Peilaus

A coach tries to think by writing and speaking.

Tag: vastuu

Kokonaistaja

Kun ihminen kokonaistaa omaa toimintaansa, hän

  • ottaa aidosti vastuun omasta toiminnastaan
  • näkee sen suhteessa ja sen vaikutukset kokonaisuuteen
  • valtuuttaa ja voimaannuttaa itsensä palvelemaan kokonaisuutta ja kehittämään sitä.

Näyttökuva 2014-05-09 kohteessa 7.19.42

Varsinkin asiantuntijaorganisaatiossa ihmisillä on sekä hyvässä että vähemmän hyvässä tapana keskittyä tekemään vain omaa hommaansa eli sitä, missä he ovat hyviä, asiantuntijoita. Vähemmän hyvä ei liity itse työn tekemiseen vaan siihen asenteeseen, jonka kautta osaaja umpioituu omaan osaamiseensa.

Vanha tarina kahdesta kivenhakkaajasta, joista toinen vain hakkasi kiviä ja toinen tiesi rakentavansa katedraalia, saa tässä uuden käänteen: mikä kaikki muuttuu, kun suhde kokonaisuuteen muuttuu?

Kun tiedän omalta osaltani palvelevani kokonaisuutta, katson sitä myös sellaisin silmin.

Jokainen tekoni suhteessa asiakkaaseen palvelee asiakaskokonaisuutta ja ylittääkin sen. Eli huomioni kiinnittyy siihen, mikä tekee asiakkaan onnelliseksi hänen käyttäessään palvelua nyt ja tulevaisuudessa.

Minun olemiseni vaikuttaa ympäristööni, kollegoihin. Katson ympärilleni: voinko olla avuksi, tarvitsetko minulta jotakin?

Onko minussa lukossa olevaa, pakattua ja vapauttamatonta energiaa? Jos onnistun vapauttamaan sen, annan automaattisesti muille mahdollisuuden vapauttaa omansa. Antamalla itselleni luvan voimaantua, voima palaa kanssaihmisteni välille.

Näyttökuva 2014-05-09 kohteessa 7.24.48

Mistä kumpuaa kehitysimpulssini, tahto olla mukana, aktiivinen ja osallinen siitä kehityksestä, joka koskettaa yrityksen ihmisiä? Tahdosta kokea olevansa elossa?

Maailma muuttuu ja minä muutun ja on luonnon vastaista vastustaa sellaista, minkä täytyy tapahtua. Paljon energiaa syntyy siitä, että lakkaan vastustamasta ja käytän tuon energian muutoksen omaksi tekemiseen ja oman kontribuutioni lisäämiseen siihen.

Todellisuuden näkeminen tuorein silmin auttaa minua oivaltamaan ja myös antautumaan sille, miten muutos osallistaa minut.

Toimisikohan tämä soveltuvin osin myös kotona?

Mainokset

Ammatillisuus 2.0

Kun opiskelin opettajaksi, saimme neuvon: luokkaan astuessaan kannattaa jättää henkilökohtainen elämä kuin takki naulaan ja olemaan sitä, mitä oppilaat oikeasti tarvitsivat: esikuva. Sellainen, joka ylittää itsensä, mikä on aivan eri asia kuin että yrittäisi olla jotakin muuta kuin mitä on. Pikemmin päinvastoin: että olisi oikeasti sitä mitä syvimmältään on.

Näyttökuva 2014-04-14 kohteessa 22.47.26

Miksi näin? Siksi, ettei arjen elämään uppoutunut ’pieni minä’ oikeasti palvele toisia ihmisiä.

Valmistautuminen

Nykyisin monella työpaikalla pidetään itsestään selvänä, ettei ammatillisuuteen kuulu juhliminen työpäivää edeltävänä iltana. Koska se tavallisesta estää ihmistä antamasta parastaan ja oikeasti fokusoitumasta, oli kyse sitten palaverista tai työstä, jonka etenemisestä on itse vastuussa. Puhumattakaan vastuusta työyhteisölle ja työilmapiirille.

Monia asioita ei kannata tehdä. Mitä sitten kannattaa tehdä?

  • Luoda katsaus muutamalla luetelmaviivalla, mitä seuraavana päivänä on tulossa. Jättää asiat hautumaan.
  • Pidemmän aikavälin töiden suhteen voi antaa itselleen kolme minuuttia aikaa kirjoittaa aiheesta kaiken sen, mitä tulee mieleen. Asiat alkavat elää omaa elämää.
  • Pitää omista energiareserveistään huolta: Aikaa palautua rasituksesta laadukkaasti, ennen kaikkea yöunen laatu on tärkeä. Dialogi itsen ja toisten kanssa. Elinvoimaista ravintoa säännöllisesti.

Näyttökuva 2014-04-14 kohteessa 22.53.25

Miksi jotkut edellä mainitun lisäksi meditoivat? Koska meditaatio

  • On tapa antaa mielensä rauhoittua ja jäsentyä.
  • Vahvistaa fokusta silloin kun sitä eniten tarvitsee ja lisää kykyä päätöksentekoon.
  • Auttaa olemaan takertumatta ja edistää näin tervettä irtipäästämistä.
  • Voimistaa otetta itsestä ja itseohjautuvuutta.

Meditaatio on yhdenlaista itsestä huolehtimista, jotta on valmiimpi vastaamaan toisten ihmisten tarpeisiin.

Seuraava päivä

Seuraavaan päivään valmistautumisella on samat seuraukset kuin tavoitteeseen tai suoritukseen valmistautumisella:

  • Tiedän mitä tavoittelen, olen tehnyt sen eteen kaikkeni ja voin laskea valmistautumiseni varaan.
  • Tuon luottamuksen tunteen varassa otan vastaan sen, mitä opittavaa tilanne ja tilaisuus tarjoavat.
  • Miten tahansa käy, olen vahvempi ja valmiimpi seuraavalla kerralla. Seuraavana päivänä.

Älä, tapa!

Sanotaan, että tavat määrittävät ihmisen. Mutta kuka tai mikä määrää ihmisen tavat?

Ihmisessä oleva hyvä voi olla ihmisen pahin ansa. Ihmisessä toimivat tavat ovat juuri tätä. Jos ihmisen aivot saisivat päättää, kaikki ihmisen toiminta muodostuisi rutiineiksi ja tavoiksi. Tässä kohtaa voi tuntea pienen kauhun: olisiko se enää elämää?

Tapojen synty

Kirjassaan The Power of Habit Charles Duhigg tuo aivotutkimuksen esiin nostamia näkökulmia ihmisen aivojen ja tapojen yhteisvaikutuksista.

Tapa syntyy valinnasta, jonka on kerran tarkoituksella tehnyt. Siitä lähtien ihminen on lakannut ajattelemasta sitä, jatkanut sen tekemistä tekemättä enää valintaa ja niin käytöksestä on tullut automaattista.

Tavat muodostuvat, koska aivot etsivät jatkuvasti tapoja säästää energiaa ja välttää ponnistusta. Se on ihmisen neurologian luonnollinen seuraus. Ilman tapoja aivot menisivät lukkoon. Kyky jättää huomiotta vähemmän tärkeitä yksityiskohtia ja siten valitsemista on jokapäiväisen toiminnan kannalta elintärkeää.

Tekemisen toistamisen jatkaminen eli tavan muodostuminen tapahtuu seuraavasti:

1)   Jonkin tekeminen tuntuu hyvältä

2)   Tekemisen kautta syntyy ’saavuttamisen’ tunne

3)   Aivot alkavat odottaa samaa palkkiota

Aivojen tasolla tätä prosessia voi verrata siihen, miten vesi uurtaa itselleen uoman, joka levenee ja syvenee. Pidettyään tauon virtaamisesta vesi aloittaa virtaamisen uudestaan seuraamalla aiemmin itse tekemäänsä uomaa.

Tapojen voima

Aivojen tasolla ongelma on esimerkiksi se, että jollei koe autonomian tunnetta vaan tottelee vain ohjeita (toteuttaa impulssejaan, ajatuksiaan), tahdonvoiman lihakset väsyvät nopeammin. Siksi lähtiessään muuttamaan tapojaan tai muuten luomaan omaa elämää tuntee aluksi avuttomuutta sisäisen ja elämän automatiikan edessä. Voimat eivät riitä.

Tavat voivat syntyä tiedostamatta, mutta ne voidaan luoda myös tietoisesti. Ne syntyvät tavallisesti ilman lupaa, mutta niitä voidaan luoda ja muunnella virittelemällä niiden osia. Tavat muovaavat elämäämme enemmän kuin tajuammekaan – ne ovat niin vahvoja, että ne voivat saattaa aivomme ripustautumaan niihin sulkien pois kaiken muun, terve järki mukaan lukien.

Koko elämä rakentuu tavoista – käytännöllisistä, emotionaalisista, älyllisistä – systemaattisesti järjestettynä hyvinvoinniksemme ja murheeksemme, ja ne kantavat meidät vastustamattomasti kohti kohtaloamme. William James

Jos emme tiedosta tapojemme vahvistumista, olemme sokeita kyvyllemme kontrolloida niitä. Jos emme ole tietoisia ennakoinnistamme, menemme halun synnyttämän tavan mukana.

Tiedostamisen ja vastuun tie

Kun kaikki tämä toimii hyvin ja automaattisesti, mikä on ongelma? Se, että aivoille on samantekevää, luoko se hyviä vai huonoja tapoja. Inhimillisellä tasolla on vielä pieni ero: huonot tavat näyttäisivät syntyvän hyviä helpommin, kuin itsestään. Ero suklaan syömisen tavan ja salille lähtemisen tavan välillä on useimmiten tuntuva.

Uusien hyvien tapojen luominen ja niiden luominen huonojen tilalle edellyttää tietoista tahtoa. Tiedostamisen avulla voi alkaa opettaa itselleen niitä elämän taitoja, joita koulu, perhe ja yhteisö eivät onnistuneet opettamaan. Tämä on avain omaan elämään muutenkin kuin tapojen suhteen.

Itsensä opettaminen edellyttää sitä, että panee syrjään henkilökohtaiset tunteet ja ongelmat, sillä muuten emootiot valuvat haasteellisessa kohtaamisessa yli. Jos kykenee pysymään keskittyneenä ja kurinalaisena, kykenee vastaamaan maailman tarpeisiin ja odotuksiin.

On tietoisesti hyväksyttävä kova työ tunnistaa ärsykkeet ja palkkiot, jotka ohjaavat tapoja, ja löytää vaihtoehtoja. On hyvä tietää, että itsellä on kontrolli, ja samanaikaisesti on oltava riittävän itsetietoinen käyttääkseen sitä.

Muutos vaatii toisinaan toistuvia kokeiluja ja epäonnistumisia. Mutta ennen pitkää voimistut ja olet tapaasi voimakkaampi. Charles Duhigg

Kun kerran ymmärtää, että tavat ovat muutettavissa, herää vapaus – ja vastuu – tehdä niistä uusi ja parempi versio. Kun näkee, että tavat voi ’saneerata’, tottumuksen voima on helpompi tavoittaa, ja voi  ryhtyä työhön.

Harjoittelun eli tapojen muuntamisen seurauksia

Onneksi aivoissa tapahtuvat prosessit eivät ole pelkkä vastus muuntamisen ja vapauden tiellä. Sieltä löytyy myös lohtu.

Ensiksi: harjoittelu tapojen muuntamiseksi ’vuotaa yli’. Tämä tarkoittaa sitä, että muunnetut tavat siirtyvät myös sellaisiin tapoihin, joita ei ole muunnettu. Säännöllisen liikuntaharrastuksen aloittaminen siirtyy parempiin ja säännöllisempiin ruokailutottumuksiin.

Toiseksi on huomattu, että olennaiset sisäiset muutokset käynnistävät ketjureaktion, jolloin hyvät tavat saavat otteen.

Kolmanneksi nk. pienillä voitoilla eli esimerkiksi pienelläkin itsensä ylittämisellä on suhteettoman suuri vaikutus verrattuna ponnistuksen kautta tavoitettuihin saavutuksiin

Neljänneksi avaintavat rohkaisevat muutosta: ne luovat rakenteita, jotka auttavat muita tapoja kukoistamaan.

Tämä helpottaa ja luo toivoa uusien tapojen harjoittelemiseen.

Ihmisen osa

Aivojen katsotaan ohjaavan ihmisen elämää. Näin onkin, kunnes ihminen ottaa tietoisella aktiivisuudella suhteen aivojen toimintaan, jota hän alkaa muokata enemmän itsensä mukaiseksi. Pois yleisluonteisesta ja ennen kaikkea siitä luonnontilasta, jossa ihminen vain toimii, mutta ei vaikuta tietoisesti ja ratkaisevasti omaan elämäänsä. Tietoiseksi tulemisella ei ole rajoja.

Tämä asettaa kaiken uuteen valoon: mikä on ihmisen osa?

Ihmisen osa ei olekaan olla ’sellainen kuin on’ ja antaa neuro-biologian määrätä elämästään. Ihmisen osa on luoda itsestään se instrumentti, jolla hän voi toteuttaa oman parhaansa toisten parhaaksi. Tämä tapahtuu tietoiseksi tulemisen kautta ja aktiivisesti omaa tahtoa etsien.

Tavat ovat avainasemassa, sillä motivaatio saa ihmisen liikkeelle, mutta tavat pitävät hänet liikkeessä. Tai toisin sanoen: motiivit saavat ihmisen liikkeelle, tavat määräävät miten.

Sopimus elämän kanssa

Murrosikäisenä luin Elia Kazanin kirjan Sopimus elämän kanssa*. Kirja kuvasi vaikuttavasti sitä, miten elämän voi niin halutessaan järjestää uudestaan.

Itsensä ja elämänsä kanssa voi tehdä sopimuksen. Siinä on jotakin pyhää ja intiimiä, koska välttämättä kukaan ei saa koskaan tietää siitä. Ja tulee hetkiä, jolloin se saattaa olla kaikki, mitä sinulla on.

Sopimus

Sopimus on lupaus ja samalla sitoutuminen. Ulkoiset sopimuksethan liittyvät esimerkiksi avioliittoon tai työsuhteeseen. Kummassakin annetaan lupaus sitoutumisesta siihen, mistä sovitaan.

Joskus kaikki tai riittävä menee hyvin. Toisinaan tulee kaikenlaista hankaluutta, erinäköistä tulkintaa siitä, mitä oikeastaan sovittiin ja mitä se tarkoittaa. Jopa niin, ettei sopimus näytä pätevän enää. Tai se ei tunnu sitovan kuin toista osapuolta.

Oli aika

Vuosia tuon Kazanin kirjan lukemisen jälkeen tuntui, että aika oli tullut sopimuksen tekemiseen.

Tein sopimuksen, jossa sitouduin harjoittelemaan eli tekemään tietyt itse valitsemani harjoitukset joka päivä vaikka mikä tulisi. Se tuntui hienolta. Ja koska se oli minun sopimukseni itseni kanssa, siihen liittyi jokin erityinen tunne pitää siitä kiinni ja noudattaa sitä. Olla uskollinen sille.

Näin jälkeenpäin katsottuna se näyttää jonkinlaiselta vapauden hetkeltä elämässäni. Minun ei ollut pakko eikä kukaan sitä varsinkaan vaatinut. Mutta minusta se tuntui oikealta.

Mihin sitouduin?

Toki näin, että harjoitukset olivat vain työkalu jonkin saavuttamiseen. Toisaalta harjoitteleminen sinänsä oli samalla jotakin, joka piti minut paremmassa hapessa päivästä päivään. Hereillä, itsessäni ja avoimempana kaikelle.

Minkä saavuttamiseen? Oikeastaan kahden asian.

1)   Ajattelen, että voin omalta osaltani ja jopa omalla esimerkilläni olla edistämässä asioiden kehittymistä oikeaan suuntaan. Inhimillisempään, tietoisempaan, vastuullisempaan. Samalla kurottautua ja luoda uutta.

2)   Jotta opin sen, mikä minun on tarpeen oppia. En tiedä, mitä tämä päivä minulle opettaa mutta kokemuksesta tiedän kaksi asiaa:

  • Kaikki opetukset eivät ole helppoja. Oppimista täytyy tahtoa.
  • Nukun helposti opetusten ohi.

Harjoitteleminen herättää minut unestani. Harjoitteleminen antaa minulle tahdon lujuutta ja sitkeyttä kohdata opetukset.

Tästä seuraa

Harjoitteleminen johtaa siihen, että

  • elämän itseohjautuvuus asteittain voimistuu. Tietoisuudellani on tila ulkoisten ja sisäisten impulssien välissä.
  • automaatio muuntuu autonomiaksi. Aiemmin automaattisten toimintojen tilalle tulee itse tietoisesti luotuja autonomisia tapoja ja tottumuksia.
  • kynnys asioihin tarttumiseen ja ideoiden toteuttamiseen madaltuu. Pelko väistyy, kun tajuan, millaisia mahdollisuuksia ja ominaisuuksia oikeasti on vielä löytämättä.

Sopimuksellani valtuutin itseni elämään tällaisen elämän. Oikeasti tuntuu välillä uskomattomalta, että tämä tapahtuu minulle.

Jos sinä tekisit sopimuksen, millainen se olisi?

Tämä on viimeinen blogahdus ennen kesätaukoa. Kiitos sinulle, lukija ja kommentoija ja osallistuja, hauskoista ja innostavista hetkistä. Elokuussa palataan. Kesytöntä kesää!

 

* Kirjan alkuperäinen nimi on The Arrangement. Minusta suomenkielinen nimi on parempi. Tai ainakin se jäi pysyvästi mieleeni. Joitakin vuosia tuon kirjan ilmestymisen jälkeen sama herra Kazan teki aiheesta elokuvan nimeltä Tilinteko. Kirk Douglas loisti sen pääosassa. Muistan vieläkin sen kohdan, jossa Douglasin esittämä Eddie Anderson suojaa päänsä ohjatessaan autonsa rekan alle. Muuttaakseen elämänsä dramaattisesti.

P.S. Kirjojen lukeminen on tehnyt minuun myöhemminkin suuren vaikutuksen. Oli tammikuu, kun luin Robert M. Pirsigin Zen ja moottoripyörän kunnossapidon. Huhtikuussa olin suorittanut ajokortin, koska: kesäkuun lopussa olin ostamassa ensimmäistä moottoripyörääni Los Angelesissa. Samana päivänä ajoin neitsytajoni 16-kaistaista ulosmenotietä LA:sta itään, kohti New Yorkia. Mottonani oli: ”Jos selviän Los Angelesissa, selviän missä vaan.”

Kun mielikuva törmää

Elämässä käy väistämättä näin: Tulee hetkiä, jolloin mielikuvat törmäävät tai murskautuvat todellisuuteen. Se sattuu. Ja useimmiten ihminen löytää syyllisen. Kuin pieni lapsi joka törmättyään pöydän kulmaan toteaa: ”Paha pöytä!”

Probleemi

Kun katsoo peiliin, näkee kuhmuissa ja arvissa monta tutuksi tullutta tapahtumaa: Rakastuminen toisen ihmisen ideaan, ja vasta vähitellen todellisuus avautuu. Vakuuttuneisuus omakuvasta, jonka illuusiota on suojellut kuin kalleinta aarrettaan. Jäykistyneillä mielikuvilla tilanteeseen karauttaminen eikä oikein mikään ole saanut niskaa taipumaan, jotta nöyrtyisi niitä muuttamaan. Haikeaa.

kuva: AP Ahonen

Ongelma ei ole mielikuvien syntyminen, koska jollakin keinoin on onnistuttava jäsentämään omalle mielelle aivan liian monimutkaista ja siksi kaoottista todellisuutta. Eli maailmassa olemista, kuten hienosti sanotaan. Ja joskushan mielikuva on ihan totta?

Ongelma on näihin mielikuviin tykästyminen, kiinni jääminen, niistä kiinni pitäminen todellisuuden kustannuksella. Ja todellisuushan kostaa, kuin linnut elokuvassa Linnut.

Mielen kahtiajako

Kipu herättää tietoisuuden. Moni varhaislapsuuden oppimistapahtuma perustuu tähän maailmanlakiin. Myöhemmin elämässä psyykkinen kipu tuntuu sattuvan vähintään yhtä paljon.

Kun kipu on tarpeeksi voimakas tai toistuu riittävän monta kertaa, tavallisesti jukuripäisinkin suostuu tulemaan opin saunasta vilvoittelemaan ja suostuu oppimaan virheistään.

Silti: Harva suostuu oppimaan siitä, miten virheet syntyvät eli miten uskoo yksipuolisiin näkemyksiin tai miten luo toiveajattelun kaltaisia mielikuvia. Puhumattakaan, että osaisi olla kiitollinen oppimastaan eli itse aiheuttamastaan kivusta.

Vel, vottuduu?

Eräs valmennettavani totesi äkillisen oivalluksen vallassa: ”Tajusin yhtäkkiä, ettei asioiden tarvitsekaan vaan mennä vaan mä voin vaikuttaa asioihin.” Juuri näin! Jos en olisi vahingoittanut asiakassuhdetta, olisin pussannut häntä.

Jäänkö odottamaan törmäystä vai päästänkö irti? Tämä on ensimmäinen askel: otan tietoisesti vastuun elämästäni. Lakkaan ’vain olemasta tällainen’ ja kieltäydyn siitä, että ’elämä vain menee’. Kysyn itseltäni aktiivisen kysymyksen. Teen ensimmäisen havainnon mielestäni.

Seuraava askel onkin interventio todellisuuteen: harjoittelen irtipäästämistä.

Irtipäästäminen

Harjoittelemisen tekee erityisen hauskaksi se, että siinä tutustuu itseensä aivan uudella tavalla.

Helposti kuvittelee, että irtipäästäminen tapahtuu samalla tavalla asiasta riippumatta. Mieli on monimutkaisempi. Jotkut asiat ovat irtipäästettävissä kuin puhaltaisi höyhenen kämmeneltään. Toiset ovat liimautuneita kuin ilmastointiteippi.

Siksi toisinaan riittää, kun hymähtää omalle yksinkertaisuudelleen. Toisinaan taas on suostuttava katsomaan asiaa pelkkänä useampaan kertaan. Lopputulos on sama: sinnikäs hyväntahtoinen toistaminen irrottaa minkä tahansa asian.

Itsetuntemus

Välillä ei oikeasti tahdo uskoa omaa peiliään: Näinkö sokeasti uskoin oman kapean, yksipuolisen ja mukavan mielikuvani vastaavan todellisuutta?  Etsimällä vahvistusta omalle näkemykselleni uskoin ymmärtäväni maailmaa paremmin?

Tunne itsesi! saa tässä loivasti uuden merkityksen. Mitä alkeellisempi ja heikompi itsetuntemukseni on, sitä vahvempi tarve minulla on uskoa omiin käsityksiini ja puolustaa niitä. Tieto siitä, että tällainen erottaa minut muista (tai liittää minut näennäisesti samanmielisiin), ei johda muutokseen.

Luonnostaan uskon vain omaan rajalliseen näkemykseeni maailmasta. Loppu riippuu halustani hikoilla ja lakata kutsumasta pöytää pahaksi.

Miksei heti tunnu siltä, että tämä tieto lohduttaisi minua?

Behaviour designer

Sanotaan ja opetetaan ihan pienestä pitäen, että vapaus ja vastuu kuuluvat yhteen ja kulkevat käsi kädessä. Niinpä.

Luulen kuitenkin, että tämän tosiasian rinnalla kulkee toinen todellisuus. Se, mistä aikuisen elämässä on kyse. Sen jälkeen, kun hän on laistanut sekä vapauden että vastuun.

Vapaus tunnistaa vapauttaa

Olen jossakin yhteydessä sanonut ääneen:

”Palaverit muuttuisivat aivan toisenlaisiksi, jos ihmiset ottaisivat vastuun siitä, mitä tuovat pöytään.”

Ihmisethän kantavat mielessään suuren määrän asioita, aivan sattumanvaraisesti kuka mitäkin ja milloinkin. Ei siis ihme, että niin prosessi kuin lopputuloskin ovat – sattumanvaraisia.

Mieli on täynnä mielikuvia, asenteita, reaktioita, ajatuksia, tunteita ja niistä syntyy sen hetkisen tunnelman ja mielialan avulla outo keitos. Eikä tilannetta välttämättä paranna se, että kokkeja on pöydän ääressä useampi. Eikä varsinkaan, kun kokit eivät tiedä, mistä raaka-aineista ja millaisen haudutusprosessin avulla he soppaa keittävät.

Oudon harva on tietoinen omassa mielessään tapahtuvasta eli havainto siitä puuttuu lähes kokonaan. Ja koska mielestä ei ole havaintoa, ei ole enempää voimaa kuin kykyäkään ohjata omaa mieltä ja sitä kautta itseään. Siksi rehottavat ilmiöt: lähes kaikki mieleen tuleva kelpaa, omat ajatukset ovat oikeita, asenteista puhumattakaan.

Kaikki alkaa havainnosta

Oman mielen havainnointi edellyttää tietoisen hetken, joka tosin voi olla kohtaamisessakin. Usein ihminen on hämmästynyt. Tutustuminen omaan mieleen, sen sisältöön ja liikkeisiin tarjoaa yllätyksiä, varsinkin sen kaoottisuus.

Havainnointi tekee sen, mitä päiväkirjan pitäminen parhaimmillaan: jäsentää mieltä. Väkevimmänkin tunnepurkauksen keskeltä hahmottuvat erilaiset tekijät. Kun niitä peilaa ajatteluaan vasten, ne vähitellen näyttävät toden luonteensa.

Näin avautuu samanaikaisesti käsitys omasta sisäisestä elämästä. Samalla syntyvät ensimmäiset kokemukset siitä, mihin kaikkeen voi itse vaikuttaa.

Vastuu on huomioimista – myös suhteessa itseen

Niin kauan kuin mieli on luonnontilassaan, ihminen elää siinä myös. Asiat ovat mitä ovat ja ihminen sellainen kuin on, ennen kuin tietoisuus näyttää ihmiselle, että se on vain yksi vaihtoehto. Tätä voi verrata ihmiseen, joka ei ole koskaan poistunut kotikylästään ja siksi hän ajattelee, että maailmassa toimitaan yhdellä oikealla tavalla.

Tämä riittikin silloin, kun ihmiset oikeasti elivät yhdessä paikassa koko ikänsä. Ei riitä enää.

Ihmisen potentiaali ei toteudu, jos ihminen ei tunne itseään. Tämä on ihmisen vastuu suhteessa itseensä. Potentiaali on mahdollisuus, optio, joka laukeaa vasta kun ihminen tekee sille jotakin eli alkaa kehittää sitä.

                                                                            Photo: Heli Hirvelä

Elämän lakeihin näyttää kuuluvan se, että samanaikaisesti kun ihminen ottaa enemmän vastuuta itsestään, hän ottaa vastuuta myös kanssaihmisistään. Ensin sitä kautta, että hän kykenee paremmin ottamaan huomioon toiset ihmiset, kun hän lakkaa olemasta oman mielensä vankilassa ja kuvittelevansa, että kaikki hänen maailmasta peilaamansa on totta. Sen jälkeen hän kykenee auttamaan ja rohkaisemaan toisia ihmisiä rohkaistumaan oman potentiaalinsa suhteen.

Tätä voi kutsua kasvupisteeksi. Jokainen ihminen voi olla kasvupiste ympärillään oleville ihmisille: tukea heidän kasvuaan omaa elämää ja omaa itseään toteuttavaksi ihmisiksi. Tämä tapahtuu, kun alkaa toteuttaa omia mahdollisuuksiaan.

Vapaus tunnistaa oma rajallisuus

Itsetuntemus on avain. Nähdä oma rajallisuus sen sijaan että kuvittelee muuta. Itsetuntemus auttaa laajenemaan ja laajentamaan näkemystä maailmasta, jossa samalla peilaa itseään. Rajallisuus on uusi neulansilmä, jonka kautta sisäinen karavaani kulkee.

Ellei tämä prosessi ole edes jossain määrin käynnissä, kuvitellaan, että oma totuus on ainoa totuus tai ainakin toisia parempi. Tai että ihmiset vain ovat sellaisia, että jokaisella on oma näkemys maailmasta eikä sille voi mitään.

Näissä mielikuvissa unohtuu se, että jokaisella on vapaus kehittää omaa näkemystään maailmasta. Se on matka kohti yhteistä todellisuutta, pois erillisyydestä.

Behaviour designer

Itsetuntemustaan voi harjoitella joka hetki, mutta sitä kannattaa harjoitella itse päättämissään lyhyissä hetkissä. Kukaan – ainakaan harjoittelematta – ei jaksakaan aluksi enempää.

Yksi hyvä harjoitus on näkökulman vaihtaminen. Se voi tapahtua toisen näkökulmaan eläytymällä tai ottamalla tietoisesti toisen näkökulman asioihin.

Joskus omien jumittuneiden käsitysten, tapojen ja tottumusten muuntamiseksi tarvitaan paikalle Behaviour designer. Tosin se on väliaikaista, sillä harjoittelemisen kantaessa hedelmää jokaisesta tulee oman elämänsä designer, sensei, jolle jokainen tilanne ja kohtaaminen opettaa jotakin, ennen kaikkea itsestä.

Onko nyt todellisen vastuuvapauden aika?

 

Tahdon

Esikoistyttäreni syntyi hankalissa olosuhteissa, aivan liian aikaisin ja sai syntymässään aivoverenvuodon. Kaikki päättyi hyvin onnellisesti, mutta hänen kehitystään seurattiin tarkasti.

Istuin taas kerran Jorvin sairaalassa kuulemassa psykologin selostusta testituloksista. Hän oli kysynyt tyttäreltäni, miksi ihmiset käyvät töissä. Tyttäreni oli vastannut: ”Koska on niin paljon tekemistä.” Psykologin mielestä vastaus oli väärä. Oikea vastaus olisi ollut, koska siitä saa rahaa.

Maailma on tehtävä

Jäin miettimään tyttäreni vastausta ja tajusin sen (lapsenomaisen) johdonmukaisuuden. Hän oli päässyt pieneen ikäänsä mennessä kokemaan ympärillään asenteen ja sen, että tekemiseen tartutaan. Ja siihen tartutaan sen itsensä, ei jonkin ulkoisen syyn takia. Ja että maailmassa riittää avun ja tuen tarpeessa olevia ihmisiä. Ja jos halutaan muuttaa jotakin, se on tehtävä ja lakattava puhumasta.

Jos rahasta olisi puhuttu, se olisi ollut tyttärelleni todennäköisesti vain abstraktio. Samalla ihailin lapsen kykyä kiteyttää olennaiseen, mutta sellaisia lapset usein ovat.

Asenne ratkaisee

Miksi asenne on niin ratkaiseva? Siksi että sen kautta asiat oikeasti muuttuvat. Tämä tulee näkyviin esimerkissä:

Sen sijaan että kysyttäisiin, miksi emme tule toimeen keskenämme, kysytäänkin, miten toimimalla tulisimme paremmin keskenämme toimeen.

Tahdonomaisuus näkyy matkassa miksi-kysymyksestä miten-kysymykseen.

Omasta kokemuksestani uskallan väittää, että tahdonomainen asenne lisää hyvinvointia. Myös lasten kasvatuksessa.

Asiat ovat yksinkertaisia: tekoja

Jotakin maailmasta kuvaa se, että vauraassa länsimaassa olemme tottuneet kolmeen kovaan: nopeasti, helposti, varmasti.  Tämä pätee valokatkaisijan napsauttamisesta yhä useampaan asiaan nykyisin.

Mutta kun kyseeseen tulee muutos omissa asenteissa tai suhteessa toiseen ihmiseen, edellä mainittu kolmikko ei päde. Moni ihminen tietää sen jo etukäteen ja luovuttaa eli ei edes aloita.

Tässä on kyse yhtä paljon ajatusvirheestä kuin laiskistuneesta tahdosta.

Ajatusvirhe on siinä, että lopputulos tulisi saada samalla tavalla kuin valot eteiseen. Muutos syntyy harjoittelemalla eli käyttämällä tahtoa sinnikkäästi ja johdonmukaisesti. Tahdonponnistuksen tarvitsee olla minimaalinen suhteessa lopputulokseen, kun se on tehty järkevästi.

Mikä on järkevää ja mikä tärkeää?

1)   Ota harjoitus tästä hetkestä eli ole ja elä läsnä ja tee se, mitä arvosi ja ihanteesi sinulle sanovat.

2)   Silloin keskityt olennaiseen tai löydät sen tekemällä.

3)   Maailma muuttuu vähän ja sinä paljon tekosi eli harjoituksen kautta.

4)   Harjoitus on työkalu, jonka avulla muutat ajatuksen teoksi.

5)   Jokainen tehty harjoitus muuttaa (myös sisäisen) elämäsi tahdonomaisemmaksi eli sellaiseksi, että sinun on mahdollista tehdä mitä tahdot.

6)   Hetkellisestä tunteesta tulee mieliala: voit oikeasti vaikuttaa siihen, miten asiat tapahtuvat.

7)   Otat vastuun ja sinusta tulee oman elämäsi soturi.

Maailma näyttää toiselta lapsen silmin. Niin myös harjoittelijan silmin.