Peilaus

A coach tries to think by writing and speaking.

Avainsana: unelmointi

Unelmia

Kevättalvella unelmoin siitä, että juoksen tänä vuonna Suomalaiset sataset eli kolme sadan kilometrin ultramaratonia. Kolme päivää sitten unelmani täyttyi. Olin yksi seitsemästä suomalaisesta – ja ylpeä siitä.

Opinko muuta kuin sen, että kannattaa unelmoida? Tai että koskaan ei tiedä etukäteen, mitä unelmien toteuttaminen oikeastaan tuo tullessaan?

Ainakin sen, että unelmien eteen tehty työ näkyi tässä tapauksessa suoraan lopputuloksessa.

Ensimmäiseen ultraan olin harjoitellut sen minkä olin ehtinyt, toiseen valmistauduin lähinnä leikkimällä kesäkissani kanssa ja kolmanteen jotain siltä väliltä.

Lopputulos kertoo juoksemiseen käytetyn ajan ja jotakin yleisestä ja sen hetkisestä suorituskyvystä. Mutta tuon noin kahdentoista tunnin aikana ehtii tapahtua paljon.

Jokaisessa juoksussa kohtasin voimattomuuteni ja haluni luovuttaa. Niinä hetkinä ja niissä mielentiloissa ei harjoittelu enää auttanut, ainoastaan tahto ja päättäväisyys.

Eli: minä en anna periksi. Vaikka ruumis huutaa apua ja kiroaa minut. En löydä itsestäni ainuttakaan syytä jatkaa. En enää tiedä, missä olen. Toisesta jalastani katoaa tunto. Tunnen, etten jaksa enää vetää henkeä.

Näyttökuva 2014-10-13 kohteessa 21.11.03

Ja sitten jalat juoksevat läpi tuon mustan hetken, jota seuraa ihmeellinen virkistyminen ja keveys. Samankaltainen hyvänolontunne kuin juostessa syntyy – syy, miksi monet meistä juoksevat. Ja lopussa koittaa euforia, jonka voi saada vain tästä.

Jos unelmointi, unelmien ääneen sanominen ja toteuttaminen ylipäätään edellyttävät itsensä ylittämistä, jokainen asiasta mitään tietämättäkin ymmärtää, että sadan kilometrin juokseminen on itsensä ylittämistä joka kerta.

Ja itsensä ylittäminen, miksi se on niin tärkeää? Siksikö, että siinä oikeasti kokee elävänsä? Siksikö, että silloin tutustuu itseensä ja ennen kaikkea siihen potentiaaliin, josta ei juuri mitään tiennyt, ennen kuin ryhtyi unelmaansa toteuttamaan?

Vai vain siksi, että itsensä ylittäminen on ihmisen osa?

Hyvä elämä!

Tänä aamuna oli Fleuristessa Saku Tuomisen uuden kirjan Hyvä elämä – lyhyt oppimäärä julkkarit. Rentoa tunnelmaa, Fleuristen hyvää syötävää ja ennen kaikkea tietysti Saku Tuominen itse puhumassa kirjastaan. All right!

Saku Tuominen ja Jan Erola rentoutuvat

 

Kirja syntyy

Saku kertoi lyhyillä lauseilla kirjan syntyhistoriasta.

Ei sitaatteja. Tehdä siitä ihan hyvä, se riittää. Tekovaiheessa se lyheni lyhenemistään kunnes 80 sivusta ei ollut enää mistä puristaa pois.

Kirja on Sakun mukaan omistettu hänelle itselleen. Tai voisi olla. Koska hän omien sanojensa mukaan menee hyvän elämän suhteen yhtälailla ’linssit huurussa’ kuin useimmat muutkin.

Tämä ei ole pelkkää puhetta. Kirjasta oikeasti välittyy nöyrä asenne, mikä on teeman suhteen tietysti kohdallaan. Kirjassa ei viisastella eikä olla nokkelia eikä varsinkaan yritetä olla parempia kuin naapuri. Eikä Saku – epäilyksistä huolimatta – ole kenokaula.

Dreamdo

Toteuta unelmasi tai auta ainakin muita toteuttamaan ne. Saku kertoi Dreamdo:n hankkeesta toteuttaa miljoonan ihmisen unelmat yli sadassa maassa. Siis aivan mahtavaa.

Sakulle tuli kirjaa kirjoittaessa oivallus, että unelmointi ja ideointi ovat sama asia. Kumpaakin on aivan liian vähän, rohkeutta kumpaankin uupuu ja sitten vielä se kynnys siihen, että lähtisi toteuttamaan kumpia tahansa.

Täällä on liikaa ihan outoa lamaannusta, sanon minä.

Kuulimme vielä tarinan – kannattaa lukea kirjasta – yksinhuoltajaäidistä, joka toteutti unelmansa nukkua Omanin autiomaassa. ”Kuinka elitististä!” hänen tekoaan kommentoitiin.  Sakun mielestä ihmiset voidaan jakaa kahteen kategoriaan: Omanin autiomaassa nukkuneet ja ne-jotka-eivät-ole-nukkuneet.

Tunnen tämän. Kun kerroin parikymppisenä lähteväni ajamaan moottoripyörällä USA:n halki, parhaan ystäväni kommentti oli: ”Mieti mitä siitä tulis, jos kaikki tekis tollai.” Tosi nuivaa. Ei koskaan kaikki halua tehdä samaa.

Loistava kirja

Sytyin kirjasta heti ensilukemalla enkä yritäkään peitellä sitä. Kirja on aito helmi. Ja siksi poimin siitä tähän loppuun muutaman sykähdyttävän sitaatin:

”Entä jos alkaisimme suhtautua unelmointiin, tekemiseen ja muistelemiseen taitoina? Ajattelisimme, että voimme olla näillä kolmella osa-alueella yllättävän huonoja, ihan hyviä tai loistavia, riippuen siitä, kuin paljon olemme niitä harjoitelleet ja opiskelleet.”

”… koska jos opimme katsomaan, alamme nähdä ja sen myötä meistä tulee paitsi onnellisempia myös onnekkaampia. Alamme nähdä mahdollisuuksia kaikkialla. Ja näemme ihan oikein.”

”Yksi merkittävimpiä onnen lisääjiä on nimittäin tunne oppimisesta, kehittymisestä, kasvusta.”

Totisesti.

Bonuksena: Tom Jakobssonin taitto tekee kirjasta kauniin nautinnon.

Siksi: Jos luet tänä syksynä yhden kirjan, lue tämä.