Kuminauha

Pyysin eräässä työpajassa osallistujia miettimään, mitä tapahtuu sen jälkeen, kun he ovat jälleen kerran venyttäneet sisäistä kuminauhaansa – jaksaneet jaksaa – ja sitten päästävät siitä irti.

Kiusasin heitä tahallani. Tiesin, että monet heistä eivät oikeastaan koskaan päästäneet irti vaan kuminauha jäi venytettyyn tilaan odottamaan hapertumistaan ja lopulta katkeamistaan. Minut oli faksattu paikalle muista syistä, mutta toisinaan on yritettävä pysäyttää tuollainen mielenvikaisuus. Ennen kuin katkeaminen alkaa tulla lihaksi.

Kun kuminauhasta päästää irti, kuuluu veikeä paukahdus ja räminä

ja vasta sitten seuraa lepotila, jännitteestä palautuminen.

Ryhmässä oli niitäkin, joille irtipäästäminen oli tuttua. He löysivät syitä siihen, miksi irtipäästäminen on joskus niin vaikeaa.

·     On tehnyt niin pitkään väärin että siitä on tullut tapa, josta on vaikea luopua.

·     Ei halua kuulla sisällään tuota paukahdusta ja räminää, joka syntyy korjausliikkeestä.

·     Ei tiedä, mitä tapahtuu kun päästää irti ja hetkellinen tyhjyydentunne pelottaa.

Täysin ymmärrettävää. Usein liian kauas ja liian kauan jatkunut venyminen on seurausta epätasapainosta (sisäisessä) elämässä ja epätasapainon kohtaaminen ottaa lujille. (Ja tietysti epäterve venyminen rapauttaa sisäistä elämää.) Varsinkin, jos juuri tuota kohtaamista on venymisellään tahtonut välttää.

Milloin tahansa voi valita toisin.

Elämäänsä voi rakentaa antamalla omien tunteiden johtaa omien tarpeiden tunnistamiseen. Tarpeet puolestaan johtavat oman elämisen itseohjautuvuuteen. Ihminen tietää lopulta itse parhaiten, kun hän vain suostuu kohtaamaan tietonsa. Ja ennen kaikkea tietämään itse, mikä on olennaista.

Todellisten tarpeidensa kanssa elämään oppinut ihminen, sisäisesti luja ja vakaa, on aarre jokaisessa yrityksessä. Paitsi niissä yrityksissä, joissa oman vääristyneen, yksipuolisen ja vanhentuneen työetiikan riivaama johto yrittää vahvistaa kyseenalaista etiikkaansa henkilöstössä. Sen sijaan, että rohkaisisivat näitä leikkimään kuminauhalla.

Olisiko työetiikan päivittämisen paikka? kysyy Mikko@Peilaus, p. 050 3840727