Peilaus

A coach tries to think by writing and speaking.

Avainsana: valo

Varjossa

Jouduimme viime viikolla erään valmennettavani kanssa syviin vesiin. Tätä ei tapahdu kovin usein, joten se veti meidät kummatkin hiljaiseksi.

Eksistentiaalinen kriisi voi iskeä milloin tahansa. Silloinkin ja joskus varsinkin silloin, kun on menestyksekkäästi tekemässä jotakin. Kaikki kehuvat, ja sisäinen tyhjyys tuntuu kohtuuttomalta.

Tällä kertaa kriisi koski epäilystä, että kaikki mitä hän ikinä on tehnyt, on ollut vain sitä, että hän hakenut arvostusta itselleen. Syynä se, ettei saanut sitä silloin, kun olisi sitä eniten tarvinnut.

Valmennettavaani kuunnellessani tajusin, että samanaikaisesti kun hän oli oikeassa – hänen vahva kokemuksensa yhtyi johdonmukaisiin perusteluihin – hän oli väärässä.

Meistä useimmille jää lapsuudesta jälkiä, haavoja tai puutteita, jotka luovat varjon myöhempään elämäämme. Monessa tapauksessa ne ajavat meitä sillä seurauksella, että teemme enemmän kuin muuten tekisimme. Pakko pakottaa yrittämään enemmän, myös ylittämään itsemme.

Eli varjo toimiikin käyttövoimana, voimanlähteenä sen sijaan että se lamaannuttaisi.

Näyttökuva 2014-10-03 kohteessa 11.30.58

Motivaation varsinaisena lähteenä ei kuitenkaan toimi – kuten tässä tapauksessa sammumaton jano arvostuksen saamiseen omalta vanhemmalta – varjo vaan syvemmällä vaikuttava tahto.

Pyrkimyksenä on tehdä jotakin sellaista, jossa syvin itse toteutuu. Eli kun me luomme uutta ja annamme panoksemme asioiden kehittämiseksi parempaan suuntaan. Varsinainen syy on siinä valossa, joka meistä loistaa tuollaisten tekojen kautta.

Oivalsin lauseen uudelleen:  Kun kulkee valoa kohti, ei näe varjoaan, koska se seuraa perässä. Kun on tekemässä jotakin aitoa, ei elä varjossa.

Valoa ja lämpöä

Olen viime aikoina katsellut ihmisiä, jotka odottavat jotakuta. Kun tämä odotettu, usein ystävä tai rakastettu, sitten saapuu näköpiiriin, odottavan ihmisen silmistä alkaa loistaa valoa ja hänestä hulmahtaa ympärille lämpöpilvi.

Mitä on ihminen?

Jotkut kaivavat tässä kohtaa esiin tukun raadollisia esimerkkejä siitä, että ihminen on kaikkea muuta kuin tätä. Ja he ovat oikeassa: ihminen on muutakin.

Voi hyvin kysyä, miksi valo ja lämpö sitten loistavat niin harvoin esiin? Vaikka ihminen hakeutuisi lämpöön ja valoon kuten esimerkiksi näinä mustan ja kolean talven hetkinä.

Onko jokin kylmettänyt sydämen, himmentänyt valon? Saattaa olla, ettei ympäristö ole näyttänyt esimerkkiä siitä, miten valon ja lämmön annetaan säteillä. Vai onko niin, että toiset meistä ovat valon lapsia ja toiset yötä rakastavat?

Hienoa on kuitenkin se, että ne loistavat silti esiin. Mitä oikeasti tapahtuisi, jos valon ja lämmön loisteesta tulisi itsestään selvyys arjen keskellä? Tai mitä tulisi tapahtua, jotta näin kävisi?

Vaikutus

Voin itse vaikuttaa kohtaamisten kulkuun ja seurauksiin.

  • Voin tuoda keskusteluihin enemmän ajattelun valoa.
  • Voin suhtautua ihmisiin lämmöllä etäisyyden ja kylmyyden sijasta.
  • Voin varjella muiden ja omaa lämpöäni karuissa ja nuivissa (ihmis)olosuhteissa.

Kun näin pääsee vähänkin tapahtumaan, pääsee näkemään ihmisen aitoon kauneuteen. Ja samalla siihen, mitä ihminen pohjimmiltaan on. Lou Reediä mukaillen: Take a walk on the light side, babe!