Peilaus

A coach tries to think by writing and speaking.

Avainsana: vaikuttaminen

Huomio

Olen viime aikoina valmentaessani huomannut, miten ratkaiseva asia huomion kiinnittäminen on. Ja se, miten mieli valikoi sen, mihin se kulloinkin kiinnittyy. Huomion kiinnittäminen voi tehdä päivästä, työstä ja ihmissuhteesta onnettoman tai paremman.

Huomion kiinnittäminen tapahtuu useimmiten automaattisesti, mutta sen taustalla oleviin tekijöihin voi vaikuttaa. Niin suhteessa aistimuksiin kuin ajatuksiinkin.

Havaitsemisessa on paljon opittua. Havaitsen sen, mille minulla on sanat. Ja sanat syntyvät usein siitä, mihin minut on opetettu kiinnittämään huomioni eli mitä minulle on näytetty.

Kun pysähdyn, sallin itseni huomata asioita, joita ei hetki sitten ollut minulle. Kun opin sanoittamaan näitä asioita, opin samalla sanoittamaan tuttuja asioita uudestaan. Samalla uudet sanat auttavat havaitsemaan uutta ja kurkottamaan uuteen.

Mihin minun oma kiinnostukseni suuntautuu – mikä puhuttelee minua, vetää puoleensa. Tämän yksilöllisen impulssin vastapainona toimii koko evoluution paino, se kaikki mihin selvitäkseen on ollut pakko oppia kiinnittämään huomio.

Tietoisempi ote auttaa minua näkemään itseni kuin ulkopuolinen. Se näyttää evoluution mukanaan tuoman negatiivisen ja näyttää mahdollisuuden itse kiinnittää huomion myönteiseen. Kun automaattinen kohtaa itseohjautuvuuden, itsetuntemus nousee ohjaavaksi voimaksi. Vapaus ja uskallus kiinnostua, kaikesta, ja sen merkityksen oivaltaminen.

Hetkelliset olotilat ja olosuhteet, mielentila ja mieltä sillä hetkellä ohjaavat voimat värittävät vahvasti huomiotani. Väsymys ja stressi kapeuttavat havaintoani ja sen tulkintaa. Hormonit ohjaavat huomiotani. Energiataso vaikuttaa siihen, mitä ”jaksan” havaita.

Kun alan pitää huolta elämäni ulkoisista olosuhteista ja mielentiloistani, tulen tietoisemmaksi siitä, mikä huomiotani ohjaa. Kun kehitän parempia tapoja, huomio alkaa kiinnittyy vapaammin. Havahduttavaa on pidättäytyä jostakin tavasta joksikin aikaa – millainen voima!

Asenteet itseen, toisiin, elämään, työhön – kaikki vaikuttaa siihen, mitä havaitsen. Eli se, mitä olen alun perin havainnut ja mihin olen kiinnittynyt, mistä olen tehty ”vallitsevan tulkinnan” ja mitä olen alkanut toistaa.

Voin muuttaa asenteitani eli alkaa sivistää itseäni. Voin kyseenalaistaa tapani ja harjoittaa avoimuutta ja ennakkoluulottomuutta – ja tuoreutta. Kuuntelemalla ja oppimalla itsestäni saan huomioni liikkeeseen.

Huomion kiinnittyminen rakentaa ajatukseni ja kokemukseni. Se rakentaa päiväni ja osaltaan myös minua. Kun uskallan kiinnittää huomioni olennaiseen, luon elämääni syvemmän merkityksen.

Vuorovaikutuksesta omistajuuteen

Matka vuorovaikutuksesta omistajuuteen on usein sama kuin matka johtamisesta itsensä johtamiseen.

Salliiko työpaikan kulttuuri sen, että yhdessä voidaan ajatella käytänteet uusiksi?

Vastaus: Voin myös itse päättää, että minulla on lupa ajatella itse, tehdä aloitteita ja myös toimia itsenäisesti, päätöksen ja vastuun kahvasta kevyesti puristaen.

Muuttuuko avokonttorikulttuuri joustavaksi, kun lisätään henkilökohtaisia työtiloja tai hankitaan korkeammat sermit?

Näyttökuva 2014-06-12 kohteessa 23.40.15

V: Voin oikeasti antaa itselleni mahdollisuuden keskittyä silloin kun keskittyminen on välttämätöntä, ja antaa luvan vetäytyä, kun minusta siltä tuntuu.

Mitä tehdä sille vääränlaiselle cowboy-kulttuurille, jossa kuolemattomat sankarit karauttavat hybriksillään kohti masennuksen ja burnoutin iltaruskoa?

V: Ihmisten välinen kanssakäyminen on yhdessä tekemistä ja ennen kaikkea yhteistä tunnetta, joka toimii tehokkaana esteenä myös mille tahansa sankarikulttuurille.

Saako työhön taukoja ja tilaa ajatella, kun kertoo läpinäkyvästi omasta tarpeestaan ja aikomuksestaan ympärilleen, jotta välttää ympäristön turhia odotuksia?

V: Voin tauottaa työtäni myös luomalla käytäntöjä: ”Kun on kiire, istu alas.” Tilan raivaaminen voi tällöin olla myös dialogi, jossa uskallan ja kykenen sanomaan ei, arvioimaan ja priorisoimaan työt kuvatakseni sitä, miten osaan arvostaa itseäni ja omaa työtäni.

Milloin on aikaa keskustella, oppia ja kehittää yhdessä – kiireettä? Voiko spontaaniudesta tehdä käytännön?

Näyttökuva 2014-06-12 kohteessa 23.43.37

V: Se hetki voi olla milloin vaan: Spontaanit kahvihetket erilaisissa seuroissa erilaisten näkökulmien kimalluksessa. Lounaalle pureutumaan ruoan lisäksi ratkaisemaan arvoituksia, mitä tahansa ongelmia. Haaste on siinä, miten leijuvat ideat viedä maaliin – johdonmukaisesti, päättäväisesti, muutospalon saattelemana.

Onko missään tiedon ja osaamisen jakamiskulttuuri ja –käytännöt saatu niin toimiviksi, ettei yrityksen tarvitse keksiä pyörää uudestaan?

V: Parasta on kysyä suoraan ja sanoa suoraan eli oltava toisinaan hyvin etukenossa. Ja toisinaan taas ottaa askel taaksepäin ja antaa asioiden syntyä kuuntelemisen ja tilan tekemisen kautta. Homma laajenee, kun otetaan avoimesti mallia myös virheistä.

Palaute on lahja, joka auttaa meitä näkemään sellaista, mitä emme itse näe. Silloinkin, kun annamme palautetta ja suostumme kohtaamiseen. Mutta miten ulotutaan aitoon ja dynaamiseen palautteeseen?

V: Silloin kun onnistun arkipäiväistämään palautteen antamiseen ja vastaanottamiseen liittyvän tahdonkynnyksen: ”Hyvin menee, paranna tuossa kohtaa.” Kun opin paremmin näkemään oman työni ja itseni, peilaamaan oikeasti merkityksellistä. Kun saan palautetta aina kun haluan. Ja ellen saa tarpeeksi, kysyn sitä luonnosten kautta: keskeneräisyys kutsuu luokseen – paljon paremmin kuin huono valmis.

Miten paljossa voitaisiin kehittyä, paremmiksi? Mihin jäädään, kun keskitytään niihin asioihin, joihin on aina keskitytty?

V: Tuota voi kysyä yrityksen ja rakenteiden tasolla. Mutta osallistan itseni vasta kysymällä sen itseltäni. Minä voin vaikuttaa: vahvistaa tai muuttaa sitä mikä on nyt.

Vaikuttavaa

Omaa vaikuttavuutta on usein vaikea nähdä ja arvioida. Itsen peilaaminen suhteessa itseen ja ympäristöön on aito haaste: miten nähdä itsensä kuin ulkopuolisin silmin? Millä todentaa oma vaikutus, joskus pitkälle tulevaisuuteenkin?

Näyttökuva 2014-03-14 kohteessa 7.46.24

Kokemus ja havainto sanoisivat, että tämän asian suhteen meidät erottaa toisistamme vain unemme syvyys. Unesta voi kuitenkin herätä – ja toiset auttavat.

Vaikutus itseen

Saan itseni liikkeelle satoihin erilaisiin toimiin päivän mittaan. Millaisessa suhteessa tekoni ovat itseeni ja siihen, mitä syvimmältäni olen. Niin kauan kuin onnistun olemaan yhteydessä syvimpään itseeni, tekoni ovat sopusoinnussa sen kanssa mitä olen. Silloin voin hyvin.

Psykologi Mikael Saarinen toteaa HS:n haastattelussa: ”Jokaisen kannattaisi välillä pysähtyä miettimään, mistä asioista innostuu, ja mille haluaa omistautua. Innostuksen alkulähde on se, että ollaan lähellä tunteita ja tarpeita.”

Jokaiseen päivään mahtuu tilanteita, joissa kohtelen itseäni eri tavoin. Usein oppimieni ehdollistumien pohjalta, käytöstäni juuri huomaamatta. Suhtautumiseni itseeni on sisäisen yhteyteni peili. Samalla se synnyttää elämää niin sisälleni kuin ulospäin.

Olenko onnellinen siitä, miten elän itsessäni? Tunnenko vahvan yhteyden itseeni vai onko yhteys ohut ja katkeileva? Kannatan toistuvasti miettimään pysähtymistä.

Vaikutus toisiin

Millaista elämää luon ympärilleni? Teoilla ja sanoilla voin saada aikaan iloa ja elämää, joka luo ja avaa uusia mahdollisuuksia.

Näyttökuva 2014-03-14 kohteessa 7.45.43

Tärkeä osa vaikuttamisesta tapahtuu sillä, mitä olen ja miten olen. Sisäinen kireys, pakko ja koleus vaikuttavat vastakkaisesti kuin parhaassa tapauksessa valoisa ja ennakkoluuloton ajattelu, maailmaan kauttani leviävä lämpö.

Toisissa ihmisissä tapahtuvat reaktiot ja reagointi ovat osa sitä palautetta, jota voi harjoitella lukemaan. Lisäharjoittelua tarjoaa taito osata ottaa vastaan palautetta ja ottaa siitä opikseen. Kohtaamiset ovat mahdollisuuksia tulla tietoisemmaksi ja taitavammaksi.

Vaikutus maailmassa

Työ on keskeinen vaikuttamisen mahdollisuus. Usein vaikuttaminen on laajempaa ja pitkäkestoisempaa kuin kuvitteleekaan: minne tekojeni jäljet ulottuvat?

Sosiaalinen media ja siinä toimiminen peilaa tätä vaikuttavuutta. Palaute – kommentit, tykkäämiset ja uudelleen twiittaamiset – ovat pieni osa sitä, mitä tapahtuu todella. Mitä eri ihmiset ottavat vastaan ja saavat kaikesta siitä, mitä verkkoon tuottaa.

Miten kauas aikaan saamani aallot kantautuvat ja miten pitkän ajan päästä? Ja toisaalta: miten pitkät ovat toimintani varjot ja onko tämä muutakin kuin valon leikkiä tilassa?

Perintöä jakamaan

Päivän päätteeksi olen ottanut tavakseni miettiä, mitä päivästä jäi jäljelle ja minkä jäljen jätin maailmaan. Haikeuden iltaan tuo ajatus siitä, että olisin voinut antaa itsestäni enemmän, olisin voinut olla taitavampi. Onneksi huominen tarjoaa tilaisuuden päästä näkemään, auttoiko asioiden ymmärtäminen niiden toteuttamisessa.

Toisinaan ajattelen tämän elämän päättymistä ja kysyn saman kysymyksen. Mikä on perintöni, jonka jätän jälkeeni? Millaisia asioita sain aikaan, millaisia seurauksia niillä oli – mitä lisäsin ja vahvistin tässä maailmassa?

Oliko elämäni ”rikas, rämä mutta oma”? Tähän vastaisin nyt kyllä.