Peilaus

A coach tries to think by writing and speaking.

Tag: työkalut

Muutoskyky

Tässä maailmassa on jotain pielessä, ei keskellä.

Monet ihmiset valittavat, mutta eivät oikeastaan halua muuttaa mitään tai muuttua itse. Toisten muutoshalun lamauttaa työkalujen puute ja/tai kyky muuttua.

Enemmän…

Toistuvasti tapahtuvat tai mieleen tulevat asiat antavat mahdollisuuden herätä, toimimaan.

Ihminen, joka ei vielä ole kuollut, kaipaa elämältä enemmän. Se on joskus enemmän vähempää, mutta usein tuon halun taustalla on kaipaus laatuun. Mitä laatu tässä kohtaa on? Se on itsen ja ympäristön parempaa yhteensovittamista. Tarkemmin sanottuna omien tarpeiden ja oman olemisen vastaavuutta maailman suhteen.

Tarpeet muuttuvat. Jotakin heivautuu pois turhanaikaisena. Jos elämä on ollut yhtään suotuisa, kaiken alta kuoriutuu vähitellen esiin se, mikä on oikeasti tärkeää ja millä oikeasti on väliä.

Siksi elämän päivittäminen on vähintään yhtä tärkeää kuin omien työtapojen ja rutiinien päivittäminen. Aika ajoin. On enemmän aikaa ja energiaa keskittyä olennaiseen.

… vähemmällä

Puhutaan tehokkuudesta, kun kyse on siitä, että tehdään jotakin järkevämmin. Joskus on myös hyvä selvittää, onko kyseessä voima- vai tekniikkalaji.

  • Kaksi uimaria käyttää saman määrän energiaa mutta toinen ui kolme kertaa nopeammin.
  • Kaksi koodaajaa käyttää saman ajan mutta toinen koodaa siinä ajassa kaksi kertaa enemmän kymmenen kertaa tehokkaampaa koodia.

Valmiudet ovat synnynnäisiä, kyvyt kehitettäviä.

Toiset ovat haluavampia oppimaan – ja myös oppivaisempia. Jos suostuu siihen, että tämänkin asian suhteen jokaisella on tämänsä eli omat haasteensa, siitä lähtökohdasta on hyvä ponnistaa liikkeelle. Elämä kyllä tarjoilee mahdollisuuksia itsetuntemuksen lisäämiseen ihan ilmaiseksi.

Kyky oppia ja muuttua edellyttää kahta asiaa: oikeaa tekniikkaa ja sinnikkyyttä.

Työkaluja ja apuja

Mistä löytää itselle ja tilanteeseen sopivia työkaluja? Sellaisia, jotka vastaavat niihin ajankohtaisiin tarpeisiin, joihin muutosta haetaan. Sellaisia, jotka on mahdollista ottaa käyttöön jo ennestään täyden elämän keskellä. Eli mieluiten käytännöllisiä, lyhyitä ja yksinkertaisia.

Oikean harjoituksen tai menetelmän tunnistaa, kun sellainen osuu kohdalle. Yhä tarvitaan se tahdonponnistus, että saa itsensä liikkeelle tekemään muutosta. Tämä hetki on aina se, joka punnitsee motivaation määrän. Hetki, jolloin päätös toteutetaan. Reaalinen kyky, jolla muutos sysätään liikkeelle ja jolla sitä ylläpidetään.

Nämä ovat ne hetket, joihin suurin osa ihmisistä tarvitsee tukea ja apua. Apu voi olla konkreettista alkuun auttamista eli työkalujen käyttöön opastusta. Se voi olla kannustamista ja rohkaisemista, niiden arkisten tahdonesteiden yli auttamista, jotka usein muodostavat muurin tekemisen tielle.

Joko teemme tietoisia päätöksiä tai olemme tapojemme orjia.

Charles Duhigg: The Power of Habit

Tahto on luonnostaan harvoin itseohjautuvaa. Siksi sitä on vahvistettava.

Muutu nyt

Muutos harvoin tapahtuu itsestään, ainakaan parempaan suuntaan. Sitä täytyy tahtoa, varsinkin kun toisinaan kaikki itsessä vastustaa muutosta. Mieli on häikäisevän nerokas keksiessään syitä siihen, miksei vielä, miksi toisten tarvitsisi muuttua ensin ja miksi vanha ja turvallinen on ehkä sittenkin parempi.

Sinnikkyyttä, uskoa ja sisua tarvitaan.

Mistä motiivi tähän tulee? Kuka lähtee muuttamaan ihan ok –elämäänsä ja vaihtamaan sen tuntemattomaan, ellei siihen todella ole syynsä?

Sellainen, jota oma elämä alkaa kaikertaa tavalla, jota ei voi enää vaientaa. Sellainen, joka aavistaa, että jossain on jotain parempaa tai ettei tässä ole vielä kaikki.

Muutu jo etukäteen

Tavat ja tottumukset ovat omaksuttuja ja itse luotuja. Siksi ne voidaan myös muuttaa.

Harva lähtee muuttamaan edes työtapojaan, rutiineitaan ja tottumuksiaan ilman pätevää syytä. Yhtä harva kuin tekee työnsä ajoissa ilman dead-linen pakkoa. Yhtä harva kuin asennoituu proaktiivisesti elämäänsä ja tekee asioita ennen kuin elämä pakottaa.

Kuitenkin: sellaiseksi voi kehittyä. Asioiden harjoitteleminen vapaaehtoisesti, ilman välitöntä tilanteen tai olotilan aikaan saamaa pakkoa, tekee ihmiselle kaksi asiaa:

  • Ihminen saa kokemuksen omasta sisäisestä vapaudestaan.
  • Ihminen kehittää valmiuksia kohdata mitä tahansa.

Eli ihmisen elämää, eikö niin?

Mainokset

En taho!

Kuopukseni oli vähän alle kaksivuotias kun hän alkoi vastustaa asioita. ”En taho!” oli hänen vastauksensa ei-mieluisiin ehdotuksiin. Siinä oli jotain todella hellyttävää.

Aikuisen kohdalla tämä ei aina ole yhtä hellyttävää. Esimiesten ja alaisten kanssa ei varsinkaan aina.

Vähempiki riittää

Työelämässä törmää jatkuvasti laiskanpulskeisiin asenteisiin oikeastaan suhteessa mihin tahansa. Tämä ei ole uutinen, koska noihin asenteisiin törmää melko vähällä peilauksella myös omalla kohdallaan.

Mukavuudenhalu on lonkeroinut itsensä niin ajatteluun kuin käsitysten muodostamiseen, niin kykyyn luoda päivitettyjä tapoja kuin siihen hyvään tapaan yrittää parhaansa.

Miksi pitäisi? Koska vähempikin riittää. Ja koska ei kukaan muukaan, miksi riuhtoisin? Järjen puhetta – käykö vastaan väittäminen?

Tavallista

Tavallisessa elämässä on tähän asti selvinnyt kohtalaisesti ilman ihmeitä tekevää itsetuntemusta tai tietoisuutta omasta mielestä. Monet asiat tulivat annettuina, maailma oli yksinkertaisempi, normaali riitti ihan hyvin.

Jokin muuttui. Työelämä odottaa ihmiseltä uudenlaista kurinalaisuutta. Ihmisen resurssit ovat rajalliset, varsinkin jos niitä ei lähde kehittämään. Ja nyt ollaan siinä inhimillisessä kohdassa, jossa jokainen ihminen on syntymänsä hetkellä: Valmiudet on kehitettävä, niistä on tehtävä jotakin. Pelkistä valmiuksista ei sellaisenaan ole hyötyä edes ihmiselle itselleen.

Mitä valmiuksia, kykyjä ja taitoja olisi kehitettävä nyt? Ihmisen katse suuntautuu luonnollisesti ulospäin, mutta ne luonnonvarat alkavat ehtyä. Lisää työtunteja ei toimi. Sisäänpäin katsoessa vastaan tulee useimmiten vain hämäryys – ja kaaos.

Ja hänen mielensä – se sisältää monta eri tahtoa, monta minää, sisäkkäisiä, vuorottelevia, keskenään kamppailevia… Leena Krohn: Hotel Sapiens

Tehoa!

Nämä kaksi maailmaa kohtaavat työelämässä näinä päivinä.

Toisaalta silmukka kiristyy: Enää ei käy, että vaan touhutaan tai että oleskellaan työpaikalla tai että saadaan hommaan kulumaan kohtuuttomasti aikaa, istutaan höpöttämässä joutavia tai istumassa vapaamatkustajana palavereissa. Tai ainakin yhä harvemmin.

Vaan kyllä minä niin mieleni yllätin, kun useiden YT-myllerrysten jäljiltä tällaisia itseensä tyytyväisiä hankaloita istuu vielä yrityksessä jos toisessa. Huippuosaajia? Toimarin/omistajien serkkuja?

Toisaalta moni ihminen tuntuu edelleen olevan aivan kädet levällään oman mielensä suhteen, jossa vain tapahtuu asioita, joista seuraa sattumanvaraisesti kaikenlaista ja jolle ei vaan voi mitään.

Moni on jo kuullut puhuttavan, että työtä voisi tehdä järkevämmin ja oman mielen järjestämisestä olisi yhtä paljon hyötyä kuin työpöydän järjestämisestä, mutta puuttuu tahto pysähtyä. Koska ei tiedä, mitä siitä seuraa  – mielen vedenpaisumusko? – ja mitkä olisivat ne työkalut, joilla asioille oikeasti voisi tehdä jotakin.

Siksi näyttääkin siltä, että moni yrittää edelleen puskea ja painaa vanhoin eväin, vaikka tietää tai ainakin aavistaa, että jotain pitäisi tehdä. Ettei tämä tästä ainakaan näin paremmaksi muutu.

Ne eivät tiedä

Onko ihminen johdonmukainen olento? Aina ei näytä siltä.

Toisaalta törmää ihmisiin, jotka valittavat monesta tai kaikesta ympärillä olevasta mutta syvä haluttomuus (tai sen veli: kyvyttömyys) tehdä asioille mitään estävät toimeen tarttumisen.

Toisaalta on ihmisiä, jotka eivät tiedä paremmasta eivätkä osaa sitä kuvitellakaan. Sitä, miten asiat voisivat olla toisin ja paremmin. Tällaisten ihmisten elämä näyttää olevan melko pientä ja olosuhteiden sattuessa se voi siitäkin vielä kutistua.

Ei ihme, että tällaisesta tunnelmasta kehkeytyvät oman elämänsä bulldogit, joiden lavasäteily saa helposti hyyhmäiseksi iloisimmankin ilmeen tai työilmapiirin.

Eikä ihme, että tällaisten tyyppien vastapainoksi aidosti oman tietämisensä ja osaamisensa edessä nöyrät ja siksi uuden oppimiseen auliit sielut loistavat kuin tähdet.

Tämä päättyy nyt kysymykseen: Miksi niin harvat näyttävät oikeasti osata enää edes kaivata sitä, että oma elämä oikeasti tuntuisi joltakin ja se tuntuisi hyvältä?

Tahdon

Esikoistyttäreni syntyi hankalissa olosuhteissa, aivan liian aikaisin ja sai syntymässään aivoverenvuodon. Kaikki päättyi hyvin onnellisesti, mutta hänen kehitystään seurattiin tarkasti.

Istuin taas kerran Jorvin sairaalassa kuulemassa psykologin selostusta testituloksista. Hän oli kysynyt tyttäreltäni, miksi ihmiset käyvät töissä. Tyttäreni oli vastannut: ”Koska on niin paljon tekemistä.” Psykologin mielestä vastaus oli väärä. Oikea vastaus olisi ollut, koska siitä saa rahaa.

Maailma on tehtävä

Jäin miettimään tyttäreni vastausta ja tajusin sen (lapsenomaisen) johdonmukaisuuden. Hän oli päässyt pieneen ikäänsä mennessä kokemaan ympärillään asenteen ja sen, että tekemiseen tartutaan. Ja siihen tartutaan sen itsensä, ei jonkin ulkoisen syyn takia. Ja että maailmassa riittää avun ja tuen tarpeessa olevia ihmisiä. Ja jos halutaan muuttaa jotakin, se on tehtävä ja lakattava puhumasta.

Jos rahasta olisi puhuttu, se olisi ollut tyttärelleni todennäköisesti vain abstraktio. Samalla ihailin lapsen kykyä kiteyttää olennaiseen, mutta sellaisia lapset usein ovat.

Asenne ratkaisee

Miksi asenne on niin ratkaiseva? Siksi että sen kautta asiat oikeasti muuttuvat. Tämä tulee näkyviin esimerkissä:

Sen sijaan että kysyttäisiin, miksi emme tule toimeen keskenämme, kysytäänkin, miten toimimalla tulisimme paremmin keskenämme toimeen.

Tahdonomaisuus näkyy matkassa miksi-kysymyksestä miten-kysymykseen.

Omasta kokemuksestani uskallan väittää, että tahdonomainen asenne lisää hyvinvointia. Myös lasten kasvatuksessa.

Asiat ovat yksinkertaisia: tekoja

Jotakin maailmasta kuvaa se, että vauraassa länsimaassa olemme tottuneet kolmeen kovaan: nopeasti, helposti, varmasti.  Tämä pätee valokatkaisijan napsauttamisesta yhä useampaan asiaan nykyisin.

Mutta kun kyseeseen tulee muutos omissa asenteissa tai suhteessa toiseen ihmiseen, edellä mainittu kolmikko ei päde. Moni ihminen tietää sen jo etukäteen ja luovuttaa eli ei edes aloita.

Tässä on kyse yhtä paljon ajatusvirheestä kuin laiskistuneesta tahdosta.

Ajatusvirhe on siinä, että lopputulos tulisi saada samalla tavalla kuin valot eteiseen. Muutos syntyy harjoittelemalla eli käyttämällä tahtoa sinnikkäästi ja johdonmukaisesti. Tahdonponnistuksen tarvitsee olla minimaalinen suhteessa lopputulokseen, kun se on tehty järkevästi.

Mikä on järkevää ja mikä tärkeää?

1)   Ota harjoitus tästä hetkestä eli ole ja elä läsnä ja tee se, mitä arvosi ja ihanteesi sinulle sanovat.

2)   Silloin keskityt olennaiseen tai löydät sen tekemällä.

3)   Maailma muuttuu vähän ja sinä paljon tekosi eli harjoituksen kautta.

4)   Harjoitus on työkalu, jonka avulla muutat ajatuksen teoksi.

5)   Jokainen tehty harjoitus muuttaa (myös sisäisen) elämäsi tahdonomaisemmaksi eli sellaiseksi, että sinun on mahdollista tehdä mitä tahdot.

6)   Hetkellisestä tunteesta tulee mieliala: voit oikeasti vaikuttaa siihen, miten asiat tapahtuvat.

7)   Otat vastuun ja sinusta tulee oman elämäsi soturi.

Maailma näyttää toiselta lapsen silmin. Niin myös harjoittelijan silmin.