Peilaus

A coach tries to think by writing and speaking.

Avainsana: Työhyvinvointi

Työhyvintoiminta

Ensin havahduttiin sille, että ihmisten hyvinvointi on tärkeää hyvälle työlle. Hyvinvoiva työntekijä on enemmän paikalla & läsnä ja jaksaa paremmin. Samalla huomattiin, että esimerkiksi myönteisellä ajattelulla ja positiivisilla tunteilla on työhyvinvointia vahvistava vaikutus.

Uusi havahtuminen tapahtuu parhaillaan sille, että hyvinvointi yksin ei johda parempaan työn tekemiseen. Ihminen saattaa voida hyvin ja tehdä silti vain vähän tai ei ollenkaan tai aivan muita asioita kuin mitä työ ja tehtävät edellyttäisivät.

Aika laiskanakin voi hyvin. Ja ahkerana voi touhuta toisarvoisia ja kokonaisuuden kannalta haitallisiakin asioita. Hyvinvoinnille on löydettävä tarkoitus itsen ulkopuolelta.

Työhyvintoiminta kääntää ajatuksen nurin: hyvinvointi syntyy oikeasta toiminnasta, ei päinvastoin.

Fokuksen siirtäminen toisten ihmisten todellisiin tarpeisiin vastaamiseen on tärkein yksittäinen merkitystä luova tekijä. Merkityksen tunne luo kestävää hyvinvointia. Itse asiassa se on hyvinvoinnin ydin.

Vanha kunnon Peter Drucker kiinnitti aikoinaan huomion kahteen asiaan:

Keskitytään tekemään oikeita eli tärkeitä asioita. Niitä asioita, jotka liittävät sekä yksilön että yrityksen tahtomisen yhteiseksi tahdoksi.

Tehdään asioita oikealla eli asiakasta parhaalla mahdollisella tavalla palvellen.

Kummatkin asiat ovat jatkuvan yhdessä parantamisen silmukassa: kynnykset kehittämiseen eli uuteen tuntemattomaan astumiseen ylitetään yhdistämällä kaikkien viisaus ja voimat.

Kun työhyvintoimintaa johdetaan ja kehitetään, tärkein asia kommunikoinnissa on kuulla se, mitä ei vielä ole sanottu ääneen. Siitä käsin luodaan parempi suunta yhteiselle tekemiselle.

Elon kurveissa oikaista ei*

Ystäväni avautui muutama ilta sitten puhelimessa: ”Mä tykkään tehdä lumitöitä.” Mieleeni peilautui välittömästi sosialistisella datapreerialla kaikuva parku siitä, että ei kyllä saisi yhtään enää lumeksia.

Ystäväni mielestä tärkeintä on, että näkee kättensä jäljen. Kuulin hänen vielä viittaavan siihen oloon, kun lumityöt on tehty.

Näyttökuva 2015-01-16 kohteessa 11.13.57

Mikäs se ihanampaa kuin että saa homman päätökseen. Tyydytyksen tunne vailla vertaa. Miksi? Koska elämässä on niin monta, jolloin näin ei ole.

Harva asia tai työ on enää tapahtuma vaan niistä on tullut prosesseja. Prosessit käynnistyvät ja jatkuvat. Mielen kehittäminenkään ei tule koskaan valmiiksi.

Toistan tätä nykyisin muutostyöpajoissa, joissa organisaatiota lähdetään muuttamaan bottom-up eli osallistamalla ja sitouttamalla ihmisiä muutoksen tekemiseen reflektoimisen ja mielen työkalujen avulla.

Ydinsanoma on selkeä: Jos teidän prosessi valmistuu, teidän on aika hylätä se ja aloittaa seuraava.

Laiska mieli olisi mielissään siitä, että homma saataisiin hoidetuksi, mieluiten kerralla. Tällainen mukavuudenhalu on luonnollinen osa ihmismieltä.

Nykyisin on opittava elämään epävarmuuden, keskeneräisyyden ja jossain mielessä jatkuvan riittämättömyyden kanssa. Se rassaa. Kun varsinkaan mielensä jälkiä eli seuraamuksia ja lopputulemia ei voi kunnolla näyttää kenellekään eikä niitä välttämättä näe edes itse.

Paradigman muutos työssä edellyttää myös paradigman muutoksen mielessä. Tälle havahtuminen on usein ensimmäinen askel sekä työhyvinvoinnin että työmotivaation suhteen.

Lumitöiden aika töissä on ohi. Sitä paitsi uutta lunta sataa milloin tahansa.

 

*Reino Helismaa: Rovaniemen markkinoilla

hr vai HR

”Mä tapaan HR-ihmisiä säännöllisesti. Ja ikävä sanoa, että HR on suurimmassa osassa yrityksiä kuin vaimo perisaksalaisessa perheessä: täysin alistettu yksinvaltiaalle isälle (toimari/johto) ja jota lapset (alaiset/henkilöstö) katsoo joko säälien ja kaunaa kantaen: mikset sä helvetissä tee jotain?!” Toimitusjohtaja

Näyttökuva 2014-03-31 kohteessa 21.31.55hr

Joissakin yrityksissä HR puolestaan on kuin kulissi tai kuten joku hauskasti sanoi ”alibi HR”:

”Se on ihan kuin oltava mutta mitään todellista merkitystä sillä ei alun perin ole ollutkaan. Siihen on palkattu joku keskinkertaisuus, joka ei välttämättä edes ymmärrä, että hänen tehtävänään ei ole saada aikaan mitään.”

Poikkeuksen muodostaa muutama virkistyspäivän, joiden suunnittelemiseen hän saa helposti kulumaan muutaman kuukauden. Ja seuraavat kuukaudet kuluvat, kun hän metsästää palautetta virkistyspäivästä ja analysoi sen merkityksiä tulevaa virkistyspäivää silmällä pitäen.

”Tiedätkö kuinka moni HR on aivan pihalla siitä, mitä heidän pitäisi tehdä? Aivan-liian-moni. Useimmiten ne on tosi hyväntahtoisia samalla kun ne on tahdottomia.”

HR

Jossain skaalan toisessa päässä ovat HR-ihmiset, joilla on paitsi omaa tahtoa, heille on myös annettu runsaasti valtuutusta, tilaa ja itsenäisyyttä toteuttaa sitä. Usein tällaisilla HR:llä on ajatus siitä, miten ”ihmiskapitaalia” hoidetaan niin että sen arvo kasvaa kaikkien eikä vähiten ihmisten omissa silmissä.

Näyttökuva 2014-03-31 kohteessa 21.34.42

”Meidän HR:n aktiivisuus näkyy siinä, että hän elää arjessa mukana ja keskustelee ihmisten kanssa ja kuuntelee. Näin hän on aika hyvin selvillä, miten ihmiset jaksavat ja samalla, mitä heillä on menossa. Ihmisistä näyttää nousevan hyvää settiä myös HR:lle kun on taitoa poimia se.” Esimies

HR kulkee rinta rinnan ja edelläkin johdon strategioista eli on oikeasti kehittämässä yritystä henkilöstön toiminnan, hyvinvoinnin ja mahdollisuuksien kautta. HR on proaktiinen ja hänellä on koko ajan menossa jotakin hanketta joidenkin ihmisten kesken tai suhteen yrityksessä.

Hän ei odota mitä tulevaisuus tuo tullessaan vaan luo sitä. Kaikkien parhaaksi.

Millainen hr tai HR teillä on? Miten sinä omalta osaltasi autat yritystäsi HRstymään?

Jotain mieltä?

Aiemmin mieleltä odotettiin vain työn nopeaa ja täsmällistä hoitamista. Nykyisin yhä useampi työ vaatii itsenäistä ajattelua, jonkinlaisen kokonaisuuden hallintaa sekä itseohjautuvuutta.
Tämä vaatimus ei täyty itsestään selvästi. Täyttymys edellyttää taitoa ja voimaa maailmassa, jossa sinua ja mieltäsi häiritään jatkuvasti.

 

Kyllä kannattaa

Kannattaa pitää omasta mielestä huolta. Eikä ainoastaan ylläpitää sen hyvinvointia vaan kehittää sen taitoja ja kykyjä ja vahvistaa sen voimaa. Siis sen sijaan, että antaa sen toimia omalla automatiikallaan.

Miksi? Koska automatiikka luo sattumanvaraisia tuloksia. Siitä johtuvat myös vaihtelut niin päivissä kuin aikaansaannosten lopputuloksessa. Lisäksi ehdollistumien tuottamat tavat eivät todellakaan ole aina paras mahdollinen vaihtoehto toimia.

Miten saada tasaisempaa jälkeä aikaan, sellaista, mitä saa aikaan parhaimpina päivinä mutta useammin? Harjoita mieltäsi.

Energia

Opi johtamaan omaa energiaasi. Pidä huolta omista voimistasi ja pidä huolta ennen kaikkea siitä, että sinulla on sitä jatkuvasti varastossa. Sillä voit säädellä ja tasapainottaa tilojasi. Ja ennen kaikkea Tilanteita, joita tulee jatkuvasti.

Näyttökuva 2013-12-12 kohteessa 21.25.39

Kun sinulla on energiaa johtaa energiaasi, myös häiriöt ovat voitettavissa. Joku keskeyttää sinut. Puhelin soi. Saapunut meili vilkuttaa näytön alalaidassa. Nouseeko verenpaine? Energiasi auttaa sinua selviämään kunnialla ja organisoimaan päättäväisesti.

Olosuhteet

Eri olosuhteita voit muuttaa suotuisammiksi. Tärkein on saada omaa rauhaa työn tekemiselle. Ennen kaikkea ajattelulle, suunnittelulle – näkemyksille ja sille, mikä on oikeasti tärkeää, olennaista ja merkityksellistä.

Laitat ison digitaaliajastimen näyttämään, kuinka monen minuutin sinua saa taas häiritä. Tai nostat punaisen lipun salkoon, ja kun se on alhaalla, olet jälleen tavoitettavissa. Et vastaa puhelimeen vaan vastaat soittopyyntöihin kun olet valmis. Meileihin ehtii vastata myöhemmin.

Sinä voit vaikuttaa. Sinä olet oman työsi asiantuntija. Tänään voit näyttää sen kaikille.

Mieli

Anna mielen rauhoittua ja jäsentyä. Ota suhde omaan mieleen ja opi elämään yhteydessä sen kanssa. Käy mielen gymillä lyhyesti monta kertaa päivässä. Harjoittele. Don’t wish for it, work for it. Se on askel kohti itseohjautuvuutta, mielen johtamista ja itsesi johtamista.

Näyttökuva 2013-12-12 kohteessa 21.27.41

Ei ole mitenkään tavoiteltavaa ulkoistaa terveyttäsi ja mielesi hyvinvointia työterveyshuollolle. Voit ottaa tilasi ja itsesi haltuun olemalla aktiivinen.

Pidä huolta mielestäsi, niin mieli pitää huolen sinusta. Pohjimmiltaan se on hyvin yksinkertaista.

Julkkarit!

Kirjan synty on aina ihmeellinen asia: mistä sanat oikeasti tulevat? Mutta: aina vuodessa yhden kirjan ehtii kirjoittaa.

Ihanaa väkeä!

Ja kun kirja on sitten saavuttanut kriittisen 1.0 versionsa, on aika juhlistaa sitä. Ja se on kyllä ihanaa! Ihmiset, jotka ovat ahkeroineet kirjan eteen tai muuten antaneet oman panoksensa, tulevat yhteen. Ja muut tärkeät ihmiset. Heidän edessään kelpaa kyllä kirjaa esitelläkin.

Uskomattoman hauskaa. Puhua tuttujen ja puolituttujen ja tuntemattomien ja tuikituntemattomien kanssa. Kun kirjoittaa Hyvistä tyypeistä ja Paremmista tyypeistä niin vetää puoleensa sellaisia. Ja paikalle tulee pelkästään sellaisia tyyppejä. Vetovoiman laki – kuka voi olla uskomatta siihen?

Mikä fiilis?

Fiilis on se, että kirjasta tuli juuri niin hyvä kuin siitä näissä olosuhteissa saattoi. Tyytyväinen siis.

Ja onnellinen siitä, että se tuli kirjoitettua. Humanisti ja maailmanparantaja minussa ei vaikene. Insinööri miettii, miten systeemistä tai kojeesta saisi toimivamman ja paremman. Minä ihmismielen insinöörinä mietin sitä, miten ihmisen suhteen itseensä ja toisiin saisi vastaamaan ja toteuttamaan paremmin sitä, mikä siinä on parasta ja mahdollista.

Tällaisesta ei voi kirjoittaa liikaa. Kyse on avainkysymyksestä (työ)hyvinvoinnin, (työ)onnellisuuden ja (työ)elämisen kannalta. Se saa yrittämään. Aina uudestaan. Ja kun saa jotain oikeasti tehdyksi, kyllä se vaan tuntuu hyvältä.

Mitä seuraavaksi?

Kun viimeinen lasillinen on kohotettu, viimeiset kuvat otettu, viimeiset sanat puhuttu ja kuunneltu kanssakulkijoiden kanssa ja kirja lähetetty maailmaan – mitä seuraavaksi?

Odottelemaan, miten maailma ottaa vastaan ja mitä vastaa. Ihmiset, joille se on kirjoitettu. Julkinen toiminta on omansa ja siitä saa osansa. Iloinen asia.

Kevyt sisäänhengitys ja sitten katse tähyää uusiin seikkailuihin. Okei, tähyää jo. Uusien kokemusten ja oivallusten sanoittaminen antaa itselle paljon ja sitten voi vaan toivoa, että toiset saavat tästä paljosta osansa.

Se kirja!

 

Näyttökuva 2013-11-29 kohteessa 8.25.51

Iloiset kirjailijat eilisissä juhlatunnelmissa.

Kirja on ladattavissa meidän blogista. Lataa ja ravista.

 

 

 

 

Töissä nyt

Kaikuja juuri nyt meneillään olevasta Nordic Business Forumista, jossa London Business Schoolin professori Lynda Gratton puhui kehittyvän työelämän mahdollisuuksista.

Kolmio

Grattonin mukaan ihmisen kestävyyteen ja sinnikkyyteen vaikuttaa kolme asiaa: emotionaalinen elävyys, sosiaaliset yhteydet sekä älykkyys ja viisaus.

Emotionaalisen elävyyden haasteena on jatkuva vaatimusten ja haasteiden virta työssä ja kotona. Jaksamisen ytimessä ovat itsetietoisuus, itsensä ymmärtäminen ja itsen kanssa toimeen tuleminen. Todellinen voima kohdata sekä asioita että ihmisiä perustuu toisaalta tasapainoon ja toisaalta lujuuteen, jotka kummatkin syntyvät työskentelystä itsen ja oman mielen suhteen.

Sosiaaliset yhteydet tarkoittavat toisaalta verkostoja ja toisaalta läheisiä ihmissuhteita. Yhtälailla menestys kuin hyvinvointikin pohjaavat näihin yhteyksiin. Onko ympärillä pieni joukko ihmisiä, joiden kanssa jakaa ja peilata ideoita maksimaalisella avoimuudella ja aidolla palautteen annolla? Onko riittävästi ennakkoluulottomuutta tarkastella maailmaa, nähdä siinä tapahtuviin muutokseen ja sen olennaisiin tarpeisiin. Läheiset ihmissuhteet fyysistä läheisyyttä myöten ovat tärkeitä hyvinvoinnille ja elämän perusluottamukselle.

Älykkyys ja viisaus eivät enää tarkoita kerrytettyä tietoa vaan ennen kaikkea kykyä monimutkaiseen ongelmanratkaisuun. Tällainen kyky on tämän päivän maailmassa selkeä erottuvuustekijä, sillä se luo arvoa, se on harvinaista ja sitä on vaikea jäljitellä.

Lynda Gratton

Huono ja hyvä kehä

Vaikka kolmesta edellä esitetystä osaisikin huolehtia, Grattonin mukaan ihminen huomaamattaan joutua kodin ja työpaikan välillä kahteen mahdolliseen kehään.

Huono kehä syntyy siitä, että

  • ihminen menee aamulla töihin syyllisyydentuntoisena koska hänelle on ollut liian vähän aikaa esimerkiksi lasten kanssa ja omat voimavarat on ylitetty
  • ihminen palaa illalla töistä vihaisena ja turhautuneena, aliarvostettuna.

Hyvä kehä syntyy siitä, että

  • ihminen on saanut kotona olla autenttinen, hän on saanut tukea (ja saanut tukea) ja kokee voimistuneensa
  • töistä ihminen palaa oppimiskokemuksineen, inspiroituneena ja verkostoituneena.

Useimmat ihmiset elävät yllä kuvattujen kehien sattumanvaraisessa sekoituksessa. Mahdollisuus vahvistaa hyvää kehää edellyttää usein havahtumista ja halua vaikuttaa asioihin ja niiden kulkuun. Tietoista pyrkimystä arjen kohtaamisissa seuraa muutos, toisinaan nopeassakin tahdissa.

Esimerkkejä seuraten

Maailmalta löytyy esimerkkejä siitä, miten uusien tapojen kokeileminen tuottaa hyviä tuloksia esimerkiksi uusien hyvien kehien luomisessa.

British Telecomilla ollaan kiinnitetty huomiota siihen, että työpaikalla suhteet ovat aikuinen-aikuinen –suhteita eikä perinteisen alisteisia. Tällä on ollut suuri vaikutus paitsi työilmapiiriin myös ihmisten työhön sitoutumiseen ja tasavertaisesta kohtaamisesta syntyvään vapauteen ajatella ja ideoida.

Goressa on puolestaan huomattu kaksi selvää menestystekijää:

Ihmisille on tietoisesti annettu runsaasti aikaa ja tilaa kokeilla asioita.

Työpaineen on huomattu vaikuttavan negatiivisesti lähes kaikkeen työn tekemiseen. Paineettomuutta on pyritty lisäämään kaikkialla, sillä sen on havaittu lisäävän työnilon lisäksi myös tuottavuutta.

Iloinen biologia

Joimme erään ystäväni kanssa päiväkahvit tässä eräänä päivänä. Keskustelun lomassa hän kysyi naureskellen: ”Olemmeko oikeastaan mitään muuta kuin hormonitoimintaa?”

Olemmeko me?

Se kohta kehossa

Mieleeni muistui toinen keskustelu erään kaverini kanssa jo jokin aika sitten. Hän oli päätynyt seuraavaan itsehavaintoon:

”Katoin yhtenä iltana telkasta dokumenttia jostakin kriisialueesta. Siin näytettiin kärsiviä ihmisiä. Huomasin oudon jutun. Kun näytettiin kuvaa kärsivästä miehestä, mussa heräs välittömästi myötätunto sitä ihmistä kohtaan. Kun näytettiin kuvaa kärsivästä naisesta, mä huomasin oikeestaan vaan sen perseen.”

”Seuraavana päivänä mä olin tossa lähikauppakeskuksessa ja toi tuli mun mieleen, kun rullaportaissa tsiigailin muijia. Heräsin, et noiden naisten mieleen ei pääse näkemään mut muutenhan ne on siinä esillä. Siis ollaanks me täällä päivästä toiseen vaan yrittämässä jakaa geeniperimäämme vai oikeesti elämässä näiden ihmisten kanssa? Yhtäkkii mä vaan tajusin etten mä enää tajuu.”

Keskity olennaiseen?

Iloisen vuodatuksen jälkeen kaverini kysyi: ”Niin siis ootsä törmänny tähän noissa yrityksissä, joissa sä puuhaat? Niinku siihen, et miehet näkee naisesta vaan sen noin kymmenen sentin siipaleen, jossa vyötärö muuttuu lantioks?”

Jo vain.

Suoraan kuormasta

Kun ihmiset ovat työpaikalla tuntikausia päivästään eivätkä välttämättä ehdi hengailla töiden jälkeen missään, toisinaan väistämätön tapahtuu. Kehittyy suhteita, joita ei ehkä pitäisi kehittyä.

”No onhan se aika ongelmallista duunin kannalta, et pomo alko seukkaa mun tiimissä olevan mimmin kanssa. Suhde on suhde etkä sä voi oikeen vedota mihinkään, ettei sais kertoo sitä tai tätä suhteessa. Vaikkei duuneissa tietysti mitään pomolta salattavaa ookaan, kyse on jonkunlaisesta luottamuksesta ja toisinaan ihan yksinkertasesti siitä, et jutut pysyy tiimin sisällä. Kaikki ääneen ajattelut ja kehittelyt, tunteenomaisuus… Siis ylipäätään et sä voit ja uskallat olla se ihminen kuka sä oot ilman et sä pinnistelet ja mietit, mitenhän pomokin tän näkee tai kuulee. Vähä skitso olo, joo.”

Kun tähän soppaan lisää sen, että suuri osa ihmisistä pitää edelleen mahdottomana, että mies voi olla naisen kanssa ’vain ystävä’, keitos alkaa kuplia. Varsinkin, kun melkoinen osa ihmisistä ajattelee, että työpaikalla syntyneet suhteet ovat pelkästään noloja. Elämän tai avun hankkiminen voisi heidän mielestään tehdä tällaisille ’suhteilijoille’ hyvää.

Energia

Vievätkö hyrräävät hormonit paljon energiaa ja fokusta duunista? Siis ilman, että se olisi verkossa tapahtuvan aikuispörräämisen keskeinen tekijä? Soitin kotiin päästyäni tutulle työpsykologille:

”No onhan tämä vähän kaksiteräinen haulikko. Siitä syntyy sellaista aika hauskaa energiaa, kun tulee erilaisia tällaisia jännitteitä. Lisää työtehoakin. Tosin ilo on tavallisesti aika lyhytaikainen, koska tuo jännite laukeaa joko sillä että saa mitä haluaa tai ettei saa mitä haluaa. Ja lopputulos ei aina ole helppo. Toisaalta on todettu, että työpaikat, joissa on sekä miehiä että naisia, on terveempiä kuin kovasti yksipuoliset. Että ehkä sillä vetovoimalla ja pienellä pörräämiselläkin on hyviä vaikutuksia.”

Lisääntyykö fokus vai väheneekö se?

”No, jos mielessä suihkii koko ajan joku suhdejuttu, niin onhan se poissa duunifokuksesta. Mutta tämäkin on tällainen tyypillinen iltapäivälehtiharha: nostetaan otsikko tällaisesta eikä huomata esimerkiksi sitä, että itse duunin lopputuloksen kannalta on aivan sama, miksi fokus on hukassa. Suurimmalta osalta ihmisiähän se on joka tapauksessa hukassa, joskus suuren osan työaikaa ilman että hormonit liikauttaa lehteäkään.”

Eli ei siis syytä huoleen?

”Joo ja ei. Äärimmäisen harvoissa tapauksissa tämä on oikeasti todellinen ongelma esimerkiksi alkoholiin tai muuhun riippuvuuteen verrattuna. Lisäksi hormonien hyrinä antaa meille aika ajoin hyvän tunteen elämästä tai ainakaan ei voi olla ihan kuollut. Toisaalta sitten taas onhan se aika puuduttavaa tuntea olevansa pelkkä tissit ja perse. Ihan niin kuin tuollaisesta jälkimurrosiän low lifesta ei ois päästy pätkääkään eteenpäin.”

Miten tästä eteenpäin?

”Voisihan sitä itseä ehkä vähän säätää. (nauraa) Voisi oppia kiinnittämään huomionsa muuhunkin kuin siihen, mihin huomio suuntautuu ihan itsestään. Jossain huvittavan ja säälittävän välimaastossa oleillaan, kun joutuu seuraamaan, miten siis hyvä kun ei kuola valu joiltain tyypeiltä. Kevyt itsensä sivistäminen eikä pelkästään se, et oppii käyttäytymään. Koska toisinaan taas törmää niihin, jotka pysyy ulkoisesti cooleina mutta sisällä pyörii sama kehä. Ei se varsinaisesta kehityksestä kerro. Joillakin nuorilla kolleilla sen ymmärtää, tuon palleilla ajattelun, mutta että keski-ikäiset äijät on edelleen samassa lähtöruudussa, joo, on se aika noloa.”

Siitä vähän säätämään, jooko?

Instant karma

John Lennon lauloi Instant karmasta jokin vuosikymmen sitten. Sitten siitä tuli vitsi: Kun joku potkaisi sinua vahingossa pöydän alla, se oli instant karma eli maailmankaikkeuden vastaus typeriin puheisiisi.

Sitten sen ajankohtaisuus pysyi.

Ikioma tyytyväisyys

Olen miettinyt, mitä tapahtuisi, jos neukkarissa loputtoman tylsiä monologejaan pitävä musikka saisi itse kärsiä saman kuoliaaksi turhautumisen kuin mitä hän aiheuttaa muille. Muuttuisiko maailma?

Tai mitä seuraisi, jos kaikesta käytävällä juoruiluista ja kahvihuoneessa kyynistelystä saisi välittömästi saman niskaansa? Jokaisesta loukkauksesta loukkauksen?

Puhumattakaan iloisista työpaikkakiusaajista, asemansa väärinkäyttäjistä tai puolison pahoinpitelijöistä?

I hope karma slaps you in the face before I do.

Havahtuisiko ihminen välittömämmin hitaalle itsetuholleen, joka syntyy omista asenteista ja käytöksestä – ja muuttaisi itsetyytyväisen ”minä mitään muuttua tarvitse” –olonsa peiliin katsomiseksi ja haluksi tehdä, jotakin.

Vai onko jokin muu paikka herätä kuin Siperia?

Mitä tapahtui todella?

Äiti, mistä (nämä) aikuiset tulevat? Missä vaiheessa heidän maailmansa pysähtyi?

Nuorena oli vielä elinvoimaa ja halua muuttaa maailmaa. Tapahtuiko sitten kuolettava herääminen siihen, että ensin pitäisi muuttua itse – ja paukut loppuivat? Kun unelmat sammuivat ja kapseloituivat, kapseloituiko ihminen ja hänestä tuli itsessään ja itselleen elävä, muista piittaamaton?

Kun itsensä kohtaamista ja muuttamista ei opetettu kotona eikä koulussa, ei kehittynyt itseohjautuvaa tahdon voimaa. Tästäkö seurasi luovuttaminen, tyytyminen siihen elämään, josta sai edes jotakin, tai ulkoisen menestyksen tavoittelemiseen.

Entä jos elämästä olisi alusta lähtien saanut tehdä itsensä näköistä? Olisiko elämään uinut vähemmän valittamista ja muuta tuhon kylvämistä?

Ja kun elämä nyt tarjoaa siihen tilaisuuden, tarttuako siihen?

Muutos – on se mahdollinen

Lennon kiteytti muutostarpeen:

Instant Karma’s gonna get you
Gonna look you right in the face
You better get yourself together darling
Join the human race

Pikakarman tarkoitus on ojentaa ihmiselle takaisin se, minkä pitäisi olla yhtä selvää kuin olennaistakin: Et elä yksin etkä itsellesi. Olemisesi ja toimintasi vaikuttavat toisiin ja sitä kautta takaisin sinuun. Voit valita hyvän lisäämisen tai huonon lisäämisen – sen mukaan maailma vastaa, muodossa tai toisessa.

Miksi tämän tajuaminen on niin vaikeaa – toteuttamisesta puhumattakaan? Yksinkertainen asia: Elä yhteydessä toisiin ja anna hyvän kiertää. Ellet jo osaa, harjoittele.

Sillä jokainen tehty harjoitus kuorii esiin niitä unelmia, joiden oletti jo kuolleen. Niiden elinvoima on osa ihmisen elinvoimaa, hyvinvointia ja elämisen riemua.

Sitä, minkä jotkut ihmiset kohdatessaan tuntee välittömästi.

En taho!

Kuopukseni oli vähän alle kaksivuotias kun hän alkoi vastustaa asioita. ”En taho!” oli hänen vastauksensa ei-mieluisiin ehdotuksiin. Siinä oli jotain todella hellyttävää.

Aikuisen kohdalla tämä ei aina ole yhtä hellyttävää. Esimiesten ja alaisten kanssa ei varsinkaan aina.

Vähempiki riittää

Työelämässä törmää jatkuvasti laiskanpulskeisiin asenteisiin oikeastaan suhteessa mihin tahansa. Tämä ei ole uutinen, koska noihin asenteisiin törmää melko vähällä peilauksella myös omalla kohdallaan.

Mukavuudenhalu on lonkeroinut itsensä niin ajatteluun kuin käsitysten muodostamiseen, niin kykyyn luoda päivitettyjä tapoja kuin siihen hyvään tapaan yrittää parhaansa.

Miksi pitäisi? Koska vähempikin riittää. Ja koska ei kukaan muukaan, miksi riuhtoisin? Järjen puhetta – käykö vastaan väittäminen?

Tavallista

Tavallisessa elämässä on tähän asti selvinnyt kohtalaisesti ilman ihmeitä tekevää itsetuntemusta tai tietoisuutta omasta mielestä. Monet asiat tulivat annettuina, maailma oli yksinkertaisempi, normaali riitti ihan hyvin.

Jokin muuttui. Työelämä odottaa ihmiseltä uudenlaista kurinalaisuutta. Ihmisen resurssit ovat rajalliset, varsinkin jos niitä ei lähde kehittämään. Ja nyt ollaan siinä inhimillisessä kohdassa, jossa jokainen ihminen on syntymänsä hetkellä: Valmiudet on kehitettävä, niistä on tehtävä jotakin. Pelkistä valmiuksista ei sellaisenaan ole hyötyä edes ihmiselle itselleen.

Mitä valmiuksia, kykyjä ja taitoja olisi kehitettävä nyt? Ihmisen katse suuntautuu luonnollisesti ulospäin, mutta ne luonnonvarat alkavat ehtyä. Lisää työtunteja ei toimi. Sisäänpäin katsoessa vastaan tulee useimmiten vain hämäryys – ja kaaos.

Ja hänen mielensä – se sisältää monta eri tahtoa, monta minää, sisäkkäisiä, vuorottelevia, keskenään kamppailevia… Leena Krohn: Hotel Sapiens

Tehoa!

Nämä kaksi maailmaa kohtaavat työelämässä näinä päivinä.

Toisaalta silmukka kiristyy: Enää ei käy, että vaan touhutaan tai että oleskellaan työpaikalla tai että saadaan hommaan kulumaan kohtuuttomasti aikaa, istutaan höpöttämässä joutavia tai istumassa vapaamatkustajana palavereissa. Tai ainakin yhä harvemmin.

Vaan kyllä minä niin mieleni yllätin, kun useiden YT-myllerrysten jäljiltä tällaisia itseensä tyytyväisiä hankaloita istuu vielä yrityksessä jos toisessa. Huippuosaajia? Toimarin/omistajien serkkuja?

Toisaalta moni ihminen tuntuu edelleen olevan aivan kädet levällään oman mielensä suhteen, jossa vain tapahtuu asioita, joista seuraa sattumanvaraisesti kaikenlaista ja jolle ei vaan voi mitään.

Moni on jo kuullut puhuttavan, että työtä voisi tehdä järkevämmin ja oman mielen järjestämisestä olisi yhtä paljon hyötyä kuin työpöydän järjestämisestä, mutta puuttuu tahto pysähtyä. Koska ei tiedä, mitä siitä seuraa  – mielen vedenpaisumusko? – ja mitkä olisivat ne työkalut, joilla asioille oikeasti voisi tehdä jotakin.

Siksi näyttääkin siltä, että moni yrittää edelleen puskea ja painaa vanhoin eväin, vaikka tietää tai ainakin aavistaa, että jotain pitäisi tehdä. Ettei tämä tästä ainakaan näin paremmaksi muutu.

Ne eivät tiedä

Onko ihminen johdonmukainen olento? Aina ei näytä siltä.

Toisaalta törmää ihmisiin, jotka valittavat monesta tai kaikesta ympärillä olevasta mutta syvä haluttomuus (tai sen veli: kyvyttömyys) tehdä asioille mitään estävät toimeen tarttumisen.

Toisaalta on ihmisiä, jotka eivät tiedä paremmasta eivätkä osaa sitä kuvitellakaan. Sitä, miten asiat voisivat olla toisin ja paremmin. Tällaisten ihmisten elämä näyttää olevan melko pientä ja olosuhteiden sattuessa se voi siitäkin vielä kutistua.

Ei ihme, että tällaisesta tunnelmasta kehkeytyvät oman elämänsä bulldogit, joiden lavasäteily saa helposti hyyhmäiseksi iloisimmankin ilmeen tai työilmapiirin.

Eikä ihme, että tällaisten tyyppien vastapainoksi aidosti oman tietämisensä ja osaamisensa edessä nöyrät ja siksi uuden oppimiseen auliit sielut loistavat kuin tähdet.

Tämä päättyy nyt kysymykseen: Miksi niin harvat näyttävät oikeasti osata enää edes kaivata sitä, että oma elämä oikeasti tuntuisi joltakin ja se tuntuisi hyvältä?

Parasta esiin

Mitä pitäisi tapahtua, jotta paras ihmisessä tulisi esiin? Jotakin enemmän ja paremmin?

Ja jos niin tapahtuisi, mitä siitä seuraisi?

Erilaisuus

Työyhteisöjen hyvinvoinnin yhteydessä puhutaan usein erilaisuuden hyväksymisestä tai edes sietokyvystä. Harvoin puhutaan siitä, miten ihminen hyväksyy oman erilaisuutensa.

Siis sen, että erottuu originaalisti muista, joukosta? Mistä seuraa, että on oikeasti erillinen, yksin ja itsensä varassa.

Pelottavaa. Pelko liittyy eloonjäämiseen, joka on koko evoluution ajan perustunut kuulumiseen, yhteyteen ja siihen, että yhteisö hyväksyy eikä hylkää.

Rinnalla

Mitä tämän rinnalla on tahto saada toteutua, luoda ja tuoda oman näköistä elämää esiin? Vaa’assa siis toisaalta eloonjääminen ja toisaalta useimmiten jonkin aika epämääräisen halun toteuttaminen.

Ei siis ihme, että maailma näyttää juuri tältä: Muutama genius, joilla toteutumisen tahto on suurempi kuin kuolemanpelko. Tai toisella tavalla ilmaistuna: kuoleman uhkaakin suurempi on pakko olla autenttinen, muuten elämä ei tunnu elämältä vaan se on kuolemaakin pahempaa.

Näitä muutamaa kohti on laimeita ja laimeampia versioita, joita kutsutaan meiksi kuolevaisiksi. Elämme tavallista elämää ja olemme sopeutuneet enemmän tai vähemmän hyvin ja toteutumisemme merkitsee yksilöllistä musiikkimakua ja omia mielipiteitä.

Häpeä

Kysyin jossakin vaiheessa itseltäni, voiko häpeää opettaa ihmiselle. Vastasin kyllä.

Sillä mikä toinen asia on kulkenut evoluutiossa yhtä luonnollisena asiana välittää sukupolvelta toiselle kuin että yksilöllisyys, ainutkertainen erilaisuus on vaarallista ja siksi ihmisen omaksi parhaaksi (”tämä on vain sinun parhaaksesi”) on, että hänet sulkee oman mielensä vankilaan.

Siis sinne, missä ihminen häpeää omaa erilaisuuttaan niin paljon, ettei edes huomaa kaipaavansa sen toteuttamista.

Sovinnaisuus

Poikkeavuus voidaan sallia vain kun poikkeavia on tarpeeksi. Tai voidaan vakuuttavasti todistaa, että poikkeavasta on hyötyä.

Useimpien kohtalo ei ole tämä. Johtuen siitä, ettei ole kahta samanlaista. Johtuen siitä, ettei yksilöllisyydestä väistämättä seuraa geniusta.

Yksilöllinen kontribuutio ilmenee lukemattomin tavoin. Nyt voi luulla, että se on jokaisen ihmisen myötäsyntyisissä kyvyissä, geenien tai mielen luomalla ainoalaatuisella perustalla. Vaan ei.

Kehitä se esiin

Todellinen yksilöllisyys ilmenee vasta ja oikeasti, kun ihminen kehittää kykynsä esiin. Vasta silloin yksilö näyttäytyy. Vai onko joku joskus kuullut laiskasta nerosta?

Se on se työ, johon ryhdytään vimmaisena, ei huvikseen eikä velvollisuudesta.

Työ, tekeminen saa aikaan prosessin. Ja se on se, jota joidenkin ihmisen kohdalla voi vain ihailla: prosessia. Sitä, jossa paras on vasta tulossa.

Imagine

Voitko sinä kuvitella maailman, jossa ihmisen paras tulee esiin? En minäkään. Mutta näen maailman, jossa paras ihmisessä tulee enemmän esiin ja jossa ihmiset auttavat toisiaan sen esiin saattamisessa.

Tuon maailman näkeminen johtuu ehkä siitä, että se on jo tulossa.