Peilaus

A coach tries to think by writing and speaking.

Avainsana: tyytyväisyys

8.4.2014

Rasittavaa

Miksi rasittaa itseään ellei ole pakko? Tämän kysymyksen monet ovat itseltään kysyneet sen jälkeen, kun elintaso nousi ja arki keveni.

Vastaus on yksinkertainen: ellet rasita itseäsi, elämä alkaa tosissaan rasittaa sinua. Alirasituksen tila on yhtä vaarallinen kuin ylirasituksen tilakin. Ja tasapaino on tiloista haastavin.

Näyttökuva 2014-04-07 kohteessa 20.53.32

Jos ihminen haluaisi vain päästä mahdollisimman helpolla, mitään ristiriitaa ei olisi. Mutta ihmiseen näyttäisi olevan uurrettuna syvään tahto kehittyä ja kasvaa – rasittua ja kestää kipua.

Tyytyväisyys

Sanotaan, että tyytyväisyys on paitsi oppimisen myös kehittymisen este.

Rasituksella ja levolla on hieno tasapainonsa, joka tekee mahdolliseksi sekä hyvinvoinnin että kehittymisen. Elämisentunteeseen vaikuttaa eniten laatu, kummassakin.

Mutta kuinka itseohjautuva todella olen? Kysymystä voi tarkentaa: kuinka omaa elämäni on eli missä määrin olen ulottunut tekemään sitä omakseni?

Omaa tyytyväisyyden tunnettaan voi järkyttää haastamalla eli rasittamalla itseään. Perinteisen liikkumisen ohella voi

  • Muuttaa tapojaan tekemällä toisin.
  • Kiinnostua, kuunnella, nähdä toisin silmin.
  • Ajattelemalla ja muodostamalla sen kautta tietoisen, oman näkemyksen.
  • Ja klassikko: rasita itseäsi pysähtymällä joka päivä hetkeksi.

Näyttökuva 2014-04-07 kohteessa 20.59.36

Sillä on eri asia soittaa kuin kuunnella musiikkia.

Elämän tai ainakin rasittamisen tarkoitus

Ketä varten rasittaa itseään? Kun ihminen rasittaa itseään eli pitää itsestään, omasta hyvinvoinnistaan ja kehityksestään huolta, hän on voimavara taakan sijasta.

Proaktiivinen asenne merkitsee ennen kaikkea kykyä nähdä itsensä ja oman elämänsä ulkopuolisin silmin: mitä minä ja muut ihmiset minulta tarvitsevat nyt ja kohta?

Kun tämä kysymys tuodaan työpaikalle, noustaan seuraavalle levelille: Entä jos seuraavaan työpäivään oltaisiinkin valmistauduttu kuten urheilija suoritukseensa? Pidetty niin sisäisistä kuin ulkoisista olosuhteista sellaista huolta, että kokee omalta osalta tehneensä kaikkensa? Se muuttaisi aika monta asiaa, eikö niin?

Miten tämä tehdään?

  • Olen antanut alitajunnalle sysäyksiä seuraavalle päivälle: luonut katsauksen seuraavaan päivään ja kirjoittanut siitä muutaman spontaanin luetelmaviivan.
  • Rauhoitan illan ja pääsen ajoissa nukkumaan.
  • Hyvät aamurutiinit saavat ”koneen” käyntiin.
  • Odotan mielenkiinnolla sitä, mitä tuleva päivä tuo tullessaan.

Yksi menestyksekäs tapa rasittaa itseään on kokeilla uusia asioita.

 

Jätä kommentti
5.12.2013

Paremmaksi tyypiksi 2

Esittelin alla olevan kuvan Paremmaksi tyypiksi paremmassa työelämässä –kirjan julkistamistilaisuudessa. Avasin tuon kuvan taustalla olevia ajatuksia edellisessä bloggauksessani ja tässä tulevat loput.

Näyttökuva 2013-12-03 kohteessa 12.59.48

Kuusi polariteettia

Joista tässä loput kolme:

Tyytyväinen – Onnellinen.

Ihmisellä on luonnollinen taipumus järjestää elinolosuhteensa maksimoimalla mielihyvän ja minimoimalla mielipahan. Ihminen voi olla järjestelyihinsä todella tyytyväinen mutta ei onnellinen, ellei hän koe syvimmältään toteutuvansa. Tyytyväisen elämän tavoittelussa syvin kaipuu jää täyttymättä.

Onnellinen elämä syntyy mielekkyyden ja merkityksen kokemuksesta. Ja siitä, että ihminen kokee voivansa toteuttaa potentiaaliaan ja mahdollisuuksiaan ja antaa parhaansa muiden käyttöön. Onnellisuus syntyy mahdollisuudesta rakastaa elämäänsä.

Muutosvastarinta – muutostahto.

Ulkoinen maailma synnyttää illuusion pysähtyneisyydestä ja muuttumattomuudesta. Tähän illuusioon yhtyvät usein ihmisen pelot ja muutokseen liittyvä tunne vaivalloisuudesta. Näin syntyy muutosvastarinta, halu säilyttää asiat sellaisena kuin ne ovat olleet.

Muutostahto syntyy ihmisen sisäisestä kokemuksesta, että kaikki on liikkeessä ja kaikki virtaa. Samalla kaikki on jatkuvassa muutoksen tilassa ja muutoksen vastustaminen ei ole todellisuuden mukaista eikä järkevääkään. Muutostahto toteutuu aktiivisena asenteena ja toimintana muutoksen myötäelämiseksi ja -luomiseksi.

Ennustettavuus – tuoreus.

Ihminen, joka elää perimän ja ympäristön tuotteena, elää usein myös ihmiselle ominaista ’lajielämää’ eli yleisiä ominaisuuksia. Tietyt asiat saavat hänet käyttäytymään tietyllä tavalla, minkä varaan voidaan laskea ja mihin vedota. Tällainen ihminen on ennustettava.

Sellaisen ihmisen, joka on päässyt tietoisesti kosketuksiin sisäisen elämänsä kanssa, elämää leimaa läsnäolon kautta syntyvä tuoreus. Ihminen, joka on hereillä, vastaa siitä hetkestä sen hetken tietoisuudestaan käsin, ei menneestä tai tiedostamattomista impulsseista käsin.

Paremman tyypin synty

Ero hyvän ja paremman tyypin välillä ei aina ole ulkoisesti suuri. Hyville tyypeille käy toisinaan niin, että heidän todellinen potentiaalinsa ja parhaansa ikään kuin tihkuu tuon kynnyksen toiselta puolelta. Siksi he ovat kuin luonnostaan parempia tyyppejä.

Mikä kuitenkin erottaa hyvän paremmasta on juuri se, että siinä missä hyvä toimii, parempi tietää myös, miksi hän toimii. Tietoisuus tekee sen eron, että parempi tyyppi tietää ne arvot jotka saavat hänet liikkeelle. Lisäksi hän tietoisuutensa kautta osaa antaa todellisen merkityksen arvoilleen, joiden seuraukset hän näkee. Se tekee lopputuloksesta kokonaisemman. Parempi tyyppi näkee myös selvemmin kanssaihmisten vaikeuteen toteuttaa arvojaan.

Elämän tarkoitus?

Ihminen, joka 2010-luvulla kertoo löytäneensä elämän tarkoituksen, on lähinnä naiivi. Koko kysymystä on helppoa välttää asennoitumalla siihen kyynisesti. Tarkoituksen ja merkityksen hakeminen on kuitenkin erottamaton osa ihmistä.

Kaiken edellä esitetyn perusteella elämän tarkoituksen voi muotoilla seuraavasti:

Elämän tarkoitus on palvella muita parhaalla mahdollisella itsellään. Kohdata toisen ihmisen todelliset tarpeet, vastata niihin ja auttaa ihmistä hänen kärsimyksessään ja yrityksessään toteutua ja toteuttaa se, mikä hänen tulee.

Autenttista itseään kohtaamalla ihminen saa aavistuksen siitä, mikä tai kuka hän on. Oman potentiaalin kohtaamisen kautta siitä, mitä hän on täällä tekemässä. Itsetuntemuksen vahvistuminen tuo näkyviin myös ne ominaisuudet, joita ihminen hyveiden avulla kehittää tullakseen paremmaksi palvelijaksi.

Näin ollen voi puhua kutsumuksesta, jossa oma toteutuminen kohtaa maailman tarpeet. Voi puhua onnellisuudesta, joka syntyy syvemmästä toteutumisesta. Ja voi myös puhua autenttisuudesta, joka tarkoittaa samalla parhaan itsessä olevan toteuttamista ja samanaikaisesti itsensä uhraamista jonkin itseä suuremman asian edestä.

 

Jätä kommentti
15.10.2013

Onnellisuus on lämmin

Kärsivän aikalaisen profiilin voi piirtää nopealla kädellä seuraavasti: Ei ehdi kerran päivässä kysyä, mikä on olennaista. Ei ehdi kerran elämässä kysyä, mikä on olennaista.

Päivän läpi juoksemista ja päivän päättyessä hämmennystä, vaikka uskoo tehneensä kaiken, mitä pitikin. Läpi elämän juoksemista ja vaikka ei osaa olla kuin tyytyväinen siihen kaikkeen, miten on elämänsä ja elämänsä olosuhteet järjestänyt, on silti hämmentynyt.

Tyytyväisen alla

Moni ihminen asettaa tavoitteita elämässään ja ne saavutettuaan tuntee tyytyväisyyttä. Tavoitteet ovat usein ulkoisia. Harva ihminen asettaa samalla tavoin selkeäksi tavoitteekseen vankemman mielenrauhan tai paremman oppimiskyvyn kuin esimerkiksi omistusasunnon.

Mikä tässä on ongelma? Se kaksoisristiriita, että

  • Ihminen asettaa ulkoisia tavoitteita – lisää jotakin – joiden luonteeseen kuuluu vielä lisää.
  • Ihminen tyytyy itsensä suhteen niin vähään – ei nyt enää mitään lisää – että päivän tai elämän päättyessä on vaikeaa olla tyytyväinen.

Tyytyväisyys saattaa siis merkitä dynaamista ulkoista elämää ja aitoa alisuoriutumista sisäisessä elämässä. Minussa voi olla tyyneyttä hyväksyä tilani, mutta itsetyytyväisyys vie elämänhalun.

Kohti onnellisuutta

Voin tavoitella onnellisuutta, joka on ’sitten kun minulla on’.  Olla vai omistaa? kysyisi Erich Fromm. Vai kehittyä? kysyisin minä. Ulkoisten olosuhteitten tuoma onnellisuus on paitsi hetkellistä myös jotakin itselle tai rajatulle joukolle ihmisiä.

Voi yhtälailla tavoitella onnellisuutta, joka perustuu kahteen asiaan:

  • Kehitän sitä, mikä minussa on parasta.
  • Kehitän niitä ominaisuuksia, mahdollisuuksia, potentiaalia, joihin en ole vielä ikinä koskenut.

Tällä on se seuraus, että kun ihminen toteuttaa entistä enemmän sitä parastaan, mitä on, hän luo onnellisuutta kaikille ihmisille, jokaisessa kohtaamisessa. Sitä myötä, että hän on onnellinen, hän luo onnellisuutta, mikä tekee hänestä onnellisen. Tämä on hyvä kehä.

Tästä puhutaan

Sellaisen tavoitteleminen, joka parhaimmalla tavalla vastaa ihmisen syvintä kokemusta itsestä, luo perustan kutsumukselle. Sille, että voi antaa muille parastaan eli vastata muiden ihmisten todellisiin tarpeisiin.

Lauri Järvilehto puhuu intohimoa vastaavasta työstä.

Steve Jobs kehottaa etsimään kunnes löytää rakkautensa ja olemaan luovuttamatta ennen sitä.

Näyttökuva 2013-10-15 kohteessa 13.41.22

Mistä on kyse? Syvimmältään siitä, että suostuu oppimisen tilaan. Löytäminen on yhtä vähän kertakaikkinen tapahtuma kuin onnellisuuskin. Mikään todellinen ei pysy muuttumattomana ja paikoillaan.

Jonkin asian osaamisen sijasta luovan työn keskeinen logiikka lähtee siitä, että on aina jotain, jota emme voi tietää etukäteen. Tämän vuoksi työstä tulee yhä enemmän oppimista. Oppiminen ei enää ole yksilön ominaisuus, vaan yksilöiden vuorovaikutuksen välinen ominaisuus. Esko Kilpi

Rohkeus!

Rohkeutta on nousta vaivalla rakentamastaan tyytyväisyyden tilasta tavoittelemaan onnellisuutta.

Se tarkoittaa luopumista ja irtipäästämistä. Se tarkoittaa osaamisalueelta oppimisalueelle menemistä kaiken aikaa. Se tarkoittaa antautumista ja suostumista muuntumiseen eli jatkuvan tulemisen tilassa olemiseen ja toteutumiseen.

Ei ihme että pelottaa. Ei rooleja, ei suojauksia, ei turvaverkkoja. Palkintona on paras mahdollinen elämä

Sinun vastuusi on ennen kaikkea uskollisuutta itseäsi kohtaan. Ja jos haluat asettaa rimasi vähän korkeammalle, voit miettiä sitä, millaisen esimerkin haluat antaa muille ihmisille. Tyytyväinen vai onnellinen?

 

2 kommenttia
12.4.2013

En taho!

Kuopukseni oli vähän alle kaksivuotias kun hän alkoi vastustaa asioita. ”En taho!” oli hänen vastauksensa ei-mieluisiin ehdotuksiin. Siinä oli jotain todella hellyttävää.

Aikuisen kohdalla tämä ei aina ole yhtä hellyttävää. Esimiesten ja alaisten kanssa ei varsinkaan aina.

Vähempiki riittää

Työelämässä törmää jatkuvasti laiskanpulskeisiin asenteisiin oikeastaan suhteessa mihin tahansa. Tämä ei ole uutinen, koska noihin asenteisiin törmää melko vähällä peilauksella myös omalla kohdallaan.

Mukavuudenhalu on lonkeroinut itsensä niin ajatteluun kuin käsitysten muodostamiseen, niin kykyyn luoda päivitettyjä tapoja kuin siihen hyvään tapaan yrittää parhaansa.

Miksi pitäisi? Koska vähempikin riittää. Ja koska ei kukaan muukaan, miksi riuhtoisin? Järjen puhetta – käykö vastaan väittäminen?

Tavallista

Tavallisessa elämässä on tähän asti selvinnyt kohtalaisesti ilman ihmeitä tekevää itsetuntemusta tai tietoisuutta omasta mielestä. Monet asiat tulivat annettuina, maailma oli yksinkertaisempi, normaali riitti ihan hyvin.

Jokin muuttui. Työelämä odottaa ihmiseltä uudenlaista kurinalaisuutta. Ihmisen resurssit ovat rajalliset, varsinkin jos niitä ei lähde kehittämään. Ja nyt ollaan siinä inhimillisessä kohdassa, jossa jokainen ihminen on syntymänsä hetkellä: Valmiudet on kehitettävä, niistä on tehtävä jotakin. Pelkistä valmiuksista ei sellaisenaan ole hyötyä edes ihmiselle itselleen.

Mitä valmiuksia, kykyjä ja taitoja olisi kehitettävä nyt? Ihmisen katse suuntautuu luonnollisesti ulospäin, mutta ne luonnonvarat alkavat ehtyä. Lisää työtunteja ei toimi. Sisäänpäin katsoessa vastaan tulee useimmiten vain hämäryys – ja kaaos.

Ja hänen mielensä – se sisältää monta eri tahtoa, monta minää, sisäkkäisiä, vuorottelevia, keskenään kamppailevia… Leena Krohn: Hotel Sapiens

Tehoa!

Nämä kaksi maailmaa kohtaavat työelämässä näinä päivinä.

Toisaalta silmukka kiristyy: Enää ei käy, että vaan touhutaan tai että oleskellaan työpaikalla tai että saadaan hommaan kulumaan kohtuuttomasti aikaa, istutaan höpöttämässä joutavia tai istumassa vapaamatkustajana palavereissa. Tai ainakin yhä harvemmin.

Vaan kyllä minä niin mieleni yllätin, kun useiden YT-myllerrysten jäljiltä tällaisia itseensä tyytyväisiä hankaloita istuu vielä yrityksessä jos toisessa. Huippuosaajia? Toimarin/omistajien serkkuja?

Toisaalta moni ihminen tuntuu edelleen olevan aivan kädet levällään oman mielensä suhteen, jossa vain tapahtuu asioita, joista seuraa sattumanvaraisesti kaikenlaista ja jolle ei vaan voi mitään.

Moni on jo kuullut puhuttavan, että työtä voisi tehdä järkevämmin ja oman mielen järjestämisestä olisi yhtä paljon hyötyä kuin työpöydän järjestämisestä, mutta puuttuu tahto pysähtyä. Koska ei tiedä, mitä siitä seuraa  – mielen vedenpaisumusko? – ja mitkä olisivat ne työkalut, joilla asioille oikeasti voisi tehdä jotakin.

Siksi näyttääkin siltä, että moni yrittää edelleen puskea ja painaa vanhoin eväin, vaikka tietää tai ainakin aavistaa, että jotain pitäisi tehdä. Ettei tämä tästä ainakaan näin paremmaksi muutu.

Ne eivät tiedä

Onko ihminen johdonmukainen olento? Aina ei näytä siltä.

Toisaalta törmää ihmisiin, jotka valittavat monesta tai kaikesta ympärillä olevasta mutta syvä haluttomuus (tai sen veli: kyvyttömyys) tehdä asioille mitään estävät toimeen tarttumisen.

Toisaalta on ihmisiä, jotka eivät tiedä paremmasta eivätkä osaa sitä kuvitellakaan. Sitä, miten asiat voisivat olla toisin ja paremmin. Tällaisten ihmisten elämä näyttää olevan melko pientä ja olosuhteiden sattuessa se voi siitäkin vielä kutistua.

Ei ihme, että tällaisesta tunnelmasta kehkeytyvät oman elämänsä bulldogit, joiden lavasäteily saa helposti hyyhmäiseksi iloisimmankin ilmeen tai työilmapiirin.

Eikä ihme, että tällaisten tyyppien vastapainoksi aidosti oman tietämisensä ja osaamisensa edessä nöyrät ja siksi uuden oppimiseen auliit sielut loistavat kuin tähdet.

Tämä päättyy nyt kysymykseen: Miksi niin harvat näyttävät oikeasti osata enää edes kaivata sitä, että oma elämä oikeasti tuntuisi joltakin ja se tuntuisi hyvältä?

Jätä kommentti