Peilaus

A coach tries to think by writing and speaking.

Avainsana: tietoiseksi tuleminen

Paremmaksi tyypiksi 2

Esittelin alla olevan kuvan Paremmaksi tyypiksi paremmassa työelämässä –kirjan julkistamistilaisuudessa. Avasin tuon kuvan taustalla olevia ajatuksia edellisessä bloggauksessani ja tässä tulevat loput.

Näyttökuva 2013-12-03 kohteessa 12.59.48

Kuusi polariteettia

Joista tässä loput kolme:

Tyytyväinen – Onnellinen.

Ihmisellä on luonnollinen taipumus järjestää elinolosuhteensa maksimoimalla mielihyvän ja minimoimalla mielipahan. Ihminen voi olla järjestelyihinsä todella tyytyväinen mutta ei onnellinen, ellei hän koe syvimmältään toteutuvansa. Tyytyväisen elämän tavoittelussa syvin kaipuu jää täyttymättä.

Onnellinen elämä syntyy mielekkyyden ja merkityksen kokemuksesta. Ja siitä, että ihminen kokee voivansa toteuttaa potentiaaliaan ja mahdollisuuksiaan ja antaa parhaansa muiden käyttöön. Onnellisuus syntyy mahdollisuudesta rakastaa elämäänsä.

Muutosvastarinta – muutostahto.

Ulkoinen maailma synnyttää illuusion pysähtyneisyydestä ja muuttumattomuudesta. Tähän illuusioon yhtyvät usein ihmisen pelot ja muutokseen liittyvä tunne vaivalloisuudesta. Näin syntyy muutosvastarinta, halu säilyttää asiat sellaisena kuin ne ovat olleet.

Muutostahto syntyy ihmisen sisäisestä kokemuksesta, että kaikki on liikkeessä ja kaikki virtaa. Samalla kaikki on jatkuvassa muutoksen tilassa ja muutoksen vastustaminen ei ole todellisuuden mukaista eikä järkevääkään. Muutostahto toteutuu aktiivisena asenteena ja toimintana muutoksen myötäelämiseksi ja -luomiseksi.

Ennustettavuus – tuoreus.

Ihminen, joka elää perimän ja ympäristön tuotteena, elää usein myös ihmiselle ominaista ’lajielämää’ eli yleisiä ominaisuuksia. Tietyt asiat saavat hänet käyttäytymään tietyllä tavalla, minkä varaan voidaan laskea ja mihin vedota. Tällainen ihminen on ennustettava.

Sellaisen ihmisen, joka on päässyt tietoisesti kosketuksiin sisäisen elämänsä kanssa, elämää leimaa läsnäolon kautta syntyvä tuoreus. Ihminen, joka on hereillä, vastaa siitä hetkestä sen hetken tietoisuudestaan käsin, ei menneestä tai tiedostamattomista impulsseista käsin.

Paremman tyypin synty

Ero hyvän ja paremman tyypin välillä ei aina ole ulkoisesti suuri. Hyville tyypeille käy toisinaan niin, että heidän todellinen potentiaalinsa ja parhaansa ikään kuin tihkuu tuon kynnyksen toiselta puolelta. Siksi he ovat kuin luonnostaan parempia tyyppejä.

Mikä kuitenkin erottaa hyvän paremmasta on juuri se, että siinä missä hyvä toimii, parempi tietää myös, miksi hän toimii. Tietoisuus tekee sen eron, että parempi tyyppi tietää ne arvot jotka saavat hänet liikkeelle. Lisäksi hän tietoisuutensa kautta osaa antaa todellisen merkityksen arvoilleen, joiden seuraukset hän näkee. Se tekee lopputuloksesta kokonaisemman. Parempi tyyppi näkee myös selvemmin kanssaihmisten vaikeuteen toteuttaa arvojaan.

Elämän tarkoitus?

Ihminen, joka 2010-luvulla kertoo löytäneensä elämän tarkoituksen, on lähinnä naiivi. Koko kysymystä on helppoa välttää asennoitumalla siihen kyynisesti. Tarkoituksen ja merkityksen hakeminen on kuitenkin erottamaton osa ihmistä.

Kaiken edellä esitetyn perusteella elämän tarkoituksen voi muotoilla seuraavasti:

Elämän tarkoitus on palvella muita parhaalla mahdollisella itsellään. Kohdata toisen ihmisen todelliset tarpeet, vastata niihin ja auttaa ihmistä hänen kärsimyksessään ja yrityksessään toteutua ja toteuttaa se, mikä hänen tulee.

Autenttista itseään kohtaamalla ihminen saa aavistuksen siitä, mikä tai kuka hän on. Oman potentiaalin kohtaamisen kautta siitä, mitä hän on täällä tekemässä. Itsetuntemuksen vahvistuminen tuo näkyviin myös ne ominaisuudet, joita ihminen hyveiden avulla kehittää tullakseen paremmaksi palvelijaksi.

Näin ollen voi puhua kutsumuksesta, jossa oma toteutuminen kohtaa maailman tarpeet. Voi puhua onnellisuudesta, joka syntyy syvemmästä toteutumisesta. Ja voi myös puhua autenttisuudesta, joka tarkoittaa samalla parhaan itsessä olevan toteuttamista ja samanaikaisesti itsensä uhraamista jonkin itseä suuremman asian edestä.

 

Paremmaksi tyypiksi 1

Esittelin alla olevan kuvan Paremmaksi tyypiksi paremmassa työelämässä –kirjan julkistamistilaisuudessa. Avaan tuon kuvan taustalla olevia ajatuksia tässä ja tulevan torstain bloggauksessani.

Näyttökuva 2013-12-03 kohteessa 12.59.48

Elämä voi olla enemmän

Perimä. Jokaisen ihmisen kohtalo on syntyä johonkin perimävirtaan. Ihmisen saama perimä antaa puitteet elämisellä ja tiettynä ihmisenä olemiselle.

Ympäristö. Ihminen syntyy tiettyyn kasvuympäristöön, joka antaa ihmiselle eväitä elämään. Ja joka ehdollistaa ihmisen sekä hyvälle että huonolle.

Havahtumisen kynnys. Raja, jonka ihminen ylittää silloin kun hän ylittää itsensä.

Mahdollisuudet, potentiaali. Ihminen voi alkaa vähitellen tunnistaa ja tunnustaa itsessään olevan enemmän kuin mitä itse on tajunnut ja ympäristö on antanut ymmärtää. Ihmisessä on paljon sellaisia mahdollisuuksia, joista ihminen tulee tietoiseksi vasta, kun ihminen ryhtyy tekemään asioille jotakin.

Autenttisuus. Ihmisessä oleva aito ja alkuperäinen ja paras puoli. Ylittäessään itsensä ihminen tulee tietoiseksi siitä puolesta itseä, mikä ei ole opittua ja omaksuttua. Vasta tutustuessaan autenttisuuteensa, ihminen voi antaa parhaansa loistaa.

Ennen kuin ihminen ylittää tuon rajan, ihminen elää puolikasta elämää, usein perimän ja ympäristön tuotteena. Elää ’vajareilla’, kuten Jukka-Poika kuvaa laulussaan ’Potentiaali’.

Kun ihminen ylittää tuon rajan, elämä täydentyy kokonaiseksi. Ihminen alkaa kirjaimellisesti luoda itseään ja omaa elämäänsä, ja hänen elämästään tulee päivä päivältä enemmän hänen itsensä tekemä luomus.

Kuusi polariteettia

Joista tässä ensimmäiset kolme:

Ulkoinen – Sisäinen.

Kun ihminen elää perimän ja ympäristön tuotteena, elämä rakentuu ulkoisista asioista. Niihin hän kiinnittää huomionsa, ne vievät häntä ja niihin hän myöskin usein takertuu.

Kun ihminen ylittää kynnyksen sisäiseen maailmaansa, ulkoiset asiat säilyttävät merkityksellisyytensä, mutta niiden rinnalle tulee muita tärkeitä asioita ja arvoja. Mikä tärkeintä, sisäiset arvot alkavat aiempaa enemmän johtaa ja ohjata ihmisen toimintaa.

Normaali – Paras.

Ympäristön ja perimän ohjatessa ihmisen elämää ihminen omaksuu kulttuurista asioita niitä kyseenalaistamatta. Ihminen tyytyy normaaleihin asioihin ja hakee myös arvoilleen vahvistusta ympäristöstä.

Ihmisen löytäessä kosketuksen parhaaseensa, hän löytää sisältään merkityksellisiä, omia arvoja. Näitä arvoja toteuttaessaan ihminen alkaa loistaa parastaan. Jokainen ihminen on paljon enemmän ja parempaa kuin osaa kuvitellakaan.

Unessa – hereillä.

Perimän ja ympäristön tuotteena ihminen voi elää unessa kohdusta hautaan kertaakaan kyseenalaistamatta elämäänsä ja kysymättä merkityksellisemmän elämän perään. Elämän uni jättää jälkeensä usein elämätöntä elämää ja toteutumattomia toiveita.

Havahduttuaan ihminen alkaa ensin tulla tietoiseksi ja sitten johtaa elämäänsä tästä tietoisuudesta käsin. Ihminen alkaa olla hereillä elämän eri tilanteissa niin itsensä kuin omien tarpeiden kuin toisten ihmisten ja heidän tarpeidensa suhteen. Hän myös kykenee paremmin vastaamaan näihin tarpeisiin.

(loppuosa torstaina)

Mielen vika

On hetkiä, jolloin mieli lähtee vikaantumaan. Toisinaan mieli on herkempi vikaantumaan tai on jo lähtökohtaisesti vikaantunut.

Ihmismielestä ei tiedä. Milloin se pysyy raja-arvojen sisäpuolella, jolloin voi kokea olevansa normaali. Mutta kuinka hyväksi normaalikaan aina on?

Toiset meistä

Onko jokin mielestä kumpuava tai mielen ilmaus normaalia, riippuu ihmisestä.

Näyttökuva 2013-11-26 kohteessa 11.54.15

Joidenkin normaali on lähellä normeja, ympäristön tuotosta yleisesti hyväksyttyä. Nämä ihmiset ovat aina pitäneet jämäkällä selkärangallaan yhteiskuntia pystyssä, hyvässäkin mielessä.

Toisten normaalin rajat ovat etäällä ja niiden puitteisiin mahtuu monenlaista. Nämä avantgardistit ja muut rajojen loitommas työntäjät ovat avanneet uusia maailmoja tai ainakin mahdollisuuksia nähdä uudella tavalla. Ei aina mitään tukipilareita, edes itselleen.

Kummassakin on kysymys yksilöllisestä kokemuksesta. Omien rajojen kokemisesta ja sen projektiosta ulospäin. Minun omista rajoistani tulee luontaisesti normi muillekin. Jos ihminen olisi tietoisempi siitä, miten oma maailma peilautuu ulkomaailmaan, harva pitäisi sen oikeellisuudesta kiinni niin tiukkaan. Edes itselleen.

Raja-arvoja

HS:n artikkelissa 24.11. Kenen mieli on sairas kommentoidaan Amerikan psykiatrinen yhdistyksen hiljattain julkaisemaa uutta mielen sairauksien tautiluokitusta. Ottamatta siihen tässä kantaa, jutussa nousee esiin kolme keskeistä asiaa mielen häiriön seuraamuksista.

Näyttökuva 2013-11-26 kohteessa 11.50.41

  • Kärsimys syntyy usein elämänhallinnan ja kontrollin kadotessa. Se on jokaiselle sitä kokevalle todellista ja pelottavaa. Omaan mieleen tulee periaatteessa voida luottaa.
  • Häiriöstä koituva haitta on konkreettinen ja arkipäiväinen. Arjelta putoaa pohja siinä tutussa muodossa. Ja jos häiriö tuottaa kärsimystä myös lähipiirille, haittaa se tuottaa varmasti.
  • Valinnan vapauden rajoittuminen on osa itsenäisten valintojen tekemisen vaikeutta ja toisinaan myös ihmistä itseään suojelemaan tarkoitettua vapauden kaventamista.

 

Mieli särkyy

Toisenlaisen näkökulman aiheeseen tuo Sari Maanhilla blogitekstissään Särkyminen on kaunista. On monia tapauksia, joissa mielen särkyminen ei ole huono vaan tarpeellinen asia.

”Mielen rikkoutuminen ei ole huonoutta eikä edes sairautta, vaan että rikkimeneminen on mahdollisuus löytää syvempi elämän tarkoitus. Sellainen todellakin on olemassa.”

On hetkiä, jolloin mielen tulee heilahtaa pois totunnaisesta, rikkoa ne rajat, jotka ovat pitäneet elämää otteessaan ja samalla itseä mielen vankilassa.

”Pahin ihmismielen menetys on ehdottomasti kovettuminen ja herkkyytensä menettäminen, ei niinkään osaamisen tai tasapainoisuuden menetys. Mielen oireilu on kutsu elvyttämään omaa itsessä vallitsevaa luovuutta ja persoonallista herkkyyttä. Yleensä mielen oireet kertovat juuri siitä, että ihminen on menettänyt kosketuksen itseensä ja herkkyyteensä.”

Paljonko tästä kaikesta riippuu siitä, millaisiin tarinoihin uskoo ja millaisia tarinoita uskon varassa kertoo. Normi- ja epänormitarinoilla on suuri ero. Syvimmältään tarinat peilaavat omia arvojani eli sitä, mikä on minulle tärkeää ja mihin uskon.

Kärsimystä

Moni mielen ilmiö ei mene normaalin piiriin mutta monien onneksi ihminen ei huomaa niitä. Ihmisellä on omituisia kokemuksia, mutta ihminen sivuuttaa ne, koska mieli kaventaa havainnot ja kokemukset ja fokusoi mielen tuttuun ja turvalliseen.

Sitten on ihmisiä, joiden mieli suuntautuu epänormaaliin. Ne taiteilijat, esimerkiksi. Muut hörhöt. Ihmiset, joiden herkkyys ei mahdu tähän maailmaan ennen kuin yhteisö julistaa heidän ilmaisunsa sopivaksi ja käyttökelpoiseksi. Niin käy kuitenkin melko harvalle.

Normaalin rajojen tuolla puolen on usein melko yksinäistä. Oman mielen vika on usein yritys elämisen kustannuksella pysytellä noiden rajojen sisäpuolella.

Siinä määrin kuin meidän jokaisen tehtävä on lievittää toistemme elämään väistämättä kuuluvaa kärsimystä, tässä on selkeästi tuon palveluksen paikka. Jokaisen mielessä on mahdollisuus mihin vain. Tilan tekeminen omituisuudelle vähentää ei-toivottua yksinäisyyttä. Pysähtymisestä ja oman mielensä avoimesta kuuntelemisesta voi aloittaa.

 

 

Puhuttelu

Elämässä saapuu yllättävän usein oikeita hetkiä, jolloin elämä puhuttelee. Herääminen vastaavuudelle.

Hetki

Sanotaan, että vain salama puhuttelee suoraan. Kaikki muut viestit on aktiivisesti havaittava. Sattuvasti sanottu. Auki ja hereillä oleminen tilanteessa on elämän edellytys.

Tietyssä kohdassa elämää jokin kirja tai ihminen puhuttelee niin, ettei sitä voi saada tarpeekseen. Se osuu juuri oikeaan kohtaan ja menee syvälle. Elämä vastaa tarpeeseen. Se voi olla

  • löytämisen tunne
  • itsessä olevan hämärän tunnon ja uskomuksen vahvistumisen tunne
  • muutoksen tunne, jopa suuri käänne.

Puhuttelu voi vedota ihmisen alempaan tai ylempään luontoon. Siinä on sen vastaavuus. Puhuttelua seuraava oma valinta antaa elämälle suunnan. Seiska-lehti voi puhutella yhtä paljon kuin aitoa itsetuntemusta kehittävä taideteoskin.

Puhuttelu voi vahvistaa ennakkoluuloja, paisuttaa vääriä käsityksiä omasta voimasta – lisätä oman varjon voimaa. Tai auttaa ymmärtämään paremmin itseä ja kanssaihmisiä. Se voi jalostaa johonkin enempään kanssaihmisten hyväksi.

Siitä voi tulla pysyvää. Se voi muuttaa asioita loppuelämäksi ja jättää elinikäisen jäljen. Tai se voi mennä ohi nopeastikin. Jättäen jäljelle vain ihmetyksen, miten saatoin olla niin lumoissa  asiasta, joka nyt vaikuttaa oudolta ja yhdentekevältäkin.

Puhuttelussa

Moni meistä on aikanaan ollut rehtorin puhuttelussa tai ainakin opettajan tai esimiehen. Kärvistelemässä. Millaista oli ottaa viesti vastaan?

Näyttökuva 2013-11-22 kohteessa 11.47.48

Yhdenlaista puhuttelua on toisinaan tarjolla puolisoltakin. Kuinka usein viesti menee perille, vaikka se on ilmaistu äärimmäisen selvästi?

Kuka tahansa ihminen tarjoaa mahdollisuuden tulla puhutelluksi. Mutta kaikki eivät silti puhuttele. Eivät läheskään kaikki. Vastaavuus puuttuu.

Onko kaistaa?

Hyvinvoivana ja hyvinvointireserviä hyödyntävänä jaksan ottaa vastaan ja tietoisesti kehittyä. Ellei puhuttelu tapahdu luonnollista tietään, reservin käyttö on tarpeen. Jotta havahdun mahdollisuudelle, joka on tarjolla: tässä minä voin mennä eteenpäin.

Peilaaminen tarkoittaa tässä sitä, että suostun katsomaan itseäni ja myös itse puhuttelua: miksi tämä tuli tähän juuri nyt, mikä sen viesti on ja mihin suuntaan minun kannattaisi lähteä?

Puhuttelu on aina lahja. Jos jaksan olla siitä kiitollinen, elämäni laatu paranee.

Viesti

Viestin tehtävä on herättää tietoisuus asialle ja itselle: Herää itsellesi. Huomaa, millaiset asiat ovat sinulle oikeasti tärkeitä.

Usein varsinkin itsen suhteen kyse on suostumisesta ja antautumisesta, itseen katsomisesta. Suostun näkemään, suostun ottamaan tosissaan ja suostun ottamaan itseeni.

Miten elän oikein, auki sille kaikelle kehityspotentiaalille, joka maailmasta tulee vastaan? Sillä se resonoi sisälläni ja siitä on luettavissa paljon, siinä määrin kuin olen opetellut lukemaan.

Mut jotain samaa meis on*

Ihminen tunnistaa kohtaamisessa toisen ihmisen kanssa asioita, jotka eivät nouse tietoisuuteen. Silti ihminen reagoi siihen, mitä hän tunnistaa. Sen, miten toinen ihminen on ihminen, hänen kaltaisensa, hyvässä ja vähemmän hyvässä.

Ecce homo!

Ihminen peilaa kohtalotoveriaan: Jokin tekee meistä ihmisen, yksilöllisen ja persoonallisen ylittävällä tavalla. Tapahtuu tunnistaminen.

Ihmisessä olevan ylevän tunnistaminen on se, mikä kohottaa meidät sen eläimen yläpuolelle. Siihen, johon meissä on potentiaali yhtälailla kuin meissä on potentiaali olla ihminen. Ihminen on tehtävä, ja itsensä ylittäminen on osa ihmisyyttä. Toisinaan sen tärkein osa.

Näyttökuva 2013-11-18 kohteessa 22.11.16

Meissä on ihminen – se kutsuu luokseen. Esikuva – jokainen on potentiaalinen parhain mahdollinen esimerkki ihmisestä. Ja on oikeasti ihmisiä, jotka ovat löytäneet tiensä  potentiaalinsa, parhaansa luo ja käyvät esimerkistä. Katso ihmistä!

Esikuvaksi

Esikuvaksi kelpaa myös erilaisuus: miljoonittain eri tapoja toteuttaa se, mikä on ihmistä.

Se on lahja: katso minua, sitä miten minä toteudun ja toteutan ihmistä. Minä annan sinulle mallin olla erilainen ja toteutua omalla tavallasi. Usein sillä rajallisella tavalla, jolla siihen tässä hetkessä kykenen.

Erilaisuus on aina haaste. Se hiertää, se kaikertaa, se voi viedä kaaokseen. Siis jos laskee sen luokseen ja ottaa sen vastaan. Sen voi myös torjua – ja usein sen jossain määrin torjuu säilyttääkseen ja pitääkseen omastaan kiinni. Toisen ihmisen kohtaaminen on tästäkin syystä aina todellinen oppimisen mahdollisuus. Otanko vastaan?

Siinä se on

Tunnistan sinussa saman kuin itsessäni – ja kavahdan. Kohtaan samat heikkoudet kuin itsessäni. Ja joka kerran kun kohtaan heikkouden, en välttämättä halua tietää enempää. Sillä kohtaan samalla ihmisenä olemisen kärsimyksen, joka on osa omaa kärsimystäni.

Näyttökuva 2013-11-18 kohteessa 22.04.25

En halua kohdata itsessäni sitä kaikkea. Kuva itsestäni on toisenlainen ja haluan säilyttää sen. On sietämätöntä ja aivan liian vaikeaa elää sellaisessa maailmassa, jossa joutuu kohtaamaan itsessään kaiken.

Siksi on paljon helpompaa sivuuttaa se. Tai tuomita toinen ihminen ja hänen ominaisuutensa itseni ulkopuolelle. Löydän itsestäni monia tapoja torjua se, mitä juuri äsken oli saapumassa tietoisuuteeni.

Antautua

Ihmisenä olemisen ihme on se, että voi päättää antautua edellä kuvattujen kolmen edessä: hyväksyn sinussa elävän ihmisen kuvaksi itsestäni.

Jokaisessa ihmisessä on sama taipumus kohota ja kehittyä, vajota ja taantua. Mitä torjun itsessäni, sen näen ulkopuolellani. Mitä vaalin itsessäni, sen näen ulkopuolellani. Tunnenko ihmisen, tunnenko itseni?

Jokainen kohtaaminen tarjoaa mahdollisuuden tutustua, oppia ja ulottua enemmän. Seuraava kohtaaminen on seuraava mahdollisuus.

 

* ”Mutsi kysy, luuletsä olevas James Bond, sanoin, emmä tiedä, mut jotain samaa meis on.”

Cheek: Timantit on ikuisia

 

 

Kohtaaminen, nopeasti ja hitaasti

Kohtaamiset ovat arjessa nopeita ja lipuvat vielä nopeammin ohi, ellei läsnäolo tuo ihmistä paikalle ja tietoisuus saa otetta kohtaamisesta. Kuuluuko hidas kohtaaminen vain retriitteihin? Ovatko arjen kohtaamiset yksinkertaisesti niin luokattomia, että lipuminen on suotavaa?

Nopeat ja hitaat systeemit

Mainiossa kirjassaan Ajattelu, nopeasti ja hitaasti Daniel Kahneman kuvaa ajattelun kahta laatua: intuitiivisen ja emotionaalisen ajattelun nopeaa ja automaattista ja loogisen ja harkitsevamman ajattelun hidasta ja ponnistelevaa.

  • Ensimmäinen systeemi toimii ilman tahdonalaista säätelyä. Siihen liittyvät kiinteästi impulssit ja intuitiot, jotka ohjaavat sen toimintaa.
  • Toinen systeemi perustuu toimijuuteen, valintoihin, keskittymiseen, tarkkaavaisuuteen (”ole tarkkana”). Siihen liittyvät siis tietoisuus ja itsehillintä, impulssikontrolli ja itsekuri.

Ensimmäinen systeemi ei siis vaadi toimiakseen läsnäoloa ja ponnistelua. Luontaisen voittaminen, itsensä tietoinen kehittäminen on sen sijaan toisen systeemin voima, joka puolestaan ei ole luontainen.

Näyttökuva 2013-11-14 kohteessa 20.27.49

Miten nämä kaksi systeemiä käyttäytyvät kohtaamisissa?

Kohtaaminen nopeasti

Ehkä enemmän kuin koskaan ennen elämisentunteeseen liittyvät arjessa kiire ja vauhti. Kävellessä näkisi enemmän kuin juostessa, kävelystä olisi juoksua helpompi seisahtua. Mutta juokseminen on edelleen päivän sana.

Ensimmäisen systeemin pohjalta teen tulkinnan niin tilanteesta kuin ihmisestäkin. Usein tällä samalla periaatteella toimin suhteessa asiaan ja siihen, mitä toinen ihminen sanoo. Tästä voi saada itsensä kiinni päivittäin.

Kaikesta voi tuntea, että puuttuu impulssikontrolli ja sokeat tavat vallitsevat. Kohtaamista leimaa tunteenomaisuus ja assosiaatiot. Ennen kaikkea sössääminen: sanon jotakin omasta mielestäni osuvaa, mutta joka lähemmässä tarkastelussa tekee minusta aivan pellen.

Luulen nopeasti ymmärtäväni ja tavoittavani olennaisen vaikka todellisuudessa menen ohi paljosta siitä, mitä tilanne tarjoaa ja usein myös siitä, mistä oikeastaan on kyse. Ennen kuin itse ehdin mukaan, reagoin. Keskeytän, puhun päälle. Uskon tietäväni. Tämän päälle vielä samastun reaktiooni, mikä usein tekee minusta yhtä kuin reaktioni.

Kohtaaminen hitaasti

Pysähtyminen ja viipyily on löydettävä uudestaan.

Näyttökuva 2013-11-14 kohteessa 20.30.54

Havahtuminen uudelle on avain. Jokainen tilanne on uusi ja mahdollisuus. Pysähdyn, raivaan tilaa eli päästän irti eli ylitän luontaisen, antaudun – vastaan todelliseen tarpeeseen kun kuulen ja tunnustan sen.

Kohtaaminen ei muutu ilman tietoista toimintaa, mikä merkitsee kahta asiaa:

  • Pidättymistä impulssien mukaan menemisestä. Koska vääriä tapoja on harjoitellut koko elämänsä, tähän liittyy aitoa vääntöä.
  • Tietoista kuuntelua, tapojen muuntamista – läsnäolon ja kohtaamisen voimien kultivoimista. Samalla itsensä sivistämistä ja kohottamista luonnontilasta kohtaamisen kulttuuriin.

Kohtaamisen potentiaali

Mahdollisuus on annettu. Ja mahdollisuus on kohtaaminen: asioiden ymmärtäminen, itsensä tuntemaan oppiminen, toisen tavoittaminen, uuden luominen.

Potentiaali on kohtaavissa ihmisissä. Se vapautuu, kun sille antaa tilaa ja suostuu siihen.

Kohtaaminen on mikrokosmos elämän makrokosmoksessa. Kaikki mikä toteutuu siinä, voi toteutua elämässä ja päinvastoin.

Siksi siinä voi kokeilla sisäisyyden ulkoistamista. Kun kohtaamiseen antautuu hetkeksi ja siinä avautuu olemaan ihminen, molemminpuolinen oppiminen käynnistyy itsestään.

Rakastu

Sanotaan, että rakastuneen ihmisen aivot ovat mielenvikaisuuden tilassa ja rakastuminen on tunnetusti sokea ja onneksi se menee ohi.

Entä jos rakastumisesta tekisi tietoisesti pysyvän olotilan?

Luonnostaan

Mutta eihän rakastumista voi tietoisesti tehdä. Sehän syntyy luonnostaan, odottamatta ja on täysin hallitsematon prosessi. Ja riippuen näkökulmasta, aivan ihana tai ihan hirveä.

Näyttökuva 2013-10-31 kohteessa 19.59.22

Mutta mikä on oikeastaan rakastumisen anatomia?

Näkeminen

Rakastumiseen liitetyn sokeuden katsotaan tulevan siitä, että rakastunut ei näe muuta kuin mitä haluaa nähdä ja senkin kaikilla mahdollisilla tavoilla myönteisesti. Ja koko muu todellisuus katoaa usvaan jonnekin takavasemmalle.

Mutta mitä rakastunut sitten näkee? Sellaista mitä kukaan muu ei näe.

Rakastanut näkee sen parhaimman, jota rakastumisen kohde itsekään ei välttämättä näe. Rakastunut näkee johonkin, joka on kaikkein olennaisinta. Se mikä on mahdollista. Mikä olisi mahdollista, jos ei olisi kaikkia niitä esteitä, joita rakastunut ei useinkaan näe.

Kuuleminen

Jokainen rakastunut muistaa, että rakastettuaan olisi voinut vain kuunnella päiväkausia ja jokainen tämän suusta pudonnut sananen oli aarre verraton. Jota toisteli mielessään tai huokaili muuten vaan.

Eli rakastettu tulee kuulluksi, vaikkei välttämättä aivan kaikessa niin tärkeimmiltä osin. Palavin silmin kuunteleminen innostaa toista kertomaan lisää.

Tietoisen rakastumisen synty

Miten voi rakastua uudestaan joka päivä?

Kiitollisuudesta. Aivan kuten on kiitollinen rakastetulleen jokaisesta hetkestä – joita pitää lisäksi ihmeenä, mikä onkin totta – voi olla kiitollinen niistä hetkistä ja niihin liittyvistä asioista, joita saa elää toisten kanssa. Jokapäiväisen rakastumisen voi siis aloittaa jo edellisenä iltana ajattelemalla sitä kaikkea, mistä on kiitollinen.

Kiinnostus asioita ja ihmisiä kohtaan voi ilmetä samalla intensiteetillä kuin millä suhtautuu rakastettuaan kohtaan. Kaikki inhimillinen on kiinnostavaa. Lisäksi siihen suhtautuu laajalla ymmärryksellä, suvaitsevaisuudella ja avoimuudella.

Innostuminen asioista voi olla myös päätös. Siihen liittyy sellaisen näkökulman löytäminen, joka sytyttää tunteen ja tahdon asian suhteen. Aivan kuten rakastetun ideat ovat todella hyviä, joka ikinen.

Näyttökuva 2013-10-31 kohteessa 19.59.59

Viipyily syntyy läsnäolosta. Rakastetussa ja rakastuneessa herää tunne, että kaikki maailman aika on käytettävissä vaikka sitä on vain hetki. Kun oppii viipyilyn jalon taidon, aika on elastista ja sitä riittää uskomattoman moneen asiaan. Paljon.

Mikä ongelma?

Rakastuminen on luonnon tilassa pulmallinen monestakin syystä. Kun tietoisuus ei liity rakastumisen tunteeseen, sitä ohjaavat erilaiset toiveet ja pelot, jotka saavat näkökulman kapeutumaan ja usein myös vääristymään. Näkeminen ja kuuleminen ovat valikoivia, tunteen laimennuttua kuulee ja näkee sitten loput, ja masentuu.

Kun rakastuu tietoisesti, nämä sudenkuopat on mahdollista välttää. Sitä tietoisemmin eläminen muutenkin merkitsee: elämänansojen välttämistä, paremmin valitsemista.

Usein siitä seuraa kevyt olo, jossa kaikki on mahdollista. Siinä oikea asenne nousta ylös ja lähteä liikenteeseen näin marraskuun alun kunniaksi?

Kuule mua

Tämä on ilmiö: suurin osa ihmisistä täyttää tilan puheellaan. Puhumisen tarve on suuri, aivan kuin kenelläkään ei olisi ketään jolle puhua. Tai pikemmin: ketään, joka oikeasti kuuntelisi.

Ehkei olekaan. Koska kaikki haluavat puhua.

Tarpeen tyydytys

Moni ihminen huutaa tulla nähdyksi. Jos puhun kaiken itsestäni ulos, näkeekö joku minut lopultakin?

Onko sillä väliä, mitä suustani silloin tulee? Osaanko kertoa niistä asioista, jotka ovat minulle oikeasti tärkeitä? Haenko vain hyväksyntää itselleni sillä mitä puhun vai pyytääkö sieluni kuulijaa sanomaan, että tee mitä muuta tahansa mutta älä jatka noin?

Näyttökuva 2013-10-18 kohteessa 7.18.30

Tyydyttyykö tarve siitä, että saa puhua kaiken sen, mitä halusi sanoa? Outoa kyllä mutta ei.

Moni ihminen lähtee paikalta yhtä tyhjänä kuin saapuikin. Joskus tyhjempänä.

Erityinen tilanne ovat palaverit. Palavereissa on paljon esiintyviä taiteilijoita. He esittävät itseään sen sijaan että olisivat sitä. He korostavat sanoillaan omaa erinomaisuuttaan sen sijaan että olisivat erinomaisia. Tai edes uskoisivat siihen. Heidän egonsa on taiteilijan – kuolematon.

Suhde itseen

Ihmisissä tapahtuu heräämisiä siihen, ettei ulkoisessa tarvitse tapahtua niin paljon, jos yhteys itseen on olemassa.

Suhteen ja yhteyden luominen itseen on usein kaivatun tarpeen tyydyttämisen alkusoitto. Muutenhan soitto ei kenties ala ollenkaan. Soitto alkaa hiljaisuudesta. Ja jatkuu vuoropuheluna: minä puhun sisäisyydelleni ja sisäisyyteni vastaa minulle.

Yhteys muodostuu, ja kun äänet vaikenevat, ja minäkin vaikenen. Hälinä loppuu, terve sanoa loppuu, oleminen alkaa puhua.

Kuunteleminen

Tästä hiljaisuudesta on helpompaa lähteä kohtaamiseen.

Ei ole tarvetta tulla kuulluksi, koska on jo tullut kuulluksi. Ei ole tarvetta puhua, koska kaikki tärkeä ja välttämätön on jo sanottu. Mutta on tarve kuunnella ja kuulla, mitä sinulla on kerrottavaa. Peilata sitä omaa maailmaani vasten. Ja oppia siitä, ei opettaa sinua.

Näyttökuva 2013-10-17 kohteessa 23.50.21

Kun kuuntelemisen jälkeen dialogi alkaa, olen valmis siihen. Luomaan yhdessä kanssasi käsitystä maailmasta ja sen asioista. Myös sinusta ja minusta.

Mitä tehdä?

Mahdollisuus harjoitella tätä tarjoutuu joka päivä: Yhteyden luomista itseen. Suhteen luomista jokaisessa kohtaamisessa.

Kun yhteys syntyy toiseen ihmiseen, se on kuin peilautuma suhteesta itseen. Se on jotakin intiimiä ja jotakin enemmän. Sillä sinun luottavaisen ja avoimen läsnä olemisen kautta minä saan syvemmän yhteyden itseeni. Siihen parhaaseen, joka myös olen. Ja samalla pääsen kokemaan sinussa sen, joka on ollut sinultakin salassa.

Sanat välittävät heijastumia toden maailmasta. Samalla ne ovat aito kosketus, kaikille kosketusta kaipaaville.

P.S. Työelämässä täytyy toisinaan osata olla lujana. Kaikenlaisille jaarittelijoille saa antaa maksimissaan kolme minuuttia aikaa esittää asiansa. Katso: http://esimiehistyminen.wordpress.com/2013/10/18/ma-annan-sulle-kolme-minuuttia/

Rajat ja rikkaus

Muistaako joku muukin sen riemukkaan kokemuksen, kun oli oppinut lukemaan ja sitten tuli se hetki, kun osasi ensimmäistä kertaa lukea lehdestä sen pitkän ja vaikean sanan ”eduskuntatalo”.

Pitkällinen hahmottamis-kognitiivinen harjoittelu tuotti tuloksen. Raja oli kohdattu ja ylitetty, ei paluuta.

Alku joskus hankalaa

Kun ihminen aikuisena ryhtyy harjoittelemaan, tapahtuu tavallisesti seuraavaa:

  • Ihminen kohtaa osaamisensa, kykyjensä ja taitavuutensa rajat. Ellei ole harjoitellut pitämään tästä rajakokemuksesta, se on harvoin miellyttävä. Usein käy niin, että ihminen kimmahtaa rajalta takaisin ja eikä halua kokea sitä uudestaan, ellei ole pakko.
  • Ihminen kohtaa oman potentiaalinsa, mahdollisuutensa, piilossa olleet kykynsä, jotka ovat odottaneet niiden henkiin herättämistä. Usein tämä havahtumisen kokemus seuraa oppimiskokemusta: minustahan on tähän. Tällainen kokemus saa ihmisen haluamaan lisää, kaikkea.

Rajankäyntiä

Olen huomannut, että matka osaamisalueelta oppimisalueelle ei välttämättä olisi niin pitkä, jos kykenisin kokemaan uudestaan jotakin siitä tunnelmasta, josta osaamisalue on aikanaan syntynyt. Mielikuvani hankaluudesta on oikeasti vain mieleni kuva asiasta – kaukana todellisuudesta ja varsinkin kaukana tekemisen maailmasta. Tähän illuusioon herään usein, kun tartun toimeen.

Näyttökuva 2013-10-10 kohteessa 22.56.07

Vääristyneen mielikuvani muuntamista ei helpota jankkaava psykopuhe mukavuus- ja epämukavuusalueista, joihin liittyy usein vielä pakkoa ja syyllisyyttä. Jos nuo sinänsä asian yhtä puolta oikeutetusti kuvaavat käsitteet unohdettaisiin hetkeksi ja alettaisiin puhua

  • osaamisalueella oleskelusta
  • ohuen seinämän tai matalan kynnyksen takana olevasta oppimisalueesta

tilanteen ymmärtäminen muuttuisi radikaalisti.

Havahduin jossakin vaiheessa siihen, että käyn tuolla rajalla ja ylitänkin sen päivittäin, usein huomaamattani. Päivän aikana oppimani ei ole kovin tietoista oppimista. Kun kiinnitän tietoisen huomioni päivittäiseen oppimiseen, se muuttaa mielikuvaani ja asennettani – ja madaltaa kynnyksiä.

Mahdollisuuksia

Itsetutkiskelu toi minut siihen, että minussa on paljon sellaista toivottavaa, joka ei pääse toteutumaan. Potentiaalini ei tule käyttöön, sisäiset optioni eivät koskaan laukea.

Lisäksi tunnen ihmisiä, jotka suurimman osan elämäänsä yrittävät tulla toimeen potentiaalinsa kanssa sen sijaan että eläisivät sitä. Ihan hirveää tuhlausta. Mieli toimii usein mahtavana esteenä: toisinaan voi vain kauhulla ihailla mielen monimutkaista ja suurenmoista  kykyä estää parhaan toteutuminen.

Ja sitten osa noista mahdollisuuksista tulee todeksi. Mitä oikeastaan tapahtuu?

Valo, valaise!

Tietoinen pyrkimys alkaa havahtumisesta. Ja uskosta. Joskus myös kokemuksista liittyneenä siihen parhaaseen, joka välähtää hetkissä esiin: minussa on paljon enemmän hyvää.

Oppimiskokemus on minulle kokemus valosta. Asiat valaistuvat. Jos oppimiseen liittyy oivalluksia, ne valaisevat koko elämän, hetkeksi. Jos oppimisesta tulee jatkuva elämys, tulee valostakin sellainen.

Näyttökuva 2013-10-10 kohteessa 22.58.07

Rikkaus seuraa rajojen ylittämisestä. Elämä laajenee sellaisiin mittasuhteisiin, että voi aavistaa varmuudella, ettei pysyviä rajoja ole. Elämästä tulee avoin aarrekammio. Kirjoitin tästä taannoin: http://peilaus.fi/ihanuusalue/.

Itse saan elää unelmaani ja toteuttaa kutsumustani ja silti herään päivittäin mieleni rajoituksille ja esteille. Tämä herättää aiempaakin suuremman kiinnostuksen ja halun auttaa muita mielensä kanssa kamppailevia ihmisiä.

Ne hyvät tavat

Eestiläinen ystäväni kertoi, miten hän lapsena katseli Tallinnassa kylmissään käsiään hihoihinsa piilottelevia neuvostosotilaita. Talvi oli tullut jo syyskuun lopussa, mutta komentotaloudessa talvivarusteet jaettiin vasta 5. lokakuuta.

Tässä kohtaa kuuluu hymähtää neuvostojärjestelmän typerälle jäykkyydelle. Mutta saman tien voin kysyä itseltäni: missä jamassa on sisäinen komentotalouteni?

Kaikki valta neuvostoille!

Kun havainnoin omia tapojani, huomaan, että niiden muodostumiseen riittää yksi kerta. Varsinkin, jos asia mistä tahansa syystä tuottaa mielihyvää, tapa alkaa toistua, koska ’kaikki minussa’ haluaa sitä lisää. Valta siirtyy monimutkaisille sisäisille neuvostoille, jotka alkavat hallita. Jokainen toisto vahvistaa niiden valtaa. Ja jos ne saavat yksin päättää, kenelläkään muulla ei valtaa olekaan. No, kuulostaako tutulta?

Näyttökuva 2013-10-08 kohteessa 5.58.26

Parhaimmillaan tavat tuovat helpotuksen elämään: helpommin, nopeammin, varmemmin. Asiat saa hoidettua tehokkaammin ja järkevämmin. Ja ennen kaikkea: jää aikaa muuhun, tärkeämpään ja siihen, mitä oikeasti haluaa tehdä. (Ja liian usein johonkin aivan turhaan, vai?)

Huonoimmillaan tavat ovat huonoja tapoja. Ne tähtäävät hetkelliseen mielihyvään, mikä syö miestä ja kuristaa ankaralla otteella. Tapoja, jotka johtavat arkiseen ja toistuvaan riman alittamiseen ja alisuoriutumisen kehään.

Ja sitten vielä tämä: Kerran hyvistä tavoista muodostuu aikaa myöten huonoja, jos niitä ei muista päivittää. Elämä virtaa: kerran hyvä ei ole ikuisesti hyvä. Päivittämisen ohella olisi hyväksi tietoisesti luoda uusia tapoja.

Tietoiseksi tuleminen

Sanotaan, että ihminen ajattelee noin 60000 ajatusta päivässä. Sanotaan, että 10000 tapaa ja tottumusta pyörittää ihmisen jokaista päivää.

Herääminen: Millaisessa unen kaltaisessa tilassa tietoisuuteni oikeastaan on? Mihin nämä päivät oikein menevät?

Näyttökuva 2013-10-07 kohteessa 23.06.50

Aktiivinen haluni tulla tietoiseksi kohtaa vastarintaa: Se on vaivalloista. Se ei usein ainakaan aluksi ole välttämättä palkitsevaa. Siinä joutuu poistumaan osaamisalueeltaan. Tietoiseksi tuleminen kohtaa kynnyksen tai muurin, jonka ylittämiseen enempää motivaatio kuin sisäinen voimakaan harvoin yltää. Vaikealta tuntuu.

Ja sitten vielä elämä on ankara: tietoisuuden osittainenkin herääminen johtaa siihen, ettei se anna rauhaa. Levottomuuden tai hämmennyksen tila tarjoaa kaksi vaihtoehtoa:

  • jatkan eteenpäin ja vahvistan tietoisuuttani
  • painan heräämässä olevan tietoisuuteni takaisin uneen.

Jälkimmäinen vaihtoehto näyttää toistaiseksi suositummalta. Mutta ajat muuttuvat.

Hyviä tapoja

Omia tapoja voi arvioida seuraavilla kysymyksillä:

  • Vievätkö tapani kehitystäni eteenpäin?
  • Antavatko ne minulle tilaa toteutua siinä mitassa kuin tahtoisin?

Jos vastaus on kumpaan tahansa kysymykseen kyllä, kyseessä ovat hyvät tavat.

Omien tapojen laadukkuutta voi arvioida suoremminkin: Minkälaista oloa ne synnyttävät. Millaista energiaa ne luovat. Olenko tapojen myötä paremmin itsessäni ja tunnistanko paremmin oman sisäisen voimani.

Jos omien tapojensa tarkkailukin kuulostaa vaivalloiselta, voi lohduttaa itseään: Yhdenkin tavan havaitseminen alkaa muuttaa suhdetta tapoihin. Tie avautuu mihin tahansa muutokseen. Ja muutoshan ei ole muuta kuin sitä, että myötäelää elämää.

P.S. Ne hyvä tavat on 70-luvulla ilmestynyt käyttäytymis- ja tapaopas. Ajatella, jos 2010-luvulla kirjoitettaisiin opas hyvään sisäiseen käyttäytymiseen. Haluaisitko sinä olla projektissa mukana?