Peilaus

A coach tries to think by writing and speaking.

Avainsana: vapaus

Löydä uusi yhteys

Muutama viikko sitten Telia antoi koskettavan mainoksensa vyöryä eri kanavissa. Siinä ihmisten ääneen lausumattomat kysymykset ja pelot kiteytyivät kolmeen ratkaisuun:

Kun yhteys on katkennut, se pitää korjata.

Jos yhteyttä ei ole, sen voi rakentaa.

Löydä uusi yhteys.

Mitä sanoa tällaisesta taidokkaasta manipulaatiosta, jonka tarkoitus on vastata syvään ja inhimilliseen yhteyden tarpeeseen ja kaipuuseen tarjoilemalla rasvaa ja sokeria? Kun vedotaan ihmisen vahvaan ja toistuvaan alitajuiseen puutteeseen ja epävarmuuteen, voidaan tarjota sen korvikkeeksi jotain, mitä ihminen ei muuten ymmärtäisi tarvita.

Toistuuko sama työssä silloin, kun työ tarjoaa merkityksellisyyttä vain näennäisesti eikä siten vastaa ihmisen todellisiin tarpeisiin?

Jokaisella työpaikalla tiedetään (tai olisi hyvä tietää), että kun puhutaan totta ja ketju tausta-ajatuksista toimenpiteisiin ja niiden seurauksiin on läpinäkyvä ja moraaliltaan kestävä, se vahvistaa luottamuksen.

Jokainen työyhteisö ansaitsisi rehelliset toimintatavat ja parempaa luottamusta,

koska ne nostavat esiin sen, miten paljon parempaan ihminen pystyy.

Tämä voi kuitenkin syntyä vain, kun useampi ihminen luo ulkoisesta riippumatonta sisäistä elämää. Niin vahvaa, että siihen pääsee vaikuttamaan todella ainoastaan, jos ihminen itse antaa siihen luvan. Jokaisessa on paljon tällaista sisäistä voimaa, joka kaipaa vahvistamista. Tällainen todellisen tasapainon etsiminen ulkoisen ja sisäisen välillä on siksi tarpeen, koska moni elää edelleen ulkoisen armoilla eli tarvitsee toistuvaa ulkoista vahvistamista omalle arvolleen. Katseen kääntäminen aika ajoin sisään päin ja mielen konmarittaminen ovat askeleita tasapainon suuntaan.

Ihminen on koodattu pyrkimään kohti suurempaa vapautta, ei riippuvuutta.

Stephen R. Covey kuvaa klassikkokirjassaan The 7 habits of Highly Effective People matkaa riippuvuudesta riippumattomuuden kautta keskinäiseen riippuvuuteen. Oikotietä ei tässäkään kuitenkaan ole. Riippumattomuus on ensin lunastettava sisäistä voimaa vahvistamalla: syventämällä itsetuntemusta, harjoittelemalla sisäisiä kykyjä kuten ajattelua ja empatiaa.

Tämä on tie vapaampiin ja parempiin suhteisiin ja toimintatapoihin, joissa sanat ja teot vastaavat toisiaan – ja sitä kautta myös organisaation menestykseen. Samalla toteutuu ihmisen todellinen tarkoitus elää aidossa yhteydessä toisten kanssa, kukin tavallaan.

Tahdotko tietää, miten tällaista tietoisempaa yhteyttä itseen ja toisiin vahvistetaan, jotta työyhteisö kukoistaa? Soita Mikko, p. 050 3840727.

Meneekö tämä näin?

Kun esitän työpajoissani jonkin väitteen, joka selvästi kyseenalaistaa osallistujien enemmistön siihenastisen tavan ajatella maailmasta, kysyn heiltä suoraan:

”Meneekö tämä näin?”

Näyttökuva 2014-05-15 kohteessa 22.40.34

Ihmiset ovat hauskoja eli inhimillisiä reaktioissaan. Jotkut eivät uskalla rohkaisusta huolimatta kertoa mitä he ajattelevat, koska se saattaisi kyseenalaistaa sanomiseni ja saattaisin hämmentyä ja jopa loukkaantua.* Toiset taas töräyttävät suoraan, että ei kyllä.

Mistä käsitykset syntyvät? Mistä tulee vakuuttuminen omista käsityksistä?

Viime aikoina olen miettinyt myötäsyntyisten taipumusten ja ominaisuuksien merkitystä käsitysten synnyssä. Havaintoihin perustuva kokemus puhuisi sen puolesta, että uskomukset siitä, millainen maailma on ja miltä se näyttää, istuvat yhtä lujassa kuin temperamentti tai seksuaalinen suuntautuminen.

Tuntuu turhalta lähteä eheyttämään käsitystä, jonka mielestä tiede selittää kaiken olennaisen tai jonka mielestä usko Jumalaan on ainoa, jolla on todellista merkitystä. Katsomme maailmaa hyvin eri näkökulmista, emme itsekään tiedä, miksi mutta – ei se mitään. Hyvä vaan kun katsomme. Näkökulmien arvosteleminen tai ylenkatsominen on yhtä mielekästä kuin arvostella toisen silmien väriä tai aineenvaihduntaa.

Näyttökuva 2014-05-16 kohteessa 7.59.28

Viisas oppii elämään sen kanssa, jota ei voi muuttaa. Oman vankan näkemyksen ohella voin olla utelias ja käydä vuoropuhelua ja ihmetellä. Mutta toivottavasti kukaan ei yritä kaupata näkemyksiään minulle: olen tavallisesti yhtä vähän ostomoodissa kuin selatessani Facebook-seinääni.

Käsityksillä on tietysti seurauksensa. Esimerkiksi: kuinka paljon voin vaikuttaa omaan elämääni ja olla aktiivisena sitä muuttamassa.

Jos uskon, että olen erilaisten sähkökemiallisten prosessien ohjaama enkä voi niitä muuttaa, tämä ei suoranaisesti johda innostukseen yrittää tulla tietoiseksi toiminnastaan. Tai edes mielensä toiminnasta puhumattakaan, että yrittäisi luoda elämästään parempaa.

Uskomuksella on merkitystä. Tahdon vapauden mahdollisuuteen uskominen – vaikka siihen uskominen olisi todella yksisarvisesta – johtaa aktiiviseen toimimiseen itsensä kehittämisen suhteen ja tässä projektissa voittavat muutkin.

Vai meneekö se näin?

 

*Meillä oli lukiossa opettaja, joka loukkaantui, jos hänelle väitti vastaan. Hän alkoi pitää opettajanpöytänsä takana mykkäkoulua eikä puhunut lopputunnista mitään. Siinä me sitten istuimme. Ja yritimme varoa seuraavalla kerralla.

Tikusta asiaa

Tulitikun kehitysvaiheissa on paljon samaa kuin harjoittelemisessa. Ja harjoittelemisen seurauksissa myös. Kirjoitin tästä pari viikkoa sitten toisesta näkökulmasta http://peilaus.fi/syty-pala-sytyta/

Ihminen kehitti tulitikun saadakseen tarvitsemansa tulen nopeasti, helposti ja varmasti. Osittain samasta syystä ihminen harjoittelee: säästääkseen aikaa, säästääkseen voimaa ja säästääkseen sisäistä, kognitiivista energiaansa. Uusi, parempi tapa on tätä kaikkea.

Toisaalta harjoittelemiseen liittyy viisas kaksoisluonto:

Voimia säästyy <- harjoittelu -> voimat lisääntyvät

Kognitiivinen ponnistelu vähenee <- harjoittelu -> tietoisuus lisääntyy

Aikaa säästyy <- harjoittelu -> aikaa vapautuu

Harjoittelun seurauksena syntynyt tehokkuus tarkoittaa tässä ennen kaikkea järkevyyttä, olennaiseen keskittymistä. Ja sitä, että aikaa, voimaa ja energiaa jää sellaiseen toimintaan, joka ei synny ulkoisesta pakosta tai välttämättömyydestä. Vaan siitä, miten ihminen oppii sisältään käsin ohjaamaan toimintaansa.

Resursseista taitavuudeksi

Omaa taitavuuttaan suhteessa mieleensä ihminen voi kehittää vastaavassa prosessissa kuin ihminen aikanaan tulitikkua luodessaan.

Ihminen käyttää hyväkseen sisäisiä olosuhteita ja resursseja. Ennen kaikkea sitä, mitä ja millainen hän itse on. Valtava määrä potentiaalia on vapauttamatta. Ihmisen kohdalla nämä yksilölliset resurssit ovat kontribuutio hänelle itselleen ja maailmalle. (luonnon raaka-aineet, niiden hyväksikäyttäminen suhteessa luonnonlakeihin)

Tietoinen tutkiminen, keksiminen, löytäminen – itsenäinen toiminta liittyneenä ajattelemiseen, olennaisen löytämiseen ja parhaan mahdolliseen valitsemiseen. (aineiden ja niiden yhdistelmien tutkiminen ja löytäminen)

Tietoiseksi tuleminen on havahtumista sille, mitä itse on ja sen tarjoamille mahdollisuuksille. Samalla heräävät ensimmäiset kokemukset ja aavistukset siitä, miten vahvistuvasta tietoisuudesta käsin on mahdollista luoda uutta. (kyky luoda sellaista, mitä luonto ei loisi)

Näyttökuva 2014-03-27 kohteessa 21.59.13

Kokeileminen on aito voimayhdistelmä mielikuvitusta ja rohkeutta. Astua siihen uuteen, jonka on mielessään synnyttänyt. Syntyy jotakin parempaa, sopivampaa ja luova tila, jossa kaikuu kysymys: miten tehdä paremmaksi? Eikä paremmaksi kehity pelkästään ulkoiset asiat vaan myös mielen välineet ja mieltä ohjaava tietoisuus. (kymmenet ja sadat kokeilut, jotta voidaan luoda optimaalinen ja tarkoituksenmukainen väline käyttötarkoitukseen)

Kun ihmisen oma voima vahvistuu, sisäisyyden rooli saa uuden merkityksen. Se asettuu ulkoisen rinnalle, toisinaan myös ohi.

Merkityksellisen metsästys

Ihminen kehitti tulitikun, koska hän tarvitsi tilaa ja vapautta uudelle, kehitysimpulsseille, jotka syntyvät hänen sisältään. Ihminen tarvitsi aikaa, voimaa ja sisäistä energiaa, joita hänelle vapautui tulitikun ohella monien muiden keksintöjen avulla.

Kun ulkoinen pakko selvitä ei enää ajanut ihmistä, ihminen vapautui – mihin? Onko ihmiskunta etsimässä nyt kohtaa, jossa ulkoisen pakon tilalle ei vielä ole syntynyt sitä tietoisuutta ja voimaa, jolla ihminen itse alkaa ohjata itseään?

Kysymys nostaa esiin lisää suuria kysymyksiä motivaatiosta, arvoista, merkityksestä ja tarkoituksesta: mitä merkitystä tällä kaikella on? onko tällä jokin tarkoitus? Sisäisyys on toistaiseksi heikompi luomaan ’pakkoa’ – itsekurin kautta merkityksiin liittyvää olennaiseen keskittymistä – kuin ulkoinen todellisuus on aina ollut

Moni asia pitää ihmisen vielä kiinni ulkoisessa ja saa hänet täyttämään aikansa sellaisella, joka pitää hänen tietoisuutensa unessa ja sisäisen voimansa heikkona. Mutta tämäkin asian tila on muuttumassa. Kiinnostus sisäisyyteen, tietoiseksi tulemiseen ja sitä kautta vaikuttamiseen kasvaa tällä hetkellä kuin kevätpuro, vienosti kohisten.

Näyttökuva 2014-03-28 kohteessa 8.18.12Googlen ”Etsi sisältäsi” –ohjelma käy hyvästä esimerkistä.

On aika

Ihminen ei sivistyksen sisäpuolella enää selvitäkseen tarvitse tulitikkua. Minkä muun aika on jo ohi?

Kulkeeko ihmisen tie itsetuntemuksen kautta itsensä ja maailman kehittämiseen parempaan suuntaan? Siihenkö ihmisen olisi vapautuneella ajalla, voimalla ja sisäisellä energiallaan ponnisteltava, itsensä ylittäen?

Ihminen on sisäisesti aiempaa valmiimpi irtautumaan oman luontonsa yhteydestä ja alkamaan luoda omaa, tietoisempaa elämää. Maailma on muuttumassa.

Because you can

Elämässä tapahtuu paljon asioita, koska niille antaa luvan. Mahdollisuus hyvään ja pahaan tulee todeksi.

Se pitempi lieka

Moni antaa ennalta arvaamattoman ja huomaamattoman usein luvan kohdella itseään huonosti. Myös toimiessaan itsetuhoisesti mieli on mielekäs. Mutta se on silti paha lupa. Ja aikuisena saa vääntää aika tavalla näitä lupia peruuttaessaan.

Monet myös tiuskivat lapsilleen, puolisolleen ja ystävilleen ja asiakaspalvelijoille – kaikille niille, joille voivat. Kun on antanut itselleen luvan ja toteuttaa impulssejaan, se jatkuu kunnes joku pysäyttää.

Useimmat ihmiset kaipaavat arvojensa selkiinnyttämistä. Tätä prosessia häiritsevät lapsuudessa opitut väärät ehdollistumat. Kaikkien onnettomuudeksi.

Lyhyt lieka

Kun pyrkii antamaan itselle luvan rohkeasti kokeilla jotain uutta epäonnistumisen uhallakin, huomaa vaikeuden. Valtaosassa tilanteista lupaa ei tule, kokeilu jää tekemättä.

Näyttökuva 2014-02-21 kohteessa 10.13.12

Samuli Heimonen

Ympäristökin on tavallisesti aika ahdasrajainen. Normipoikkeaman ei tarvitse olla suurikaan, kun rajat tulevat vastaan. Tämä on sääli. Monelle se on tuttua lapsuudesta: muotissa olemista lyhyessä lieassa.

Kaikesta huolimatta noiden rajojen ylittäjiä aina löytyy. Mielikuvituksen kautta toteutuminen avaa muidenkin rajoja.  Kun lieka pitenee, kaikki voittavat ja voivat inspiroitua.

Olisi hyväksi

Monenlaista tapahtuu, kun eräänä ja toisenakin päivänä hyppää tyhjään. Samalla kaikki kiteytyy kysymykseen, oppiako vai eikö oppia?

Sillä sen, mitä tänään vahvistaa, saa huomenna vastaansa – tai ainakin edestään löytää.

Uusien tapojen oppiminen alkaa mahdollisuuksille havahtumisesta ja jatkuu niiden vahvistamisesta. Mikä muu kuin tällainen vapautuminen antaisi enemmän elämisentunteelle?

Koska sinä voit.

 

 

Run, baby, run*

Jos sinut on saatu uskomaan, että sinun pitää juosta, ja olet lähtenyt juoksemaan, sinä todennäköisesti juokset edelleen. Juoksemista on vaikea lopettaa jos on kerran aloittanut. Jopa Forest Gump tietää sen.

”Meillä on kiire”

Välillä voi kysyä, minne ja miksi kiire. Yleisesti tiedetään, ettei kiire ole samaa kuin tehokkuus. Juoksemalla päivänsä läpi saa aikansa kulumaan saamatta mitään hyödyllistä aikaan. Samat asiat voisi hoitaa puolet hitaammin ja saada ne tehtyä kaksi kertaa paremmin.

Eikö se näyttäisi yhtä hyvältä – tai vakuuttaisi ketään?

Kiire syntyy usein osaamattomuudesta ja ajatusharhoista. Kiireholisti tarvitsee (itse)apua.

Näyttökuva 2014-01-27 kohteessa 21.54.43

Omia ajatuksia ja uskomuksia kannattaa aika ajoin tarkistaa: mistä ne ovat syntyneet ja mikä niitä pitää elossa. Yllättävän usein huomaa, että monet omista uskomuksista ovat syntyneet ulkopuolisen maailman näkemyksistä, käsityksistä ja uskomuksista. Joskus asioiden kyseenalaistaminen ja näkeminen kokonaisuutta vasten pelastaa ihmisen.

Vapaus valita

Jos on kiire, voinko rauhoittaa mieleni? Kyllä, voin harjoitella tämän taidon. Täytyykö minun stressaantua, jos ympäristö stressaa? Ei tarvitse. Valinnan vapaus on minulla.

Kyse on usein siitä, osaanko pysähtyä itse vai pitääkö minut pysäyttää. Uskonko keltaista korttia vai tarvitaanko punainen? Jos ajattelisin vain ja ainoastaan omaa etuani, olisin proaktiivinen ja tekisin asioille saman tien jotakin.

Mitä edellä kuvatun peilaamisen lisäksi?

  • Pidä päivittäinen rauhoittumistuokio, jossa annat mielesi rauhoittua ja jäsentyä. Ja jos ehdit (sic!), monta pientä tietoista taukoa sen lisäksi.
  • Kysy itseltäsi, mikä on olennaista. Ennen työpäiväsi alkua ja sen lopuksi.
  • Suuntaa energiasi yhteen asiaan ja ole siinä täysillä läsnä. Erittäin palkitsevaa!

Tänään on sinun päiväsi. Valitse siis vapaasti.

 

*70-luvun uskiskirjallisuuden helmi: Nicky Cruzin Juokse poika juokse. Kirjan alussa Nicky toteaa kuolemattomasti: ”Olin alkanut juosta, eikä mikään voinut enää pysäyttää minua.”

Merkillinen selkeys

Huomaan, että mitä vähemmän itsetietoisuus auttaa minua näkemään itseäni, sitä enemmän olen ulkoisten ja sisäisten ärsykkeiden armoilla ja vain reagoin niihin. Jatkuvasti. Itsetietoisuuteni tuo mahdollisuuden vaikuttaa siihen, mitä ja miten lähden seuraamaan, kun jokin minussa laittaa minut liikkeelle.

Lähtöruudussa ei ole tungosta

Kun katson itseäni ja tuntemiani ihmisiä, huomaan, että ihmiset ovat hyvin eri tasoisesti ja eri tavalla  tietoisia itsestään.

Varhaislapsuuden aamuhämäristä itsetietoisuuden mahdollisuuteen on ponnistanut eri valmiuksin varustettuja ihmisiä. Toisilla on enemmän taipumusta olla tietoinen itsestään kuin toisilla. Ja kuten elämässä ylipäätään, taipumuksilla on tapana vahvistua ja ei-taipumuksilla tapana jäädä kehittymättä.

Siksi lopputulos on juuri sitä miltä se näyttää. Maailmassa tulee vastaan eri asteisesti itsensä suhteen hereillä olevia ihmisiä. Eikä siinä kaikki: toisilla on halu lisätä itsetietoisuuttaan, toisilla on halu kääntää kylkeä.

Miksi, voi miksi?

Itsetietoisuus jos mikä lisää tuskaa. Olin hetki sitten paljon onnellisempi kun en tiennyt, että minussa on tällainenkin, vähemmän mukava tapa. Vai olinko? Mikä ajaa minut lisäämään sellaista, jonka kanssa on tavallisesti ainakin aluksi epämukavaa elää?

Sama asia kuin ajaa minut harjoittamaan hyveitä eli luopumaan välittömästä mielihyvästä ja tarpeentyydytyksestä. Hyveisiin ponnistamalla palvelen itsessäni olevaa ihmistä.

Ratkaiseva kysymys onkin, mitä tuolla tiedolla teen. Tiedon mukana ei tule taito vaan se on kehitettävä erikseen. Pelkkä tieto merkitsee hämmennystä – mikä on hyvä, sillä se johtaa asioiden uudelleen arviointiin – ja joskus lamaannusta ja vieraantumista. Itsetietoisuus, tietäminen ei vielä merkitse sitä, että sitä osaisi käyttää.

Itsetietoisuudesta itse tekoon

Itseni tiedostaminen ja voimistuva tietoiseksi tuleminen ovat tie itseohjautuvuuteen, itseni ja oman mieleni johtamiseen.

Olen huomannut, ettei kaikkien ole helppoa käsittää sitä, miten radikaalista asiasta on kyse, kun ihminen itse herää itselleen. Ja miten merkittävästä askeleesta ihmisen elämässä on kyse silloin, kun ihminen alkaa aktiivisesti peilaamaan mieltään. Ja kun ihminen alkaa ohjata omaa mieltään, kaikki muuttuu. Se mikä muuttuu ensimmäisenä, on suhde asioihin.

Havahtuminen ja oivaltaminen on ensimmäinen askel itsenäisyyteen. Itsenäisyys merkitsee vapauden kokemista. Kun tulen tietoiseksi oman mieleni toiminnasta yhtäältä ja omasta ulkoisesta toiminnastani toisaalta, prosessit muuttuvat.

Näkeminen

Hämmästyn aina uudestaan siitä, että jo pelkkä näkeminen muuttaa asioita. Näkemisestä seuraa sitten mahdollisuus vaikuttaa.

Käytänkö tätä uutta mahdollisuuttani vaikuttaa ja missä määrin, on kokonaan seuraava luku elämän kirjassa. Yrittäessäni vaikuttaa, kohtaan tavallisesti esteitä. Olenko sinnikäs esteiden voittamiseksi vai annanko periksi – kumpaakin tapahtuu jatkuvasti.

Kuinka tärkeä muutos minulle on, miten se peilautuu arvojeni vasten ja mitä olen valmis uhraamaan sen eteen? Kaikki kysymyksiä, joita puolestaan todellisuus armottomasti peilaa. Jos jotakin tapahtuu tai jää tapahtumatta, se kertoo minusta.

Vaan mitä? Sitä, miten sitoutunut olen arvoihini. Sitä, miten voimissani olen viedäkseni muutoksen läpi, sekä sisäisen voimani osalta yleisesti että suhteessa sen hetkiseen, tilanteeseen sidottuun voimaani.

Voimaksi ja energiaksi

Monet asiat palaavat siihen, miten onnistun pitämään omasta voimastani ja energiastani huolta. Ja tämä puolestaan palaa itsetietoisuuteeni ja sitä myötä kykyyni johtaa itseäni. Valuuko energiani ratkaisevalla hetkellä ulos? Lamaannunko tai luovutanko silloin, kun minulla on todellinen tilaisuus astua eteenpäin?

Tuttuja kysymyksiä harjoitustiellä, samalla perimmäisiä kysymyksiä elämän ja elämisen kannalta. Mitä oikein tahdon? kietoutuu kysymykseen: mihin tahtoni yltää? Sillä se, mihin tahtoni yltää, on kerran ollut se, mitä olen riittävästi tahtonut. Ja se on tehnyt minusta tällaisen, riittävän vahvan yltämään siihen, johon yllän nyt.

Mutta: jos olen riittävästi vahvistunut siinä, mitä voi kutsua vaikka uskoksi itseeni, minulla on näissä tilanteissa kyky ylittää itseni. Jos olen harjoitellut, harjoittelu on tuonut minulle itseluottamusta voittamaan niin hetkellisen heikkouden kuin ylittämään sen, mihin olen siihen asti yltänyt.

Risteyksiä ja risteytyksiä

Näin ei tapahdu aina mutta näin tapahtuu useammin, jos olen tehnyt kotiläksyni eli ollut uskollinen ja sinnikäs harjoituksissani. Jokainen tehty harjoitus lisää voimaani ohjata itseäni ja mieltäni. Jokainen harjoitus myös tekee minut tietoiseksi itsestäni, niin rajoistani kuin vielä vapauttamattomasta potentiaalistani.

Onko oikeastaan niin, että minä olen ja toteudun rajojeni ja potentiaalini risteyksessä, joskus niiden risteytyksessä? Mitä enemmän uskon mahdollisuuksiini, sitä enemmän niitä näen ja sitä enemmän tahtoni niille syttyy. Kun tämä tapahtuu – ja sitä tapahtuu usein – rajoitukset ja esteet ovat vain polku itsetuntemuksen vahvistamiseen ja tahdon voimistumiseen.

Nyt minäkin tiedän, mitä sanonta ’Este on polku’ tarkoittaa.

 

 

Itsetuhoa

F.M. Dostojevski kirjoitti kirjeessä veljelleen: ”Ihminen on salaisuus. Jos koko elämäsi ajan ratkot tuota salaisuutta, et voi sanoa käyttäneesi aikaasi hukkaan. Minä syvennyn tuohon salaisuuteen, sillä haluan olla ihminen.”

Vajaa 150 vuotta myöhemmin päätin haluta selvittää ihmismielen salaisuutta. En vaan tiennyt, mihin ryhdyin. Enkä tiennyt, että mielen Impivaara on nimensä veroinen: neitseellinen paikka, jota kuilut ympäröivät.

Mielen tiloja ja tapauksia

Mielessä on tilaa aivan kaikelle, mille antaa tilan. Provosoin mielelläni koulutettaviani sanomalla heille aluksi: ”Teillä ei ole aavistustakaan, mihin mielelle kykenee.” Työpajan jälkeen he aavistavat.

Ihminen on ristiriitainen. Erilaiset voimat ja impulssit käyvät väsymätöntä taistelua keskenään, ja ihminen on joskus vain sivustaseuraaja. Toisinaan kannattaa vain toivoa, ettei peto herää tai ainakaan käy kimppuun. Toisinaan olisi monta hyvää syytä osallistua, karkottaa varjot nimeämällä ne ja paljastaa niiden – varjomaisuus.

Tärkeä osa elämän mielekkääksi kokemista ja oman mielen terveyden vaalimista on oman mielen havainnointi ja havainnoinnin pohjalta tapahtuva mielen ohjaaminen. Ellei sitä tee itse, sen tekee jokin muu. Toisaalta synkimmälläkin käyttäytymisellä on aina mieli. Silloinkin kun se näyttää mielettömältä.

Mieli itseä vastaan, näytös 1

Mieli toimii toisinaan omaa parasta vastaan. Useimmiten hyvin arkisesti.

Ihminen ei näe omia mahdollisuuksiaan ja usein aktiivisesti kieltäytyy näkemästä niitä. Oman parhaan kohtaaminen on pelottavaa jo pelkästään sen mukanaan tuoman muutoksen ja vastuun takia. Tämän lisäksi ihminen ei tiedä eikä tunnista omaa etuaan, esimerkiksi asioita, jotka edistäisivät hänen hyvinvointiaan.

Yllättävän monen mielensä ohjaavana voimana on itsensä pitäminen huonona, pahana tai pelkkänä elukkana. Tällainen ihminen ei omasta mielestään ole ansainnut hyvää, ei myönteistä palautetta eikä todellakaan rakkautta. Sen sijaan, että ihminen vain ottaisi vastaan hyvän, hän rankaisee tai sättii itseään päivästä toiseen.

I’m definitely not worth it.

Ihmisen mieli harhailee ja eksyy ja alkaa aktiivisesti sabotoida niitä mahdollisuuksia, joita elämä tarjoaa. Usko omaan arvottomuuteen ja särkyneeseen kuvaan itsestä johtaa pyrkimykseen rikkoa kaikki vastaan tuleva ehjä ja kokonainen. Kuvitelmat ja ympäristöstä jo varhain opitut mallit pitävät mielen vankilan portteja kiinni.

Mieli itseä vastaan, näytös 2

Ihminen voi käydä myös epätoivoiselta näyttävää eloonjäämiskamppailua oikeaksi itseksi kokemansa puolesta. Sen, jota kukaan ei ole koskaan tunnistanut tai tunnustanut. Ihminen taistelee oman toteutumisensa ja siihen liittyvien vapauden ja parhaan puolesta. Kun varmuus puuttuu, on yritettävä ja erehdyttävä – ei voi lopettaa.

Tässä prosessissa teot saattavat ylittää järjen ja tietoisuuden. Ne näyttävät, järkevästi mutta ahtaasti perustellusta elämäntavasta käsin hullulta. Mutta jossain sisällään ihminen tietää, että tämä hänen on tehtävä.

Joissakin elää pyhä levottomuus. Joissakin toive saada kerran kokea se, miltä tuntuu olla minä. Saada jotakin aikaan, toisille ihmisille. Päästä jonakin päivänä astumaan sille tontille, jossa omat ja toisten tarpeet kohtaavat, ojentavat toisille kätensä ikuisen ystävyyden eli kutsumuksen merkiksi. Vaikka henki menisi.

Sen sijaan

Riuhtomisen ja ryntäilyn sijasta voi pysähtyä.

Havahtua eli tiedostaa se, että itse voi vaikuttaa omaan mieleensä ja sen kautta kaikkeen omassa elämässä. Nähdä kaiken tarpeettoman taakse ja samalla niihin mahdollisuuksiin, joiden kautta omaa mieltä voi ohjata.

Kun saa käsiinsä työkaluja, joiden avulla voi tietoisesti lähteä muuttamaan mielensä toimintoja ja varsinkin sen automatiikkaa, olotila helpottuu. Enää ei olekaan pelkän, usein ahdistavan tiedon kanssa lamaantuneena vaan tiedon avulla voi tehdä jotakin.

Harjoittelu eli elämän muuttaminen, muutoskyvyn voimistaminen ja ylläpitäminen, tuo muutoshaaveille konkreettisen muodon ja suunnan. Harjoitteleminen luo parempaa tätä päivää ja antaa toivon vielä paremmasta huomisesta.

Ihmisellä on vapaus valita, onko hänen mielensä hänen pahin vihollisensa vai hänen paras ystävänsä. Vapaus alkaa nyt.

Älä, tapa!

Sanotaan, että tavat määrittävät ihmisen. Mutta kuka tai mikä määrää ihmisen tavat?

Ihmisessä oleva hyvä voi olla ihmisen pahin ansa. Ihmisessä toimivat tavat ovat juuri tätä. Jos ihmisen aivot saisivat päättää, kaikki ihmisen toiminta muodostuisi rutiineiksi ja tavoiksi. Tässä kohtaa voi tuntea pienen kauhun: olisiko se enää elämää?

Tapojen synty

Kirjassaan The Power of Habit Charles Duhigg tuo aivotutkimuksen esiin nostamia näkökulmia ihmisen aivojen ja tapojen yhteisvaikutuksista.

Tapa syntyy valinnasta, jonka on kerran tarkoituksella tehnyt. Siitä lähtien ihminen on lakannut ajattelemasta sitä, jatkanut sen tekemistä tekemättä enää valintaa ja niin käytöksestä on tullut automaattista.

Tavat muodostuvat, koska aivot etsivät jatkuvasti tapoja säästää energiaa ja välttää ponnistusta. Se on ihmisen neurologian luonnollinen seuraus. Ilman tapoja aivot menisivät lukkoon. Kyky jättää huomiotta vähemmän tärkeitä yksityiskohtia ja siten valitsemista on jokapäiväisen toiminnan kannalta elintärkeää.

Tekemisen toistamisen jatkaminen eli tavan muodostuminen tapahtuu seuraavasti:

1)   Jonkin tekeminen tuntuu hyvältä

2)   Tekemisen kautta syntyy ’saavuttamisen’ tunne

3)   Aivot alkavat odottaa samaa palkkiota

Aivojen tasolla tätä prosessia voi verrata siihen, miten vesi uurtaa itselleen uoman, joka levenee ja syvenee. Pidettyään tauon virtaamisesta vesi aloittaa virtaamisen uudestaan seuraamalla aiemmin itse tekemäänsä uomaa.

Tapojen voima

Aivojen tasolla ongelma on esimerkiksi se, että jollei koe autonomian tunnetta vaan tottelee vain ohjeita (toteuttaa impulssejaan, ajatuksiaan), tahdonvoiman lihakset väsyvät nopeammin. Siksi lähtiessään muuttamaan tapojaan tai muuten luomaan omaa elämää tuntee aluksi avuttomuutta sisäisen ja elämän automatiikan edessä. Voimat eivät riitä.

Tavat voivat syntyä tiedostamatta, mutta ne voidaan luoda myös tietoisesti. Ne syntyvät tavallisesti ilman lupaa, mutta niitä voidaan luoda ja muunnella virittelemällä niiden osia. Tavat muovaavat elämäämme enemmän kuin tajuammekaan – ne ovat niin vahvoja, että ne voivat saattaa aivomme ripustautumaan niihin sulkien pois kaiken muun, terve järki mukaan lukien.

Koko elämä rakentuu tavoista – käytännöllisistä, emotionaalisista, älyllisistä – systemaattisesti järjestettynä hyvinvoinniksemme ja murheeksemme, ja ne kantavat meidät vastustamattomasti kohti kohtaloamme. William James

Jos emme tiedosta tapojemme vahvistumista, olemme sokeita kyvyllemme kontrolloida niitä. Jos emme ole tietoisia ennakoinnistamme, menemme halun synnyttämän tavan mukana.

Tiedostamisen ja vastuun tie

Kun kaikki tämä toimii hyvin ja automaattisesti, mikä on ongelma? Se, että aivoille on samantekevää, luoko se hyviä vai huonoja tapoja. Inhimillisellä tasolla on vielä pieni ero: huonot tavat näyttäisivät syntyvän hyviä helpommin, kuin itsestään. Ero suklaan syömisen tavan ja salille lähtemisen tavan välillä on useimmiten tuntuva.

Uusien hyvien tapojen luominen ja niiden luominen huonojen tilalle edellyttää tietoista tahtoa. Tiedostamisen avulla voi alkaa opettaa itselleen niitä elämän taitoja, joita koulu, perhe ja yhteisö eivät onnistuneet opettamaan. Tämä on avain omaan elämään muutenkin kuin tapojen suhteen.

Itsensä opettaminen edellyttää sitä, että panee syrjään henkilökohtaiset tunteet ja ongelmat, sillä muuten emootiot valuvat haasteellisessa kohtaamisessa yli. Jos kykenee pysymään keskittyneenä ja kurinalaisena, kykenee vastaamaan maailman tarpeisiin ja odotuksiin.

On tietoisesti hyväksyttävä kova työ tunnistaa ärsykkeet ja palkkiot, jotka ohjaavat tapoja, ja löytää vaihtoehtoja. On hyvä tietää, että itsellä on kontrolli, ja samanaikaisesti on oltava riittävän itsetietoinen käyttääkseen sitä.

Muutos vaatii toisinaan toistuvia kokeiluja ja epäonnistumisia. Mutta ennen pitkää voimistut ja olet tapaasi voimakkaampi. Charles Duhigg

Kun kerran ymmärtää, että tavat ovat muutettavissa, herää vapaus – ja vastuu – tehdä niistä uusi ja parempi versio. Kun näkee, että tavat voi ’saneerata’, tottumuksen voima on helpompi tavoittaa, ja voi  ryhtyä työhön.

Harjoittelun eli tapojen muuntamisen seurauksia

Onneksi aivoissa tapahtuvat prosessit eivät ole pelkkä vastus muuntamisen ja vapauden tiellä. Sieltä löytyy myös lohtu.

Ensiksi: harjoittelu tapojen muuntamiseksi ’vuotaa yli’. Tämä tarkoittaa sitä, että muunnetut tavat siirtyvät myös sellaisiin tapoihin, joita ei ole muunnettu. Säännöllisen liikuntaharrastuksen aloittaminen siirtyy parempiin ja säännöllisempiin ruokailutottumuksiin.

Toiseksi on huomattu, että olennaiset sisäiset muutokset käynnistävät ketjureaktion, jolloin hyvät tavat saavat otteen.

Kolmanneksi nk. pienillä voitoilla eli esimerkiksi pienelläkin itsensä ylittämisellä on suhteettoman suuri vaikutus verrattuna ponnistuksen kautta tavoitettuihin saavutuksiin

Neljänneksi avaintavat rohkaisevat muutosta: ne luovat rakenteita, jotka auttavat muita tapoja kukoistamaan.

Tämä helpottaa ja luo toivoa uusien tapojen harjoittelemiseen.

Ihmisen osa

Aivojen katsotaan ohjaavan ihmisen elämää. Näin onkin, kunnes ihminen ottaa tietoisella aktiivisuudella suhteen aivojen toimintaan, jota hän alkaa muokata enemmän itsensä mukaiseksi. Pois yleisluonteisesta ja ennen kaikkea siitä luonnontilasta, jossa ihminen vain toimii, mutta ei vaikuta tietoisesti ja ratkaisevasti omaan elämäänsä. Tietoiseksi tulemisella ei ole rajoja.

Tämä asettaa kaiken uuteen valoon: mikä on ihmisen osa?

Ihmisen osa ei olekaan olla ’sellainen kuin on’ ja antaa neuro-biologian määrätä elämästään. Ihmisen osa on luoda itsestään se instrumentti, jolla hän voi toteuttaa oman parhaansa toisten parhaaksi. Tämä tapahtuu tietoiseksi tulemisen kautta ja aktiivisesti omaa tahtoa etsien.

Tavat ovat avainasemassa, sillä motivaatio saa ihmisen liikkeelle, mutta tavat pitävät hänet liikkeessä. Tai toisin sanoen: motiivit saavat ihmisen liikkeelle, tavat määräävät miten.

Sopimus elämän kanssa

Murrosikäisenä luin Elia Kazanin kirjan Sopimus elämän kanssa*. Kirja kuvasi vaikuttavasti sitä, miten elämän voi niin halutessaan järjestää uudestaan.

Itsensä ja elämänsä kanssa voi tehdä sopimuksen. Siinä on jotakin pyhää ja intiimiä, koska välttämättä kukaan ei saa koskaan tietää siitä. Ja tulee hetkiä, jolloin se saattaa olla kaikki, mitä sinulla on.

Sopimus

Sopimus on lupaus ja samalla sitoutuminen. Ulkoiset sopimuksethan liittyvät esimerkiksi avioliittoon tai työsuhteeseen. Kummassakin annetaan lupaus sitoutumisesta siihen, mistä sovitaan.

Joskus kaikki tai riittävä menee hyvin. Toisinaan tulee kaikenlaista hankaluutta, erinäköistä tulkintaa siitä, mitä oikeastaan sovittiin ja mitä se tarkoittaa. Jopa niin, ettei sopimus näytä pätevän enää. Tai se ei tunnu sitovan kuin toista osapuolta.

Oli aika

Vuosia tuon Kazanin kirjan lukemisen jälkeen tuntui, että aika oli tullut sopimuksen tekemiseen.

Tein sopimuksen, jossa sitouduin harjoittelemaan eli tekemään tietyt itse valitsemani harjoitukset joka päivä vaikka mikä tulisi. Se tuntui hienolta. Ja koska se oli minun sopimukseni itseni kanssa, siihen liittyi jokin erityinen tunne pitää siitä kiinni ja noudattaa sitä. Olla uskollinen sille.

Näin jälkeenpäin katsottuna se näyttää jonkinlaiselta vapauden hetkeltä elämässäni. Minun ei ollut pakko eikä kukaan sitä varsinkaan vaatinut. Mutta minusta se tuntui oikealta.

Mihin sitouduin?

Toki näin, että harjoitukset olivat vain työkalu jonkin saavuttamiseen. Toisaalta harjoitteleminen sinänsä oli samalla jotakin, joka piti minut paremmassa hapessa päivästä päivään. Hereillä, itsessäni ja avoimempana kaikelle.

Minkä saavuttamiseen? Oikeastaan kahden asian.

1)   Ajattelen, että voin omalta osaltani ja jopa omalla esimerkilläni olla edistämässä asioiden kehittymistä oikeaan suuntaan. Inhimillisempään, tietoisempaan, vastuullisempaan. Samalla kurottautua ja luoda uutta.

2)   Jotta opin sen, mikä minun on tarpeen oppia. En tiedä, mitä tämä päivä minulle opettaa mutta kokemuksesta tiedän kaksi asiaa:

  • Kaikki opetukset eivät ole helppoja. Oppimista täytyy tahtoa.
  • Nukun helposti opetusten ohi.

Harjoitteleminen herättää minut unestani. Harjoitteleminen antaa minulle tahdon lujuutta ja sitkeyttä kohdata opetukset.

Tästä seuraa

Harjoitteleminen johtaa siihen, että

  • elämän itseohjautuvuus asteittain voimistuu. Tietoisuudellani on tila ulkoisten ja sisäisten impulssien välissä.
  • automaatio muuntuu autonomiaksi. Aiemmin automaattisten toimintojen tilalle tulee itse tietoisesti luotuja autonomisia tapoja ja tottumuksia.
  • kynnys asioihin tarttumiseen ja ideoiden toteuttamiseen madaltuu. Pelko väistyy, kun tajuan, millaisia mahdollisuuksia ja ominaisuuksia oikeasti on vielä löytämättä.

Sopimuksellani valtuutin itseni elämään tällaisen elämän. Oikeasti tuntuu välillä uskomattomalta, että tämä tapahtuu minulle.

Jos sinä tekisit sopimuksen, millainen se olisi?

Tämä on viimeinen blogahdus ennen kesätaukoa. Kiitos sinulle, lukija ja kommentoija ja osallistuja, hauskoista ja innostavista hetkistä. Elokuussa palataan. Kesytöntä kesää!

 

* Kirjan alkuperäinen nimi on The Arrangement. Minusta suomenkielinen nimi on parempi. Tai ainakin se jäi pysyvästi mieleeni. Joitakin vuosia tuon kirjan ilmestymisen jälkeen sama herra Kazan teki aiheesta elokuvan nimeltä Tilinteko. Kirk Douglas loisti sen pääosassa. Muistan vieläkin sen kohdan, jossa Douglasin esittämä Eddie Anderson suojaa päänsä ohjatessaan autonsa rekan alle. Muuttaakseen elämänsä dramaattisesti.

P.S. Kirjojen lukeminen on tehnyt minuun myöhemminkin suuren vaikutuksen. Oli tammikuu, kun luin Robert M. Pirsigin Zen ja moottoripyörän kunnossapidon. Huhtikuussa olin suorittanut ajokortin, koska: kesäkuun lopussa olin ostamassa ensimmäistä moottoripyörääni Los Angelesissa. Samana päivänä ajoin neitsytajoni 16-kaistaista ulosmenotietä LA:sta itään, kohti New Yorkia. Mottonani oli: ”Jos selviän Los Angelesissa, selviän missä vaan.”

Sisäinen evoluutio

Kyllä tässä maailmassa kummasteltavaa riittää. Jokapojalle. Yksi näistä asioista on tämä: joillekin tuntuu olevan tärkeää korostaa ihmisen ja eläimen yhtäläisyyksiä. Jostain sekin tulee.

Tällä kirjoituksella ei ole tarkoitus esittää uutta ajatusta evoluutiosta tai toivoa Raamatun paluuta ainoaksi auktoriteetiksi. Kunhan raapustan.

Tietoisen kehittämisen voima

Olen elänyt vuosia siinä kokemuksessa, että voin halutessani itse ohjata sisäistä ja ulkoista toimintaani. Niissä puitteissa, tietoisuuteni ja tahtoni ulottuvuudessa, joissa voin ja minulla on siihen mahdollisuuksia.

Tämä ulottuminen laajenee. Harjoiteltuani vuosikaudet tietoisesti esimerkiksi myönteisyyttä, en enää pelkästään ajattele asioita myönteisesti vaan myös näen yhä enemmän valtaosin myönteisiä asioita ympärilläni. Tämä on ollut minulle iso muutos lähtötilanteeseeni peilattuna.

Samoin on keskittymisen ja fokusoinnin suhteen. Aiemmin vielä sekavampi mieleni selkiintyy, hitaasti. (Vaikka näitä kirjoituksiani lukiessa näkee, että todelliseen selkeyteen on vielä matkaa.) Tämä tietoiseksi tuleminen ja selkeyden voimistuminen johtuvat siitä, että harjoittelen. Sinnikkäästi. En siksi, että se olisi luontaista tai edes hauskaa.

Hyveet

Hyveiden eli luonteenlujuuden harjoittamisella on näinä päivinä käyttöä.

Olin nuorempana todella usein oikeassa, ja se oli minulle tärkeää. Nykyisin katseeni suuntaa aiempaa enemmän seurauksiin eli ennen kaikkea siihen, mitä hyvää toiminnastani seuraa muille ihmisille ja itselleni. Tämä tuo totuusarvojen rinnalle myös kauneuden ja hyvyyden arvot, ja samalla tasapainoa.

Hyveet eivät siis ole jotakin, joiden tehtävä on olla jossakin saavuttamattomissa, ihmiskunnan henkisenä perintönä. Vaan jotakin, joita kohti voi tietoisesti ja aktiivisesti pyrkiä.

Tällä tietoisella pyrkimisellä on seurauksensa. En ehkä aina voi enempää työssäni kuin yksityiselämässäkään auttaa ihmisiä, mutta voin muuttaa asioita sillä, miten olemiseni ja asenteeni muuttuvat pyrkimällä konkreettisesti johonkin parempaan. Voin jättää huonoja asioita tekemättä, voin valita hyvän tekemisen. Arjessa tämä edellyttää usein hyveen vahvistamista.

Minä

Kun harjoitan keskittymistä, huomaan, ettei minua ole yksi vaan kolme. Se joka yrittää keskittyä. Se joka antaa komennon tälle jollekin. Ja se, joka tarkkailee, miten homma sujuu.

Kun sain ensimmäisen kosketuksen näihin kolmeen ’minään’, tajusin, että olen jonkin peruskokemuksen äärellä. Voin olla jotakin suurempaa kuin mitä luonnostani olen. Ja samanaikaisesti: minussa on jotakin paljon suurempaa kuin mitä arkinen minäni on.

The right thing to guide us. Is right here, inside us.

Nickelback: When we stand together

Tästä ei mennyt kauaa tajuta, ettei kyse ole vain keskittymisestä vaan aivan kaikesta. Kyse on itseni ohjaamisesta ja siitä, että voin milloin tahansa liittää itseni siihen, joka minussa on suurempaa, enemmän, parempaa.

Kun on toistuvasti saanut kokemuksen ihmisestä itsessään, on vaikeaa enää uskotella itselleen olevansa ’vain eläin’.

Eläin vai ihminen

Jäljelle jäi kuitenkin vaikeita kysymyksiä:

  • Määrääkö kokemus itsestä sen, tulkitseeko ihminen olevansa eläin vain ihminen?
  • Onko vaikeaa havaita ihmistä itsessä – vaikka siitä olisi kokemuskin – ellei kukaan ole koskaan sanonut, että sellainen on olemassa?
  • Vai onko kyse tarpeesta tulkita ja antaa tuolle havainnoille tietynsuuntainen merkitys – miksi?

Jos kokee olevansa viettikone ja ehdollistumiensa ja tiedostamattomansa armoilla tai jos uskoo tietoisuuden ja inhimillisen vapauden olevan vain illuusiota ja kyvyttömyyttä nähdä rajoittavia tekijöitä, mitä muuta kokee kuin olevansa eläin?

Kun kokee itsessä olevan mahdollisuuden lisätä tietoisuuttaan ja toimia yhä enemmän siitä ohjautuen, voiko kokea olevansa muuta kuin ihminen, koko ajan enemmän ihminen?

                                                                  Tervetuloa ihmisen kehitykseen!

Eläimen tehtävä on olla eläin, mutta ihminen voi niin halutessaan tulla enemmän ihmiseksi.

Onko näillä uskomuksilla jokin seuraus? Auttaako ihmisen tunnistaminen itsessä ponnistamaan siinä kohtaa, jossa muuten luovuttaisi? Luoko ihmisen kehittymismahdollisuuksien näkeminen tilaa, uutta toivoa ja sitä myötä onnellisuutta?

Minä vastaan kyllä, mutta oikeasti voin puhua vain omasta puolestani.

Mikä on parasta?

Vaikka ympärillä tuntuu olevan vielä paljon fanaattisesti, uskonnon tavoin omaan eläimellisyyteensä tarrautuvia ihmisiä, ihmisten määrä lisääntyy kaiken aikaa. Tietoisuuden vahvistuminen tekee sen mahdolliseksi.

Tietoiseksi tuleminen vapauttaa.

Sillä seurauksella, että päätösvalta, valinta onkin yhtäkkiä minun. Ei jonkin ulkopuolellani, ei olosuhteissa eikä edes toisissa ihmisissä. Minä valitsen. Joka päivä ja periaatteessa joka hetki. Vaikka harvat ovat toistaiseksi ne hetket, joissa jaksan olla oikeasti tietoinen.

Onko ihminen siis sittenkin enemmän verbi kuin substantiivi?

 

P.S. Uskon, että jonain päivänä tästä ylletään keskustelemaan, vailla kiihkoa. Uskotko sinä?