vapaus | Peilaus

24.5.2013

Meidän mielestämme

Tältä se näyttää: sekava toiminta syntyy sekavasta mielestä, sekava puhe sekavasta ajattelusta. Harvoin törmää oikeasti jäsentyneeseen ja selkeään toimintaan, joka lisäksi ei tapahdu pelkkien olettamusten varassa.

Mitä tämä on? Saako harjaantumaton mieli sekavasta mielestä saa vain sekavan havainnon?

Pintaa

Mieli on jatkuvassa liikkeessä ja tapahtumisessa, aivan kuten ihmisen muukin sisäinen toiminta. Veri kiertää, aineet vaihtuu. Kaikki tapahtuu itsestään, luonnollisesti. Tästä näkökulmasta ihminen voi omalla toiminnallaan olla vain häiriöksi.

Kun ihminen on vauhdissa, hänen näkemyksensä ja elämisentunteensa on väistämättä pinnallinen. Mihin tahansa ja erityisesti mieleen syventyminen edellyttää pysähtymistä.

Vuosikymmeniä psykologiset tutkimukset ovat osoittaneet, että ihmisen aistihavainto ei tavallisesti ole kovin täsmällinen. Se on pikemmin sinne päin. Havainnon epätäsmällisyyttä lisäävät erilaiset tulkinnat.

Sama pätee havaintoon mielestä, mutta potenssiin kaksi tai kolme. Tottumus havainnoida omaa mieltä eli katseen kääntäminen aistimaailmasta sisäiseen maailmaan on… sitä ei tavallisesti ole. Ulkoinen aistitodellisuus on monelle yhä ainoa todellisuus, johon voi jotenkin tukeutua.

Mutta tämä on ansa. Miksi? Siksi, että me rakennamme niin kuvamme kuin toimintammekin maailmassa siltä pohjalta, mitä mielessämme liikkuu. Katsoa välillä, mitä siellä oikein liikkuu ja miten se itseen vaikuttaa – ehkä kannattaisi.

Omaa elämää, sen kulkua ja tapahtumia alkaa siinä sivussa ymmärtää. Kaikki ei ’vain tapahdu’ vaan siihen kaikkeen itse on mitä suurimmassa määrin osallinen. Päivän ensimmäisestä ajatuksesta lähtien.

Luonnossa

Ensimmäiset havainnot mielestä voivat olla monenlaisia. Mieli voi näyttäytyä kuin

eksoottinen viidakko, jossa on kaikenlaista uutta ja ihmeellistä ja josta ei oikein tiedä, mitä siellä seuraavaksi tapahtuu
usvainen maisema, jossa paikoin välähtää jotakin tuttua, joka sekin katoaa saman tien
metsä, jossa kaikki on saanut kasvaa vapaasti ja jossa jäsentymättömyys vallitsee ja lopputulos on kaikesta päätellen sattumanvarainen.

Jäsentymätön havainto jäsentymättömästä, automaatin tavoin toimivasta mielestä. Missä on ihminen? Tai: mikä on ihminen?

Liikkeessä

Kukan katsominen luonnossa tai mielenliikkeiden katsominen mielessä – ero on kuin pelata ruoholla lepäävää golfpalloa tai kamppailun tuoksinassa kimpoilevaa jääkiekkoa.

Helpointa olisi, jos mielen voisi pysäyttää. Mutta koska ei, omaa havaintokykyä on vahvistettava ja tarkennettava. Lyhyesti: sinnikkäästi yhä uudestaan katsottava, mitä siellä tapahtuu.

Kun istuu hiljaa paikoillaan, voi vähitellen huomata, että tapahtuu kahtalaista: Mielen peiliin kuvastuva liike hidastuu ja tapahtuvat vähenevät. Toisaalta havaintojen tekijä itsekin rauhoittuu. Hän kykenee suuntaamaan huomionsa ja tarkkaavaisuutensa tarkemmin ja täydemmin siihen kokonaiseen maailmaan, joka hänen havainnolleen avautuu.

Ajatusten synty

Jari Sarasvuolla on kiinnostava näkökulma mieleen tulevien ajatusten alkuperästä http://areena.yle.fi/radio/1888826:

Perimä – jopa puolet ajatustaipumuksista ja ajatusvirran luonteesta (synkkä valoisa avoin sulkeutunut) on luettavissa kuukauden ikäisestä vauvasta. Perussuunnat = temperamentti.
Menneisyys – kaikki mitä ihminen on kokenut, on ehdollistanut ja opettanut häntä.
Aineenvaihdunta – ajatukset ovat erilaisia riippuen siitä, onko ihminen nälkäinen, himokas, väsynyt vai onko hänellä tasainen verensokeri, onko hän levännyt, hyvässä kunnossa eikä viettien ja impulssien käskyn alla. Hormonit.
Tilanne – olosuhde, ympäristö eli millä kaikilla odotuksilla ja ärsykkeillä ihmistä pommitetaan.

Näistä neljästä syntyy spontaanisti ajatuksia. Mutta ajatukset eivät ole sinä eivätkä ne välttämättä ole totta.

Tähän voi lisätä vielä: Erilaiset tarpeet, toiveet ja pelot synnyttävät ajatuksia. Kukaan ei saa minua loukkaantumaan, ellei minulla ole siihen tarvetta.

Minä voin vaikuttaa tähän

Voin vaikuttaa mieleni toimintaan. Paljonko – ja miten? Kaksi esimerkkiä:

Havainto. Kaikki alkaa havainnosta. Mielen havainnointi alkaa yksittäisten kohteiden ja välähdysten havaitsemisesta. Vähitellen havainto tarkentuu ja ’laajenee’. Esimerkiksi assosiaatioketjun seuraaminen auttaa pääsemään perille ajatusten kulusta ja prosesseista – ja samalla omasta tavasta ajatella. Sitten tulee se kovin pähkinä: havaita oman ajattelun ja siitä seuraavan toiminnan vaikutuksia ja seurauksia. Miten omat ajatukset vaikuttavat omaan hyvinvointiin, tapaan olla itselle ja muille sekä oman toiminnan laatuun ja sisältöön. Puhumattakaan siitä, miten veteen heittämieni kivien laineet ulottuvat lähipiirin kautta maailmaan.

Syöte. Mitä syötämme mielellemme, mitä otamme vastaan, mitä tahdomme sen suhteen? Onko ihmismieli sitä mitä se syö? Myönteinen ajattelu on tästä esimerkki. Kun harjoitan näkemäni ja kohtaamani tulkitsemista myönteisesti, alan nähdä asiat myönteisessä valossa ja vähitellen mieleni taipuu tulkitsemaan niitä autonomisesti siihen suuntaan.

Tapani kiinnittää huomioni ja tulkintani maailmasta saavat maailman näyttämään toiselta. Sillä on suora vaikutus elämisentunteeseeni ja siihen, miten kohtaan ja toimin maailmassa. Minä voin valita.

Jätä kommentti

17.5.2013

Ilo herätä

Onko se hauskaa, kun herätyskello soi? Harvoin, vaikka itse sen kellon on soimaan virittänyt. Jostain syystä on paljon hauskempaa herätä omia aikojaan, vieläpä nukahtaa ja herätä taas.

Yllätyksiä

Harva ihminen pitää poikkeuksista, arjen yllätyksistä. Ruuhka tiellä. Joku ei saavukaan tapaamiseen. Leipä onkin loppu. Ihmissuhde haastaa. Aivan, kaikki ensimmäiseksi mieleen tuleva on negatiivista.

Jokainen edellä mainittu esimerkki tarjoaa mahdollisuuden suhtautua toisin. Tätä halua ei toisin tavallisesti löydy. On vain halu toimia samoin kuin aina.

Poikkeuksen tekee se, kun päättää itse tehdä toisin. Haluaa toimia toisin. Usein tämä vaatii tietoisuuden ponnistuksen. Jotkut asiat tapahtuvat vain kun ne panee tapahtumaan.

Poikkeuksia

Jokainen poikkeus on törmäys mielikuvaan siitä, miten asioiden pitäisi olla tai mennä. Tässä on mahdollisuus, herätä. Eikä vain herätä vaan muuttaa sitä automaattisesti jäykäksi käyvää tapa- ja tottumuselämää, jonka pohjalta enemmän tai vähemmän päivä rullaa.

Tämä ei ollut aina näin. Nyt automaatin lailla ohjaavat tavat olivat kerran oppimiskokemuksia. Niissä oli tuoreus ja muuntuvuus – lyhyesti: elämää. Sitten ne jähmettyivät muotoon. Ihmisessä elävät tarkoituksenmukaiset, minimaalisuutta tavoittavat voimat sementoivat ja alkoivat pitää muodosta kiinni.

Poikkeus on mahdollisuus murtaa muoto ja repiä betoniraudat auki. Saada asioihin uusi näkökulma, virkistäytyä siinä hetkessä ja antautua ja altistua uudelle. Törmäys saattaa myös auttaa muuttamaan toimintatapaa, joka on jo kauan kaivannut päivittämistä.

Mutta ennen kaikkea: herääminen keskellä päivää sikiunesta palauttaa jotakin alkuperäisestä itsestä. Ennen kaikkea mielikuvituksesta, jolla luodaan mahdollisuuksista uutta.

Tämä koskee erityisesti kohtaamisia ihmisten kanssa: jokainen kohtaaminen on poikkeus, täyttä improvisaatiota. Siksi jokainen kohtaaminen tarjoaa herätyksen ja samalla mahdollisuuden oppia jotakin uutta. Toisinaan paljonkin uutta. Eikä vähiten itsestä.

Oivalluksia

Päivän iloinen asia on oivaltaa jokin asia. Havahtua ja nähdä jokin uusi asia tai vanha asia uudesta näkökulmasta on sytyttävää ja raikastavaa.

Päivän vähemmän iloinen asia on joutua tajuamaan, ettei asia olekaan kuten oli kuvitellut. Törmätä totuuteen itsestä tai omista mielikuvista, jotka eivät vastanneetkaan todellisuutta. Ikävämpi tapaus.

Vapaaehtoisuus ja sen pohjalla oleva vapaus on jotakin, mitä ihminen tuntuu arvostavan pohjiaan myöten. Että saa itse määrätä ajan ja paikan, jossa havahtuminen ja muuttuminen tapahtuvat. Näin ei ole mutta voisi olla – ainakin nykyistä enemmän.

Yhteyksiä löytämässä

Törmäys syntyy siitä, että siihen on syynsä. Maailma herättää, jotta ihminen ei nukkuisi onnensa tai ainakaan itsensä ohi.

Ne, jotka puhuvat universumista, saattavat siis olla oikeassa. Että tässä kaikessa on jokin mieli: omilla valinnoilla on seuraamuksensa, vääjäämättä, vaikkei syy-seuraus-suhde avaudukaan aina. Suuri Herätyskello kilisee.

Olisiko mahdollista muuten herättää itsensä?

Jatkuvassa liikkeessä

Harjoitteleminen on oma-aikaista heräämistä ja herättämistä. Kun harjoittelen, asetun läsnäolooni tietoisesti. Silloin olen valmiiksi hereillä oppimaan. Oikeastaan: en voi enää väistää oppimistani, se päätös tuli jo tehtyä.

Harjoitteleminen on proaktiivinen asenne, jolla ihminen kouluttaa, opettaa ja valmentaa itse itseään. Harjoitellessa ei jäädä odottamaan, että jotakin tapahtuu vaan pannaan tapahtumaan: luodaan asennetta oppia, luodaan tilanteita oppia – luodaan elämä. Elämää, joka ei suostu jäykistymään, vaan joka on jatkuvassa liikkeessä.

Kun astelee itse valitsemallaan polulla, menee aktiivisesti sitä vastaan, missä on opittavaa. Ihminen voi valita: herätä törmäyksessä tai herätä harjoittelemalla. Harjoittamalla omaa mieltä oppimaan ja sen myötä kehittymään siinä, missä tarpeen on.

Kuulostaa rasittavalta? Vaikealta tuntuu? Kyllä, mutta vain siihen asti kunnes oivaltaa, kuinka paljon aikaa ja energiaa kuluu omilla valinnoilla luotua todellisuutta vastaan taistelemiseen. Kun kääntää haarniskansa ympäri ja antautuu aktiivisesti elämän ja oman tietoisuutensa opetettavaksi, oppiminen muuttuu energianlähteeksi. Uusiutuvan energian lähteeksi.

Jätä kommentti

7.5.2013

Mieletön voima*

Mielellä on automaattista voimaa suorittaa myös kaikki se, mihin sen on omalla toiminnallaan kouluttanut. Niitä kutsutaan tavoiksi, tottumuksiksi ja rutiineiksi. Koulutusta toistamiseksi – tai harjoittelemiseksi.

Aamu

Olen aamuna muutamana istuskellut silmät kiinni, tekemättä mitään, hengitystäni seuraillen. Eräänä aamuna päätin siirtää fokuksen hengityksestä sylissäni lepääviin käsiin, ja mitä tapahtuikaan: fokus ei siirtynytkään. Minua hymyilytti.

Eikä syyttä. Olen harjoitellut fokuksen ohjaamista vuosikausia, mikä on tehnyt siitä helppoa. Mutta mieli urautuu nopeasti, uuteen on aina uusi ponnistus.

Kun ryhdyin tarkkailemaan mielen ponnistelua, huomasin sen jaksavan hetken, sitten se väsyi ja palasi vanhaan. Oma kokemukseni vahvisti sen, minkä olin huomannut olevan toistuvan periaatteena: automaattisuus hallitsee.

Automaattista elämää

Automaatti toimii itsestään, sen eteen ei tarvitse ponnistaa. Sen sijaan muutoksen eteen on nähtävä vaivaa – aina uudestaan. Ellei mieli ole voimissaan eli se esimerkiksi väsyy päivän mittaan, se palaa totuttuihin tapoihin, myös mielessä.

Näissä tavoissa ei aina ole mieltä. En tarkoita ensisijassa ulkoisia rutiineita, joita ihminen on kehittänyt töissä tai kotona vaan mielen rutiineita: ajatus-, mielikuva-, asenne- ja reagointitottumuksia.

Uuden ihmisen tavatessani luon hänestä välittömästi mielikuvan, joka pysyy kunnes toisin todistetaan. Reagoin tavallisesti asioihin hyvä-paha -akselilla yhdenkään ajatuksen pysäyttämättä, ellen poikkeuksellisesi ole hereillä. Useimmiten en ole.

Sokea voima toimii tavalla, jossa ei läheskään aina ole mieltä ja joka ei itsessään luo suotuisia olosuhteita hyvään elämään. Sen sijaan se pitää minut itse luomassani vankilassa, päivästä toiseen.

Havainto muuttaa tilan

Havainnot mieleen virtaavista ajatuksista antavat värikkään kuvan omasta elämästä, jossa tunnistaa itsensä ja jonka samanaikaisesti kokee itselleen vieraaksi. Toistuessaan nämä havainnot ja niiden aikaan saamat tuntemukset herättävät tahtoa: näilläkö mennään loppuun asti?

Lähde, josta ajatukset kumpuavat, tuntuu ulkopuoliselta. Siksi ei ole itse asiassa niin vaikeaa poimia jokin vieraalta tuntuva ajatus tarkastelun kohteeksi. Jo pinnallinen tarkastelu osoittaa ajatuksen perustuvan ei-oikeastaan-mihinkään ja vähänkään syvällisempi tarkastelu näyttää sen musta-valkoisen ja kapean periaatteen, jolla kyseinen ajatus ja sen tuhannet sukulaiset syntyvät.

Hupaisaa on huomata, miten jo pelkkä ajatusten katsominen muuttaa niitä. Kuin niillä olisi voima vain niin kauan, kunnes ne tulevat nähdyiksi. Näkemisen jälkeen avautuu mahdollisuus muuttaa tilanne toiseksi, sellaiseksi kuin itse haluaa.

Toiston voima

Mielen automatiikka on syntynyt huomaamattomista toistoista. Mielen autonomiaa, oman tietoisen mielen synnyttämiä käytänteitä, voi luoda samalla periaatteella. Ja vaikka luominen saattaa aluksi tuntua vaivalloiselta, on hämmästyttävää, miten helppoa se useinkin on, kun on päässyt alkuun.

Kaikki on vaikeaa, kunnes se on helppoa. Goethe

Erityiseksi tämän luomistyön tekee mihinkään muuhun vaikeasti verrattavissa oleva vapautumisen ilo. Kuin kahleet oikeasti murtuisivat, kuin jäät oikeasti lähtisivät. Pisarat, jotka tippuessaan kovertavat kovimmankin kiven.

Samalla mieleen ja sen toimintaan tulee mieltä. Mieli on minun puolellani vahvistaessaan suhdetta itseeni ja toisiin ihmisiin, uskaltaessaan olla läsnä ja herättäessään minut toistuvasti sille, missä on vielä opittavaa.

Mieleni tarjoilee edelleen kaikenlaista. Suunta on kuitenkin se, että minä valitsen, päätän mihin suostun ja mitä poimin siitä omaksi elämäkseni. Tämä on vapauden ilo.

* Sielun Veljet: Taas tukka kasvaa (”Mä kirjahyllyn alle jään ja mut musiikki pusertaa. Mieletön voima, tajuut sä?”)

Jätä kommentti

19.3.2013

Behaviour designer

Sanotaan ja opetetaan ihan pienestä pitäen, että vapaus ja vastuu kuuluvat yhteen ja kulkevat käsi kädessä. Niinpä.

Luulen kuitenkin, että tämän tosiasian rinnalla kulkee toinen todellisuus. Se, mistä aikuisen elämässä on kyse. Sen jälkeen, kun hän on laistanut sekä vapauden että vastuun.

Vapaus tunnistaa vapauttaa

Olen jossakin yhteydessä sanonut ääneen:

”Palaverit muuttuisivat aivan toisenlaisiksi, jos ihmiset ottaisivat vastuun siitä, mitä tuovat pöytään.”

Ihmisethän kantavat mielessään suuren määrän asioita, aivan sattumanvaraisesti kuka mitäkin ja milloinkin. Ei siis ihme, että niin prosessi kuin lopputuloskin ovat – sattumanvaraisia.

Mieli on täynnä mielikuvia, asenteita, reaktioita, ajatuksia, tunteita ja niistä syntyy sen hetkisen tunnelman ja mielialan avulla outo keitos. Eikä tilannetta välttämättä paranna se, että kokkeja on pöydän ääressä useampi. Eikä varsinkaan, kun kokit eivät tiedä, mistä raaka-aineista ja millaisen haudutusprosessin avulla he soppaa keittävät.

Oudon harva on tietoinen omassa mielessään tapahtuvasta eli havainto siitä puuttuu lähes kokonaan. Ja koska mielestä ei ole havaintoa, ei ole enempää voimaa kuin kykyäkään ohjata omaa mieltä ja sitä kautta itseään. Siksi rehottavat ilmiöt: lähes kaikki mieleen tuleva kelpaa, omat ajatukset ovat oikeita, asenteista puhumattakaan.

Kaikki alkaa havainnosta

Oman mielen havainnointi edellyttää tietoisen hetken, joka tosin voi olla kohtaamisessakin. Usein ihminen on hämmästynyt. Tutustuminen omaan mieleen, sen sisältöön ja liikkeisiin tarjoaa yllätyksiä, varsinkin sen kaoottisuus.

Havainnointi tekee sen, mitä päiväkirjan pitäminen parhaimmillaan: jäsentää mieltä. Väkevimmänkin tunnepurkauksen keskeltä hahmottuvat erilaiset tekijät. Kun niitä peilaa ajatteluaan vasten, ne vähitellen näyttävät toden luonteensa.

Näin avautuu samanaikaisesti käsitys omasta sisäisestä elämästä. Samalla syntyvät ensimmäiset kokemukset siitä, mihin kaikkeen voi itse vaikuttaa.

Vastuu on huomioimista – myös suhteessa itseen

Niin kauan kuin mieli on luonnontilassaan, ihminen elää siinä myös. Asiat ovat mitä ovat ja ihminen sellainen kuin on, ennen kuin tietoisuus näyttää ihmiselle, että se on vain yksi vaihtoehto. Tätä voi verrata ihmiseen, joka ei ole koskaan poistunut kotikylästään ja siksi hän ajattelee, että maailmassa toimitaan yhdellä oikealla tavalla.

Tämä riittikin silloin, kun ihmiset oikeasti elivät yhdessä paikassa koko ikänsä. Ei riitä enää.

Ihmisen potentiaali ei toteudu, jos ihminen ei tunne itseään. Tämä on ihmisen vastuu suhteessa itseensä. Potentiaali on mahdollisuus, optio, joka laukeaa vasta kun ihminen tekee sille jotakin eli alkaa kehittää sitä.

Photo: Heli Hirvelä

Elämän lakeihin näyttää kuuluvan se, että samanaikaisesti kun ihminen ottaa enemmän vastuuta itsestään, hän ottaa vastuuta myös kanssaihmisistään. Ensin sitä kautta, että hän kykenee paremmin ottamaan huomioon toiset ihmiset, kun hän lakkaa olemasta oman mielensä vankilassa ja kuvittelevansa, että kaikki hänen maailmasta peilaamansa on totta. Sen jälkeen hän kykenee auttamaan ja rohkaisemaan toisia ihmisiä rohkaistumaan oman potentiaalinsa suhteen.

Tätä voi kutsua kasvupisteeksi. Jokainen ihminen voi olla kasvupiste ympärillään oleville ihmisille: tukea heidän kasvuaan omaa elämää ja omaa itseään toteuttavaksi ihmisiksi. Tämä tapahtuu, kun alkaa toteuttaa omia mahdollisuuksiaan.

Vapaus tunnistaa oma rajallisuus

Itsetuntemus on avain. Nähdä oma rajallisuus sen sijaan että kuvittelee muuta. Itsetuntemus auttaa laajenemaan ja laajentamaan näkemystä maailmasta, jossa samalla peilaa itseään. Rajallisuus on uusi neulansilmä, jonka kautta sisäinen karavaani kulkee.

Ellei tämä prosessi ole edes jossain määrin käynnissä, kuvitellaan, että oma totuus on ainoa totuus tai ainakin toisia parempi. Tai että ihmiset vain ovat sellaisia, että jokaisella on oma näkemys maailmasta eikä sille voi mitään.

Näissä mielikuvissa unohtuu se, että jokaisella on vapaus kehittää omaa näkemystään maailmasta. Se on matka kohti yhteistä todellisuutta, pois erillisyydestä.

Behaviour designer

Itsetuntemustaan voi harjoitella joka hetki, mutta sitä kannattaa harjoitella itse päättämissään lyhyissä hetkissä. Kukaan – ainakaan harjoittelematta – ei jaksakaan aluksi enempää.

Yksi hyvä harjoitus on näkökulman vaihtaminen. Se voi tapahtua toisen näkökulmaan eläytymällä tai ottamalla tietoisesti toisen näkökulman asioihin.

Joskus omien jumittuneiden käsitysten, tapojen ja tottumusten muuntamiseksi tarvitaan paikalle Behaviour designer. Tosin se on väliaikaista, sillä harjoittelemisen kantaessa hedelmää jokaisesta tulee oman elämänsä designer, sensei, jolle jokainen tilanne ja kohtaaminen opettaa jotakin, ennen kaikkea itsestä.

Onko nyt todellisen vastuuvapauden aika?

2 kommenttia

Avainsana: vapaus