Vaimentaen vahvistaa*
Toisinaan havahtuu keskellä arkipäivää ja huomio kiinnittyy seuraavaan:
Ihmisillä on tapana ottaa itseensä, arvostella itseään kovinkin sanoin tai ainakin vähätellä hyviä juttujaan ja sitä missä ovat hyviä.
Auttavatko sellaisessa tilanteessa sanat: ”Mut sähän oot tosi hyvä.”? Usein tällainen luonnollinen ja hyvää tarkoittava reaktio toisen tukemiseksi ei johda toivottuun lopputulokseen. Miksei?
- Koska se on reaktio ja reaktiot harvoin ovat muuta kuin yritys hoitaa tilanne.
- Nuo sanat ovat ennestään tuttuja, joskus jopa ihmisen itsensä käyttämiä, eikä niillä ole enää tehoa.
Mikä sitten olisi hyvä?
Aito pysähtyminen, jossa ottaa toisen ihmisen tilan tosissaan ja omakseen ja antaa sen hetken viipyillä omassa sielussa. Tätä pienen tuokion kestävää tapahtumista voi kutsua vaikka hiljaiseksi myötätunnoksi. Se on samalla liittymistä itseen, sillä tuo edellä kuvattu tapahtuma tapahtuu eri muunnelmin aika ajoin itsellekin.
Hiljainen myötätunto on kuin ymmärtävä katse, joka hyväksyy elämässä olevan vaikeuden olla sitä mitä on ja mitä pohjimmiltaan on. Sen tarkoitus on tyynnyttää tuo levoton mieli ja samalla vahvistaa sitä hyvää, joka haastamisen keskellä – elämän törmäyksissä – pyrkii esiin.
Voi olla, ettei toinen ihminen aluksi edes huomaa tällaista, koska se ei ole suurieleistä eikä muutenkaan kovin näkyvää. Mutta toistuessaan tuo sieluun tehty tila herättää uteliaisuuden ja vetää puoleensa. Elämä kutsuu luokseen.
Yllättävän moni tärkeä asia elämässä alkaa huomion kiinnittämisestä.
*Otsikko on peräisin P. Mustapään runosta Laulu, toinen säkeistö:
”Tein lasinkuultavan laulun.
Joko huomaat, tajuat:
se vaimentaen vahvistaa
suven äänet ihanat,
veden solinan, airojen kohahtelun
ja suhinan kaislikon.
Olet kaunein, mitä tiedän,
olet kaunein, mitä on.”
Peilaus 