ajan?

Ei se ole muutenkaan helppoa. Kumpi asettuu yläpuolelle, kumpi alapuolelle ja mikä sen määrää, siis kussakin hetkessä tai asiassa?

Onko se osaaminen, elämänkokemuksen tuoma asiantuntevuus vai paras argumentti? Vai tahto valtaan? Olisi virkistävää – vaihtelua – jos se määräytyisi tietoisesti hetkestä käsin. Mutta usein ihminen sekoittaa siihen kaikkea muuta, joka ei oikeastaan kuulu asiaan. Niin kuin esimerkiksi oman vaikeutensa.

Pitää kiinni ja pelätä: kaikkea. Omaa tietämättömyyttä, alistetuksi tulemista, oman maailman muuta romahtamista. Siksi omaa valtaa, liittyen tekemiseen tai tietämiseen, niin usein aletaan puolustaa. Ja silloin tavallisesti aletaan vääntää, vallasta. Eikä aina ihan leikillään.

Sivistys

On mahdollista tiedostaa tämä. Ennen kaikkea tämä oma sisäinen kuvio. Mitä minussa tapahtuu kun toinen ottaa tai antaa minulle valtaa – tai minä otan ja annan?

Yksi ihminen herättää minussa heikkouden, toinen vahvuuden. Mitä teen kun toinen tulee selvästi rajojeni yli – entä huomaanko kun teen samaa?

Jokainen tilanne, kohtaaminen ja suhde peilaa selkeästi omaa sisäisyyttä: Miten reagoin? Mikä on tahtoni ja miten vahva/heikko se on, siinä hetkessä ja miten se asettuu suhteessa toisen tahtoon? Pomotanko vai nöyristelenkö? Mitä leikkaan itsestäni pois, mitä tuon esille? Ketä annan itseni luvan kohdella huonosti ja ketä pelkään? Mikä minä olen?

Pelejä

Voinko kieltäytyä pelaamasta pelejä – edes aloittamasta? Asettua kohtaamiseen niillä voimilla ja sillä haavoittuneisuudella kuin mitä olen?

Voin, mutta usein vain niin pitkälle kuin tietoisuuteni ulottuu. Eli kaikesta minussa liikkuvasta huolimatta tai sen vuoksi pyrin käyttäytymään sivistyneesti, ihmismäisesti. Siinä on aito haaste, jonka rinnalla esimerkiksi väittelyn voittaminen ei tunnu miltään.

Miksi ryhtyä pelaamaan tai jatkaa pelaamista, kun vaihtoehtona on lähestyä mielikuvituksen ylittävää todellisuutta?

Harjoituselämää

Jos jokainen tilanne tarjoaa minulle mahdollisuuden peilata itseäni ja suhdettani ihmisiin, miksi en käyttäisi sitä?

Mitä siis harjoitella?

  • Läsnäoloa ja itsenä olemista.
  • Hyväksymistä ja reagoimisesta pidättäytymistä.
  • Seuraamista ja havainnon tekemistä.
  • Tietoista, aktiivista toimimista.
  • Reflektoimista tilanteessa ja tilanteen jälkeen.

Kohtaaminen on viesti. Niin, juuri minulle. Elämän laatu paranee, kun otan viestin vastaan. Sillä mitä enemmän minulla on valtaa itseeni, sen vähemmän tarvitsen väkivaltaa kaikissa sen arkisissa muodoissa.

Yksikin kunnon harjoitus päivässä tekee mestarin. Ja ennen pitkää mestari on mestari harjoittelemaan.