Peilaus

A coach tries to think by writing and speaking.

Avainsana: tietoisuus

Valkku

Aivan valmentajan urani ensi metreillä olin myymässä itseäni erääseen menestyksekkääseen yritykseen. Puhuin kokeneelle HR-johtajalle isolla tunteella siitä, miten he hyötyisivät in-house-coachista (jota vielä silloin kutsuin toimistomentoriksi) energiatason ja mielen jäsentämisen sparraajana. Hän katseli minua hymyillen ja kertoi lyhyen tarinan kohtaamisestaan edelliseltä päivältä.

Hänen luokseen oli tullut stressaantunut ja ahdistunutkin nuorehko työntekijä ja aikansa kuunneltuaan hrd oli ehdottanut, että tämä voisi käydä puhumassa jonkun kanssa asiasta. Reaktio oli ollut välitön: ”En mä mikään hullu ole!” Keskustelumme päätteeksi hrd totesi, että on tässä aika paljon vielä matkaa siihen, ennen kuin jengi on valmis avautumaan ulkopuoliselle.

Tuon jälkeen on vettä virrannut Vantaan joessakin ja asenteet ovat muuttumassa.

Minulla on ollut hyviä kokemuksia eri yritysten kanssa ja muun muassa Symbio on palkannut pysyvän in-house-coachin ja Vincitillä jokainen työntekijä saa valita itselleen sopivan valmentajan.

Kun olen nyt vuosia tehnyt yksilövalmennusta eri setupeissa, minulta on kysytty, mitä sinä sitten valkkuna teet? Olen jäsentänyt vastaukseni kolmeen.

Yhteyden luominen. Useimmalta puuttuu tottumus puhua ulkopuoliselle asioistaan ja ajatuksistaan. Kun antaa maksimaalisesti ihmiselle tilaa, yhteyden luomisessa syntyvän luottamuksen kautta peilautuu kaikki olennainen.

Tietoisuuden herättäminen. Jos ihminen on käynyt pääasiassa vain sisäisiä dialogeja, ajatusten peilaaminen ja aika usein myös toisten näkökulmien esittäminen on melkein terapeuttista. Varsinkin ihmisen ajatukset hänestä itsestään alkavat vähitellen ”valaistua”.

Tuki ja apu. Puhutaan paljon potentiaaliin kasvamisesta tai täyden potentiaalin käyttöönottamisesta. Arkisesti tämä on valmennuksessa usein rohkaisemista seurata omia ajatuksia, omaa tietä ja visiota. Tukea epäilyksessä, apua päästä lähemmäs omaa parempaa tarinaansa – auttamista näkemään paremmin itsensä ja tahtonsa.

Nykyisin tiedän, että jotkut ovat paljon minua selkeämpirajaisia toiminnassaan. He valitsevat esimerkiksi ovatko he coacheja, mentorerita vai sparraajia. Itse olen ottanut linjakseni toimia tilanteessa ja olosuhteessa, joskus pelkästään kuunnellen ja toisinaan puuttuen ihan suoraan kestämättömiin ajatuskulkuihin. Kuten Futuricen Hanno Nevanlinna kirjoitti LinkenIn-suositukseensa: ”… mutta jos haluat haastaa itsesi ja näkemyksesi, suosittelen.”

Ihminen tarvitsee toista nostaakseen tasoaan. Ulkopuolinen ja mistään muusta elämänalueesta riippumaton ihminen osoittautuu tässä useimmiten hyväksi seuraksi.

Missä sinun parempi kohtasi on? kysyy Mikko, p. 050 3840727.

Ei haukku haavaa tee

Outoa havahtua siihen, että tuota sanontaa on viljelty vielä hetki sitten ihan tosissaan. Kuin ihmisillä ei olisi ollut minkäänlaista tuntevaa tietoisuutta siitä, millaisia seurauksia latistavilla ja pahantahtoisilla sanoilla on. Miten sanat voivat viiltää, satuttaa ja haavoittaa, murentaa perusluottamusta ja traumatisoida vuosikymmeniksi. Eli erottaa ihmisen toisista.

Kyse ei arjessa aina ole pahantahtoisuudesta vaan aivan tavallisesta arkipäivän tolloudesta ja osaamattomuudesta,

joskus omien kokemusten sokeasta siirtämisestä eteenpäin. Siis normaalista myötätunnottomuudesta itseä ja muita kohtaan.

Valmentaessani olen usein kysynyt itseltäni, kuinka paljon tämänkin yrityksen tuottavuus kohoaisi, jos ihmiset oppisivat oikeasti ottamaan toiset huomioon puheessaan ja käytöksessään.

Tuottavuuden kasvu edellyttää mielestäni selkeästi kahta asiaa: matkaa ulospäin ja matkaa sisäänpäin.

Tosin sanoen halua oppia eli aktiivisesti hakea tarkoituksenmukaista muutosta omaan toimintaan.

Elämään kuuluu se, että viestit eivät aina mene perille ihan tarkoitetussa muodossa, väärinkäsityksiä syntyy ja loukkaantumisiakin. Jokainen voi silti nostaa tasoaan viestimisensä selkeydessä, varsinkin ruutuviestinnässään. Ja aivan erityisesti siinä, että harjoitellaan yhdessä käsittelemään asioita niin, ettei työnnetä hernettä entistä syvemmälle nenään.

Matka sisäänpäin tapahtuu harjoittelemisen ja reflektoimisen kautta. Miten toisaalta kirkastan ajatteluani ja toisaalta lämmitän yhteistä tunnetta niin, että viestilläni on mahdollisuudet hyviin seurauksiin? Ja miten opin aidosti päästämään irti esimerkiksi kerran koetuista loukkauksista, joista kiinnipitäminen tuhoaa tulevan hyvän.

Usein tarvitaan selkeitä tapoja ja toimintamalleja, joissa yksilön hyvä sulautuu yhteiseen hyvään.

Tällöin ihmiset oppivat löytämään enemmän yhteistä tonttia sen sijaan että kiinnittäisivät huomionsa pikkuasioihin – eli ylittämään pettymyksensä ja traumansa – jotka heitä erottavat. Ja sehän on jokaisessa kelpo työyhteisössä tavoitteena.

Tarvitsetko apua tavoitteiden käytäntöön viemiseen? Keskustellaan: Mikko@Peilaus, p. 050 3840727.

Itsestään selvyydet = harmaus

Mieli on bitch – ristiriitainen ja aina haluamassa jotakin. Vähintään huomiota omille agendoilleen. Ja ellet kiinnitä mielen toimintoihin tietoisesti huomiota, se toimii varmuudella sinua vastaan. Koska sillä on oma elämänsä ja koska se vie sinua, ellet sinä vie sitä.

Katso vaikka tätä.

·     Mieli alkaa pitää kaikkea saamaansa itsestään selvyytenä ja haluaa pitää siitä kiinni. Mieli rakastaa turvaa – ja saavutettuja etuja.

·     Mieli katsoo eteenpäin ja haluaa uutta. Se on utelias, vaihtelunhaluinen silloin ja siten kun sille itselle sopii.

·     Mieli näkee mahdollisuuksien runsauden ja rajoittaa niihin tarttumista.

·     Mieli antaa sinun kärsiä siitä kaikesta, mitä ei ole eikä se omasta mielestään(!) voi saavuttaakaan. Niukkuus kuristaa.

Näiden taipumusten ja eri suuntaan vetävien voimien keskellä ei ole välttämättä helppoa elää. Taannoin joku kirjoitti, että jos parisuhde ei anna sinulle sitä mitä haluat, voit kysyä itseltäsi, mitä olet itse antanut siihen.

Mielen terveys edellyttää ponnistuksen, mielen tasapaino samoin.

Onko aika ymmärtää se tosiasia, että harva asia kehittyy itsestään parempaan suuntaan eivätkä näennäiset korjausliikkeet pelasta kokonaisuutta?

Olenko mieluummin tietoisten päätösteni kuin itsestään puuhastelevan mieleni tuote?

Kaikkien suhteiden pitäminen tuoreena edellyttää tietoisen huomion suuntaamisen ja siihen liittyvän tekemisen.

Ongelma: työ on tylsää. Ratkaisu: muuta tapasi katsoa ja tehdä asioita.

Ongelma: keskustelukulttuuri on rikki. Ratkaisu: harjoittele omia dialogitaitojasi käytännössä.

Ongelma: twitter on täynnä itsestään selvää jankuttamista. Ratkaisu: luo & tuo sinne parempaa sisältöä.

Useimmiten toisten ihmisten kanssa tietoisempi eläminen ja toimiminen auttaa torppaamaan mielen pimeän uhkan. Tietoisempi ja parempi on jotakin, joka palvelee muitakin ja parhaassa tapauksessa jotakin paljon suurempaa.

Tyytyväisyys ei aina tässäkään johda tyyneyteen vaan liian vähään tyytymiseen. Lopeta se.

Terveisin Mikko, p. 050 3840727

Sen itsensä takia

Kärsimyksen vähentäminen maailmassa – taipuisiko se yhteiseksi tavoitteeksi? Tähän minulla liittyy henkilökohtainen unelma: että kaikki ihmiset saisivat tai antaisivat itselleen mahdollisuuden tehdä asioita niiden itsensä takia.

·     Työ itsessään olisi palkitsevaa ja rikastuttavaa. Ei palkan, ei ulkoisen statuksen, ei edes sosiaalisen yhteyden takia.

·     Liikkumisen kokemus olisi keho-mielen juhlaa. Ei siitä saatavien hyötyjen takia.

·     Ihmisten kanssa tekemisissä oleminen olisi yhteyttä ja yhteyden luomista, rakastamistakin sanan kaikissa ulottuvuuksissa. Ei taistelua vallasta.

Ei enää ulkoisia perusteluja ja syitä tekemiselle, ei irtautumista itse asiasta ja yhteydestä siihen. Sen sijaan itsensä liittäminen tekemiseen ja olemiseen, koska se on syvimmän ilon ja elämisen lähde.

Moni asia muuttuisi tämän myötä – mutta onko meistä sivistymään?

Miten tähän päästään? Kehityksen kulkua voi tarkastella esimerkiksi itsen ulkopuolelle joutumisen ja asettumisen avulla.

Joutuminen tapahtuu, kun ympäristön voimasta usein jo lapsena vieraannumme itsestämme ja yhteydestämme ja alamme suorittaa elämää, koulua, työtä ja muuta tekemistä. Kun alkuperäinen yhteys rikkoutuu, eksymme ja alamme uskoa muiden tarinoita, syitä ja perusteluja. Ne eivät aina ole oikeita eivätkä tue syvimpiä arvojamme eivätkä saa meitä loistamaan, koska ne eivät ole meidän oma tarinamme.

Asettuminen on askel tilanteen korjaamiseksi, yksi tämän hetken ja tulevaisuuden tärkeimmistä metataidoista. Kun asetun tietoisesti itseni ulkopuolelle tai kun katson itseäni ja elämääni kuin ulkopuolisin silmin, näen kokonaiskuvan ja erotan helpommin olennaisen epäolennaisesta. Erotan myös sen, mikä on aidointa minua ja mikä ei. Tämän reflektoimisen ja kokeilemisen kautta olen valmiimpi liittymään maailmaan sellaisena kuin oikeammin olen. Ja kas: maailma on valmiimpi liittymään minuun.

Näiden kahden välinen ero on siinä, annammeko huonojenkin vaikutusten vain viedä meitä vai luommeko tietoisesti elämäämme paremmaksi. Uskommeko sittenkin, että jotakin parempaa kuin tämä nykyinen on tarjolla.

Kärsimyksen vähentäminen eli toisten auttaminen on suora tie parempaan maailmaan.

Vieraantuminen, väärät uskomukset ja niistä syntyvät lukemattomat lieveilmiöt ovat suuri kärsimystä päivittäin synnyttävä voima.

Syvenevästä myötätunnosta toisten ääneen sanomatontakin kärsimystä kohtaan voi tehdä itselleen tavan kulkea maailmassa. Se ei ole tärkeää vain meille itsellemme vaan siinä on jotakin, joka syvimmältään yhdistää meitä ihmisiä.

Voimme olla toisillemme avuksi päivittäin, erilaisissa yhteyksissä. Varsinkin sen jälkeen, kun pääsemme ärsytyksestämme sitä palaverissa ylimielisellä yksinpuhelullaan yhteyttä luovaa ihmisparkaa kohtaan.

Kylmä sydän, mykkä iho

Harva asia herättää minussa yhtä voimakasta myötätuntoa kuin ihmiset, joita elämä kuristaa. Tekisi mieli laittaa käsi olkapäälle tai halata lujasti ja sanoa, että kyllä asiat järjestyvät ja sinä olet kaiken hyvän arvoinen.

Kun tutkii mielen monitasoisuutta, kompleksisuutta ja arvoituksellisuutta ja työssään kohtaa puristuksessa eläviä ihmisiä, herää kysymään, millaiset asiat ovat johtaneet ihmiset tuollaiseen tilaan. Pian huomaa, että tilanteessa on Paljon liikkuvia osia, kuten Ville Lähde kirjansa otsikossa toteaa.

Kun ottaa yhden yksittäisen tekijän luupin alle, luulee hetken tajuavansa mielen toiminnasta jotakin.

Syntymäni aikoihin oli vallalla vanha ohjeistus, että vauvoja oli syötettävä neljän tunnin välein riippumatta heidän tarpeistaan. Muuten lapsesta tulisi hemmoteltu ja vaativa. Niinpä vauvojen annettiin itkeä lohduttomasti tai odottaa apaattisena seuraavaa ruokailua.

Millaisen jäljen tällainen hylkääminen ja tarpeisiin vastaamattomuus jättää? Että on selvittävä yksin? Ettei ole sen arvoinen, että tarpeisiin vastattaisiin?

Tällaisen tiedostamattoman ja syvän jäljen kanssa on elettävä – eikä jälki erota työ- ja muuta elämää toisistaan, vaikka olisi mukavampaa ajatella niin.

Mitä eläminen, jäljen kanssa selviäminen tarkoittaa?

·     Edellä kuvatusta ”järkevästä lastenhoidosta” tietäminen auttaa kiinnittämään huomion omaa elämänasennetta ja käyttäytymistä ohjaaviin tekijöihin. Niistä tietoisemmaksi tuleminen on vapauttavaa. Esimerkiksi sen tajuaminen, etteivät nuo tekijät ole minä.

·     Toisin eli omilla ehdoilla toimiminen tuo suuren helpotuksen tunteen: ohjaava ote irtoaa, tämän ei tarvitsekaan olla elinkautinen.

·     Samanaikaisesti tuo jälki on olemassa ja otollisissa hetkissä se kytkeytyy päälle automaattisesti. Siksi on pidettävä olosuhteista huolta, jotta jälki ei ala ohjata. Ja ennen kaikkea, ettei siitä tule olotila ja mielentilakin, tapa reagoida.

Väsymys ja stressi aktivoivat jälkeä.

Kun suhde itseen ja omiin todellisiin tarpeisiin ohenee, se johtaa huomaamatta noiden alkuasetusten mukaan toimimiseen. Sydän kylmenee maailmalle, ihosta tulee mykkä ja se lakkaa vastaamasta eivätkä tunteet tunnu missään. Kun sydämestä katoaa ilo, kasvoista tulee naamio ja sanoista tyhjiä reaktiota. Tunnistatko tällaisen ihmisen?

Kun eksyy itsestä, eksyy toisista ihmisistä – ja päinvastoin.

Kun on vain itsensä varassa ja voi luottaa vain itseensä, tunteet pienenevät. Niin pieniksi, ettei niistä enää ole kompassiksi, jonka avulla suunnistaa ja tehdä viisaampia valintoja ja päätöksiä.

Päätöksiä urasta ja päivittäisistä asioista, kohtaamisista ja niiden synnyttämästä elämisentunteesta. Jos kaipuu yhteyteen saisi olla elossa, meillä olisi paljon vähemmän sen kuolettamisesta johtuvia lieveilmiöitä: korvikkeita, addiktioita ja oman häpeän ulkoistamista.

Pystytkö näkemään, miten toisenlainen työpäivä ja työelämäkin olisivat, jos lämpöä olisi vähän lisää? Miten omista alkuasetelmista tietoisemmaksi tuleminen herättäisikin ymmärrystä ja empatiaa toisia kohtaan, sen sijaan että pelko ja välinpitämättömyys hallitsevat johtamista, kohtaamisia ja yrityksiä rakentaa luottamusta ja tehdä yhteistyötä? Miten mikään oikeasti voimallinen on mahdollista niin kauan kuin kohtaamaton heikkous ohjaa sanoja ja käyttäytymistä?

Voimme luoda itsellemme ja toisillemme parempaa elämää kuin mitä aikoinaan saimme osaksemme. Parempaan pystyminen on mahdollista. Se on jo syy elää ja samalla jotakin, jonka jättää perinnöksi huomiselle työpäivän päättyessä.

Prosessijohtaja seikkailee

Palkkaisitko sinä teille prosessijohtajan, jolla ei oikeastaan ole mitään käsitystä prosesseista tai niiden kulusta ja joka todennäköisesti siksi johtaisi prosesseja intuitiivisella unissakävelijän varmuudella? Etkö?

Sori, palkkasit jo: itsesi.

Johdat mielessäsi olevia prosesseja kuin edellä kuvattu johtaja: et ollenkaan. Koska

·     Et ole niistä tietoinen

·     Et tiedä mitä tehdä niille

·     Et välttämättä halua edes tietää

Mielen prosessit tuntuvat ajatuksenakin vaikeilta ja hankalilta.

Jo pelkkä niistä tietoiseksi tuleminen kuulostaa vaivalloiselta. Mistä edes aloittaa? Ja ennen kaikkea: mitä se ihmistä hyödyttää? Saako niiden tuntemisesta edes hyvän mielen, puhumattakaan ystävistä, menestyksestä ja vaikutusvallasta?

Vaan: ei siitä haittaakaan ole. Sisäisillä prosesseilla on taipumusta heijastua ulos: sanoihin, tekoihin, olemiseen ja käyttäytymiseen. Silti on mieluisampaa kuvitella, ettei näin käy. Tai ettei se haittaa.

Vaikka elämäsi on täynnä esimerkkejä siitä, että haittaa kyllä. Hyvien prosessien ohessa teet päivittäin päätöksiä

·     Huonojen ja heikkojen tarinoiden pohjalta. Liikaa sellaista, joka estää sinua toteuttamasta sitä hyvää, jonka tiedät.

·     Itsetuhoisten tapojen pohjalta. Voit kysyä itseltäsi jokaisen tapasi kohdalla: vahvistaako vai heikentääkö, rohkaiseeko vai lannistaako tämä minua?

·     Sinua heikentävien impulssien pohjalta. Tarpeesi kulkevat erilaisten suodattimiesi lävitse ja lopputulos on korkeintaan sattumanvaraisesti hyvä.

Nämä sinussa elävät prosessit synnyttävät ja kanavoivat tapahtumia, jotka vaikuttavat suoraan siihen, miten päiväsi rakentuvat ja kulkeeko elämäsi eteenpäin niin kuin sen kuuluisi.

Alkaako kiinnostaa, mitä sinussa oikeasti tapahtuu?

Sinulle annetaan päivittäin mahdollisuus nähdä omiin prosesseihisi ja syihin, miksi niille kannattaa tehdä jotakin.

Vaikka vain omaksi hyödyksi – ja läheiset työkaverisi kiittävät myös.

Näilläkö mennään vai kaipaisitko prosessiohjausta? Voit aina soittaa Mikolle, p. 050 3840727.

7 syytä harjoitella

Harjoitteleminen on itsensä eli oman mielen johtamisen perusta.

Harjoitteleminen on myös orgaanisin tapa oppia, kehittyä ja muuttua. Sellaiseksi kuin haluat.

Siksi kerron nyt lyhyesti seitsemän syytä harjoitella.

1)  Haluat oppia jonkun taidon tai kyvyn. Hyvä, harjoittele. Mitä tahansa voi harjoitella ja mistä tahansa asiasta voi tehdä harjoituksen. Se on juuri niin yksinkertaista kuin miltä se kuulostaa.

2)  Kun harjoittelet, harjoittelet tapoja. Harjoitteleminen on säännöllistä ja mielekästä toistamista. Jos pystyt siihen, opit mitä tahansa. Sellaistakin, mitä et vielä osaa ollenkaan.

3)  Kun harjoittelet, et koskaan harjoittele pelkästään taitoa tai kykyä. Harjoittelet samalla tietoisemmaksi tulemista, koska mitä pidemmälle edistyt, sitä paremmin opit tuntemaan itsesi ja sen, mistä sinut on tehty. Lisäksi kun harjoitat itsekuria, harjoitat samalla omaa toimintaasi ohjaavaa voimaa. Mitä enemmän harjoittelet, sitä vahvemmaksi tämä voima kasvaa.

4)  Tärkeintä harjoittelussa on harjoitteleva asenne. Kun suhtaudut mihin tahansa tekemiseen harjoittelevalla asenteella, kynnys tekemiseen ja sen aloittamiseen laskee. Voit alkaa tehdä mitä tahansa, koska harjoittelet ja harjoittelemiseen kuuluu opetteleminen ja erehtyminen ja epäonnistuminen. Harjoitteleminen levittyy vähitellen kaikkeen elämään.

5)  Harjoitteleminen tuo sinulle mielekkyyden kokemuksen. Olet koko ajan kehittymässä ja muutosprosessit elävät sinussa kaiken aikaa. Ja koska olet itse antanut niille suunnan, olet koko ajan menossa oikeaan suuntaan: enemmän parempaa sinulle ja muille.

6)  Kun huolehdit harjoittelemisesta, harjoitteleminen huolehtii sinusta. Ja siitä, että pysyt liikkeessä. Jatkuva muutos on vastakohta niille pakoille (”pitäisi”) ja muureille, jotka pysähtyneessä elämässä vaanivat ennen kaikkea sisäistä elämääsi.

7)  Harjoitteleminen näyttää sinulle konkreettisesti mahdollisuutesi rajattomammin kuin mikään muu. Se antaa sinulle vahvoja aavistuksia siitä kaikesta potentiaalista, joka sinussa on ja joka odottaa vapautumistaan. Ja jota sinä joka kerta harjoitellessasi vapautat.

Haluatko tulla paremmaksi? Harjoittele.

Haasteet, harjoittelu ja seuraukset

Toistaiseksi vain pieni joukko edelläkävijöitä harjoittelee tietoisesti oman mielensä kanssa. Joukko tosin kasvaa, kun ihmiset tulevat tietoisemmaksi itsestään ja siitä, miten sisäisen elämän harjoittaminen vaikuttaa ulkoiseen elämään: työhön, ihmissuhteisiin ja yleiseen elämisen laatuun.

Tietoisemmaksi tuleminen onkin usein avain harjoittelemisen aloittamiseen.

Eräs kollegani kuvasi omaa aloittamisen motiiviaan kuin sisällä kasvaneena paineena, joka pakotti tekemään jotakin päivittäin häiritseville asioille. Toisilla paine ei kasva riittävän suureksi jotta he aloittaisivat – ja miksi aloittaa, jos elämä sujuu riittävän hyvin ilmankin?

Ne, jotka ovat aloittaneet, kertovat seuraavaa.

Haasteet. Arjessa omaan osaamattomuuteen tai voimattomuuteen törmääminen.

·     Reagoin äkkipikaisesti ja usein ensimmäinen reaktioni on negatiivinen. En innostu, näen ensimmäisenä virheet, suhtaudun nuivasti ihmisiin.

·     Ikävät ajatukset jäävät pyörimään mieleeni ja pyörivät siellä vielä pitkään. Esimerkiksi saamani palaute tuntuu useimmiten loukkaukselta. Yritykseni saada tämä ”mielen satunnaisgeneraattori” vaikenemaan epäonnistuu toistuvasti.

·     Asiat, jotka ovat minulle tärkeitä ja nostaisivat elämäni laatua, jäävät toistuvasti tekemättä ja jään toistamaan huonoa tapaani. Kiroan sitä, että häviän itselleni aina uudestaan.

·     En pysty päättämään vaan odotan, että asiat hoituvat jotenkin itsestään tai joku muu päättäisi puolestani.

Harjoittelu. Harjoitteleminen tapahtuu niissä arjen tilanteissa, joissa kohtaa haasteen. Harjoittelu on parempien tapojen luomista ja vahvistamista. Eli niiden kynnysten ylittämistä, joiden taakse usein jää.

·     Helpoin tapa alkaa harjoitella parempia reagointitapoja on aluksi tietoisesti jättää reagoimatta. Ja katsoa, mitä itsessä tapahtuu: miten tunteiden aallokko lyö joskus kiivaanakin mutta vain hetken. Tämän havainnon pohjalta voi lähteä kehittämään myönteisempiä ja kannustavampia tapoja suhtautua asioihin ja ihmisiin.

·     Irtipäästämistä on harjoiteltava tietoisesti. Kannattaa aloittaa jostakin itselle melko yhdentekevästä, päästää siitä irti ja siirtyä vähitellen haasteellisempiin asioihin. Loukkaannuinko oikeasti tuollaisesta pikku jutusta? Tapahtuiko se edes oikeasti?

·     Omat mielikuvat siitä, mitä tekeminen on ja mitä se vaatii, ovat usein ylimitoitettuja suhteessa itse tekemiseen. Just do it toimii tässäkin kohtaa hyvänä mottona – ylittää tahdonkynnys saman tien ja opetella ylittämään sen kevyemmin.

·     Päättämään oppii tekemällä päätöksiä. Asioiden yksinkertaistaminen, mustavalkoistaminen horisontin kokoisesta väripaletista, auttaa päättämään, kun tilanne tai asia sitä edellyttää.

Seuraukset. Harjoittelemisen seurauksia alkaa huomata usein hyvin pian aloittamisen jälkeen. Harjoittelemisen jatkaminen merkitsee uusien tapojen vahvistumista ja syvenemistä, myös järkevämpää harjoittelemista.

·     Kun en ole niin kireänä, ihmiset hengittävät ympärilläni kevyemmin. Tämä on ehkä tärkein seuraus. Ja sen myötä voin itsekin paremmin.

·     Aloin harjoitella itseni syyttelemisen vähentämistä. Tämä oli vaikeaa. Sillä aina kun sain itseni syyttelemisestä kiinni, aloin syytellä itseäni myös siitä. Mutta olin päättänyt päästää irti tästä tuhoavasta tavasta ja vähitellen sen ote alkoi hellittää.

·     Olen hyvä suoriutumaan työstäni, mutta työni ulkopuolella en saa kunnollista otetta siihen, mitä haluaisin tehdä. Näin kuvittelin, mutta olin väärässä. Harjoittelu toi minusta esiin puolen, jota en tuntenutkaan. Olin paljon parempi kuin kuvittelin. Eli jouduin harjoitteluni myötä toistuvasti päivittämään mielikuvani ja käsitykseni itsestäni. Este oli kirjaimellisesti sisälläni.

·     Heräsin sille ikävälle tosiasialle, että tunteeni tekivät päätöksiä puolestani. Päätin, että tämä asia muuttuu nyt. Tilanteissa, joissa tunteet alkoivat viedä, kysyin itseltäni, kumpi täällä päättää, minä vai tunteeni. Tämä oli ratkaiseva kysymys. Harjoittelu toi myös välittömämmän suhteen tunteisiini.

Kulku haasteisiin havahtumisen kautta tekoihin ja niiden seurauksiin on kiinnostava monestakin syystä. Se on

·     Aina yksilöllinen, koska niin jokainen meistä on rakennettu pienintä yksityiskohtaa myöten.

·     Tietoiseksi tulemisen prosessi. Tiedämme paljon enemmän kuin aloittaessamme. Moni kuvitelma saa väistyä harjoittelussa tapahtuneen todellisuuden kohtaamisen myötä.

·     Tutustumista itseen – mitä oikeastaan tiedän itsestäni ennen kuin altistan itseni tekemisestä syntyville prosesseille ja niiden kohtaamiselle?

Työpäivä tuo vastaan ulkoisia haasteita ja nostaa esiin sisäisiä haasteita.

Näihin haasteisiin vastaaminen eli niiden kohtaaminen riippuu siitä, miten olet vastannut niihin eilen. Jos haluat vastata huomisen haasteisiin paremmin, ryhdy harjoittelemaan.

Mielen harjoittelemisen myötä turha amatöörimäisyys väistää tekemisestämme ja meistä tulee todellisia ammattilaisia työssämme.

Oletko ajatellut liittyä edelläkävijöihin? Voin auttaa, p. 050 3840727/Mikko.

Harjoittele tietoisemmin

Kun tulee tietoisemmaksi, vapautuu samalla tietämättömyyden kahleista ja sattumanvaraisuudesta – kohti selkeyttä. Tätä mantraa olen hokenut itselleni viimeiset 30+ vuotta.

Miten on, kiinnostaako sinua tietoisemmaksi tuleminen? Siitä mitä sisälläsi liikkuu ja millaista toimintaa se synnyttää niin sanoissasi, teoissasi ja reaktioissasi? Ja myös siinä, millaisia vaikutuksia teollasi ja olemisellasi on?

Minua kiinnostaa. On kiinnostanut jo vuosia. Ihan itsestään. Syynä on ollut se, että minua on häirinnyt. Häi-rin-nyt. Se on ajanut minua.

Häirinnyt mikä?

·     Se, etten tiedä enkä osaa. Tämä voisi olla parempaa, tämä elämä.

·     Se, että ajattelen ja toimin toisin kuin tahtoisin. Haluan tehdä niin kuin tahdon.

·     Se, että niin harvaa näyttää kiinnostavan tämä, vaikka tietoisempana on lähempänä itseään ja oman elämänsä luomista.

Sillä onko tiedostamaton, uninen elämä sen arvoista? Se, ettet tiedä kuka olet ja mitä oikeastaan haluat. Saatat hyvinkin toteuttaa ihan jonkun toisen tyypin plänejä. Vaikka parempaakin olisi tarjolla.

Näytän tässä yhden mahdollisen tien. Kyse on tavoista.

1)  Meillä kaikilla on lähtökohtaisesti kaksi mahdollisuutta. Joko

·     Meillä on sokeita tapoja.

·     Meillä on tietoisia tapoja.

Ja koska olemme ihmisiä, me olemme tavallisesti iloinen sekoitus noista kahdesta.

Ja tästä se tie lähtee. Tietoisemmaksi tuleminen.

Samoin kuin voin kysyä, miten näkemykseni ja mielipiteeni ovat syntyneet, samoin voi kysyä, mistä tapani ovat muodostuneet.

Koska tavat ovat sitä, mitä me toistamme. Ja kaikki mitä teemme päivittäin, tekee sen, mikä olemme. Siksi tavat ovat niin olennaisia.

Ja tässä on meidän mahdollisuutemme. Ja se menee näin.

·     Tutustu itseesi.

·     Skannaa tapasi.

·     Luo omempaa ja parempaa.

Tämä on loppujen lopuksi yksinkertaista mutta edellyttää päättäväisyyttä.

Ja samalla löydät oman tahtosi. Ja jos se on ollut hukuksissa, esimerkiksi koska eksyit elämässä (mikä ei ole pelkästään huono asia), sitä joutuu vähän hakemaan.

Jos tämä kuulosti turhan monimutkaiselta, on olemassa yksinkertaisempi vaihtoehto.

2)  Voit aloittaa matkasi siitä, että luot itsellesi jonkun uuden tavan ja alat toistaa sitä.

Paremman tavan, oman tavan. Ja sitten seuraat uteliaana, miten sen kanssa sujuu ja kenties, millaisia vaikutuksia sillä on. Ja muutat sitä tarpeen mukaan.

Ja kun se alkaa sujua, ota seuraava.

Voi käydä niin, että nämä uudet tavat alkavat

·     korvata vanhoja tapoja

·     muuten vaikuttaa vanhoihin tapoihisi ja joissakin tapauksissa siihen miten elät ja vaikutat

Tekeminen herättää sinut. Eli tekee sinut tietoisemmaksi ja se on harjoittelemisen eli tapojen muodostamisen tie. Tekemisen kautta opit tuntemaan, kuka oikeastaan olet ja mistä sinun elämässäsi parhaimmillaan voisi olla kyse. Free your mind and your ass will follow.

Tekeminen tekee sinut. Ei vain paremman tuloksen vaan enemmän sinut.

Ei ihan vähän. Sinusta tulee oman elämäsi muotoilija. Ja siitä alkaa jotakin todella mahtavaa.

Iki-ihana Maaret Kallio räppää samasta asiasta:

Hanki vain tietoa, mutta sitäkin enemmän uskalla harjoitella taitoa – yksin ja yhdessä. … Harjoittele, harjoittele, harjoittele – ennen kaikkea toisten ihmisten kanssa. Olet joka päivä rakentamassa elämääsi, eikä se ole milloinkaan tuleva valmiiksi. (Lujasti lempeä, 2016)

Sinun ei tarvitsekaan toistaa loppuelämääsi vain jostakin epämääräisestä lähteestä epämääräisesti omaksumaasi vaan voit kirkkaasti, tietoisesti luoda omista tavoistasi ja omasta elämästäsi itsesi näköistä. Just do it.

Mahti homma, tarvitsetko apua matkallasi? Voit soittaa 050 3840727/Mikko

Paha mieli

Kun puoliso tai kollega toteaa, että nyt hänelle tuli paha mieli, on hyvä pyytää anteeksi. Tämä on hyvin yksinkertaista eikä oikestaan niin vaikeaakaan.

Mutta kun oma mieli on paha eli aiheuttaa jatkuvasti itselle harmia, mielipahaa ja pitää yllä huonoja fiiliksiä eli käyttäytyy itsetuhoisesti, kuka pyytää anteeksi keneltä?

Tavallisesti ei kukaan. Tavallinen on niin tavallista: mielentila tai olotila, sellaista, johon ei enää kiinnitä huomiota. Joskus jopa ympärillä elävät toiset ihmiset ovat niin tottuneet tällaisen omaa pahaa mieltään hautovan ihmisen olotilan hedelmiin, että vain pitävät ihmistä ”sellaisena”.

Näyttökuva 2015-03-13 kohteessa 8.39.00

Monet ihmiset tietävät, että näin ei tarvitse olla. Mielen ei tarvitse olla paha vaikka sitä olisi sellaiseksi kasvatettu: toimimaan kantajaansa vastaan.

Mitä sitten pitäisi tehdä, että mieli olisi hyvä?

Parempien asioiden tekeminen auttaa mieltä kohottautumaan. Ne ovat usein pieniä asioita, ja niiden voima on siinä, että ne saa tehdyksi. Lisäksi pienikin itsensä ylittäminen moninkertaistaa niiden voiman.

Tekemisen jälkeen kannattaa peilata sitä kaikkea, mitä toimiminen on saanut aikaiseksi: kokemuksia, ajatuksia, oivalluksia, tunteita, prosesseja, seurauksia. Suurin osa peilaamisen kohteista jää aluksi hämärään, mutta kas kummaa, tietoisuus ja sen ulottuvuus vahvistuvat peilaamisen myötä. Samoin kuin hyvä mieli vahvistuu, kun sitä vahvistaa.

Omaa mieltä peilatessa nousee esiin mielen kummallinen puoli: Se näkee vaaroja kaikkialla ja puolustautuu mielellään jo etukäteen. Se välttää mielipahaa kiivaammin ja toisinaan myös raivokkaammin kuin hakee mielihyvää.

Minusta näin ei kannata elää. Miksei? Koska törkeä määrä elämää jää elämättä. Ja kuka sellaista haluaisi, edes omalle kohdalle?